Hommaforum Testi

HOMMAN KESKUSTELU => Kylänraitti => Topic started by: Ystävä on 19.04.2011, 16:22:42

Title: Persuille jatkossa puoluetukea noin seitsemän miljoonaa euroa vuodessa.
Post by: Ystävä on 19.04.2011, 16:22:42
QuoteUusi Suomi laski yhdessä valtioneuvoston kanslian erityisasiantuntijan Valtteri Niemisen kanssa, että perussuomalaisten puoluetueksi muodostuu toukokuusta lähtien 585 000 euroa kuukaudessa.

Tämä vuosi on tukien jaossa poikkeuksellinen, sillä on vaalivuosi. Puolueille on jo jaettu tammi–huhtikuun puoluetuet, jotka perustuvat vanhaan paikkajakoon. Perussuomalaiset on saanut alkuvuonna yhteensä 300 000 euroa, sillä puolueesta valittiin eduskuntaan viisi kansanedustajaa edellisvaaleissa.

- Puoluetuesta on siis jo jaettu yksi kolmasosa, ja kaksi kolmasosaa koko vuoden tuesta jaetaan toukokuusta alkaen, vahvistaa Valtteri Nieminen.

Puoluetukea kertyy yhteensä 180 000 euroa per kansanedustaja. Koska perussuomalaisilla on jatkossa 39 kansanedustajaa, kertyy tukea hieman yli seitsemän miljoonaa euroa vuodessa. Tänä vuonna puolue saa siis tästä summasta kaksi kolmasosaa, koska vaalit pidettiin nyt huhtikuussa. Touko–joulukuussa perussuomalaisille jaetaan yhteensä 4 680 000 euroa kuukausittaisissa erissä.

Ensi vuodesta alkaen perussuomalaiset luonnollisesti saavat täyden, reilun seitsemän miljoonan euron puoluetuen.
http://www.uusisuomi.fi/raha/111407-persujen-uusi-%E2%80%9Dpalkka%E2%80%9D-585-000-%E2%82%ACkk
Title: Vs: Persuille jatkossa puoluetukea noin seitsemän miljoonaa euroa vuodessa.
Post by: Nuivanlinna on 19.04.2011, 16:30:03
Joko ne persut ehtivät tällaisen rahanhaaskauksen päättää? Karmeeta, kuppaavat köyhää kansaa, hävetkää persut! :flowerhat:
Title: Vs: Persuille jatkossa puoluetukea noin seitsemän miljoonaa euroa vuodessa.
Post by: Ystävä on 19.04.2011, 16:42:16
PS voisi periaatteen vuoksi vaatia puoluetuen alentamista nyt kun kaikesta muustakin joudutaan säästämään. Samalla persut erottuisi edukseen muista puolueista ja kuten vaaleissa nähtiin, puoluetta pystyy hallinnoimaan laadukkaasti paljon pienemmilläkin rahoilla. 
Title: Vs: Persuille jatkossa puoluetukea noin seitsemän miljoonaa euroa vuodessa.
Post by: Nuivanlinna on 19.04.2011, 16:48:17
Ehdottelin sitä jo täällä:
http://hommaforum.org/index.php/topic,47263.msg639471.html#msg639471

QuoteJos vaalien jälkeen Perussuomalaiset ajaisivat puoluetuen puolittamista säästösyihin vedoten, Der Puolue kuitenkin vastustaisi tätä.
Perusuomalaisten kannattaisi kuitenkin tehdä tämä, sillä n.40 edustajapaikalla puolitettukin puoluetuki olisi 4-5 kertaa enemmän mitä PS on kuluvalla vaalikaudella saanut, Der Puolueelle laskenut paikkamäärä ynnättynä puolitettuun puoluetukeen olisi katastrofi!

Tuo kannattaa ehdottomasti käyttää pisteiden keruuseen.
Mediahan rummuttaa PERSUJEN PUOLUETUESTA, mutta ei puoluetuesta.
Kokoomus voisi jopa suostua kun rahaa tulee niille hemmoille ilman tukeakin? Mutta Kepu ja Vihreät menis konkkaan!
Title: Vs: Persuille jatkossa puoluetukea noin seitsemän miljoonaa euroa vuodessa.
Post by: Parasiittiö on 19.04.2011, 23:44:53
Ehdottomasti persujen kannattaisi tehdä (valtion talouden kannalta pitkälti symbolinen, muiden puolueiden kuin persujen ja varmaankin RKP:n talouden kannalta oletettavasti herkullisen tuskallinen) puoluetuen laskutoimenpide. Sitähän ne on vaatineet oppositiossakin, joten nyt olisi kiva aika toteuttaa, jos pääsevät hallitukseen.

Puoluetuki on tietääkseni yhteensä 36 miljoonaa euroa. Siitä kuudesosa olisi 6 miljoonaa, neljäsosa 9 miljoonaa, kolmasosa 12 miljoonaa, puolet 18 miljoonaa. Jokin näistä leikkauksista voisi olla kiva, selkeä määrä. Voisivat vielä iskeä leikkaamansa summan tai vaikkapa puolet siitä kulttuurin (eikä tietysti minkään pilipalisemmoisen) tukemiseen, mikä olisi hauska jauhojen suuhun laitto eräille persujen kriitikoille.
Title: Vs: Persuille jatkossa puoluetukea noin seitsemän miljoonaa euroa vuodessa.
Post by: P on 20.04.2011, 00:00:05
Quote from: Ystävä on 19.04.2011, 16:42:16
PS voisi periaatteen vuoksi vaatia puoluetuen alentamista nyt kun kaikesta muustakin joudutaan säästämään. Samalla persut erottuisi edukseen muista puolueista ja kuten vaaleissa nähtiin, puoluetta pystyy hallinnoimaan laadukkaasti paljon pienemmilläkin rahoilla.  

No totta helvetissä Soini on tuon jo fundeerannut, ja kunnon populistina tökkää heti muiden silmille. Ja miksipäs ei? Persut ovat sukanvarsibudjetilla päässeet tähän. Muilla vastaavat rahat on hummattu ja rökäletappion paikoissa vetivät kaikki aikaisemmat isot puolueet.

Persut eivät tarvitse noin isoa rahaa. Muiden noin isoon rahaan tottuneet organisaatiot taas tarvitsevat.

Jos puoluetukea saadaan leikattua, se vie kok, sdp ja kepulta pirusti voimavaroja pois. Ja Persut saavat valtavasti nykyiseen lisää, vaikka  tuki olisi puolet/ murto-osa nykyisestä asetukseen perustuvasta.

Totta helvetissä on Suomen (läpikansan ja budjetin) ja persujen edun mukaista saada tukea alemmas. Se on kansalle win ja Persuille win. Vanhojen puolueiden rahalla toimiville ammattikoneistoille ja poliittisille broilereille se on verenisku, josta esim. kepu voi olla toipumatta enää koskaan isoksi..

Miksi ei käyttää tuhannen taalan paikkaa? Silti vaikka tuki olisi nykyistä mahdollisuutta pienempi, persut voivat rakentaa ison ja toimivan organisaation. Persujen bang per buck kun on vaan niin pirun paljon parempi kuin vanhojen puolueiden, joissa lapioidaan veroeuroja tonnitolkulla uuniin pelkänison rakenteen olemassaolon aiheuttamien juoksevien kulujen vuoksi.

Pähkinänkuoressa; Persut siis voivat moninkertaistaa budjettinsa yhdessä yössä ja leikata samalla kilpailijoiden budjeteista ison siivun pois. Kaikki voidaan perustella säästöllä Suomen budjetista; veronmaksajilta, lisärahana sairaille, työttömille..

Soinilla on Win-Win kädessään. "Seteliselkärankaiset" puolueet ovat hyvä maali. Toki läpihän tuskin puoluetuen alentaminen menee pelkällä persujen äänillä (19%), mutta kyllä asia kannattaa nostaa julkisuuteen. Persuilla ei ole hävittävää, mutta muilla on. Ja jos puoluetuen alentaminen onnistuu, niin tulee sulka hattuun, budjettisäästöä ja voimavaroja muilta pois. :)
Title: Vs: Persuille jatkossa puoluetukea noin seitsemän miljoonaa euroa vuodessa.
Post by: P on 20.04.2011, 00:14:27
Quote from: Ystävä on 19.04.2011, 16:42:16
PS voisi periaatteen vuoksi vaatia puoluetuen alentamista nyt kun kaikesta muustakin joudutaan säästämään. Samalla persut erottuisi edukseen muista puolueista ja kuten vaaleissa nähtiin, puoluetta pystyy hallinnoimaan laadukkaasti paljon pienemmilläkin rahoilla. 

Jep. Kestävät perusteet löytyvät tavoitteelle. Ja ne voi sitten seuraaviin vaaleihin taas kaivaa esiin. Me alensimme puoluetukea, me säästimme rahaa vanhuksille ja sairaille x € . Me toimme politiikan raha/ammatti/ broileripöhötystä vähentämällä politiikan lähemmäs kansalaisia. Sinne minne se aikaisemmin kuului ja pitääkin kuulua. ;)
Title: Vs: Persuille jatkossa puoluetukea noin seitsemän miljoonaa euroa vuodessa.
Post by: P on 20.04.2011, 00:25:37
Erityisesti lehdistötukea voisi leikata ihan perustellusti isolla kädellä. Persuilla ei ole isoa omaa syöttiläslehdistöä. Median voi hoitaa kevyemmin, mistä esim. Hommaforum on hyvä esimerkki.

Ei joku Vihreänlangan/ Kansanuutisten kaltainen nettilehti valtavasti lehdistötukea tarvitse. Ja oikeasti miksi ihmeessä viherpiiperot edes painavat nykyään aviisiaan paperille? Eikö se ole ympäristön kannalta haitallista?

Persut tarvitsevat hyvän ja laadukkaan nettilehden ja vanhemmille sukupolville sen artikkeleista koostetun, vaikkapa viikoittain ilmestyvän lehden, jossa on esim. viikon menovinkit, TV-ohjelmat yms. Päivittäiset uutiset hankitaan nykyään sähköisestä mediasta, jopa 70-v eläkeläisten talouksissa, joissa esim. Hesarin tilaus on lopetettu, koska netistä hekin päivittäin ovat nyt oppineet päivittäisuutisensa lukemaan.

Tuohon kyetään ihan kohtuullisella summalla + sillä vanhalla suomalaisella talkoohengellä + laadukkaan sisällön mahdollistamalla ilmoitusmyynnillä.

Monelle muulle puolueelle lehdistötuen leikkaaminen tarkoittaa katastrofia nykyorganisaation kannalta.
Title: Vs: Persuille jatkossa puoluetukea noin seitsemän miljoonaa euroa vuodessa.
Post by: Salvation on 20.04.2011, 00:46:42
Quote from: Ystävä on 19.04.2011, 16:42:16
PS voisi periaatteen vuoksi vaatia puoluetuen alentamista nyt kun kaikesta muustakin joudutaan säästämään. Samalla persut erottuisi edukseen muista puolueista ja kuten vaaleissa nähtiin, puoluetta pystyy hallinnoimaan laadukkaasti paljon pienemmilläkin rahoilla. 

Mielestäni puolutukea voisi alentaa ihan vain sen vuoksi, että se on sikamaisen korkea.
Title: Vs: Persuille jatkossa puoluetukea noin seitsemän miljoonaa euroa vuodessa.
Post by: maahanmuuttaja on 27.04.2011, 15:16:19
Quote from: P on 20.04.2011, 00:00:05
Persut eivät tarvitse noin isoa rahaa. Muiden noin isoon rahaan tottuneet organisaatiot taas tarvitsevat.

Kyllä tarvitsevat. Perussuomalaiset tarvitsevat puoluetukea kiperämmin kuin muut, varsinkin mokutuspuolueet. Mokutuspuolueiden suosio ja valta-asema ei johdu puoluetuista vaan siitä, että "Niillä on jo kaikki":
http://cms.hommaforum.org/index.php?option=com_content&view=article&id=343:paeivaen-sitaatti-niillae-on-kaikki-2392010&catid=4:paeivaen-sitaatti&Itemid=52

Stubbista leivottiin valtakunnallinen ääniharava, muistatko ne lööpit? Arhinmäen punavihreä media nosti Helsingin äänikuninkaaksi. Jne.

Nyt vihdoinkin perussuomalaiset ovat saamassa pienen, pikkuruisen palan sitä kakkua, joka on mokutuskoneiston käsissä. Se on edelleen hyvin hyvin pieni osa sitä kaikkea, mitä mokuttajilla on käytettävissä.

Quote
Jos puoluetukea saadaan leikattua, se vie kok, sdp ja kepulta pirusti voimavaroja pois.

Jos puoluetuet leikataan, tai jos ne poistetaan kokonaan, se ei vie mokutuspuolueilta voimavaroja käytännössä ollenkaan. Perussuomalaiset taas menettäisivät ainoan tuen, jonka he nyt isona puolueena saavat.

Perussuomalaisten nuivat ovat saaneet jonkin verran ääniä, tämä tarkoittaa sitä, että heillä on jonkin verran valtaa päättää puoluetuen käyttötarkoituksista. Miten olisi Halla-ahon kirjoitukset jaettuina postiluukkuihin, kunnon lööpeillä varustettuna? Jos ei se, niin jotakin muuta voi keksiä.
Title: Vs: Persuille jatkossa puoluetukea noin seitsemän miljoonaa euroa vuodessa.
Post by: antero_heikkila on 27.04.2011, 21:58:17
Quote from: P on 20.04.2011, 00:00:05
No totta helvetissä Soini on tuon jo fundeerannut

Mitäpä jos persut lahjoittaisivat ylimääräisen puoluetukensa vaikkapa kehitysapuun?
Title: Vs: Persuille jatkossa puoluetukea noin seitsemän miljoonaa euroa vuodessa.
Post by: op on 27.04.2011, 23:47:22
Quote from: Parasiittiö on 19.04.2011, 23:44:53
Ehdottomasti persujen kannattaisi tehdä (valtion talouden kannalta pitkälti symbolinen, muiden puolueiden kuin persujen ja varmaankin RKP:n talouden kannalta oletettavasti herkullisen tuskallinen) puoluetuen laskutoimenpide. Sitähän ne on vaatineet oppositiossakin, joten nyt olisi kiva aika toteuttaa, jos pääsevät hallitukseen

Taktisestihan tuota kannattaa ryhtyä ajamaan vasta muutaman vuoden päästä, niin joku ehkä muistaa vielä ensi vaaleissakin ;)
Mutta toivottavasti ajavat tai ainakin yrittävät ajaa läpi jossain välissä. Valtion "tuottavuusohjelma" saisi yltää puolueisiinkin. RKP:lle tuolla tuella tuskin on mitään merkitystä, koska löytyyhän heiltä bättre-talande-folkin fundetit (eli säätiöt), joilta tippuu rahaa aina tarvittaessa.
Title: Vs: Persuille jatkossa puoluetukea noin seitsemän miljoonaa euroa vuodessa.
Post by: Molotov on 28.04.2011, 00:28:10
Jos puoluetukeen ei saataisi vähennystä, voi PS hoitaa homman kotiin tyylikkäästi ja saada SAATANASTI positiivista mainosta jakamalla 10-20%, eli balttiarallaa 1000000e = miljoona euroa vuodessa kotimaiseen hyväntekeväisyyteen.
Title: Vs: Persuille jatkossa puoluetukea noin seitsemän miljoonaa euroa vuodessa.
Post by: valkoinen tulppaani on 28.04.2011, 07:07:00
Joo Oinonen "unohti" esityksen leikkauksista...hah ja PerSuthan etsii kiireesti uusia tiloja PerSu-puolueelle. Kannatus oli kovinta Jakomäessä, alhaisinta Kantakaupungissa(kun Helsingistä puhutaan).

Olisi ironista jos puolueen toimisto EI sijaitsisi Jakomäessä :flowerhat:
Title: Vs: Persuille jatkossa puoluetukea noin seitsemän miljoonaa euroa vuodessa.
Post by: Jaska Pankkaaja on 28.04.2011, 07:19:03
Quote from: valkoinen tulppaani on 28.04.2011, 07:07:00
Joo Oinonen "unohti" esityksen leikkauksista...hah ja PerSuthan etsii kiireesti uusia tiloja PerSu-puolueelle. Kannatus oli kovinta Jakomäessä, alhaisinta Kantakaupungissa(kun Helsingistä puhutaan).

Olisi ironista jos puolueen toimisto EI sijaitsisi Jakomäessä :flowerhat:

Tämä ironia ei ehkä aukene kovin hyvin normali-ihmisille. Missäs se vasemmistoliiton kannatus olikaan korkeinta? Jossain Lapin perukoilla? Kepun ei ainakaan ole Apollonkadun lähiympäristössä.

Unohdus oli noloa mutta ehkä ensi kerran on virkeämpi edustaja.
Title: Vs: Persuille jatkossa puoluetukea noin seitsemän miljoonaa euroa vuodessa.
Post by: valkoinen tulppaani on 29.04.2011, 09:55:07
Quote from: Jaska Pankkaaja on 28.04.2011, 07:19:03

Kuten suluissa totesin puhuin Helsingistä ja yleensä puoluetoimistot on ollut Helsingissä!
Title: Vs: Persuille jatkossa puoluetukea noin seitsemän miljoonaa euroa vuodessa.
Post by: Ant. on 29.04.2011, 10:06:19
Quote from: valkoinen tulppaani on 29.04.2011, 09:55:07
Quote from: Jaska Pankkaaja on 28.04.2011, 07:19:03
Quote from: valkoinen tulppaani on 28.04.2011, 07:07:00
Joo Oinonen "unohti" esityksen leikkauksista...hah ja PerSuthan etsii kiireesti uusia tiloja PerSu-puolueelle. Kannatus oli kovinta Jakomäessä, alhaisinta Kantakaupungissa(kun Helsingistä puhutaan).

Olisi ironista jos puolueen toimisto EI sijaitsisi Jakomäessä :flowerhat:

Tämä ironia ei ehkä aukene kovin hyvin normali-ihmisille. Missäs se vasemmistoliiton kannatus olikaan korkeinta? Jossain Lapin perukoilla? Kepun ei ainakaan ole Apollonkadun lähiympäristössä.

Unohdus oli noloa mutta ehkä ensi kerran on virkeämpi edustaja.

Kuten suluissa totesin puhuin Helsingistä ja yleensä puoluetoimistot on ollut Helsingissä!

Näin on. Puoluetoimistot ovat Helsingissä eivätkä esimerkiksi Kuusamossa logistisista syistä. Samoista syistä puoluetoimiston kannattaa olla Helsingissä logistisesti järkevällä paikalla, jollainen syrjässä oleva Jakomäki ei ole.
Title: Vs: Persuille jatkossa puoluetukea noin seitsemän miljoonaa euroa vuodessa.
Post by: Nuivanlinna on 29.04.2011, 10:10:24
Ei kun Hämeenlinnaan kaikki! ;D ;D ;D
http://fi.wikipedia.org/wiki/Weberin_piste
QuoteWeberin pisteWikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Weberin piste on väestöllinen keskipiste kartalla. Määritellyn alueen asukkaiden yhteenlaskettu etäisyys on lyhin Weberin pisteeseen.

Piste on nimetty 1900-luvun alun tilastomaantieteilijä Alfred Weberin mukaan.

Suomen Weberin piste sijaitsee Hauhon Sappeen kylässä, Hämeenlinnan kaupungissa. 1970-luvulla se oli Rautajärven kylässä, Luopioisten kunnassa. Muuttoliikkeen myötä se liikkuu etelämmäksi ja myös hieman lännemmäksi.
Title: Vs: Persuille jatkossa puoluetukea noin seitsemän miljoonaa euroa vuodessa.
Post by: vilach on 29.04.2011, 17:01:53
Lainaus toisesta ketjusta:
Quote from: far angst on 29.04.2011, 06:42:59

Tuon ovat kaikki aina tienneet, tuosta on homma aina jankuttanut, tuota Thors ei osannut laskea:  Ihmiset aiheuttavat erilaista kuormaa yhteiskunnalle kulttuuritaustansa mukaan.

Lausun profetian:  Koska tuota Tanskan viiden eri ministeriön yhteistyönä laatimaa laskelmaa ei voida sivuuttaa rasistien valheina, se vaietaan kuoliaaksi.  Ihan niinkuin vaiettiin vastaavanlainen laskelma Ruotsinkin osalta.  Muina miehinä vaan ollaan  huomaamatta, tuo kun saattaisi "vaikuttaa yhteiskuntaan" ja se taas on Median Etuoikeus.
 
Tuosta on kansalaisten pidettävä meteliä kaikilla keinoillaan ja kaikilla forumeilla.  Tuo kiistämätön tieto on saatava kansalaisten mieleen päätöksenteon pohjaksi.

Tanskan tie olkoon Suomen tie!
Boldaus minun. Juuri sitä varten persut tarvitsevat puoluetukea.
Nykyisellä puoluetuella persut voivat jakaa lehtiä jokaiseen kotitalouteen Suomessa monta kertaa vuodessa.