Terrorismin uhka on selvästi siirtynyt viime vuoden aikana Pohjois-Eurooppaan.
Se on saanut jo jalansijaa Ruotsissa ja Tanskassa, kirjoittaa suojelupoliisin päällikkö, poliisineuvos Ilkka Salmi keskiviikkona ilmestyneessä supon kertomuksessa viime vuodelta.
Terrorismitilannetta on edesauttanut ruotsalaisten sotilaallinen läsnäolo Afganistanissa ja uudelleen kaivetut Muhammed-pilakuvat. Terrorismi ei näytä merkkejä laatumisesta, toteaa Salmi.
Hän muistuttaa kuitenkin, että Suomeen kohdistuvien terroritekojen uhka on vielä vähäinen. Supo tekee kuitenkin koko ajan kovasti työtä terrorismin torjumiseksi.
Supo kiinnittää myös huomiota laittoman tiedustelun torjuntaan.
Viime vuoden aikana valtionjohdon ja valtiovieraiden turvallisuusvartiointi siirrettiin suposta liikkuvalle poliisille, jotta supon voimavarat voidaan keskittää varsinaiseen turvallisuustyöhön.
Henkilöturvallisuusselvityksiä tehtiin viime vuonna enntysmäärä eli 15 000.
Supon vuosikertomus julkistettiin keskiviikkona Tampereella.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/Supon%20kertomus%20Terrorismin%20uhka%20siirtyi%20Pohjois-Eurooppaan/art-1288376186778.html
terroritekojen uhka on suomessa vähäinen siihen asti kunnes joku sen iskun tekee...
Quote from: Supo on 16.03.2011, 10:36:41
Terrorismitilannetta on edesauttanut ruotsalaisten sotilaallinen läsnäolo Afganistanissa ja uudelleen kaivetut Muhammed-pilakuvat. Terrorismi ei näytä merkkejä laatumisesta, toteaa Salmi.
Eikö lisääntynyt maahanmuutto ole vaikuttanut asiaan? No ei tietenkään.
Quote from: normi on 16.03.2011, 10:41:50
terroritekojen uhka on suomessa vähäinen siihen asti kunnes joku sen iskun tekee...
Itse katsoisin, että ensimmäinen isku on päivä päivältä lähempänä. Ajankohta on vain arvoitus, valitettavasti.
Tämä on taas tätä pelottelua. Selvää sionistista islamofobista potaskaa.
Quote from: normi on 16.03.2011, 10:41:50
terroritekojen uhka on suomessa vähäinen siihen asti kunnes joku sen iskun tekee...
Niin ja sittenkin se on yksittäistapaus mikäli se tulee tietyn uskontokunnan taholta. Lisää kotouttamisrahaa vaativat SPR, pakolaisapu ym. ja vaade poliitikoille jotta täällä tapahtuneen terrori-iskun tähden meidän on päästettävä paljon järkyttyneitä rauhanuskonnon edustajia lisää maahamme.
Edelleen pimitetään kansalaisilta oleellista tietoa: ketkä sitä terrorismia todennäköisesti tulevat tekemään? Sveitsiläiset maahanmuuttajatko?