Hommaforum Testi

HOMMAN UUTISHUONE => Uutiset ja media => Kotimaa => Topic started by: Ink Visitor on 20.05.2011, 15:23:20

Title: 2011-05-20 US Poliisi: ”Halla-aholla puurot ja vellit sekaisin”
Post by: Ink Visitor on 20.05.2011, 15:23:20
Poliisihallituksen ylitarkastaja Konsta Korhonen harmittelee tapaa, jolla kansanedustaja Jussi Halla-aho (ps.) esittelee blogikirjoituksessaan poliisin rikostilastoja. Tuossa kirjoituksessa Halla-aho kertoo selvittäneensä poliisihallituksesta tietoja bussinkuljettajiin kohdistuneista väkivaltarikoksista.

Poliisiasioitakin käsittelevän eduskunnan hallintovaliokunnan puheenjohtaja Halla-aho kirjoittaa muun muassa, että vuonna 2009 pahoinpitelyn tai lievän pahoinpitelyn uhriksi joutui 78 maahanmuuttajataustaista bussinkuljettajaa, ja että vuonna 2010 määrä oli noin 50.

- Tässä on tainnut mennä puurot ja vellit vähän sekaisin. Kävimme kansanedustajan (Halla-aho) kanssa puhelimessa läpi Helsingin rikostilastoja. Nämä luvut kertovat vain ne tapaukset, joiden asianomistajana on ollut ulkomaalaistaustainen bussinkuljettaja. Se ei välttämättä tarkoita sitä, että he olisivat joutuneet pahoinpitelyn uhriksi työtehtäviensä aikana, ylitarkastaja Korhonen sanoo Uudelle Suomelle.

Kyseiset ulkomaalaistaustaiset bussinkuljettajat ovat siis voineet joutua pahoinpitelyn uhriksi missä hyvänsä tilanteessa minä tahansa kellonaikana. Luvuissa varsinaisesti ei ole Korhosen mielestä mitään virhettä. Ne eivät vain kuvaa sitä, mitä Halla-aho pyrkii niillä selittämään.

- Pitää kysyä, kuvastavatko nuo luvut yhtään mitään tuolla tapaa esitettynä. Harmi, että ne tulivat näin esille, Korhonen pohtii.

Blogissaan Halla-aho nostaa esiin myös, että maahanmuuttajataustaisista bussinkuljettajista tehdään vuosittain 5-6 rikosilmoitusta.

- Tämä on kurantti fakta. Kävin läpi nuo kaikki rikosilmoitukset. Niissä lähes kaikissa tapauksissa bussinkuljettaja on poistanut asianomistajan autosta tämän mielestä liiallisin voimakeinoin.

- Tässäkin on hieman mennyt ruispuuro ja ohrapuuro sekaisin, kun poliisin tilastoista käy ilmi vain poliisille tulleet rikosilmoitukset, mutta ei esitutkintaan edenneet tai oikeudessa ratkenneet tapaukset, Korhonen toteaa.

Poliisihallituksen ylitarkastajan mukaan vastaavanlaisia rikosilmoituksia tehdään kaikista bussinkuljettajista, eikä maahanmuuttajataustaiset kuljettajat muodosta merkittävää tilastollista eroa.

- Kurkkasin nekin luvut, eikä näissä ole poikkeamaa. Vääryyttä kärsineen mielestä häntä on esimerkiksi tönitty liian kovaa, ja se herättää samalla tavalla ärtymystä oli bussinkuljettaja maahanmuuttajataustainen tai ei, Korhonen kertoo.

Halla-aho on suivaantunut siitä, kuinka julkisuudessa maahanmuuttajataustaisiin bussinkuljettajiin kohdistuneet väkivaltarikokset on tulkittu johtuvan alati lisääntyvästä rasismista. Rasismin kasvu puolestaan on nähty perussuomalaisten vaalivoiton seurauksena. Korhosen esittämät tilastot eivät erityisesti puolusta tätäkään väitettä.

Korhosen mukaan maahanmuuttajataustaisiin bussinkuljettajiin kohdistuneet pahoinpitelyt ovat pahoinpitelyrikosten joukossa "marginaalin, marginaalin, marginaali", eikä niistä voi tehdä yleisiä johtopäätelmiä.

- Helsingissä tehtiin viime vuonna noin 6 500 eri asteista pahoinpitelyrikosta. Niistä vain muutama kymmen on kohdistunut maahanmuuttajataustaisiin bussinkuljettajiin

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/112324-poliisi-%E2%80%9Dhalla-aholla-puurot-ja-vellit-sekaisin%E2%80%9D
Title: Vs: 2011-05-20 US Poliisi: ”Halla-aholla puurot ja vellit sekaisin”
Post by: Kafir Sikakoira on 20.05.2011, 15:29:25
"Poliisiasioitakin käsittelevän eduskunnan hallintovaliokunnan puheenjohtaja Halla-aho kirjoittaa muun muassa, että vuonna 2009 pahoinpitelyn tai lievän pahoinpitelyn uhriksi joutui 78 maahanmuuttajataustaista bussinkuljettajaa, ja että vuonna 2010 määrä oli noin 50."

Onko tämä toimittajan virhe? Käykää joku korjaamassa Usarin keskusteluun, kellä on tunnarit tonne, että kuskeja oli kaiken kaikkiaan tuo 78, joista ulkkistaustaisia 10.
Title: Vs: 2011-05-20 US Poliisi: ”Halla-aholla puurot ja vellit sekaisin”
Post by: Jussi Halla-aho on 20.05.2011, 15:33:38
Mikäköhän raportissani nyt sitten meni väärin?

QuoteNämä luvut kertovat vain ne tapaukset, joiden asianomistajana on ollut ulkomaalaistaustainen bussinkuljettaja. Se ei välttämättä tarkoita sitä, että he olisivat joutuneet pahoinpitelyn uhriksi työtehtäviensä aikana, ylitarkastaja Korhonen sanoo Uudelle Suomelle.

Miten tämä on relevanttia? Kaikki työtehtävissä olleet bussikuskit kuitenkin sisältyvät noihin lukuihin, eikä pahoinpitelyjen kokonaismäärä ollut kirjoituksen pointti vaan maahanmuuttajakuskien osuus uhreista.

Korhonen itse totesi, että annetut luvut antavat kyllä hyvän kuvan volyymeistä.

QuoteBlogissaan Halla-aho nostaa esiin myös, että maahanmuuttajataustaisista bussinkuljettajista tehdään vuosittain 5-6 rikosilmoitusta.

- Tämä on kurantti fakta. Kävin läpi nuo kaikki rikosilmoitukset. Niissä lähes kaikissa tapauksissa bussinkuljettaja on poistanut asianomistajan autosta tämän mielestä liiallisin voimakeinoin.

- Tässäkin on hieman mennyt ruispuuro ja ohrapuuro sekaisin, kun poliisin tilastoista käy ilmi vain poliisille tulleet rikosilmoitukset, mutta ei esitutkintaan edenneet tai oikeudessa ratkenneet tapaukset, Korhonen toteaa.

Minähän nimenomaan kirjoitin, että näin monta rikosilmoitusta tehdään vuosittain.

Melkoista otsikointitaidetta Uudella Suomella. Jutun lopussa Korhonen vahvistaa pointtini.
Title: Vs: 2011-05-20 US Poliisi: ”Halla-aholla puurot ja vellit sekaisin”
Post by: Tarkastelija on 20.05.2011, 15:41:17
Sikäli ei pahoin tapahtunut, että tarkastaja todella katsoi mamu-bussinkuljettajien pahoinpitelyn olevan marginaalin marginaalin marginaalissa. Mutta kaiketi kansanedeustajana täytyy totutella tarkkuuteen ja tarkistamiseen; hyvä olisi jos eduskunta-avustaja, vaimo tai muu luotettu kaveri lukisi konseptin oikein ilkeät silmälasit nenällä.
Title: Vs: 2011-05-20 US Poliisi: ”Halla-aholla puurot ja vellit sekaisin”
Post by: Roope on 20.05.2011, 15:42:10
Quote from: Uusi Suomi
Nämä luvut kertovat vain ne tapaukset, joiden asianomistajana on ollut ulkomaalaistaustainen bussinkuljettaja. Se ei välttämättä tarkoita sitä, että he olisivat joutuneet pahoinpitelyn uhriksi työtehtäviensä aikana, ylitarkastaja Korhonen sanoo Uudelle Suomelle.

Kyseiset ulkomaalaistaustaiset bussinkuljettajat ovat siis voineet joutua pahoinpitelyn uhriksi missä hyvänsä tilanteessa minä tahansa kellonaikana.

Eli kun rasistisiksi luokiteltuja rikosepäilyjä oli yksi vuonna 2009, yksi vuonna 2010 ja tänä vuonna ei yhtään, niin mahdollisesti niistä on tapahtunut työtehtävissä vieläkin harvempi. Siis oikeasti kaksi, yksi tai nolla ulkomaalaistaustaisiin bussikuskeihin liittyvää rasistista rikosepäilyä reilussa kahdessa vuodessa. Jotenkin Hesari ja toimittaja Mielonen onnistuivat näkemään tässä maahanmuuttajabussikuskeihin kohdistuvan väkivallan kasvutrendin. Ai niin, eiväthän he edes ottaneet selvää luvuista.

Quote from: Uusi Suomi- Pitää kysyä, kuvastavatko nuo luvut yhtään mitään tuolla tapaa esitettynä. Harmi, että ne tulivat näin esille, Korhonen pohtii.

Kyllä ne näköjään kuvastivat ja Korhosen tarkennus vain korostaa tätä.

Quote from: Uusi SuomiKorhosen mukaan maahanmuuttajataustaisiin bussinkuljettajiin kohdistuneet pahoinpitelyt ovat pahoinpitelyrikosten joukossa "marginaalin, marginaalin, marginaali", eikä niistä voi tehdä yleisiä johtopäätelmiä.

Kerro se Hesarin toimitukselle ja lukuisille kolumnisteille.
Title: Vs: 2011-05-20 US Poliisi: ”Halla-aholla puurot ja vellit sekaisin”
Post by: ElenaDaylights on 20.05.2011, 15:42:43
En tiedä itkeäkö vai nauraa, mutta teki ja sanoi Jussi mitä tahansa, media muokkaa haluamansa sävyn. Ei ihme että tupakkia palaa.

summa summarum : Yksi lysti rykikö vai yski....
Title: Vs: 2011-05-20 US Poliisi: ”Halla-aholla puurot ja vellit sekaisin”
Post by: Bored. on 20.05.2011, 15:46:04
Eli koko jutun pointti oli periaatteessa se, että ulkomaalaistaustaisia bussikuskeja pahoinpidellään työtehtävissä vieläkin vähemmän kuin se määrä, minkä Halla-aho sanoi. Eli reilusti vähemmän kuin mitä mediassa paisutellaan.

Jep...
Title: Vs: 2011-05-20 US Poliisi: ”Halla-aholla puurot ja vellit sekaisin”
Post by: sattuma on 20.05.2011, 15:48:41
Quote from: Jussi Halla-aho on 20.05.2011, 15:33:38
Mikäköhän raportissani nyt sitten meni väärin?

QuoteNämä luvut kertovat vain ne tapaukset, joiden asianomistajana on ollut ulkomaalaistaustainen bussinkuljettaja. Se ei välttämättä tarkoita sitä, että he olisivat joutuneet pahoinpitelyn uhriksi työtehtäviensä aikana, ylitarkastaja Korhonen sanoo Uudelle Suomelle.

Miten tämä on relevanttia? Kaikki työtehtävissä olleet bussikuskit kuitenkin sisältyvät noihin lukuihin, eikä pahoinpitelyjen kokonaismäärä ollut kirjoituksen pointti vaan maahanmuuttajakuskien osuus uhreista.

Korhonen itse totesi, että annetut luvut antavat kyllä hyvän kuvan volyymeistä.

QuoteBlogissaan Halla-aho nostaa esiin myös, että maahanmuuttajataustaisista bussinkuljettajista tehdään vuosittain 5-6 rikosilmoitusta.

- Tämä on kurantti fakta. Kävin läpi nuo kaikki rikosilmoitukset. Niissä lähes kaikissa tapauksissa bussinkuljettaja on poistanut asianomistajan autosta tämän mielestä liiallisin voimakeinoin.

- Tässäkin on hieman mennyt ruispuuro ja ohrapuuro sekaisin, kun poliisin tilastoista käy ilmi vain poliisille tulleet rikosilmoitukset, mutta ei esitutkintaan edenneet tai oikeudessa ratkenneet tapaukset, Korhonen toteaa.

Minähän nimenomaan kirjoitin, että näin monta rikosilmoitusta tehdään vuosittain.

Melkoista otsikointitaidetta Uudella Suomella. Jutun lopussa Korhonen vahvistaa pointtini.

Onko olemassa luotettavaa tietoa
a) pääkaupunkiseudun bussikuskien lukumäärästä
b) maahanmuuttajien osuus pääkaupunkiseudun bussikuskeista?

Tervetuloa Helsingin Bussiliikenteen kotisivuille. http://www.helb.fi/
Tehtävämme on palvella pääkaupunkiseudun ihmisiä heidän jokapäiväisen liikkumisen tarpeissa. Tätä palvelua tuottavat lähes 1200 kuljettajaamme 500 linja-autolla.
Olisiko pääkaupunkiseudulla 2500 bussikuskia?

Title: Vs: 2011-05-20 US Poliisi: ”Halla-aholla puurot ja vellit sekaisin”
Post by: MaisteriT on 20.05.2011, 15:50:18
Quote from: Jussi Halla-aho on 20.05.2011, 15:33:38
Miten tämä on relevanttia? Kaikki työtehtävissä olleet bussikuskit kuitenkin sisältyvät noihin lukuihin, eikä pahoinpitelyjen kokonaismäärä ollut kirjoituksen pointti vaan maahanmuuttajakuskien osuus uhreista.

Se on hipsu relevanttia hipsu, jos kirjoituksista löytyy mahdollisuus tulkita, että Halla-aho on tehnyt virheen. Toimittajat metsästävät teksteistäsi virheitä erittäin ankarasti.

Puurot ja vellit -kommentti oli kuin taivaan lahja toimittajalle, mutta mahdollista tietysti on, että toimittaja auttoi kommenttia kertomalla väärää tietoa. Vrt. "asiantuntijat tyrmäävät poliitikon puheet" kun itse asiassa "asiantuntijat tyrmäävät toimittajan olkiukko-version poliitikon puheista".
Title: Vs: 2011-05-20 US Poliisi: ”Halla-aholla puurot ja vellit sekaisin”
Post by: Tarkastelija on 20.05.2011, 15:54:01
Vielä tuohon tarkistamiseen: eikö olisi kannattanut luettaa teksti tarkastajalla ennen julkaisemista. Luullakseni Jussi Halla-ahon asemassa saa palautteen jo nopeasti, se sitouttaa kumppaniakin ja tuollaisen yhteistoiminnan jälkeen on ystävä poliisihallinnossa. Täytyy ymmärtää tarkastajaakin: hän joutuu selittelemään työtovereilleen juttua jossa hän on ollut tietolähteenä.
Title: Vs: 2011-05-20 US Poliisi: ”Halla-aholla puurot ja vellit sekaisin”
Post by: Whomanoid on 20.05.2011, 15:57:28
Tuossahan on toimittajan jutussa luvut päin persettä eli otsikko kuuluisi olla:

Poliisijohtaja: "Uuden Suomen toimittajalta menneet puurot ja vellit sekaisin"

:facepalm:

Jussille: Selkeä oikaisuvaatimuksen paikka.
Title: Vs: 2011-05-20 US Poliisi: ”Halla-aholla puurot ja vellit sekaisin”
Post by: Jussi Halla-aho on 20.05.2011, 16:01:49
Quote from: Tarkastelija on 20.05.2011, 15:54:01
Vielä tuohon tarkistamiseen: eikö olisi kannattanut luettaa teksti tarkastajalla ennen julkaisemista. Luullakseni Jussi Halla-ahon asemassa saa palautteen jo nopeasti, se sitouttaa kumppaniakin ja tuollaisen yhteistoiminnan jälkeen on ystävä poliisihallinnossa. Täytyy ymmärtää tarkastajaakin: hän joutuu selittelemään työtovereilleen juttua jossa hän on ollut tietolähteenä.

Se on totta, tässä on oppimista. Toisaalta en tiedä, mitä "selittelemistä" noissa tiedoissa on.

Edit: keskustelin Korhosen kanssa. Harmitteli tottumattomuuttaan toimittajien kanssa.
Title: Vs: 2011-05-20 US Poliisi: ”Halla-aholla puurot ja vellit sekaisin”
Post by: Ystävä on 20.05.2011, 16:54:08
Quote from: Jussi Halla-aho on 20.05.2011, 15:33:38
Mikäköhän raportissani nyt sitten meni väärin?
Ei mikään; raportin laatija vain oli nähtävästi väärä.
Hesariluokan rimanalitus Uudelta Suomelta.
Title: Vs: 2011-05-20 US Poliisi: ”Halla-aholla puurot ja vellit sekaisin”
Post by: thinkingmind on 20.05.2011, 16:58:29
Uudelta Suomelta TÄYDELLINEN pohjanoteeraus!

US toimittaja on sekaisin kuin seinältä pudonnut käkikello ja syöttää virheitä poliisille joka sitten yrittää selitellä TOIMITTAJAN tekemiä virjeitä.

Title: Vs: 2011-05-20 US Poliisi: ”Halla-aholla puurot ja vellit sekaisin”
Post by: Jussi Halla-aho on 20.05.2011, 17:02:09
Toimittajien kyvyttömyys etsiä, tarkistaa ja käsitellä numeroita ja faktoja on sanalla sanoen käsittämätöntä.
Title: Vs: 2011-05-20 US Poliisi: ”Halla-aholla puurot ja vellit sekaisin”
Post by: thinkingmind on 20.05.2011, 17:44:26
Toimittaja Ossi Kurki-Suonio on jutun mukaan väittänyt poliisille seuraavaa:

QuotePoliisiasioitakin käsittelevän eduskunnan hallintovaliokunnan puheenjohtaja Halla-aho kirjoittaa muun muassa, että vuonna 2009 pahoinpitelyn tai lievän pahoinpitelyn uhriksi joutui 78 maahanmuuttajataustaista bussinkuljettajaa, ja että vuonna 2010 määrä oli noin 50.

Jussi Halla-aho on kuitenkin oikeasti kirjoittanut seuraavaa:

QuoteVuonna 2009 kirjattiin pääkaupunkiseudulla 78 tapausta, jossa linja-autonkuljettaja joutui pahoinpitelyn tai lievän pahoinpitelyn uhriksi. Näistä n. 10 oli ulkomaalaistaustaisia. Yhdessä (1) tapauksessa voitiin todeta rasistinen motiivi. Vuonna 2010 hyökkäyksiä oli n. 50, uhreista jälleen n. 10 ulkomaalaistaustaisia, ja rasistisia tekoja yksi kappale.

ELI kun toimittaja ensin syöttää omia virheitään ja väärinkäsityksiään poliisille niin poliisi vastatessaan näihin toimittajan virheisiin kertoo seuraavaa :

QuoteTässä on tainnut mennä puurot ja vellit vähän sekaisin. Kävimme kansanedustajan (Halla-aho) kanssa puhelimessa läpi Helsingin rikostilastoja. Nämä luvut kertovat vain ne tapaukset, joiden asianomistajana on ollut ulkomaalaistaustainen bussinkuljettaja. Se ei välttämättä tarkoita sitä, että he olisivat joutuneet pahoinpitelyn uhriksi työtehtäviensä aikana, ylitarkastaja Korhonen sanoo Uudelle Suomelle.

Kyseiset ulkomaalaistaustaiset bussinkuljettajat ovat siis voineet joutua pahoinpitelyn uhriksi missä hyvänsä tilanteessa minä tahansa kellonaikana. Luvuissa varsinaisesti ei ole Korhosen mielestä mitään virhettä. Ne eivät vain kuvaa sitä, mitä Halla-aho pyrkii niillä selittämään.

Poliisi olettaa että toimittaja puhuu totta Halla-ahon kirjoituksista vaikka toimittaja joko täyttä ammattitaidottomuuttaan tai pahantahtoisuuttaan vääristelee Halla-ahon kirjoituksen täysin ja poliisi sitten yrittää vastata näihin toimittajan vääristelyihin.

Lisäksi poliisi kertoo Halla-ahon raportoineen AIVAN OIKEIN maahanmuuttaja bussikuskien tekemisistä:

QuoteBlogissaan Halla-aho nostaa esiin myös, että maahanmuuttajataustaisista bussinkuljettajista tehdään vuosittain 5-6 rikosilmoitusta.

- Tämä on kurantti fakta. Kävin läpi nuo kaikki rikosilmoitukset. Niissä lähes kaikissa tapauksissa bussinkuljettaja on poistanut asianomistajan autosta tämän mielestä liiallisin voimakeinoin.

Mutta toimitta ehtii ilmeisesti taas hämmentämään soppaa jollain tavalla kokska seuraava poliisin lause on:

Quote- Tässäkin on hieman mennyt ruispuuro ja ohrapuuro sekaisin, kun poliisin tilastoista käy ilmi vain poliisille tulleet rikosilmoitukset, mutta ei esitutkintaan edenneet tai oikeudessa ratkenneet tapaukset, Korhonen toteaa.

Lopuussa poliisi vahvistaa 100% Halla-ahon kirjoituksessaan tekemän havainnon että maahanmuuttajabussikuskien pahoinpitely on täysin marginaalinen ilmiö:

QuoteKorhosen mukaan maahanmuuttajataustaisiin bussinkuljettajiin kohdistuneet pahoinpitelyt ovat pahoinpitelyrikosten joukossa "marginaalin, marginaalin, marginaali", eikä niistä voi tehdä yleisiä johtopäätelmiä.

Uuden Suomen kannattaisi oman uskottavuutensa säilyttämiseksi korjata virheellinen ja vääristelty artikkelinsa HETI ja pistää toimittaja Kurki-Suonio hermolomalle kunnes hän pystyy käsittelemään faktoja vääristelemättä niitä huolimattomuuttaan tai tarkoitushakuisuuttaan.
Kurki-Suonion puurot ja vellit ovat niin sekaisin että niiden joukkoon on jo pulahtanut hernekeittoa ja punajuuriakin.

Toimittajat ja kolumnistit jotka vastoin kaikkia faktoja lietsovat pelon ilmapiiriä ja demonisoivat perussuomalaisia kuten Timo Harakka, Saska Saarikoski ja Ruben Stiller ja lukemattomat vihreät toimittajat ja blogistit voisivat pyytää anteeksi mutta näiden henkilöiden ego taitaa olla niin suureksi paisunut ilmapallo että en pidätä henkeäni korjauksia ja anteeksipyyntöjä täysin virheellisestä raportoinnista odottaessani.
Title: Vs: 2011-05-20 US Poliisi: ”Halla-aholla puurot ja vellit sekaisin”
Post by: Blanc73 on 20.05.2011, 18:00:57
US:n ulostulo "mamubussikuski-gatessa" on niin käsittämätön ettei sitä voi käsittää :facepalm: Olen lukenut jutun monta kertaa ja edelleenkin hämmästelen toimittajien itsekritiikin puutetta. 
Title: Vs: 2011-05-20 US Poliisi: ”Halla-aholla puurot ja vellit sekaisin”
Post by: Ernst on 20.05.2011, 18:19:30
Quote from: Blanc73 on 20.05.2011, 18:00:57
US:n ulostulo "mamubussikuski-gatessa" on niin käsittämätön ettei sitä voi käsittää :facepalm: Olen lukenut jutun monta kertaa ja edelleenkin hämmästelen toimittajien itsekritiikin puutetta. 

Kun lähtee otsikoimaan toisen (tässä Halla-ahon) asia- ja faktasekoilusta, olisi oltava erityisen tarkka itse niiden faktojensa kanssa. Lähinnä tuo toimittaja aiheuttaa myötähäpeän tunnetta.
Title: Vs: 2011-05-20 US Poliisi: ”Halla-aholla puurot ja vellit sekaisin”
Post by: Octavius on 20.05.2011, 18:32:37
Ossi Kurki-Suonio.

Toimittajan tausta selittää kaiken. Taivas varjele... ;D.
Title: Vs: 2011-05-20 US Poliisi: ”Halla-aholla puurot ja vellit sekaisin”
Post by: skrabb on 20.05.2011, 18:42:05
Quote from: Octavius on 20.05.2011, 18:32:37
Ossi Kurki-Suonio.

Toimittajan tausta selittää kaiken. Taivas varjele... ;D.

Nämä Krohnit/Kurki-Suoniot (mm. Irina, minervan kelkka Minerva, Petri jne.) ovat varsin erikoista porukkaa.
Juuret ovat  pietarilais-/saksalaiseliitissä, mutta kommunisteja ovat kaikki tyynni!
Kai ne sitten ovat viksuja?
Title: Vs: 2011-05-20 US Poliisi: ”Halla-aholla puurot ja vellit sekaisin”
Post by: Peril on 20.05.2011, 18:46:06
Quote from: Jussi Halla-aho on 20.05.2011, 16:01:49

Se on totta, tässä on oppimista. Toisaalta en tiedä, mitä "selittelemistä" noissa tiedoissa on.

Edit: keskustelin Korhosen kanssa. Harmitteli tottumattomuuttaan toimittajien kanssa.

Skriptassa käsittelit ulkomaalaisten yliedustusta bussikuskeista tehdyissä rikosilmoituksissa, Tarkastajan mukaan kyseessä on pääasiassa tilanne, joissa ilmoituksen tekijän mielestä bussista poistaminen on tapahtunut liiallisella voimankäytöllä. Sellaista ei tarkastajan kertomasta tullut ilmi, että silkkaa pahuuttaan olisi ketkään bussikuskit ryhtyneet väkivaltaisiksi eikä myöskään sitä, että nämä kulkuvälineestä poistamiset olisivat tapahtuneet ihan muuten vain. Kuskin tehtäviin ja velvollisuuksiin kuuluu asiakkaiden viihtyvyyden takaaminen ja häiriöiden torjuminen. Ei ole kohtuullista, että kukaan työntekijä leimataan ainoaksi syylliseksi tilanteen saatua alkunsa asiakkaan häiriköinnistä ja bussikuskin ainoastaan pyrittyä hoitamaan työtään. Niinpä voisit tarkentaa omassa mediassa julkituomaa näkemystäsi yliedustuksesta ja valottaa mistä näissä rikosilmoituksissa oli kyse.
Title: Vs: 2011-05-20 US Poliisi: ”Halla-aholla puurot ja vellit sekaisin”
Post by: Hippo on 20.05.2011, 19:44:59
Quote from: Jussi Halla-aho on 20.05.2011, 15:33:38
Mikäköhän raportissani nyt sitten meni väärin?

Ei mikään. Paskaa vaan nyt lentää propeliin entistä kovempaa tahtia. Koeta jaksaa, me kyllä olemme puolellasi. :) ;)
Title: Vs: 2011-05-20 US Poliisi: ”Halla-aholla puurot ja vellit sekaisin”
Post by: Onkko on 20.05.2011, 20:12:46
Quote from: Peril on 20.05.2011, 18:46:06

Skriptassa käsittelit ulkomaalaisten yliedustusta bussikuskeista tehdyissä rikosilmoituksissa,

Missähän kohti? En onnistunut löytämään.
Title: Vs: 2011-05-20 US Poliisi: ”Halla-aholla puurot ja vellit sekaisin”
Post by: MrMikropiiri on 20.05.2011, 20:22:58
Piti kyllä lukea tuo US:n juttu useampaan kertaan ja vieläkään ei ihan kaikki mennyt perille.

Oli kyllä erittäin epäselvästi kirjoitettu, tuon lukemisen jälkeen jää non-nuivalle fiilis että Jussi on jotenkin huijannut, vaikka ei oikein selvinnyt miten. Ehkä tuo olikin siis nerokkaasti kirjoitettu :)

Tsemppiä Jussille, bussikuskiväkivaltajuttu oli loistava.
Title: Vs: 2011-05-20 US Poliisi: ”Halla-aholla puurot ja vellit sekaisin”
Post by: Veli Karimies on 20.05.2011, 21:54:52
Mahtaakohan toimittajan vääristely olla kansanedustajaan kohdistuneena apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalskeen mielestä virallisen syytteen alainen kunnianloukkaus?
Title: Vs: 2011-05-20 US Poliisi: ”Halla-aholla puurot ja vellit sekaisin”
Post by: MaisteriT on 20.05.2011, 22:11:38
Quote from: Veli on 20.05.2011, 21:54:52
Mahtaakohan toimittajan vääristely olla kansanedustajaan kohdistuneena apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalskeen mielestä virallisen syytteen alainen kunnianloukkaus?

Ei mitään kunnianloukkausjuttuja nyt. Toimittaja sekoilee, se on ihan normi.
Title: Vs: 2011-05-20 US Poliisi: ”Halla-aholla puurot ja vellit sekaisin”
Post by: Ernst on 20.05.2011, 22:22:39
Quote from: Octavius on 20.05.2011, 18:32:37
Ossi Kurki-Suonio.

Toimittajan tausta selittää kaiken. Taivas varjele... ;D.

Sosiologian opiskelija, planttu. Kauhea pyrkyri.
Title: Vs: 2011-05-20 US Poliisi: ”Halla-aholla puurot ja vellit sekaisin”
Post by: Cettu on 20.05.2011, 22:32:28
Mahtava toimittaja.  ;D Ammattitaito huipussaan. Ensin lukee itse väärin selvää suomen kieltä ja soittaa sitten asiantuntijalle saadakseen vahvistuksen sille, ettei osaa lukea, ja sitten vielä kirjoittaa siitä jutun tajuamatta omaa virhettään. Parasta viihdettä.  ;D
Title: Vs: 2011-05-20 US Poliisi: ”Halla-aholla puurot ja vellit sekaisin”
Post by: thinkingmind on 20.05.2011, 22:35:54
Quote from: Veli on 20.05.2011, 21:54:52
Mahtaakohan toimittajan vääristely olla kansanedustajaan kohdistuneena apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalskeen mielestä virallisen syytteen alainen kunnianloukkaus?

Toimittajat jotka tahtoo sekoilla niin ammattitaidottomasti kuin Kurki-Suonio on jutussaan tehnyt voi tuhota uransa ihan rauhassa.

Jos Uusi Suomi tahtoo vetää uskottavuutensa mediana nollaan työllistämällä ammattitaidottomia toimittajia kuten Kurki-Suonio ja jättämällä selvästi virheelliset jutut korjaamatta tuntikausiksi vaikka kymmenet kommentoijat huomauttavat selvistä virheistä niin Uusi Suomi voi tuhota uskottavuutensa ihan rauhassa.

Ei tartte aloittaa mitään prosesseja mihinkään suuntaan.

Title: Vs: 2011-05-20 US Poliisi: ”Halla-aholla puurot ja vellit sekaisin”
Post by: BeerBelly on 20.05.2011, 22:39:47
Vuoden 2010 luvuissa todellakin mättää nyt jokin.

Quote from: ScriptaVuonna 2009 kirjattiin pääkaupunkiseudulla 78 tapausta, jossa linja-autonkuljettaja joutui pahoinpitelyn tai lievän pahoinpitelyn uhriksi. Näistä n. 10 oli ulkomaalaistaustaisia. Yhdessä (1) tapauksessa voitiin todeta rasistinen motiivi. Vuonna 2010 hyökkäyksiä oli n. 50, uhreista jälleen n. 10 ulkomaalaistaustaisia, ja rasistisia tekoja yksi kappale.

Quote from: Uusi Suomi- Helsingissä tehtiin viime vuonna noin 6 500 eri asteista pahoinpitelyrikosta. Niistä vain muutama kymmen on kohdistunut maahanmuuttajataustaisiin bussinkuljettajiin

Onko niitä nyt noin kymmenen vaiko muutamia kymmeniä? Olisiko parasta jos poliisihallitus julkaisisi ihan oman tiedotteensa asiasta?
Title: Vs: 2011-05-20 US Poliisi: ”Halla-aholla puurot ja vellit sekaisin”
Post by: pw on 20.05.2011, 22:47:40
Ossit iltapuluissaan** eivät tajua että törkeällä valehtelullaan nämä saavat aikaan juuri päinvastaisen reaktion kuin on ollut tarkoitus.

Jussi on vääristelyn kohteena hiukan hankala ja mission impossible syntyy kun yritys tehdään nettilehdessä. Täällä intterwebissä käry käy 100% varmuudella ja mikä ikävintä Jussin koko kannattajakunta on nettikansaa. Että ei se kannatus tainnut tälläkään plöräyksellä laskuun lähteä. Vai mitä veikkaa  Ossi, menikö nappiin?

**Usaria en aiemmin pitänyt iltapulukategorian lehtenä mutta niin sitä vaan joutuu taas pettymään :(

Title: Vs: 2011-05-20 US Poliisi: ”Halla-aholla puurot ja vellit sekaisin”
Post by: thinkingmind on 20.05.2011, 22:52:55
Quote from: Tapio Arjo on 20.05.2011, 22:31:29
Muuta ei voi kuin ihmetellä tätä meuhkaamista.

Kirjoittakaa suoraan Usarin Ossi Kurki-Suoniolle ja pyytäkää korjausta.

Vähemmän puhetta, enemmän tekoja.

Uuden Suomen artikkelin kommenteissa on noin 10 kertaa mainittu että Kurki-Suonio on tehnyt mokan luetun ymmärtämisessä ja sitten tehnyt mokan poliisin haastattelussa väärinymmärryksensä pohjalta ja sitten vielä mokannut artikkelinsa kirjoittamisen ja otsikoinnin täysin aiempien mokiensa pohjalta.

En muista milloin olisin nähnyt toimittajalta näin TÄYDELLISTÄ itsensä nöyryyttämistä.

Uudesta Suomesta mediana kertoo kaiken se että esim. päätoimittaja nukkuu ruususen unta vaikka uutisen kommenteissa osoitetaan jutun virheet selvästi ja kukaan muukaan toimittajista EI puutu virheelliseen uutisointiin.

Uusi Suomi ja kyseinen toimittaja tuhoavat vain omaa mainettaan niin kauan kuin juttu on korjaamattomana esillä sillä jutun lopussahan Halla-ahon pointti siitä että maahanmuuttajabussikuskin pahoinpitelystä kohkaaminen ja siitä vedetyt kiihko-suvaitsevaiset vainoharha-päätelmät ovat olleet toimittajien ja muun median täydellinen ylilyönti todistetaan koska poliisimies kertoo mamubussikuskien pahoinpitelyjen olevan täysin marginaalinen ilmiö mikä oli Halla-ahonkin pointti kirjoituksessaan.

Edit: lisäsin sanan: todistetaan

Title: Vs: 2011-05-20 US Poliisi: ”Halla-aholla puurot ja vellit sekaisin”
Post by: MoonShine on 20.05.2011, 22:56:05
Quote from: Jussi Halla-aho on 20.05.2011, 17:02:09
Toimittajien kyvyttömyys etsiä, tarkistaa ja käsitellä numeroita ja faktoja on sanalla sanoen käsittämätöntä.

Ehkäpä kuitenkin liian usein on kyse tahallisesta numeroiden ja asioiden vääristelystä, oman edun ja/tai aatteen takia.
Title: Vs: 2011-05-20 US Poliisi: ”Halla-aholla puurot ja vellit sekaisin”
Post by: Veli Karimies on 20.05.2011, 23:12:04
Quote from: MaisteriT on 20.05.2011, 22:11:38Ei mitään kunnianloukkausjuttuja nyt. Toimittaja sekoilee, se on ihan normi.

Toimittaja sekoilee nyt siten, että väittää kansanedustajan sekoilleen.

EDIT: Muistakaa muuten kuvakaappaukset. Miksi ne haluaa antaa, korjaan lahjoittaa meille lisää aseita?
Title: Vs: 2011-05-20 US Poliisi: ”Halla-aholla puurot ja vellit sekaisin”
Post by: pw on 20.05.2011, 23:20:44
Uuden Suomen kunniaksi on kuitenkin sanottava että se julkaisee kaikki kommentit. Myös suosittu blogiosio on vapaa kommenteille. Eli lukijoille annetaan sentään mahdollisuus tuoda totuus ilmi lehden sivuilla kuten tämänkin uutisen kommenttiraidasta käy ilmi. Tämä on niin poikkeuksellista suomalasille medioille, että Usarille on annettava siitä tunnustus. Ihan pravdan ja punaylen tasolle ei sentään ole vajottu vaikka melko huikea rimanalitus nyt nähtiinkin.

Title: Vs: 2011-05-20 US Poliisi: ”Halla-aholla puurot ja vellit sekaisin”
Post by: B52 on 20.05.2011, 23:46:16
Sen ihmeen haluaisin nähdä että Ossi oikaisee uutisen, ei kuulu normaalisti toimittajien ominaisuuksiin.
Title: Vs: 2011-05-20 US Poliisi: ”Halla-aholla puurot ja vellit sekaisin”
Post by: eliasj on 20.05.2011, 23:54:23
Quote from: BeerBelly on 20.05.2011, 22:39:47
Vuoden 2010 luvuissa todellakin mättää nyt jokin.

Quote from: ScriptaVuonna 2009 kirjattiin pääkaupunkiseudulla 78 tapausta, jossa linja-autonkuljettaja joutui pahoinpitelyn tai lievän pahoinpitelyn uhriksi. Näistä n. 10 oli ulkomaalaistaustaisia. Yhdessä (1) tapauksessa voitiin todeta rasistinen motiivi. Vuonna 2010 hyökkäyksiä oli n. 50, uhreista jälleen n. 10 ulkomaalaistaustaisia, ja rasistisia tekoja yksi kappale.

Quote from: Uusi Suomi- Helsingissä tehtiin viime vuonna noin 6 500 eri asteista pahoinpitelyrikosta. Niistä vain muutama kymmen on kohdistunut maahanmuuttajataustaisiin bussinkuljettajiin

Onko niitä nyt noin kymmenen vaiko muutamia kymmeniä? Olisiko parasta jos poliisihallitus julkaisisi ihan oman tiedotteensa asiasta?

Oikea luku saattaa olla esim. 13, jolloin "noin 10" ja "muutama kymmentä" joten kuten olisivat totta. Poliisi on voinut sekoittaa esim. "muutama kymmentä" ja "toista kymmentä" toisiinsa haastattelua antaessaan.
Title: Vs: 2011-05-20 US Poliisi: ”Halla-aholla puurot ja vellit sekaisin”
Post by: ilmari3. on 21.05.2011, 00:05:16
Quote from: Tapio Arjo on 20.05.2011, 22:31:29
Muuta ei voi kuin ihmetellä tätä meuhkaamista.

Kirjoittakaa suoraan Usarin Ossi Kurki-Suoniolle ja pyytäkää korjausta.

Vähemmän puhetta, enemmän tekoja.

Oman kokemukseni perusteella aika laiskoja ovat toimittajat vastaamaan. Oiva vinkki kuitenkin Tapiolta, meuhkaamisen sijasta täällä, lähetetään perusteltua palautetetta  Kurki-Suoniolle. Varmaan saamme vastauksiakin häneltä asiallisiin kysymyksiin.
Title: Vs: 2011-05-20 US Poliisi: ”Halla-aholla puurot ja vellit sekaisin”
Post by: tietotyöläinen on 21.05.2011, 03:12:19
Quote from: Tapio Arjo on 20.05.2011, 22:31:29
Muuta ei voi kuin ihmetellä tätä meuhkaamista.

Kirjoittakaa suoraan Usarin Ossi Kurki-Suoniolle ja pyytäkää korjausta.

Vähemmän puhetta, enemmän tekoja.

Eihän tässä kohtaa ei oltu meuhkattu vielä sivullistakaan. Ja tässäkään kohtaa mihin oma metakommenttini nyt tulee ei ole kahta sivua täynnä.

En oikeastaan ymmärrä näitä älkää meuhkatko kommentteja lainkaan täällä meuhkaamista varten perustetulla foorumilla.

Ankea paikka olisi, jos joka ketjussa olisi toisena ja samalla viimeisenä viestinä "Lähetin oikaisupyynnön".
Title: Vs: 2011-05-20 US Poliisi: ”Halla-aholla puurot ja vellit sekaisin”
Post by: tietotyöläinen on 21.05.2011, 03:17:01
Quote from: pw on 20.05.2011, 23:20:44
Uuden Suomen kunniaksi on kuitenkin sanottava että se julkaisee kaikki kommentit. Myös suosittu blogiosio on vapaa kommenteille. Eli lukijoille annetaan sentään mahdollisuus tuoda totuus ilmi lehden sivuilla kuten tämänkin uutisen kommenttiraidasta käy ilmi. Tämä on niin poikkeuksellista suomalasille medioille, että Usarille on annettava siitä tunnustus.

Ehdottomasti. Toivottavasti tällaiset nolot tapaukset eivät johda tuon periaatteen pyörtämiseen.
Title: Vs: 2011-05-20 US Poliisi: ”Halla-aholla puurot ja vellit sekaisin” -> elukka
Post by: elukka on 21.05.2011, 07:59:58
Saakohan elukka pian bannit US:ssä?
;D  ;D   ;D

Nimimerkillä elukka "lipsahti" seuraava tavara US mielipiteisiin. Ossi Kurki-Suoniossa vahvat viher-vasemmistolaiset viitekehykset.

http://www.fokusry.net/index.php?option=com_content&view=article&id=137:hallitus-2010&catid=29:hallitukset&Itemid=51

"Ossi Kurki-Suonio (Ilkka Penttinen toimii kevään 2010 Kopon sijaisena)
Oon 23-v. sosiologian fuksi ja toimittaja. Kevään aikana opinnot ovat jääneet vähemmälle ja tilalle tuli työt. Nyt näyttää uhkaavasti siltä, että työt jatkuvat kesän yli ja opiskelu jatkuisi siis vasta syksyllä. Syksyä varten pitäisi sitten saada aikaiseksi uusi Foguekin, joten kirjoittaminen ei tunnu ainakaan vähenevän. Edunvalvontaa on ennen Fokusta tullut harjoiteltua Suomen Lukiolaisten Liitossa ja Varusmiestoimikunnassa. Tämän takia halusinkin ottaa hoitaakseni kopo-nakkia. Perusopintojen uudistamisessa on pidettävä huoli, että uudesta paketista tulee reilu, houkutteleva sivuaineopiskelijoille (lue nopat kohilleen) ja samalla katsottava, ettei valinnanvapaus kavene."

Fokuslaisten poliittinen hajonta on seuraava:
http://z13.invisionfree.com/Fokus/index.php?showtopic=323&view=getnewpost

"
Mitä puoluetta aiot äänestää ek-vaaleissa 2011?
Kansallinen Kokoomus    [ 2 ]     [16.67%]
Suomen Keskusta    [ 0 ]     [0.00%]
Suomen Sosialidemokraattinen Puolue    [ 1 ]     [8.33%]
Perussuomalaiset    [ 1 ]     [8.33%]
Vihreä liitto    [ 5 ]     [41.67%]
Ruotsalainen kansanpuolue    [ 0 ]     [0.00%]
Suomen Kristillisdemokraatit    [ 0 ]     [0.00%]
Vasemmistoliitto    [ 3 ]     [25.00%]
Muutos 2011    [ 0 ]     [0.00%]
Piraattipuolue    [ 0 ]     [0.00%]
Joku muu    [ 0 ]     [0.00%]
"

löytyyköhän Ossin into "tulkita" poliisimestaria tietyllä painotuksella siksi, koska hän saattaa olla vihreiden tai vasemmistoliiton kannattaja?

Uutisoinnista voisi ainakin analysoida, että sisältö oli melko vihervasemmistolaisella mausteella maustettu.

Title: Vs: 2011-05-20 US Poliisi: ”Halla-aholla puurot ja vellit sekaisin”
Post by: Lodi on 21.05.2011, 11:33:57
On hirveää, että mamutaustaiset bussikuskit joutuvat silmittömän, rasistisen väkivallan kohteeksi aina vaan enenevässä määrin. Rasismi on tuomittava rankalla kädellä. Jonkinlainen adressi on nyt kirjoitettava!
Title: Vs: 2011-05-20 US Poliisi: ”Halla-aholla puurot ja vellit sekaisin”
Post by: Pekkis on 21.05.2011, 16:15:04
Quote
Quote from: Jussi Halla-aho on 20.05.2011, 15:33:38

Blogissaan Halla-aho nostaa esiin myös, että maahanmuuttajataustaisista bussinkuljettajista tehdään vuosittain 5-6 rikosilmoitusta.

- Tämä on kurantti fakta. Kävin läpi nuo kaikki rikosilmoitukset. Niissä lähes kaikissa tapauksissa bussinkuljettaja on poistanut asianomistajan autosta tämän mielestä liiallisin voimakeinoin.

- Tässäkin on hieman mennyt ruispuuro ja ohrapuuro sekaisin, kun poliisin tilastoista käy ilmi vain poliisille tulleet rikosilmoitukset, mutta ei esitutkintaan edenneet tai oikeudessa ratkenneet tapaukset, Korhonen toteaa.

Minähän nimenomaan kirjoitin, että näin monta rikosilmoitusta tehdään vuosittain.

Melkoista otsikointitaidetta Uudella Suomella. Jutun lopussa Korhonen vahvistaa pointtini.

Niinpä. Mutta mikä on pointtisi, sillä kuten jutussa todetaan:

Quote
Poliisihallituksen ylitarkastajan mukaan vastaavanlaisia rikosilmoituksia tehdään kaikista bussinkuljettajista, eikä maahanmuuttajataustaiset kuljettajat muodosta merkittävää tilastollista eroa.

Miksi siis nostaa esiin ulkomaalaisten bussikuskeista tehdyt rikosilmoitukset, jos niissä ei ole mitään tilastollista poikkeavuutta? Mitä haluat tällä järisyttävällä tiedolla ilmiteerata?

[Edit/Admin: tagit korjattu]
Title: Vs: 2011-05-20 US Poliisi: ”Halla-aholla puurot ja vellit sekaisin”
Post by: Jussi Halla-aho on 21.05.2011, 18:01:52
Quote from: Pekkis on 21.05.2011, 16:15:04
Miksi siis nostaa esiin ulkomaalaisten bussikuskeista tehdyt rikosilmoitukset, jos niissä ei ole mitään tilastollista poikkeavuutta? Mitä haluat tällä järisyttävällä tiedolla ilmiteerata?

En mitään. Se on kiinnostava yksityiskohta. Järisyttäväksi en ole sitä maininnut. Panin sen kirjoitukseen, koska Korhonen oma-aloitteisesti mainitsi sen minulle kiinnostavana yksityiskohtana.

Maininnan voisi vallan hyvin poistaa kirjoituksesta ilman, että pointti kärsisi yhtään. Kurki-Suonio takertui tähän yksityiskohtaan, koska mihinkään muuhunkaan hän ei voinut tarttua. Tavallinen ilmiö.
Title: Vs: 2011-05-20 US Poliisi: ”Halla-aholla puurot ja vellit sekaisin”
Post by: ApinA on 21.05.2011, 18:37:12
Quote from: Jussi Halla-aho on 21.05.2011, 18:01:52

Kiinnostavaa se on siinä mielessä, että jos ulkomaalaistaustaisista bussikuskeista tehdään enemmän rikosilmoituksia kuin heihin kohdistuvista rikoksista, väitteet bussikuskeihin kohdistuneen rasismin räjähdysmäisestä kasvusta on kohtuullisen hataralla pohjalla.
Title: Vs: 2011-05-20 US Poliisi: ”Halla-aholla puurot ja vellit sekaisin”
Post by: janne808 on 21.05.2011, 20:00:30
Quote from: ApinA on 21.05.2011, 18:37:12

Pitää katsos olla varuillaan, ettei homma lisäänny. Eikös se ole foorumin linja? Ainakin televisiossa joku näin kertoi. Se on muuten kummallista, että asioista kirjoitellaan vaikka niillä ei tarkoiteta mitään.  ???
Title: Vs: 2011-05-20 US Poliisi: ”Halla-aholla puurot ja vellit sekaisin”
Post by: Octavius on 21.05.2011, 20:23:11
Kurki-Suonio tuskin koskaan enää kirjoita yhtään uutista ilman, että hänen poliittisesti tarkoituksenhakuiseen valehteluunsa viitattaisiin.

Eikö olekin jännä ilmiö tämä vapaa tiedonvälitys?

Missähän vaiheessa nämä ääliöt tajuavat? Vuonna 2147?

Luonnontieteteisiin syvästi uskovana minua ihmetyttää ihmismielen pohjaton typeryys. Eikä sille todellakaan ole mitään rajaa? No - ehkä evoluutio hoitaa tämän asian?
Title: Vs: 2011-05-20 US Poliisi: ”Halla-aholla puurot ja vellit sekaisin”
Post by: elukka on 21.05.2011, 20:29:59
Quote from: Octavius on 21.05.2011, 20:23:11
Kurki-Suonio tuskin koskaan enää kirjoita yhtään uutista ilman, että hänen poliittisesti tarkoituksenhakuiseen valehteluunsa viitattaisiin.

Eikö olekin jännä ilmiö tämä vapaa tiedonvälitys?

Missähän vaiheessa nämä ääliöt tajuavat? Vuonna 2147?

Luonnontieteteisiin syvästi uskovana minua ihmetyttää ihmismielen pohjaton typeryys. Eikä sille todellakaan ole mitään rajaa? No - ehkä evoluutio hoitaa tämän asian?

"Evoluutio" hoitaa sen puolen että Kurki-Suonio on se suuri mies jonka kanssa vihreät, nätit likat parittelevat ja siten idiotismi periytyy. Toisinaan lapset ovat vanhemmilleen tottelemattomia ja kääntävät kelkan toiseen suuntaan...
Title: Vs: 2011-05-20 US Poliisi: ”Halla-aholla puurot ja vellit sekaisin”
Post by: SyvänneTumpelo on 21.05.2011, 20:39:00
Quote from: elukka on 21.05.2011, 20:29:59
"Evoluutio" hoitaa sen puolen että Kurki-Suonio on se suuri mies jonka kanssa vihreät, nätit likat parittelevat ja siten idiotismi periytyy.

Tilaisuus vaikuttaa: Äänestetään Mestari kesäkis(s)an voittajaksi:
http://www.iltalehti.fi/viihde/2011052113754438_vi.shtml

+1
Title: Vs: 2011-05-20 US Poliisi: ”Halla-aholla puurot ja vellit sekaisin”
Post by: hyperbeli on 21.05.2011, 21:41:57
Quote from: SyvänneTumpelo on 21.05.2011, 20:39:00
Quote from: elukka on 21.05.2011, 20:29:59
"Evoluutio" hoitaa sen puolen että Kurki-Suonio on se suuri mies jonka kanssa vihreät, nätit likat parittelevat ja siten idiotismi periytyy.

Tilaisuus vaikuttaa: Äänestetään Mestari kesäkis(s)an voittajaksi:
http://www.iltalehti.fi/viihde/2011052113754438_vi.shtml

+1

Ehkei kuitenkaan. Niin huvittavaa kuin se olisikin, jollakulla saattaisi mennä kuppi nurin. Asiallinen keskustelu vaikeutuu, jos floodaamme jokaisen paikan täyteen asiatontakin hännän kohotusta.
Title: Vs: 2011-05-20 US Poliisi: ”Halla-aholla puurot ja vellit sekaisin”
Post by: Lalli IsoTalo on 22.05.2011, 09:14:05
Quote from: Jussi Halla-aho on 20.05.2011, 17:02:09
Toimittajien kyvyttömyys etsiä, tarkistaa ja käsitellä numeroita ja faktoja on sanalla sanoen käsittämätöntä.

Massamediajournalismi on kuollut. Eläköön massamediafiilistely. Eläköön hommajournalismi!

Uskoisin, että Homman massiivisesta päivittäisestä inputista saisi temputettua outputtia nettiin, jota voisi kutsua journalismiksi, ja jolla olisi laajempaa kysyntää normaalille uutisten, uutistaustojen ja mielipiteiden kuluttajalle. Nykyisellään tavara on Hommassa niin hajallaan, että normaalit perheenisät ja äidit eivät sitä kahlata läpi. Mieleen tulee tuollainen Iltalehden/iltasanomien/hesarin nettiversion oloinen saitti.

Toisaalta, esitän harkinnattavaksi, että Scriptan viereen (tai Homman sisään, "Hommalehteen") voisi perustaa osion "Halla-ahon rabbortit järjestelmän sisältä", jossa jokainen raportti olisi oma ketjunsa.

Tällöin Scripta profiloituisi henkilökohtaiseen pohdiskeluun, ja Rabbortti sellaisten numeroiden ja faktojen esittelyyn, joita normaali kaduntallaaja ei saa Googlella selvitettyä.

Tällöin olisi hyvä erottaa

a) löydökset (numerot ja faktat) ja
b) niiden analysointi ja kommentointi.

Tällöin

a) palvelisi kaikkia tiedotusvälineitä kiistattoman empiirisen faktatiedon lähteenä, ja
b) olisi nuivavärittynyttä "scenesuoristusta"

Scenevääristymähän tarkoittaa viiteryhmän illuusiota siitä, että heidän kollektiivinen mielipiteensä on koko kansan mielipide.

Eh. "Jussin scenesuoristuma". :D
Title: Vs: 2011-05-20 US Poliisi: ”Halla-aholla puurot ja vellit sekaisin”
Post by: Pekkis on 25.05.2011, 18:59:52
Quote from: Jussi Halla-aho on 21.05.2011, 18:01:52
Quote from: Pekkis on 21.05.2011, 16:15:04
Miksi siis nostaa esiin ulkomaalaisten bussikuskeista tehdyt rikosilmoitukset, jos niissä ei ole mitään tilastollista poikkeavuutta? Mitä haluat tällä järisyttävällä tiedolla ilmiteerata?

En mitään. Se on kiinnostava yksityiskohta. Järisyttäväksi en ole sitä maininnut. Panin sen kirjoitukseen, koska Korhonen oma-aloitteisesti mainitsi sen minulle kiinnostavana yksityiskohtana.

Maininnan voisi vallan hyvin poistaa kirjoituksesta ilman, että pointti kärsisi yhtään. Kurki-Suonio takertui tähän yksityiskohtaan, koska mihinkään muuhunkaan hän ei voinut tarttua. Tavallinen ilmiö.

Järisyttävä oli minun oma ironinen ilmaisuni.

On hyvä, että PS eduskuntaryhmä esitti julkilausuman rasismia vastaan, sillä kaikesta huolimatta rasismia esiintyy ja se voi estää asiallisen maahanmuuttokeskustelun.
Title: Vs: 2011-05-20 US Poliisi: ”Halla-aholla puurot ja vellit sekaisin”
Post by: JaskaJokunen on 25.05.2011, 19:17:21
Quote from: Lalli IsoTalo on 22.05.2011, 09:14:05
Quote from: Jussi Halla-aho on 20.05.2011, 17:02:09
Toimittajien kyvyttömyys etsiä, tarkistaa ja käsitellä numeroita ja faktoja on sanalla sanoen käsittämätöntä.

Massamediajournalismi on kuollut. Eläköön massamediafiilistely. Eläköön hommajournalismi!

Uskoisin, että Homman massiivisesta päivittäisestä inputista saisi temputettua outputtia nettiin, jota voisi kutsua journalismiksi, ja jolla olisi laajempaa kysyntää normaalille uutisten, uutistaustojen ja mielipiteiden kuluttajalle. Nykyisellään tavara on Hommassa niin hajallaan, että normaalit perheenisät ja äidit eivät sitä kahlata läpi. Mieleen tulee tuollainen Iltalehden/iltasanomien/hesarin nettiversion oloinen saitti.

Toisaalta, esitän harkinnattavaksi, että Scriptan viereen (tai Homman sisään, "Hommalehteen") voisi perustaa osion "Halla-ahon rabbortit järjestelmän sisältä", jossa jokainen raportti olisi oma ketjunsa.

Tällöin Scripta profiloituisi henkilökohtaiseen pohdiskeluun, ja Rabbortti sellaisten numeroiden ja faktojen esittelyyn, joita normaali kaduntallaaja ei saa Googlella selvitettyä.

Tällöin olisi hyvä erottaa

a) löydökset (numerot ja faktat) ja
b) niiden analysointi ja kommentointi.

Tällöin

a) palvelisi kaikkia tiedotusvälineitä kiistattoman empiirisen faktatiedon lähteenä, ja
b) olisi nuivavärittynyttä "scenesuoristusta"

Scenevääristymähän tarkoittaa viiteryhmän illuusiota siitä, että heidän kollektiivinen mielipiteensä on koko kansan mielipide.

Eh. "Jussin scenesuoristuma". :D

tästä voisi perustaa ihan oman ketjun jotta saataisiin asia vähän laajempaan keskusteluun...
Title: Vs: 2011-05-20 US Poliisi: ”Halla-aholla puurot ja vellit sekaisin”
Post by: Roope on 07.06.2011, 01:29:25
Halla-ahon uskottavuus murskattu. Ja perussuomalaisten. Täysin.

QuoteKimmo Jylhämö: Kaksikielistä puhetta rasismista

Halla-aho puhuu yhtä ja kirjoittaa toista.
[...]
Kritiikissä on järkensä, mutta Halla-aho myös tietää, että positiivinen diskriminaatio -puheen ynnä muun maahanmuuttokeskustelun käyminen kuljettaa mukanaan myös pohjavirettä, jonka voi usein tulkita myös rasistiseksi. Eurooppalaisella tasollahan rasistit ovat kehittäneet eräänlaisen kaksoispuheen, jossa rasismi naamioidaan yleiseksi maahanmuuttokritiikiksi, kuten esimerkiksi Veera Hidas-Elina kirjoittaa Fifissä artikkelissa Orwellilaiset kokoomusnuoret (http://fifi.voima.fi/artikkeli/2011/toukokuu/nakokulma-orwellilaiset-kokoomusnuoret).
[...]
Vaalien jälkeenhän mediassa ja netissä on kiertänyt lukuisia kertomuksia, että perusuomalaisia symppaavat ovat käyttäytyneet rasistisesti ei-suomalaisilta näyttäviä kohtaan. Lisäksi monet tahot pyysivät perusuomalaisia pyytämään anteeksi rasismia, mutta tähän pyyntöön ei vastannut täysin puhtain kortein edes perussuomalaisten julkilausuma syrjintää, rasismia ja väkivaltaa vastaan – ainakaan mikäli se asetetaan kirjoittajansa Jussi Halla-ahon muita, uudempia tekstejä vasten.
[...]
Halla-aho blogin alun perusteella voisi kuvitella, että Halla-aho tutkisi nimenomaan sitä, mistä puhuu eli että "rasistiset rikokset ovat lisääntyneet räjähdysmäisesti; että rasistit pieksevät maahanmuuttajataustaisia kuskeja; ja että perussuomalaisten vaalivoitto on ikään kuin antanut luvan tällaiselle toiminnalle."

Näin ei tapahdu, sillä hän tarkastelee väitteitä välillä erillään ja välillä kuitenkin yhteensumputettuna riippuen siitä, mikä palvelee hänen päämääriään. Halla-aho käsittelee rasististen rikosten määrää yleisesti viimeisen kymmenen vuoden, bussikuskiin kohdistuvia päällekäymisiä muutaman viime vuoden aikana ja tänä keväänä ennen vaaleja, mutta ei siinä kokonaisuudessa kuin hän antaa ymmärtää.
[...]
Sitten Halla-aho – jos oletetaan että tämä fakta pitää paikkansa – toteaa, että "tämän vuoden toukokuuhun mennessä on tehty rikosilmoitus 18:sta bussikuskiin kohdistuneesta väkivaltarikoksesta. Yhdessäkään ei ole ilmennyt rasistista motiivia." Tällä faktalla on merkitystä ainoastaan siinä määrin kuin kyse rasismin lisääntymisestä koskisi ainoastaan bussikuskeja.
[...]
Tekstin varsinainen motiivi näyttää olevan se, että Halla-aho pääsee korostamaan eroja kantaväestön ja siirtolaisten välillä, koska "ulkomaalaisten bussikuskien kimppuun käydään minkäänlaisin motiivein harvemmin kuin heidän osuutensa pääkaupunkiseudun bussikuskeista edellyttäisi".
[...]
Vaikka juuri Halla-aho rasismin vastaisen julkilausuman pääosin muotoili, ei hänen blogijutussaan ole vihjettäkään, hän ei missään vaiheessa tuomitse uhkailua tai väkivaltaa vähemmistöjä kohtaan eikä perussuomalaisten kannattajien rasistisia ylilyöntejä. Päinvastoin, hän korostaa eroja meidän ja muiden, kantaväestön ja siirtolaisten kanssa. Siksi tämä muistuttaa, millainen epämiellyttävänä kaksoispuheen ukkospilvi leijuu perussuomalaisten julkilausuman yllä.
Voima (http://fifi.voima.fi/blogikirjoitus/2011/kesakuu/kaksikielista-puhetta-rasismista) 6.6.2011

QuoteKimmo Jylhämö on Voiman ja Fifin vastaava päätoimittaja. Jylhämö asuu Suomen suurimmassa kylässä Klaukkalassa, josta hän risteilee lähes päivittäin Sörnäisiin töihin. Häntä innostaa kaiken muun ohella etenkin filosofinen ja poliittinen kirjallisuus.
Title: Vs: 2011-05-20 US Poliisi: ”Halla-aholla puurot ja vellit sekaisin”
Post by: Luotsi on 07.06.2011, 02:04:43
QuoteVaalien jälkeenhän mediassa ja netissä on kiertänyt lukuisia kertomuksia, että perusuomalaisia symppaavat ovat käyttäytyneet rasistisesti ei-suomalaisilta näyttäviä kohtaan

Tähän olisi ehdottomasti ollut syytä liittää todisteeksi Teivo Teivaisen lausumat sekä Pravdan pääkirjoitus:
QuoteTiistaina yritettiin pahoinpidellä pienen lapsensa kanssa liikkunut äiti, keskiviikkona potkaistiin bussikuskia, ja perjantaina lyötiin teinityttöä.
http://www.hs.fi/paakirjoitus/artikkeli/Väkivaltainen+rasismi+tulee+iholle/1135266022011

Ei ole muuten uskottavaa!
Title: Vs: 2011-05-20 US Poliisi: ”Halla-aholla puurot ja vellit sekaisin”
Post by: Veli Karimies on 07.06.2011, 02:43:59
Moneskos kierros nyt on menossa? Todisteeksi rasismista tosiaankin kelpaa keksityt tai ilman minkäänlaisia todisteita olevat tarinat, kunhan niitä on siis ensin toistettu tarpeeksi monta kertaa.
Title: Vs: 2011-05-20 US Poliisi: ”Halla-aholla puurot ja vellit sekaisin”
Post by: IDA on 07.06.2011, 03:04:14
Quote from: Veli on 07.06.2011, 02:43:59
Moneskos kierros nyt on menossa? Todisteeksi rasismista tosiaankin kelpaa keksityt tai ilman minkäänlaisia todisteita olevat tarinat, kunhan niitä on siis ensin toistettu tarpeeksi monta kertaa.

Kimmo Jylhämö toteaa, että perussuomalaiset ovat rasisteja ja sitten perussuomalaisten pitäisi pyytää tätä anteeksi.

Koska en ole kriitikko en viitsi analysoida Jylhämön tekstiä sen syvemmin. Muistetaan, että kirjoittaminen on joka tapauksessa yksi parhaista harrastuksista.
Title: Vs: 2011-05-20 US Poliisi: ”Halla-aholla puurot ja vellit sekaisin”
Post by: lihansyöjähetero on 07.06.2011, 06:59:17
Usariin ole pitkään aikaan uskonut, kuitenkin viimeiseksi siihen, koska usko loppui Sanoma oy:öön, Alma Mediaan ja Yleen jo paljon aiemmin. Tämä vain vahvisti käsityksiäni Usarin viherhömppätoimituksesta joissa pt Huusko on etunenässä tolloilemassa ja yrittää kammeta juttuja hyvin selkeästi Persuvastaisiksi. Lisäksi ihan selkeitä epäfaktuaalisia juttuja päästetään julki, siis sallitaan valehtelu tarkoitushakuisesti.

Title: Vs: 2011-05-20 US Poliisi: ”Halla-aholla puurot ja vellit sekaisin”
Post by: Mikko T on 07.06.2011, 08:40:08
QuoteVaikka juuri Halla-aho rasismin vastaisen julkilausuman pääosin muotoili, ei hänen blogijutussaan ole vihjettäkään, hän ei missään vaiheessa tuomitse uhkailua tai väkivaltaa vähemmistöjä kohtaan

Miksi itsestään selvä asia pitäisi joka kerta erikseen tuoda esille, ei hevosforuminkaan bloggaajat erikseen irtisanoudu eläinten hyväksikäytöstä, koska sellainen ei ole heille tullut mieleenkään, moiset ajatukset löytyykin vain perverssien puskarunkkaraiden mielestä, samoin mokutuskiimaiset toimittajat löytää Jussin teksteistä yllykkeitä väkivaltaan, tekstien lukutapa on yksinkertaisesti liian asenteellinen ja ennakkoluuloinen näkemään asiasisältöä, ehkäpä toimittajat ovat oppineet että kun "rasismia" löytyy, niin silloin ei järkisyitä tarvita, tai sitten kyse on vaan ammattitaidottomuudesta ja piittaamattomuudesta lukijoita kohtaan.

Ote vielä Perussuomalaisten julistuksessa, ettei kukaan nyt kiihotu ja ala summissa hakkaamaan kaikkia maahanmuuttajia.

QuoteTuomitsemme yhtäläisesti kaikki hyökkäykset ihmisen fyysistä koskemattomuutta vastaan riippumatta siitä, mitä etnistä tai muuta ryhmää uhri ja tekijä edustavat, ja riippumatta siitä, onko teon takana rasistisia motiiveja, muita motiiveja, vai ei lainkaan motiivia.
Title: Vs: 2011-05-20 US Poliisi: ”Halla-aholla puurot ja vellit sekaisin”
Post by: pelle12 on 07.06.2011, 11:02:27
Quote from: ElenaDaylights on 20.05.2011, 15:42:43
En tiedä itkeäkö vai nauraa, mutta teki ja sanoi Jussi mitä tahansa, media muokkaa haluamansa sävyn. Ei ihme että tupakkia palaa.

summa summarum : Yksi lysti rykikö vai yski....
Artikkelin otsikointi vaati taas aivonäppäryyttä. Itse juttu tosin vahvisti Halla-ahon pointin eli asian ytimen. Vääristellä pitää aina jotenkin, jos ei muuten, niin vääntämällä otsikko niin, että pelkän otsikon lukija saa täysin väärän käsityksen.
Title: Vs: 2011-05-20 US Poliisi: ”Halla-aholla puurot ja vellit sekaisin”
Post by: LambOfGod on 07.06.2011, 11:47:28
Quote from: Jussi Halla-aho on 20.05.2011, 17:02:09
Toimittajien kyvyttömyys etsiä, tarkistaa ja käsitellä numeroita ja faktoja on sanalla sanoen käsittämätöntä.
Juurikin näin kun vielä ottaa huomioon, ettei ko. blogikirjoituksesi edes ole kovin pitkä. Ala-asteella luetaan ja ymmärretään pidempiäkin kirjoituksia. Mistä näitä toimittajia oikein tulee?  ???