Kirkon ulkomaanapu ja sen vaikuttamisverkosto Changemaker järjestävät lauantaina Helsingin Mannerheiminaukiolla kampanjan, jolla halutaan kiinnittää huomio kännykän todelliseen hintaan.
Nuorten verkoston Changemakerin mukaan suuri osa Kongosta louhituista mineraaleista käytetään elektroniikkateollisuuden raaka-aineina. Verkoston mukaan teollisuusyhtiöt käyttävät mineraaleja tuotteissaan huolimatta roolistaan Kongon demokraattisen tasavallan konfliktin ylläpitäjinä.
Kampanjan tarkoituksena onkin kiinnittää huomio elektroniikkayhtiöiden vastuusta aseellisen konfliktin ratkaisemisessa.
Changemakerin mukaan esimerkiksi matkapuhelinjätti Nokialla olisi mahdollisuuksia vaikuttaa tilanteeseen ja käyttää poliittista vaikutusvaltaansa rauhan edistämiseksi Kongossa.
YLE (http://www.yle.fi/uutiset/kotimaa/2009/04/kirkon_ulkomaanavun_kampanja_paljastaa_kannykan_todellisen_hinnan_662253.html)
Nokiahan voisi siirtää pääkonttorinsa Kongoon ihan solidaarisuudesta niin kaikilla olisi hyvä mieli. Me emme sitä paitsi muutenkaan tarvitse tuollaista ihmisoikeuksia polkevaa auringonlaskun alalla nysväävää riippakiveä. Tulevaisuus on turvapaikanhakijoissa, heidän kauttaan syntyvissä työpaikoissa ja sitä kautta muodostuvissa verotuotoissa.