Helsingin Sanomat kertoi hiljattain aidsin olevan melkein voitettu tauti (27. 2.). Tehokkaiden lääkkeiden ansiosta tautia voi verrata vaikkapa ykköstyypin diabetekseen ja sairastunut pystyy elämään varsin normaalia elämää.
Näin on korkean elintason maissa, joissa hiv ja aids ovat jääneet verrattain marginaalisiksi. Esimerkiksi Suomessa on tartunnan saaneita noin 2 600 eli alle 0,1 prosenttia väestöstä.
Afrikassa asiat ovat toisin. Kaikista hiv-tartunnan saaneista ihmisistä kaksi kolmasosaa, noin 22,5 miljoonaa, elää Saharan eteläpuolisella alueella. Siellä taudin levinneisyys on noin 5 prosenttia. Itä- ja Etelä-Afrikassa on seutuja, joilla levinneisyys voi olla jopa 15–60 prosenttia.
Toisin kuin muualla maailmassa tauti leviää Afrikassa erityisesti heterosuhteissa ja yhteiskunnan keskiluokassa. Ei ole liioiteltua sanoa, että hiv ja aids ovat järkyttäneet yhteiskunnan perusteita.
Usein ajatellaan, että tartunnat liittyvät ennen kaikkea köyhyyteen ja tietämättömyyteen. Näin monesti onkin, mutta tilastojen mukaan hiv ja aids ovat yleisempiä koulutetuilla ja varakkailla kuin köyhillä ja kouluttamattomilla naisilla. Tauti on siis enemmän kulttuuriin kuin köyhyyteen kytkeytyvä ongelma.
Osa tartunnoista kyllä selittyy niin sanotulla eloonjäämisseksillä: joidenkin todella köyhien naisten on pakko myydä itseään eurolla tai kahdella, jotta he saisivat lapsilleen päivän ruoan.
"Vaihdantatalousseksi" eroaa eloonjäämisseksistä sikäli, että kyse on ei-välttämättömän kulutustavaran hankkimisesta, jonka seurustelusuhde mahdollistaa. Nuori nainen saa poikaystävältään puhelimen, rahaa, vaatteita tai television; nuori mies taas saa kauniin, edustavan ja koulutetun tyttöystävän, jolla on selvää statusarvoa.
On tavallista, että jos afrikkalainen mies tai nainen on korkealla sosiaalisessa asteikossa, hänellä on useita samanaikaisia suhteita. Nämä avioliitonomaiset suhteet saattavat jatkua vuosia, jopa vuosikymmeniä.
Afrikkalaisiin kohdistuu monesti jopa sosiaalisia paineita pitää yllä useita suhteita, sillä ne ovat eräs statusta parantava tekijä. Hiv-tartunnat leviävät nopeasti, kun suuri osa väestöstä on kytkeytyneenä toisiinsa seksuaalisten verkostojen välityksellä.
Länsimaissa tällaiset pitkäkestoiset rinnakkaissuhteet ovat selvästi harvinaisempia. Käytäntöä voisi kutsua peräkkäisen moniavioisuuden kulttuuriksi: elinaikaisten seksikumppaneiden lukumäärässä ei juuri ole eroa Afrikkaan verrattuna, mutta tyypillisesti yksi suhde seuraa toista.
Afrikassa ihmissuhteet ovat olemassa yhtä aikaa, mikä on hivin ja aidsin kannalta huomattavasti vaarallisempaa kuin peräkkäisyys.
Oman lisänsä ongelmaan tuovat erilaiset seksielämän tabut. Ne voivat johtaa esimerkiksi selibaattijaksoihin raskauden ja sitä seuraavien kahden vuoden aikana tai pariskunnan seksielämän loppumiseen siinä vaiheessa, kun vaimon vaihdevuodet alkavat.
Väkivallan ja raiskausten ihannointi taas edustaa Afrikassa syvään juurtunutta vahingollista miesihannetta. Etelä-Afrikassa on todennäköisempää, että tyttö joutuu raiskatuksi kuin oppii lukemaan.
Mitä olisi tehtävissä? Useimmat ehkäisykampanjat ovat keskittyneet – kenties länsimaisen lähestymistavan takia – yksittäisiin ihmisiin ja heidän valintoihinsa, vaikka kysymys on ennen kaikkea parisuhteista.
Lisäksi on jäänyt havaitsematta, miten ratkaiseva merkitys on yhteisön arvoilla ja kulttuurilla. Jotta epidemian luonnetta ja leviämistä ymmärrettäisiin ja löydettäisiin toimivat kontrollikeinot, on kaivauduttava taustoihin: Miten ihmissuhteet rakentuvat? Mitä seksi merkitsee? Onko ihminen arvokas? Mitä saa sanoa ääneen?
Hiv ja aids ovat levinneet Afrikassa paikoin pandemian tavoin, mutta toivoa ei pidä menettää. Avaimet muutokseen ovat olemassa, ja ne ovat afrikkalaisten itsensä hallussa.
Tietoa on kaikkialla, mutta se ei yksistään riitä. Tarvitaan muutos, joka vaikuttaa syviin kulttuurisiin pohjavirtoihin, sekä ihmisiä, jotka ovat valmiita tekemään radikaalisti erilaisia valintoja oman kulttuurinsa vahingollisista käytännöistä luopumiseksi.
Ruohonjuuritason hiv/aids-projektin koordinaattorina Tansaniassa olen nähnyt, että muutos on jo alkanut. Siihen tarvitaan kuitenkin yhä panostusta, sillä hiv ja aids johtavat kehitysmaassa aina kuolemaan.
Kati Kemppainen
teologian tohtori ja Suomen Lähetysseuran kasvatussihteeri
Hesari (http://www.hs.fi/paakirjoitus/artikkeli/1135265232991)
Käsi ylös kuka uskoi joskus lukevansa Hesarista väkivallan ja raiskausten ihannoinnin kuuluvan afrikkalaiseen kulttuuriin.
Mutta ei "länsimaista lähestymistapaakaan" ole unohdettu mainita syynä ongelmiin.
Käsi pysyy tiukasti alhaalla. Mistä nyt tuulee Sodomatalossa?
Quotesuuri osa väestöstä on kytkeytyneenä toisiinsa seksuaalisten verkostojen välityksellä
!
Ihmisillä tuntuu olevan median hyvn tukema utopistinen käsitys
kehitysmaalaisista - tai siis neekereistä tai ihan mistä tahansa.
Huomattavan usein noissa kaukomaissa elelevien porukoitten touhu
on meikeläisittäin täysin käsittämätöntä.
Sitä ei oikeastaan usko ennenkuin näkee.
Ihmiset eivät ole samanlaisia ympäri maailmaa, joskus
se on myös rikkaus - valitettavan usein ei...
Ei jääne aikaa Facebookissa lorvimiseen kun on tuollaiset verkostot.
Jos loppukaneetissa todetaan, että "tarvitaan kuitenkin lisää panostusta", niin sitä ennen voi kirjoittaa melkein mitä vain.
Kun asuttiin Johannesburgissa, koulussa neuvottiin tyttöjä käymään vessassa pareina...ette olis turvallisempaa. Parin vuoden aikana hyvässä yksityiskoulussa oli kaksi raiskausta. Yksi nuori mies oli vielä kuuluisan ANC politiikon poika. Tyttäreni sanoi että afrikkalaiset pojat enimmäkseen naurelivat asiasta, vähän niinkuin suomessa jos pöllitään salmiakkia kioskilta. Ei sitä tajua ennen kuin asuu vieraassa kulttuurissa.