Quote
Romanikeskus suunnitteilla Vantaalle
Mertsi Lindgrenin mukaan Suomessa asuu noin 15 000 romania. Vantaa on merkittävä romaniväestön asuinpaikkakunta.
Vantaalle ollaan suunnittelemassa valtakunnallista romanikulttuurikeskusta pääradan varrelle.
–?Keskuksen perustaminen on Vantaan paikallisromanityöryhmän vastuulla, mutta tarkemmasta paikasta ei ole vielä keskusteltu. Toivottavasti keskus aloittaa toimintansa vuonna 2012 tai 2013, kertoo työryhmän sihteeri Mertsi Lindgren.
Lindgren työskentelee Vantaan kaupungin kulttuuriohjaajana ja on Suomen Romanifoorumin varapuheenjohtaja.
Tulevaa romanikulttuurikeskusta simuloidaan Vantaan kaupunkijuhlassa 12.–15. toukokuuta.
–?Esille tulee ainakin muutama romanikulttuuria esittelevä näyttely, Lindgren kertoo.
Vantaalla on Suomen aktiivisin paikallisromanityöryhmä, joka koostuu vantaalaisista romaneista ja kaupungin eri toimialojen virkamiehistä.
–?Työryhmä on ottanut agendalleen, että Vantaalla vietetään joka vuosi romanien kansallispäivää, Lindgren kertoo.
Kansallispäivä on 8. huhtikuuta. Suomessa päivää on juhlistettu jo kolme kertaa. Tänä vuonna valtakunnallinen pääjuhla pidetään Tikkurilan lukion auditoriossa.
Vantaan paikallisromanityöryhmä on käynnistänyt toimet kansallispäivän saamiseksi almanakkaan.
–?Jatkossa kansallispäivää tullaan juhlimaan kulttuurikeskuksessa, Lindgren sanoo.
http://omakaupunki.hs.fi/paakaupunkiseutu/uutiset/romanikeskus_suunnitteilla_vantaalle/?ref=tf_iOKboksi_p3
Jos pitäisi valita, niin mieluummin romanikeskus kuin somppukeskus.
Edelliset lisääntyy vain parittelemalla, toiset poliitikkojen sallimana ja tilaamana mutavyörynä.
Eikös radan varrella ole jo Keravan nuorisovankila, sielläkin on paljon romaneja. Laitetaan romannekeskus sen viereen niin voivat vanhemmat käydä katsomassa pilttejään samalla.
Laitetaanko valmiiksi aidan sisäpuolelle, ettei tule sitten turhia siirtokuluja seuraavalle tilikaudelle?
Quote from: Outo olio on 12.03.2011, 19:23:28
Tulevaa romanikulttuurikeskusta simuloidaan Vantaan kaupunkijuhlassa 12.–15. toukokuuta.
Odotan Eino P:n speciaali-raborttia romanikulttuurikeskuksen simuloinnista.
Varkaus olisi parempi kaupunki tällaiselle.
Minulle, kyllä, empiirisen havainnoinnin perusteella, Romanien kulttuuriin kuuluu mm. varastelu, ja varastetun tavaran jälleenmyynti, ynnä muu toiminta, joka on poikkeava ns. laillisesta järjestyksestä.
Kansallisuus on vain sosiaalinen konstruktio jonka ne nationalistit ja muut kiihkonatsit keksi niinku joku sata vuotta sitte. Kansallispäivää ei siis ole tarpeen viettää. Samaten mitään monoliittistä romanikulttuuria ei voi olla olemassa. Näyttelyssä pitää tasavertaisuuden nimissä olla esillä myös ruotsinkieliset ja somalitaustaiset romanit.
Hei, tää mokudiskurssihan onkin ihan kivaa!
Somalien määrä menee kohta romaneista ohi, jos ei ole jo mennyt.
Nyt romanit haloo, teillä on saavutettu etu puolustettavana.
Meneekö kaapuraha ohi hamerahan, kysyn vain.
Quote from: dothefake on 13.03.2011, 00:25:59
Somalien määrä menee kohta romaneista ohi, jos ei ole jo mennyt.
Nyt romanit haloo, teillä on saavutettu etu puolustettavana.
Meneekö kaapuraha ohi hamerahan, kysyn vain.
Piakkoin tulemmekin siis näkemään kaameita reviirikamppailuja sossujen ja Kelojen pihoilla ja tuulikaapeissa, kun romanit ja somput puolustavat saatuja ja saatavia etujaan.
Tyhmät, saamattomat ja köyhät perunanenät tuulipuvuissaan voisivat saada omansa, rakentamalla paikalle katsomot ja myymällä istumapaikkoja ja Tapolan Mustaa Käyrää puolukkasurvoksen kera.
Quote from: ElinaElina on 12.03.2011, 21:35:06
Varkaus olisi parempi kaupunki tällaiselle.
Hailuoto olisi kyllä parempi.
Millä varoilla keskus perustetaan?
Quote from: Veli on 13.03.2011, 12:26:18
Millä varoilla keskus perustetaan?
Werovaroilla???
Quote from: Teemu on 13.03.2011, 10:55:55
Quote from: ElinaElina on 12.03.2011, 21:35:06
Varkaus olisi parempi kaupunki tällaiselle.
Hailuoto olisi kyllä parempi.
Vammala!!1!
(Vai miks melkein kaikilla niillä näyttää olevan oikeus parkkeerata invapaikoille???)
Quote from: CrystalCube on 13.03.2011, 12:44:58Werovaroilla???
Niin minä vähän itsekin uumoilin. Valde maksaa?
Joo, muttei Nymanin Valde.
Quote from: Alkuasukas on 13.03.2011, 15:23:47
Joo, muttei Nymanin Valde.
Eikä Romanian Valde. Myöskään ei asiaa "keskukseen."
QuoteMertsi Lindgren, 09.02.2009;
Suomeen kerjäämään tulleiden romanien toimintaa Lindgren kommentoi varovaisesti.
- Silloin kun maassa toimitaan maan tavoilla ja tullaan töiden perässä rakentamaan Suomea, toivotan kaikki tervetulleiksi. Missään nimessä mitään negatiivisuutta ei kaivata lisää
http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/2009/02/796416/romani-ei-paassyt-toihin-autoliikkeeseen
"Töiden perässä" kohdassa tikahtuminen oli lähellä. ;D
Quote from: RUJ on 12.03.2011, 21:38:57
Minulle, kyllä, empiirisen havainnoinnin perusteella, Romanien kulttuuriin kuuluu mm. varastelu, ja varastetun tavaran jälleenmyynti, ynnä muu toiminta, joka on poikkeava ns. laillisesta järjestyksestä.
Valitettavasti aika monelle :(
Syyt tietenkin ovat siinä ketjureaktiossa,että Romaneja ei oteta töihin koska ovat varkaita ja kun ei ole yhteiskunnassa kiinni rahaa saadakseen varastaa.
Suomen romaneissa on kyllä paljon uskovia ihmisiä jotka saarnaavat omalle väestölleen synnistä.
Mutta Romanin joka päättää olla rehellinen täytyy kyllä kantaa kaikkien "synnit".
Yleinen asenneja Romanien oma kulttuuri varastelun suhteen ruokkivat toisiaan.
Ollaan vasta maaliskuussa ja tänä vuonna on tullut jo kolme ufoajatusta: ensin laittomien siirtolaisten "maanalainen" sairaala, sitten kaakkois-Euroopan romanien leirintäalue, ja nyt kotoperäisten mustalaisten kulttuurikeskus. Mitähän vielä keksitäänkään ennen vaaleja.
Koska meillä tämä NIMBY-ilmiö, niin ehdotan romanikeskuksen sijaintipaikaksi mahdollisimman suvaitsevaista naapuristoa. Esimerkiksi Mäntyniemeä tai vaihtoehtoisesti Kauppatoria.
Pääradan varteen Vantaalle? Luulin että Vermo on päärata.
Ja Vammala ei muutes käy, kun menivät tekemään siitä Sastamalan. Hailuoto ja Varkaus olivat kyllä varteenotettavia vaihtoehtoja.
Mutta todellisuudessa he tulevat rakentamaan oman kulttuurikeskuksensa Remu Aaltosen lapsuudenjunavaunun kohdalle Ruskeasannalle.
Omasta mielestäni Romanikulttuurissa on paljon sellaista jonka soisi katoavan.