Hommaforum Testi

HOMMAN UUTISHUONE => Uutiset ja media => Kotimaa => Topic started by: juge on 07.05.2011, 06:30:37

Title: 2011-05-07 SS: Kuka pelkää mustaa miestä?
Post by: juge on 07.05.2011, 06:30:37
Teuvo Hakkarainen, 50-vuotias sahuri Viitasaarelta, on yksi uusista keskisuomalaisista kansanedustajista.

Kuitenkin hän on viime viikkoina saanut osakseen enemmän huomiota kuin keskisuomalaiset kansanedustajat keskimäärin. Tämä johtuu suurelta osin Helsingin Sanomien nettisivuilta löytyvästä videosta, jossa kuvataan Hakkaraisen ensimmäistä työpäivää kansanedustajana. Videolla Hakkarainen nostaa varsin värikkäin sanakääntein esiin huolensa Suomen holtittomasta maahanmuuttopolitiikasta.

Esimerkiksi Suomen maahanmuuttoviraston tilastoista käy kuitenkin ilmi, että "holtiton" ei ole välttämättä täysin osuva adjektiivi kuvaamaan maahanmuuttoa Suomeen. Maahanmuutto armaaseen synnyinmaahamme on hyvin maltillista verrattuna useisiin muihin EU-maihin. Selvästi suurimman ryhmän Suomessa asuvista ulkomaalaisista muodostavat venäläiset ja virolaiset. Molempien maiden kansalaisia oleskelee Suomessa yli 28 000, yhteensä siis lähes 60 000 henkilöä.

Tähän verrattuna esimerkiksi irakilaisten (5 000 henkilöä), somalien (6 500) tai afgaanien (2 500) määrät ovat melkoisen pieniä. Huomattavaa on myös se, että esimerkiksi Ruotsin (8 500), Saksan (3 700) ja Iso-Britannian (3 500) kansalaiset muodostavat melko suuren ryhmän maahanmuuttajien kokonaisuutta tutkittaessa.

Perussuomalaisten niin kovasti kammoamat turvapaikanhakijat ovat loppujen lopuksi melko pieni ryhmä maahanmuuton kokonaiskuvassa.

Kuten tunnettua, kaikki maahanmuuttajat eivät suinkaan muodosta yhtä suurta uhkaa Suomelle. Tuskin Hakkarainenkaan kokee uhaksi esimerkiksi virolaista terveyskeskuslääkäriä, englanninopettajana työskentelevää brittiä tai suomalaisen miehen kanssa naimisiin mennyttä thaimaalaista.

Sen sijaan uhkia ovat Hakkaraisen mukaan esimerkiksi kehitysapu, Suomen islamisaatio sekä maahanmuuttajien loputon passaaminen.

Kehitysapua Suomi antaa tällä hetkellä 0,55 prosenttia BKT:stä (tavoite on 0,7), muslimeja on Suomessa noin 40 000 henkilöä noin 5,4 miljoonan henkilön väestöstä ja turvapaikanhakijoista noin 60 prosenttia saa edelleen hylkäävän päätöksen hakemukseensa odotettuaan sitä ennen kuukausikaupalla vastaanottokeskuksissa ilman mitään tietoa tulevasta. Toki jokainen saa pelätä aivan mitä haluaa, mutta tilastojen pohjalta musta mies ei ehkä ole Suomelle se kaikkein suurin uhka.

Maahanmuuttokysymyksestä puhuttaessa onkin naurettavaa väittää, että vastakkainasettelun aika olisi ohi. Vaali-iltana Timo Soini nosti useaan otteeseen esiin, kuinka kansa on nyt puhunut. Vaalien jälkeisestä kiivaasta keskustelusta päätellen suuri osa äänioikeuttaan käyttäneistä ei kuulu Soinin määrittelemään kansaan.

Maahanmuuttoon liittyy toki ongelmiakin, mutta hyvin suuri osa suomalaisista on edelleen sitä mieltä, että ihmisten ja tiedon vapaasta liikkuvuudesta maailmanlaajuisesti on enemmän hyötyä kuin haittaa.

Nämä ihmiset eivät jaa Teuvo Hakkaraisen huolta Viitasaaren islamisaatiosta, vaan kokevat edelleen Suomen olevan monikulttuurinen, kansainvälinen ja vuorovaikutuksessa muun maailman kanssa toimiva maa.

http://www.savonsanomat.fi/mielipide/artikkelit/kuka-pelk%C3%A4%C3%A4-mustaa-miest%C3%A4/669507
Title: Vs: 2011-05-07 SS: Kuka pelkää mustaa miestä?
Post by: Lalli IsoTalo on 07.05.2011, 06:54:26
Hajaantukaamme.
Title: Vs: 2011-05-07 SS: Kuka pelkää mustaa miestä?
Post by: Jaska Pankkaaja on 07.05.2011, 07:00:09
Median tykitys ei lopu, toivottavasti mahdollisimman moni ihminen kyllästyy tähän ja jättää lehdet tilaamatta sekä etsii vaihtoehtoisia kanavia saada informatiota. Taas Suomen kansalaisuuden saaneet taustaiset jäivät pois jne..
Title: Vs: 2011-05-07 SS: Kuka pelkää mustaa miestä?
Post by: maltti on valttia on 07.05.2011, 07:06:14
Tässä ilmenee keskustelun näkökantaero.

Riikka Muhonen keskustelee menneestä ajasta.
(Riikka perustelee näkökantansa nykyisillä tilastoilla).

Teuvo Hakkarainen keskustelee tulevasta ajasta.

Title: Vs: 2011-05-07 SS: Kuka pelkää mustaa miestä?
Post by: juge on 07.05.2011, 07:08:48
Herkkien naisten niin kovasti kammoamat kalkkarokäärmeet ja myrkkyhämähäkit ovat loppujen lopuksi melko pieni ryhmä eläinmaailman kokonaiskuvassa.

Kuten tunnettua, kaikki eläimet eivät suinkaan muodosta yhtä suurta uhkaa Suomelle. Tuskin Riikka Muhonenkaan kokee uhaksi esimerkiksi suloisen pörröistä lammasta, kehräävää kissanpoikasta tai navetassa lypsettävää lehmää.

(Tässä ei verrata ihmisiä eläimiin, vaan leikitään yhtä vihjeetöntä kuin Riikka Muhonen on.)
Title: Vs: 2011-05-07 SS: Kuka pelkää mustaa miestä?
Post by: Kala on 07.05.2011, 07:31:17
Toisin kuin artikkelissa väitetään, somaleita on Suomessa 10-11 tuhatta. Puolet ovat saaneet kansalaisuuden tai ehtineet syntyä Suomeen, mutta äidinkieli (ja suurilta osin kulttuuri) ovat pääosin somalialaista. Kohta kansalaiset eivät puhu senkään vertaa suomea (tai edes ruotsia), kun kansalaisuuden saa kotoutumisen edistämiseksi  :facepalm:.

Vasta kolmannen sukupolven kohdalla voidaan olla keventää huolta maahanmuuttajan kotoutumisesta.
Title: Vs: 2011-05-07 SS: Kuka pelkää mustaa miestä?
Post by: mikkoR on 07.05.2011, 07:46:11
Tämä mamujen määrä onkin sellainen asia josta väitteleminen on todella hankalaa, moni suvis ei ymmärrä että tulijoiden määrä lisääntyy koko ajan, ei ehkä nyt eksponentaalisesti mutta kuitenkin käyrä on nouseva.

Title: Vs: 2011-05-07 SS: Kuka pelkää mustaa miestä?
Post by: MoonShine on 07.05.2011, 07:58:29
Vastaan ketjun kysymykseen omalla henkilökohtaisella mielipiteelläni:
kyllä, pelkään mustien/ruskeiden luku-, kieli- ja ammattitaidottomien muslimimiesten invaasion vahingoittavan suomalaista identiteettiä ja edesaiheuttavan negatiivisen huoltosuhteen kehittymistä.
Lisäksi edellämainittujen esiintyminen rikostilastoissa suhteettoman usein, aiheuttaa kansalaisissamme turvattomuuden ja epävarmuuden olotilan.

Suomalaisten on saatava valita ketkä tänne tulevat asumaan, tekemään töitä ja maksamaan veroja.
Sosiaaliturhapaikkaturisteja emme tarvitse, miksi heitä tänne siis päästäisimme.
Title: Vs: 2011-05-07 SS: Kuka pelkää mustaa miestä?
Post by: SSampsa on 07.05.2011, 10:50:12
Mihin näillä itseääntoistavilla artikkeileilla pyritään? Mitä Riikka sitten oikein haluaa? Ongelmaryhmien määrä Suomessa on toistaiseksi vähäinen verrattuna muuhun Eurooppaan ja siksi meillä ei roihuakkaan lähiöt ja palokuntakin saa tehdä työnsä rauhassa. Silti voidaan edelleenkin kysyä miksi noinkin vähäinen määrä kyseisiä ryhmiä saa niin paljon negatiivista huomiota osakseen...
Title: Vs: 2011-05-07 SS: Kuka pelkää mustaa miestä?
Post by: Iiro Iso-Ilomäki on 07.05.2011, 10:59:34
Quote from: Jaska Pankkaaja on 07.05.2011, 07:00:09
Median tykitys ei lopu, toivottavasti mahdollisimman moni ihminen kyllästyy tähän ja jättää lehdet tilaamatta sekä etsii vaihtoehtoisia kanavia saada informatiota. Taas Suomen kansalaisuuden saaneet taustaiset jäivät pois jne..

Niin itsehän nykyään luen varsinaiset kotimaan uutiset Hja ulkomaan uutiset Hommasta, urheilu-uutiset sieltä mistä ne löydän ja viihdeuutiset Pelaaja-lehdestä. Se riittäköön, suosittelen muillekkin.
Title: Vs: 2011-05-07 SS: Kuka pelkää mustaa miestä?
Post by: Kokkari on 07.05.2011, 11:11:00
Tämän on pakko olla vitsi! Vielä monen vuoden aktiivisen kansalaiskeskustelun jälkeen joku satunnainen tytöntyllerö viitsii yrittää saada noista kukkua läpi ilman kritiikkiä. Kirjoituksessa toistuvat suurinpiirtein kaikki jo aikoja sitten vääriksi osoitetut väitteen ja tilastokaunistelut. Sama meininki jatkuu näköjään edelleen: Paska uppoaa toimittajakuntaan totuutena, mikäli se on oikeaoppista paskaa.

QuoteSelvästi suurimman ryhmän Suomessa asuvista ulkomaalaisista muodostavat venäläiset ja virolaiset. Molempien maiden kansalaisia oleskelee Suomessa yli 28 000, yhteensä siis lähes 60 000 henkilöä.

Tähän verrattuna esimerkiksi irakilaisten (5 000 henkilöä), somalien (6 500) tai afgaanien (2 500) määrät ovat melkoisen pieniä. Huomattavaa on myös se, että esimerkiksi Ruotsin (8 500), Saksan (3 700) ja Iso-Britannian (3 500) kansalaiset muodostavat melko suuren ryhmän maahanmuuttajien kokonaisuutta tutkittaessa.

Eli kun on 14000 vastaan 59000, on kyseessä kirjoittajan mielestä mitättömän pieni osuus. Pyöreät 24%. Mielestäni se ei ole tällaisista asioista puhuttaessa ollenkaan mitätön osuus.

Quoteturvapaikanhakijoista noin 60 prosenttia saa edelleen hylkäävän päätöksen hakemukseensa odotettuaan sitä ennen kuukausikaupalla vastaanottokeskuksissa ilman mitään tietoa tulevasta.

Mutta kuinka suuri osa saa oleskeluluvan toissijaisen suojelun perusteella? Sitten toinen virhe. EI, EI!! He eivät TODELLAKAAN odottele vastaanottokeskuksissa, vaan he hilluvat kylillä. Heidän osuutensa paheksuntaa käytöksellään aiheuttavasta porukasta on aivan sama, kuin kaikilla muillakin väkivaltaisista kunniakulttuureista saapuneilla. Otettaessa huomioon syyt, miksi ihmisten suhtautuminen on muuttunut kielteiseksi tätä mainittua joukkoa kohtaan, ei voida erotella VOK:ien porukkaa muista kunniakulttuurien edustajista. Ei todellakaan. Päinvastoin, tällä porukalla, mikä tuppaa koostumaan nuorista miehistä, on ymmärrettävästi vielä suurempi hinku lähteä kylille "edustamaan", eli tekemään juuri sitä, mitä paheksutaan. Saattaa olla jopa, että juuri tämä VOK:issa notkuva joukko on sitä porukkaa, joka luo mielikuvaa kaikista kunniakulttuurien edustajista julkisilla paikoilla "edustajina" ts. notkujina.

Quotehyvin suuri osa suomalaisista on edelleen sitä mieltä, että ihmisten ja tiedon vapaasta liikkuvuudesta maailmanlaajuisesti on enemmän hyötyä kuin haittaa.

Taas tietoinen rinnastus. EI! Kehitysmaasta tulevien henkilöiden mukana ei tietotaito kulje. Jo pelkästää tärkeimmän luonnontieteemme, matematiikan kohdalla voidaan todeta seuraavaa: Lähi-idän RIKKAIMMAN maan Saudi-Arabian nuorten aikuisten miesten matematiikan taidoista oli joku vuosi sitten tietoa muistaakseni Turun Sanomissa. 80 %:lla heistä oli matematiikan taidot joko heikot tai erittäin heikot. Tieto, ja tietävät ihmiset saavat toddellakin liikkua vapaasti. Kehitysmaiden väestö on syytä pitää erossa tästä käsitteestä.

QuoteNämä ihmiset eivät jaa Teuvo Hakkaraisen huolta Viitasaaren islamisaatiosta

Minkä tahansa alueen sisällä Islamin vaikiutuksen lisääntyessä tulee erioikeuksien vaatiminen lisääntymään. Kun vaatimuksiin suostutaan ideologian nimissä, tulevat nuo vaatimukset voimaan koko valtakunnan alueella. Meidän oikeuskäsityksemme on sellainen. Myös Viitasaarella, vaikka siellä oleskeleva muslimiväestö olisi mitättömän pieni. Jos muslimiväeestön erityisvaatimuksiin suostutaan, ei meidän oikeusnormiemme mukaan ole oikeutettua jättää toisen, tai kolmannenkaan ryhmän vaatimuksia täyttämättä. Se nyt vain on näin.
Title: Vs: 2011-05-07 SS: Kuka pelkää mustaa miestä?
Post by: nimetönkeskustelija on 07.05.2011, 20:32:42
Quote from: hiljainen tukija on 07.05.2011, 07:06:14
Tässä ilmenee keskustelun näkökantaero.

Riikka Muhonen keskustelee menneestä ajasta.
(Riikka perustelee näkökantansa nykyisillä tilastoilla).

Teuvo Hakkarainen keskustelee tulevasta ajasta.



Asioihin pitää puuttua ajoissa. On turha tehdä maantiellä väistöliikettä, jos auto on jo ojassa. Sama pätee maahanmuuttopolitiikkaan. Jos odotamme niin kauan että puolet kansasta on muslimeja, ei mitään ole enää tehtävissä. Heillä on demokraattinen valta. Näin on käynyt monissa Afrikan maissa.

Ilmiötä ei pidä tarkastella pelkästään maahantulon kannalta. Aalto-yliopiston systeemianalyysin laitokselta joku tutkija julkaisi taannoin laskelman, jonka mukaan suomalaiset on vähemmistökansaa täällä ennen vuosisadan loppua, mikäli maahanmuuttopolitiikka jatkuu nykyisellään. Syy on siinä että mamut lisääntyvät paljon kantaväestöä nopeammin. Heidän lapsistaan ei suinkaan tule perussuomalaisia vaan he saavat pääasiassa lähtömaan arvoihin perustuvan kasvatuksen ja kielen. Tämä salakavala ilmiö on jo paljon pidemmällä esimerkiksi Ruotsissa.
Title: Vs: 2011-05-07 SS: Kuka pelkää mustaa miestä?
Post by: Saturoitunut on 07.05.2011, 21:45:47
Quote from: juge on 07.05.2011, 06:30:37Maahanmuuttoon liittyy toki ongelmiakin, mutta hyvin suuri osa suomalaisista on edelleen sitä mieltä, että ihmisten ja tiedon vapaasta liikkuvuudesta maailmanlaajuisesti on enemmän hyötyä kuin haittaa.

Onko joku perussuomalainen oikeasti esittänyt, että tiedon liikkuvuutta tulisi rajoittaa, vai onko neiti opiskelija lipsahtanut vahingossa fanifiktion puolelle? Onx Hetemaj/Hakkarainen -paritus kaanonia?
Title: Vs: 2011-05-07 SS: Kuka pelkää mustaa miestä?
Post by: hyperbeli on 07.05.2011, 22:00:07
Quote from: Kala on 07.05.2011, 07:31:17
Toisin kuin artikkelissa väitetään, somaleita on Suomessa 10-11 tuhatta. Puolet ovat saaneet kansalaisuuden tai ehtineet syntyä Suomeen, mutta äidinkieli (ja suurilta osin kulttuuri) ovat pääosin somalialaista. Kohta kansalaiset eivät puhu senkään vertaa suomea (tai edes ruotsia), kun kansalaisuuden saa kotoutumisen edistämiseksi  :facepalm:.

Vasta kolmannen sukupolven kohdalla voidaan olla keventää huolta maahanmuuttajan kotoutumisesta.

Mikäli katsomme Ranskaa, kolmannen ja neljännen sukupolven afrikkalaistaustaiset muslimit näyttäisivät olevan vielä huonommin kotoutuneita kuin vanhempansa.

Orjuus lakkautettin USA:ssa noin kaksi ja puolisataa vuotta sitten, mutta orjien jälkeläiset ovat edelleen segregoituneet valkoisista merkittävissä määrin.

Meillä saattaa olla siis vielä kahdensadan vuodenkin päästä Suomessa somalighettoja. Kuka sen tietää?
Title: Vs: 2011-05-07 SS: Kuka pelkää mustaa miestä?
Post by: Maastamuuttaja on 07.05.2011, 23:32:50
Kovakalloinen media varmistaa tahtomattaan persujen kunnallisvaalivoiton.
Title: Vs: 2011-05-07 SS: Kuka pelkää mustaa miestä?
Post by: Ksenofobi on 08.05.2011, 01:46:11
Quote from: SSampsa on 07.05.2011, 10:50:12
Mihin näillä itseääntoistavilla artikkeileilla pyritään? Mitä Riikka sitten oikein haluaa? Ongelmaryhmien määrä Suomessa on toistaiseksi vähäinen verrattuna muuhun Eurooppaan ja siksi meillä ei roihuakkaan lähiöt ja palokuntakin saa tehdä työnsä rauhassa.

Koska vielä meillä on kaikki hyvin, voimme jatkaa huoletta samaan suuntaan kuin ongelmissa olevat maat.
Title: Vs: 2011-05-07 SS: Kuka pelkää mustaa miestä?
Post by: nimetönkeskustelija on 10.05.2011, 21:02:40
Samalla logiikalla muuten ympäristöstäkään ei tarvitse pitää huolta ennen kuin porukka alkaa tosissaan sairastumaan. Dumpataan ydinjätteet itämereen ja upotetaan kymmenen öljytankkeria sinne vielä perään. Oletettavasti vain muutama prosentti suomalaisista sairastuisi tällöin, eli mitään hätää ei olisi. Ilmastomuutosjutut on ihan turhia. Kuinka moni muka on Suomessa kuollut ilmastonmuutokseen? jne...