Nyt täytyy ihan tosissaan ihmetellä.
Jyväskylä oli ennen (4-5 vuotta sitten) suht rauhallinen kaupunki. Kantaväestön osuus oli suuri, ehkä 80%. Nyt noin joka kolmas keskustassa vastaan tuleva on somali tai musta tai arabi. Esim. Forumissa notkuu sama mamuporukka päivästä toiseen. Ne ovat siellä kun tulen töistä iltapäivällä, ja ne ovat siellä aina kun liikun keskustassa iltaisin. Mikseivät ne käy töissä? Kuulostan nyt ihan kamalalta, mutta mitä hittoa täällä on tapahtunut? Mistä nuo kaikki ovat tänne yhtäkkiä pölähtäneet? Onko tänne avattu vokki tai joku?
En ole rasisti, mutta minusta olisi huomattavasti kivempi, kun suurin osa kotikaupunkini vastaantulijoista puhuisi suomea ja näyttäisi suomalaisilta tai hitto vie edes venäläisiltä. Ei myöskään ole kiva tulla neekerin tai arabin lähentelemäksi tai saada peräänsä huuteluja tyyliin "huora".
Ovatko muut jyväskyläläiset huomanneet saman, vai olenko ihan yliherkkä?
Tämä kaupunki on muuttunut liikaa, minä en enää tykkää. :-\
Jyväskylässä puhutaan huhujen mukaan puhtainta suomea, joten kai on ihan reilua, että mamuja kotoutetaan nimenomaan juuri Jyväskylässä!
Kotiseutusi on rikastunut kulttuurillisesti. Onnittelut Jyväskylä!
Monesta virallisesta tahosta moinen on tavoiteltavaa.
Tervetuloa mm. Päivi Talibin uuteen monikultturistiseen globaaliin Suomeen. Päivi olettaa sinun haistattavan uutena maailmankansalaisena Suomelle pitkät paskat ja sinun muuttavan jonnekin, missä arvostetaan työntekoa ja länsimaisia arvoja (esim. Australia).
Päivi sitten jää paskastanistaniksi muuttuneeseen Suomeen nauttimaan kulttuurillisesta värinästä, kunnes suojatyön rahoitus loppuu valtion rahavarojen loppuessa.
Jyväskylä on Kouvoloitu, ei siinä sen kummempaa, opetelkaa uimaan,
onhan teillä uimavuorot. Nauttikaa, kaikki on nyt paremmin ja Jyväskylä
rikastuu. Tai, äänestäkää!
Otan osaa. Äänestä viisaasti.
Quote from: pelle12 on 28.03.2011, 19:11:01
Jyväskylässä puhutaan huhujen mukaan puhtainta suomea, joten kai on ihan reilua, että mamuja kotoutetaan nimenomaan juuri Jyväskylässä!
20 vuotta Keski-Suomessa asuneena komppaan sillä korjauksella kuitenkin, että keski-suomalaisten puheesta katoavat d kirjaimet. En edes muista milloin olisin lausunut moisen :D
Ja kirjoituksesta päätellen olen entistä iloisempi, että muutin sieltä 14 vuotta sitten pois.
Quote from: dothefake on 28.03.2011, 19:16:31
Jyväskylä on Kouvoloitu, ei siinä sen kummempaa, opetelkaa uimaan,
onhan teillä uimavuorot. Nauttikaa, kaikki on nyt paremmin ja Jyväskylä
rikastuu. Tai, äänestäkää!
Äänestin minä Kouvolassa, mutta se ei riittänyt. Satu Kurri ja Niina Korpelainen voittivat, ja nyt täällä on sata
neesomalia ja kuusaalaiset angolalaiset päälle. Ja voikkaalaiset.
Osaan joltisesti puhua 100 v vanhaa Jyväskylän murretta. Täytyy todeta, että murre on muuttunut.
Kun ihminen muuttaa alueelta pois, hän vie mukanaan sen murteen, joka alueella oli sillä hetkellä. Murteen muuttuminen lähtöalueella ei vaikuta häneen, vaan hän opettaa sen ajankohdan murteen läheisilleen.
Ei Jyväskylä ole ainoa Kouvoloitu taajama Suomessa.
Sitä samaa rikastamista on havaittavissa joka niemessä ja saarelmassa.
Tietääkö kukaan yhtään täysin Kouvoloimatonta nurkkaa Suomessa?
Quote from: MoonShine on 29.03.2011, 10:19:43

Koko Ahvenanmaan maakunnassa ei väestötilastojen mukaan asunut vuodenvaihteessa yhtään somalin- eikä afgaaninkielistä henkilöä. Arabiankielisiä oli 36 ja kurdinkielisiä 63. Venäjänkielisiäkään ei ollut kuin 103.
Tuusniemellä Pohjois-Savossa, jossa minulla on sukutaustaa, asui vuoden vaihteessa yhteensä 2 864 ihmistä. Heistä 2 837 oli suomenkielisiä (koska savon kieltä ei tilastoida erikseen), 2 ruotsinkielistä, 1 saamenkielinen ja 24 muunkielisiä. Tiedän, että viimeksi mainittu lukema sisältää muun muassa saksalaisia kotivävyjä ja sen sellaisia, varmaan myös muutaman venäläisvaimon. Ulkomaan kansalaisia Tuusniemellä asui 19.
http://pxweb2.stat.fi/Database/StatFin/vrm/vaerak/vaerak_fi.asp
Enoni on kertonut, että hänen nuoruudessaan 1950-luvulla Tuusniemelle tuli ensimmäinen neekeri. Neekeriä sai mennä markkinoilla katsomaan maksua vastaan. Tuohon aikaan ei kenellekään olisi tullut mieleenkään sanoa "tumma afrikkalaistaustainen".
<--- Täten onnittelen itse itseäni tonnin paukkumisesta.
Quote from: Tuulenhenki on 28.03.2011, 18:47:35
Ovatko muut jyväskyläläiset huomanneet saman, vai olenko ihan yliherkkä?
Tämä kaupunki on muuttunut liikaa, minä en enää tykkää. :-\
Kyllä se viimeksi ihan tuolta näytti, mutta taisin vain arvella, että ehkä jotkin etnofestivaalit on menossa. Käyt ilmeisesti keskustassa useammin kuin minä ;D
Quote from: Tuulenhenki on 28.03.2011, 18:47:35
Nyt täytyy ihan tosissaan ihmetellä.
Jyväskylä oli ennen (4-5 vuotta sitten) suht rauhallinen kaupunki. Kantaväestön osuus oli suuri, ehkä 80%. Nyt noin joka kolmas keskustassa vastaan tuleva on somali tai musta tai arabi. Esim. Forumissa notkuu sama mamuporukka päivästä toiseen. Ne ovat siellä kun tulen töistä iltapäivällä, ja ne ovat siellä aina kun liikun keskustassa iltaisin. Mikseivät ne käy töissä? Kuulostan nyt ihan kamalalta, mutta mitä hittoa täällä on tapahtunut? Mistä nuo kaikki ovat tänne yhtäkkiä pölähtäneet? Onko tänne avattu vokki tai joku?
En ole rasisti, mutta minusta olisi huomattavasti kivempi, kun suurin osa kotikaupunkini vastaantulijoista puhuisi suomea ja näyttäisi suomalaisilta tai hitto vie edes venäläisiltä. Ei myöskään ole kiva tulla neekerin tai arabin lähentelemäksi tai saada peräänsä huuteluja tyyliin "huora".
Ovatko muut jyväskyläläiset huomanneet saman, vai olenko ihan yliherkkä?
Tämä kaupunki on muuttunut liikaa, minä en enää tykkää. :-\
Olen välillä miettinyt käydessäni Helsingissa viikonloppuvisiitilla ja ollessani Aseman vieressä olevan McDonald pikaruoka ravintolan ainoa valkoihoinen asiakas (ravintola lähes täynnä), että kertookohan päättäjämme meille totuutta Suomen maanhanmuuttaja väestön todellisesta koosta vai onko todellinen koko heillekin mysteeri.
Niin, ja miksi lähes kaikki ovat neekereitä, missä ovat eskimot,
samat määrät aasialaisia, eteläamerikkalaisia, austraalialaisia,
tasmaanialaisia, intialaisia nyt ainakin luulisi tulevan ihan hirveästi,
mutta ei. Eikö missään muualla asiat ole huonosti kuin Afrikassa?
Ja jos vika ei ole maaperässä, siis itse mantereessa, niin kuinka heistä
täällä tulee sen kummempaa.
Quote from: Miniluv on 29.03.2011, 14:51:22
Käyt ilmeisesti keskustassa useammin kuin minä ;D
Ja jos vielä omaisit Tuulenhengen ulkomuodon niin varmasti saisit enemmän huomiotakin niiltä kulman kundeilta :D
Foorum kyllä kieltämättä näyttää remonttinsa jälkeen muuttuneen kaupungin ykkös hengailumestaksi eli en yhtään ihmettele jos tyhjäntoimittajat "päivystävät" siellä nykyään hartaammin kuin ennen.
QuoteNiin, ja miksi lähes kaikki ovat neekereitä, missä ovat eskimot,
samat määrät aasialaisia, eteläamerikkalaisia, austraalialaisia,
tasmaanialaisia, intialaisia nyt ainakin luulisi tulevan ihan hirveästi,
mutta ei.
Kiinan-Korean suuntaan viittaavaa ulkomuotoa on kyllä ihan reilusti täälläpäin.
Quote from: Miniluv on 29.03.2011, 16:54:55

Notkuvatko päivällä?
Quote from: dothefake on 29.03.2011, 17:02:45
Quote from: Miniluv on 29.03.2011, 16:54:55
QuoteNiin, ja miksi lähes kaikki ovat neekereitä, missä ovat eskimot,
samat määrät aasialaisia, eteläamerikkalaisia, austraalialaisia,
tasmaanialaisia, intialaisia nyt ainakin luulisi tulevan ihan hirveästi,
mutta ei.
Kiinan-Korean suuntaan viittaavaa ulkomuotoa on kyllä ihan reilusti täälläpäin.
Notkuvatko päivällä?
Notkuvatko yöt ja päivät?
Nuo kiinankorealaiset käyvät koulussa suurin osa. Ainakin näen niitä aina töistä tullessani, kun niitä nousee linkkiin koulujen pysäkeiltä. He ovat siis hiukkasen ylempää kastia minun silmissäni kuin nämä forumissa notkuvat arabit ja mustat.
Luulisin kuitenkin, ettei jekylällä ole aihetta varsinaiseen värinäpaniikkiin.
Sillä levypallot otetaan täällä etelässä.
JAMK:in opiskelijoita? Englannista tullut kaverini opiskelee siellä ja luokalla on kuulemma paljon varsinaisia.
QuoteJAMKilla on yhteensä viisi englanninkielistä koulutusohjelmaa: Nursing, Facility Management, Logistics Engineering, International Business ja Music and Media Management.
http://www.jamk.fi/koulutus/2/0/jamk_halutuimpien_joukossa_englanninkielisten_koulutusohjelmien_haussa
^ Ehkä.
Mutta jos täällä on VOK, niin missä helkkarissa se on? En ole kuullut mitään siitä että tänne edes suunniteltaisiin moista, en sen jälkeen kun se Säynätsalon vokkihomma kaatui. Ja noita tyyppejä on oikeasti jo PALJON. Niillä on (sori vain ilmaus :D ) pakko olla joku pesä lähistöllä.
Mistä tulikin mieleeni ... että:
Espoon sisällä oleva ankkalammikko Kauniainen näyttää olevan turhan monokulttuurinen. Siellä ei muslimeja kaduilla näe vaan keskusta täyttyy vapauteen pakotetuista naisista ja muista alemman uskonnon edustajista.
Ehdottaisinkin, että sinne avattaisiin VOK ja Kauniaisten kaupunki velvoitettaisiin mm. suosimaan näitä korkeasti koulutettuja rikastajia avoimien virkojen täytössä. Valtapuolue RKP voisi ottaa myös asiakseen moskeijan rakentamisen kauppakeskuksen yhteyteen.
QuoteMutta jos täällä on VOK, niin missä helkkarissa se on?
Kiintiöpakolaisia tulee sellaiset 50 vuodessa. Mahtaako riittää selittämään?
Quote from: Lodi on 02.04.2011, 09:51:29
Espoon sisällä oleva ankkalammikko Kauniainen näyttää olevan turhan monokulttuurinen. Siellä ei muslimeja kaduilla näe vaan keskusta täyttyy vapauteen pakotetuista naisista ja muista alemman uskonnon edustajista.
On siellä 4,2 % vieraskielisiä (muu kuin suomi, ruotsi tai saame) ja 3,4 % ulkomaan kansalaisia. Lähteenä sama Tilastokeskuksen väestötilasto, jota siteerasin aiemmin Ahvenanmaan ja Tuusniemen yhteydessä.
Jotta pysyisin aiheessa, niin katsotaan vielä Jyväskylä.
Tilanne 31.12.2010:
Väkiluku 130 816
Suomenkielisiä 126 153 (96,4 %)
Ruotsinkielisiä 288 (0,2 %)
Saamenkielisiä 8
Muut kielet yhteensä 4 367 (3,3 %)
Ulkomaan kansalaisia 3 175 (2,4 %)
Tadaa. Kauniaisissa on siis suhteellisesti enemmän ulkomaalaisia kuin Jyväskylässä.
Jatkanpa vielä vähän, kun putkahti mielen syövereistä tuo tässä ketjussa aiemmin käytetty sana "kouvoloituminen".
Kouvola on "kouvoloitunut" vähemmän kuin Jyväskylä. Tässä Kouvolan luvut 31.12.2010:
Väkiluku 88 072
Suomenkielisiä 85 218 (96,8 %)
Ruotsinkielisiä 311 (0,4 %)
Saamenkielisiä 2
Muut kielet yhteensä 2 541 (2,9 %)
Ulkomaan kansalaisia 1 863 (2,1 %)
Väestötilastoista ei ikävä kyllä saa kuntatasolla irti yksittäisiä kieliä tai kansalaisuuksia.
QuoteEi myöskään ole kiva tulla neekerin tai arabin lähentelemäksi tai saada peräänsä huuteluja tyyliin "huora".
Nollatoleranssi käyttöön. Nuo molemmat ovat rangaistavia rikoksia Suomessa.
Quote from: Topi Junkkari on 02.04.2011, 13:12:16
Tadaa. Kauniaisissa on siis suhteellisesti enemmän ulkomaalaisia kuin Jyväskylässä.
Kauniaisten ulkkarit saatta kuitenkin viettää päivänsä ihan jossain muualla, kuin kauppakeskusten auloissa ja Sossu/Kelan tiloissa.
Tuskin Kauniaisten sossun ja Kelan ovikaan tarvitsee uutta ovipumppua viikoittain kuten Stadin, Espoon ja Vantaan rikastuneimmissa lähiöissä, joissa sen elinikä mitataan päivissä.
Quote from: MoonShine on 02.04.2011, 16:04:34

Taitaa tosiaan olla niin, että se Kauniaisten 4,2% on töissä päivisin ja muutoinkaan he eivät suosi eurooppalaisesta vaatetuksesta eroavaa pukeutumista. Siksi he sulautuvat katukuvaan.
Luulen myös, että ne Kauniaisissa esiintyvät vieraat kielet ovat pääosin eurooppalaisia kieliä.
Vaikka tämä ketju alkoikin Jyväskylästä (joka paikkakuntana liittyy myös omaan henkilöhistoriaani), niin sallikaa minun postata vielä pari itselleni tavalla tai toisella läheisten paikkakuntien tilastoa.
Mänttä-Vilppula, tilanne 31.12.2010:
Väkiluku 11 413
Suomenkielisiä 11 247 (98,5 %)
Ruotsinkielisiä 23 (0,2 %)
Saamenkielisiä 3
Muut kielet yhteensä 140 (1,2 %)
Ulkomaan kansalaisia 134 (1,2 %)
Tässä kohtaa ihmetyttää ruotsinkielisten pieni määrä. Lähes kaikki tehtaanpatruuna Serlachiusten jälkeläiset ovat jättäneet uppoavan laivan.
Kannattaa myös muistaa, että tilastot koskevat Suomessa vakinaisesti asuvia. M-V on osaansa enemmän rikastettu kaupunki, mutta sosturpahakijat eivät näy väestötilastossa. Siivet Oy :facepalm:
Lappeenranta, tilanne 31.12.2010:
Väkiluku 71 982 (oho, sehän on pienempi kuin Kouvola)
Suomenkielisiä 68 520 (95,2 %)
Ruotsinkielisiä 117 (0,2 %)
Saamenkielisiä 1
Muut kielet yhteensä 3 344 (4,6 %)
Ulkomaan kansalaisia 2 477 (3,4 %)
Taitaa olla Villimiehenrannalla aika monta "inkeriläistä" "paluumuuttajaa". Saisivat jättää ne jättiputken siemenet tuomatta.
http://hommaforum.org/index.php/topic,46590.0.html
Jotain tosiaan on vikaan mennyt, kun entisen ministerin kommentteja lukee. Eli linkki tuohon jossa puhutaan vaalipaneelista, tänään näemmä ollut.
Ketjussa mainituista kiinalaisista, nepä taitaa mennä aikaseen töihin ja myöhäseen lähteä pois jotta hintalaatusuhteeltaan parasta ravintolaruokaa saavat tehtyä, en nyt tiedä mutta pieni epäilys on asiasta kun kehuvat kovasti niitä ravintoloita, joissa töissä ovat. En tiedä omistavatko itse vai olisiko suomalaiset omistajat, vähän epäilen jälkimmäistä. En ole kumminkaan keltään kuullut että olisi kiinalainen kimppuun käynyt, vähän muunmaanlaisista olen kuullut semmoistakin. Uusi ilmiö eivät ole missään nimessä.
Ehkä keskustassa on siksi kun muuttivat jonkin mamujutun keskustaan ja heidän soppala on myös keskustassa. Ennen viihtyivät Kuokkalassa hyvin. Vai olisiko keskustassa kaikkien tavoitettavissa olevia markkinoita vaikka hattaranmyynnille, tiedä tuosta kun en harrasta hattaransyöntiä.
Mitä itse olen kiinalaisten kanssa jutellut (kiinaksi), olen ymmärtänyt että aika lailla nuo yritykset on kiinalaisomistuksessa. Siis suoraan ei ole sanottu, mutta rivien välistä olen asian näin ymmärtänyt. Toisaalta mitäpä väliä sillä on, toki tänne saa yritykset tulla tekemään rahaa jos ihmiset ovat niistä halukkaita maksamaan, omistuksista huolimatta.
Asian tekee kinkkiseksi se, että aika monesti tuo kiinalaisomistus on mitä on. Juuri äsken lähti eräs ravintolan omistaja vankilaan käytännössä orjatyövoiman käytöstä. Kiinassa ehkä normaali meininki, Suomessa... ei aivan.
Allekirjoitan täysin ilmiön (Jyväskylän kaupunkikuvan muutoksen 5 vuoden aikana). Tilanne on tosiaan muuttunut aika radikaalisti. Ja samalla on tullut kokonaan uusi huumausainekauppaan liittyvä ongelma. Sekä tämä heidän asenne poliisia kohtaan, kyllä ollaan muuten semisti **rpä otsassa uudellakin poliisiasemalla, lähinnä liittyen rikastajien asenteeseen ja käyttäytymiseen poliisia kohtaan sen jälkeen kun käry on käynyt.
Järjestäytynyttä...
Olin Jyväskylässä käymässä joskun 90-luvun lopulla. Forumin tuulikaapissa skinhead-tyyppinen mieshenkilö ilmaisi halunsa pahoinpidellä minut. Nurkan takaa kurkki muutama kiiltävä päälaki valmiina rientämään apuun. Tunsin oloni tukalaksi ja yritin kääntää nuorukaisen huomion muualle kysymällä, miksi hän ei ahdistele minun sijastani ulkona parveilevia mustalaisia. Skinin punaiset silmät muljahtivat kun hän huusi:"Turpa kiinni! Mun isä on puoliks mustalainen!" Hämmingin turvin poistuin paikalta ja taisinpa nauraa hykerrelläkin hiukan pahimpien adrenaliinien haihduttua.
Milloin nähdään Jyväskylän ensimmäinen musta skinhead?
Laukaa on kaunis kaukaa, kierrä kaukaa Laukaa
Quote from: Topi Junkkari on 02.04.2011, 18:43:52
Vaikka tämä ketju alkoikin Jyväskylästä (joka paikkakuntana liittyy myös omaan henkilöhistoriaani), niin sallikaa minun postata vielä pari itselleni tavalla tai toisella läheisten paikkakuntien tilastoa.
Mänttä-Vilppula, tilanne 31.12.2010:
Väkiluku 11 413
Suomenkielisiä 11 247 (98,5 %)
Ruotsinkielisiä 23 (0,2 %)
Saamenkielisiä 3
Muut kielet yhteensä 140 (1,2 %)
Ulkomaan kansalaisia 134 (1,2 %)
Tässä kohtaa ihmetyttää ruotsinkielisten pieni määrä. Lähes kaikki tehtaanpatruuna Serlachiusten jälkeläiset ovat jättäneet uppoavan laivan.
Kannattaa myös muistaa, että tilastot koskevat Suomessa vakinaisesti asuvia. M-V on osaansa enemmän rikastettu kaupunki, mutta sosturpahakijat eivät näy väestötilastossa. Siivet Oy :facepalm:
Lappeenranta, tilanne 31.12.2010:
Väkiluku 71 982 (oho, sehän on pienempi kuin Kouvola)
Suomenkielisiä 68 520 (95,2 %)
Ruotsinkielisiä 117 (0,2 %)
Saamenkielisiä 1
Muut kielet yhteensä 3 344 (4,6 %)
Ulkomaan kansalaisia 2 477 (3,4 %)
Taitaa olla Villimiehenrannalla aika monta "inkeriläistä" "paluumuuttajaa". Saisivat jättää ne jättiputken siemenet tuomatta.
Tuntuupa isolta tuo ulkomaalaisten osuus. Paikallinen metallifirma varmaan myös osaltaan syynä tähän. Siellä on/ollut töissä, kiinalaisia, virolaisia, puolalaisia.
Eikö siipien asukkaat ole paikallisissa tilastoissa ollenkaan?
Quote from: Damage,Inc. on 05.04.2011, 12:50:06

Tilastokeskuksen väestötilastoissa näkyy vain Suomessa vakinaisesti asuva väestö. En tiedä, missä tilastossa siipeilijät näkyvät vai näkyvätkö missään. Onkohan edes Mäntti-Vilppilän kaupungilla mitään käsitystä niiden määrästä?
Quote from: Topi Junkkari on 05.04.2011, 13:02:58
Quote from: Damage,Inc. on 05.04.2011, 12:50:06
Eikö siipien asukkaat ole paikallisissa tilastoissa ollenkaan?
Tilastokeskuksen väestötilastoissa näkyy vain Suomessa vakinaisesti asuva väestö. En tiedä, missä tilastossa siipeilijät näkyvät vai näkyvätkö missään. Onkohan edes Mäntti-Vilppilän kaupungilla mitään käsitystä niiden määrästä?
En tiedä, täytyis ny kaivella jostain ne määrät. Vedän nyt mutulla. Tulikohan "lapsi"turviksia aluksi se 10-15? Nythän kaupunki päätti ottaa lisää 20. Se oli muuten aika mielenkiintoinen tapahtuma, kun kaikille avoimessa kaupunginhallituksen kokouksessa näiden uusien kahdenkymmenen turviksen ottamista käsiteltiin. Silloin puolueeseen katsomatta, käytettiin asiaan hyvin negatiivisesti suhtautuvia puheenvuoroja.
Siinä kokouksessa asiaa ei päätetty, vaan asia jätettiin kovan vastustuksen takia ns. pöydälle, myöhemmin ratkaistavaksi. Mutta kappas, jonkun ajan kuluttua kunnankuivat(KMV-lehti) ilmoitti lehdessään kaupunginhallituksen sittenkin hyväksyneen kahdenkymmenen turvapaikanhakijan vastaanottamisesta Mänttä-Vilppulaan. Näiden uusien tulokkaiden kustannuksistahan on täällä ollut jo juttuakin.
Quote from: Damage,Inc. on 05.04.2011, 14:33:08
En tiedä, täytyis ny kaivella jostain ne määrät. Vedän nyt mutulla. Tulikohan "lapsi"turviksia aluksi se 10-15? Nythän kaupunki päätti ottaa lisää 20.
Kerrohan sitten, jos saat jotakin selville. Taitaa nyt mennä Jyväskylä-ketju pahasti off-topiciksi... tai ainakin sadan kilometrin päähän.
Mänttäläinen ystäväni soitteli eilen, ja keskustelin aiheesta myös hänen kanssaan. Annoin hänelle toimeksiannon selvittää, keitä oikein ovat Mänttä-Vilppulan kolme saamenkielistä asukasta.
Oma sidokseni paikkakunnalle on 9 vuoden ajan jatkunut pätkittäinen orjatyö Mäntän Musiikkijuhlien (http://www.mantanmusiikkijuhlat.fi/) palveluksessa ja sitä kautta syntynyt ystäväpiiri. Olen taas kesällä tulossa hommiin, minut bongaa varmimmin ison mustan Mersun ratista. Paikallinen kulttuuriväki kutsuu meitä festareiden pätkätyöläisiä
muuttolinnuiksi.
No rehellisesti sanoen selvästi suurin osa Jyväskylän keskustan alueella vastaantulevista ulkomaalaisista (tai värillisistä) on yliopiston (ja muiden koulujen) vaihto-opiskelijoita tai -tutkijoita.
Lemminkäisen kanssa olen tuosta täysin samaa mieltä.
Eri asia kuitenkin ovat ei-korkeakouluopiskelijat, joiden suhteellinen määrä on kasvanut myös paljon. Nämä ovat juuri niitä henkilöitä, joihin mm. itse viittasin aiemmin
Quote from: Tuulenhenki on 28.03.2011, 18:47:35
Nyt täytyy ihan tosissaan ihmetellä.
Jyväskylä oli ennen (4-5 vuotta sitten) suht rauhallinen kaupunki. Kantaväestön osuus oli suuri, ehkä 80%. Nyt noin joka kolmas keskustassa vastaan tuleva on somali tai musta tai arabi. Esim. Forumissa notkuu sama mamuporukka päivästä toiseen. Ne ovat siellä kun tulen töistä iltapäivällä, ja ne ovat siellä aina kun liikun keskustassa iltaisin. Mikseivät ne käy töissä? Kuulostan nyt ihan kamalalta, mutta mitä hittoa täällä on tapahtunut? Mistä nuo kaikki ovat tänne yhtäkkiä pölähtäneet? Onko tänne avattu vokki tai joku?
En ole rasisti, mutta minusta olisi huomattavasti kivempi, kun suurin osa kotikaupunkini vastaantulijoista puhuisi suomea ja näyttäisi suomalaisilta tai hitto vie edes venäläisiltä. Ei myöskään ole kiva tulla neekerin tai arabin lähentelemäksi tai saada peräänsä huuteluja tyyliin "huora".
Ovatko muut jyväskyläläiset huomanneet saman, vai olenko ihan yliherkkä?
Tämä kaupunki on muuttunut liikaa, minä en enää tykkää. :-\
Käytiin tossa joku viikko sitten isoolla kirkoolla ruokakaupoilla ja poikettiin lopuksi RAXiin mättämään. RAXin ikkunoista on aika hyvät näkymät ydinkeskustan sykkeeseen ja täytyy kyllä ihmetellä samaa kuin nimim. Tuulenhenki tuossa yllä. Kyllä oli ryynikylässä väriä. Ilmeisesti sitä etnistä värinää? En hirveästi valehtele jos sanon, että noin joka kahdeskymmenes ohikulkija oli muun kuin kantaväestön edustajan näköinen. En jaksa uskoa, että nuo yllä mainitut vaihto-oppilaat ja tutkijat selittäisivät tätä. Muutin jykylästä muutaman vuoden asumisen jälkeen pois noin seitsemän vuotta sitten ja jos en nyt ihan väärin muista, niin kyllä muuten on meininki muuttunut.
Quote from: Lasse Nortunen on 10.12.2011, 15:56:43

Minullakin on aika syvät siteet Jyväskylään.
Kaupunki on muuttunut täysin 10 vuodessa. Iltaisin se muistuttaa mitä tahansa afrikkalaista kaupunkia eikä kävelykadulle enää viitsi edes mennä. Tämä on täysi arvaus, mutta veikkaisin, että Jkl:n poliisilaitos taitaa olla hieman tukossa monikulttuurisesta värinästä, eli katuväkivallasta ja raiskauksista.
Monikulttuuri näköjään rules myös Keski-Suomessa. Jkl:n hallinto on ollut täysi punavihermädättämö, josta katukuva kertoo kaiken oleellisen. Jkl:ssä valtaa ovat pitäneet Kok + Dem + Vihr. ja jälki näkyy.
Olisikohan viimeinen hetki herätä sielläkin? Kunnallisvaalit ovat vajaan vuoden päästä.
Quote from: Octavius on 10.12.2011, 16:07:44

Turha potkia tutkainta vastaan. Vaalitulokset osoittavat selvästi, että Suomen kansa haluaa jakaa verovaransa ja maansa afrikkalaisten kanssa.
Quote from: Octavius on 10.12.2011, 16:07:44
Monikulttuuri näköjään rules myös Keski-Suomessa. Jkl:n hallinto on ollut täysi punavihermädättämö, josta katukuva kertoo kaiken oleellisen. Jkl:ssä valtaa ovat pitäneet Kok + Dem + Vihr. ja jälki näkyy.
Sinäkö olet sitten keskustan kannattaja vai miksi jätit keskustan mainitsematta? Keskusta-kokoomuksella on kaksi paikkaa enemmän kuin demari-vihreillä. Punavihermädättämö on sinulta joko valhe tai erehedys. Veikkaan ensimmäistä. Toimita toki todisteet. Semminkin kun kaikkein punaisin valtuustopuolue SKP on ollut ainoa järjen ääni Riitta Tynjän suulla korruptiokeikauksissa tai vaikka peruspalvelujen säilyttämisessä, kuten peruskoulujen kunnostuksessa.
Quote from: Tuulenhenki on 28.03.2011, 18:47:35
Nyt täytyy ihan tosissaan ihmetellä.
Ei myöskään ole kiva tulla neekerin tai arabin lähentelemäksi tai saada peräänsä huuteluja tyyliin "huora".
Kunnianloukkaus..Muistan erään naisen joka antoi eräälle arabille pakit kun pyyti tanssimaan, niin kaveri sylkinaisen eteen lattialle.. Herrasmiehen tavat näillä.. ???
Quote from: Mansikka on 10.12.2011, 16:58:06
Quote from: Octavius on 10.12.2011, 16:07:44
Monikulttuuri näköjään rules myös Keski-Suomessa. Jkl:n hallinto on ollut täysi punavihermädättämö, josta katukuva kertoo kaiken oleellisen. Jkl:ssä valtaa ovat pitäneet Kok + Dem + Vihr. ja jälki näkyy.
Sinäkö olet sitten keskustan kannattaja vai miksi jätit keskustan mainitsematta? Keskusta-kokoomuksella on kaksi paikkaa enemmän kuin demari-vihreillä. Punavihermädättämö on sinulta joko valhe tai erehedys. Veikkaan ensimmäistä. Toimita toki todisteet. Semminkin kun kaikkein punaisin valtuustopuolue SKP on ollut ainoa järjen ääni Riitta Tynjän suulla korruptiokeikauksissa tai vaikka peruspalvelujen säilyttämisessä, kuten peruskoulujen kunnostuksessa.
En ole Keskustan kannattaja. Sen voi lisätä aivan hyvin punavihermädättämön leiriin.
Tulokset ratkaisevat aina. Ne on nyt nähty.
Kunnallisvaaleissa tavataan.
ikäni asunut muuramessa, ja mitä penska-iästä muistan, niin ei sillon muutama vuosi sitten jyväskylässä pahemmin neekeriä näkynyt. Nykyää, niinä harvoina hetkinä, kun jyväskylässä käyn (en pidä keskustasta, eli en käy ellei ole pakko) on kaduilla kohtuu paljon noita rikastuttajia, että tuo 20/1 voi hyvinkin pitää paikkansa, jopa enemmän. Itse ihmettelen sitä, että en ole nähnyt kuin 2 tumma-ihoista jyväskylässä töissä: nämä pitivät keskustassa etnisten ruokien kauppaa. Osan lähiöistä läpi ajaessa (esim. kuokkala) ei näe kotimaisen näköisiä ihmisiä ollenkaan.
Voisin todeta olevani hyvin onnellinen, että saan asua "mamu-free-zonella" muuramessa. kaiketi alle 8 mamua, joista 6 pizzerianpyörittäjiä ja 2 heidän lapsiaan. Ne harvat neekerit, jotka tänne eksyvät, tulevat jyväskylästä. Toivon,että tulevaisuus näyttää samalta kuin tämä, lumisateen jälkeinen hetki: valkoiselta :)
Kun viimeksi kävin Jyväskylässä vajaa vuosi sitten, en kiinnittänyt mitenkään erityisesti huomiota neekereihin. Saattoi niitä kävelykadun Kolmikulman puoleisessa päässä jonkin verran hengailla, mutta mielestäni ei ongelmaksi asti.
Kyseisen visiittini tärkeimmät pisteet, joiden välillä liikuin, olivat rautatieasema, Omenahotelli, Kaupunginteatteri, Old Brick's ja Sohwi. Niin, ja kävin myös kukkakaupassa jossakin Puistokadulla lähellä hautuumaata. Ei minua pelottanut kävellä tuhannen tuiskeessa yöllä Sohwilta hotelliin.
En tiennyt koko kaupungista mitään ennen vuotta 1992, mutta silloin alkoi pakkotutustuminen, kun sotavaltion lähettämässä junalitterassa oli määräasemana Jyväskylä.
Kyllä Jyväskylän keskustassa saa tuiskeessakin kävellä viikonloppuiltana rauhassa, jos ei varsinaisesti itse hae hankaluuksia. Muistan vain kerran, kun miehistä kiinnostunut arabimies seurasi minua grillille puolen kilometrin verran. Sanaakaan ei vaihdettu, omasta mielestäni en antanut mitään vihjeitä, mutta tyhjässä vessassa tämä tuli pisuaarilla häiritsevän lähelle ja katsoessani, että mitä vittua se nyt noin lähelle tunkee, niin huomasin, että munistahan se oli kiinnostunut. Grillin lähellekin se jäi väijymään, mutta poistui kun kavereitani tuli perästä paikalle. Jotenkin siinä saatoin kuvitella, että miltä naispuolisesta olisi tuntunut, kun seksinnälkäinen arabi seuraa tarmokkaasti perässä.
Quote from: svobo on 10.12.2011, 19:05:24

Tämä on minulle hyvin tuttua, niin täällä kuin myös maailmalla. Kap kaupungissa (E-Afrikka) eräs musta liikemies tarjoili paukkuja (alkoholia) minulle ja supisi korvaan samalla rakkauden tunnustuksia, oli surullinen kun hänen rakkaansa oli kaatunut jossakin sodassa.. :facepalm: Itse ymmärsin tämän kokemuksen jälkeen naisten tunteet, jos joku ei kiinnosta.. ;)
Quote from: MoonShine on 29.03.2011, 10:19:43
Ei Jyväskylä ole ainoa Kouvoloitu taajama Suomessa.
Sitä samaa rikastamista on havaittavissa joka niemessä ja saarelmassa.
Tietääkö kukaan yhtään täysin Kouvoloimatonta nurkkaa Suomessa?
Ei, koska Seinäjoella käydessäni meinasin ajaa autolla neekerin päälle, ajoi polkupyörällä suoraan eteen, järkytyin, en sen takia että meinas jäädä alle ja holtittoman ajonsa takia en edes olisi ollut syyllinen kun en itse todellakaan tehnyt mitään liikennevirhettä, vaan sen takia että Seinäjoella oli neekeri.
Quote from: KTM on 10.12.2011, 20:59:06
Ei, koska Seinäjoella käydessäni meinasin ajaa autolla neekerin päälle, ajoi polkupyörällä suoraan eteen, järkytyin, en sen takia että meinas jäädä alle ja holtittoman ajonsa takia en edes olisi ollut syyllinen kun en itse todellakaan tehnyt mitään liikennevirhettä, vaan sen takia että Seinäjoella oli neekeri.
Soititko poliisille tai teetkö/teitkö rikosilmoituksen liikennerikkomuksesta? Ei ois ehkä mahdotonta löytää yhtä tummaihoista Seinäjoelta.
Quote from: harmaakarhu on 10.12.2011, 17:52:23
Osan lähiöistä läpi ajaessa (esim. kuokkala) ei näe kotimaisen näköisiä ihmisiä ollenkaan.
Wanha vitsi kuuluu: Mikä on punainen päältä ja musta sisältä? Kuokkalan bussi.
Kunnallisvaaleissahan se nähdään haluavatko jyväskyläläiset kaupunkinsa muuttuvan vielä enemmän afrikkalaiseksi kuin se nyt on.
Onhan nyt siellä jo värinää. Ja monikulttuuria. Kyse on vain siitä haluavatko jyväskyläläiset sitä lisää vai eivät. Eiköhän demareiden, kokkareiden, vihreiden ja muun punavihermädättämön kädenjälki ala jo näkyä jopa omakotialueilla.
Kunnallisvaaleissa tavataan.
Quote from: Tuulenhenki on 28.03.2011, 18:47:35
Ei myöskään ole kiva tulla neekerin tai arabin lähentelemäksi tai saada peräänsä huuteluja tyyliin "huora".
Jos huutelija olisi suomalainen ja huutelun kohteena maahanmuuttaja, kyseessä olisi rasistinen viharikos, josta tulisi vähintään ehdollista.
Quote from: Marko Parkkola on 10.12.2011, 22:25:29
Quote from: harmaakarhu on 10.12.2011, 17:52:23
Osan lähiöistä läpi ajaessa (esim. kuokkala) ei näe kotimaisen näköisiä ihmisiä ollenkaan.
Wanha vitsi kuuluu: Mikä on punainen päältä ja musta sisältä? Kuokkalan bussi.
tätä vitsiä kerrottin jo 90-lukujen puolivälissä.
Quote from: KeiKei on 04.04.2011, 18:58:32
Olin Jyväskylässä käymässä joskun 90-luvun lopulla. Forumin tuulikaapissa skinhead-tyyppinen mieshenkilö ilmaisi halunsa pahoinpidellä minut. Nurkan takaa kurkki muutama kiiltävä päälaki valmiina rientämään apuun. Tunsin oloni tukalaksi ja yritin kääntää nuorukaisen huomion muualle kysymällä, miksi hän ei ahdistele minun sijastani ulkona parveilevia mustalaisia. Skinin punaiset silmät muljahtivat kun hän huusi:"Turpa kiinni! Mun isä on puoliks mustalainen!" Hämmingin turvin poistuin paikalta ja taisinpa nauraa hykerrelläkin hiukan pahimpien adrenaliinien haihduttua.
Milloin nähdään Jyväskylän ensimmäinen musta skinhead?
Laukaa on kaunis kaukaa, kierrä kaukaa Laukaa
Mä meinasin saada jyväskylässä pataan mustalaisilta. (ja heti perään joiltakin naikkosilta kun tokaisin että noi mannet olisi pitänyt lähettää saksaan 1942)
Quote from: Miniluv on 02.04.2011, 10:31:44
QuoteMutta jos täällä on VOK, niin missä helkkarissa se on?
Kiintiöpakolaisia tulee sellaiset 50 vuodessa. Mahtaako riittää selittämään?
kertokaas missä kaupunginosassa mamut nykyään asustelee?
ihan mielenkiinnosta olisi kiva tietää.
Quote from: Tuulenhenki on 02.04.2011, 09:45:44
Mutta jos täällä on VOK, niin missä helkkarissa se on?
Voiko VOK olla ulkoistettu, hajautettu malli?
Quote from: Osakesäästäjä(ei keinotte on 10.12.2011, 23:36:58
Mä meinasin saada jyväskylässä pataan mustalaisilta. (ja heti perään joiltakin naikkosilta kun tokaisin että noi mannet olisi pitänyt lähettää saksaan 1942)
Itsehän olen saanut metalliputkesta, nyrkistä ja avokämmenestä mustalaisilta Jyväskylässä 90 luvun alussa. Rohkeat pojat kävivät piiskuisen teinin kimppuun oikein joukolla. Ja joo, muistan kyllä että sitä vitsiä kerrottiin 90-luvun puolivälissä, kun itsekin sitä kerroin. Olen meinaan Muuramesta kotoisin ja Jyväskylässäkin pari vuotta asunut ;)
Jyväskylä siis pyyhitään yli, "etsi impiwaara ja muuta sinne"-muistiosta.
Olisitte heille kohteliaita ettei nekin vaan saa päähänsä muuttaa sieltä Espooseen.
Itse asiassa, Keuruulla 60km länteen Jyväskylästä puhutaan puhtainta suomea. Jyväskylä opiskelukaupunkina on sulatusuuni.
Ei voi olla. Ehdotan Hämeenlinnaa, vaikka en siellä ole koskaan asunut. En sitten tiedä, Jyväskylässä vaivaa varsinkin tuo kaksois-Ä (erittäin mieto tosin), tyyliin: "jyvääskylässä".
Ja taas värisee. Kipeetä touhua. Eikö tuohon saada mitään tolkkua? Nyt ei jaksa edes mitään "mukahauskaa vitsiä vääntää", ketuttaa niin kovaa.
http://www.ksml.fi/uutiset/keski-suomi/raju-pahoinpitely-jyvaskylassa-miesta-hakattiin-lumilapiolla/983784
Nuori mies pahoinpideltiin sairaalakuntoon tiistain ja keskiviikon välisenä yönä Jyväskylän keskustassa.
Vuonna 1991 syntynyt turkulainen mies poistui puolenyön aikaan keskustassa sijaitsevasta ravintolasta. Hänellä oli tarkoitus kävellä läheiselle linja-autopysäkille.
Poliisin mukaan matkalla uhria tuli vastaan kolmen ulkomaalaistaustaisen miehen seurue. Yhdellä miehistä oli lumilapio kädessään.
Seurue pahoinpiteli turkulaisen miehen lumilapiolla ja poistui sen jälkeen paikalta.
Uhri sai vammoja kasvoihinsa. Hänet vietiin Keski-Suomen keskussairaalaan hoidettavaksi.
Poliisi tutkii asiaa pahoinpitelynä.
Quote from: Lasse Nortunen on 28.12.2011, 17:43:02
Nyt ei jaksa edes mitään "mukahauskaa vitsiä vääntää", ketuttaa niin kovaa.
Jospa minä yritän vääntää puolestasi.
QuotePoliisin mukaan matkalla uhria tuli vastaan kolmen ulkomaalaistaustaisen miehen seurue. Yhdellä miehistä oli lumilapio kädessään.
Lumilapion käyttö lienee opittu aikoinaan Helsingin Marttahotellin vastaanottokeskuksen edustalla, siellähän ne ulkomaalaistaustaiset innolla lapioivat lunta siinä legendaarisessa Hesarin lavastamassa kuvassa.
Vakavasti ottaen olen ihan yhtä muumiintunut tällaisesta kuin Lassekin.
Tästä on jo ketju kotimaan uutisten osiossa.
Asiasta: Kaikissa kulttuureissa kanssaihmisten henkeä ja terveyttä ei arvosteta niin kuin suomalaisessa kulttuurissa. Tämän satunaisen yökyöpelin henki ja terveys katsottiin maahanmuuttajien toimesta hetken huvituksen arvoiseksi.
Mielenkiintoista, että poliisi tutkii tapahtunutta pahoinpitelynä eikä törkeänä pahoinpitelynä. Liekö ymmärtänyt tekovälineen nimen, lumilapion siis, väärin. Tuskin se oli lumesta tehty.
Pahoinpitely muuttuu törkeäksi, jos lyö metallipampulla tai pistää teroitetulla hammasharjalla tai fileerausveitsellä. Linkkarilla viiltäminen voi olla tavallinen pahoinpitely. Kumipampulla lyöminen ei ole törkeä noin lähtökohtaisesti. Lyijytäytteisellä putkella tai Fiskarsin pistolapiolla lyöminen olisi ehkä ollut törkeä pahoinpitely Jyskälässäkin, oletan.
Unilukemiseksi juristitutkijan rajanvetoa tavallisen ja törkeän pahoinpitelyn välisestä rajanvedosta:
http://www.oikeus.fi/uploads/lyqsl6nwm3vo.pdf
Quote from: Lasse Nortunen on 28.12.2011, 17:43:02
Nyt ei jaksa edes mitään "mukahauskaa vitsiä vääntää", ketuttaa niin kovaa.
Mies meni pysäkille, lapio.
Quote from: M on 28.12.2011, 18:19:39
Mielenkiintoista, että poliisi tutkii tapahtunutta pahoinpitelynä eikä törkeänä pahoinpitelynä. Liekö ymmärtänyt tekovälineen nimen, lumilapion siis, väärin. Tuskin se oli lumesta tehty.
Pahoinpitely muuttuu törkeäksi, jos lyö metallipampulla tai pistää teroitetulla hammasharjalla tai fileerausveitsellä. Linkkarilla viiltäminen voi olla tavallinen pahoinpitely. Kumipampulla lyöminen ei ole törkeä noin lähtökohtaisesti. Lyijytäytteisellä putkella tai Fiskarsin pistolapiolla lyöminen olisi ehkä ollut törkeä pahoinpitely Jyskälässäkin, oletan.
Unilukemiseksi juristitutkijan rajanvetoa tavallisen ja törkeän pahoinpitelyn välisestä rajanvedosta:
http://www.oikeus.fi/uploads/lyqsl6nwm3vo.pdf
Eikös korkein oikeus ole linjannut, että esimerkiksi vasaralla hakkaaminen ei ole törkeä pahoinpitely.
Quote from: Iloveallpeople on 21.01.2012, 12:43:53

Tuosta olisi kiinnostavaa kuulla tarkemminkin.
Quote from: -PPT- on 22.01.2012, 18:01:07

http://hommaforum.org/index.php/topic,15092.msg221882.html#msg221882
Quote from: Lodi on 02.04.2011, 16:10:26
Quote from: MoonShine on 02.04.2011, 16:04:34
Quote from: Topi Junkkari on 02.04.2011, 13:12:16
Tadaa. Kauniaisissa on siis suhteellisesti enemmän ulkomaalaisia kuin Jyväskylässä.
Kauniaisten ulkkarit saatta kuitenkin viettää päivänsä ihan jossain muualla, kuin kauppakeskusten auloissa ja Sossu/Kelan tiloissa.
Tuskin Kauniaisten sossun ja Kelan ovikaan tarvitsee uutta ovipumppua viikoittain kuten Stadin, Espoon ja Vantaan rikastuneimmissa lähiöissä, joissa sen elinikä mitataan päivissä.
Taitaa tosiaan olla niin, että se Kauniaisten 4,2% on töissä päivisin ja muutoinkaan he eivät suosi eurooppalaisesta vaatetuksesta eroavaa pukeutumista. Siksi he sulautuvat katukuvaan.
Luulen myös, että ne Kauniaisissa esiintyvät vieraat kielet ovat pääosin eurooppalaisia kieliä.
Tilausta vastaanottokeskukselle tai esimerkiksi vasta saapuneille maahanmuuttajille suunnatulle tukiasumiselle varmasti olisi, onhan RKP:kin niin kovin suosittu kyseisessä kunnassa. Kaunista, että ovat niin epäitsekkäästi antaneet muiden nauttia monikulttuurisuuden hedelmistä sen sijaan, että olisivat itse haalineet ankkalammikkonsa ympärille kaiken rikkauden. Heidät on siis ehdottomasti palkittava tästä uhrautumisesta suomalla heillekin hieman etnistä värinää ja rikkautta. Suvaitsevaisuus on pop!
Itse topicin asiaan, olen muistaakseni joskus 2000-luvun alussa käynyt kerran Jyväskylässä, silloin ei mainittavaa rikastumista kyllä ollut havaittavissa. Oli jopa ihan virkistävä visiitti kun vertaa tähän Hellsinkiin.
Quote from: Sunt Lacrimae on 23.01.2012, 16:58:09
Itse topicin asiaan, olen muistaakseni joskus 2000-luvun alussa käynyt kerran Jyväskylässä, silloin ei mainittavaa rikastumista kyllä ollut havaittavissa.
Ulkopuolinen näkee parhaiten - ei tule sitä keitetyn sammakon ongelmaa, jossa vesi lämpenee pikku hiljaa.
Ensikokemukseni Jyväskylästä oli se, kun matkustin sinne kesällä 1992 valtion litteralla. Vietin siellä vapaa-aikaa 11 kuukauden ajan.
Kävin joskus ihan 2000-luvun alussa muutaman kerran erilaisilla asioilla.
Olen pistäytynyt uudelleen muutaman kerran viimeisten parin-kolmen vuoden aikana.
Räikeä muutos rikastumisessa on silmin havaittavissa vuosien 1992 ja 2012 välillä. Silloin vuosituhannen vaihteen paikkeilla en myöskään muista havainneeni rikastuttavia ilmiöitä.
Jyväskylän lähellä Keuruulla kohta vapautuu kasarmialue muuhun käyttöön ja monet ovat sanoneet, että siitä tulsi oiva pakolaiskeskus. Saisi väestön vähenemisestä kärsivä Keuruukin uutta värinää.
Jyväskylän muutosta ehkä kuvaa se, että keskustan suositun, juuri uusitun ostoskeskuksen mainostaulut hehkuttavat Kelan etuuksia jatkuvalla syötöllä, tyyliin "olethan muistanut hakea työttömyyskorvausta/äippärahaa/muuta etuutta ajoissa?". Jokseenkin ironista keskellä ostoshelvettiä.. :facepalm:
Täällä vain n.20km päässä Jyväskylästä on vielä hyvinkin kantispainotteista asujaimistoa; etniset kohtaamiset muutaman kuukauden ajalta ovat laskettavissa yhden käden sormilla, koostuen lähinnä pizzeriavisiiteistä. Myös peruskoulun oppilasaines vaikuttaa olevan satunnaisia Aasia-vaikutteita lukuunottamatta länsimaista. Monietnisessä ylioppilaskylässä asumisen jälkeen muutos on hämmentävä, ja aina kaupungissa käydessä on alkanut tuntua olo melko maalaiselta.
Tosin kyllä täälläkin peruskoulussa ja iltapäivätoiminnassa monikulttuurisuutta opetetaan ahkerasti, olipa syksyllä jonkinlainen teemapäiväkin romanien asemasta ja liikuntapäivänä keräsivät vanhemmilta ("sponsoreilta") rahaa Unicefille Afrikkaan jaettavaksi. Onneksi kunta on kuitenkin (ainakin vielä) sen verran vakavaraisen oloinen, että vok:ia tuskin ihan heti alkavat tänne haikailemaan, mutta saa nähdä miten sitten käy jos kuntaliitoksiin sortuvat.
Eli kyllä Jyväskylän seutu on vielä varsin oivaa aluetta Impiwaaraa haikaileville, jollei keskustaelämästä haaveile. Eikä itse kaupunkikaan nyt oikeasti Niin Paha ole, suuri osa paikan etnisistä vaikutteista kuitenkin koostuu opiskelijoista.
Quote from: Miniluv on 29.03.2011, 16:54:55
Kiinan-Korean suuntaan viittaavaa ulkomuotoa on kyllä ihan reilusti täälläpäin.
Nehän ovat maailman fiksuinta porukkaa, joten ei mitään hätää.
http://en.wikipedia.org/wiki/File:National_IQ_Lynn_Vanhanen_2006_IQ_and_Global_Inequality.png
Suvaitsevaisuuden nimissä, ehdotan kivunhallintakurssia kantaväestön edustajille.