QuoteJulkisen vallan edustajien tulee edistää yhteiskunnallista vakautta ja tuomita rasistiset teot
Etnisten suhteiden neuvottelukunta (Etno) pitää tärkeänä, että tuleva hallitus ottaa päämääräksi yhdenvertaisuuden edistämisen ja tuomitsee julkisesti rasismin sekä erityisesti rasistiset väkivallanteot. Julkisen vallan edustajilla on valtaa ja mahdollisuus edistää yhteiskuntarauhaa, millä luodaan tärkeä perusta kaikille Suomessa asuville ja heidän kokemukselleen turvallisesta yhteiskunnasta. Maan korkeimmissa julkisissa viroissa olevien tulee sitoutua perustuslain mukaisesti ihmisarvon loukkaamattomuuteen ja tasa-arvoon.
Etno painottaa, että stereotypioiden ja vastakohtien korostamisen sijasta on edistettävä eri väestöryhmien ja uskontokuntien välistä vuorovaikutusta. Tämä on arkea Etnon toiminnassa, missä eri uskontokuntien ja etnisten ryhmien edustajat tapaavat toisiaan säännöllisesti, mutta vuorovaikutus kannattaa huomioida myös osana hallituksen toteuttamaa politiikkaa. Jos yhteiskunnassa hiljaisesti sallitaan etnisiä ja uskonnollisia vähemmistöjä leimaavat ja yleistävät puheet, syntyy kokemus, että Suomessa julkisen vallan edustajat osoittavat sille hyväksyntänsä. Aikuisten lisäksi tällä on vaikutusta myös monen lapsen ja nuoren arkeen.
Etno on antanut kannanoton hallitusohjelman valmistelun pohjaksi. Siinä korostetaan hyviä etnisiä suhteita edellytyksenä suomalaisen yhteiskunnan vakaudelle, yhtäläisten mahdollisuuksien toteutumiselle ja monipuolisen osaamisen hyödyntämiselle suomalaisen yhteiskunnan hyvinvoinnin vahvistamiseksi. Lisäksi kannanotossa tuodaan esille, että tulevan hallituksen tärkeänä tehtävänä on negatiivisen asenneilmapiirin kehityksen pysäyttäminen.
Suomalaisella yhteiskunnalla on oma muuttoliikettä koskeva historiansa ja maallamme on mahdollisuus toimia kansainvälisenä esimerkkinä siinä, miten tasa-arvo ja vuorovaikutus toimivat yhteiskunnan voimavarana. Moni maahanmuuttaja kokee suomalaisiin tutustumisen helpoksi ja turvallisuuden tunne mainitaan tärkeäksi kotoutumista edistäväksi tekijäksi Suomessa.
Etno neuvottelukunta on valtioneuvoston asettama laajapohjainen asiantuntijaelin, joka toimii verkostoituneesti ja edistää vuorovaikutusta ministeriöiden, kansalaisjärjestöjen, eduskunnassa edustettuna olevien puolueiden, työmarkkinaosapuolten sekä maahanmuuttajien ja perinteisten etnisten vähemmistöjen välillä.
Etnisten suhteiden neuvottelukunnassa ovat edustettuina muun muassa sisäasiainministeriö, työ- ja elinkeinoministeriö, opetus- ja kulttuuriministeriö, Suomen Kuntaliitto, Elinkeinoelämän keskusliitto EK, SAK ry, Akava ry ja STTK ry. Maahanmuuttajia ja etnisiä vähemmistöjä edustavia tahoja ovat SONDIP ry (Varsinais-Suomen Monikulttuuristen yhdistysten liitto ry), Monikulttuurisuusyhdistys Familia Club ry, Suomen Islam-seurakunta (suomalainen tataariyhteisö), Helsingin juutalainen seurakunta, Suomen Somaliliitto ry, Suomen Venäjänkielisten Yhdistysten Liitto (SVYL/FARO) ry sekä Monika-Naiset liitto ry.
Sisäasiainministeriön tiedote (http://www.intermin.fi/intermin/bulletin.nsf/HeadlinesPublicFin/D3A46EA4BAEE7AC6C225788D00340128)
Huomenna on junacaustin vuosipäivä.
Tuomitkaa rasismi, jottei teitä rasisteiksi tuomita.
QuoteEtnisten suhteiden neuvottelukunnassa ovat edustettuina muun muassa sisäasiainministeriö, työ- ja elinkeinoministeriö, opetus- ja kulttuuriministeriö, Suomen Kuntaliitto, Elinkeinoelämän keskusliitto EK, SAK ry, Akava ry ja STTK ry. Maahanmuuttajia ja etnisiä vähemmistöjä edustavia tahoja ovat SONDIP ry (Varsinais-Suomen Monikulttuuristen yhdistysten liitto ry), Monikulttuurisuusyhdistys Familia Club ry, Suomen Islam-seurakunta (suomalainen tataariyhteisö), Helsingin juutalainen seurakunta, Suomen Somaliliitto ry, Suomen Venäjänkielisten Yhdistysten Liitto (SVYL/FARO) ry sekä Monika-Naiset liitto ry.
Millä perusteella, mitä tarkoitusta varten ja kenen rahoilla tätä sirkusta pyöritetään?
Quote from: Snuiva on 11.05.2011, 13:25:55

Viimeiseen kohtaan vastaus on aina VHM.
Jesh, enää ei tarvitse tietää, kuin se mitä ihmettä nämä "rasistiset teot" ovat? Rasistinen katse? Rasistinen "en mene istumaan tuon viereen metrossa se on musu" tyylinen asenne? En pidä tuosta, se on romani? En halua antaa tupakkaa tuolle etniselle jengille? Kieltäydyn harrastamasta seksiä tuon kanssa, koska sillä voi olla aids? ;D
Voisko tuleva hallitus sitoutua lopettamaan tämmöiset Etnohömpät? Ovat turhioita, tylsiötä, eivätkä puutu tasa-arvoisesti yhtään mihinkään. Alla paljastava esimerkki ehdotukseksi, mistä voisi aloittaa ja mihin aivan varmasti tyssää tämä ihmistasa-arvoetnohuuhaa.
Quote from: Roope on 11.05.2011, 13:12:01
QuoteMaan korkeimmissa julkisissa viroissa olevien tulee sitoutua perustuslain mukaisesti ihmisarvon loukkaamattomuuteen ja tasa-arvoon.
Etnisten suhteiden neuvottelukunnassa ovat edustettuina muun muassa sisäasiainministeriö, työ- ja elinkeinoministeriö, opetus- ja kulttuuriministeriö, Suomen Kuntaliitto, Elinkeinoelämän keskusliitto EK, SAK ry, Akava ry ja STTK ry. Maahanmuuttajia ja etnisiä vähemmistöjä edustavia tahoja ovat SONDIP ry (Varsinais-Suomen Monikulttuuristen yhdistysten liitto ry), Monikulttuurisuusyhdistys Familia Club ry, Suomen Islam-seurakunta (suomalainen tataariyhteisö), Helsingin juutalainen seurakunta, Suomen Somaliliitto ry, Suomen Venäjänkielisten Yhdistysten Liitto (SVYL/FARO) ry sekä Monika-Naiset liitto ry.
Sisäasiainministeriön tiedote (http://www.intermin.fi/intermin/bulletin.nsf/HeadlinesPublicFin/D3A46EA4BAEE7AC6C225788D00340128)
Ympärileikkauksista voitais aloittaa tuon ihmisarvon loukkaamattomuuden ja tasa-arvon toteuttamisen.
:flowerhat:
Ja siihenpä se jargon sitten jääkin.
Quote from: Arto Tuhkamuna on 11.05.2011, 13:23:28
Tuomitkaa rasismi, jottei teitä rasisteiksi tuomita.
Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi.
Niin, pistetään vain turvat tukkoon ja lakaistaan ongelmat näkyviltä. Kaikki hyvin ja voimme loistaa kansainvälisenä esimerkkinä mallikelpoisen suvaitsevaisesta valtiosta.
Varmaankin hyvää tarkoittavaa, mutta niin pelottavan sinisilmäistä että vetää kylmän hien otsalle.
Aikaisemmin toiminta on ilmeisesti kustantanut n. 60 000 euroa/vuosi (http://www.google.fi/url?sa=t&source=web&cd=3&ved=0CCUQFjAC&url=http%3A%2F%2Fwww.espoo.eu%2Fbinary.asp%3Fpath%3D1%3B28%3B11866%3B11869%3B549%3B113914%3B129481%3B129508%3B129509%3B136865%3B136870%26field%3DFileAttachment&ei=mI_KTY_XMYPesgazudmQAw&usg=AFQjCNEJ4EdifKvP0dJ4ISgsGkTbrqA6NA), joka on sisältänyt myös neljän alueellisen neuvottelukunnan kustannukset. Ensi syksystä toiminta kuitenkin laajenee, joten on odotettavissa, että myös toimintakulut kasvavat.
QuoteValtakunnallinen etnisten suhteiden neuvottelukunta
Valtioneuvosto asettaa valtakunnallisen Etnisten suhteiden neuvottelukunnan kolmeksi vuodeksi kerrallaan. Valtioneuvosto asetti 21.8.2008 ETNOn neljännelle toimikaudelle vuosille 2008-2011.
Puheenjohtajisto
Valtakunnallisen neuvottelukunnan puheenjohtajana toimii sisäasiainministeriön kansliapäällikkö Ritva Viljanen. Varapuheenjohtajina toimivat työ- ja elinkeinoministeriön kansliapäällikkö Erkki Virtanen ja koulutusalajohtaja Atanas Aleksovski.
Jäsenet
Neuvottelukunnassa on 30 jäsentä, joilla on henkilökohtaiset varajäsenet. Neuvottelukunnan jäseninä ovat:
Ministeriöiden edustajat (5 jäsentä):
sisäasiainministeriö, työ- ja elinkeinoministeriö, opetusministeriö, sosiaali- ja terveysministeriö ja ulkoasiainministeriö
Eduskuntaryhmien edustajat (8 jäsentä)
Suomen kuntaliitto (1 jäsen)
Työelämän keskeiset osapuolet (2 jäsentä)
Alueellisten neuvottelukuntien viranomaisedustajat (4 jäsentä)
Maahanmuuttajia tai etnisiä vähemmistöjä edustavat rekisteröidyt yhdistykset tai rekisteröidyt yhteisöt (10 jäsentä).
Maahanmuuttajia ja etnisiä vähemmistöjä edustaville yhdistyksille ja yhteisöille järjestettiin keväällä 2008 avoin haku neuvottelukuntaan. Jäsenvalinnat suoritettiin sisäasiainministeriöön toimitettujen hakemusten perusteella.
Pysyvät asiantuntijat
Vähemmistövaltuutettu Eva Biaudet
Romaniasiainneuvottelukunnan pääsihteeri Sarita Friman-Korpela
Tarkempi lista henkilöjäsenistä 2008-2011 (http://www.intermin.fi/intermin/images.nsf/files/32bb7530f5094d8dc225750b0035b5d9/$file/liite%201_etno_asettamispaatos_2008_2011.pdf)
Toimikausi 2008-2011
Etnisten suhteiden neuvottelukunta koostuu valtakunnallisesta neuvottelukunnasta ja neljästä alueellisesta neuvottelukunnasta. Valtakunnallisen ja alueellisten neuvottelukuntien kokoonpanosta säädetään Etnisten suhteiden neuvottelukuntaa koskevassa valtioneuvoston asetuksessa. Työjaosto toimii neuvottelukunnan yhteen sovittavana, valmistelevana ja asiakirjojen laatimisesta vastaavana tahona.
Toimikausi 2011-2015
ETNO neuvottelukunnan uusi asetus hyväksyttiin 6.4.2011. (http://www.intermin.fi/intermin/images.nsf/files/C251390E1246D9D2C2257877002830DA/$file/ETNO_asetus_2011_suomi.pdf) ETNOn seuraavalle toimikaudelle 2011-2015 tulevia muutoksia ovat mm:
- toimikausi on jatkossa 4 vuotta
- alueellisten ETNO neuvottelukuntien määrä kasvaa. Valtakunnallisen neuvottelukunnan lisäksi ETNO koostuu jatkossa seitsemästä alueellisesta ETNO neuvottelukunnasta. Alueellisten ETNOjen toimialueet vastaavat ELYjen toimialueita maahanmuuttoasioissa. (http://www.intermin.fi/intermin/images.nsf/files/2fbe2f4ddb80197ec225787600378648/$file/etno_kartta_2011.pdf)
-valtakunnallisen ETNOn varapuheenjohtajisto koostuu maahanmuuttajien ja etnisten vähemmistöjen edustajasta sekä poliittiisten puolueiden edustajasta.
Quote from: Kaapo on 11.05.2011, 18:31:39
Tästä voi kyllä hyvin olla samaa mieltä. Tuomitsen suuresti julkisen rasismin. Tuomitsen äärimmäisen jyrkästi Helsingin kaupungin harjoittaman julkisen rasismin. Tulkitsen sen julkisen rasismin äärimmäisen jyrkästi, joka olemassa olollaan mahdollistaa etnisen perusteen työhön otossa. Sitä en kyllä ymmärrä, että miksi pitäisi erikseen tuomita rasistinen väkivalta..? Eikö paljon parempi olisi tuomita väkivalta. Siis kaikki turha turpaanvetäminen yms. Voidaan toki lähteä erittelemään loputtomiin missä asioissa väkivaltaa kukin tuomitsee, mutta miksi juuri rasistinen on nyt niin kamalan tapetilla? Siksikö, koska suomalaiset ja ulkomaalaiset bussikuskit saavat yhtä usein turpaansa (http://www.ksml.fi/uutiset/kotimaa/hs-helsingin-bussikuskien-pahoinpitelyt-yleisi%C3%A4/644005)?
Missä on ohjeet noiden lause linkkien tekoon?
Quote from: Kuli on 11.05.2011, 23:48:08
Missä on ohjeet noiden lause linkkien tekoon?
[url=http://hommaforum.org]Teksti[/url]
Quote from: Snuiva on 11.05.2011, 23:51:06
Quote from: Kuli on 11.05.2011, 23:48:08
Missä on ohjeet noiden lause linkkien tekoon?
[url=http://hommaforum.org]Teksti[/url]
Ok täältä tekstin kirjoitus osiosta näen sen juu, mutta löytyykö siihen ihan ohjetta täältä forumilta?
Quote from: Kuli on 11.05.2011, 23:55:12
Ok täältä tekstin kirjoitus osiosta näen sen juu, mutta löytyykö siihen ihan ohjetta täältä forumilta?
Löytyy tämän linkin takaa (http://hommaforum.org/index.php/topic,101.msg281105.html#msg281105) ja täältä löytyy lisää ohjeita (http://hommaforum.org/index.php?action=help;page=post#bbc).
Edit: Toinen linkki lisätty.
Quote from: Toofast24 on 12.05.2011, 00:09:53
Quote from: Kuli on 11.05.2011, 23:55:12
Ok täältä tekstin kirjoitus osiosta näen sen juu, mutta löytyykö siihen ihan ohjetta täältä forumilta?
Löytyy tämän linkin takaa (http://hommaforum.org/index.php/topic,101.msg281105.html#msg281105) ja täältä löytyy lisää ohjeita (http://hommaforum.org/index.php?action=help;page=post#bbc).
Edit: Toinen linkki lisätty.
Kiitos kiitos.
Quote from: IDA on 11.05.2011, 13:44:02
Quote from: Arto Tuhkamuna on 11.05.2011, 13:23:28
Tuomitkaa rasismi, jottei teitä rasisteiksi tuomita.
Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi.
Voihan tuon tuomita - rasismi sinne, rasismi tänne, rasismirasismi.
http://www.youtube.com/watch?v=blIQdtizcoE&feature=related
Hei, haloo ETNO!
Meitä Hommalaisa varten voisitte tiivistää tekstiä, ei mene kallista työaikaa joutavien sepustusten tulkkaamisen.
QuoteSiinä korostetaan hyviä etnisiä suhteita edellytyksenä suomalaisen yhteiskunnan vakaudelle, yhtäläisten mahdollisuuksien toteutumiselle ja monipuolisen osaamisen hyödyntämiselle suomalaisen yhteiskunnan hyvinvoinnin vahvistamiseksi
=> Rikkaus ja voimavara.
Kiitos!
Kyllähän Hommafoorumilla on moneen kertaan tuomittu kaikenlainen väkivalta. Täysin tekijästä ja mahdollisista rasistisista yhteyksistä riippumatta.
Se vain ihmetyttää miksi tuollaista puppugeneraattoria pitää pyörittää, kun käytännössä kukaan ei ole eri mieltä. Pupun sijaan voitaisiin käydä käsiksi oikeisiin asioihin.
Voitaisiin aloittaa vaikka naisten kokemasta väkivallasta, sitä kun esiintyy useissa etnisissä ryhmissä niin perheen sisällä, perheen ulkopuolella, sekä myös etnisten ryhmien välillä. En sitten tiedä kuinka paljon noihin liittyy rasismia, mutta noiden edellä luettelemani kolmen luokan välillä etniset tekijät poikkeavat merkittävästi. Esimerkiksi muslimiperheen sisäisen väkivallan osalta Ayaan Hirsi Ali on kirjoittanut hyvin tarjoten myös ratkaisuja, joita voitaisiin yrittää soveltaa täällä Suomessa.
QuoteKaikki eduskuntapuolueet sitoutuneet vastustamaan rasismia
Ihmisoikeusliitto muistuttaa kaikkia kansanedustajia siitä, että rasismi on ihmisoikeusloukkaus. Ihmisoikeudet perustuvat kaikkien ihmisten synnynnäisen arvon ja yhdenvertaisuuden tunnustamiselle. Kaikilla on oikeus ihmisoikeussopimuksissa turvattuihin oikeuksiin etniseen taustaan tai uskontoon katsomatta.
Kaikki eduskuntapuolueet ovat sitoutuneet Euroopan poliittisten puolueiden peruskirjaan rasismista vapaan yhteiskunnan puolesta. Puolueiden tulee toiminnassaan kieltäytyä levittämästä näkemyksiä, jotka lietsovat ennakkoluuloja, vihamielisyyttä ja kahtiajakoa eri etnisten tai kansallisten tai uskonnollisten ryhmien kesken.
Ihmisoikeusliitto (http://www.ihmisoikeusliitto.fi/index.php/etusivu/56-ajankohtaista/190-kaikki-eduskuntapuolueet-sitoutuneet-vastustamaan-rasismia) 11.5.2011
QuoteBrax: Tulevan hallituksen on tärkeää tuomita rasistiset teot
Oikeusministeri Tuija Brax kannustaa seuraavaa hallitusta ja sen pääministeriä ottamaan vahvan roolin rasismin torjunnassa.
- On tärkeää että pääministerin arvovallalla yksiselitteisesti tuomitaan rasistiset teot ja tehdään selväksi, ettei niitä Suomessa hyväksytä, ministeri Brax sanoi Viestinnän keskusliiton seminaarissa 12. toukokuuta.
Kesäkuun alussa tulevat voimaan eduskunnan hyväksymät muutokset rasistisia rikoksia koskeviin rikoslain säännöksiin. Muutosten taustalla on Euroopan neuvoston tietoverkkorikoksia koskevan sopimuksen rasisminvastaisen lisäpöytäkirjan hyväksyminen ja EU:n rasismin torjuntaa koskevan puitepäätöksen kansallinen täytäntöönpano.
Kiihottaminen kansanryhmää vastaan on keskeinen rasistisen vihapropagandan kriminalisoiva rangaistussäännös. Jatkossa sitä voidaan nykyistä selkeämmin soveltaa rasististen viestien levittämisen ohella myös muunlaisiin viharikoksiin. Säännöksessä mainitaankin nyt rasististen perusteiden lisäksi esimerkiksi vakaumus, seksuaalinen suuntautuminen ja vammaisuus.
Lisäksi uudistuksella pyritään selventämään internetsivustojen ylläpitäjien vastuuta.
- Rikoslakiin lisättiin yhtenä lainvastaisen materiaalin levittämisen tekotapana saatavilla pitäminen. Rangaistussäännöstä voidaan soveltaa myös tilanteissa, joissa henkilö pitää rasistista materiaalia saatavilla, vaikka ei ole sitä alun perin itse laatinutkaan, oikeusministeri Brax sanoi.
- Käytännössä kyse voi olla esimerkiksi siitä, että ylläpitäjä tietoisesti sallii lainvastaisen aineiston pitämisen sivustollaan, vaikka hänen huomiotaan on kiinnitetty asiaan ja aineiston poistaminen olisi mahdollista. Vastuu edellyttää kuitenkin, että ylläpitäjä on tietoinen sivustoillaan olevasta vihakirjoittelusta.
Aiemmin on ollut jokseenkin epäselvää, voiko sivuston ylläpitäjä joutua rasistisesta kirjoittelusta vastuuseen ja jos voi niin millaisissa tilanteissa vastuu voisi tulla kyseeseen.
Oikeusministeriön tiedote (http://www.om.fi/Etusivu/Ajankohtaista/Uutiset/1302672387645) 12.5.2011
Koko puhe (http://www.om.fi/Etusivu/Ajankohtaista/Ministerinpuheita/Puhearkisto/Puheet2011Brax/1302672387339)
Kampanja jatkuu.
Quote from: Roope on 12.05.2011, 15:08:55

....ja kukaan ei huomaa mitään. ;D
Quote from: Kaapo on 11.05.2011, 18:31:39
Tuomitsen äärimmäisen jyrkästi Helsingin kaupungin harjoittaman julkisen rasismin. Tulkitsen sen julkisen rasismin äärimmäisen jyrkästi, joka olemassa olollaan mahdollistaa etnisen perusteen työhön otossa. Sitä en kyllä ymmärrä, että miksi pitäisi erikseen tuomita rasistinen väkivalta..? Eikö paljon parempi olisi tuomita väkivalta. Siis kaikki turha turpaanvetäminen yms. Voidaan toki lähteä erittelemään loputtomiin missä asioissa väkivaltaa kukin tuomitsee, mutta miksi juuri rasistinen on nyt niin kamalan tapetilla? Siksikö, koska suomalaiset ja ulkomaalaiset bussikuskit saavat yhtä usein turpaansa (http://www.ksml.fi/uutiset/kotimaa/hs-helsingin-bussikuskien-pahoinpitelyt-yleisi%C3%A4/644005)?
Siksi,
että mamubussikuskin tönimininen on paljon paljon braxisempi kauheus kuin kantasuomalaisen bussikuskin hakkaaminen.
Voidaan sitten lisätä poliisin voimavaroja vaikka siellä Helsingissa sen selvittämiseen, oliko joku läimäys rasistista vaiko muuten vaan vihamielistä.
Quote from: Louhi on 12.05.2011, 15:47:50

Ruvetaan painattamaan paitoja joissa lukee: Sanoudun irti sanan rasismi väärästä käytöstä.
Quote from: IDA on 11.05.2011, 13:44:02
Quote from: Arto Tuhkamuna on 11.05.2011, 13:23:28
Tuomitkaa rasismi, jottei teitä rasisteiksi tuomita.
Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi.
Kauhea jonotus sinne ensimmäistä kiveä heittämään, juu ;)