Hommaforum Testi

HOMMAN UUTISHUONE => Uutiset ja media => Kotimaa => Topic started by: Ink Visitor on 27.05.2011, 15:16:59

Title: 2011-05-27 YLE Ulkomaalaisvarkaiden pikaiskut loma-asuntoihin kasvussa
Post by: Ink Visitor on 27.05.2011, 15:16:59
Tammi-huhtikuun aikana Suomessa tehtiin peräti neljännes enemmän varkauksia vapaa-ajan asuntoihin kuin vuosi sitten vastaavana ajankohtana. Poliisin mukaan taustalla on erityisesti ulkomaalaisten varkaiden tekemien pikaiskujen lisääntyminen.

- Puhutaan hit and run -varkauksista eli ulkomailta tulee Suomeen rikollisia, jotka iskevät nopeasti loma-asuntoon ja lähtevät saman tien maasta pois, poliisiylijohtaja Mikko Paatero kuvailee.

Paateron mukaan edellämainitun kaltaiset pikaiskut ovat viime aikoina selvästi lisääntyneet. Poliisi kiinnittääkin tämäntyyppiseen rikollisuuteen nyt erityishuomiota.

- Viime kesänä vaihdoimme tietoja naapurimaiden kanssa ja saimme vihjeitä, minkätyyppistä porukkaa on liikkeellä. Tällä saatiin hyviä tuloksia, Paatero kertoo.

Täsmäiskun tekevät varkaat tulevat Suomeen useimmiten Liettuasta ja muista Baltian maista.

Varkauksia on Paateron mukaan hankala selvittää, koska varkaat häipyvät pois maasta nopeasti eikä varastettujen tavaroiden omistaja välttämättä huomaa pitkään aikaan tulleensa rikoksen kohteeksi.

- Kerran palautimme varastetun perämoottorin omistajalleen, joka ei siihen hetkeen mennessä ollut edes huomannut, että perämoottori oli kadonnut rannasta, Paatero sanoo.

http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2011/05/ulkomaalaisvarkaiden_pikaiskut_loma-asuntoihin_kasvussa_2625736.html
Title: Vs: 2011-05-27 YLE Ulkomaalaisvarkaiden pikaiskut loma-asuntoihin kasvussa
Post by: Eino P. Keravalta on 28.05.2011, 07:29:41
Ensin:

QuoteTammi-huhtikuun aikana Suomessa tehtiin peräti neljännes enemmän varkauksia vapaa-ajan asuntoihin kuin vuosi sitten vastaavana ajankohtana. Poliisin mukaan taustalla on erityisesti ulkomaalaisten varkaiden tekemien pikaiskujen lisääntyminen.

Ja sitten:

QuoteViime kesänä vaihdoimme tietoja naapurimaiden kanssa ja saimme vihjeitä, minkätyyppistä porukkaa on liikkeellä. Tällä saatiin hyviä tuloksia, Paatero kertoo.

Paatero siis kutsuu "hyviksi tuloksiksi" sitä, että rikollisuuden määrä on saatu kasvatettua 25 prosentilla. Ei ihme, että rikollisuus kukoistaa Suomessa, kun poliisijohdolla on kummalliset käsitykset suotuisasta kehityksestä.
Title: Vs: 2011-05-27 YLE Ulkomaalaisvarkaiden pikaiskut loma-asuntoihin kasvussa
Post by: mikkoR on 28.05.2011, 07:42:42
Miksi ei yksinkertaisesti lisätä resursseja ulkomaankilvissä olevien autojen tutkimiseen jotka poistuvat maasta? Tiedän erään menoerän budjetissa josta on helposti varaa ottaa esim. 50 miljoonaa euroa.

Jotenkin tuntuu että varastetut tavaran ulos roudaaminen on jokseenkin naurettavan helppoa koska nämä pikaiskut räjähtää käsiin?

Yksi vuosi tiukkaa seulontaa pakettiautojen lastien suhteen antaisi signaalin ettei tämä ole rosvon lottovoitto paratiisi.
Title: Vs: 2011-05-27 YLE Ulkomaalaisvarkaiden pikaiskut loma-asuntoihin kasvussa
Post by: Lahti-Saloranta on 28.05.2011, 08:16:29
Quote from: Ink Visitor on 27.05.2011, 15:16:59
- Puhutaan hit and run -varkauksista eli ulkomailta tulee Suomeen rikollisia, jotka iskevät nopeasti loma-asuntoon ja lähtevät saman tien maasta pois, poliisiylijohtaja Mikko Paatero kuvailee.
Paateron mukaan edellämainitun kaltaiset pikaiskut ovat viime aikoina selvästi lisääntyneet. Poliisi kiinnittääkin tämäntyyppiseen rikollisuuteen nyt erityishuomiota.
Taaperostahan on kehittymässä pikkuhiljaa rasisti. Eikö se pölvästi ymmärrä että kyseessä ei ole mikään ongelma vaan pikemminkin rikkaus ja voimavara.
Saammehan Romanian suunnalta vieraita jotka ystävällisesti tulevat meitä auttamaan ja siivoavat pyyteettomästi rasististen Suomalaisten loma-asunnot lojumaan jätetyistä pulloista ja tölkeistä. Ystävämmehän tekevät merkittävää ympäristön suojelua kierrättämällä meidän tavaroita, jotka on jätetty loma-asuntoihin heitteille. Ei ihme että Vihreät(naiset) niin rakastavat, suorastaan jumaloivat näitä ystäviämme. Kyllä Taapero saisi hävetä moisia vihapuheita.
Title: Vs: 2011-05-27 YLE Ulkomaalaisvarkaiden pikaiskut loma-asuntoihin kasvussa
Post by: VH on 28.05.2011, 09:05:54
QuoteHmm... Esim, koska Turun ja Tukholman välillä kulkee paljon ruottin rekkareissa olevia autoja. Olisi melko hankalaa kytätä jokainen läpi. Vielä kun ne laivat lastataan tietyssä ajassa jne. Mutta kyllähän noita poliiseja näkee partiossa joka puolella mistä maasta pääsee pois aina silloin tällöin. Eri asia tekevätkö ne paljoa.

Eli siis on nostettava kädet pystyyn koska paljon sveduautoja ja vieläpä laivoilla aikataulut...

QuoteOlisi melko hankalaa kytätä jokainen läpi.

Ja mihinkähän hankaluustasoon laittaisit rajan?

"Tämä murha on todella hankala tutkittava, poliisilla ei ole tekijästä mitään tietoa. Päätämme lopettaa tutkimukset tähän, liian hankalaa. Jatkamme jos tekijä ilmoittautuu."

Kyse on vain resurssien määrästä ja resurssien kohdentamisesta. Eli tahdosta.

Title: Vs: 2011-05-27 YLE Ulkomaalaisvarkaiden pikaiskut loma-asuntoihin kasvussa
Post by: VH on 28.05.2011, 09:35:18
QuoteVoit vaan arvata, että mikä on laivayhtiöiden kiinnostus, jos asiakkaiden tavarat pengotaan läpi.

Tai entäpä rikollisten kiinnostus tavaroiden penkomiseen ja kuittien kyselyyn?
Sehän voidaan unohtaa, mikä on tavaroiden omistajan kiinnostus tavaroidensa hallintaan.
QuoteEiköhän ennalta ehkäisy olisi tässä parasta..?

Ja mikä olisi parempaa ennaltaehkäisyä kuin tietoisuus siitä, että maasta poistuvat autot tutkitaan?
QuoteMökeiltä pois kuskatun tavaran kyttääminen satamoissa jokaisesta muusta kuin suomalaisissa rekisterikilvissä olevasta autosta

Miksi ei kaikista autoista?

Eikös tässä varastetun tavaran maastapoisviennin estämisessä ole kyse juurikin tahdosta?

Jos kaikilla olisi etukäteen tieto siitä, että Suomesta on vaikea viedä varastettua tavaraa ulos, hit&run-varkaudet vähenisivät.

Title: Vs: 2011-05-27 YLE Ulkomaalaisvarkaiden pikaiskut loma-asuntoihin kasvussa
Post by: Kitaransoittaja on 28.05.2011, 10:16:39
Quote from: Ink Visitor on 27.05.2011, 15:16:59

- Puhutaan hit and run -varkauksista eli ulkomailta tulee Suomeen rikollisia, jotka iskevät nopeasti loma-asuntoon ja lähtevät saman tien maasta pois, poliisiylijohtaja Mikko Paatero kuvailee.

Poliisin hörhöjohtajat ovat innoissaan kun muilla ei ole aseita.
Näitä rikoksia voi estää.
Kaikille suomalaisille lupa kantaa asetta, joko näkyvillä tai näkymättä niin eiköhän mene rosvot muihin hommiin, jopa rehelliset työt saattaisi alkaa kiinnostaa mikäli olisi vaara että jollakin muullakin, eli ei laiton, olisi ase.
Sosiaaliturva kuitenkin siihen kuntoon ettei kenenkään tarvitse jonottaa pakkasessa ruokaansa (tai varastaa kaupasta) jolloinka mitään järkisyytä (ja viinaakin voisi antaa ilmatteekse juopoille, en ymmärrä miten siihen koukkuun jää, mutta ilmeisesti jäävät) ryhtyä varkaaksi ei olisi.

Melkein kaikki miehet ovat armeijan käyneet, joten aseen käyttö on tuttua.
Valtio vain tahtoo pitää väkivaltamonopolin itsellään, demokratiaan ei sovi tuollainen vaan kansalla pitäisi olla se valtion asema, eikä muutamalla korruptoituneella poliitikolla.
Sveitsin murhaluvut ovat pienempiä kuin Suomen. Ja syystä.
Title: Vs: 2011-05-27 YLE Ulkomaalaisvarkaiden pikaiskut loma-asuntoihin kasvussa
Post by: VH on 28.05.2011, 10:40:58
QuoteYmmärrätköhän nyt pointtiani vai pyritkö vänkäämään huviksesi?

Ei, en vänkää huvikseni.
Parasta ennaltaehkäisyä olisi rikollisuuden kannattamattomaksi tekeminen. Tällä hetkellä Suomi valitettavasti antaa itsestään ulospäin kuvan "tervetuloa, meillä rötöstely on helppoa ja rangaistuset lieviä, kiinnijäämisen riskin pyrimme pitämään pienenä".

Kaikkien tutkimisen ja ei-kenenkään tutkimisen välillä on myös välimuotoja. Käytössä on jo nyt profilointi, mutta käytössä olevat voimavarat ovat lähinnä vitsi. Ja voimavarojen lisääminen on kiinni tahdosta.

Title: Vs: 2011-05-27 YLE Ulkomaalaisvarkaiden pikaiskut loma-asuntoihin kasvussa
Post by: mikkoR on 28.05.2011, 10:54:29
Niinpä niin.. Ruotsiinhan ne kaikki Romanian ja Bulgarian rosvosakit ensiksi menee?

Siksi toisekseen ei missään pysty penkomaan kaikkia autoja mutta kun jätetään laskuista ainakin Suomalaiset ja Ruotsalaiset autot sekä keskitytään itä-eurooppalaisiin pakettiautoihin niin eiköhän tulosta ala syntymään.

Voimarat budjetista, niinpä sillä tämähän on tavallaan omanlaista kehitysyhteistyötä kun Suomalainen tekee töitä ja ostaa perämoottorin niin tuontitaistolla kun on vähemmän rahaa niin hän kehittää sitä lisää myymällä finskiltä pöllityn peräprutkun.
Toisaalta kun tämänkaltainen kehitysyhteistyö ei ole ainakaan euroopan alueella toistaiseksi kovin laajasti hyväksytty tapa niin minusta voisi nimenomaan ottaa varat rajavalvontaan kehitysapurahojen miljardista?
Lisäksi tällä ennalta ehkäistään Suomen muuttumista kehitysmaaksi.
Title: Vs: 2011-05-27 YLE Ulkomaalaisvarkaiden pikaiskut loma-asuntoihin kasvussa
Post by: P on 28.05.2011, 11:27:19
Quote from: Lahti-Saloranta on 28.05.2011, 08:16:29
Quote from: Ink Visitor on 27.05.2011, 15:16:59
- Puhutaan hit and run -varkauksista eli ulkomailta tulee Suomeen rikollisia, jotka iskevät nopeasti loma-asuntoon ja lähtevät saman tien maasta pois, poliisiylijohtaja Mikko Paatero kuvailee.
Paateron mukaan edellämainitun kaltaiset pikaiskut ovat viime aikoina selvästi lisääntyneet. Poliisi kiinnittääkin tämäntyyppiseen rikollisuuteen nyt erityishuomiota.
Taaperostahan on kehittymässä pikkuhiljaa rasisti. Eikö se pölvästi ymmärrä että kyseessä ei ole mikään ongelma vaan pikemminkin rikkaus ja voimavara.
Saammehan Romanian suunnalta vieraita jotka ystävällisesti tulevat meitä auttamaan ja siivoavat pyyteettomästi rasististen Suomalaisten loma-asunnot lojumaan jätetyistä pulloista ja tölkeistä. Ystävämmehän tekevät merkittävää ympäristön suojelua kierrättämällä meidän tavaroita, jotka on jätetty loma-asuntoihin heitteille. Ei ihme että Vihreät(naiset) niin rakastavat, suorastaan jumaloivat näitä ystäviämme. Kyllä Taapero saisi hävetä moisia vihapuheita.

Eikös Vapaa liikkuvuus ry:n mukaan romaniystäviemme elinkeino ollut juuri ekoystävällinen kierrätys? Suomalaisten kerskakulutustarvikkeiden kierrättäminen kesämökeiltä on varmasti mitä ekologisinta? Eikun kunnallista majapaikkaa romanian romaneille pystyyn joka saaren ja notkelmaan veronmaksajien rahoilla, kuten Helsingissä. Äärimmäisen nerokasta!
Title: Vs: 2011-05-27 YLE Ulkomaalaisvarkaiden pikaiskut loma-asuntoihin kasvussa
Post by: VH on 28.05.2011, 11:34:32
Quote from: Kaapo on 28.05.2011, 10:50:23
Voimavarojen lisääminen on kiinni budjetista.

Ja onko budjetti muka sellainen asia, mihin kukaan ei voi vaikuttaa? Eikös kyse ole vain ja ainoastaan tahdosta?

QuoteJa koita jo päättää, että tarkistetaanko kaikki osa vai ei kuitenkaan kaikkia...

Jos tietyn aikaa tutkittaisiin kaikki, jotka profiloinnissa "soittavat kelloja", rupeaisi ennaltaehkäisy näkymään myös rikostilastoissa. Ja jo pelkästään liikkuvan autojonon vieressä tarkkaileva poliisi antaisi Suomesta ammattirikollisille aivan uuden kuvan.

Quotejos Schengenistä irtauduttaisiin ja Itä-Euroopasta tarvitsisi viisumin

Paino sanalla jos. Eikös tätä odotellessa kannattaisi kuitenkin tehdä jotain...

Title: Vs: 2011-05-27 YLE Ulkomaalaisvarkaiden pikaiskut loma-asuntoihin kasvussa
Post by: Octavius on 28.05.2011, 12:51:59
Tämä on ilmiö, joka on nyt nostamassa Suomea seuraavalle monikulttuurin tasolle.

Itsellä kesäpaikat ovat kaukana maalla. Poliisi on hieman yli 100 kilsan päässä eikä niitä varkaudet tai tällainen monikulttuurinen keppostelu voisi vähempää kiinnostaa. Vakiintunut käytäntö alkaa jo olla se, ettei poliisi edes käy paikalla, vaan kehottaa ottamaan kuvat ja selvittämään asia vakuutusyhtiön kanssa.

Seuraus on tietysti se, että laki otetaan omiin käsiin. Kaikista oudoista autoista otetaan rutiininomaisesti valokuva, ja ainakin yksi porukka on ajettu miehissä ja haulikoissa paikkakunnalta pois. Ennuste tulevasta ei todellakaan ole mukava.

Mutta tätä ollaan tilattu ja tätä saadaan. Monikulttuurin yksi leimaava piirre on hiljalleen eskaloituva väkivalta. Suomi on hiljalleen siirtymässä katupartioiden aikaan. Onnea Suomi, paljon onnea.

Title: Vs: 2011-05-27 YLE Ulkomaalaisvarkaiden pikaiskut loma-asuntoihin kasvussa
Post by: Sanglier on 28.05.2011, 16:58:39
Jotain kummaa jupinaa poliisin resursseista. Väitän että Suomessa on ainakin toistaiseksi enemmän poliiseja kuin Itä-Eurooppalaisia autoseurueita. Ne kun ratsataan kaikki, ongelma poistuu. Eikö se ole jo kaikille selvää ettei Suomessa yksikään ulkomaanromaniseurue ole luvallisilla asioilla. Kiinni ja ulos tavattaessa, end of story.

Octaviuksen kertomus on itsestään selvä seuraus tapahtumien kehityksestä.
Title: Vs: 2011-05-27 YLE Ulkomaalaisvarkaiden pikaiskut loma-asuntoihin kasvussa
Post by: Pohjolan puolesta on 28.05.2011, 17:02:07
Se mikä tuli Norjaan ensiksi on nyt Suomessa.
Norjalainen media käytti näistä rikastuttajista nimeä itä-eurooppalaiset.

Siinä mielessä ei pitäsi mikään yllätys. Tietää vakuutusmaksujen kallistumista.
Title: Vs: 2011-05-27 YLE Ulkomaalaisvarkaiden pikaiskut loma-asuntoihin kasvussa
Post by: mikkoR on 28.05.2011, 17:06:48
Quote from: Pohjolan puolesta on 28.05.2011, 17:02:07
Se mikä tuli Norjaan ensiksi on nyt Suomessa.
Norjalainen media käytti näistä rikastuttajista nimeä itä-eurooppalaiset.

Siinä mielessä ei pitäsi mikään yllätys. Tietää vakuutusmaksujen kallistumista.

Varmaankin tarkoittivat Norjassa sitten Suomalaisia? Olemmehan mekin itä-eurooppalaisia  ;D
Title: Vs: 2011-05-27 YLE Ulkomaalaisvarkaiden pikaiskut loma-asuntoihin kasvussa
Post by: Kyborg on 28.05.2011, 20:16:05
Quote from: Octavius on 28.05.2011, 12:51:59
Tämä on ilmiö, joka on nyt nostamassa Suomea seuraavalle monikulttuurin tasolle.

Itsellä kesäpaikat ovat kaukana maalla. Poliisi on hieman yli 100 kilsan päässä eikä niitä varkaudet tai tällainen monikulttuurinen keppostelu voisi vähempää kiinnostaa. Vakiintunut käytäntö alkaa jo olla se, ettei poliisi edes käy paikalla, vaan kehottaa ottamaan kuvat ja selvittämään asia vakuutusyhtiön kanssa.

Seuraus on tietysti se, että laki otetaan omiin käsiin. Kaikista oudoista autoista otetaan rutiininomaisesti valokuva, ja ainakin yksi porukka on ajettu miehissä ja haulikoissa paikkakunnalta pois. Ennuste tulevasta ei todellakaan ole mukava.

Mutta tätä ollaan tilattu ja tätä saadaan. Monikulttuurin yksi leimaava piirre on hiljalleen eskaloituva väkivalta. Suomi on hiljalleen siirtymässä katupartioiden aikaan. Onnea Suomi, paljon onnea.

Jos virkavalta osoittautuu täysin kykenemättömäksi vastaamaan mm. ulkomaalaisten "hit&run -rikollisten" kasvavaan uhkaan (kuten hieman pelkään) saattaa kuvaamasi visio pikkukylien haulikko- ja katupartioista olla hyvinkin todellista lähitulevaisuudessa. Asioiden eskaloituminen tähän pisteeseen tarkoittaisi myös viimeistä kuoliniskua moku-suvaitsevaisuudelle näillä seuduilla.
Title: Vs: 2011-05-27 YLE Ulkomaalaisvarkaiden pikaiskut loma-asuntoihin kasvussa
Post by: Octavius on 28.05.2011, 20:32:20
Quote from: Kyborg on 28.05.2011, 20:16:05

Ymmärrän sen, että se ei monelle (vielä) aukea.

Se, mitä kerroin, on täyttä todellisuutta jo nyt. Jokainen päivä. Kesäpaikkojeni lähellä asuu onneksi ympäri vuoden ihmisiä, jotka oman elämänsä ohessa jo nyt valvovat alueiden turvallisuutta.

Vakuutan, että monikulttuurin edetessä asia kyllä valkenee aina vain useammille. On se monikulttuuri aika vekkuli ilmiö. Mitä enemmän siihen törmää, sitä enemmän siitä haluaa pois.

Onkohan monikulttuuri klamydialle sukua?
Title: Vs: 2011-05-27 YLE Ulkomaalaisvarkaiden pikaiskut loma-asuntoihin kasvussa
Post by: Kyborg on 28.05.2011, 20:53:33
Quote from: Octavius on 28.05.2011, 20:32:20

Klamydialle? Taisit heittää arvion hieman alakanttiin.

Ok, uskotaan. En enää ylläty juurikaan mistään. Itselläni on kytköksiä Keski-Suomeen hieman syrjäisemmille seuduille ja olen joutunut kuuntelemaan muutamaa kertomusta tämänlaisista materiaalinkierrätysporukoista.