Hommaforum Testi

HOMMAN UUTISHUONE => Uutiset ja media => Kotimaa => Topic started by: juge on 02.04.2011, 06:28:03

Title: 2011-04.02 HS: Muukalaisviha verhotaan helposti tekosyihin
Post by: juge on 02.04.2011, 06:28:03
Oikeistopopulistiset puolueet ovat onnistuneet monissa maissa kiristämään maahanmuuttopolitiikkaa muun muassa naisten oikeuksiin vetoamalla.

Viimeisen vuosikymmenen aikana keskustelu maahanmuutosta ja monikulttuurisuudesta on kiihtynyt useissa Euroopan maissa.

Aiemmin monikulttuurisuus oli laajalti hyväksytty tavoite, mutta viime aikoina sitä on arvosteltu monin tavoin. Erityisen kärjekästä kritiikkiä ovat esittäneet muukalaisvihamieliset puolueet ja radikaalin oikeistopopulismin edustajat, joita on nykyisin useimmissa Länsi-Euroopan maissa.

Kansallismielisyyden aalto on syntynyt osaksi vastareaktiona talouden globalisoitumisen ja ylikansallisen päätöksenteon lisääntymiseen esimerkiksi Euroopan unionin kehityksessä. Usein siihen kytkeytyy kuitenkin muukalaisvihamielinen ja rasistinen puhetapa.

Maahanmuuttoa ja monikulttuurisuutta käsiteltäessä runsaasti huomiota ovat saaneet sukupuoleen liittyvät kysymykset.

Musliminaisten huivien lisäksi on kiistelty pakkoavioliitoista, kunniaväkivallasta, tyttöjen ympärileikkauksista ja muista väkivallan muodoista. Julkisen keskustelun seurauksena väkivallan vastaista työtä ja sen yhteiskunnallista tukea on kehitetty.

Naisten oikeuksia ja sukupuolten tasaarvoa on kuitenkin käytetty myös erottelemaan valtaväestöön kuuluvia ja maahanmuuttajia toisistaan. Yleistämällä yksittäisten tapausten perusteella, korostamalla väkivaltaa muiden maahanmuuttajien elämään liittyvien piirteiden kustannuksella ja olettamalla tietystä maasta saapuneet ihmiset yhtenäiseksi ryhmäksi on luotu kuvaa naisten alistamisen ja väkivallan sävyttämistä maahanmuuttajayhteisöistä.

Radikaalit oikeistopopulistiset puolueet ovat ottaneet aktiivisesti esiin väkivaltaan liittyviä kysymyksiä ja pyrkivät niiden avulla edistämään maahanmuuton rajoittamiseen tähtäävää poliittista ohjelmaansa. Esimerkiksi Tanskassa pakkoavioliittokeskustelut ja tiukan maahanmuuttopolitiikan toteuttaminen ovat kulkeneet käsi kädessä.

Nykyisin Tanskassa on keskustaoikeistolainen hallitus, jonka tukipuolueena toimii muukalaisvihamielinen Tanskan kansanpuolue. Tämän yhteistyön tuloksena Tanskan maahanmuuttolainsäädäntö on yksi Euroopan tiukimmista.

[...]

http://www.hs.fi/paakirjoitus/artikkeli/Muukalaisviha+verhotaan+helposti+tekosyihin/1135265094575
Title: Vs: 2011-04.02 HS: Muukalaisviha verhotaan helposti tekosyihin
Post by: Gödel on 02.04.2011, 06:37:18
Quote from: juge on 02.04.2011, 06:28:03
Aiemmin monikulttuurisuus oli laajalti hyväksytty tavoite....

Mitä ihmeen monikulttuurisuutta on suurelta osin yhtä uskontokuntaa edustavien henkilöiden invaasio Suomeen?
Title: Vs: 2011-04.02 HS: Muukalaisviha verhotaan helposti tekosyihin
Post by: Marjapussi on 02.04.2011, 06:42:33
QuoteYlipäänsä on lisättävä panostusta perhe- ja lähisuhdeväkivallan vastaiseen työhön, jolla on Suomessa kansainvälisesti katsottuna heikot resurssit. Kunniaväkivallan ehkäiseminen on syytä sijoittaa osaksi muuta perhe- ja lähisuhdeväkivallan vähentämiseen tähtäävää toimintaa.

Kunniaväkivallasta päästän eroon siten, että sitä harrastava väestönaines muuttaa Suomesta pois. Tuskin mikään suvisten "lähetystyö" rajoittaa sitä.
Title: Vs: 2011-04.02 HS: Muukalaisviha verhotaan helposti tekosyihin
Post by: MikkoAP on 02.04.2011, 07:19:50
QuoteMusliminaisten huivien lisäksi on kiistelty pakkoavioliitoista, kunniaväkivallasta, tyttöjen ympärileikkauksista ja muista väkivallan muodoista. Julkisen keskustelun seurauksena väkivallan vastaista työtä ja sen yhteiskunnallista tukea on kehitetty.

Noista on vihdoin alettu kunnolla keskustella valtamedian pitkällisen hyssyttelyn jälkeen.

Ja edelleenkin, kuten tuossakin pääkirjoituksessa, se, että "radikaalit oikeistopopulistiset" puolueet ovat nostaneet kissan pöydälle, koetaan pääongelmaksi.

Tyttöjen ympärileikkaukset, pakkoavioliitot ja kunniaväkivalta itsessään ovat pikkujuttuja.
Title: Vs: 2011-04.02 HS: Muukalaisviha verhotaan helposti tekosyihin
Post by: Professori on 02.04.2011, 07:21:17
Quote from: juge on 02.04.2011, 06:28:03
Tanskan maahanmuuttolainsäädäntö on yksi Euroopan tiukimmista.

Mitenkäs Suomessa päästäisiin samanlaiseen tilanteeseen? Äänestämällä eduskuntavaaleissa? Vai onko kepu sittenkin oikeassa (http://professorinajatuksia.blogspot.com/2011/04/keskustan-linja-aanestamalla-ei-voi.html), eikä äänestämällä voi vaikuttaa?
Title: Vs: 2011-04.02 HS: Muukalaisviha verhotaan helposti tekosyihin
Post by: Parasiittiö on 02.04.2011, 07:46:41
QuoteOikeistopopulistiset puolueet ovat onnistuneet monissa maissa kiristämään maahanmuuttopolitiikkaa muun muassa naisten oikeuksiin vetoamalla.

Hieno homma jos minulta kysytään. Ei sillä että naisten oikeudet minua henkilökohtaisesti kiinnostaisi älyttömän paljon (niille on nykylänsimaissa kyllä puolustajia vaikka kuinka), mutta maahanmuuttopolitiikan kiristäminen on positiivista.

QuoteAiemmin monikulttuurisuus oli laajalti hyväksytty tavoite, mutta viime aikoina sitä on arvosteltu monin tavoin. Erityisen kärjekästä kritiikkiä ovat esittäneet muukalaisvihamieliset puolueet ja radikaalin oikeistopopulismin edustajat, joita on nykyisin useimmissa Länsi-Euroopan maissa.

Ai nyt "me" ollaan taas radikaaleja. Usein ollaan muistaakseni oltu mediassa myös sen vastakohtia eli konservatiiveja.

QuoteKansallismielisyyden aalto on syntynyt osaksi vastareaktiona talouden globalisoitumisen ja ylikansallisen päätöksenteon lisääntymiseen esimerkiksi Euroopan unionin kehityksessä. Usein siihen kytkeytyy kuitenkin muukalaisvihamielinen ja rasistinen puhetapa.

No, kärsikää nyt sitten epämiellyttäviksi kokemistanne "puhetavoista" kuin miehet, kun kerran halusitte talouden globalisoitumista ja ylikansallista päätöksentekoa. Ei kai talouden globalisoitumisesta ja ylikansallisesta päätöksenteosta sentään vielä ole pakko tykätä, niin kuin ei joka ikisestä muukalaisestakaan (tai muukalaispopulaatiosta) sen käytöksestä riippumatta?
Title: Vs: 2011-04.02 HS: Muukalaisviha verhotaan helposti tekosyihin
Post by: kuhlmey on 02.04.2011, 08:32:05
QuoteAiemmin monikulttuurisuus oli laajalti hyväksytty tavoite, mutta viime aikoina sitä on arvosteltu monin tavoin. Erityisen kärjekästä kritiikkiä ovat esittäneet muukalaisvihamieliset puolueet ja radikaalin oikeistopopulismin edustajat, joita on nykyisin useimmissa Länsi-Euroopan maissa.

Minusta Merkelin ja Cameronin toteamukset monikulttuurisuuden täydellisestä epäonnistumisesta ovat erityisen kärjekästä kritiikkiä ottaen heidän asemansa poliittisen kentän maltillisessa keskiössä.
Vähempi kärjekkyys lähinnä kritisoisi monikulttuurisuudeen joitakin piirteitä kyseenalaistamatta kuitenkaan koko konseptin toimivuutta ja ihanuutta, eikö?

Hesari käy viimeistä taistoaan monikulttuurisuuden puolesta...

QuoteYleistämällä yksittäisten tapausten perusteella, korostamalla väkivaltaa muiden maahanmuuttajien elämään liittyvien piirteiden kustannuksella ja olettamalla tietystä maasta saapuneet ihmiset yhtenäiseksi ryhmäksi on luotu kuvaa naisten alistamisen ja väkivallan sävyttämistä maahanmuuttajayhteisöistä.

"Yksittäistapauksista koostuva yliedustus rikos-, työttomyys ja silpomistilastoissa"  ;D :D ;D

Quotekorostamalla väkivaltaa muiden maahanmuuttajien elämään liittyvien piirteiden kustannuksella ja olettamalla tietystä maasta saapuneet ihmiset yhtenäiseksi ryhmäksi on luotu kuvaa naisten alistamisen ja väkivallan sävyttämistä maahanmuuttajayhteisöistä.

Ihmisarvo kalusteen ja synnytyskoneen luokkaa, mut hei mitäs tosta aiku ihana ööö..asumiskulttuuri !

Title: Vs: 2011-04.02 HS: Muukalaisviha verhotaan helposti tekosyihin
Post by: Roope2 on 02.04.2011, 08:55:18
...Tarvitaan lisäresursseja...
...Ylipäänsä on lisättävä panostusta...
...yhteiskunnallista tukea on kehitetty...
Title: Vs: 2011-04.02 HS: Muukalaisviha verhotaan helposti tekosyihin
Post by: Eino P. Keravalta on 02.04.2011, 08:56:51
QuoteMuukalaisviha verhotaan tekosyihin

Euroopassa on paljon ihmisiä, jotka eivät oikein tykkää humanitäärisistä maahanmuuttajista. He eivät voi myöntää sitä reilusti, vaan käyttävät tekosyinä sellaisia toissijaisia seikkoja kuin kunniaväkivaltaa, homovainoja, ghettoutumista, joukkoraiskauksia, huoltosuhteen heikentymistä, sosiaalisia ongelmia, no-go-vyöhykkeitä, lisääntynyttä rikollisuutta, naisten alistamista, demokratian rapautumista, sananvapauden asteitteista tuhoa, länsimaisen oikeuskäsityksen vastaista sharia-lakia, valtion velkaantumista, arvojärjestelmien konfliktia, asuntopulaa, white flight-ilmiötä, katujengiytymistä, koululaitoksen ahdinkoa, kantaväestön oikeuksien kaventamista ja juutalaisten vainoja.

Niinpä niin.
Title: Vs: 2011-04.02 HS: Muukalaisviha verhotaan helposti tekosyihin
Post by: MoonShine on 02.04.2011, 09:25:53
Koska länsimaissa on jo pitkään riehunut tauti nimeltä; poliittinen korrektius.
Liian kauan olemme otsa veressä kumartaneet kaikkea ihanaa ulkomaista herkkua ja vasta nyt alamme ajatella omilla aivoilla mihin se oikeasti johtaa.
Tanska ja Hollanti ovat oikealla tiellä, koska siellä asioista saa puhua ja puhutaan.
Jos Suomi pelastuu, niin se tapahtuu viime hetkellä 17.4.2011.
Title: Vs: 2011-04.02 HS: Muukalaisviha verhotaan helposti tekosyihin
Post by: Eino P. Keravalta on 02.04.2011, 09:33:52
On todella tyrmistyttävää, kuinka joku voi olla kyllin infantiili, typerä, sokea, asenteellinen ja kieroutunut kuvitellakseen, että maahanmuuttoa ei vastusteta sen aiheuttamien jättimäisten taloudellisten, sosiaalisten, juridisten, kultturellisten ja käytännöllisten ongelmien takia, vaan sen takia, että jonkun ihmisen ihon pigmentti poikkeaa totutusta.
Title: Vs: 2011-04.02 HS: Muukalaisviha verhotaan helposti tekosyihin
Post by: Vouti on 02.04.2011, 09:38:36
Quote from: juge on 02.04.2011, 06:28:03
Aiemmin monikulttuurisuus oli laajalti hyväksytty tavoite....

Itselläni on sellainen muistikuva, että meiltä ei kysytty mitään. Tavoite oli yhtä laajalti hyväksytty kuin Terijoen hallitus.

               - Vouti
Title: Vs: 2011-04.02 HS: Muukalaisviha verhotaan helposti tekosyihin
Post by: Louhi on 02.04.2011, 09:45:12
Näin paljon asiavirheitä ja epäloogisuuksia sisältävää scheibelia ei viitsi kommentoida mitenkään. Nämä humanistiämmät voisivat harjoittaa sitä humanistiammattiaan vaikka ensalkuun määrittelemällä, mikä on muukalaisviha ja kuka on muukalaisvihamielinen ja miettimällä erilaisia arvolatauksia (myös omiaan), mitä ao. ilmaisuun liittyy.
Title: Vs: 2011-04.02 HS: Muukalaisviha verhotaan helposti tekosyihin
Post by: Huutelija on 02.04.2011, 09:49:17
Quote from: Vouti on 02.04.2011, 09:38:36
Itselläni on sellainen muistikuva, että meiltä ei kysytty mitään. Tavoite oli yhtä laajalti hyväksytty kuin Terijoen hallitus.

               - Vouti
Tässä varmaan tarkoitettiin kaikkia muita kuin suomalaisia. Kun kansa ei hyväksy virheiden tavoitteita, niin kansa pitää vaihtaa.
Title: Vs: 2011-04.02 HS: Muukalaisviha verhotaan helposti tekosyihin
Post by: do.ut.des on 02.04.2011, 09:56:40
Quote from: juge on 02.04.2011, 06:28:03
Kansallismielisyyden aalto on syntynyt osaksi vastareaktiona talouden globalisoitumisen ja ylikansallisen päätöksenteon lisääntymiseen esimerkiksi Euroopan unionin kehityksessä. Usein siihen kytkeytyy kuitenkin muukalaisvihamielinen ja rasistinen puhetapa.
[...]

http://www.hs.fi/paakirjoitus/artikkeli/Muukalaisviha+verhotaan+helposti+tekosyihin/1135265094575

No jos suhtautuminen nykyiseen maahanmuuttoon riippuu siitä kuinka Suomen taloudessa menee - niin eikö hyvänä nousukautena maahanmuutto pitäisi nähdä vastaavasti hyvänä asiana? Logiikka ontuu tässä kohtaa, koska omasta mielestäni tavallinen kansalainen ei ole katsonut tätä kehitystä hyvällä silmällä - näyttipä Suomen bruttokansantuote mitä hyvänsä.

Nämä pelletoimittajat eivät suostu toteamaan, että maahanmuuttovastaisuus johtuu maahanmuuttajista itsestään - ei meistä suomalaisista, eikä talouden viisareista.

Voiko ihminen olla noin sokea aatteelleen, että totuutta katsotaan silmiin vasta viimeisestä mahdollisesta paikasta eli täytyykö suomenmaan muuttua malmön kaltaiseksi helvetiksi, jotta nämä pelletoimittajat tunnustuvat itsellensä sen jo minkä tavallinen kansalainen on tiennyt jo vuosia - että moni(moku)kulttuurisuus ei toimi? Lienee asiallista pohtia että nämä pelletoimittajat juuri haluavatkin sumuttaa ihmisiä uskomaan satuihin, jotta pahin mahdollinen tässä maassa tapahtuisi. Jostakin tämä eliitin kiukkupuuskaisuus kumpuaa, joka ei noudata taviksen logiikkaa hyvätahtoisuudesta kun toimitaan juuri päinvastaisella tavalla - niin luulenpa tietäväni mistä tämä johtuu mutta kuinka moni on valmis tunnustamaan sen.
Title: Vs: 2011-04.02 HS: Muukalaisviha verhotaan helposti tekosyihin
Post by: Haima on 02.04.2011, 10:01:52
"Naisten oikeuksia ja sukupuolten tasaarvoa on kuitenkin käytetty myös erottelemaan valtaväestöön kuuluvia ja maahanmuuttajia toisistaan. Yleistämällä yksittäisten tapausten perusteella, korostamalla väkivaltaa muiden maahanmuuttajien elämään liittyvien piirteiden kustannuksella ja olettamalla tietystä maasta saapuneet ihmiset yhtenäiseksi ryhmäksi on luotu kuvaa naisten alistamisen ja väkivallan sävyttämistä maahanmuuttajayhteisöistä."

Juuri noin...

...ei kun nyt heräsin: kuvittelin, että Keskinen kommentoi suomalaista väkivaltakeskustelua ja sitä mekanismia, jolla on saatu synnytettyä demonisoitu käsitys, että Suomi olisi Euroopan väkivaltaisin maa ja suomalainen mies Euroopan väkivaltaisin; kuvittelin, että kommentti olisi sopinut luonnehtimaan Sofi Oksasen esiintymistä Tanskan televisiossa tai Vaula Norrenan yleisönosastokirjoitusta Hesarissa, jonka mukaan egyptilaiset miehet ovat kivoja, suomalaiset taas kilometritolkulla naisia seuraavia ahdistelijoita.

Mutta ei...ja aprillipäiväkin oli jo eilen.
Title: Vs: 2011-04.02 HS: Muukalaisviha verhotaan helposti tekosyihin
Post by: Wanhapoika on 02.04.2011, 10:16:57
QuoteVastaavalla tavalla esimerkiksi Alankomaissa radikaali oikeistopopulismi on käyttänyt naisten asemaan ja väkivaltaan liittyviä kysymyksiä maahanmuuttovastaisen ja islamofobisen politiikan ajamiseen.

Jokainen, joka tosissaan käyttää termiä islamofobia, tunnustaa shariaa.

Title: Vs: 2011-04.02 HS: Muukalaisviha verhotaan helposti tekosyihin
Post by: OTU on 02.04.2011, 10:18:49
Siis tuo on Suomen johtavan sanomalehden pääkirjoitus!? Uskomatonta soopaa. Minä en kelpuuttaisi tuota edes lukijoiden mielipidekirjoituksiin.

" Aiemmin monikulttuurisuus oli laajalti hyväksytty tavoite, mutta viime aikoina sitä on arvosteltu monin tavoin."
Niin mm. Merkel, Cameron ja Sarkozy.
Title: Vs: 2011-04.02 HS: Muukalaisviha verhotaan helposti tekosyihin
Post by: caprifolium on 02.04.2011, 10:25:15
Quote from: Roope2 on 02.04.2011, 08:55:18
...Tarvitaan lisäresursseja...
...Ylipäänsä on lisättävä panostusta...
...yhteiskunnallista tukea on kehitetty...

Tuossahan koko asian ydin juuri on:
en minä ainakaan tunne muukalaisvihaa vaan kritisoin Suomen päättäjien tekemiä ratkaisuja maahanmuuttopolitiikassa. Jos noita ylläolevia, Roope2:n kirjaamia asioita sovellettaisiin myös suomalaisiin esim. pitkäaikaistyöttömiin ja muihin vähäosaisiin, olisi kritiikki varmaankin ihan toisenlaista.
Title: Vs: 2011-04.02 HS: Muukalaisviha verhotaan helposti tekosyihin
Post by: MW on 02.04.2011, 10:33:15
Quote from: Vouti on 02.04.2011, 09:38:36
Quote from: juge on 02.04.2011, 06:28:03
Aiemmin monikulttuurisuus oli laajalti hyväksytty tavoite....

Itselläni on sellainen muistikuva, että meiltä ei kysytty mitään. Tavoite oli yhtä laajalti hyväksytty kuin Terijoen hallitus.

               - Vouti

Täysin samaa mieltä. 10 ++
Title: Vs: 2011-04.02 HS: Muukalaisviha verhotaan helposti tekosyihin
Post by: Jouko on 02.04.2011, 10:37:00
Uskonrauhan rikkominen ja siitä annetut rangaistukset ovat tekosyy vaientaa islam-kritiikki. Tähän liittyy suomalaisuutta halventava puhetapa. Suomalaisista saa sanoa mitä tahansa mutta islamilaisista ei. Tähän vaikenemiseen tai vaientamiseen kuuluu kaikki muutkin suomalaiuudesta poikkeavat etniset väestönosat ja kulttuurit enemmän tai vähemmän.
Poikkeuksena länsimaiset kulttuuripohjat kuten amerikkalaisuus. Saksalaisuus on natsimenneisyyden takia erityisen syynäyksen kohteena vaikka siitä ei voi nykysukupolvea syyttää. Ranskalaisten varmat otteet oman kulttuurinsa ja yhteiskuntansa puolustamiseksi ovat myös tiettyyn suuntaan kallellaan olevan eliitin hampaissa. Samaa voidaan puhua Hollannista ja Tanskasta.
Title: Vs: 2011-04.02 HS: Muukalaisviha verhotaan helposti tekosyihin
Post by: Mursu on 02.04.2011, 10:45:47
Quote from: OTU on 02.04.2011, 10:18:49
Siis tuo on Suomen johtavan sanomalehden pääkirjoitus!? Uskomatonta soopaa. Minä en kelpuuttaisi tuota edes lukijoiden mielipidekirjoituksiin.

" Aiemmin monikulttuurisuus oli laajalti hyväksytty tavoite, mutta viime aikoina sitä on arvosteltu monin tavoin."
Niin mm. Merkel, Cameron ja Sarkozy.

Monikulttuurisuus on yksi ongelmanratkaisukeino tilanteessa, jossa maassa on eri etnisiä ryhmiä. Minusta on absurdia ottaa se joksikin tavoitteeksi ja sen takia haalia ko. ryhmiä. Se on kuin sanoisi "sytostaattihoito on laajasti hyväksytty tavoite" ja sitten vetää tupakkaa kuin sika.

Jos maahanmuutosta olisi jotain hyötyä, kuten työvoimapulan korjaaminen jotenkin ymmärtäisin asian, mutta kun tänne roudataan lukutaidotonta porukkaa, hommassa ei ole mitään mieltä.
Title: Vs: 2011-04.02 HS: Muukalaisviha verhotaan helposti tekosyihin
Post by: pelle12 on 02.04.2011, 10:56:12
Quote from: do.ut.des on 02.04.2011, 09:56:40

Voiko ihminen olla noin sokea aatteelleen, että totuutta katsotaan silmiin vasta viimeisestä mahdollisesta paikasta eli täytyykö suomenmaan muuttua malmön kaltaiseksi helvetiksi, jotta nämä pelletoimittajat tunnustuvat itsellensä sen jo minkä tavallinen kansalainen on tiennyt jo vuosia - että moni(moku)kulttuurisuus ei toimi?
Nuo pelletoimittajat eivät tule koskaan myöntämään, että mokutus olisi ollut väärä ratkaisu. Heillä on valmiit vastaukset siinäkin tapauksessa, että koko Suomesta tulisi Rosengårdin kaltainen etnohelvetti: Väärin integroitu, rasisitinen kiihotus ala Halla-aho, mikä esti mamuja kotoutumasta jne.
Title: Vs: 2011-04.02 HS: Muukalaisviha verhotaan helposti tekosyihin
Post by: herranen on 02.04.2011, 10:57:55
Quote from: Vouti on 02.04.2011, 09:38:36
Quote from: juge on 02.04.2011, 06:28:03
Aiemmin monikulttuurisuus oli laajalti hyväksytty tavoite....

Itselläni on sellainen muistikuva, että meiltä ei kysytty mitään. Tavoite oli yhtä laajalti hyväksytty kuin Terijoen hallitus.

               - Vouti

Aiemmin monilla ihmisillä ei ole ollut henkilökohtaista kokemusta monikulttuurisuudesta vaan he ovat luottaneet median, poliitikkojen ja tutkijoiden puheisiin. Maahanmuuttajien määrän lisääntyessä Suomessa ja maahanmuuton ongelmien kärjistyessä monessa Euroopan maassa ihmiset ovat havainneet tuon "laajalti hyväksytyn tavoitteen" perustuneen liian optimistisiin haaveisiin monikulttuurisuudesta tai jopa suoranaiseen valehteluun kun monikulttuurisuuden ongelmia on vähätelty, vääristelty ja peitelty .

Yksinkertaistaen, ihmiset ovat huomanneet, että monikulttuurisuutta ajavat tahot ovat joko epäluotettavia tai epäpäteviä ja ovat päättäneet irtisanoutua epärealistisesta "tavoitteesta".

Tietenkään kaikki eivät ole koskaan pitäneet monikulttuurisuutta tavoitttelemisen arvoisena asiana mutta he ovat päässeet ääneen vasta nyt. Media, etenkin HS, on aktiivisesti pyrkinyt hiljentämään ja leimaamaan monikulttuurisuuden vastustajia ja ajamaan monikulttuurisuutta. Nyt kun vastakkainen mielipide on kaikesta huolimatta saanut jalasijaa, ihmetellään kuinka yhteisesti sovitusta linjasta lipsutaan. Uskotaankohan Pravdassa, että heidän luomansa illuusio on todellisuutta.
Title: Vs: 2011-04.02 HS: Muukalaisviha verhotaan helposti tekosyihin
Post by: Spa on 02.04.2011, 11:09:20
Quote from: Jouko on 02.04.2011, 10:37:00
Uskonrauhan rikkominen ja siitä annetut rangaistukset ovat tekosyy vaientaa islam-kritiikki. Tähän liittyy suomalaisuutta halventava puhetapa. Suomalaisista saa sanoa mitä tahansa mutta islamilaisista ei. Tähän vaikenemiseen tai vaientamiseen kuuluu kaikki muutkin suomalaiuudesta poikkeavat etniset väestönosat ja kulttuurit enemmän tai vähemmän.
Poikkeuksena länsimaiset kulttuuripohjat kuten amerikkalaisuus. Saksalaisuus on natsimenneisyyden takia erityisen syynäyksen kohteena vaikka siitä ei voi nykysukupolvea syyttää. Ranskalaisten varmat otteet oman kulttuurinsa ja yhteiskuntansa puolustamiseksi ovat myös tiettyyn suuntaan kallellaan olevan eliitin hampaissa. Samaa voidaan puhua Hollannista ja Tanskasta.
Mohammedin kritisoiminen on rasismia, mutta eikös samalla logiikalla hitlerin haukkuminen loukkaa saksalaisia, tai uusnatseja. Tosiasia on kuitenkin että mohammed oli joukko-murhaaja yms ja sattui vain keksimään sellaisen uskonnon että pystyi pelottelemaan ihmiset puolelleen. Mutta mihin me vedetään sitten raja että asioista ei saa enää puhua fakta pohjalla!?
Title: Vs: 2011-04.02 HS: Muukalaisviha verhotaan helposti tekosyihin
Post by: P on 02.04.2011, 11:12:01
Muukalaisviha verhotaan helposti järkisyihin

Olisi loogisempi otsikko faktojen valossa? :roll:
Title: Vs: 2011-04.02 HS: Muukalaisviha verhotaan helposti tekosyihin
Post by: punikkikeisari on 02.04.2011, 11:12:25
Suvi Keskinen ohittaa kokonaan sen osoittamisen, että tietyt poliittiset toimijat olisivat muukalaisvihamielisiä. Hän ohittaa näiden toimijoiden esittämät perustelut. Hän katsoo lopputulosta, maahanmuuton rajoittamista ja päättelee, että maahanmuuttoa voi haluta rajoittaa ainoastaan muukalaisvihamielinen ihminen. Siispä kaikki perustelut, jotka eivät ole avoimen rasistisia, ovat tekosyitä.

Keskustele siinä sitten maahanmuuttopolitiikasta.
Title: Vs: 2011-04.02 HS: Muukalaisviha verhotaan helposti tekosyihin
Post by: pelle12 on 02.04.2011, 11:30:37
Quote from: herranen on 02.04.2011, 10:57:55

Tietenkään kaikki eivät ole koskaan pitäneet monikulttuurisuutta tavoitttelemisen arvoisena asiana mutta he ovat päässeet ääneen vasta nyt. Media, etenkin HS, on aktiivisesti pyrkinyt hiljentämään ja leimaamaan monikulttuurisuuden vastustajia ja ajamaan monikulttuurisuutta. Nyt kun vastakkainen mielipide on kaikesta huolimatta saanut jalasijaa, ihmetellään kuinka yhteisesti sovitusta linjasta lipsutaan. Uskotaankohan Pravdassa, että heidän luomansa illuusio on todellisuutta.
90-luvun alussa kun Suomi alkoi monikulttuuristumaan, lehdistö teki yhtenäisen päätöksen, ettei yleisönosastolla julkaista 'rasistisia' kirjoituksia (so. omaksutun mamupolitiikan kärkevää kritisointia). Ja tuo (kassakaappi)sopimus ei ole salaliittoteoriaa, vaan avoin fakta. Nettiaikakausi on mahdollistanut kriittisen kirjoittelun ja keskustelun muuallakin kuin kapakan pöydässä tai kotioloissa.
Title: Vs: 2011-04.02 HS: Muukalaisviha verhotaan helposti tekosyihin
Post by: Jepulis on 02.04.2011, 11:51:14
Luin koko kirjoituksen, enkä hakemallakaan löytänyt siitä yhtään niistä tekosyistä, mihin otsake viittaa. Johtopäätökseni on, että muukalaisvihaa on kirjoittajan mielestä se, ettei hyväksy kunniamurhia tai naisten alistamista muslimikulttuurissa.
Title: Vs: 2011-04.02 HS: Muukalaisviha verhotaan helposti tekosyihin
Post by: foobar on 02.04.2011, 11:56:13
Quote from: Roope2 on 02.04.2011, 08:55:18
...Tarvitaan lisäresursseja...
...Ylipäänsä on lisättävä panostusta...
...yhteiskunnallista tukea on kehitetty...

Asia joka paisuttaa julkisen sektorin työmäärää ei voi olla paha. Selväähän tämä on kenelle tahansa jolla ei ole todellisia meriittejä työn saamiseen muualta. Sillä ei ole väliä, että tämän kaiken ja varsinkin tuon työpaikan mahdollistavien ongelmatapausten päivittäisen elättämisen maksaja on myös jossain, eikä hän välttämättä koe toiminnan kasvattamista mielekkääksi varsinkaan pitkällä tähtäimellä.
Title: Vs: 2011-04.02 HS: Muukalaisviha verhotaan helposti tekosyihin
Post by: Louhi on 02.04.2011, 12:03:27
Quote from: Jepulis on 02.04.2011, 11:51:14
Luin koko kirjoituksen, enkä hakemallakaan löytänyt siitä yhtään niistä tekosyistä, mihin otsake viittaa. Johtopäätökseni on, että muukalaisvihaa on kirjoittajan mielestä se, ettei hyväksy kunniamurhia tai naisten alistamista muslimikulttuurissa.
Tästähän se sikiää tämä yltiösuvaitseviston raivo, onnettomasta argumentoinnista ja muihin, eri mieltä oleviin heijastetuista vihan tunteista  :-*

Jos hommalla syytetään "muita" suvaitsevaisuudesta niin varmana sieltä omasta luurankokaapista löytyy hyvinkin pimeitä suvaitsevaisuuden tunteita, suurta sydämellisyyttä sekä yleistä humanismia. Tunnustakaa pois!

Jos V.langoilla syytetään "muita" fasismista, muukalaisvihasta ja populismista niin ymmärretään, että jokaisessa braxilaisessa lainlaatijassa sykkii göbbelssin sydän.
Title: Vs: 2011-04.02 HS: Muukalaisviha verhotaan helposti tekosyihin
Post by: Outo olio on 02.04.2011, 12:59:42
Quote from: Mursu on 02.04.2011, 10:45:47
Monikulttuurisuus on yksi ongelmanratkaisukeino tilanteessa, jossa maassa on eri etnisiä ryhmiä. Minusta on absurdia ottaa se joksikin tavoitteeksi ja sen takia haalia ko. ryhmiä. Se on kuin sanoisi "sytostaattihoito on laajasti hyväksytty tavoite" ja sitten vetää tupakkaa kuin sika.

Meni allekirjoitukseen.
Title: Vs: 2011-04.02 HS: Muukalaisviha verhotaan helposti tekosyihin
Post by: Luotsi on 02.04.2011, 13:09:18
Olen niin pettynyt tähän huolimattomuuteen. Internetin vihapalstoja ei kirottu alimpaan helvettiin  ???
Title: Vs: 2011-04.02 HS: Muukalaisviha verhotaan helposti tekosyihin
Post by: Petri_Petri on 02.04.2011, 13:10:14
Quote
Naisten oikeuksia ja sukupuolten tasaarvoa on kuitenkin käytetty myös erottelemaan valtaväestöön kuuluvia ja maahanmuuttajia toisistaan. Yleistämällä yksittäisten tapausten perusteella, korostamalla väkivaltaa muiden maahanmuuttajien elämään liittyvien piirteiden kustannuksella ja olettamalla tietystä maasta saapuneet ihmiset yhtenäiseksi ryhmäksi on luotu kuvaa naisten alistamisen ja väkivallan sävyttämistä maahanmuuttajayhteisöistä.
...
Kunniaan liittyvät konfliktit ja väkivalta ovat myös Suomessa aitoja ongelmia, ja viranomaisten on osattava toimia niitä kohdatessaan. Tarvitaan lisäresursseja maahanmuuttajataustaisten väkivallan uhrien ja tekijöiden kanssa toimiville järjestöille, joiden työ on liian usein lyhytkestoisten hankkeiden varassa.

Onko ne nyt yksittäistapauksia vai ei. Jos ovat yksittäistapauksia, niin miksi tarvitaan lisäresursseja eli rahaa. Toinen asia joka minua hämmentää näiden tutkijoiden teksteissä on se, että niissä ei puhuta vapaaehtoistoiminnan lisäämisestä. Mokuttajathan korostavat hyvyyttään, suvaitsevaisuuttaan ja vilpitöntä tahtoaan auttaa maahanmuuton ongelmissa. Miksi tuollaiset puheet eivät näy teoissa?

Myös lisäresurssien määrittelemättömyys on tyypillistä vastaaville ehdotuksille. Näissä ei ikinä ole sanottu millaiset resurssit nyt ovat käytössä ja paljonko niitä pitäisi lisätä jotta tilanne korjaantuisi.

Quote
Tyypillistä näille poliittisille ryhmille on, että naisten oikeudet ja sukupuolten tasaarvo kiinnostavat ennen kaikkea maahanmuuttajista puhuttaessa. Muuten puolueet eivät useinkaan ole aktiivisia näissä kysymyksissä ja tukeutuvat varsin konservatiiviseen perhekäsitykseen.

Käytännössä lähes kaikki ihmiset ovat toiminnoiltaan tuollaisia, että eivät ole aktiivisia muuttamaan asioita kun eivät näe ongelmia mutta havahtuvat kun muutos on selkeästi negatiivinen. Sama toimintatapa ilmenee lähes kaikilla ihmisillä. Ollaan tyytyväisiä vaikka palkankorotusta ei tule kun sitä ei olla aktiivisesti vaatimassa, mutta sitten havahdutaan jos edut heikkenevät tai työkaveri saa palkankorotuksen.

Quote
Tutkijat ovat arvioineet, että julkinen keskustelu ei ole Britanniassa niin polarisoitunutta ja kärjekästä, koska rasismin vastainen toiminta on Britanniassa monia muita maita vahvempaa.

Miten massiivista ja jatkuvaa rasisminvastaisen toiminnan pitäisi olla jotta se toimisi? Ovatko Britanniassa maahanmuuttajien asiat tutkijan mielestä paremmalla tolalla kuin Suomessa, ja jos ovat, niin paljonko lisää rahaa tarvittaisiin jotta Suomi saavuttaisi Britannian loisteliaan tason rasismin vastaisessa toiminnassa?
Title: Vs: 2011-04.02 HS: Muukalaisviha verhotaan helposti tekosyihin
Post by: Ari-Lee on 02.04.2011, 13:31:13
Vaikka tämä koko aihe ottaa jo niin pahasti pattiin on pakko kysyä että missä Euroopan maassa on onnistuttu integroimaan toisia kulttuureja? Missä sitä on tehty kuluttamatta yhteiskunnan verotuloja pohjattomasti?
Tuo otsikkokin jo raivostuttaa. En vihaa muukalaisia vaan olen suuttunut mokuttajille! He eivät esitä yhtään ainoaa järkisyytä miksi yhä enenevä osa verotuloista on pakko laittaa mokutukseen ja ylipäänsä väestönsiirtoihin. Ei ole olemassa sellaista matemaattista kaavaa. Ihme on jo se miten on tähän asti päästy.
Title: Vs: 2011-04.02 HS: Muukalaisviha verhotaan helposti tekosyihin
Post by: PMH on 02.04.2011, 16:37:25
Quote from: Eino P. Keravalta on 02.04.2011, 08:56:51
QuoteMuukalaisviha verhotaan tekosyihin

Euroopassa on paljon ihmisiä, jotka eivät oikein tykkää humanitäärisistä maahanmuuttajista. He eivät voi myöntää sitä reilusti, vaan käyttävät tekosyinä sellaisia toissijaisia seikkoja kuin kunniaväkivaltaa, homovainoja, ghettoutumista, joukkoraiskauksia, huoltosuhteen heikentymistä, sosiaalisia ongelmia, no-go-vyöhykkeitä, lisääntynyttä rikollisuutta, naisten alistamista, demokratian rapautumista, sananvapauden asteitteista tuhoa, länsimaisen oikeuskäsityksen vastaista sharia-lakia, valtion velkaantumista, arvojärjestelmien konfliktia, asuntopulaa, white flight-ilmiötä, katujengiytymistä, koululaitoksen ahdinkoa, kantaväestön oikeuksien kaventamista ja juutalaisten vainoja.

Niinpä niin.

Eino P, Kiteytti juuri väkevästi asianytimen. Komppaan 110%. Kiitos Eino ;)
Title: Vs: 2011-04.02 HS: Muukalaisviha verhotaan helposti tekosyihin
Post by: Jouko on 02.04.2011, 16:42:29
Quote from: PMH on 02.04.2011, 16:37:25

Eikka on Ajattelija, filosofi.  ;)
Title: Vs: 2011-04.02 HS: Muukalaisviha verhotaan helposti tekosyihin
Post by: törö on 02.04.2011, 17:24:07
Quote
Mokuttaminen verhotaan helposti tekosyihin

Punaviherpopulistiset ja oikeistoliberaalit puolueet ovat onnistuneet monissa maissa löysentämään maahanmuuttopolitiikkaa muun muassa muukalaisvihamielisyyden vastustamiseen vetoamalla.

Viimeisen vuosikymmenen aikana keskustelu maahanmuutosta ja monikulttuurisuudesta on kiihtynyt useissa Euroopan maissa.

Aiemmin tasavalta oli laajalti hyväksytty tavoite, mutta viime aikoina sitä on arvosteltu monin tavoin. Erityisen kärjekästä kritiikkiä ovat esittäneet muukalaismyönteiset puolueet ja radikaalin punaviher- ja oikeistoliberaalipopulismin edustajat, joita on nykyisin useimmissa Länsi-Euroopan maissa.

Monikultturismin aalto on syntynyt osaksi vastareaktiona kansalaisien lisääntyneelle vapaudelle päättää omasta elämästään sekä paineille lisätä suoraa demokratiaa. Usein siihen kytkeytyy kuitenkin elitistinen ja leimaava puhetapa.

Vapauttaja ja hyvinvointia käsiteltäessä runsaasti huomiota ovat saaneet vieraisiin kulttuureihin liittyvät kysymykset. Jotta takapajuloista tulleet ihmiset tuntisivat olonsa kodikkaaksi, kantaväestön palkat ja oikeudet on ajettava alas.

Musliminaisten huivien lisäksi on puolustettu ja hyssytelty pakkoavioliittoja, kunniaväkivaltaa, tyttöjen ympärileikkauksia ja muita väkivallan muotoja. Julkisen keskustelun seurauksena väkivallan vastaista työtä ja sen yhteiskunnallista tukea on rasistiksi leimautumisen pelossa tehty huomattavan vähän.

Naisten oikeuksia ja sukupuolten tasa-arvoa on kuitenkin käytetty myös valtaväestöön kuuluvien ja maahanmuuttajien välisiä kulttuurierojen salaamiseen. Selittämällä tiettyjen kulttuurien ei-demokraattisien piirteiden julkisuuteen asti päässeet ilmenevät yksittäistapauksiksi, korostamalla muita maahanmuuttajien elämään liittyviä piirteitä väkivallan kustannuksella ja olettamalla tietystä maasta saapuneet ihmiset täysin epäyhtenäiseksi ryhmäksi on luotu kuvaa naisten alistamiseen nuivasti suhtautuvista maahanmuuttajayhteisöistä.

Radikaalit punaviher- ja oikeistoliberaalipopulistiset puolueet ovat aktiivisesti lakaisseet maton alle väkivaltaan liittyviä kysymyksiä ja pyrkivät tällä tavoin estämään niiden vaikuttamista maahanmuuttopolitiikkaan. Esimerkiksi Tanskassa pakkoavioliittokeskustelun vähättely ja hyssyttely ja löperön maahanmuuttopolitiikan kannattaminen ovat kulkeneet käsi kädessä.

Nykyisin Tanskassa on keskustaoikeistolainen hallitus, jonka tukipuolueena toimii maahanmuuttokriittinen Tanskan kansanpuolue. Tämän yhteistyön tuloksena Tanskan maahanmuuttolainsäädäntö on yksi Euroopan tiukimmista.

Vuonna 2001, kun Tanskan hallituskoalitio nousi valtaan, maahanmuuttokysymyksistä kiisteltiin ankarasti. Media oli käsitellyt pakkoavioliittoja jo vuosien ajan, joten niiden estämisestä muodostui käypä argumentti lainsäädännön kiristämiselle. Puolueet pyrkivät säilyttämään naisien oikeudet samalla kun ne rajoittivat Euroopan ulkopuolelta lähtöisin olevien puolisoiden mahdollisuuksia asua Tanskassa.

Vastaavalla tavalla esimerkiksi Alankomaissa maahanmuuttokriittiset ovat käyttäneet naisten asemaan ja väkivaltaan liittyviä kysymyksiä maahanmuuttokriittisen ja ihmisoikeusmyönteisen politiikan ajamiseen.

Tyypillistä näille poliittisille ryhmille on, että naisten oikeudet ja sukupuolten tasa-arvo kiinnostavat ennen kaikkea maahanmuuttajista puhuttaessa, koska tilastot osoittavat, että ongelmien painopiste on vahvasti sillä suunnalla. Muuten puolueet eivät useinkaan ole erityisen huolissaan näistä kysymyksissä ja tukeutuvat varsin länsimaiseen perhekäsitykseen, jonka mukaan akan hakkaaminen ja tyttöjen käyttäytymisen kontrollointi väkivallan avulla ovat yksiselitteisesti rikoksia. Korkeintaan poliisille pitäisi antaa lisää resursseja ja kusipäisille äijille kovempia tuomioita.

Yhteiskunnallinen puhe kunniaväkivallasta ja pakkoavioliitoista ei kuitenkaan välttämättä johda kärjistyneisiin asetelmiin tai yhteiskuntaryhmien välisiin vastakkainasetteluihin eikä sen puoleen mihinkään muuhunkaan.

Esimerkiksi Britanniassa aihetta on käsitelty julkisuudessa runsaasti ja tuotu esiin toimiviksi arvailtuja tapoja puuttua väkivaltaan. On myös pohdittu ajan kanssa ja kokouspalkkioita vastaan, miten maahanmuuttajataustaisia väkivallan uhreja ja tekijöitä tavoitetaan parhaiten, mutta ongelmat eivät ota vähentyäkseen.

Tutkijat ovat arvioineet, että julkinen keskustelu ei ole Britanniassa niin tehokasta, koska punavihreiden ja oikeistoliberaalien toiminta on Britanniassa monia muita maita vahvempaa.

Lisäksi brittiläiset maahanmuuttajajärjestöt osallistuvat julkiseen keskusteluun aktiivisesti ja tekevät työtä väkivallan hyssyttelemiseksi ja selittelemiseksi. Näiden järjestöjen asiantuntemus tunnustetaan ja sitä hyödynnetään laajalti päätöksenteossa.

Monet eurooppalaisesta keskustelusta tutut aiheet ovat viime aikoina saaneet julkisuutta Suomessakin. Tähän joukkoon kuuluu myös kunniaväkivalta.

Maahanmuutto ja naisiin kohdistuva väkivalta liitettiin toisiinsa vuoden 2010 alussa kauppakeskus Sellon surmien jälkeen, koska punavihreät ja oikeistoliberaalit pelkäsivät vaalikarjan pillastuvan ja alkavan kannattaa enenevässä määrin maahanmuuttokriittisiä. Tapahtumia seurasi erityisesti valtamediassa, mutta myös Internetissä maahanmuuttokriittisiin kohdistuvien vihamielisten purkauksien ja uhkailujen aalto.

Nyt on päätettävä, miten kunniaväkivallasta puhutaan ja aletaanko sille mahdollisesti tehdä vihdoin viimein jotain. Tärkeintä on pohtia, mitkä keinot ovat monikulttuurin edistämisen kannalta tehokkaimpia, ja välttää maahanmuuttokriittisyyden lisääntyminen väkivaltaan puuttumisen sivuseurauksena.

Kunniaan liittyvät konfliktit ja väkivalta ovat myös Suomessa aitoja ongelmia, ja viranomaisten on osattava toimia niitä kohdatessaan. Tarvitaan lisäresursseja maahanmuuttajataustaisten väkivallan uhrien ja tekijöiden kanssa toimiville järjestöille, joiden työ on liian usein lyhytkestoisten hankkeiden varassa, jotta mistään todellisista suojatyöpaikoista voitaisiin puhua. Perinteistä poliisi+oikeuslaitos+rangaistuslaitos-yhdistelmää ei ole suositeltavaa käyttää, koska se vähentää monikulttuuria edistävien järjestöjen tehtäviä ja edelleen rahoitusta ja suojatyöpaikkoja.

Ylipäänsä on lisättävä panostusta perhe- ja lähisuhdeväkivallan vastaiseen työhön, jolla on Suomessa kansainvälisesti katsottuna heikot resurssit, koska punavihreitä ja oikeistoliberaaleja ei ole voinut vähempää kiinnostaa mitä kantasuomalaisrahvaan naisille kuuluu. Monikulttuurin edistäminen ja järjestöissä pesivien pullasorsien lihottaminen on syytä sijoittaa tärkeäksi osaksi muuta perhe- ja lähisuhdeväkivallan vähentämiseen tähtäävää toimintaa.

Alkuperäistekstin kirjoittaja Suvi Keskinen on Turun yliopiston tutkijakollegiumin tutkijatohtori, joka vertailee tanskalaista ja suomalaista maahanmuuttokeskustelua. Lopullisen kirjoitusasun antanut törö taasen on Hommaforumin nuorempia kantapeikkoja.
Title: Vs: 2011-04.02 HS: Muukalaisviha verhotaan helposti tekosyihin
Post by: K.K. on 07.06.2012, 14:02:19
Quote from: juge on 02.04.2011, 06:28:03
Oikeistopopulistiset puolueet ovat onnistuneet monissa maissa kiristämään maahanmuuttopolitiikkaa muun muassa naisten oikeuksiin vetoamalla.

Viimeisen vuosikymmenen aikana keskustelu maahanmuutosta ja monikulttuurisuudesta on kiihtynyt useissa Euroopan maissa.

Aiemmin monikulttuurisuus oli laajalti hyväksytty tavoite, mutta viime aikoina sitä on arvosteltu monin tavoin. Erityisen kärjekästä kritiikkiä ovat esittäneet muukalaisvihamieliset puolueet ja radikaalin oikeistopopulismin edustajat, joita on nykyisin useimmissa Länsi-Euroopan maissa.

Kansallismielisyyden aalto on syntynyt osaksi vastareaktiona talouden globalisoitumisen ja ylikansallisen päätöksenteon lisääntymiseen esimerkiksi Euroopan unionin kehityksessä. Usein siihen kytkeytyy kuitenkin muukalaisvihamielinen ja rasistinen puhetapa.

Maahanmuuttoa ja monikulttuurisuutta käsiteltäessä runsaasti huomiota ovat saaneet sukupuoleen liittyvät kysymykset.

Musliminaisten huivien lisäksi on kiistelty pakkoavioliitoista, kunniaväkivallasta, tyttöjen ympärileikkauksista ja muista väkivallan muodoista. Julkisen keskustelun seurauksena väkivallan vastaista työtä ja sen yhteiskunnallista tukea on kehitetty.

Naisten oikeuksia ja sukupuolten tasaarvoa on kuitenkin käytetty myös erottelemaan valtaväestöön kuuluvia ja maahanmuuttajia toisistaan. Yleistämällä yksittäisten tapausten perusteella, korostamalla väkivaltaa muiden maahanmuuttajien elämään liittyvien piirteiden kustannuksella ja olettamalla tietystä maasta saapuneet ihmiset yhtenäiseksi ryhmäksi on luotu kuvaa naisten alistamisen ja väkivallan sävyttämistä maahanmuuttajayhteisöistä.

Radikaalit oikeistopopulistiset puolueet ovat ottaneet aktiivisesti esiin väkivaltaan liittyviä kysymyksiä ja pyrkivät niiden avulla edistämään maahanmuuton rajoittamiseen tähtäävää poliittista ohjelmaansa. Esimerkiksi Tanskassa pakkoavioliittokeskustelut ja tiukan maahanmuuttopolitiikan toteuttaminen ovat kulkeneet käsi kädessä.

Nykyisin Tanskassa on keskustaoikeistolainen hallitus, jonka tukipuolueena toimii muukalaisvihamielinen Tanskan kansanpuolue. Tämän yhteistyön tuloksena Tanskan maahanmuuttolainsäädäntö on yksi Euroopan tiukimmista.

[...]

http://www.hs.fi/paakirjoitus/artikkeli/Muukalaisviha+verhotaan+helposti+tekosyihin/1135265094575

Britanniassa populistiset konservatiivipoliitikot ovat taas kerran verhoamassa ilmeistä muukalaisuuskammoisuuttaan,muka naisten ja tyttöjen oloista huolestuneisuudeksi.

Pakkoavioliitot pannaan? Brittivanhempia uhkaa kohta vankila

Konservatiivipoliitikot haluavat kieltää pakkoavioliitot Britanniassa.

Britannian sisäministeri Theresa May on esitellyt uuden lakialoitteen, jonka mukaan lapsensa avioliittoon pakottavat vanhemmat voitaisiin tuomita tulevaisuudessa vankilaan.

Myös pääministeri David Cameron on arvostellut pakkoavioliittoja kovin sanoin ja verrannut niitä orjuuteen. Asiasta kertoo Daily Mail.

Mayn mukaan yli 8000 nuorta naista solmii vuosittain oman tahtonsa vastaisen avioliiton Britanniassa.

Poliitikot eivät ole tarttuneet helppoon aiheeseen, koska pakkoavioliittoja on yritetty kriminalisoida jo aiemmin, mutta hankkeet ovat aina kaatuneet vastustuksen alla. Vuonna 2004 työväenpuolue harkitsi pakkoavioliittojen kieltämistä, mutta perui aikeensa pelätessään karkottavansa joidenkin etnisten ryhmien äänestäjiä.

Vuonna 2008 taas ehdotettiin, että pakkoavioliiton uhri voisi hakea suojelua oikeudesta, mutta tällöin ei ollut varsinaisesti kyse pakkoavioliittojen kieltämisestä.

Tällä hetkellä pakkoavioliittoja kieltävää lakia ei siis ole, ja jos tekijät halutaan saattaa oikeudelliseen vastuuseen, on heitä syytettävä muista rikosnimikkeistä, kuten kidnappauksesta, vapaudenriistosta, ahdistelusta tai pahoinpitelystä.

Jos nyt suunniteltu aikataulu pitää kutinsa, astuu pakkoavioliitot suoraan kieltävä laki voimaan ensi vuonna.

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2012060715679137_ul.shtml (http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2012060715679137_ul.shtml)
Title: Vs: 2011-04.02 HS: Muukalaisviha verhotaan helposti tekosyihin
Post by: Luotsi on 07.06.2012, 14:12:48
QuotePakkoavioliitot pannaan? Brittivanhempia uhkaa kohta vankila

Ohhoh! Hyvä että meille kerrotaan brittivanhempien barbaarisista tavoista!
Title: Vs: 2011-04.02 HS: Muukalaisviha verhotaan helposti tekosyihin
Post by: Tabula Rasa on 07.06.2012, 14:24:25
Entä mikäli sellaiset ihmiset jotka eivät pidä muukalaisista myöntäisivät sen ja perustaisivat oman puolueen joka olisi avoimen muukalaisvastainen? osaako kukaan kuvitella edes suunnilleen millaisen paskamyrskyn silmään siinä joutuisi. Työt sun muut saa unohtaa. Mikäli ihminen voisi olla vapaasti sitä mieltä kun on(vaikka sitten muukalaisvastainen) se olisi sitä. Nykyisessä asenneilmapiirissä muukalaisvastaiseksi leimaantuminen on itsemurhaa pahempi.
Title: Vs: 2011-04.02 HS: Muukalaisviha verhotaan helposti tekosyihin
Post by: törö on 07.06.2012, 14:36:46
Puolustan suomalaista kulttuuria oli se rasismia tai ei. Suomalaisen on saatava elää muiden kustannuksella ja rikastuttaa puistojen ilmapiiriä ilman että ulkomaanelävät tulevat häiritsemään!

http://www.youtube.com/watch?v=bGzX7wQdecs (http://www.youtube.com/watch?v=bGzX7wQdecs)
Title: Vs: 2011-04.02 HS: Muukalaisviha verhotaan helposti tekosyihin
Post by: Jepulis on 07.06.2012, 15:25:20
Quote from: juge on 02.04.2011, 06:28:03
Oikeistopopulistiset puolueet ovat onnistuneet monissa maissa kiristämään maahanmuuttopolitiikkaa muun muassa naisten oikeuksiin vetoamalla.
Se on ihan hirveää. On välittömästi poljettava naisten oikeuksia. Itsekkäästi asetimme naisten tasa-arvon monikulttuurisuuden esteeksi ja näin kiistämme tulijoiden oikeuden omaan kulttuuriinsa. Kulttuuriin, johon shariaoikeus kuuluu yhtenä pohjoismaihin tervetulleena piirteenä.

:facepalm: Jeesuksen kevät.
Title: Vs: 2011-04.02 HS: Muukalaisviha verhotaan helposti tekosyihin
Post by: Seal on 07.06.2012, 15:27:42
Quote from: Jepulis on 07.06.2012, 15:25:20
Quote from: juge on 02.04.2011, 06:28:03
Oikeistopopulistiset puolueet ovat onnistuneet monissa maissa kiristämään maahanmuuttopolitiikkaa muun muassa naisten oikeuksiin vetoamalla.
Se on ihan hirveää. On välittömästi poljettava naisten oikeuksia. Itsekkäästi asetimme naisten tasa-arvon monikulttuurisuuden esteeksi ja näin kiistämme tulijoiden oikeuden omaan kulttuuriinsa. Kulttuuriin, johon shariaoikeus kuuluu yhtenä pohjoismaihin tervetulleena piirteenä.

:facepalm: Jeesuksen kevät.

Aikamoinen aivopieru medialta jos tuon näkee pahana asiana... Viimeiset 100 vuotta jankutettu naisten oikeuksien puolesta (minä itse mukaanlukien niin kauan kun asioista olen jotain ymmärtänyt), mutta nyt kun vaarassa on ISLAMILAISEN MIEHEN OIKEUDET niin naisten oikeuksien torppaaminen onkin hyvä juttu.
Title: Vs: 2011-04.02 HS: Muukalaisviha verhotaan helposti tekosyihin
Post by: Professori on 07.06.2012, 16:38:55
Quote from: Luotsi on 07.06.2012, 14:12:48
QuotePakkoavioliitot pannaan? Brittivanhempia uhkaa kohta vankila

Ohhoh! Hyvä että meille kerrotaan brittivanhempien barbaarisista tavoista!

No sanotaanko näin, että oli pakkonaittajan etninen tausta mikä hyvänsä, olisi meilläkin syytä käydä läpi sellainen yhteiskunnallinen keskustelu jossa pakkonaittamisen hyvä ja huonot puolet käytäisiin läpi. Sinänsä olen samaa mieltä alleviivauksesi journaistisesta tulkinnasta.

EDIT: Korjasin typon
Title: Vs: 2011-04.02 HS: Muukalaisviha verhotaan helposti tekosyihin
Post by: Nationalisti on 07.06.2012, 16:40:19
Quote from: Gödel on 02.04.2011, 06:37:18
Quote from: juge on 02.04.2011, 06:28:03
Aiemmin monikulttuurisuus oli laajalti hyväksytty tavoite....

Mitä ihmeen monikulttuurisuutta on suurelta osin yhtä uskontokuntaa edustavien henkilöiden invaasio Suomeen?

Tarkotat vissiin kristittyjä? Veikkaanpa, että suurin osa Suomeen saapuvista mamuista ovat kristittyjä.
Title: Vs: 2011-04.02 HS: Muukalaisviha verhotaan helposti tekosyihin
Post by: Professori on 07.06.2012, 16:41:59
Quote from: Nationalisti on 07.06.2012, 16:40:19
Tarkotat vissiin kristittyjä? Veikkaanpa, että suurin osa Suomeen saapuvista mamuista ovat kristittyjä.

Lienet oikeassa. Mutta miten on pysyvästi Suomeen saapuneiden osalta. Tietääkö kukaan?
Title: Vs: 2011-04.02 HS: Muukalaisviha verhotaan helposti tekosyihin
Post by: Siili on 07.06.2012, 16:57:45
Quote from: Professori on 07.06.2012, 16:41:59
Quote from: Nationalisti on 07.06.2012, 16:40:19
Tarkotat vissiin kristittyjä? Veikkaanpa, että suurin osa Suomeen saapuvista mamuista ovat kristittyjä.

Lienet oikeassa. Mutta miten on pysyvästi Suomeen saapuneiden osalta. Tietääkö kukaan?

Eihän sillä ole oikeasti väliä.  Nk. haasteellisten maahanmuuttajien ("humamut") joukossa islaminuskoisia lienee suuri enemmistö.  He jäävät Suomeen, vaikkeivät sopeutuisi millään, mistä seuraa, että kantisten pitää sopeutua heihin.
Title: Vs: 2011-04.02 HS: Muukalaisviha verhotaan helposti tekosyihin
Post by: Lahti-Saloranta on 07.06.2012, 17:16:45
Quote from: Eino P. Keravalta on 02.04.2011, 08:56:51
QuoteMuukalaisviha verhotaan tekosyihin

Euroopassa on paljon ihmisiä, jotka eivät oikein tykkää humanitäärisistä maahanmuuttajista. He eivät voi myöntää sitä reilusti, vaan käyttävät tekosyinä sellaisia toissijaisia seikkoja kuin kunniaväkivaltaa, homovainoja, ghettoutumista, joukkoraiskauksia, huoltosuhteen heikentymistä, sosiaalisia ongelmia, no-go-vyöhykkeitä, lisääntynyttä rikollisuutta, naisten alistamista, demokratian rapautumista, sananvapauden asteitteista tuhoa, länsimaisen oikeuskäsityksen vastaista sharia-lakia, valtion velkaantumista, arvojärjestelmien konfliktia, asuntopulaa, white flight-ilmiötä, katujengiytymistä, koululaitoksen ahdinkoa, kantaväestön oikeuksien kaventamista ja juutalaisten vainoja.

Niinpä niin.
Oikein rupesi hävettämään kun itsekkin suhtautuu nuivasti humanitääriseen maahanmuuttoon ja vielä vedoten noihin Einon luvettemiin tekosyihin. Sitä taitaa olla sisimmältään suvaitsematon rasisti kun ei hyväksy noita kulttuuriamme rikastuttavia ilmiöitä.