SE-lehti oli kerännyt juttuunsa kahdeksan somalin ja kolmen marokkolaisen kolttosia kahden edellisen vuoden ajalta. Muutamia otteita:
Ulkomaalaisten osuus väkimäärästä oli 1994 Tampereella 1,3%. Kuitenkin heidän osuutensa pahoinpitelyistä 5%, henkirikoksista 23% ja väkisinmakaamisista 25%.
Pakolainen maksoi tuolloin Suomelle 200 000 mk vuodessa eli 33 600 euroa.
Ulkomaalaistoimiston ylijohtaja Risto Veijalainen kiintiöbosnialaisten ottamista vastaan ja sitä taas vastusti sisäministeri Jan-Erik Enestam...
Kansanedustaja Eva Biaudet: Kai meidän pitäisi oppia jollain lailla elämään toistemme kanssa.
11 tuntia somalipariskunnan puheluita Britanniaan.
15-vuotiaan Tuuli Ikosen murha Tampereella.
Parin somalin nyttemmin TV-sarjastaan tutulle Tiina Jylhälle tarjoama keskeytynyt yllätysseksi.
Lukekaa itse loput liitteistä.
_
_
Mutta meillä ei ole tietoa karkotettiinko nuo liitteissä olleet rikastajat?
Quote from: Ari-Lee on 24.04.2011, 16:07:04
Mutta meillä ei ole tietoa karkotettiinko nuo liitteissä olleet rikastajat?
Abdigadir Osman Hussein istuu Vaasan vankilassa elinkautista murhasta, parin tunnin lomalla vankilasta hän vielä ehti hyväksikäyttää lastakin. Kaiken järjen mukaan Halonen armahtaa tämän sankarin piakkoin, onhan hän jo kulttuurilleen kohtuuttomasti istunut elinkautista viisitoista vuotta.
Onpas tuohon aikaan ollut vähemmän korrekteja journalisteja sekä vähemmän korrektimpaa journalismin kieltä.
Quote from: foobar on 24.04.2011, 16:38:04

Voi olla ja ainakin pitäisi olla niin että tuo säälimätön pedofiili istuu "loput tuomiosta" samassa talossa Jammu Siltavuoren kanssa.
Edit lisäys: Ellei saada karkotettua sinne mistä tulikin.
Iso peukku näistä skanneista Kelpolle :)
"15v Tuulin murhasta ja pikku prinsessan raiskauksesta tuomittu on Hussein on kunnollinen nuorukainen, raitis ja harras muslimi." >:( Oksettavaa. Minkinrehua se on.
Pisteitä Kelpolle!
Siinä oli sekä kuvat, tilastot, nimet että rahasummat yhdessä artikkelissa ilman poliittisesti korrektia kieltä.
Ja Biaudet ja Virtanen olivat vireessä siinä vaiheessa jo. Liikaa valtaa näillä ihmisillä on ollut vuosien aikana.
Toivottavasti se valtakausi on päättymässä.
Harmillista ettei tälläistä journalismia löydy enää ellei lue sitä mitä netin parhaimmat bloggaajat kaivaavat esiin. Onneksi löytyy nyt ainakin webbistä tietoa.
Minusta on todella huolestuttavaa, ettei noinkaan nuiva uutisointi aikoinaan kyennyt havahduttamaan suomalaisia Eva Biaudet'n ja Mervi Virtasen kaltaisten kansanvihollisten myyräntyöhän, vaan nämä ovat saaneet kaikessa rauhassa jatkaa vuosikausia rikollisen ihmiskuonan maahantuontia/suojelemista. >:(
No jopas, olipa mielenkiintoinen juttu. Nykyään tuollaisella pääsisi oletetun vauhdikkaasti syytettyjen penkille.
Valitettavasti on todettava, että mikään ei ole muuttunut viimeisten 15 vuoden aikana >:(
Quote from: Huscarl on 24.04.2011, 17:01:02
Minusta on todella huolestuttavaa, ettei noinkaan nuiva uutisointi aikoinaan kyennyt havahduttamaan suomalaisia Eva Biaudet'n ja Mervi Virtasen kaltaisten kansanvihollisten myyräntyöhän, vaan nämä ovat saaneet kaikessa rauhassa jatkaa vuosikausia rikollisen ihmiskuonan maahantuontia/suojelemista. >:(
Ja sillähän on oikea nimityskin: maanpetos. Jos lakikirjan teksti ei riitä niin ainakin moraalinen maanpetos.
Quote from: foobar on 24.04.2011, 16:38:04
Abdigadir Osman Hussein istuu Vaasan vankilassa elinkautista murhasta, parin tunnin lomalla vankilasta hän vielä ehti hyväksikäyttää lastakin. Kaiken järjen mukaan Halonen armahtaa tämän sankarin piakkoin, onhan hän jo kulttuurilleen kohtuuttomasti istunut elinkautista viisitoista vuotta.
Presidentit eivät juuri enää armahtele elinkautisvankeja. Elinkautisvangit vapautuvat on Helsingin Hovioikeuden ja KKO:n päätöksillä.
Quote from: Mursu on 24.04.2011, 17:17:03

Juu, eli sitten kukaan ei ole minkäänlaisessa vastuussa päätöksestä.
Quote from: hiljainen tukija on 24.04.2011, 17:19:02

Eikä turvassa KKO:n mielivallalta.
Quote from: foobar on 24.04.2011, 16:38:04
Abdigadir Osman Hussein istuu Vaasan vankilassa elinkautista murhasta, parin tunnin lomalla vankilasta hän vielä ehti hyväksikäyttää lastakin. Kaiken järjen mukaan Halonen armahtaa tämän sankarin piakkoin, onhan hän jo kulttuurilleen kohtuuttomasti istunut elinkautista viisitoista vuotta.
Tyypin tekemiset ovat kyllä synkkää luettavaa! >:( >:( >:(
http://fi.wikipedia.org/wiki/Abdigadir_Osman_Hussein
Quote from: foobar on 24.04.2011, 16:38:04
Quote from: Ari-Lee on 24.04.2011, 16:07:04
Mutta meillä ei ole tietoa karkotettiinko nuo liitteissä olleet rikastajat?
Abdigadir Osman Hussein istuu Vaasan vankilassa elinkautista murhasta, parin tunnin lomalla vankilasta hän vielä ehti hyväksikäyttää lastakin. Kaiken järjen mukaan Halonen armahtaa tämän sankarin piakkoin, onhan hän jo kulttuurilleen kohtuuttomasti istunut elinkautista viisitoista vuotta.
Tuskin totaalisesti vapaalle pääsee ikinä.
Samasta syystä kuin Jammu-setää ei päästetä.
Quote from: Arto Tuhkamuna on 24.04.2011, 18:25:58

Taitaa Jammu olla vapaana. Ainakin näin uutisoitiin v. 2000 ja muistan, kun tuolloin asiasta käytiin kovaa polemiikkia:
QuoteJammu Siltavuori vapautui tänään
31.01.2000 18:05
Tunnettu pitkäaikaisvanki Veikko "Jammu" Siltavuori on vapautettu Helsingin keskusvankilasta.
Hallitusneuvos Paavo Siltanen oikeusministeriön vankeinhoito-osastosta vahvistaa, että Siltavuori on vapautettu tänään, jolloin alkoi myös Siltavuoren kolmen vuoden koetusaika.
Ehdonalaiseen päästämistä koskevassa päätöksessä edellytettiin, että mahdollisuudet psykiatrisen tutkimuksen tekemiseen Siltavuorelle selvitetään ennen vapauttamista. MTV:n uutisten tietojen mukaan 73-vuotias Siltavuori siirtynee psykiatriseen pakkohoitoon. Vankeinhoito-osasto ei kommentoi asiaa enää millään tavalla. Siltanen toteaa, että vankilasta vapautunut Siltavuori on yksityishenkilö, eikä vankeinhoitolaitos tiedota hänen asioistaan.
Helsingin keskusvankilan johtaja Anna-Katrina Grönholm korostaa myös, että Siltavuori on vapautunut ja näin ollen yksityishenkilö. Hänen terveydentilaansa koskevat tiedot ovat lain mukaan salaisia ja niiden suoja on vielä tiukempi kuin vankeinhoidon asioiden.
Siltavuori tuomittiin vuonna 1989 kahdesta lapsenmurhasta ja lapsenryöstöstä 15 vuoden vankeuteen. Tuomiostaan hän on istunut 11 vuotta.
(MTV3-STT)
http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/2000/01/11614/jammu-siltavuori-vapautui-tanaan
Ellei ole jo heittänyt veiviään, ikivanha äijänkäppänä.
Quote from: Nuivinator on 24.04.2011, 17:59:55
Synkkää luettavaa on myös tuon wikipedia-artikkelin keskustelu-sivu ja ne molemmat artikkelin poistoehdotussivut. Erinäiset tahot ovat epäilleet tuolla Husseinia mm. nettilegendaksi, yksittäistapaukseksi jne. Onneksi molemmat poistoäänestykset päättyivät säilyttämisen kannalle.
Oho, nyt vasta katsoin tuota keskustelu. Se vasta kummallista luettavaa olikin. Tärähtäneistö on todella sekaisin!!! >:(
Jammu Siltavuori lienee tällä hetkellä pakkohoidossa Niuvanniemessä.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/Oikeus%20Jammu%20on%20yh%C3%A4%20riski/art-1288336432783.html
Edit: Lisätty linkki.
Miten montaa ongelmaa vähemmällä nyt olisimmekaan, jos tuolloin rikastuksen alkuvuosina olisi saatu järki-ihmisten enemmistö virkoihin ja eduskuntaan pysäyttämään itsetuhoprojekti. Kuka tahansa avosilmäinen pystyi jo tuolloin näkemään, että susi oli syntyessään koko monikulttuuriutopia.
Quote from: Toofast24 on 24.04.2011, 18:38:53
Oho, nyt vasta katsoin tuota keskustelu. Se vasta kummallista luettavaa olikin. Tärähtäneistö on todella sekaisin!!! >:(
Jammu Siltavuori lienee tällä hetkellä pakkohoidossa Niuvanniemessä.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/Oikeus%20Jammu%20on%20yh%C3%A4%20riski/art-1288336432783.html
Edit: Lisätty linkki.
Tuo Jammu-juttu hoidettiin mielestäni mahdollisimman tyylittömästi. Oikeudenmukaisin tapa olisi ollut tuomita hänet elinkautiseen ja pitää vankilassa loppu elämänsä. Hän sai 15 vuotta ja sitten vielä päästettiin muka ehdonalaiseen vapauteen vajaa 11 vuoden jälkeen. Kuitenkin hänet samalla suljettiin mielisairaalaan. Ehkä tuolle sulkemiselle oli selvät lääketieteelliset perusteet, mutta jäi vähän sellainen maku, että kuuma peruna hoidettiin vähän oikeusjärjestelmän ohi.
Miten ihmeessä henkilö voidaan katsoa sopivaksi ehdonalaiseen vapauteen, jos hänet kuitenkin samantien eristetään mielisairaalaan? Ihan kuin ehdonalainen vapaus olisi joku oikeus, johon mikään seikka ei saisi vaikuttaa. Jammu muuten oli aikanaan muistaakseni seitsemään vuoteen ensimmäinen tapaus, joka ei päässyt ehdonalaiseen aivan heti, kun se oli mahdollista. Alunperin ehdonalaisen vapauden idea oli olla poikkeus.
Näin somalit "löysivät" Suomen (http://photos1.blogger.com/blogger/4915/2152/1600/somalit.jpg)
SE-lehti: Anja Eerikäinen ja irakilaisstandardien mukainen kanala (http://hommaforum.org/index.php?topic=867.0)
Nämä listat ovat maksaneet miljoonia veronmaksajille! (http://murobbs.plaza.fi/yleista-keskustelua/470587-ulkomaalaisperaisten-tekemat-joukkoraiskaukset-oulussa-muualla-suomessa-14.html#post1700778588)
Quote from: Toofast24 on 24.04.2011, 17:25:54
Quote from: foobar on 24.04.2011, 16:38:04
Abdigadir Osman Hussein istuu Vaasan vankilassa elinkautista murhasta, parin tunnin lomalla vankilasta hän vielä ehti hyväksikäyttää lastakin. Kaiken järjen mukaan Halonen armahtaa tämän sankarin piakkoin, onhan hän jo kulttuurilleen kohtuuttomasti istunut elinkautista viisitoista vuotta.
Tyypin tekemiset ovat kyllä synkkää luettavaa! >:( >:( >:(
http://fi.wikipedia.org/wiki/Abdigadir_Osman_Hussein
Tämmöistä sikaa ei kyllä koskaan tulisi päästää vapaalle jalalle. Suomen vankilaolot ovat myös ko. herralle aivan liian lempeät.
btw. Mielenkiintoinen lause Wikipediassa "Ikosen murhan aikaan Hussein ei ollut poliisin antamien tietojen mukaan Suomen kansalainen"
Onko mies nyt kenties siis Suomen kansalainen ? Saanut kansalaisuuden moisten tekojen jälkeen ? Jos on, niin se on kyllä todella järjenvastaista. Tietääkö kukaan ?
Quote from: Acres on 24.04.2011, 16:39:00
Onpas tuohon aikaan ollut vähemmän korrekteja journalisteja sekä vähemmän korrektimpaa journalismin kieltä.
Onkin paljastavaa ja pelottavaa, miten 15 vuoden jaksolla Suomi on käpertynyt sensuuriin, valehteluun, orwellilaiseen uuskieleen, vaikenemiseen, suomalaisten syyllistämiseen ja heihin kohdistuvaan rasismiin, salailuun, sananvapauden rajoituksiin ja näytösoikeudenkäynteihin.
Tästä kaikesta saamme "kiittää" monikultturismin fasistista, yhteiskuntaa ja ihmisoikeuksia kalvavaa oppia.
Lapsemme ja lapsenlapsemme tulevat kysymään meiltä, mitä me teimme kun (moku)fasismi alkoi nostaa päätään vuosituhannen taitteessa. Mitä silloin vastaamme?
Minä ainakin vastaan, että tein kaikkeni tätä hulluutta vastaan.
Jos se ei riitä, sitten se ei riitä.
Ainakaan minun ei tarvitse hävetä lasteni silmien edessä.
Quote from: planeta on 24.04.2011, 20:41:30
Luulisi, että kaikki edellytykset Husseinin karkottamiseksi ovat olemassa. Kysyin asiaa Asteroidilta, mutta hän sanoi, että ei ole kuullut tästä tapauksesta ja ei osaa sanoa mitään. Tämä tapahtui ennen vaaleja Kolmen sepän patsaalla.
Kumma juttu, sikakoirasta on kuullut tosi harva, eihän tällä ole mitään tekemistä positiivisen syrjinnän kanssa?
Täytyy myöntää, että en olisi ottanut mokomaa ' yksittäistapausta' silmätikuksi, jos se pilaisi vain sen prosentin mainetta,mutta kun..
Tämä oli tiedossa,ihmisoikeudet ja pari vuotta kotouttamista, noo, pikku misti, yksittäis..jne.. Muumi! zsuurkorva et co. Tuon häpeän pyyhitte vain pyyhkimällä rahoi...noo, virkamies, präesidentin nimittämä, on ainakin viaton ja varsinkin erehtymätön..
voiko joku kaivaa sen . Vain muslimi voi olla syytön,... Videon tähän loppuun??
pS. Isäni ja minä, veli,moni muu, teki kaikkensa, että tämä hulluus olisi loppunut alkuunsa, ehkä meillä oli silloin liian paljon menettävää..ei ymmärtänyt antaa kaikkeansa..ja kuinka h
Mmuumit, saisikonko bännin?
Pari päivää? Täytyy surra, yhtä isän maan puollustajaa jopa etukäteen, tulee vieläkin harkitsemattomampaa tekstiä:..
Quote from: Toofast24 on 24.04.2011, 17:03:46
No jopas, olipa mielenkiintoinen juttu. Nykyään tuollaisella pääsisi oletetun vauhdikkaasti syytettyjen penkille.
Valitettavasti on todettava, että mikään ei ole muuttunut viimeisten 15 vuoden aikana >:(
Kelpolle kiitokset skannauksesta.
Valitettavasti todella tilanne on edelleen sama, paitsi ulkomaalaisten määrä on 10-kertainen. Kuten ulkomaalaisten vankien määrä ja kustannukset.
Quote from: isomaha on 24.04.2011, 20:36:08
Onko mies nyt kenties siis Suomen kansalainen ? Saanut kansalaisuuden moisten tekojen jälkeen ? Jos on, niin se on kyllä todella järjenvastaista. Tietääkö kukaan ?
Eiköhän se vain ollut Wikipedian horjuvan toimitustyön tapa ilmoittaa, että Tuolloisissa lehdissä mainittiin, ettei AOH ollut Suomen kansalainen. Ei hän sitä vankilassa ole sen jälkeen saanut.
Tuolloin olin itse lapsi, ja rasismipeikkoa syydettiin koulussa päälle. Opetettiin ajattelemaan oikein.
Koko maassa on onneksi jäljellä tervettä ksenofobiaa, varsinkin kun me mokutuksen alkuaikojen nuoret alamme havahtua hereille.
Kiitokset toimeliaille dokumentoijille. Hyvää työtä!
Quote from: Toofast24 on 24.04.2011, 17:03:46
Nykyään tuollaisella pääsisi oletetun vauhdikkaasti syytettyjen penkille.
Valitettavasti on todettava, että mikään ei ole muuttunut viimeisten 15 vuoden aikana
Surely thou contradict thyself.
Siis yksi asia ainakin on muuttunut. Totuuden kertomisen ja levittämisen vaikeuttaminen ja kriminalisointi on pitkällä.
Quote from: Nuivinator on 25.04.2011, 04:44:58
Ah niitä aikoja. Muistan jonkun yhteiskuntaopin tunnin, jolloin opettajani selitti ettei enää saa sanoa neekeri, vaan pitää sanoa afroamerikkalainen. Tiedustelin sitten, että mitä nimitystä käytetään jos neekeri onkin suomalainen. Opettajalla taisi mennä synapsit sekaisin, reaktiosta päätellen. Tapahtui todennäköisesti kevättalvella 1992.
Suomalainen neekeri on tuon logiikan mukaan afrosuomalainen ja afrikkalainen neekeri afroafrikkalainen ja vastaavasti buuri euroafrikkalainen, mutta entäs pygmi? Pienikokoinen ruskea kotoafrikkalainen ei-neekeri?
MV-lehti on nostanut tämän uudestaan tapetille: http://mvlehti.net/2015/08/03/se-lehti-41996-kuuma-somalinumero/
SE-Lehti oli 90-luvun harvoja nuivia äänitorvia. Tuohon aikaan suvakkien perusteet olivat vielä nykyistäkin huonompia. Hoettiin, että kun tieto lisääntyy niin rasismi vähenee. Tieto toden totta on lisääntynyt.
Sen hokeman muistan tuolta ajalta että "ne menee sitten takas kotiinsa kun siellä olot rauhoittuvat" puhuttiin siis pakolaisuudesta.
Kai sitä sitten joku takas menikin, en tiedä.
Se-lehti kuului niihin, joita luettiin vain parturissa.
Olihan noissa otsikoita. Pari esimerkkiä huuto.netissä olevista lehdistä:
Otsikoita kuten:
- Outo keräys Lohjalla: SOMALIRAISKAAJA PELASTETTIIN RAHALLA!
- Frederik selibaatin jälkeen: NYT JOPA 8 KERTAA PÄIVÄSSÄ!
- MATTI NYKÄNEN LÖI IHAILIJAANSA!
http://kuvat2.huuto.net/4/84/86beb1281a035f6a3d6d0d6aa7723-orig.jpg?1435079048
- PAKOLAISILLE LAUTASANTENNIT LAHDESSA!
http://kuvat2.huuto.net/1/cb/3d9276b9734190dc6eb4c8908d047-orig.jpg?1435079169
Ei ihme, että MV-lehti on julkaisemassa vanhaa juttua. MV:hän voisi olla SE-lehden jatke.
1996 alkoi muistaakseni melkoinen mokuvyörytys samaan aikaan kun hesarissa (!) vielä uutisoitiin laajasti maahanmuuttjajengien ryöstelemistä kantiksista jossain stadin lähiöissä.
Olin tuolloin yläasteen viimeisellä luokalla ja kävimme next step -messuilla messukeskuksessa, jossa kantavana teemana oli monikulttuurisuusaatteen jonkinlainen prototyyppi ja sieltä jaettiin hirvittävät määrät mm. "kaikki erilaisia, kaikki samanarvoisia" tarroja joita oli sitten liimailtiin joka paikkoihin. Mehän tietysti kaverien kanssa todettiin että vmp ja saksittiin tarrat muotoon "kaikki eriarvoisia"...
Mokutus lähtikin siitä hiljalleen leviämään ja vuosituhannen alussa hesari oli jo muuttunut yhden asian tiedotuskanavaksi jossa sensuroitiin laajalti kielteiset mielipiteet keskusteluista pois ja nelonen aloitti omalta osaltaa homppelien puffaamisen kaikissa mahdollisissa asiayhteyksissä. Yle oli tuolloin vielä yllättävän objektiivinen ja katsottava kanava.
Upataanpa tätä, koska viiden vuoden aikana hommalaiset ovat tietenkin lisääntyneet. Nuorimmat voivat lukea, millaista rikastus-mokutus oli jo heidän syntymänsä aikoihin.
Sinä nuivittuuntunut tai kanssamme asioista eri tavalla ajatteleva Hommassa vierailija: LUE ALOITUSVIESTISTÄ SKANNATTU ARTIKKELI VUODELTA 1996.
Siinä käsiteltyjä aiheita:
Ulkomaalaisten osuus väkimäärästä oli 1994 Tampereella 1,3%. Kuitenkin heidän osuutensa pahoinpitelyistä 5%, henkirikoksista 23% ja väkisinmakaamisista 25%.
Pakolainen maksoi tuolloin Suomelle 200 000 mk vuodessa eli 33 600 euroa.
Ulkomaalaistoimiston ylijohtaja Risto Veijalainen kiintiöbosnialaisten ottamista vastaan ja sitä taas vastusti sisäministeri Jan-Erik Enestam...
Kansanedustaja Eva Biaudet: Kai meidän pitäisi oppia jollain lailla elämään toistemme kanssa.
11 tuntia somalipariskunnan puheluita Britanniaan.
15-vuotiaan Tuuli Ikosen murha Tampereella.
Parin somalin TV:stäkin tutulle Tiina Jylhälle tarjoama, mutta keskeytynyt ullatusseksi.
Minä muistan varsin hyvin ensimmäisten somalien saapumisen Suomeen neljännesvuosisata sitten. Kovasti-han sitä jo silloin hehkutettiin, että kyllä näistä sitten saadaan hyvää työvoimaa isänmaalle.
Olin silloin nuori ja kokematon, enkä vielä edes mitenkään erityisen nuiva. Enkä osannut edes kuvitella, että Suomeen voisi joskus kohdistua tällainen kansainvaellus Lähi-idästä ja Afrikasta.
Muistan myös julkisuudessa käsitellyn Neuvostoliiton hajoamista ja siihen liittyvää huolta mahdollisesta pakolaistulvasta itärajan yli. No, sitä ei sitten tapahtunut, ei ainakaan 1990-luvun alussa. Saa nähdä, mitä tapahtuu vuonna 2016...