QuoteKun ehdokkailta kysyttiin, pitäisikö pakolaiskiintiötä korottaa nykyisestä, seitsemän ehdokasta vastasi kyllä, kuusi ei. Ei-tarkoittavan punaisen lapun nostivat Perussuomalaisen, Senioripuolueen, Kokoomuksen, Keskustan, Itsenäisyyspuolueen ja Kristillisdemokraattien ehdokkaat.
Susanna Huovinen (sd.) kommentoi tähän tuohtuneesti:
– Missä on kristillisten lähimmäisenrakkaus? Pakolaisleireiltä tulevat juuri sotien uhrit, naiset ja lapset.
Kristillisdemokraattien Marika Visakorpi vastasi syytökseen, että kohdemaissakin voidaan tehdä työtä heidän hyväkseen.
– Meillä on jo nyt ongelmia, ei ole kuntapaikkoja. Lisäksi on huomioitava esimerkiksi turvapaikanhakijat.
Vaalipaneelin jälkeen Visakorpi totesi Keskisuomalaiselle, että tunsi saaneensa ryöpytystä osakseen.
Perussuomalaisen Anitta Kangas puolestaan vei puheenvuorossaan keskustelun koskemaan yleisesti maahanmuuttajien asemaa:
– Maahanmuuttajilla tuet ovat samat kuin suomalaisilla. Esimerkiksi kadulla näkee, kuinka heillä on uudet polkupyörät. Kun olin tupperiesittelijänä, vain maahanmuuttajilla oli varaa ostaa tupperwareja.
Kankaan vieressä istuva Huovinen ilmoitti hänen sanojensa jälkeen haluavansa siirtää tuoliaan huomattavasti kauemmas.
– Politiikka on perustettava faktoihin – ei ennakkoluuloihin ja pelotteluun.
http://www.ksml.fi/uutiset/eduskuntavaalit-2011/keski-suomen-suuri-vaalipaneeli-alkaa-kohta/660593
Juuri kirjaudun tuon entisen ministerin aiemman kommentin takia, aattelin laittaa sen tuohon toiseen topikkiin. http://hommaforum.org/index.php/topic,46318.0.html
Vaan kun on omakin topikki tälle niin turha erikseen laittaa sinne, laitoin sinne linkin tänne.
QuoteSusanna Huovinen (sd.) kommentoi tähän tuohtuneesti:
– Missä on kristillisten lähimmäisenrakkaus? Pakolaisleireiltä tulevat juuri sotien uhrit, naiset ja lapset.
Juuri näitähän sitä on näkynytkin kyllä kyllä. Kristillisiä lähimmäisiä, naisia ja lapsia. On se hyvä että ex-ministerillä on huumorintajua. Saattaa muuten olla tulevakin ministeri, mikäli Soini ottaa demarit hallitukseensa.
Quote from: Kitaransoittaja on 02.04.2011, 19:23:39Juuri näitähän sitä on näkynytkin kyllä kyllä. Kristillisiä lähimmäisiä, naisia ja lapsia.
En tiedä kiintiöpakolaisten sukupuolirakennetta, mutta hyvin useasti on kerrottu Suomen valikoivan varsinkin naisia, lapsia, vammaisia, vanhuksia ja muita, joita muut maat eivät huoli. Vastaanotettujen kiintiöpakolaisten uskonnollista rakennetta en tarkalleen tiedä, mutta huomattava osa on muistaakseni muslimeja.
Turvapaikanhakijoiden osalta sitten tilanne onkin toinen eli suurin osa on miehiä ja uskontokin taitaa monella olla islam.
Eli Susanna ei ole täysin väärässä, että kiintiöpakolaisten auttamisessa on osaltaan kyse miesten syrjimisestä.
Quote from: Nauris on 02.04.2011, 19:54:22
Quote from: Kitaransoittaja link=topic=46590.msg628428#msg628428Juuri näitähän sitä on näkynytkin kyllä kyllä. Kristillisiä lähimmäisiä, naisia ja lapsia.
Suomen valikoivan varsinkin naisia, lapsia, vammaisia, vanhuksia ja muita, joita muut maat eivät huoli.
Eli Susanna ei ole täysin väärässä, että kiintiöpakolaisten auttamisessa on osaltaan kyse miesten syrjimisestä.
Tässä triidissähän (tai siinä toisessa) kerrottiin että näitä juuri pakolaisia, eikä turvapaikanhakijoita olisivat Jyväskylässä. Eipä vain ole paljoa näitä naisia ja lapsia näkynyt. Miehiä ovat olleet pääasiassa. Että en tiedä mistä näitä on tänne tullut, enkä välitäkään. Puolestani jokainen kellä rahaa on saisi tulla ihan vapaasti mistä vain, kunhan osaa käyttäytyä. Rahaa kuitenkin riittämiin että kaupungissa jossa on paljon työttömyyttä, saisivat itse ostettua asuntonsa jne., eikä kävisi niin että suomalaiset asunnottomat jää ulos ja muualta tulleille riittää asuntoja. Vaikka tämä onkin väärä foorumi asiasta mainitsemiseen.
Ihan vain näistä näköhavainnoista oli kyse. Jospa ovat sitten naisia ottaneet, mitä suuresti epäilen, jotka sitten ovat yhdistäneet miehensä tänne perheenyhdistämismenettelyllä, mitä suuresti myöskin epäilen. Ainakin sitä että onko se oma mies kyseessä jne.
Kurdeilla on kuitenkin monta hyvää pitseriaa kaupungissa, kuulemma.
Itse teen ruokani itse joten en ole perehtynyt. Viimeksi ulkosalla syömässä kävin monta vuotta sitten ja kaupunkikin oli Tampere eikä Jyväskylä.
Vielä paljon ikävämpi ministeri kuin tuo ex-ministeri Huovinen, vaikuttaa olevan tuo nykyinen Virkkunen. Väärä foorumi tämä siitäkin enempää kertomaan, mutta näyttäisi keskisuomalaisen keskustelupalstalla olevan juttua kuinka vaatii suomalaisia parempaa ruotsia oppimaan vaikkei itse sitä osaa.
QuoteSusanna Huovinen (sd.) kommentoi tähän tuohtuneesti:
– Missä on [...] lähimmäisenrakkaus?
[...] Huovinen ilmoitti [...] haluavansa siirtää tuoliaan huomattavasti kauemmas.
Eikö Huovisen lähimmäisenrakkaus ulotu oman kansan jäseniin?
Quote from: Jaakko Sivonen on 02.04.2011, 20:02:26
QuoteSusanna Huovinen (sd.) kommentoi tähän tuohtuneesti:
– Missä on [...] lähimmäisenrakkaus?
[...] Huovinen ilmoitti [...] haluavansa siirtää tuoliaan huomattavasti kauemmas.
Eikö Huovisen lähimmäisenrakkaus ulotu oman kansan jäseniin?
Taitaa olla mennyt puolueen propanganda läpi. Vai mistä sitten tuleekaan. Selvä asia kuitenkin lienee on että se viidenkymmenen kiintiö ei selitä määrää, joten jotain on jätetty kertomatta taas kerran.
Kuten tapana onkin. Ei taida täältäkään löytyä määrän selittämiseen kykenevää, niin hyvä taitaa olla tiedotuspimennys? Tässä tai siinä toisessa (2. viesti tässä triidissä löytyy linkki) kumminkin arvioitiin, taisi olla siinä toisessa, että oisivat amk-opiskelijoita.
Monta vuotta sitten selitys oli että olisivat yliopistolla, jossa kuitenkaan ei kukaan ollut yhtään öh..tummaa nähnyt. Korostettava on että minä kun sitä kävin niin en nähnyt kampuksella enkä Mattilanniemessä, eikä tutut, voi toki olla että heitä oli jossain muualla. Tosin muualla ei ole paljoa toimintoja tai ei ollut, nykytilanteesta en tiedä. Urheilijoita, sellaisia joista kuulin siis, oli silloin yksi kipale, joka kumminkaan ei juonut vaan vaimokin oli ja ei siis ollut se johon montakin naista
..öh, miten tän nyt sanoisi, tutustui ja rakastui ja lapsiakin tuli, (semmoisestakin huhuja siis oli, vaan tietenkään eivät voineet totta olla) - eräälläkin naisella oli ei pelkästään sen yhden laillisen kanssa, joka kumminkaan ei liikkunut baarissa, vaan parinkin ..öh, ihanan miehen kanssa, kolme lasta, kaikki eri miehiltä ja paikallisista baareista. Tämän naisen kumminkin tapasin, kertoi kuinka ei tykkää suomalaisista miehistä. Harmittihan se vähän kun itse on suomalainen, mutten mitenkään toivottavasti ainakaan tätä ilmaissut.
Muutti Helsinkiin hän, ei tuossa mitään kun kerran lapsia tahtoo, oikein hyvä asia on. Ei vaan tahtonut suomalaisten kanssa, jo silloin kauan sittenhän kerrottiin kuinka ikäviä suomalaiset ovat, siinä ei ole mitään uutta, ovat tätä sanoneet rkp:n puolesta aina vaan kun ei ole näitä ruotsalaisiakaan tarjolla Suomessa niin mitäs sitä sitten löytäisi.
Ei muistanut yhden miehistä nimeä enää kun lapsi oli parivuotias. Niihin aikoihin, eli parisenkymmentä vuotta sitten, oli myöskin semmonen joka omisti ns. afrikantuliaisen joka silloin oli paljonkin otsikoissa, joka lahjoitti sen monellekin.
Vaan ei tainnut juttua olla kuin vain huhupuheita, oma huhupuhe, johon ei kannata tietenkään uskoa kun en itsekään uskonut, oli semmonen jonka kertoi paikallisessa viranomaislaitoksessa töissä ollut vanhahko henkilö, luultavasti jo eläkkeellä kun jo oli kuusikymppinen silloin. Muutkin huhusi samaa, juttu ihmeesti ei ollut muuttunut paljoakaan vaan ihan samaa sanoivat.
Eli korostan että huhupuhe. Ei huolta, eikä kannata tuommoisia uskoa, korostan että jos olisi jonkin toisen ammatin edustaja ollut, kirjoittaisin tänne totena saman, mutta heillä ei ole se totuudenpuhuminen niitä kykyjen ensimmäisiä, käsittääkseni ainoastaan yliopistojen neiti-ihmiset on huonompia siinä onnistumisessa.
Yritin muotoilla niin ettei tulisi bannia. Voi olla ettei onnistunut, muttei tuon väliksi.
Susanna Huovinen taitaa kuulua Päivi Lipposen johtamaan SDP:n hysteeris-kukkahattusiipeen
Quote from: Kitaransoittaja on 02.04.2011, 20:35:27Taitaa olla mennyt puolueen propanganda läpi.
Kenestä puhut?
Quote from: Kitaransoittaja on 02.04.2011, 20:35:27Selvä asia kuitenkin lienee on että se viidenkymmenen kiintiö ei selitä määrää
Nykyinen pakolaiskiintiö on 750. Niiden lisäksi tulee sitten tuhansia turvapaikanhakijoita ja perheenyhdistyksiä.
Quote from: Kitaransoittaja on 02.04.2011, 19:58:51
Eipä vain ole paljoa näitä naisia ja lapsia näkynyt. Miehiä ovat olleet pääasiassa.
Varmaan osa noista miehistä on oleskeluluvan saaneita turvapaikanhakijoita ja ulkomaalaisia opiskelijoita. Kiintiöpakolaisina vastaanotetuista lapsista tietenkin osa on poikia ja nuoria miehiä. Kun tiedetään, että varsinkin nuorilla maahanmuuttaja miehillä on tapana hengailla keskustassa naurattamassa suomalaisia naisia samaan aikaan maahanmuuttajanaisten ollessa kotona lähiössä nyrkin ja hellan välissä, niin ei kai ole ihme ulkomaalaisten miesten suurempi määrä katukuvassa.
Jyväskylä (http://pxweb2.stat.fi/Dialog/varval.asp?ma=055_vaerak_tau_124_fi&ti=V%E4est%F6+i%E4n+%281%2Dv%2E%29%2C+sukupuolen+ja+kielen+mukaan+alueittain+1990+%2D+2010%2C+laaja++alueluokitusryhmittely&path=../Database/StatFin/vrm/vaerak/&lang=3&multilang=fi) muut kielet
Vuosi ----- Miehet -- Naiset -- Sukupuolet yhteensä
2000 ------ 1 087 -- 1 037 -- 2 124
2010 ------ 2 171 -- 2 204 -- 4 375
Jyväskylä (http://www.stat.fi/artikkelit/2009/art_2009-09-08_005.html)
Ei passipakkoa ja kouluunkin pääsee (http://www3.jkl.fi/tiedotus/lehti/index.php/2006-06/926)
Jyväskylään lisää pakolaisia (http://www.ksml.fi/uutiset/keski-suomi/pakolaiset-ruuhkautuvat-vastaanottokeskuksiin/338188)
Inkerinsuomälaisten paluumuuttäjien elämää Jyväskylässä (https://jyx.jyu.fi/dspace/bitstream/handle/123456789/12750/393.pdf?sequence=1)
Pakolaisten vuorovaikutussuhteet (http://dissertations.jyu.fi/studhum/9789513940683.pdf)
Huovinen tahtoi siis sanoa että kun äänestätte meitä sossuja mikään ei muutu vaan mokutus jatkuu kuten tähänkin asti. Väistämättömän luonnonvoiman tekee mahdolliseksi Huovinen ja muut sossut. Hyvä kun kanta tulee selvästi esille ennen vaaleja.
Quote from: Ari-Lee on 02.04.2011, 20:48:34
Huovinen tahtoi siis sanoa että kun äänestätte meitä sossuja mikään ei muutu vaan mokutus jatkuu kuten tähänkin asti. Väistämättömän luonnonvoiman tekee mahdolliseksi Huovinen ja muut sossut. Hyvä kun kanta tulee selvästi esille ennen vaaleja.
Eihän taida ainoa olla joka tuota mieltä oli. Kysymyskin vielä oli että tarvitaanko enempi. Ei kannata myöskään uskoa kokkariedustajaa, jos joku vaikka menikin viime vaalien jekkuun että työläisten puolue, ei kannata mennä uuteenkaan. Vaan meneehän ne.