http://www.seinajoensanomat.fi/artikkeli/48719-taloustutkimus-selvitti-keskusta-pitaa-johtopaikan-eduskunnassa
Seinäjoen Sanomat
Taloustutkimus selvitti: Keskusta pitää johtopaikan eduskunnassa
Perussuomalaisten rynnistys näkyy ja tuntuu tulevassa eduskunnassa, mutta silti luvassa on vain neljänneksi suurimman puolueen asema. Nykyisten viiden sijaan eduskuntaan on istumassa 36 perussuomalaista.
Keskustan ja kokoomuksen taistelu suurimman puolueen asemasta on yhtä tiukka kuin edellisissä, vuoden 2007 eduskuntavaaleissa, ja taas voittoa povataan keskustalle niukalla yhden paikan enemmistöllä.
Kolmanneksi suurimman aseman säilyttäisi SDP, mutta eroa perussuomalaisiin on vain kaksi paikkaa. Näin käy mikäli vaalipiirikohtaiset ennusteet kannatusarvioista ja niiden pohjalta lasketut edustajapaikat toteutuvat. Taloustutkimus Oy:n Telebus-puhelinhaastattelukierroksilla alkuvuonna 2011 on haastateltu noin 14?000 äänestysikäistä suomalaista.
Aineisto on purettu vaalipiirikohtaisiin osiin, ja jokaiselle vaalipiirille on laskettu paikkajako erikseen. Kyseessä on siis eräänlainen vaalisimulaatio.
Paikkajaosta on tulossa todella tiukka jännitysnäytelmä, sillä erot kahden suurimman ja kahden seuraavan puolueen välillä ovat hyvin pienet.
Mielipidetutkimusten perustalta tiedetään, että viimeiset paikat useissa vaalipiireissä saattavat ratketa vain kymmenien äänien erolla, joten suurimpien puolueiden lopullinen järjestys on ennakkoarvioissa todella arpapeliä.
Taloustutkimuksen tutkimuspäällikkö Juho Rahkonen muistuttaa, että vaalit käydään 15 kertaa, eli joka vaalipiirissä erikseen. Lopputulos paikkajaosta ei silloin aina vastaa valtakunnallisia kannatusarvioita.
Paikkajakoennusteeseen kannattaa Rahkosen mukaan suhtautua varovaisesti, sillä se perustuu keskiarvoon kevään aikana tehdyistä kannatusmittauksista.
– Vaalipiirit ovat hyvin erilaisia. Paikkajaon suhteen aina ei välttämättä riitä, että saa paljon ääniä. Pitää saada sopiva määrä ja tasaisesti koko maassa, jotta paikkamäärä maksimoituu, Rahkonen laskee.
Hänen mukaansa keskusta on vahva maakunnissa, ja ilmeisesti keskustan kannattajakunta on muita immuunimpi ulkopuolisille vaikutteille. Se näkyy, kun vaalipiirien tulokset puretaan paikoiksi.
Keskusta ja sosialidemokraatit ovat ainoita, joille on luvassa paikkoja kaikista manner-Suomen vaalipiireistä. Perussuomalaisilta näyttäisi jäävän paikka lunastamatta ainoastaan Pohjois-Karjalasta, ja kokoomukselta Lapista.
(http://www.seinajoensanomat.fi/sites/default/files/imagecache/567x377_3-2_ei-rajausta/documentimages/Ennuste-eduskuntapaikoista_1.jpg?changed=1302673010)
Quote from: rekttk on 14.04.2011, 00:14:47Keskusta ja sosialidemokraatit ovat ainoita, joille on luvassa paikkoja kaikista manner-Suomen vaalipiireistä. Perussuomalaisilta näyttäisi jäävän paikka lunastamatta ainoastaan Pohjois-Karjalasta, ja kokoomukselta Lapista.
Tämä vaikuttaa oudolta ottaen huomioon, että Karjalaisen viimekuisen gallupin mukaan PS saisi kaksikin paikkaa vaalipiiristä.
Quote from: rekttk on 14.04.2011, 00:14:47
Hänen mukaansa keskusta on vahva maakunnissa, ja ilmeisesti keskustan kannattajakunta on muita immuunimpi ulkopuolisille vaikutteille. Se näkyy, kun vaalipiirien tulokset puretaan paikoiksi.
Mitenköhän aselakitouhut vaikuttavat keskustalaisiin?
Vanhanenhan tuon jutun pääpiruna oli, Holmlundin ja Kataisen säestämänä.
Olisikohan vaikutusta tuollakaan?
ps ja galluppeihin peruskepulainen vastaa aina kepu, äänestyskopissa asia voi olla toisin... sama tosin pätee osaan peruskokoomuslaisiinkin...
Jos KD menettää 4 paikkaa syön--- mandariinini ???
Quote from: escobar on 14.04.2011, 00:28:30
Jos KD menettää 4 paikkaa syön--- mandariinini ???
Itse taas lyön roimasti vetoa, että Ahvennanmaa pitää tasan tuon yhden paikkansa ;)
Karjlainen tosiaan povasi PS:lle MURSKAVOITTOA ja peräto 28 prosentin kannatusta.
http://www.yle.fi/alueet/vaalipiirit/pohjois-karjala/2011/03/karjalainen_perussuomalaisille_luvassa_murskavoitto_maakunnassa_2443621.html
Kun vielä muistelee, että maahanmuutokriittisyys on jossain Joensuussa melkoisen voimakasta, niin taloustutkimuksen ennuste on erittäin kyseenalainen. Ainakin +1 saa heti laittaa PS:lle.
Että aika hyvältä vaikuttaa, ennustan PS:lle ykkös- tai kakkossijaa. Joka tapauksessa ennustan, että kepu jää peräti neljäänneksi, sen verran luotaantyöntävä oli kokovartalopääministeri (eihän se ole minkään näköinen lopunperin, oikeastaan suorastaan antiviehättävä) viimeisessäkin tentissä, sen sijaa urpis ei niin kauheasti enää nyrpistele naamaansa, mikä lienee esiintymisvalmennuksen tms seurausta. ElI Kok-PS kisaavat ykköspaikasta ja SDP-Keku pronssisijasta.
Voin Keskustan ydinalueita kiertaneenä sanoa, että ei pidä johtopaikkaa Keskusta vaalien jälkeen.
Jos Keskusta ylittää 16 %:n kannatuksen, pidän sitä todella hyvänä suorituksena ja Kiviniemen voittona. Nyt ovat suuret voimat liikkeellä, niin suuret ettei niille edes valtamedia voi yhtään mitään.
Tulemme näkemään huvittavia naamoja sunnuntaina.
Katainen vaikutti kovin epätoivoisen näköiseltä mtv3:n vaalitentissä illalla. Ihan kuin se tietäisi jotain enemmän, siis sen että paha tappio tulee? Tuli mieleen, että Katainen ehkä tietää totuuden gallupeista: Kun hän sanoi urpilaiselle (soinille ei kait suoraan voinut myöntää oletustaan valine jälkeisestä ministeristä) Että jos sinä menet neuvotteluun vakuurahastoista päättävään kokoukseen (joku päivämäärä) niin voin sanoa, että...
Quote from: Octavius on 14.04.2011, 00:51:41

Onko aselaki noussut jutuissa pintaan? Tuntuu täällä ainakin aidosti kuohuttavan joidenkin mietä.
Quote from: normi on 14.04.2011, 01:33:01
Katainen vaikutti kovin epätoivoisen näköiseltä mtv3:n vaalitentissä illalla. Ihan kuin se tietäisi jotain enemmän, siis sen että paha tappio tulee? Tuli mieleen, että Katainen ehkä tietää totuuden gallupeista: Kun hän sanoi urpilaiselle (soinille ei kait suoraan voinut myöntää oletustaan valine jälkeisestä ministeristä) Että jos sinä menet neuvotteluun vakuurahastoista päättävään kokoukseen (joku päivämäärä) niin voin sanoa, että...
En tiedä. Itse kiinnitin huomiota samaan, mutta pidin sitä oikeastaan vain rehellisenä puheena. Siellä voi olla aika vaikea vaatia mitään muutoksia. Jos Kokoomus ajattelee itseään suurimpana puolueena, kuten julkisten mielipidemittausten mukaan hyvinkin pitäisi, niin ainakaan se ei ole vielä sulkenut demareita pois. Valtionvarainministerihän ei tule suurimmasta puolueesta, vaan yleensä hallituksen kakkospuolueesta.
Hallitus häviää vaalit kuitenkin suurella varmuudella. Samoin SDP. Hallituksen muodostamisesta tulee melko haastavaa. Puolueet joutuvat ajattelemaan koko hommaa siinäkin mielessä uudelta pohjalta, että mitään tukea niiden kuningasidealle omia viheiden teemoja ei oikeastaan ole edes olemassa, eikä sillä pohjalla näytä olevan mitään tulevaisuuttakaan.
Quote from: Octavius on 14.04.2011, 00:51:41
Voin Keskustan ydinalueita kiertaneenä sanoa, että ei pidä johtopaikkaa Keskusta vaalien jälkeen.
Jos Keskusta ylittää 16 %:n kannatuksen, pidän sitä todella hyvänä suorituksena ja Kiviniemen voittona. Nyt ovat suuret voimat liikkeellä, niin suuret ettei niille edes valtamedia voi yhtään mitään.
Tulemme näkemään huvittavia naamoja sunnuntaina.
Aika hyvä ennuste.
Ketjun nosto kuitenkiin siksi että se osoittaa(yhdessä muiden vaalien allla tehtyjen gallupien kanssa) tulosten todellakin olleen tilattuja ja manipuloituja.
Epäilys eli mutta täytyy sanoa että ihan näin mätää toimintaa että sentään odottanut.