Turun Sanomat: Perussuomalaisille 39 eduskuntapaikkaa
Poliittisen historian dosentti ja Eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja Ville Pernaa on kartoittanut Turun Sanomissa vaaliennustetta. Hän arvioi puolueiden paikkamääriä tulevassa eduskunnassa vaalipiirikohtaisten kannatusmittausten avulla. Alueellisten mittausten perusteella vaaleista on tulossa historialliset.
Vaalipiireittäin lasketut puolueiden kannatusluvut kertovat tasaisesta neljän suuren puolueen asetelmasta, jossa perussuomalaisilla on vankka sija. Suurimman puolueen paikasta kamppailevat Pernaan laskelmien mukaan kokoomus (41 - 43 paikkaa) ja keskusta (40 - 41 paikkaa), mutta aivan niiden kannoilla ovat perussuomalaiset 39 paikalla. SDP:lle Pernaan laskelmat ennustavat 36 paikkaa.
Vaalipiirien vaaliasetelmat vaihtelevat niin paljon, että valtakunnalliset puoluekannatusmittaukset kertovat huonosti paikkamääristä. Siksi valtakunnallisia puolueiden kannatusosuuksia ei ole tapana muuntaa kansanedustajapaikoiksi, kertoo Pernaa Turun Sanomissa.
Näissä vaaleissa on tehty paljon vaalipiirikohtaisia kannatusmittauksia. Nämä yhdistämällä saadaan tarkempi arvio tulevan eduskunnan paikkamääristä.
http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2011/04/turun_sanomat_perussuomalaisille_39_eduskuntapaikkaa_2507430.html
Tuo on hyvä uutinen tähän väliin, kun viimeksi uutisissa oli Perussuomalaisten kannatuksen lasku.
Itse arvelen Perussuomalaisten olevan suurin puolue, sillä Portugalin mahdollinen tukeminen ei kaiketi noita alueellisia kannatuksia selviteltäessä ollut vielä esillä.
Näillä mennään, sunnuntaina ollaan viisaampia.
Turun Sanomat on jo jyvällä, vaikka ennuste onkin väärin.
Oikea ja ehdottoman varma ennuste on 46 paikkaa perussuomalaisille.
On tietysti mahdollista, että TS ei vaan kehdannut yhtyä tuohon
ehdottoman varmaan ennusteeseeni,
sillä eihän valtakunnallisia puolueiden kannatusosuuksia ole
nykyään tapana noteerata....? :o
Melko realistiset paikanjaot. Maalaisliitto saattaa menettaa enemmankin
On taidettu lukea Hommaa, nimimerkki Timoteus:
http://hommaforum.org/index.php/topic,35336.msg629671.html#msg629671
kesk 38–42 (vaaliliittoja)
kok 40–42 (vaaliliittoja)
sdp 35
vas 14
vihr 12
KD 5-8 (vaaliliittoja)
RKP 8–11 (vaaliliittoja)
PS 41
tommosta näyttäs uusimmat gallupit(lähde: http://fi.wikipedia.org/wiki/Eduskuntavaalit_2011)