Suomessa asuvan tarina kunniaväkivallasta: Isäni tappaa minut, jos palaan kotimaahan
Suomessa halutaan puuttua naisiin kohdistuvaan kunniaväkivaltaan. Sisäministeriön työryhmä on tänään jättänyt esityksen viranomaisten kouluttamisesta kunniaväkivallan tunnistamiseksi.
Suomessa asuva Kurdistan kertoo oman tarinansa kunniaväkivallasta MTV3:n uutisille. Hän esiintyy jutussa nimimerkillä.
Kurdistan tuli Suomeen kaksi vuotta sitten miehensä kanssa, jonka kanssa oli pakotettu naimisiin. Suomeen saavuttuaan Kurdistan oli täysin miehensä armoilla, sillä hän ei puhunut lainkaan suomea. Kielitaidottomuus johti muun muassa siihen, että mies onnistui tekemään Kurdistanin nimissä paljon velkaa.
–Mieheni oli töissä, mutta hänen kaikki rahansa menivät pelaamiseen. Hän teki nimelläni paljon laskuja, kaikki luottotiedot olivat nimelläni.
Mies oli lisäksi väkivaltainen, jonka takia Kurdistan joutui turvautumaan poliisin apuun useita kertoja. Kurdistan halusi hakea eroa, joka vain pahensi tilannetta. Lopulta hän pyysi apua ystävältään.
–Kerroin, että tarvitsen apua, koska en tunne Suomen lakia. Hän sanoi minulle, että mennään turvakotiin. Kieltäydyin aluksi, koska ajattelin, että turvakoti ei ole hyvä paikka. Ystäväni vakuutti kuitenkin, että turvakodissa autetaan minua.
Apua saa, jos osaa pyytää - tai uskaltaa
Kurdistan asui turvakodissa 20 päivää. Hän näkee, että avun saannin suhteen tilanne Suomessa on huomattavasti paljon parempi kuin Iranissa.
– Suomessa on hyvä systeemi, on turvakoti ja on monika-naisten (Monikulttuuristen naisjärjestöjen kattojärjestö) liitto, joka on auttanut minua paljon. Olen saanut tätä kautta asunnon, ja liitto on auttanut minua toimisto- ja lääkäriasioissa. Lisäksi olen saanut tulkkausapua. Iranissa kukaan ei auta naista, vaikka tämän mies aiheuttaisikin hänelle ongelmia.
Vaikka Suomessa apua onkin tarjolla, monilla naisilla avun hakemista hankaloittaa kuitenkin puutteellinen kielitaito - tai pelko. Kurdistan haluaakin auttaa itse nyt muita samassa tilanteessa olevia naisia.
– Naiset eivät tiedä, mistä hakea apua. Tai pelkäävät ja kertovat asiasta vain kaverilleen. Oma ystäväni onneksi osasi auttaa ja neuvoa minut turvakotiin.
Kurdistanin vanhemmat tietävät tätä kohdanneista ongelmista. Hän ei voi kuitenkaan palata kotimaahansa kunniaväkivallan pelossa.
– Haluaisin, mutta en voi. Minulla oli siellä rauhallinen elämä ennen tätä. Mutta isäni ei puhu kanssani. Äitini sanoi minulle, että jos tulen takaisin kotimaahan, isäni tappaa minut.
http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/2011/04/1311707/suomessa-asuvan-tarina-kunniavakivallasta-isani-tappaa-minut-jos-palaan-kotimaahan
Quote from: juge on 12.04.2011, 17:57:40
– Suomessa on hyvä systeemi, on turvakoti ja on monika-naisten (Monikulttuuristen naisjärjestöjen kattojärjestö) liitto, joka on auttanut minua paljon.
Eihän vain ole niin että monikulttuurijärjestön ensisijainen tehtävä on setviä monikulttuurista aiheutuvia ongelmia? Mitään muuta virkaa järjestöllä ei ole?
Kuinkas Suomessa tehdään velkaa ilman kielitaitoa, tai omistetaan minkäänlaiset luottotiedot? Oliko edes paikalla kun mies veti nimen papruihin? Haistan monikulttuurisen hevonpaskan rikkaan suullisen kertomaperinteen.
Tata lukiessa yksi asia pisti kipeasti silmamunaan:
Quote from: juge on 12.04.2011, 17:57:40
–Kerroin, että tarvitsen apua, koska en tunne Suomen lakia. Hän sanoi minulle, että mennään turvakotiin. Kieltäydyin aluksi, koska ajattelin, että turvakoti ei ole hyvä paikka. Ystäväni vakuutti kuitenkin, että turvakodissa autetaan minua.
Osaako kukaan arvata, tai omistaako tietoa siita, miksi kotona hakattu ja alistettu ihminen ajattelee "ettei turvakoti ole hyva paikka"?
Mustamaalataanko turvakoteja vai mista on kyse?
Quote from: Alceste on 13.04.2011, 12:09:46
Osaako kukaan arvata, tai omistaako tietoa siita, miksi kotona hakattu ja alistettu ihminen ajattelee "ettei turvakoti ole hyva paikka"?
Diktatuurissa eläneellä on varmasti varsin nuiva käsitys kaikista viranomaisista, ja hän lienee rinnastanut turvakodin viranomaiseen.
Quote from: Topi Junkkari on 13.04.2011, 12:20:05
Quote from: Alceste on 13.04.2011, 12:09:46
Osaako kukaan arvata, tai omistaako tietoa siita, miksi kotona hakattu ja alistettu ihminen ajattelee "ettei turvakoti ole hyva paikka"?
Diktatuurissa eläneellä on varmasti varsin nuiva käsitys kaikista viranomaisista, ja hän lienee rinnastanut turvakodin viranomaiseen.
Varsinkin naisten oikeuksista suhteessa miehiin, erioten aviomieheen viranomaiskäsitykset voivat vaihdella. Tuli mieleen se lyhytaikainen kohu kehitysyhteistyövaroilla rakennetusta bordellivankilasta (http://hommaforum.org/index.php/topic,6457.0.html) mm. raiskauksen uhreille.
Quote from: juge on 12.04.2011, 17:57:40
Kurdistanin vanhemmat tietävät tätä kohdanneista ongelmista. Hän ei voi kuitenkaan palata kotimaahansa kunniaväkivallan pelossa.
– Haluaisin, mutta en voi. Minulla oli siellä rauhallinen elämä ennen tätä. Mutta isäni ei puhu kanssani. Äitini sanoi minulle, että jos tulen takaisin kotimaahan, isäni tappaa minut.
Onneksi totuuden rippeet valuvat tekstin välistä, jälleen.