Malmöläisäiti on tehnyt ilmoituksen koululääkäristä syrjintävaltuutetulle. Lääkäri oli epäillyt 11-vuotiaan tyttären sukuelinten tulleen silvotuksi lomamatkalla entiseen kotimaahan ja oli päättänyt saada asiaan varmistuksen väkipakolla. Äiti kokee nyt tulleen syrjityksesi etnisen taustansa vuoksi.
"Tämä muistuttaa paljon tapausta, jollainen meillä oli jo Uppsalassa", kertoo John Stauffer syrjintävaltuutetun toimistosta. Hän kuitenkin painottaa samalla, että he ovat vasta kuulleet äidin kertomuksen tapahtumien kulusta.
Uppsalan tapauksessa kunta oli tuomittu maksamaan korvauksia 440 000 kruunua sosiaalitoimen suoritettua pakkotarkastuksen silvontaepäilyjen johdosta. Terveydenhoitaja oli aavistellut pahinta, kun 10-vuotias tyttö lähti Keniaan lomalle.
Ruotsissa on niin paljon syrjintää, että Malmön tapaukseen on odotettavissa ratkaisua aikaisintaan ensi vuonna.
Sydsvenskan (http://sydsvenskan.se/malmo/article424201/Skollakare-anmals-for-undersokning.html)
Jutusta ei käy ilmi, olivatko epäilykset aiheellisia.
Luultavasti on aivan liikkaa odotettu, että tuo John Stauffner ottaa vastuun teoistaan, mikäli Ruotsissa todetaan yksikin ympärileikkaustapaus.
Quote from: jmk on 04.04.2009, 09:48:41
Jutusta ei käy ilmi, olivatko epäilykset aiheellisia.
Ei käy, valitettavasti. Toisaalta syrjintätapauksissa olennaisempaa on se syrjityksi tulemisen tunne, ei se, mitä asian taustalla on.
Lainaan syrjintävaltuutetun toimistoa Uppsalan tapauksesta...
Quote... nästan alla har missat kärnfrågan i ärendet. Ärendet kan beskrivas som ett exempel på strukturell diskriminering och där individen, i detta fall en liten flicka och hennes familj...
Huomasinpa muuten nolla-virheen ketjun avauksesta. Korvaussumma oli 440.000, ei 44.000 kruunua.
Kummallista jos LÄÄKÄRI ei saa tarkistaa lasta, vaan se tulkitaan syrjimiseksi. Eri asia olisi jos rehtori tai opettaja olisi tunkenut tytön hameen alle vilkuilemaan.
Vanhemmalla joka ei anna lääkärin tarkastaa lasta on jotain salattavaa. Se nyt ei ole mikään uutinen ettei ruotsalainen yhteiskunta pysty hoitamaan asiaa. Vaakakupissahan on vain lapsen henki ja terveys.
Saatanan saatana taas.
Minä alan olla yhä enenevässä määrin kiitollinen Napoleonille ja Aleksanteri I:lle pienestä jako-operaatiosta 1809 ;D
Vähemmistövaltuutettu odottelee jo varmasti innolla vastaavaa kohua Suomessa >:(
Pakkotarkastukset vaan käyttöön koko EU:ssa ja lastensilpojat pois Euroopasta. Ruotsissa sukupuolitasa-arvo- ja integraatioministeri on ensimmäistä ajanutkin. Kuten myös huivikieltoa alle 15-vuotiaille.
http://en.wikipedia.org/wiki/Nyamko_Sabuni
http://www.folkpartiet.se/sabuni
Mannerheimin lastensuojeluliitto, lapsiasiavaltuutettu Maria-Kaisa Aula, haloo!!!
Quote from: Nikopol on 04.04.2009, 10:18:46
Vanhemmalla joka ei anna lääkärin tarkastaa lasta on jotain salattavaa. Se nyt ei ole mikään uutinen ettei ruotsalainen yhteiskunta pysty hoitamaan asiaa. Vaakakupissahan on vain lapsen henki ja terveys.
Saatanan saatana taas.
Eikös esim. jos epäillään lapsen joutuneen insestin uhriksi, voida lapsi ottaa viranomaisten taholta huostaan? Tämän jälkeen on helppo tutkia. Mikä tästä asiasta tekee sellaisen, että tarvitsee suojella barbaarista kulttitekoa ennenmin kuin lasta?
Tietenkin äitiä "syrjittiin" etnisen taustan takia, johtuen siitä yksinkertaisesta faktasta, että useimmat etniset ryhmät eivät silvo lastensa sukuelimiä. Jos poliisi epäilee jotain miestä raiskauksesta, aiheetta tai aiheellisesti, onko hänellä oikeus vaatia korvauksia syrjinnästä sukupuolen perusteella? Eihän häntä olisi koskaan epäilty, jos hän olisi ollut nainen. Kokemuskin on paljon raskaampi kuin se, että gynekologi vilkaisee nopeasti tyttäresi vaginaa, joten korvauksetkin voisivat olla moninkertaisia.
Tämä on taas tätä. Monikultturismi suojelee etnisiä ryhmiä rinta rottingilla, jättäen näiden ryhmien heikoimmat yksilöt yhteisöllisen mielivallan ja keskiaikaisten kulttuuriperinteiden armoille.
Mitä ruåtsi edellä sitä meidän vajukkitaapertajat perässä. Jälleen konkreettinen esimerkki siitä miten suuri rikkaus afroperäinen väestö meille on: kaikki saivat muhkean tilin, eikä kukaan köyhtynyt, kun Valde maksoi.
Jos tiedossanne on silpomisriski, lastensuojelulaki joko velvoittaa tai sallii sen, että asiasta ilmoitetaan kunnan sosiaalitoimesta vastaavalle taholle viipymättä. Katsokaa laista, ketkä velvoitetaan ilmoittamiseen. Laki siis sallii ilmoituksen tekemisen kenelle tahansa kansalaiselle.
5 luku
Lastensuojeluasiakkuuden alkaminen
25 §
Ilmoitusvelvollisuus
Sosiaali- ja terveydenhuollon, opetustoimen, nuorisotoimen, poliisitoimen ja seurakunnan tai muun uskonnollisen yhdyskunnan palveluksessa tai luottamustoimessa olevat henkilöt sekä muun sosiaalipalvelujen tai terveydenhuollon palvelujen tuottajan, opetuksen tai koulutuksen järjestäjän tai turvapaikan hakijoiden vastaanottotoimintaa tai hätäkeskustoimintaa taikka koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa harjoittavan yksikön palveluksessa olevat henkilöt ja terveydenhuollon ammattihenkilöt ovat velvollisia viipymättä ilmoittamaan salassapitosäännösten estämättä kunnan sosiaalihuollosta vastaavalle toimielimelle, jos he tehtävässään ovat saaneet tietää lapsesta, jonka hoidon ja huolenpidon tarve, kehitystä vaarantavat olosuhteet tai oma käyttäytyminen edellyttää lastensuojelun tarpeen selvittämistä.
Myös muu kuin 1 momentissa tarkoitettu henkilö voi tehdä tällaisen ilmoituksen häntä mahdollisesti koskevien salassapitosäännösten estämättä.
Jos lääkärit alkaisivat tarkistamaan myös alkuperäisväestöön kuuluvia lapsia tasapuolisuuden nimissä niin kukaan ei voisi valittaan etnisestä syrjinnästä!!1!
Quote from: ansa on 04.04.2009, 12:13:08

Onko sinulla jonkinlainen epäily, etteivätkö lääkärit tekisi lääkärintarkastuksia suomalaissyntyisille lapsille? Jos on, mihin se perustuu?
Quote from: M on 04.04.2009, 12:14:58

Ei ole. Tarkoitin tällaisia tarkistuksia ympärileikkausten varalta ;)
No meillä oli ainakin aikanaan oppikoulussa käärmenäyttely, jossa käytiin vuorollaan terkkarin edessä vemputtamassa esinahkaa edes takaisin ja täti katsoi, että nahka ei kiristä nuppia ja että kasshit on laskeutuneet. Tms.
Nykyäänkin tällaisia tarkastus- ja neuvontajuttuja olisi varmasti hyvä järjestää molemmille sukupuolille, koska murrosiässä on muutenkin paljon muutoksia kehossa ja juttuja joita ei kehtaa kysyä jne. Siis uskonnosta riippumatta.
Ankara raportointivelvollisuus vaan käyttöön.
Quote from: ansa on 04.04.2009, 12:17:54

Se tarkistus on lääketieteellisesti perusteltu; yhtä perusteltu kuin verenpaineen mittaaminen. Lääkäreitä pitäisi tukea pitämään pintansa mokutusta vastaan. Mamu-lasten kasvuolojen vuoksi.
Kirjoittelin vastaavasta "syrjintätapauksesta", kun Tanskassa havaittiin tammikuussa ensimmäinen tyttöjen ympärileikkaus. Ei silloinkaan terveydenhoidon kautta, vaan vanhemmat puhuivat sivu suunsa sosiaaliviranomaisen kuullen.
Tanskan ja Ruotsin vähemmistövaltuutetut ovat luoneet jättimäisiin syrjintäsakkoihn perustuvan pelottelujärjestelmän. Se estää tehokkaasti terveydenhoitoalalla toimivia puuttumasta tyttöjen ympärileikkauksiin. Epäily on etnistä syrjintää.
Suomen vähemmistövaltuutettu ei tietääkseni ole tässä asiassa painostanut lääkäreitä tai sairaanhoitajia. Voin vain arvailla mihin pelkuruus Suomessa perustuu.
Quote from: reino on 04.04.2009, 12:42:35
No meillä oli ainakin aikanaan oppikoulussa käärmenäyttely, jossa käytiin vuorollaan terkkarin edessä vemputtamassa esinahkaa edes takaisin ja täti katsoi, että nahka ei kiristä nuppia ja että kasshit on laskeutuneet. Tms.
Nykyäänkin tällaisia tarkastus- ja neuvontajuttuja olisi varmasti hyvä järjestää molemmille sukupuolille, koska murrosiässä on muutenkin paljon muutoksia kehossa ja juttuja joita ei kehtaa kysyä jne. Siis uskonnosta riippumatta.
Ankara raportointivelvollisuus vaan käyttöön.
No ainakin muutama vuosi sitten armeijan harmaissa piti kasseja näyttää terkkarin tarkastuksessa. Lisäksi yläasteella muistan kuinka terkkari tarkisti kivekset ja sama ala-asteella. Yläasteella vielä tuputettiin kaikenmaailman seksiopasta ja ehkäisyneuvontavihkosta käteen terkkarin taholta.
Eikös tytöilläkin lääkäri kurkkaa housuihin terkkarin tarkastuksessa yläasteella? En tiedä.
Quote from: NicknameJere on 04.04.2009, 15:25:09

Ei kurkkaa. Meilläpäin ei ainakaan ollut yläasteella lääkärin tarkastuksia. Ala-asteella oli, mutta ei silloinkaan pitänyt ottaa housuja pois. Eri asia sitten jos gynekologille menee.
[/quote]
Se tarkistus on lääketieteellisesti perusteltu; yhtä perusteltu kuin verenpaineen mittaaminen. Lääkäreitä pitäisi tukea pitämään pintansa mokutusta vastaan. Mamu-lasten kasvuolojen vuoksi.
[/quote]
Tottakai tällaiset tarkastukset ovat perusteltuja ja välttämättömiä. Uutisessa vain mainittiin, että lapsen äiti oli tehnyt ilmoituksen etnisen syrjinnän perusteella. Eli pitäisikö kantaväestönkin lapsia tarkistaa silpomisten varalta, ettei etnistä syrjintää vain vahingossakaan tapahtuisi?
Quote from: ansa on 04.04.2009, 15:54:48

Jos emme eläisi takapajulassa, jossa mieluummin elätämme turvapaikkkaa perusteitta hakevia maailman liikaväestöön kuuluvia onnenonkijoita kuin järjestämme asianmukaisen kouluterveydenhuolon, koko kysymys ei olisi relevantti. Nyt, kuten Matti Rimpelä viisi kertaa vuodessa toteaa, lapsi ei juuri koskaan edes näe koululääkäriä. Koululääkäriin olisi varaa, jos maahanmuuttokulut olisivat tuossa hyötykäytössä.
Quote from: ansa on 04.04.2009, 15:54:48
Eli pitäisikö kantaväestönkin lapsia tarkistaa silpomisten varalta, ettei etnistä syrjintää vain vahingossakaan tapahtuisi?
Tästä tulee mieleen se Jussin kirjoitus, jossa kritisoitiin porua siitä, kun poliisi etsi luvattomia maassaolijoita pysäyttelemällä ulkomaalaisen näköisiä henkilöitä. Verrattiin mm. siihen, että poliisin pitäisi raiskaajaa etsiessä pysäytellä myös naisia ja lapsia, ja rattijuoppoja etsiessä puhalluttaa myös sauvakävelijöitä.
Quote from: NicknameJere on 04.04.2009, 15:25:09
No ainakin muutama vuosi sitten armeijan harmaissa piti kasseja näyttää terkkarin tarkastuksessa. Lisäksi yläasteella muistan kuinka terkkari tarkisti kivekset ja sama ala-asteella. Yläasteella vielä tuputettiin kaikenmaailman seksiopasta ja ehkäisyneuvontavihkosta käteen terkkarin taholta.
Heh, tämä kuuluisi peräkammarin puolelle, mutta suomalaisten miesten kassit ovat tarkkaan tutkittu aihe: ensin lääkäri tutkii synnytyssairaalassa, että kivekset ovat laskeutuneet; tämä merkitään neuvolakorttiin. Sitten kivekset syynätään ala-asteen terveystarkastuksessa. Ja seuraavaksi yläasteen terveystarkastuksessa. Ja lopuksi vielä armeijassa (tästä viimeisestä minulla ei tosin ole omakohtaista muistikuvaa). Ihan niin kuin ne kivekset muka voisivat hävitä johonkin.
Työterveyslääkäri ei sentään kokeillut kiveksiä.
Quote from: M on 04.04.2009, 13:41:25
Quote from: ansa on 04.04.2009, 12:17:54
Quote from: M on 04.04.2009, 12:14:58
Quote from: ansa on 04.04.2009, 12:13:08
Jos lääkärit alkaisivat tarkistamaan myös alkuperäisväestöön kuuluvia lapsia tasapuolisuuden nimissä niin kukaan ei voisi valittaan etnisestä syrjinnästä!!1!
Onko sinulla jonkinlainen epäily, etteivätkö lääkärit tekisi lääkärintarkastuksia suomalaissyntyisille lapsille? Jos on, mihin se perustuu?
Ei ole. Tarkoitin tällaisia tarkistuksia ympärileikkausten varalta ;)
Se tarkistus on lääketieteellisesti perusteltu; yhtä perusteltu kuin verenpaineen mittaaminen. Lääkäreitä pitäisi tukea pitämään pintansa mokutusta vastaan. Mamu-lasten kasvuolojen vuoksi.
Jos lapsi menee terkkarille tarkistuttamaan vaikkapa tuon verenpaineensa, niin en keksi yhtään hyvää syytä sille, että pitäisi myös tarkastaa onko pinppi vielä alkuperäisen nköinen.
Quote from: reino on 04.04.2009, 12:42:35
No meillä oli ainakin aikanaan oppikoulussa käärmenäyttely, jossa käytiin vuorollaan terkkarin edessä vemputtamassa esinahkaa edes takaisin ja täti katsoi, että nahka ei kiristä nuppia ja että kasshit on laskeutuneet. Tms.
Nykyäänkin tällaisia tarkastus- ja neuvontajuttuja olisi varmasti hyvä järjestää molemmille sukupuolille, koska murrosiässä on muutenkin paljon muutoksia kehossa ja juttuja joita ei kehtaa kysyä jne. Siis uskonnosta riippumatta.
Ankara raportointivelvollisuus vaan käyttöön.
Niin oli meilläkin peruskoulussa 90-luvulla.
Jotenkin kuvottaa kun poliittinen korrektius on tärkeämpää kuin lapsen terveys.
Kulttuurin arvon määrittelee se miten lapsia ja naisia, ylipäätään heikompia kohdellaan.
Huonommat kulttuurit pilaavat paremman jos niiden annetaan kasvaa sen sisällä. Kuin karies.
Huonomman kulttuurin edustajien profilointi ja seulominen tiedettyjen ja ennustettavien ongelmien varalta ei ole syrjintää vaan ihmisoikeuksien puolustamista.
Pimpit syyniin tai vanhemmat linnaan.
Quote from: Nikopol on 05.04.2009, 08:58:57
Kulttuurin arvon määrittelee se miten lapsia ja naisia, ylipäätään heikompia kohdellaan.
Huonommat kulttuurit pilaavat paremman jos niiden annetaan kasvaa sen sisällä. Kuin karies.
Huonomman kulttuurin edustajien profilointi ja seulominen tiedettyjen ja ennustettavien ongelmien varalta ei ole syrjintää vaan ihmisoikeuksien puolustamista.
Pimpit syyniin tai vanhemmat linnaan.
Voiko puhua ihmisoikeuksista, jos mennään kurkkimaan lapsen housuihin sillä perusteella, että se on käynyt omassa kotimaassaan? Entäs jos mitään ei olekkaan tapahtunut? Voiko poliisi mennä kurkkimaan aikuisten ihmisten burkhan alle esimerkiksi ostoskeskuksessa koska kyseessä saattaa olla itsemurhapommittaja jolla on pommit sidottu ympärilleen?
Toki nyt täytyy sanoa, että ei ole tietoa miten vahvoista ja loogisista epäilyistä tässä kyseisessä tutkinnassa on kyse, mutta ihan mutulla ei pidä ruveta mihinkään toimenpiteisiin.
Quote from: Virtsanpylväs on 04.04.2009, 20:43:43
Jos lapsi menee terkkarille tarkistuttamaan vaikkapa tuon verenpaineensa, niin en keksi yhtään hyvää syytä sille, että pitäisi myös tarkastaa onko pinppi vielä alkuperäisen nköinen.
Jos et keksi, niin voi voi.
Lapsi ei mene koululääkärille itse ja omasta harkinnastaan tilaamaan tiettyjä hyvinä pitämiään tutkimuksia, esim. vaikka alkaalin fosfataasinsa määrittämistä peräämään. Kouluterveydenhuollon pitää arvioida, mitkä ovat välttämättömät ja oleelliset terveydentilan tutkimukset. Vaikea on nähdä, etteikö sukupuolielinten ja muuunkin anatomian silmämääräinen tarkastaminen kuuluisi asiaan; esimerkiksi jalat, selkä, ryhti, näkö, kuulo.
Ei olisi oikein sekään, jos joku ryhmä sitoisi vaikka tyttöjen jalat kiinalaiseen tapaan, ja koululääkäri yrittäisi olla huomaamatta asiaa.
(Koulu)lääkärin lakisääteinen velvollisuus on vastaavissa tapauksissa puuttua asiaan lastensuojeluilmoituksella. Jos et tutki, olet melko heikoilla asian tullessa jälkikäteen esille juridisesti.
Quote from: Virtsanpylväs on 05.04.2009, 10:26:23
Toki nyt täytyy sanoa, että ei ole tietoa miten vahvoista ja loogisista epäilyistä tässä kyseisessä tutkinnassa on kyse, mutta ihan mutulla ei pidä ruveta mihinkään toimenpiteisiin.
Lääkärit Ruotsissa ja Tanskassa panevat uransa peliin, kun uskaltavat edes epäillä. Syrjintäjutuissa on käänteinen todistustaakka.
Ruotsissa nostettiin maan ensimmäinen syyte (liekö edelleen ainoa?) tyttärensä Somaliaan ympärileikattavaksi kuskannutta isää vastaan vasta vuonna 2006. En tiedä miten paljastui, mutta lehtijutun perusteella oletan ympärileikkausta vastustaneen äidin ilmiantaneen isän.
Pohjoismaissa lääkärit painostetaan vaikenemaan epäilyistään ja silpojille on taattu työrauha, kunhan pitävät tarpeeksi matalaa profiilia. Jos etnisen syrjinnän välttäminen on todella tärkeämpää kuin lasten oikeudet, niin kaikille koululaisille voisi määrätä pakolliset "perusteelliset" terveystarkastukset joka toinen vuosi. Olisi varmasti tehokkaampaa, kuin Suomessakin järjestetyt vapaaehtoiset ennaltaehkäisevät kurssit tyttöjen ympärileikkauksesta.
edit:
Quote– Kulttuurissani käytännössä kaikki naiset ympärileikataan ja moni somalialainen mies pitää ympärileikkausta hyvänä, koska ei tiedä, mitä siitä seuraa. Tämä on asia, jossa tiedotus todella tehoaa. Kuultuaan asiasta miehet muuttavat mieltään.
QuoteDaphne-hankkeen sihteeri Johanna Sjöholm tapaa jatkuvasti naisia, jotka edustavat ympärileikkauskulttuureita.
– Asia on tabu eikä siitä puhuta avoimesti.
Mutta joskus kokemuksista kuulee.
– Minulle kerrotaan tutun tutun tutusta, jonka tyttö on viety leikattavaksi.
Hän on kuullut kätilöiden kautta myös tapauksista, joissa leikkaus todennäköisesti on tehty Suomessa.
– Varmaa tietoa määristä ei voi saada, hän sanoo.
Quote– Ongelma pitää tunnustaa. Esimerkiksi päättäjät eivät Suomessa ole kovin laajasti tiedostaneet ongelman olemassaoloa.
Sjöholm toteaa, että on mahdoton tietää, kuinka paljon suomalaisia naisia ympärileikataan.
– Sitä kuitenkin tapahtuu.
http://www.kansanuutiset.fi/scripts/edoris/edoris.dll?tem=print&search_iddoc=1823251
Molempiin kysymyksiin: voi, ja pitää. Panokset ovat aika kovat.
Quote from: Roope on 05.04.2009, 10:46:15
Quote from: Virtsanpylväs on 05.04.2009, 10:26:23
Toki nyt täytyy sanoa, että ei ole tietoa miten vahvoista ja loogisista epäilyistä tässä kyseisessä tutkinnassa on kyse, mutta ihan mutulla ei pidä ruveta mihinkään toimenpiteisiin.
Lääkärit Ruotsissa ja Tanskassa panevat uransa peliin, kun uskaltavat edes epäillä. Syrjintäjutuissa on käänteinen todistustaakka.
Ruotsissa nostettiin maan ensimmäinen syyte (liekö edelleen ainoa?) tyttärensä Somaliaan ympärileikattavaksi kuskannutta isää vastaan vasta vuonna 2006. En tiedä miten paljastui, mutta lehtijutun perusteella oletan ympärileikkausta vastustaneen äidin ilmiantaneen isän.
Pohjoismaissa lääkärit painostetaan vaikenemaan epäilyistään ja silpojille on taattu työrauha, kunhan pitävät tarpeeksi matalaa profiilia. Jos etnisen syrjinnän välttäminen on todella tärkeämpää kuin lasten oikeudet, niin kaikille koululaisille voisi määrätä pakolliset "perusteelliset" terveystarkastukset joka toinen vuosi. Olisi varmasti tehokkaampaa, kuin Suomessakin järjestetyt vapaaehtoiset ennaltaehkäisevät kurssit tyttöjen ympärileikkauksesta.
Kunnollinen ja kaikkia koskeva lääkärintarkastus palvelisi myös kansanterveydellisiä hyötyjä, koska tarkastuksissa löytyy piileviä sairauksia aikaisessa ja varhaisessa vaiheessa. Silloin niiden hoitokin onnistuu ja lasten oppimis- sekä työkyky säilyy. Pelkkä silpomisen ehkäiseminen ei tietenkään ole homman nimi, vaikka silläkin on oma arvonsa, vaan laadukas ja kaikki lapset tavoittavat terveyspalvelu. Siihen olisi paremmin varaa, jos kuntien ja valtion rahat eivät menisi mamutukseen, omakieliseen opetukseen, islamin opetukseen, monikulttuurikeskuksiin, tulkkaukseen, pakolaiskeskusten ylläpitoon, pimppien korjausleikkauksiin, gynegologisten vaivojen hoitoon, ongelmasynnytyksiin, oikeusjuttuihin, monikulttuuristen vankiloiden ylläpitoon, turvapaikkatutkinnan kymmeniin virkamistyövuosiin....
Quote from: M on 05.04.2009, 11:32:05
Kunnollinen ja kaikkia koskeva lääkärintarkastus palvelisi myös kansanterveydellisiä hyötyjä, koska tarkastuksissa löytyy piileviä sairauksia aikaisessa ja varhaisessa vaiheessa.
Tuokin on totta. Korjatkoon joku jos olen käsittänyt väärin, mutta Suomessa vanhemmat voivat aivan vapaasti kieltää lastaan osallistumasta terveystarkastuksiin. Kieltäytymisestä ei seuraa yhtään mitään, eikä se yksin ole riittävä peruste epäilyyn ympärileikkauksesta.
Quote from: M on 05.04.2009, 10:45:15
Quote from: Virtsanpylväs on 04.04.2009, 20:43:43
Jos lapsi menee terkkarille tarkistuttamaan vaikkapa tuon verenpaineensa, niin en keksi yhtään hyvää syytä sille, että pitäisi myös tarkastaa onko pinppi vielä alkuperäisen nköinen.
Jos et keksi, niin voi voi.
Lapsi ei mene koululääkärille itse ja omasta harkinnastaan tilaamaan tiettyjä hyvinä pitämiään tutkimuksia, esim. vaikka alkaalin fosfataasinsa määrittämistä peräämään.
Kyllä se lääkäri on siellä sen takia, että sinne voi mennä valittamaan vaikka päänsärkyä, ja monet menevätkin.
QuoteKouluterveydenhuollon pitää arvioida, mitkä ovat välttämättömät ja oleelliset terveydentilan tutkimukset. Vaikea on nähdä, etteikö sukupuolielinten ja muuunkin anatomian silmämääräinen tarkastaminen kuuluisi asiaan; esimerkiksi jalat, selkä, ryhti, näkö, kuulo.
Varmasti kuuluukin, mutta pitääkö tuo tehdä jokaisen ulkomaanmatkan jälkeen?
QuoteEi olisi oikein sekään, jos joku ryhmä sitoisi vaikka tyttöjen jalat kiinalaiseen tapaan, ja koululääkäri yrittäisi olla huomaamatta asiaa.
Miten usein kiinalaistyttöjen jalkoja tutkitaan tuon asian takia? En muista ainakaan lehdissä nähneeni koskaan tuollaisista tutkimuksista.
Quote(Koulu)lääkärin lakisääteinen velvollisuus on vastaavissa tapauksissa puuttua asiaan lastensuojeluilmoituksella. Jos et tutki, olet melko heikoilla asian tullessa jälkikäteen esille juridisesti.
Kuten sanoin, että jos on oikeasti syytä epäillä, niin tietenkin pitää tutkia. Siitä en kuitenkaan nyt osaa sanoa, että olisiko esimerkiksi Suomessa lääkärillä oikeus tutkia alaikäisen lapsen jalkoväliä ilman tämän omaa tai vanhempien lupaa.
Quote from: Roope on 05.04.2009, 10:46:15
Quote from: Virtsanpylväs on 05.04.2009, 10:26:23
Toki nyt täytyy sanoa, että ei ole tietoa miten vahvoista ja loogisista epäilyistä tässä kyseisessä tutkinnassa on kyse, mutta ihan mutulla ei pidä ruveta mihinkään toimenpiteisiin.
Lääkärit Ruotsissa ja Tanskassa panevat uransa peliin, kun uskaltavat edes epäillä. Syrjintäjutuissa on käänteinen todistustaakka.
Ruotsissa nostettiin maan ensimmäinen syyte (liekö edelleen ainoa?) tyttärensä Somaliaan ympärileikattavaksi kuskannutta isää vastaan vasta vuonna 2006. En tiedä miten paljastui, mutta lehtijutun perusteella oletan ympärileikkausta vastustaneen äidin ilmiantaneen isän.
Pohjoismaissa lääkärit painostetaan vaikenemaan epäilyistään ja silpojille on taattu työrauha, kunhan pitävät tarpeeksi matalaa profiilia. Jos etnisen syrjinnän välttäminen on todella tärkeämpää kuin lasten oikeudet, niin kaikille koululaisille voisi määrätä pakolliset "perusteelliset" terveystarkastukset joka toinen vuosi. Olisi varmasti tehokkaampaa, kuin Suomessakin järjestetyt vapaaehtoiset ennaltaehkäisevät kurssit tyttöjen ympärileikkauksesta.
Tietenkin tuo on väärin, ettei edes saa ilmoittaa epäilevänsä. Ehkä nämä terveystarkastukset voisivat olla hyvä konsti, mutta edelleen sanon että pelkkä kotimaassa käyminen ei ole mikään syy, jos ei ole selkeää syytä epäillä matkan tarkoitusta.
Quote from: Virtsanpylväs on 05.04.2009, 14:14:36
Ehkä nämä terveystarkastukset voisivat olla hyvä konsti, mutta edelleen sanon että pelkkä kotimaassa käyminen ei ole mikään syy, jos ei ole selkeää syytä epäillä matkan tarkoitusta.
Jos Suomeen turvapaikanhakijana saapunut (100% somaleista, esimerkiksi) matkailee Afrikkaan, on syytä epäillä paljon muutakin kuin FGM:ää. Esimerkiksi rahoitus herättää kysymyksiä, puhumattakaan todellisesta turvapaikantarpeesta.
Miksi Afrikanmatkalaisia epäillään? Koska he harrastavat FGM:ää. Tapauksia tiedetään. Riski on todellinen.
Somaleiden matkailusta en uskalla sanoa enempää ettei identiteetti kärähdä, mutta voi pojat jos tietäisitte. Älä Virtsanpylväs viitsi jeesustella jonkun alapään näkemisen loukkaamattomuuden ja tarkistuksen perustelluuden kanssa. Se tuntuu vähän... no, tahalliselta ymmärtämättömyydeltä.
Totta on että vanhemmilla on lain takaama oikeus pilata lapsemnsa elämä monilla tavoilla. Silpominen, esinahkoja lukuunottamatta, ei kuitenkaan kuulu tuon oikeuden piiriin. Toimenpiteet silpomisen estämiseksi ovat tarpeellisia ja oikeutettuja. Sosiaalieduilla elävä saa muutenkin alistua viranomaisen mielivaltaan. Terveydenhoitajan suorittama vilkaisu vaikka joka maanantai ei loukkaa ketään eikä mitään. Sillä voidaan estää käsittämättömän julma ja sadistinen teko. Lapselle. Herätys nyt oikeasti.
Taas tuntuu siltä kuin puhuisi liian kovaa ja kiihkolla, mutta kun kokemuksia on sellaisesta PC-idiotiasta että ette arvaakaan. Vaitiolovelvollisuus siihen päälle niin voihan mörkö. Kerran erään vakavasti loukkaantuneen ********n ensiapu viivästyi, koska ******n mielestä en saanut olla huoneessa kun 10-vuotiaan laudan harjoitusrintsikat näkyivät. Olihan tyttö ******. Ja saatanan kanalauma ihmetteli mitä tekisivät kun ainoa toimintakykyinen oli poistettu paikalta.
Arvatkaa tekeekö mieli hakata ihmisiä joka päivä silkan idiotian vuoksi? Arvatkaa kaksi kertaa.
Ei tehnyt mieli? Kyllä teki?
Jos edes yksi silpomis tapaus saadaan ennakolla estettyä, niin hyvä! Ei paljon tyttöä auta jos isi ja äiti saa sakkoa kun toosa on sökönä.. vai?
Quote from: Nikopol on 05.04.2009, 14:47:58
Quote from: Virtsanpylväs on 05.04.2009, 14:14:36
Ehkä nämä terveystarkastukset voisivat olla hyvä konsti, mutta edelleen sanon että pelkkä kotimaassa käyminen ei ole mikään syy, jos ei ole selkeää syytä epäillä matkan tarkoitusta.
Jos Suomeen turvapaikanhakijana saapunut (100% somaleista, esimerkiksi) matkailee Afrikkaan, on syytä epäillä paljon muutakin kuin FGM:ää. Esimerkiksi rahoitus herättää kysymyksiä, puhumattakaan todellisesta turvapaikantarpeesta.
No jos 100% matkailee siinä vaiheessa, kun tytär on tietyssä iässä, niin sittenhän on syytä epäillä.
QuoteSomaleiden matkailusta en uskalla sanoa enempää ettei identiteetti kärähdä, mutta voi pojat jos tietäisitte. Älä Virtsanpylväs viitsi jeesustella jonkun alapään näkemisen loukkaamattomuuden ja tarkistuksen perustelluuden kanssa. Se tuntuu vähän... no, tahalliselta ymmärtämättömyydeltä.
Jeesustelukortti pöytään...Onko se nyt sitten muka jeesustelua, jos katson asiaa toiseltakin suunnalta ja sanon sen ääneen?