Quote from: Rautaputkelan Aamusanomat
Poliisi varoittaa kaupustelijoista: Tiedossa jo tapauksia, joissa on käyty kiinni
Varsinais-Suomen poliisi muistuttaa järjenkäytöstä, kun ulkomaalaistaustaiset henkilöt saapuvat kotioville pyytämään rahaa tai myymään jotain tavaraa. Poliisi sai tiistain aikana useita ilmoituksia kaupustelijoista, jotka yrittivät myydä tavaroita muun muassa kauppojen ja huoltoasemien pihoilla Varsinais-Suomen alueella.
Poliisille on ilmoitettu myös, että henkilöt tulevat kotioville valmiiksi kirjoitettujen lappujen kanssa. Poliisille on jo ilmoitettu, että rahaa lompakosta kaivaneen henkilön rahapussi on lähtenyt pyytäjän matkaan.
Oikea toimintatapa on ilmoittaa tapahtuneesta poliisille, varsinkin jos kerjääminen on aggressiivistä tai kaupustelulla aiheutetaan haittaa tai jopa vaaratilanteita.
Poliisin tietoon on jo tullut tapauksia, joissa kaupustelijat ovat käyneet kiinni ihmisiin.
Poliisin tietoon ei kuitenkaan ole vielä tullut, että kukaan olisi näissä loukkaantunut. Myös jos kerjääjä tai oven taakse tullut avunpyytäjä on lapsi, pyydetään asiasta ilmoittamaan hätäkeskukseen numeroon 112.
Hyvät ihmiset! Tehkää, kuten poliisi sanoo!
Jos näette aggressiivisen kerjäläisen, soittakaa
heti poliisille tai hätänumeroon.
Jos kerjäläinen tulee kotiovellenne tai asuinalueellenne, ilmoittakaa
heti poliisille! Älkää jääkö odottamaan, että naapurissa asuvalta vanhukselta potkitaan ensin polvet murskaksi.
Nämä ovat häikäilemättömiä ja vaarallisia rikollisia, jotka valikoivat uhreikseen erityisesti vanhuksia, lapsia ja vammaisia. Poliisi ei varmasti turhan takia pyydä ihmisiä soittamaan hätänumeroon. Tehkää, kuten poliisi sanoo.
Nyt riitti. Ei enää yhtään ryöstettyä vanhusta. Ilmoittakaa poliisille -
ajoissa!
Tätä se Braxin torppaama Kerjäläislaki tiesi.
RomMannejen otteet kovenevat ja ennenpitkää ensimmäiset ikäihmisemme saavat tuta sitä mitä hallitus haluaa heille tapahtuvan.
Soitelkaa polliisille hyvänen aika! Voi hellanlettas! Sillähän tämä ratkeaa. Vaan kun polliisi ei tule ja kaikki on jo viety. Onko uhrista enää soittelijaksi?
Jahas jahas, poliisi levittää panettelevaa tai solvaavaa tietoa kansanryhmästä.
Brax, Illman ja Kalske? Missä mennään?
Kerroin asiasta juuri vaimolle ja kuulemma eilen täällä Tampereella/Holvastissa pyörinyt jotain kaupustelijoita. Vaimo ei ollut kerennyt ovelle kun olivat jo lähteneet naapuriin. Ilmeisesti hampaita näyttävät saksanpaimenkoira ja leonberginkoira eivät ole otollista kaupustelumaaperää.
Quote from: MoonShine on 29.03.2011, 20:21:24
Tätä se Braxin torppaama Kerjäläislaki tiesi.
RomMannejen otteet kovenevat ja ennenpitkää ensimmäiset ikäihmisemme saavat tuta sitä mitä hallitus haluaa heille tapahtuvan.
Mitä kauemmas maaseudulle nuo levittäytyvät, sitä todennäköisemmin korpilaki ryhtyy karsimaan porukkaa ...
Viranomaisten tarkkaan harkitsema ja siis luvallinen termi on; ulkomaalaistaustainen kaupustelija, joka liian pitkänä taipuu varmastikin johonkin kätevämpään muotoon varsin pian.
Sata vuotta sitten Suomessa kierteli ja ryösteli ratsain, silloisen Venäjän kansalaisia; Laukkuryssiä.
Ulkkiskauppuri, Romanian rosvo, Taivaan lahja, Halosen lemmikki, Braxin suojatti....kyllä niille kutsumanimi keksitään.
En toki sano, että nämä "kaupustelijat" olisivat juuri romanialaisia, mutta kaikelta varalta.
Tätä et tiennyt kerjäläisten mukana tulevata rikollisuudesta (http://deduco.wordpress.com/2011/03/24/tata-et-tiennyt-kerjalaisten-mukana-tulevasta-rikollisuudesta/).
QuotePoliisin päivittäistiedote (http://www.poliisi.fi/poliisi/varsinais-suomi/home.nsf/pfbd/961260E891B76842C2257862004A1230?opendocument)
...Poliisin tietoon on jo tullut tapauksia joissa kaupustelijat ovat käyneet kiinni ihmisiin hihasta repimällä. Poliisin tietoon ei kuitenkaan ole vielä tullut, että kukaan olisi näissä loukkaantunut...
Erityisesti kannan huolta vanhuksista. Kaupungin keskustoissa asuu kerrostaloissa paljon yksinäisiä vanhuksia, jotka ovat täysin puolustuskyvyttömiä. Vanhoissa kerrostaloissa ei useinkaan ole alaovi lukossa, sisään pääsee kuka vain.
Quote from: Oinomaos on 29.03.2011, 21:17:19
Soita sinne ja soita tänne, mutta onko siitä mitään hyötyä? Toisessa ketjussa keskustellaan siitä, että Helsingin poliisi ei takaa kaupunkilaisten turvallisuutta (http://hommaforum.org/index.php/topic,46362.0.html).
Kaiken lisäksi äänekäs ja turhan paljon mediassa esillä oleva vihervasemmistolaislauma, joiltain osin tunnettu myös nimellä Vapaa liikkuvuus, vaatii Helsingin kaupunkia järjestämään tälle porukalle majoitustilat.
Mitähän seuraavaksi?
Poliisi ehkä puhuttaa kauppiaita, jos ennättää paikalle. Siis varokaa aggressiivisia kerjäläisiä. Yhteiskunta ei tee heille mitään, mutta ainahan voitte pysytellä sisällä ja ostaa kunnon lukot oviin.
Jos nyt vielä viime kesäinen tilanne on voimassa, ja miksipä ei olisi, niin poliisilla ei ole aikaa, eikä ilmeisesti juuri halujakaan.
Tämä nyt vain omakohtaisena kokemuksena, puhelun jälkeen. Ja Varsinais-Suomessa.
"joo niitä on riesaksi asti" ja siinä se.
Viime vuonna vain 3 kerjäläistä kävi ovella. Tänä vuonna enemmän? Samat naamat ei varmasti tule enää toista kertaa, mutta riittäähän noita.
Motiiveja ei tarvitse miettiä. En pidä uskottavana että joku jannu kävelee tuolta tietä pitkin tänne. Tuosta suunnasta tullessa lähin kauppala on yli 20km päässä. Sieltäkä ne muka kävelee? Se ainakin on varma ettei liiku julkisella liikenteellä...koska sitä ei ole. Kenties ne tuleekin toisesta suunnasta, pienen sivutielenkin tehtyään? No siihenkin suuntaan on yli 20km...
Ei tarvitse olla Einstein tätä yhtälöä ratkaistaessa.
Pitää tehdä aiheelle pieni nosto, samalla kun ilmoitan (toivottavasti) tulevan asuinkuntani tilanteesta. Imatralla on bongattu ensimmäiset romanian romanikerjäläiset tältä keväältä, käyneet marketin sisätiloissa kerjäämässä, ajettu ulos/ tulleet myöhemmin takaisin/ kärähtäneet näpistyksestä/ poliisi korjannut pois. Mummeli oli silminnäkijöiden mukaan tuotu kalliilla henkilöautolla paikalle, jolla myös poistunut, eli normikaava toistunut, kuten muillakin paikkakunnilla. Tarkemmat yksityiskohdat jääköön pois, ettei kaupalle tule mitään hankaluuksia viranomaisten puolelta, kun en tiedä mitä saa sanoa mitä ei.
Eli paska leviää, tuuletin pyörii. Vakituisesti asuvat maahanmuuttajat asuttavat näitä kerjuuporukoita ja roudaavat passipaikoille. Imatran seudun nuivat katselkaa ympärillenne, ottakaa autosta kuva jos osuu kohdalle ja ilmoittakaa poliisille. Itse käyn ko. kaupassa silloin tällöin ja yleensä kamera on mukana. Kauppa on muuten "liehuvan liekinvarren" vakiomyymälä.