Päivän Pohjalaisessa pieni juttu piilossa sivulla 10
QuoteVAASA Pohjanmaan käräjäoikeus on tuominnut 29 vuotiaan miehen raiskauksesta ja pahoinpitelystä vankilaan. Rikokset tapahtuivat heinäkuun 2009 ja lokakuun 2010 välillä. Orham Demir tuomittiin 2 vuoden ja 2 kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen ja velvoitettiin suorittamaan vahingonkorvausta ulkomaalaistaustaiselle naisuhrille kivusta ja särystä 1500 euroa sekä tilapäisestä kärsimyksestä 5000 euroa. Käräjäoikeuden tuomio on salainen.
Aika salainen tuomio, koska netistä ei löytynyt uutisesta mitään ja painetussa lehdessäkin oli piilotettu niin että ei ihan heti silmään osunut. Laitoin kuitenkin tänne koska tuomiota tuli yli 2 vuotta, eli ei ihan pikkurikos.
Quote from: KTM on 05.03.2011, 14:12:18

yritin kanssa itse etsiä uutista laittaakseni siihen linkkiä. Ilmeisesti Pohjallisen linjana on pitää osa jutuista paperilehdessä.
samoin oli aikoinaan B-hepatiittijutun kanssa:
http://hommaforum.org/index.php/topic,43781.0.html
Pikkujuttu, ei syytä harkitakaan karkoittamista. Ensi vuonna Orham on taas liikkeellä kaduilla ja kujilla.
2 kuukautta vähemmän kuin Seppo Lehto. :facepalm:
Lisäksi:
QuoteRikokset tapahtuivat heinäkuun 2009 ja lokakuun 2010 välillä.
Näiden 16 kuukauden aikana sankari arvattavasti rikosteli myös muuten, mutta siitä ei ole (vielä) mitään todisteita (jos on raiskannut ja pahoinpidellyt niin tod. näk. toiminta on aktiivisempaa kuin kerran 16 kuukaudessa, varsinkin kun valikoitu uhri on ulkomaalaistaustainen ja sellaiset harvemmin ilmoittavat poliisille).
Quote from: Outo olio on 05.03.2011, 19:42:20
Näiden 16 kuukauden aikana sankari arvattavasti rikosteli myös muuten, mutta siitä ei ole (vielä) mitään todisteita (jos on raiskannut ja pahoinpidellyt niin tod. näk. toiminta on aktiivisempaa kuin kerran 16 kuukaudessa, varsinkin kun valikoitu uhri on ulkomaalaistaustainen ja sellaiset harvemmin ilmoittavat poliisille).
Niin jutussa oli mainittu vielä pykälät joiden mukaan tuomio oli annettu, perustelut salaisena. Harmittaa etten ottanut pykäliä ylös, niistä olisi voinut paljastua mistä oikeasti oli kyse. Koska rikokset tapahtuivat näin pitkän ajan välillä niin kyse oli ehkä vaimon tai lapsen raiskauksesta. Miksi muuten tuomio olisi annettu "salaisena".
No pitää kattoa ensi viikolla lehdestä nuo pykälät ja vastaavat kohdat lakikirjasta.