Vihreiden tuore kansanedustaja Jani Toivola aikoo pitää eduskunnassakin yllä vähemmistöjen oikeuksia. Hän toivoo, ettei maahanmuuttoministerin salkkua annettaisi voimakkaan kansallismielisesti ajattelevalle henkilölle.
Toivola kertoo suunsa loksahtaneen auki, kun hän kuuli Jussi Halla-ahon (ps.) halukkuudesta maahanmuuttoministeriksi.
- En halua olla turhan asenteellinen, mutta olen törmännyt lukuisissa tapahtumissa nykyiseen maahanmuuttoministeriin Astrid Thorsiin. Hänen roolinsa on ollut sillanrakentaja suomalaisen yhteiskunnan ja monikulttuurisen yhteisön välillä.
Toivola pelkää, että jos Thorsin tilalle astuu kansallismielisesti ajatteleva henkilö, romuttaisi se nykyisen maahanmuuttopolitiikan.
- Halla-aho puhuu selkeästi kansallismielisyydestä ja on omassa retoriikassaan ja blogeissaan syyllistynyt välillä aika rankkoihin, selkeästi syrjiviin ja asenteellisiin kommentteihin kun puhutaan eri kulttuuritaustaisista ihmisistä.
Toivolan mielestä maahanmuuttoministerillä pitäisi olla kykyä toimia nimenomaan sillanrakentajana.
- Vähintään puolet meidän maahanmuuttopolitiikastamme on sitä, että miten jo täällä olevat ihmiset voivat kokea tämän maan kotimaakseen. Sitä, miten nuoret uskaltavat hakea eri ammatteihin ja kokea että heillä on oikeasti tulevaisuus tässä maassa.
Toivola uskoo yhteistyön perussuomalaisten kanssa sujuvan näkemyseroista huolimatta.
- Minut on kasvatettu pienestä saakka siihen, että pitää rakentaa siltoja muihin ihmisiin. Toki omista arvoista täytyy pitää kiinni.
Kiusaamiskokemukset seuraavat aikuisuuteen asti
Toivola on näyttelijän työnsä ohella toiminut Suomen lasten ja nuorten säätiön Zest–tiimiläisenä. Käytännössä työ on kiertämistä Suomen yläkouluissa puhumassa elämisen taidoista ja erilaisuuden kohtaamisesta.
- Olen kahden vuoden aikana kiertänyt yli 60 koulussa etelästä pohjoiseen. Nuorilla on mieletön tarve avoimuuteen ja keskusteluun. Kun puhun, niin 400 nuorta juhlasalissa kuuntelee puolitoista tuntia hiiskahtamattakaan. Luennon jälkeen moni nuori tulee puhumaan kiusaamis- ja syrjintäkokemuksista.
Toivolan mielestä kiusaamiseen pitäisi puuttua ajoissa, sillä moni aikuinenkin kipuilee kouluaikojen kiusaamisen takia. Toivola on itsekin ollut kiusattu.
- Kiinnostuksen kohteeni olivat erilaiset kuin monella pojalla. Halusin tanssia ja näytellä. Suurin ongelma oli mielestäni se, että seksuaalisuus ja ihonväri olivat aikuisille pelottavia ja arkoja asioita, joten he eivät puuttuneet kiusaamiseen.
Omat juuret löytyivät veljen avulla
Toivolan äiti on suomalainen ja isä kenialainen. Hän ei ole tavannut isäänsä sen jälkeen kun hän täytti kaksi vuotta. Kolme vuotta sitten hän löysi Saksasta veljensä ja yhteys sukuun löytyi jälleen.
- Hän vei minut Keniaan, missä tapasin koko afrikkalaisen Mapesan puoleisen sukuni. Löysin viisi tätiä, kuusi setää ja kymmeniä serkkuja pienestä kylästä keskeltä Keniaa. Huikea osa identiteettiäni selkisi.
YLE Helsinki
http://yle.fi/alueet/helsinki/2011/04/toivola_pelkaa_maahanmuuttopolitiikan_romuttuvan_2529097.html
Mutta Jani, tietenkin se pitäisikin romuttaa. Pelkosi on aiheellinen jos mennyttä menoa kannatat. Sen sijaan suomalaisten tulee pelätä sitä jos politiikkaa ei muuteta, muuten käy kuten Ruotsissa, kaikki tulevat hulluiksi... (lukekaapa mitä ruotsissa kirjoitetaan tällä hetkellä ja siihen riittää se, että he ovat noin 10-15 vuotta edellä meitä tässä maahanmuutossa)
QuoteVihreiden tuore kansanedustaja Jani Toivola aikoo pitää eduskunnassakin yllä vähemmistöjen oikeuksia. Hän toivoo, ettei maahanmuuttoministerin salkkua annettaisi voimakkaan kansallismielisesti ajattelevalle henkilölle.
Toivon mukaan kansanedustaja Toivola ottaa huomioon myös yhden vähemmistön: suomalaiset työttömät.
Itseasiassa VHM on myös vähemmistö.
Quote
Toivolan mielestä maahanmuuttoministerillä pitäisi olla kykyä toimia nimenomaan sillanrakentajana.
Rakennettakoon siis veronmaksajien rahoilla synerginen perheitä- ja vähän muitakin yhdistävä ilmasilta Somaliasta Suomeen.
EDIT: Tämmöinenhän on jo olemassa.
Quote
Vihreiden tuore kansanedustaja Jani Toivola
- En halua olla rasisti, mutta
Jos ei haluaisi olla rasisti, niin ei kannattaisi olla rasisti. :-*
Turhaa Toivola kaipailet menneisyyteen, katse kohti tulevaisuutta nyt!
Kukaan suomalainen ei ole lisännyt vastakkainasetteluja kantaväestön ja maahanmuuttajien välillä niin paljon kuin Astrid Thors. Tästä on todisteena koko maahanmuuttokeskustelu. On käsittämättömän likinäköistä esittää, että Thorsin naivismi olisi rakentanut siltoja, kun vaalitulosta myöten kaikki kertoo, että sillat roihuavat puolin ja toisin.
Quote from: thinkingmind on 19.04.2011, 16:15:00
- Hän vei minut Keniaan, missä tapasin koko afrikkalaisen Mapesan puoleisen sukuni. Löysin viisi tätiä, kuusi setää ja kymmeniä serkkuja pienestä kylästä keskeltä Keniaa. Huikea osa identiteettiäni selkisi.
Ei kai Toivolalla ole mielessä tuoda nuo viisi tätiä, kuusi setää ja kymmeniä serkkuja kaipaamiensa siltojen avulla Suomeen... no joo, huono vitsi, toivottavasti.
Toivottavasti Toivola kuitenkin ajaa tuota kiusaamisen vastaista kampanjaansa aktiivisesti myös jatkossa keskittymättä pelkkään seksuaaliseen suuntaukseen ja/tai ihonväriin. Siinä riittää kyllä puuhaa.
Toivola (ja vihreat) pelkaavat, etta Suomessa aletaan toteuttamaan maahanmuuttopolitiikkaa - ja sosiaaliturvapaikanhakijoiden ymparilla pyoriva vastaanottobisnes ja muu monikulttuuribisnes menettaa valtion tuen ja sita myota monta vihervasemmistolaista joutuu kolisuttelemaan fattanluukkuja kun ei voi enaan halia partalapsia yles.
Olen sikäli samaa mieltä, että maahanmuuttoministerin ei saisi olla voimakkaan asenteellinen. Hänen tulisi olla aika lailla virkamiesmäinen ministeri. En itse pitäisi Halla-ahoa tältä pohjalta kovin hyvänä maahanmuuttoministerinä, mutta vielä huonompana ajatuksena pidän voimakkaasti maahanmuuttomyönteisen ihmisen (esim. Astrid Thorsin tai vaikka Jani Toivolan) asettamista tehtävään.
Uskoisin, että maahanmuuttoasiat palautetaan kuitenkin tulevassa hallituksessa sisäministerille (tuo yhdistäminen olisi yksi luontevimpia tapoja vähentää ministerien määrää). Sisäministeriksi sitten Soini, Rajamäki tai Benkku. :)
Koulukiusaaminen nostamisesta esiin Toivolalle silti peukkua. Teema on erittäin tärkeä, vaikka vaikeahan sille tietysti on eduskunnasta (tai mistään muualtakaan) käsin mitään tehdä. :(
Quote- En halua olla turhan asenteellinen, mutta olen törmännyt lukuisissa tapahtumissa nykyiseen maahanmuuttoministeriin Astrid Thorsiin. Hänen roolinsa on ollut sillanrakentaja suomalaisen yhteiskunnan ja monikulttuurisen yhteisön välillä.
Toivola pelkää, että jos Thorsin tilalle astuu kansallismielisesti ajatteleva henkilö, romuttaisi se nykyisen maahanmuuttopolitiikan.
En halua olla turhan asenteellinen, mutta minusta Astrid Thorsin rooli on ollut (toivottavasti nimenomaan on ollut, ei ole enää) tavallisten suomalaisten väheksyminen, alentuva suhtautuminen kaikkiin eri mieltä oleviin, välinpitämättömyys oman toimialansa toimintaan (ei ole ollut aikaa tehdä moniakaan laskelmia, hakemukset viivästyy yms.), jatkuva resurssien lisääminen loputtomaan kotoutuskaivoon, ylimielisyys ja utopistinen käsitys Suomen kyvystä hoitaa lähes kaikki maailman pakolais- ja maahanmuutoasiat, ja sokeus sosiaaliturvan väärinkäytöksille.
Edit: Typot korjattu.
Quote from: thinkingmind on 19.04.2011, 16:15:00
Toivolan mielestä maahanmuuttoministerillä pitäisi olla kykyä toimia nimenomaan sillanrakentajana.
Paha uni tuo Toivolan valinta - nyt se lässyttää Ali Qassimia ministeriksi.
Ei ole erityistä tarvetta asettaa avoimen kansallismielistä maahanmuuttoministeriä (sikäli kun kyseistä pestiä ei lakkauteta). Riittää kun maahanmuuttopolitiikan perusajatus vaihtuu. Thorsin "maahanmuuttopolitiikkaa kehitettävä maahanmuuttajien ehdoilla" linjaus on täysin väärä lähtökohta.
Oikea lähtökohta on tietenkin: "maahanmuuttopolitiikkaa on kehitettävä suomalaisten ja Suomen ehdoilla". Tämä kun otetaan lähtökohdaksi niin politiikka ohjautuu väistämättä oikeille urille.
Toisaalta täytyy pitää mielessä että edellinen maahanmuuttoministeri oli pakolaisavun (vai pakolaisneuvonnan?) juristi. Ei siis pitäisi olla esteitä valita pestiin toista "ääripäätä" edustavaa henkilöä.
Quote from: Jani ToivolaVähintään puolet meidän maahanmuuttopolitiikastamme on sitä, että miten jo täällä olevat ihmiset voivat kokea tämän maan kotimaakseen.
Suunnilleen näin. Lääkkeeksi kotoutumiseen on tarjottava keppiä ja porkkanaa sopivassa suhteessa. Varmaan sitä moni mamu tuntisi olonsa erittäin kotoisaksi jos saisi koko sukunsa tänne (vrt. Fatima trivs jättebra). Kotouttamispolitiikan lähtökohta on kuitenkin oltava ajatus siitä että tulijoiden määrä on mahdollisimman vähäinen, jolloin kotouttaminen ei vaadi kohtuuttomia resursseja, mamu-alueita ei pääse syntymään (tai jo olemassa olevat enää laajenemaan) eikä näin ollen kantaväestön vastustus kasva.
Aikooko tämä toivola myös ajaa vähemmistöjen velvollisuuksia?
Varmaankaan hänen mielestään sellaisia ei edes ole.
Toivola toivoo vaan, kunhan muistaa että vihreätkin ovat pienenevä vähemmistö, eikä kaikkia toiveita nyt vain voida ottaa huomioon.
Quote- Halla-aho puhuu selkeästi kansallismielisyydestä ja on omassa retoriikassaan ja blogeissaan syyllistynyt välillä aika rankkoihin, selkeästi syrjiviin ja asenteellisiin kommentteihin kun puhutaan eri kulttuuritaustaisista ihmisistä.
Tämä on mielestäni ihan ymmärrettävä näkemys. Vaikka asiasisältönsä puolesta Scripta on rautaa, myös tyylillä ja mielikuvilla on tässä yhteydessä merkitystä. Scriptan ilmaisutyyli on paikoin sen verran provosoivaa ja kärjekästä, ettei sellainen oikein sovi ministerin suuhun.
Kirjoitukset on kuitenkin laadittu aikana, jolloin Halla-ahon ministeriysmahdollisuuksista ei ollut harmainta haisuakaan. Lisäksi Hallis on julkisissa esiintymisissään osoittanut kykenevänsä hyvin asialliseen ja toisia kunnioittavaan vuorovaikutukseen. Tämän perusteella olen itse vakuuttunut, että hän olisi edustuskelpoinen ministeri. Hyväksyn kuitenkin, jos menneet kirjoitukset koetaan jonkinmoisena taakkana (tyylin, ei asiasisällön perusteella) ministeriysharkinnoissa.
Quote from: Topelius on 19.04.2011, 17:04:37
Uskoisin, että maahanmuuttoasiat palautetaan kuitenkin tulevassa hallituksessa sisäministerille (tuo yhdistäminen olisi yksi luontevimpia tapoja vähentää ministerien määrää). Sisäministeriksi sitten Soini, Rajamäki tai Benkku. :)
Koulukiusaaminen nostamisesta esiin Toivolalle silti peukkua. Teema on erittäin tärkeä, vaikka vaikeahan sille tietysti on eduskunnasta (tai mistään muualtakaan) käsin mitään tehdä. :(
Vistbacka olisi kyllä minun mielestäni ykkösnimi tuohon sisäministerin hommaan. Ja nimenomaan noin, maahanmuuttoasiat sisäministerille. Vistbacka hoitaa homman järjen äänellä. Jos nyt yleensä ministeriksi lähtee.
Koulukiusata on osattu ja osataan ihan ilman mitään vähemmistöstatuksiakin. Kai tuossa projektissa huomioidaan myös ihan kantikset jotka syystä tai toisesta ovat joutuneet moisen kohteeksi?
Quote from: M on 19.04.2011, 17:18:16
Quote from: thinkingmind on 19.04.2011, 16:15:00
Toivolan mielestä maahanmuuttoministerillä pitäisi olla kykyä toimia nimenomaan sillanrakentajana.
Paha uni tuo Toivolan valinta - nyt se lässyttää Ali Qassimia ministeriksi.
Totta. Mutta eikös ali ole "hyvämaineinen, taitavaksi todettu Suomen kansalainen"? ;D Alilla on ainakin tarinateatteri ja synergian sillat hallussaan. Taidan lähettää vinkin Toivolalle..
Quote from: mänkki on 19.04.2011, 19:34:58
Vistbacka olisi kyllä minun mielestäni ykkösnimi tuohon sisäministerin hommaan. Ja nimenomaan noin, maahanmuuttoasiat sisäministerille.
Kyllä minustakin Vanha Vallesmanni olisi erinomainen valinta oikeus- tai sisäministeriksi. Näyttöjä riittää eikä turhasta hötkyile,
Onkohan Toivola kysellyt esim. somalien mielipiteitä seksuaalivähemmistöistä, joihin hän itsekin kuuluu?
Kansanedustaja Toivola sattui pääsemään eduskuntaan sellaisen puolueen edustajaksi, jolla on 5% siellä olevista jakkaroista hallussa, joten ei 'mopolla moottoritielle'.
Puolue jää puheenjohtajansa mukaan oppositioon, eikä sieltä ole ensimmäisen kauden untuvikot useinkaan ministeriposteja jakaneet.
Toivola saattaa olla piankin vaikeuksissa motor mouth'insa kanssa, tarinaa nimittäin tulee enemmän kun päätietokone ehti prosessoida.
Nyt sordiino päälle ja kannattaa ihan aluksi vaan opetella kulkemaan niissä avohisseissä ja muutenkin tutustua taloon.
Toivolalta taisi unohtua, että vaalit käytiin ja vaalien tulos ja muutoshaluisuus tuli selväksi. Mitä peliä se olisi, että vaalit käytäisiin löydettäisiin voittajat, mutta jatkettaisiin häviön kohdanneella linjalla. Vihervasemmisto otti Persuilta reippaasti takkiinsa ja heidän on se nyt kestettävä. Meille oli itsellämme Thorsista 4 vuoden kärsimys takana niin nyt voisi sitten olla Toivoloiden vuoro "kärsiä". Vaikka tämä "kärsimys" koituisikin lopulta heillekin edukseen, vaikka eivät tajuaisi sitä heti.
Quote from: thinkingmind on 19.04.2011, 16:15:00
- Vähintään puolet meidän maahanmuuttopolitiikastamme on sitä, että miten jo täällä olevat ihmiset voivat kokea tämän maan kotimaakseen.
Jos lukisin kuin piru raamattua, voisi tämänkin tietysti vääntää siten, että Suomesta on yritetty tehdä Irakia irakilaisille ja Keniaa kenialaisille. Vakavasti puhuen, kun on kotoutuksesta kyse, niin "vähintään puolet meidän maahanmuuttopolitiikastamme" ei näyttöjen mukaan riitä. Kotoutuminen ei saa olla ainoastaan merkittävä osa maahanmuuttopolitiikkaa, sen on oltava pitkälti ensisijaista. Toivolakin ymmärtänee, ettei ole mitään järkeä rahdata tänne porukkaa, joka kokee, ettei sillä ole mitään mahdollisuuksia tässä maassa. Toisaalta olisi hyvä myös huomata, että liian suuri osa han-suomalaisista nuorista kokee ihan samalla tavalla. Siinä ei välttämättä kotoutuskaan paljoa auta.
tl;dr - Maahanmuuttoon kuluvat resurssit ovat mitoitettava kotoutumiseen kuluvien resurssien suhteen eikä päinvastoin kuten tähän asti.
Quote from: Topelius on 19.04.2011, 17:04:37
Uskoisin, että maahanmuuttoasiat palautetaan kuitenkin tulevassa hallituksessa sisäministerille (tuo yhdistäminen olisi yksi luontevimpia tapoja vähentää ministerien määrää). Sisäministeriksi sitten Soini, Rajamäki tai Benkku. :)
Juuri noin.
Aivan turha ministerin virka, samoin kuin asuntoministerinkin virka.
Maahanmuuttopolitiikan saa hanskaan muutamassa viikossa/kuukaudessa. Ei siihen omaa ministeriä tarvita. Ei todellakaan.
Joku tietotekniikkaministeri tarvittaisiin mutta siihen ei taida olla yhtään kykenevää eduskunnassa. Joku alan ehdoton asiantuntija politiikan ulkopuolelta voisi olla hyvä veto.
Quote from: P on 19.04.2011, 19:42:27
Quote from: M on 19.04.2011, 17:18:16
Quote from: thinkingmind on 19.04.2011, 16:15:00
Toivolan mielestä maahanmuuttoministerillä pitäisi olla kykyä toimia nimenomaan sillanrakentajana.
Paha uni tuo Toivolan valinta - nyt se lässyttää Ali Qassimia ministeriksi.
Totta. Mutta eikös ali ole "hyvämaineinen, taitavaksi todettu Suomen kansalainen"? ;D Alilla on ainakin tarinateatteri ja synergian sillat hallussaan. Taidan lähettää vinkin Toivolalle..
En ainakaan meidän mökkisaaren siltaurakkaan noita sillanrakentajia pestaa. Kyllä jämpti on näin.
Quote from: planeta on 19.04.2011, 19:21:49
Hallis on asiallinen niin halutessaan ja osaa revitellä, kun sen aika on.
Hän on analyyttinen, harkitseva, perusteellinen ja kantansa hyvin perusteleva. Se riittää ministerille. Tiedän yhden maahanmuuttoministerin, jolla näitä ominaisuuksia ei ole.
Minäkin tiedän saman hirvityksen.
Toivola on kokematon tampio, ehkä hän oppii. Tiedä sitten onko hänellä taakkaa kun on niin monipuolisesti suvaittava.
Quote from: MikkoAP on 19.04.2011, 19:47:10
Onkohan Toivola kysellyt esim. somalien mielipiteitä seksuaalivähemmistöistä, joihin hän itsekin kuuluu?
Niinpä,miten voi olla jätkä näin pihalla kaikesta.Tulee mieleen joku puhuva pää joka suoltaa tauotta tekstiä vaan koska tykkää omasta äänestään.
Sillä ei ole paljoakaan väliä mitä puheensa tarkoittaa.
Luulenpa että parhaimmassa/pahimmassa tapauksessa saamme nähdä huikeata komediaa edustaja Toivolan taholta. Minulle ei tuota minkäänlaista vaikeutta kuvitella miestä keskeyttämässä toisten edustajien puheita, jos niissä hänen mielestään pilkunpuolikaskaan viittaa rasismiin tai syrjintään.
Youtube-hittejä odotellessa ;).
Jani Toivola on useammassa haastattelussa valituksi tulonsa jälkeen kertonut joidenkin perussuomalaisten ehdokkaiden esittäneen kampanjassaan maahanmuuttajia loukkaavia rasistisia lausuntoja. Hän toivookin, että ei joudu kuuntelemaan eduskunnassa loukkaavaa tai syrjivää kielenkäyttöä ja kuuluttaa täydellistä nollatoleranssia.
En tiedä mitä ja kenen lausuntoja Toivola tarkoittaa, mutta hänelle voi tulla yllätyksenä, että häntä loukanneet sanavalinnat tuskin ovat yhtään sen kummempaa kieltä kuin mitä löytyy eduskunnan täysistuntojen vanhoista pöytäkirjoista.
Nelonen: Jani Toivola: Maahanmuuttokeskustelu äärimmäisen sekavaa (http://www.ruutu.fi/video?vt=video&vid=139408)
Jani Toivola: Osaavaa maahanmuuttoa (http://janitoivola.net/2011/04/01/osaavaa-maahanmuuttoa/) 1.4.2011
Ranneliike.net: Jani Toivola lupaa olla vastapaino Soinin väelle (http://ranneliike.net/teema/jani-toivola-lupaa-olla-vastapaino-soinin-vaelle?cid=2&aid=5416) 19.4.2011
Ei maahanmuuttopolitiikka romutu, vaan se uudistuu. Näillä vihreillä on ihmeellinen himo elää menneessä maailmassa; ei mennyt Suomi palaa, nyt elämme uutta Suomea.
Toivola voisi aloittaa oman missionsa ihan hyvin Suomen muslimipiireistä ja alkaa siellä ajaa homojen tasa-arvo asioita. Nyt kun on olemassa hyväntahdon lähettiläitä, rauhan lähettiläitä ja vaikka mitä, niin Toivola voisi ihan hyvin olla sexuaalisen tasa-arvon lähettiläs ja rakentaa siltoja,- tai pitää palopuheita siellä, missä vaikkapa juuri homojen oikeuksissa on eniten parantamisen varaa. Eiköhän suvaitsevaisissa muslimiyhteiskunnissa aina löydy tilaa Toivolan kaltaisille sillanrakentajille. Työn vaisi aloitta Suomesta ja jatkaa Ruotsin moskeijoiden kautta, Tanskaan, Saksaan, Hollantiin, Englantiin. jne. Onnea matkaan.
Quote from: Mika.H on 19.04.2011, 21:00:52
Joku tietotekniikkaministeri tarvittaisiin mutta siihen ei taida olla yhtään kykenevää eduskunnassa. Joku alan ehdoton asiantuntija politiikan ulkopuolelta voisi olla hyvä veto.
Itseasiassa sillä kaverilla jonka tämä Toivola onnistui torppaamaan ulos eduskunnasta on käsittääkseni tendenssiä tuolle sektorille...
Jani Toivola on liemessä. Tällä hetkellä hän on todennäköisesti kauhusta kankeana.
Toivola on lähtenyt mukaan kerätäkseen hajaääniä vihreille. Nimenomaan sellaisena ehdokkaana, joka ei hurjimmissa haaveissaankaan kuvitellut päätyvänsä kansanedustajaksi. Tällaisia nimiä on toisinaan ollut kaikkien puolueiden listoilla. Yleensä jonkinlaisia kahden pennin julkkiksia.
Ja nyt, kun maailma osoitti jälleen kerran olevansa - paitsi yllättävä - myös äärimmäisen huumorintajuinen, Toivola on kovan paikan edessä. Hänen pitäisi alkaa kansanedustajaksi.
Miesparalla ei ole mitään, ei sitten kertakaikkisen mitään tietoa politiikasta. Toivolaa on kanniskeltu sotalipun lailla kokouksesta toiseen. Hänen on ollut tarkoitus olla esimerkkinä äärimmäisestä suvaitsevaisuudesta.
KUKAAN vihreistä ei todennäköisesti uskonut Toivolan mahdollisuuksiin. Loppujen lopuksi nuo cityvihreät ovat aika elitististä sakkia, eikä sellainen halua kovin lähelle päästää kaikenkarvaisia erilaisuuksia. Näytellä niitä voi kansanhuveissa, mutta...
Toivola ei pelkää maahanmuuttopolitiikan romuttuvan. Toivola pelkää haukanneensa ihan liian ison palan.
Toivotan Toivolalle onnea ja menestystä.
Ja muistutan siitä, että koskaan ei pidä mennä esittämään toiveita. Ne perkeleet kun saattavat joskus toteutua.
Quote from: Liisteri on 20.04.2011, 02:24:40
Quote from: Mika.H on 19.04.2011, 21:00:52
Joku tietotekniikkaministeri tarvittaisiin mutta siihen ei taida olla yhtään kykenevää eduskunnassa. Joku alan ehdoton asiantuntija politiikan ulkopuolelta voisi olla hyvä veto.
Itseasiassa sillä kaverilla jonka tämä Toivola onnistui torppaamaan ulos eduskunnasta on käsittääkseni tendenssiä tuolle sektorille...
Kasvin hänen edellisestä "elämästään" jotenkin tuntevana ja muutenkin seuranneena voisin todeta, että hänen informaatioteknologinen kompetenssinsa oli ainakin edellisen eduskunnan piirissä varmasti ylivertaista. Siinä mielessä aika sääli että hänet tiputti vähemmistöjäsenyysmeriiteillä ratsastava showmies puolueessa jossa vähemmistöjen puolustajista ei todellakaan ole pulaa.
Quote from: foobar on 20.04.2011, 02:42:47

Kasvin hänen edellisestä "elämästään" jotenkin tuntevana ja muutenkin seuranneena voisin todeta, että hänen informaatioteknologinen kompetenssinsa oli ainakin edellisen eduskunnan piirissä varmasti ylivertaista. Siinä mielessä aika sääli, että hänet tiputti vähemmistöjäsenyysmeriiteillä ratsastava showmies.
Anteeksi one-liner mutta: Komppaan (http://urbaanisanakirja.com/word/kompata-komppaan/)
Jahas. Hakkasin päätäni seinään tätä lukiessani niin lujaa, että naapuri tuli ovelle valittamaan.
Naapuri asuu kolmen kilometrin päässä.
Hyvät ihmiset - älkää provosoituko, vaikka provosoitaisiinkin. Ei ainakaan tässä vaiheessa, kiitos. Vihreää huumoria tällainen vaatimus toki edustaa. Ei pidä unohtaa kumman (Halla-ahon vai Toivolan) edustama puolue teki mahalaskun ja on ilmoittanut jo etukäteen olevansa oppositiossa seuraavan vaalikauden ajan.
Jani on Suomessa marginaalissa ja edustaa marginaalia.
Onko Jani Toivola maahanmuuttaja?
Ja jos ei, niin miksi hän silti kokee olevansa?
Quote from: thinkingmind on 19.04.2011, 16:15:00
Toivola pelkää, että jos Thorsin tilalle astuu kansallismielisesti ajatteleva henkilö, romuttaisi se nykyisen maahanmuuttopolitiikan.
Toivolan pelko on aivan aiheetonta, nykyistä maahanmuuttopolitiikkaa kansallismielisesti ajatteleva pelkästään
järkeistäisi.
Mihinkään romuttamiseen ei ole aihetta.
Quote from: Perttu Ahonen on 20.04.2011, 01:20:42
Toivola voisi aloittaa oman missionsa ihan hyvin Suomen muslimipiireistä ja alkaa siellä ajaa homojen tasa-arvo asioita.
Tuossa tosiaan olisi oikea mahdollisuus toisenlaiseen suvaitevaisuuden ja toisenlaisuuden ajamiseen.
Lycka till !!1!
Olen toistaiseksi (nyt, kun niistä on tullut kansanedustajia, kohtelu muuttuu ;D ) varma, että jos nuiva vaalimanifesti saadaan ajettua läpi kertaheitolla, oikeiden työperäisten maahanmuuttajien ja jopa sitä toista sukupuolta olevien turvapaikkaturistienkin elämästä tulee helpompaa. Loppujen lopuksi ei voi pitää kovin pahana sellaista, että yrittää auttaa naiset pois silvonnan, kunniamurhien ja suoranaisen orjuuden piiristä (paitsi toki vihreät voivat, koska logiikka ja utopia harvoin kohtaavat samalla planeetalla).
QuoteJoku tietotekniikkaministeri tarvittaisiin mutta siihen ei taida olla yhtään kykenevää eduskunnassa. Joku alan ehdoton asiantuntija politiikan ulkopuolelta voisi olla hyvä veto.
Ainoa joka tulee mieleen on Jyrki Kasvi, jonka Toivola juuri pudotti. Valtava tappio Vihreille, sillä menettivät erittäin osaavan edustajan ja saivat tilalle Toivolan, joka vaikuttaa mukavalta kaverilta mutta on melko varmasti aika hukassa eduskunnassa.
Toivola on noin imagon kannalta hyvä. Homo ja musta, joten voidaan vetää moraalisäteily-kortilla imagoa joka vetoaa nuoriin ja jonkinlaisiin suvaitsevaisuus-elitisteihin. Kasvin osaamisen menetys taitaa kuitenkin painaa enemmän vaakakupissa kuin julkisuushyödyt.
En kyllä usko, että Toivola osasi odottaa läpimenoaan. Varmaan ajatteli jatkavansa turvallisesti juontajan hommia, joissa on hyvä, mutta nyt pääseekin kansanedustajaksi.
Vihreät ovat erkaantuneet valtavasti kyllä ympäristöpuolueesta. Pulliainen tippui Oulun vaalipiirissä ja Kasvi Uudemaan. Pahoja menetyksiä puolueelle, joka uhkaa muuttua vähemmistöjen vahtikoiraksi. Sillä ei vain valitettavasti saada paljoakaan ääniä, koska sellainen linja ei aja kansan suuren osan asiaa. Soininvaara voisi muuttaa suuntaa sinne ympäristöpuolueen suuntaan ja muuttua vähemmän idealistiseksi puolueeksi.
Toivolan lausunnot maahanmuutosta ovat toki hölmöjä, sen oikea linja saadaan toivottavasti nyt, kun maahanmuutto hoidetaan Suomen ja suomalaisten edun mukaan - ei maahanmuuttajan.
Toivolan kannattaisikin toivoa että nykyisen kaltainen maahanmuuttopolitiikka romuttuu, ainakin hänen edustamansa seksuaalivähemmistönsä takia.
Sillanrakentajista puhui Toivola. Asteroidia pidän siltojen romuttajana kantisten ja kaikkien Suomalaisten veronmaksajien kannalta.
Halla-ahoa pidän sillanrakentajana meidän VHM:ten ja VHN:ten kannalta jo tähänastisella kirjoittelullaan ja esiintymisellään. Vielä huikeammin, jos JH-a valittaisiin sisä- ja mamuministeriksi. Siihen päätymisessä on kuitenkin monta neuvottelua vielä välissä ja monenlaista voi tapahtua.
Jos, ja jos kolmen suurimman hallitus syntyisi, niin suunnilleen keskimäärin 5-6 ministerinpostia olisi jokaiselle puolueelle jaossa, enintään 7.
Kummallisia pelkureita julkisuudessa. Yksi jos toinenkin pelkää persuja, pakkoruotsin poistamista, arvojen kovenemista, tehottoman kehitysavun vähentämistä, homojen oikeuksien öh... jotain.
Ilmeisesti sama homma kuin jatkuvassa olemattoman rasismin toitottamisessa: mitä enemmän siitä puhutaan, sitä enemmän sitä leikisti on olemassa.
Ps. Lisäänpä omalta osaltani pelkoa: BÖÖÖÖ!
Quote from: Marius on 20.04.2011, 04:23:41
Onko Jani Toivola maahanmuuttaja?
Ja jos ei, niin miksi hän silti kokee olevansa?
Koska Jani edustaaa toiseutta. Ja päinvastoin kuin Rubbe-setä, myös näkyvää sellaista, ja ihan kahdella rintamalla: tumma hipiä ja avoin homoseksuaalisuus. Jani voisi mielestäni myös kertoa avoimen julkisesti- ihan rehellisyyden nimessä- siitä nuivuudesta, jonka kohtasi symposiumissa somppujen kanssa homouden tiimoilta.
Quote from: Marius on 20.04.2011, 04:23:41
Onko Jani Toivola maahanmuuttaja?
Ja jos ei, niin miksi hän silti kokee olevansa?
Ei ole Toivola maahanmuuttaja. Sen hän sanoi itsekin Ylen vaalivalvojaisissa toimittajalle.
QuoteKummallisia pelkureita julkisuudessa. Yksi jos toinenkin pelkää persuja, pakkoruotsin poistamista, arvojen kovenemista, tehottoman kehitysavun vähentämistä, homojen oikeuksien öh... jotain.
Ilmeisesti sama homma kuin jatkuvassa olemattoman rasismin toitottamisessa: mitä enemmän siitä puhutaan, sitä enemmän sitä leikisti on olemassa.
Oddasatissa (linkki TV-vinkeissä) lappalaiset pelkäsivät vavisten. Saamen kansa ja kieli tuhotaan perussuomalaisten toimesta. Vain RKP pelastaa!
Eilen telkkarissa Jani sanoi, että sellaista ja tällaista puhetta ei eduskunnassa saa hyväksyä... eli heti on vihreiden tyyliin määräilemäss, höpisi jotain nollatoleransseista. Vihreät 10 PS 39... revi siitä Toivola.
Taisimme saada räksyttävän rakin eduskuntaan...
Ai niin päätavoite janilla on se sukupuolineutraali laki. siinä se sitten taitaakin olla... Vihreät profiloituu entistä enemmän sukupuolivähemmistö ja aktivistianarkistien puolueeksi ja vihaisten sellaisten. Vihreät varmaan radikalisoituvat oppositiossa ja näyttävät todellisen ääriluonteensa.
Ympäristöasioiden takia puoluetta äänestäneet varmaan katsovat muun porukan jossa haluavat jatkossa olla.
Quote from: Alapo on 20.04.2011, 05:35:09
Toivolan kannattaisikin toivoa että nykyisen kaltainen maahanmuuttopolitiikka romuttuu, ainakin hänen edustamansa seksuaalivähemmistönsä takia.
Niinpä, homojem hirttämistä vaativat äärimuslimit Britannian tyyliin ovat Suomenkin tulevaisuutta jos maahanmuuttopolitiikka puree omaan nilkkaan
Quote from: Marius on 20.04.2011, 04:23:41
Onko Jani Toivola maahanmuuttaja?
Ja jos ei, niin miksi hän silti kokee olevansa?
Vähemmän kuin Zysse (Toivola myös syntyi Suomen kansalaiseksi, eikä häneltä isän puoleisen syntyperänsä takia ole koskaan ollut mikään virka kielletty)
(mutta Toivolalla toiseus on koko julkinen imago, Zysselle on riittänyt viikset ja nimi, jota harva osaa lunttaamatta kirjoittaa)
Toivolalla on ollut identiteettiongelmia ja siitä on jäänyt trauma, jonka purkaa persuihin. Aikoinaan kansanedustaja Pauli Saapungillakin oli sellainen ongelma: äiti suomalainen ja isä sodanaikainen saksalainen upseeri. Saatte uskoa että on joutunut koulukiusatuksi. Aikuisena selvitti isänsä asuinpaikan ja kävi tapaamassakin Saksassa. Mutta ei ollut katkera suomalaisia ja suomalaisuutta kohtaan kansanedustajaksi tultuaan. Isänmaallinen mies.
Quote from: hoxpox on 19.04.2011, 16:38:49
Quote
Toivolan mielestä maahanmuuttoministerillä pitäisi olla kykyä toimia nimenomaan sillanrakentajana.
Rakennettakoon siis veronmaksajien rahoilla synerginen perheitä- ja vähän muitakin yhdistävä ilmasilta Somaliasta Suomeen.
EDIT: Tämmöinenhän on jo olemassa.
Eipä tähän ole mitään lisättävää. Näinhän se on mennyt ja tämä on syytäkin romuttaa. Ja äkkiä. Mielellään heti.
Thors pakolaishyysäritaustallaan ei todellakaan ollut mikään "neutraali" - sinne tarvitaan joku kovan linjan nuiva potkimaan tunkio kasaan ja seuraavassa hallituksessa 2015 joku täysjärkinen
Quote from: RP on 20.04.2011, 08:37:19
Quote from: Marius on 20.04.2011, 04:23:41
Onko Jani Toivola maahanmuuttaja?
Ja jos ei, niin miksi hän silti kokee olevansa?
Vähemmän kuin Zysse (Toivola myös syntyi Suomen kansalaiseksi, eikä häneltä isän puoleisen syntyperänsä takia ole koskaan ollut mikään virka kielletty)
(mutta Toivolalla toiseus on koko julkinen imago, Zysselle on riittänyt viikset ja nimi, jota harva osaa lunttaamatta kirjoittaa)
Zyskowicz on syntynyt Helsingissä ja hänen äitinsä oli Suomen kansalainen. Eikö tämä tee hänestä lakiteknisesti täsmälleen yhtä vähän maahanmuuttajan kuin mitä Toivola on? Ainakin siinä todellisuudessa, jossa sanoilla on merkityksiä muistakin syistä kuin poliittisten tarkoitusperien vuoksi...
Muistelen muuten Toivolan puhuneen negatiivista siitä, kuinka tarhatädit ja vastaavat halusivat "afrikkalaistaa" häntä ulkonäkönsä ansiosta ns. positiiviskulttuurillisessa mielessä vaikkei hän tuntenutkaan itseään minkään kenialaisen heimon jäseneksi. Kumman hiljaa hän on tämän positiivista erityiskohtelua lähestyvän toimenpiteen dissauksestaan nyt politisoiduttuaan Vihreiden piiriin.
Quote from: foobar on 20.04.2011, 02:42:47
Quote from: Liisteri on 20.04.2011, 02:24:40
Quote from: Mika.H on 19.04.2011, 21:00:52
Joku tietotekniikkaministeri tarvittaisiin mutta siihen ei taida olla yhtään kykenevää eduskunnassa. Joku alan ehdoton asiantuntija politiikan ulkopuolelta voisi olla hyvä veto.
Itseasiassa sillä kaverilla jonka tämä Toivola onnistui torppaamaan ulos eduskunnasta on käsittääkseni tendenssiä tuolle sektorille...
Kasvin hänen edellisestä "elämästään" jotenkin tuntevana ja muutenkin seuranneena voisin todeta, että hänen informaatioteknologinen kompetenssinsa oli ainakin edellisen eduskunnan piirissä varmasti ylivertaista. Siinä mielessä aika sääli että hänet tiputti vähemmistöjäsenyysmeriiteillä ratsastava showmies puolueessa jossa vähemmistöjen puolustajista ei todellakaan ole pulaa.
Mitäs oli väärässä puolueessa. Nusujen jälkeen olisi ollut muitakin puolueita valittavina?
Quote from: foobar on 20.04.2011, 10:57:35
Quote from: RP on 20.04.2011, 08:37:19
Vähemmän kuin Zysse (Toivola myös syntyi Suomen kansalaiseksi, eikä häneltä isän puoleisen syntyperänsä takia ole koskaan ollut mikään virka kielletty)
(mutta Toivolalla toiseus on koko julkinen imago, Zysselle on riittänyt viikset ja nimi, jota harva osaa lunttaamatta kirjoittaa)
Zyskowicz on syntynyt Helsingissä ja hänen äitinsä oli Suomen kansalainen. Eikö tämä tee hänestä lakiteknisesti täsmälleen yhtä vähän maahanmuuttajan kuin mitä Toivola on? Ainakin siinä todellisuudessa, jossa sanoilla on merkityksiä muistakin syistä kuin poliittisten tarkoitusperien vuoksi...
Erona siis se, että Zyskowicz syntyi (silloisen kansalaisuuslain takia) Puolan (ja vain Puolan) kansalaiseksi ja tästä syystä vuoteen 1991 voimassa ollut lainsäädäntö kielsi hänen pääsynsä ministeriksi, koska hän ei ollut
syntyperäinen Suomen kansalainen.
Hesarin arkistosta näkee yhden viiteen vaikka ilman tunnuksiakin, jos laittaa hakusanat "Iltakouluun ilman syntyperää"
Sittemmin lakia muutettiin (muutosta muistan myös kutsutun Lex Zyskowicziksi), mutta Z oli jo huomannut vaikuttamisen muita kautta sopivan hänelle paremmin. Maahanmuuttajaksi häntä toki ei voi sanoa.
Pelkääkö Jani Toivola että...
- Suomeen tulee jatkossa aiempaa vähemmän pahoinpitelijöitä, ryöstäjiä ja raiskaajia?
- Suomeen tulee jatkossa aiempaa vähemmän homoihin ja lesboihin vihamielisesti suhtautuvia ihmisiä?
- kantasuomalaiset voivat jatkossa päästä aiempaa helpommin kaupunkien vuokra-asuntoihin?
- suurten kaupunkien ghettoutuminen hidastuu merkittävästi?
- valtio ja kunnat säästävät rahaa?
Vai pelkääkö muuten vain, koska persupahaBÖÖ?
Quote from: normi on 20.04.2011, 08:15:52
Eilen telkkarissa Jani sanoi, että sellaista ja tällaista puhetta ei eduskunnassa saa hyväksyä... eli heti on vihreiden tyyliin määräilemäss, höpisi jotain nollatoleransseista. Vihreät 10 PS 39... revi siitä Toivola.
Taisimme saada räksyttävän rakin eduskuntaan...
Ai niin päätavoite janilla on se sukupuolineutraali laki. siinä se sitten taitaakin olla... Vihreät profiloituu entistä enemmän sukupuolivähemmistö ja aktivistianarkistien puolueeksi ja vihaisten sellaisten. Vihreät varmaan radikalisoituvat oppositiossa ja näyttävät todellisen ääriluonteensa.
Ympäristöasioiden takia puoluetta äänestäneet varmaan katsovat muun porukan jossa haluavat jatkossa olla.
So? Jos on valtaa, sitä pitää käyttää.
Sukupuolineutraali avioliittolaki saisi mielestäni toteutua, koska tämänhetkinen laki syrjii homojen ja lesbojen oikeuksia. Juridisesti samat oikeudet myöntäisin saman tien, adoptiossa olen ehkä kyllä kannalla.
Vihreiden imago on kieltämättä kokoajan menossa vähemmistöjen vahtikoiran suuntaan, mutta sen ongelma on ettei sillä juurikaan vedota enemmistöön. Ihmiset eivät myöskään välttämättä äänestä puoluetta, joka keskittyy talouden ynnä muun sijasta enemmänkin (mahdollisesti kuviteltuihin) ihmisoikeusongelmiin.
Vihreäthän ovat aina olleet vähän radikaali puolue, mutta täysi radikalisoituminen johtaa nopeasti asemaan politiikan reunalla, josta ei vaikuttamaan päästä.
Ympäristösiipi saattaa karata, mutta onko heillä todellisia vaihtoehtoja parantaa ympäristön tilaa muiden puolueiden kautta? Vasemmistoliittoa pitäisin mahdollisena, sillä sehän todettiin vihreämmäksi puolueeksi kuin Vihreät itse.
Onhan Vihreistä karannut vanhan linjan ympäristöaktiiveja juuri näiden radikaalien vasemmistolaisten tieltä. Vesa Hack hyppäsi Kokoomukseen ja taisi joku aika alusta asti ollut vanha patu hypätä myös pois, kun nykylinja ei mielyttänyt.
Toivolan pelko Persuja kohtaan johtuu melko varmasti vähistä tiedoista ja siitä, että Persut ovat saaneet vähän negatiivista mainetta Oinosen kommenteilla. Varmaan Toivola pelkää ihan oikeasti häntä vihattavan Persujen joukossa koska on musta ja homo. Noh, yhteistyö eduskunnassa voi varmasti todistaa nuo luulot vääräksi.
Quote from: RP on 20.04.2011, 11:11:18
Erona siis se, että Zyskowicz syntyi (silloisen kansalaisuuslain takia) Puolan (ja vain Puolan) kansalaiseksi ja tästä syystä vuoteen 1991 voimassa ollut lainsäädäntö kielsi hänen pääsynsä ministeriksi, koska hän ei ollut syntyperäinen Suomen kansalainen.
Hmm, kiinnostavaa. Tätä Puolan kansalaisuutta en tiennytkään, aina oppii uutta.
Quote from: foobar on 20.04.2011, 15:54:30

Zyssestä haluan sanoa sen, että hän ei kuulemma voi olla ministeri, koska kärsii säännöllisesti migreenistä. Kuulemma ministerintyöt olisivat liian raskaita ja vaikeita hoitaa migreenin takia.
Quote from: foobar on 20.04.2011, 15:54:30
Hmm, kiinnostavaa. Tätä Puolan kansalaisuutta en tiennytkään, aina oppii uutta.
Hassua, ettei tuota(kaan) asiaa ole koskaan tullut otettua selville. Itse olen veikannut, että tsyskonievits olisi noita venäjältä paenneita sukuja.
Nooh. Yhtä kaikki. Aika pätevästi on vedellyt naruista vuosikaudet ja ministereinä istuneet ovat keränneet kaiken vihollistulen.
Sinänsä voisi sanoa, että kyseinen suku voisi olla hyvänä esimerkkitapauksena maahanmuutosta, joka toimii (vai jäikö se isä-tsysko sinne Puolaan?).
Quote from: Liisteri on 20.04.2011, 02:24:40
Quote from: Mika.H on 19.04.2011, 21:00:52
Joku tietotekniikkaministeri tarvittaisiin mutta siihen ei taida olla yhtään kykenevää eduskunnassa. Joku alan ehdoton asiantuntija politiikan ulkopuolelta voisi olla hyvä veto.
Itseasiassa sillä kaverilla jonka tämä Toivola onnistui torppaamaan ulos eduskunnasta on käsittääkseni tendenssiä tuolle sektorille...
Samaa mieltä. Vihreistä en suuremmin perusta muuten, mutta kyllä Kasvi oli ainoa joka tajuaa it-elämän suuntaan siinä puolueessa. Esim. vastusti Lex-Karpelaa. Muistan vielä ennen äänestystä, kaikki Vihreät vastustivat, mutta lopullisessa sitten taisi olla Kasvi ja jokunen muu, vihreissä jotka oikeasti pistivät hanttiin. Itse olin jyrkästi sitä vastaan ja lähetelinkin maileja eri edustajille ja muistaakseni ainoa joka vastasi oli Soini. Sanoi että siihen aikaan oli ennätysmäärä palautetta tullut, eli nörtit aktivoituivat. Jopa kuppilassa ja käytävillä keskustelua herettävää palautetta ;D
Joka ei muista enää, asiasta lisää:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Lex_Karpela
QuoteSitä, miten nuoret uskaltavat hakea eri ammatteihin
Mitä uskaltamista siinä on? Paitsi jos on CV niinkuin vasemmistoliittolaisella niin sitten kyllä ymmärrän jos ei uskalla, ettei narahda.