Lahdessa asuva hiv-mies raiskasi 16-vuotiaan
18:15 - 8. helmikuuta 2011
31-vuotias mies raiskasi marraskuun alussa Lahden keskustan lähettyvillä 16-vuotiaan tytön, joka oli menossa kaupasta kotiin.
Mies pakotti tytön kerrostalon sisäpihalle. Raiskaus tapahtui ilta-aikaan. Tekijällä on hiv-sairaus.
Päijät-Hämeen käräjäoikeus tuomitsi Sudanista kotoisin olevan Barnaba Feter Wor Gonyn raiskauksesta ja törkeän pahoinpitelyn yrityksestä kahden vuoden ja kahden kuukauden ehdottomaan vankeuteen.
Pahoinpitelytuomio määrättiin, koska raiskauksessa oli myös vakavan sairauden tarttumisen uhka.
Lahdessa asuva mies määrättiin maksamaan vahingonkorvausta tytölle kivusta, särystä ja kärsimyksestä yhteensä yli 15 000 euroa.
Muutamaa päivää myöhemmin mies syyllistyi virkamiehen väkivaltaiseen vastustamiseen ja pahoinpitelyyn.
Mies oli tappelemassa Vesijärvenkadulla toisen miehen kanssa. Mies vastusteli häntä rauhoittaneita poliiseja väkivaltaisesti .
Pahoinpitelemälleen poliisille mies joutuu maksamaan korvausta kivusta, särystä ja kärsimyksestä yhteensä 3 000 euroa.
Poliisi joutui lääkitykseen hiv-tartuntavaaran takia.
Mies on ollut vangittuna marraskuun puolivälistä lähtien ja oikeus määräsi hänet pidettäväksi edelleen vangittuna.
http://www.ess.fi/?article=313747
Karkoitus rangaistuksen jälkeen olisi kohtuullinen minimituomio.
Quote from: Marjapussi on 08.02.2011, 18:47:41
Karkoitus rangaistuksen jälkeen olisi kohtuullinen minimituomio.
Vankeusrangaistuksen päätavoite lienee kuntouttaa/kouluttaa rikoksentekijä yhteiskuntakelpoiseksi.
Näissä ulkomaalaisten tekemissä törkeissä rikoksissa tuota tavoitetta ei voi olla olemassa koska oleskeluluvan edellytystä ei enää ole. Joten tekijä voitaisiin karkoittaa samantien. Parasta tietenkin olisi että heppu istuisi tuomion kotimaassaan.
QuoteMuutamaa päivää myöhemmin mies syyllistyi virkamiehen väkivaltaiseen vastustamiseen ja pahoinpitelyyn. Mies oli tappelemassa Vesijärvenkadulla toisen miehen kanssa.
Ei hitto, päästetty siis hetimiten teon jälkeen vapaalle jalalle. :facepalm:
Quote from: räsänen on 08.02.2011, 18:59:46

Näissä ulkomaalaisten tekemissä törkeissä rikoksissa tuota tavoitetta ei voi olla olemassa koska oleskeluluvan edellytystä ei enää ole.
Jep. Kansalaisuuden edellytyksenä oleva oleskeluaika maassa taas voi mainiosti täyttyä vaikkapa kiven sisällä. Eikä suomalaista voi minnekään karkoittaa.
Quote from: Marjapussi on 08.02.2011, 18:47:41
Karkoitus rangaistuksen jälkeen olisi kohtuullinen minimituomio.
Ei onnistu, koska Barnaba tuskin saisi asianmukaista hoitoa vaivaansa kotimaassaan.
-Kuinka raiskaava HIV-mies voi parantaa huoltosuhdetta?
Quote from: Riukulehto on 08.02.2011, 19:06:07
QuoteMuutamaa päivää myöhemmin mies syyllistyi virkamiehen väkivaltaiseen vastustamiseen ja pahoinpitelyyn. Mies oli tappelemassa Vesijärvenkadulla toisen miehen kanssa.
Ei hitto, päästetty siis hetimiten teon jälkeen vapaalle jalalle. :facepalm:
En missään tapauksessa ole 100-% varma mutta epäilisin ettei kultamuna ole ollut vielä tuossa vaiheessa poliisin kanssa tekemisissä.
Noin muuten, olipas taas tuomio. Raiskaus + törkeä pahoinpitely + pahoinpitely + virkamiehen väkivaltainen vastustaminen = 2 vuotta ja 2 kuukautta. Halvalla menee.
HIV -raiskaaja sai 16 -vuotiaan tytön elämän pilaamisesta + törkeä pahoinpitely + pahoinpitely + virkamiehen väkivaltainen vastustaminen saman verran, kuin Seppo Lehto nettikirjoittelusta.
Hyvä Demla!
Quote from: räsänen on 08.02.2011, 18:59:46
Quote from: Marjapussi on 08.02.2011, 18:47:41
Karkoitus rangaistuksen jälkeen olisi kohtuullinen minimituomio.
Vankeusrangaistuksen päätavoite lienee kuntouttaa/kouluttaa rikoksentekijä yhteiskuntakelpoiseksi.
Näissä ulkomaalaisten tekemissä törkeissä rikoksissa tuota tavoitetta ei voi olla olemassa koska oleskeluluvan edellytystä ei enää ole. Joten tekijä voitaisiin karkoittaa samantien. Parasta tietenkin olisi että heppu istuisi tuomion kotimaassaan.
Rangaistuksen tarkoitus ei ole kuntouttaa vaan rangaista. Jos ulkomaalaisille rikollisille annetaan rikoksesta palkkioksi ilmainen kotimatka, niin ei heidän tänne tulemiselleen ole loppua. Jos minä olisin tuo raiskaaja ja minut lähetettäisiin kotiin, tulisin takaisin raiskaamaan uudestaan. Ehkä jopa tappaisin - miksi en, kun ei siitä kuitenkaan rangaistaisi. Ei ongelmista pääse eroon lakaisemalla ne maton alle piiloon.
Missään maassa suomalainen ei saa tehdä rikoksia rangaistuksetta. Miksi meidän tulisi antaa tämä oikeus kaikille ulkomaalaisille? Tiettyjen maiden kanssa on sopimuksia, että tekijä voi tai joutuu kärsimään rangaistuksen kotimaassa. Tätä tuskin on kyseisen maan kanssa.
Quote from: JR on 08.02.2011, 18:46:03
Lahdessa asuva hiv-mies raiskasi 16-vuotiaan
18:15 - 8. helmikuuta 2011
31-vuotias mies raiskasi marraskuun alussa Lahden keskustan lähettyvillä 16-vuotiaan tytön, joka oli menossa kaupasta kotiin.
Mies pakotti tytön kerrostalon sisäpihalle. Raiskaus tapahtui ilta-aikaan. Tekijällä on hiv-sairaus.
Päijät-Hämeen käräjäoikeus tuomitsi Sudanista kotoisin olevan Barnaba Feter Wor Gonyn raiskauksesta ja törkeän pahoinpitelyn yrityksestä kahden vuoden ja kahden kuukauden ehdottomaan vankeuteen.
Pahoinpitelytuomio määrättiin, koska raiskauksessa oli myös vakavan sairauden tarttumisen uhka.
Lahdessa asuva mies määrättiin maksamaan vahingonkorvausta tytölle kivusta, särystä ja kärsimyksestä yhteensä yli 15 000 euroa.
Muutamaa päivää myöhemmin mies syyllistyi virkamiehen väkivaltaiseen vastustamiseen ja pahoinpitelyyn.
Mies oli tappelemassa Vesijärvenkadulla toisen miehen kanssa. Mies vastusteli häntä rauhoittaneita poliiseja väkivaltaisesti .
Pahoinpitelemälleen poliisille mies joutuu maksamaan korvausta kivusta, särystä ja kärsimyksestä yhteensä 3 000 euroa.
Poliisi joutui lääkitykseen hiv-tartuntavaaran takia.
Mies on ollut vangittuna marraskuun puolivälistä lähtien ja oikeus määräsi hänet pidettäväksi edelleen vangittuna.
http://www.ess.fi/?article=313747
Oliskohan tämä se samainen poliisinpurija, josta oli joku ketju täälläkin?
Quote from: hmoilanen on 08.02.2011, 19:12:17
En missään tapauksessa ole 100-% varma mutta epäilisin ettei kultamuna ole ollut vielä tuossa vaiheessa poliisin kanssa tekemisissä.
Juttu viittaisi siihen, että mies jäi kiinni vasta tuossa jälkimmäisessä tapauksessa ja saatiin yhdistettyä myös seksuaalirikokseen. Usein kai satunnaiseen väkivaltaan taipuvainen ihminen on lähtökohtaisesti kyvytön hillitsemään itseään. Voisin lyödä vetoa että jos miestä ei karkoiteta ja hän istuu vain vuoden pari, on tarinalle jatkoa luvassa.
Quote from: Mursu on 08.02.2011, 19:19:32
Rangaistuksen tarkoitus ei ole kuntouttaa vaan rangaista. Jos ulkomaalaisille rikollisille annetaan rikoksesta palkkioksi ilmainen kotimatka, niin ei heidän tänne tulemiselleen ole loppua. Jos minä olisin tuo raiskaaja ja minut lähetettäisiin kotiin, tulisin takaisin raiskaamaan uudestaan. Ehkä jopa tappaisin - miksi en, kun ei siitä kuitenkaan rangaistaisi. Ei ongelmista pääse eroon lakaisemalla ne maton alle piiloon.
Missään maassa suomalainen ei saa tehdä rikoksia rangaistuksetta. Miksi meidän tulisi antaa tämä oikeus kaikille ulkomaalaisille? Tiettyjen maiden kanssa on sopimuksia, että tekijä voi tai joutuu kärsimään rangaistuksen kotimaassa. Tätä tuskin on kyseisen maan kanssa.
Kyllä, tottahan teosta pitää joku seuraamus olla.
Ajatus lähti siitä että meikäläiset vankilaolot ovat paremmat kuin hepun kotiolot. Ja onhan siinä vielä sekin vaara että astrid-täti lyö Suomen passin jossain välissä kouraan jos tekijä saa jäädä maahan.
Quote from: Marjapussi on 08.02.2011, 18:47:41
Karkoitus rangaistuksen jälkeen olisi kohtuullinen minimituomio.
Älä nyt loukkaannu, mutta karkotus
ei ole mikään tuomio: karkotus seuraa, jos oleskeluluvalla maassa oleskeleva syyllistyy rikokseen. Tosin tuossa on noin 36 porrasta ennen aikuisen oikeaa maasta poistamista, mutta kuitenkin.
Rikoksesta voi saada rangaistuksen eli tuomion. Karkotus on hallinnollinen toimi, kun oleskeluoikeus on lakannut.
Quote from: Nuivanlinna on 08.02.2011, 19:11:11
-Kuinka raiskaava HIV-mies voi parantaa huoltosuhdetta?
Hän pyyhkii perseesi sitten kun olet vanhainkodin vuodeosastolla, kuten kaikki muutkin huoltosuhteen heikentäjät.
Ei pysty (bannin pelossa) kirjoittamaan, mitä tekisi mieli.
Jokin porukkahan on menossa vaaleihin teemalla "oikeudenmukaisemmat tuomiot", taitaa saada ääniä...
Quote from: M on 08.02.2011, 19:29:06
Rikoksesta voi saada rangaistuksen eli tuomion. Karkotus on hallinnollinen toimi, kun oleskeluoikeus on lakannut.
Monen multikulturistin mukaan karkotus on epäreilu
lisätuomio, jossa rikollista rangaistaan vain hänen ulkomaalaisuutensa vuoksi. Ulkomaalainen siis saa enemmän rangaistusta kuin paikallinen, joka on tietysti iso rasismi.
Itse ulkomailla asuessani tiesin, että paikallisten ihmisten vahingoittaminen johtaa sikäläisessä tulkinnassa vieraanvaraisuuden päättymiseen välittömästi. En mitenkään kyennyt tulkitsemaan asiaa niin, että minuun olisi sovellettu jonkinlaista rasistista tai syrjivää lainsäädäntöä. Jätin vaan 16-vuotiaat raiskaamatta ja ohikulkijat ryöstämättä, ja muutenkin vältin sellaisia nuoren miehen törttöilyjä ja riskin ottamisia, joihin paikallisilla ystävilläni oli varaa. Olipahan kyllä rasismi.
Quote from: JR on 08.02.2011, 18:46:03Päijät-Hämeen käräjäoikeus tuomitsi Sudanista kotoisin olevan Barnaba Feter Wor Gonyn raiskauksesta ja törkeän pahoinpitelyn yrityksestä kahden vuoden ja kahden kuukauden ehdottomaan vankeuteen.
QuoteTampereen käräjäoikeus tuomitsi Lehdon noin vuosi sitten kahden vuoden ja neljän kuukauden vankeuteen useista törkeistä kunnianloukkauksista. Myös hovioikeus katsoi Lehdon ja hänen ehdolliseen tuomitun apurinsa levittäneen muun muassa poliitikkoja ja virkamiehiä herjaavaa aineistoa internetissä.
http://yle.fi/alueet/tampere/2009/06/seppo_lehdon_tuomio_pysyi_hovissa_828622.html
Uurnilla tavataan. Paras että en kirjoita muuta.
Minulla on mielikuva että joskus 90-luvulla joku hiv-positiivinen ulkomaalainen kaveri sai kahdeksan vuoden tuomion harrastettuaan suojaamatonta konsensuaalista seksiä useiden naisten kanssa. Ja nyt raiskauksesta yhdistettynä muihin väkivaltarikoksiin saa vain kaksi vuotta. Ajat muuttuvat.
Quote from: Turkulaine on 08.02.2011, 19:43:03
Itse ulkomailla asuessani tiesin, että paikallisten ihmisten vahingoittaminen johtaa sikäläisessä tulkinnassa vieraanvaraisuuden päättymiseen välittömästi. En mitenkään kyennyt tulkitsemaan asiaa niin, että minuun olisi sovellettu jonkinlaista rasistista tai syrjivää lainsäädäntöä. Jätin vaan 16-vuotiaat raiskaamatta ja ohikulkijat ryöstämättä, ja muutenkin vältin sellaisia nuoren miehen törttöilyjä ja riskin ottamisia, joihin paikallisilla ystävilläni oli varaa. Olipahan kyllä rasismi.
Metsä huutaa niinkuin sille vastaa, vai miten se meni. Olen oleskellut myös ulkomailla, monessakin maassa, ja kokemukseni mukaan aina saa lunastaa luottamuksen. Se lähtee nollasta, nousten yleensä nopeasti, kun on kunnolla. Ihan kaikkialla. Sitten on aina niitä "kämypiirejä", kaikkialla niitäkin, joille vierasmaalainen on target, aina ja ikuisesti.
Quote from: Ikaros on 08.02.2011, 19:53:56
Minulla on mielikuva että joskus 90-luvulla joku hiv-positiivinen ulkomaalainen kaveri sai kahdeksan vuoden tuomion harrastettuaan suojaamatonta konsensuaalista seksiä useiden naisten kanssa. Ja nyt raiskauksesta yhdistettynä muihin väkivaltarikoksiin saa vain kaksi vuotta. Ajat muuttuvat.
Steve Thomas sai 14 vuotta, mutta tuomio ei ollut Suomen lain mukainen tjsp. (max 12 vuotta) ja juttu taisi mennä EIT:hen. It takes two to tango, nuo naiset olivat VAPAAEHTOISESTI suojaamattomassa yhdynnässä Thomasin kanssa... Mielestäni tuomio oli oikeansuuntainen, eipä sillä.
Prrrr. Vieläkin kiehuu ja kovalla paineella. Tuomio tästä Lahden raiskaustapauksesta kontra kansantaiteilija Seppo Lehdon teot, fatal error. Mutta ennen kaikkea muumittaa tuon tytön kohtalo hattiwatin hattiwatisti!
(Ei, nyt mää meen saunaan)
Quote from: Nuivanlinna on 08.02.2011, 19:11:11
-Kuinka raiskaava HIV-mies voi parantaa huoltosuhdetta?
Kuolemalla sairauteensa mahdollisimman pian?
Melkoisen löyhä tuomio tuosta kyllä. Karkoitus tosiaan lienee valitettavasti mahdoton eri tahojen esittämän (käsittämättömän) vastustuksen vuoksi.
Quote from: Ikaros on 08.02.2011, 19:53:56
Minulla on mielikuva että joskus 90-luvulla joku hiv-positiivinen ulkomaalainen kaveri sai kahdeksan vuoden tuomion harrastettuaan suojaamatonta konsensuaalista seksiä useiden naisten kanssa. Ja nyt raiskauksesta yhdistettynä muihin väkivaltarikoksiin saa vain kaksi vuotta. Ajat muuttuvat.
Raiskauksesta tuli varmaankin alennusta. On törkeää jättää kertomatta HIV:stä tuntemattoman miehen kanssa kutevalle naiselle, koska sellaisen salliminen asettaisi kaikki hutsut vaaraan, mutta raiskaus on jotain mitä tapahtuu aivan muille naisille eikä se siten ole kovinkaan vakavaa. Hutsu on mielestään poikkeuksellisen selviytymiskykyinen ja ylivertainen varsinkin seksuaalisia haluja säännösteleviin naisiin verrattuna, kunnes rikastus tai kotosuomalainen raiskaus sattuukin omalle kohdalle, minkä jälkeen on pitkän ja raskaan terapian aika. Sitä ennen muilla naisilla ei ole paljoakaan väliä, koska hutsun mielestä näiden tulee joko ottaa hänestä mallia tai kärsiä seuraukset.
Hutsuthan meillä nykyisin naisista eniten äänessä ovat ja holtin omaavien naisien näkökannat jätetään lähes tai täysin huomiotta asiassa kuin asiassa, ja sen täytyy vaikuttaa tuomioihinkin.
Onneksi saatiin kansalaisuuslakia muutettua niin, että tämän kultamunan menettämistä ei tarvitse pelätä ikävien hiv-raiskailu- ja pahoinpitelyseikkailujen seurauksena.
Jee!
Quote from: JoKaGO on 08.02.2011, 19:59:01Olen oleskellut myös ulkomailla, monessakin maassa, ja kokemukseni mukaan aina saa lunastaa luottamuksen. Se lähtee nollasta, nousten yleensä nopeasti, kun on kunnolla. Ihan kaikkialla. Sitten on aina niitä "kämypiirejä", kaikkialla niitäkin, joille vierasmaalainen on target, aina ja ikuisesti.
Sama kokemus. Täytyy myöntää, että tuntui pahalta olla toisinaan sylkykuppina parhaansa yrittävänä vierastyöläisenä. Etenkin kun oli oikeasti alueellista työvoimapulaa paikkaamassa eikä paikallisten työllistymismahdollisuuksia polkevana halpatyövoimana.
Yleinen kokemus oli kuitenkin positiivinen, ja monet paikalliset osoittivat huomattavaa vieraanvaraisuutta ilman että tuntisi itsensä "suvaituksi". Pääsi mukaan piireihin jossa sai lunastaa oman olemisensa oikeuden kohtelemalla muita hyvin ja olemalla mukana paikallisten touhuissa. Olin tosin aina se "ulkomaalainen" kunnes jossain vaiheessa, riittävästi osallistuttuani, olin oma itseni ja hyväksytty sellaisenaan.
Pitkä kivulias kehitys, mutta sitäkin ymmärrettävämpi. Ei ketään voi vaatia hyväksymään tuntematonta vierasmaalaista vertaisekseen ilman näyttöjä aidosta halusta olla yksi paikallisista.
Quote31-vuotias mies raiskasi marraskuun alussa Lahden keskustan lähettyvillä 16-vuotiaan tytön, joka oli menossa kaupasta kotiin.
Mies pakotti tytön kerrostalon sisäpihalle. Raiskaus tapahtui ilta-aikaan. Tekijällä on hiv-sairaus.
Päijät-Hämeen käräjäoikeus tuomitsi Sudanista kotoisin olevan Barnaba Feter Wor Gonyn raiskauksesta ja törkeän pahoinpitelyn yrityksestä kahden vuoden ja kahden kuukauden ehdottomaan vankeuteen.
Pahoinpitelytuomio määrättiin, koska raiskauksessa oli myös vakavan sairauden tarttumisen uhka.
http://www.ess.fi/?article=313747
Tilastojen rikastusta.
Ei taida kuulua pikkurikoksiin, vaikka 'tuomiosta' näin voisi päätellä?
Veisivät ylempiin oikeusasteisiin.
Iltalehti, keskustelu;
QuoteIhmiset alkavat olla niin vihaisia näistä tapauksista, että lynkkaamisia alkaa kohta tapahtua. Oikeastaan toivon sitä.
http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=435325
Quote from: rähmis on 08.02.2011, 19:08:27
Quote from: Marjapussi on 08.02.2011, 18:47:41
Karkoitus rangaistuksen jälkeen olisi kohtuullinen minimituomio.
Ei onnistu, koska Barnaba tuskin saisi asianmukaista hoitoa vaivaansa kotimaassaan.
Surullista kyllä, mutta tämä ei ole vitsi.
Taas voidaan oikeusistuimelle Suomessa nauraa räkäisesti: muistakaahan, mitä Seppo Lehto sai, oltuaan vain rääväsuinen. :facepalm: :facepalm:
Mistä kyseisen jantterin kuva löytyy. Yleisölle jatkoseurantaa varten. ???
Quote from: tarhuri on 08.02.2011, 20:36:52
Taas voidaan oikeusistuimelle Suomessa nauraa räkäisesti: muistakaahan, mitä Seppo Lehto sai, oltuaan vain rääväsuinen. :facepalm: :facepalm:
Minua ei naurata yhtään. Päinvastoin minua pelottaa mitä seurauksia tällaisilla tuomioilla yhdistettynä holtittomaan maahanmuuttopolitiikkaan on.
Haluavatko poliitikot Suomessa oikeasti että oikeutta käydään kaduilla eikä oikeussaleissa?
Hyi hitto, että inhottaa, kun ajattelee, miten innoissaan kansanedustajat ovat tästäkin raiskauksesta.
2 v ja 2 kk siitä, että viaton ihminen menettää minuutensa, yksityisyytensä ja mahdollisesti terveytensä.
Tähän perään sellainen keskarihymiö.
Quote from: Iloveallpeople on 08.02.2011, 21:11:01
Hyi hitto, että inhottaa, kun ajattelee, miten innoissaan kansanedustajat ovat tästäkin raiskauksesta.
Minäkin alan vähitellen uskoa, ettei nykyisessä väkivaltarikosten tuomitsemiskäytännössä ole kyseessä ole edes sokea ideologinen, kaikkien ihmisten pohjimmaiseen hyvyyteen uskova naivius, vaan selkeä kyyninen yritys näyttää lainkuuliaiselle keskivertokansalaisille kaapin paikka: olette pelkkiä työjuhtia, syntipukkeja ja nyrkkeilysäkkejä.
Quote from: Sinna on 08.02.2011, 21:12:49
2 v ja 2 kk siitä, että viaton ihminen menettää minuutensa, yksityisyytensä ja mahdollisesti terveytensä.
Tähän perään sellainen keskarihymiö.
2 v ja 2 kk vankilaoloissa, jotka kuitenkin todennäköisesti ovat parempia kuin olosuhteet tekijän lähtömaassa.
Sen jälkeen loppuelämä suomalaisen veronmaksajan kustantamana Suomessa.
Eli toisinsanoen: tekijä tullaan
PALKITSEMAAN teostaan avokätisesti.
Quote from: tarhuri on 08.02.2011, 20:36:52
Taas voidaan oikeusistuimelle Suomessa nauraa räkäisesti: muistakaahan, mitä Seppo Lehto sai, oltuaan vain rääväsuinen. :facepalm: :facepalm:
Meneppäs selvittämään tuota oikeusministerille, niin sulle lyörähän eteen sellaiset rätingit, ettet sä voi olla eri mieltä.
OIkeasti vastaus on varmaan, " rikokset ovat niin erilaisia, ettei niitä pysty yhteismitallisesti vertaamaan, tämä on vaikea tapaus, mutta olemme perustaneet työryhmän joka tutkii asiaa"......lässynläää....jne....
Tämän maan oikeudenmukaisuus on kaapattu kansalta, kyläkokouksissa käräjäkivillä ja kylänvanhimpien johtamat oikeudenkäynnit hämärissä pirteissä tuohenvalossa olivat aikoja, jolloin täällä oli viimeiksi laki ja oikeus toiminnassa. Tuollainen raiskari joutaisi Olavinlinnan tyrmään loppuiäksi, kattoluukusta pudotetaan ruoka ja saisi paskoa alleen.
Quote from: Marjapussi on 08.02.2011, 18:47:41
Karkoitus rangaistuksen jälkeen olisi kohtuullinen minimituomio.
Olen muuten samaa mieltä, mutta minusta karkotusta ei pitäisi kutsua tuomioksi, vaan luonnolliseksi seuraukseksi siitä, ettei kyseinen herra ole pystynyt sopeutumaan suomalaiseen yhteiskuntaan. Teko olisi yleisinhimillinen, jotta tämän henkilön ei enää tarvitse elää täällä itselleen sopimattomassa kulttuurissa.
Nelosen uutisissa myös tänään HIV-raiskaus juttu
http://www.iltasanomat.fi/videot/Hiv-raiskauksen%20uhri%20kertoo%20tarinansa/vid-1288367823025.html
"Hän joutui naapurinsa, aina ystävällisen Georgen raiskaamaksi"
Muistelisin, että tässä karkotusasiassa olisi ennakkopäätös, että pelkkä HIV-positiivisuus ei estä karkotusta. Se sitten kai estääkin jos on myös AIDS, eikä alkuperämaassaan oletettavasti saisi hoitoa.
Quote from: OlliH on 08.02.2011, 22:14:52

John Karara saatiin aikanaan potkittua kotimaahansa Ugandaan. Tästä on tosin 13 vuotta kulunut.
Quote from: Sinna on 08.02.2011, 21:12:49
2 v ja 2 kk siitä, että viaton ihminen menettää minuutensa, yksityisyytensä ja mahdollisesti terveytensä.
Tähän perään sellainen keskarihymiö.
Jos tekijä on ensikertalainen, hän istuu tuosta puolet. Lisäksi vangin vuosi on 8 kuukautta, jolloin hän on ensi jouluna jo vapaalla. Monen muun hommalaisen tavoin, en viitsi kommentoida sitä mitä mieltä olen tällä hetkellä Suomen oikeusjärjestelmästä. Ainoa hyvä asia tässä on se, että tämmönen hulluus sataa suoraan maahanmuuttokriittisten haaviin.
Quote from: JR on 08.02.2011, 18:46:03
Pahoinpitelytuomio määrättiin, koska raiskauksessa oli myös vakavan sairauden tarttumisen uhka.
Mielestäni vakavan sairauden tartuttamisen mahdollisuus olisi vähintään tapon yritys.
Quote from: nimetönkeskustelija on 08.02.2011, 22:34:47

Mistä peräisin tieto että vangin vuosi on 8kk?
Quote from: MoonShine on 08.02.2011, 19:16:23
HIV -raiskaaja sai 16 -vuotiaan tytön elämän pilaamisesta + törkeä pahoinpitely + pahoinpitely + virkamiehen väkivaltainen vastustaminen saman verran, kuin Seppo Lehto nettikirjoittelusta.
Hyvä Demla!
Lehto on rikollinen, Sudanilainen on väärinymmärretty. Nääs.
Nelosella juuri nyt George Kingsin anaaliraiskaama suomalaisnainen kertoo kokemuksistaan.
Quote from: RP on 08.02.2011, 22:26:44
Quote from: OlliH on 08.02.2011, 22:14:52
Muistelisin, että tässä karkotusasiassa olisi ennakkopäätös, että pelkkä HIV-positiivisuus ei estä karkotusta. Se sitten kai estääkin jos on myös AIDS, eikä alkuperämaassaan oletettavasti saisi hoitoa.
John Karara saatiin aikanaan potkittua kotimaahansa Ugandaan. Tästä on tosin 13 vuotta kulunut.
Näin on. Asianajajansa oli muuten Matti Wuori, joka oli ajatellut vedota hoidon puutteeseen Ugandassa, mutta Karara oli jo ehditty karkottaa.
Steve Thomas ja Rovaniemeläinen mies (oli kuva ja nimi lehdissä, vaanen muista) saivat pitkät tuomiot HIVIn levittämisestä ja aivan oikeuden mukaisesti. Jäi lehtiartikkeleista muistikuva, että puhuttiin tapon yrityksestä.
Steve Thomas edusti PAHAN VALTAKUNTAA, USA-lainen kun oli eikä ollut muslimi tuomiosta päätellen. Suomalainen HIVin levittäjä-mies oli valkoinen ja veikkaisinpa, ettei myöskään muslimi. Siispä rehdit, pitkät tuomiot.
Musulmaanin vastaava toiminta (raiskaus, siis/ja tapon yritys) katsotaan lievemmäksi rikokseksi kuin suunsoitto Tampereella arvojohtajalle.
Ooonko Suomessa kaksois-standartti?
Quote from: ilmari3. on 08.02.2011, 23:32:15Musulmaanin vastaava toiminta (raiskaus, siis/ja tapon yritys) katsotaan lievemmäksi rikokseksi kuin suunsoitto Tampereella arvojohtajalle.
Onko sinulla jotain sisäpiirin tietoa tekijän uskonnosta? Nimestä minä ainakin päättelisin hänen olevan kristitty.
Siivosin ketjua.
Quote from: Inna on 08.02.2011, 22:44:59
Tämäkin sattumus ylitti uutiskynnyksen vasta nyt? Kiva, kun poliisi ei tiedota vapaalla olevista puskaraiskaajista, on niin turvallinen olo kun tietää että oikeus toimii tässä maassa.
Juu, ei näistä enää paljon uutisoida, ainakaan silloin jos tekijä on vapaalla. Tällainen juttukin osui taannoin silmiin:
QuoteVakavimpien väkivaltarikosten määrä räjähti kasvuun Vantaalla
29.01.2011 8:00
...
Seksuaalirikosten määrä kohosi jopa 36 prosenttia, 72:sta 98 tapaukseen.
–Jutut olivat raiskauksia ja lasten seksuaalisia hyväksikäyttöjä, joita tulee tietoon yhä enemmän eri viranomaisten kautta.
Tikkurilassa jäi kiinni keväällä 16-vuotias mies, joka oli raiskannut useita naisia.
...
Mikähän 16-vuotias tuokin lienee? En muista lukeneeni tapauksesta missään muualla kuin tuon uutisen pienenpienen maininnan.
Quote from: jmm on 08.02.2011, 23:39:15
Quote from: ilmari3. on 08.02.2011, 23:32:15Musulmaanin vastaava toiminta (raiskaus, siis/ja tapon yritys) katsotaan lievemmäksi rikokseksi kuin suunsoitto Tampereella arvojohtajalle.
Onko sinulla jotain sisäpiirin tietoa tekijän uskonnosta? Nimestä minä ainakin päättelisin hänen olevan kristitty.
KIRJOITIN: "eikä ollut muslimi tuomiosta päätellen." Siinäpähän pähkäilet, avautunee.
Quote from: ilmari3. on 09.02.2011, 00:21:31
Quote from: jmm on 08.02.2011, 23:39:15
Quote from: ilmari3. on 08.02.2011, 23:32:15Musulmaanin vastaava toiminta (raiskaus, siis/ja tapon yritys) katsotaan lievemmäksi rikokseksi kuin suunsoitto Tampereella arvojohtajalle.
Onko sinulla jotain sisäpiirin tietoa tekijän uskonnosta? Nimestä minä ainakin päättelisin hänen olevan kristitty.
KIRJOITIN: "eikä ollut muslimi tuomiosta päätellen." Siinäpähän pähkäilet, avautunee.
Niin kirjoitat että Steven Thomas ei ollut muslimi tuomiosta päätellen.
Tähän ketjun aiheena olevaan sudanilaiseen viittaat muslimina. Ilmoitin että tämä sudanilainen on nimestä päätellen kristitty.
LAINAUS JMMTähän ketjun aiheena olevaan sudanilaiseen viittaat muslimina. Ilmoitin että tämä sudanilainen on nimestä päätellen kristitty.
No, jos oli kristitty, niin onnistuipa ainakin harhauttamaan tuomaria, sai musulmaani kertoimen lähtömaansa mukaan ja tuomia oli vain suunsoitto-tuomio, kun olisi pitänyt 10v häkkiä tipahtaa.
Joskus näyttää olevan pakoon-lähtömaastakin etua.
Arvailut muslimiudesta sitten päättyvät tähän.
Quote from: mustaviirus on 08.02.2011, 22:35:41
Quote from: JR on 08.02.2011, 18:46:03
Pahoinpitelytuomio määrättiin, koska raiskauksessa oli myös vakavan sairauden tarttumisen uhka.
Mielestäni vakavan sairauden tartuttamisen mahdollisuus olisi vähintään tapon yritys.
Eikös tuo ole jo oikeudessa käyty läpi, ettei HIV:n tartuttaminen ole tapon yritys, koska siihen on niin hyvät lääkkeet. Ennen se kai taponyrityksenä voitiin tulkita???
Eriasia tietysti, että millainen tuomio kuuluisi. Mielummin murhan- kuin taponyritys, koska teko on tehty harkiten
Quote from: Maailmanmies on 08.02.2011, 23:17:27
Näin on. Asianajajansa oli muuten Matti Wuori, joka oli ajatellut vedota hoidon puutteeseen Ugandassa, mutta Karara oli jo ehditty karkottaa.
Ei, kyllä Karara ja Wuori kävivät läpi niin KHO;n kuin Euroopan ihmisoikeustuomioistuimetkin, mutta ne eivät nähneet kysymyksessä ihmisoikeusrikkkomusta. Pari päivää EIT:n ratkaisun jälkeen mies kiikutettiin lennolle.
http://www.aidslex.org/site_documents/IM-0037E.pdf
Quote from: ApinA on 09.02.2011, 01:20:28
Eikös tuo ole jo oikeudessa käyty läpi, ettei HIV:n tartuttaminen ole tapon yritys, koska siihen on niin hyvät lääkkeet. Ennen se kai taponyrityksenä voitiin tulkita???
Niinhän se on
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Hi-viruksen+tietoinen+tartuttaminen+ei+en%C3%A4%C3%A4+ole+tapon+yritys/1135230591496
Mainittu amerikkalaismies oli siis Steven Thomas ja pääkaupunkiseutulainen muusikko George Kings.
Lahdessa asuva HIV-mies raiskasi 16-vuotiaan
31-vuotias mies raiskasi marraskuun alussa Lahden keskustan lähettyvillä 16-vuotiaan tytön, joka oli menossa kaupasta kotiin. Mies pakotti tytön kerrostalon sisäpihalle. Raiskaus tapahtui ilta-aikaan. Tekijällä on hiv-sairaus.
Päijät-Hämeen käräjäoikeus tuomitsi Sudanista kotoisin olevan Barnaba Feter Wor Gonyn raiskauksesta ja törkeän pahoinpitelyn yrityksestä kahden vuoden ja kahden kuukauden ehdottomaan vankeuteen. Pahoinpitelytuomio määrättiin, koska raiskauksessa oli myös vakavan sairauden tarttumisen uhka. Lahdessa asuva mies määrättiin maksamaan vahingonkorvausta tytölle kivusta, särystä ja kärsimyksestä yhteensä yli 15 000 euroa.
Muutamaa päivää myöhemmin mies syyllistyi virkamiehen väkivaltaiseen vastustamiseen ja pahoinpitelyyn. Mies oli tappelemassa Vesijärvenkadulla toisen miehen kanssa. Mies vastusteli häntä rauhoittaneita poliiseja väkivaltaisesti .
Pahoinpitelemälleen poliisille mies joutuu maksamaan korvausta kivusta, särystä ja kärsimyksestä yhteensä 3 000 euroa.
Poliisi joutui lääkitykseen hiv-tartuntavaaran takia.
Mies on ollut vangittuna marraskuun puolivälistä lähtien ja oikeus määräsi hänet pidettäväksi edelleen vangittuna.
http://www.ess.fi/?article=313747
Iltalehden artikkeli. (http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011020913156657_uu.shtml)
edit
Tosin, jollei epelillä ole kansalaisuutta niin parempi vaan mitä nopeammin karkotetaan. Turha sitä on linnassa lihottaa veronmaksajien rahoilla.
Pientä hilpeyttä aiheutti nuo korvaukset, jotka "mies joutuu maksamaan". Röhöhöhöööö
http://fi.wikipedia.org/wiki/Abdigadir_Osman_Hussein
Samantyyppinen tapaus. Nyt saadun "tuomionsa" "kärsittyään" voi tehdä vaikka mitä, tai oikeastaan lomillakin jo.
Tästä päästäänkin seuraavaan aiheeseen jota mietin yks päivä. Onko oikein karkoittaa lastenraiskaajia ja paloittelijoita kotimaihinsa, joissa he satavarmasti jatkavat sitä mistä kiksinsä saavat, paljon pienemmällä kiinnijäämisen riskillä. Suomen kannalta tämä olisi tietenkin parasta, ei eläisi linnassaKAAN meidän verorahoilla, ja biotunnisteet ym takaisivat (hyvällä lykyllä) ettei meidän rajojen sisällä raiskaisi enää ketään.
Mutta mikä olisi paras ratkaisu KOKO ihmiskuntaa ajatellen? Nappi otsaan tietenkin, mutta tässä maassa se ei tule kysymykseen. Haetaan siis sitä toiseksi parasta ratkaisua. Anyone?
Edit:
"Turha sitä on linnassa lihottaa veronmaksajien rahoilla." Senkin ajan mitä se on Suomessa linnassa se voisi käyttä kotimaassaan lasten raiskaukseen. Minusta lasten raiskaus on väärin huolimatta lapsen ihonväristä tai kansalaisuudesta.
Edit2:
Tietenkin jos tämäkin raiskaus oli rasistinen viharikos niin hän omiensa parissa ollessaan olisi eri mies, koska valkoihoisia ja blondeja ei olisi ympärillä vihattavaksi ja raiskattavaksi. /speculate
Monikulttuuriuskovaiset ovat kaikki kollektiivisesti vastuussa tämänkin teinitytön kohtalosta.
Näillä kukkahattuämmillä on oma FB-sivu:
http://www.facebook.com/event.php?eid=104459182965459
Quote from: tykki on 08.02.2011, 22:44:35
Quote from: nimetönkeskustelija on 08.02.2011, 22:34:47
Quote from: Sinna on 08.02.2011, 21:12:49
2 v ja 2 kk siitä, että viaton ihminen menettää minuutensa, yksityisyytensä ja mahdollisesti terveytensä.
Tähän perään sellainen keskarihymiö.
Jos tekijä on ensikertalainen, hän istuu tuosta puolet. Lisäksi vangin vuosi on 8 kuukautta, jolloin hän on ensi jouluna jo vapaalla. Monen muun hommalaisen tavoin, en viitsi kommentoida sitä mitä mieltä olen tällä hetkellä Suomen oikeusjärjestelmästä. Ainoa hyvä asia tässä on se, että tämmönen hulluus sataa suoraan maahanmuuttokriittisten haaviin.
Mistä peräisin tieto että vangin vuosi on 8kk?
Vanki istuu aina tuomiostaa 2/3 osaa, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta.
1. Nuori henkilö / ensikertalainen saattaa selvitä puolikkaalla.
2. Monta kertaa tuomittu tai erityiseen vakavan rikoksen tehnyt saattaa joutua istumaan koko kakun pois, yleensä kolmannen henkirikoksen jälkeen räpsähtää ns. pyttytuomio joka tarkoittaa että on istuttava tuomio päivästä päivään.
Tulee aika, jolloin tällaisia aivan turhia ja ylimääräisiä hirmutekoja Suomeen poliittisin ja byrokraattisin toimenpitein järjestäneet henkilöt joutuvat vastaamaan teoistaan uhreilleen oikeudessa. Ihmisoikeusrikolliset tulevat saamaan laillisen ja reilun oikeuskäsittelyn, jota eivät voineet vainoamilleen toisinajattelijoille tai suosimilleen "rikastuttajille" ja näiden uhreille järjestää. Historia ei unohda heidän rikoksiaan. Uhrit ja omaiset eivät unohda. Jälkipolvet eivät unohda tätä kauhujen, valheiden ja häpeän aikaa.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011020913156657_uu.shtml
-> HIV-positiivinen sudanilainen raiskasi suomalaisen teinitytön syksyllä Lahdessa. Tuomio: 2,5 v- vankeutta. Jenkeissä tästä saisi 25 vuotta.
Uskomatonta!
Quote from: Mikko T on 09.02.2011, 13:10:52
Quote from: tykki on 08.02.2011, 22:44:35
Quote from: nimetönkeskustelija on 08.02.2011, 22:34:47
Jos tekijä on ensikertalainen, hän istuu tuosta puolet. Lisäksi vangin vuosi on 8 kuukautta, jolloin hän on ensi jouluna jo vapaalla. Monen muun hommalaisen tavoin, en viitsi kommentoida sitä mitä mieltä olen tällä hetkellä Suomen oikeusjärjestelmästä. Ainoa hyvä asia tässä on se, että tämmönen hulluus sataa suoraan maahanmuuttokriittisten haaviin.
Mistä peräisin tieto että vangin vuosi on 8kk?
Vanki istuu aina tuomiostaa 2/3 osaa, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta.
1. Nuori henkilö / ensikertalainen saattaa selvitä puolikkaalla.
2. Monta kertaa tuomittu tai erityiseen vakavan rikoksen tehnyt saattaa joutua istumaan koko kakun pois, yleensä kolmannen henkirikoksen jälkeen räpsähtää ns. pyttytuomio joka tarkoittaa että on istuttava tuomio päivästä päivään.
Eli tuohon vielä täydennyksenä, että "vuodessa on 8kk" ja "vankeusrangaistuksesta istutaan puolet" sääntöjä ei siis molempia sovelleta samassa tapauksessa, paitsi nuoriin "ensikertalaisiin", jotka pääsevät 1/3:lla muodollisesta ajasta.
"Ensikertalainen" on jokainen, joka ei ole istunut vankilasssa viimeiseen kolmeen vuoteen.
- ja mitä niihin nuoriin ja ensikertalaisiin tulee, lain sanamuoto ei ole "saatetaan päästää" vaan "päästetään".
Hommaforumin lukeminen tekee tänään oikeasti vihaiseksi. Onko tää nyt sitten sellainen internetin vihafoorumi josta meidän poliitikot ja Dempla-juristit varoittelee?
(ei, itse uutiseen ei mitään kommenttia, sanaton)
Quote from: RP on 09.02.2011, 14:11:09
Quote from: Mikko T on 09.02.2011, 13:10:52
Quote from: tykki on 08.02.2011, 22:44:35
Quote from: nimetönkeskustelija on 08.02.2011, 22:34:47
Jos tekijä on ensikertalainen, hän istuu tuosta puolet. Lisäksi vangin vuosi on 8 kuukautta, jolloin hän on ensi jouluna jo vapaalla. Monen muun hommalaisen tavoin, en viitsi kommentoida sitä mitä mieltä olen tällä hetkellä Suomen oikeusjärjestelmästä. Ainoa hyvä asia tässä on se, että tämmönen hulluus sataa suoraan maahanmuuttokriittisten haaviin.
Mistä peräisin tieto että vangin vuosi on 8kk?
Vanki istuu aina tuomiostaa 2/3 osaa, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta.
1. Nuori henkilö / ensikertalainen saattaa selvitä puolikkaalla.
2. Monta kertaa tuomittu tai erityiseen vakavan rikoksen tehnyt saattaa joutua istumaan koko kakun pois, yleensä kolmannen henkirikoksen jälkeen räpsähtää ns. pyttytuomio joka tarkoittaa että on istuttava tuomio päivästä päivään.
Eli tuohon vielä täydennyksenä, että "vuodessa on 8kk" ja "vankeusrangaistuksesta istutaan puolet" sääntöjä ei siis molempia sovelleta samassa tapauksessa, paitsi nuoriin "ensikertalaisiin", jotka pääsevät 1/3:lla muodollisesta ajasta.
"Ensikertalainen" on jokainen, joka ei ole istunut vankilasssa viimeiseen kolmeen vuoteen.
- ja mitä niihin nuoriin ja ensikertalaisiin tulee, lain sanamuoto ei ole "saatetaan päästää" vaan "päästetään".
Jep, samassa tapauksessa siis ei onneksi sovelleta.
Jos tekijä on ensikertalainen, niin istuttavaksi tulee 1v2kk.
Jos tekijä olisi alle 21v. ja ensikertalainen niin istuisi 1/3 eli n.8kk 3vko.
Jos tekijä ei ensikertalainen niin istuu 2/3 eli 1v 5kk 2vko. ??
Ensikertalaisena tuo kyseinen istuu siis puolet, ensiksi kivitalossa luultavasti muutaman kuukauden, sitten avotalossa muutaman kuukauden. Koevapautta voi koittaa hakea jotain 5kk ennen tuomion päättymistä, ja jos se menee läpi niin saa asua kotona viimeiset kuukaudet.
Quote from: tykki on 09.02.2011, 16:05:05
Ensikertalaisena tuo kyseinen istuu siis puolet, ensiksi kivitalossa luultavasti muutaman kuukauden, sitten avotalossa muutaman kuukauden. Koevapautta voi koittaa hakea jotain 5kk ennen tuomion päättymistä, ja jos se menee läpi niin saa asua kotona viimeiset kuukaudet.
Ja siinä vaiheessa, kun siirtyy KELAn ja kunnan sossun maksamaan asuntoonsa, voikin jo päästää ilmoille sudanilaisen niskapersenaurun, jossa hekotellaan pää takakenossa lähellä pakaroita.
Suurinpiirtein samoihin aikoihin kannattaa laittaa joku kantapissis tiineeksi, jotta ehtii luoda pysyvänoloiset siteet Suomeen ennen tuomion loppumista, näin varmistuu ikiloisiminen suomalaisten veronmaksajien piikkiin.
Näin se homma etenee ja Halonen, Thors, Katainen, Stubb ja Sinnemäki pääsevät Euroopassa paukuttelemaan henkseleitään ja mainostamaan Suomen monikulttuurisuutta ja taakanjakoa. PRKL!!!
edellisiin kommentteihin ei ole lisättävää eikä poisotettavaa. uurnilla tavataan.
Quote from: lihansyöjähetero on 10.02.2011, 10:20:52
edellisiin kommentteihin ei ole lisättävää eikä poisotettavaa.
Eikö edes siihen minun edellisellä sivulla postaamaani dilemmaan? Onko oikein lähettää näitä takaisin raiskaamaan ja tappamaan kotimaansa lapsia?
Vai onko nämä viharikoksia joita tapahtuu vain silloin kun ympärillä on tarpeeksi valkoisia, vääräuskoisia ja blondeja?
Quote from: Jaakko P. on 09.02.2011, 12:55:49
Edit2:
Tietenkin jos tämäkin raiskaus oli rasistinen viharikos niin hän omiensa parissa ollessaan olisi eri mies, koska valkoihoisia ja blondeja ei olisi ympärillä vihattavaksi ja raiskattavaksi. /speculate
Ehkä se olisi noin, ja jollei olisi, niin kotimaassaa varmaan jatkaisi touhujaan.
Toinen kysymys on sitten se, että onko meillä mahdollista kantaa huoli koko maailman lapsista ja avuntarvitsijoista?
Noissa maissa voi lapsenraiskaaja olla käytännössä melkein jokainen mies, joten vaikuttaisiko se edes lopputulokseen sen afrikkalaisen lapsen kohdalla, jos yksi tai muutama raiskaaja pysyy suomessa? - en tiedä.
Muuten olen samaa mieltä, että raiskaus on väärin riippumatta ihonväristä - siis kummankaan osapuolen.
Tai jos maailmassa on 630 000 000 pakolaista, miten me voimme niitä auttaa?
tulipas sekava teksti - taas
Quote from: Luotsi on 08.02.2011, 19:06:56
Jep. Kansalaisuuden edellytyksenä oleva oleskeluaika maassa taas voi mainiosti täyttyä vaikkapa kiven sisällä. Eikä suomalaista voi minnekään karkoittaa.
Ei voi täyttyä kiven sisällä, koska ainakin uuden kansalaisuuslain mukaan ehdottomasta vankeusrangaistuksesta siihen aikaan tulee 3-7 vuotta lisää, ja ne alkaa vasta vankeusrangaistuksen suorittamisen jälkeen.
Tosin se että siihen tyyppiin koko ajan viitataan Sudanissa syntyneenä eikä sudanilaisena antaa vaikutelman että tyyppi on jo Suomen kansalainen.
Quote from: ilmari3. on 08.02.2011, 23:32:15
Steve Thomas ja Rovaniemeläinen mies (oli kuva ja nimi lehdissä, vaanen muista) saivat pitkät tuomiot HIVIn levittämisestä ja aivan oikeuden mukaisesti. Jäi lehtiartikkeleista muistikuva, että puhuttiin tapon yrityksestä.
Steve Thomas edusti PAHAN VALTAKUNTAA, USA-lainen kun oli eikä ollut muslimi tuomiosta päätellen. Suomalainen HIVin levittäjä-mies oli valkoinen ja veikkaisinpa, ettei myöskään muslimi. Siispä rehdit, pitkät tuomiot.
Musulmaanin vastaava toiminta (raiskaus, siis/ja tapon yritys) katsotaan lievemmäksi rikokseksi kuin suunsoitto Tampereella arvojohtajalle.
Ooonko Suomessa kaksois-standartti?
Kyllä
YLE ymmärsi "Doggy Steve":ä jo 1997!
Turun Sanomat 11.8.1997 21:07:51
Steven Thomasille kaikki sallittua?QuoteMiten voi olla mahdollista, että vasta 14 vuodeksi kiven sisään tuomittu vanki puolustelee tekoaan televisiossa ja esittää näkemyksiään, että hän on rasistisen poliisin uhri? Onko meidän vankilalaitoksessa enää mitään kontrollia, mitä vangit saavat tehdä? Toisaalta voidaan kysyä, onko verovaroin kustannetulla televisiotoiminnalla mitään kontrollia, mistä se ohjelmaansa tekee? --- R. Jokiniemi
http://www.ts.fi/mielipiteet/?ts=1,3:1009:0:0,4:9:0:1:1997-08-12;4:8:0:0:0;4:139:0:0:0;6:1:0:0:0;4:140:0:0:0,104:9:2101,1:0:0:0:0:0:
"Doggy":sta lisää:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Steven_Thomas
Kuvat on mystisesti kadonneet.
Muuten, eivät kaikki Sudanissa ole musukoita.
Wiki
QuoteSudanin väestöstä sunnimuslimeja on 70 %, afrikkalaista uskoa tunnustavia 25 % ja kristittyjä 5 %
Sudanilaisista valtaosa on tuotu maahan kiintiöpakolaisina, aivan kuten myanmarilaisista ja kongolaisistakin. Vuosina 2008-2009 näiden maiden kansalaisia oli Suomessa suunnilleen saman verran. Sen sijaan rikoksista tuomittujen määrissä oli melkoisia eroja.
Kaikki rikokset:
Myanmar 73
Kongon demokraattinen tasavalta 336
Sudan 273
Seksuaalirikokset:
Myanmar 1
Kongon demokraattinen tasavalta 5
Sudan 6
Henkeen ja terveyteen kohdistuneet rikokset:
Myanmar 1
Kongon demokraattinen tasavalta 28
Sudan 24
Kiintiöpakolaisissa on eroja. Tosin Jyrki Vihannes tietää (http://www.vihreat.fi/node/4832) että kongolaiset ovat kotoutuneet hyvin.
Quote from: pakruti2c263 on 10.02.2011, 16:44:01
Muuten, eivät kaikki Sudanissa ole musukoita.
Wiki
QuoteSudanin väestöstä sunnimuslimeja on 70 %, afrikkalaista uskoa tunnustavia 25 % ja kristittyjä 5 %
Tunsin kerran yhden sudanilaisen kristityn turvapaikanhakijan, joka kertoi lähteneensä Sudanista koska poliisi pysäyttää helposti kadulla jos mies kävelee säkittämättömän naisen kanssa. Papereiden tarkistuksen jälkeen pyhimyksen mukaan nimetyt pamputetaan kujalla.
Hauskana yksityiskohtana hän sanoi Sudanin poliisin tarkkailevan erityisesti pariskuntien värityseroja ja tumma mies vaalean naisen kanssa johti usein keskusteluun poliisin kanssa riippumatta poliisin pigmentistä.
Quote from: Marjapussi on 08.02.2011, 18:47:41
Karkoitus rangaistuksen jälkeen olisi kohtuullinen minimituomio.
Karkoitus
ennen rangaistusta ja pysyvä maahantulokielto olisi kohtuullinen minimituomio. Minua ainakaan kiinnosta maksaa tuommosen elukan ylläpitoa kahta vuotta.
Vanhat puolueet on niin keskittyneitä pitämään huolta tommosten nilkkien oikeuksista, että he ovat valmiita menettämään äänestäjänsä perussuomalaisille. Kun vanhojen puolueiden valtaote lipeää pois, he voivat aina lohduttautua sillä, että he saivat pidettyä hiv-raiskaajia Suomessa mahdollisimman paljon ja mahdollisimman kauan. Tosin tulevaisuudessa lait tulevat muuttumaan nuivemmiksi, mikäli nykyisenlainen kehitys jatkuu. Kansa on saanut tarpeekseen.
Quote from: James Hirvisaari on 09.02.2011, 12:57:41
Monikulttuuriuskovaiset ovat kaikki kollektiivisesti vastuussa tämänkin teinitytön kohtalosta.
Sehän näissä jutuissa eniten vituttaa; tältäkin olisi vältytty, jos päättäjämme osaisivat käyttää aivojaan.
Quote from: BeerBelly on 10.02.2011, 17:15:12
Sudanilaisista valtaosa on tuotu maahan kiintiöpakolaisina,
Minulla on myös ikävä tunne siitä, että tämäkin on yksi näistä aidosti sorretuista ja hädänalaisista. Katsotaan, minun pitäisi muutaman päivän sisään saada lisätietoa Päijät-Hämeen kirjeenvaihtajalta.
Verrataanpa tähän. Aamulehdestä.
http://www.aamulehti.fi/cs/Satellite/Kotimaa/1194666078156/artikkeli/hatavarjelun+liioittelua+-+ampuja+vankilaan.html
"Hätävarjelun liioittelua - ampuja vankilaan
Pirkanmaan käräjäoikeus on tuominnut 31-vuotiaan miehen hätävarjelun liioitteluna tehdystä törkeästä pahoinpitelystä ja ampumarikoksesta vuodeksi ja kymmeneksi kuukaudeksi vankeuteen.
Hän ampui 21. elokuuta Tampereella 9-millisellä Makarov-pistoolilla miestä, joka oli rikkonut pesäpallomailalla lyömällä hänen autonsa tuulilasin ja etuoven lasin. Pistoolissa oli äänenvaimentaja.
Pesäpallomailaa käyttäneen miehen vasempaan kyynärvarteen osunut luoti aiheutti vamman värttinäluun päähän ja haavan olkavarteen.
Korvauksia hän saa yhteensä 16 000 euroa".
Voi kuvitella, mikä lehtien pääkirjoitusten ja suvaitsevaiston poliitikkojen ja järjestöjen ulvonta olisi päällä jos suomalainen HIV-mies oli tällä tavoin raiskannut nuoren afrikkalaistyttösen - vertailukohtaa antaa (väitetty mutta koskaan toteen näyttämötön) somalitytön tönäisy junassa. Mutta nyt kun uhri edustaa väärää ryhmää, niin ei mitään: vähät välittömätön hiljaisuus.
Sen kun ymmärtäisi, että mikä järki on ottaa maahan tyyppejä, joista ei missään olosuhteissa tule olemaan minkäänlaista hyötyä, mutta joihin sisältyy pelkän huoltosuhteen heikentämisen päälle vaikka mitä riskitekijöitä. Tätä ei erkkikään ymmärrä, mutta juuri tässä ollaa monikulttuurisuuden enigman juurilla.
Quote from: Aallokko on 12.02.2011, 15:23:16
Sen kun ymmärtäisi, että mikä järki on ottaa maahan tyyppejä, joista ei missään olosuhteissa tule olemaan minkäänlaista hyötyä, mutta joihin sisältyy pelkän huoltosuhteen heikentämisen päälle vaikka mitä riskitekijöitä.
Niillä voi tehdä bisnestä. Se on lyhyellä aikavälillä esimerkiksi Ilkka Holmlundin kannalta järkevää. Pitkällä aikavälillä tietenkin etnohelvetin syntyminen on Ilkka Holmlundillekin kannalta ikävää, mutta ainahan voi muuttaa vaikka jonnekin muualle.
Jokainen voi tähän suhtautua haluamallaan vakavuudella. Barnaba on tullut maahan perheenyhdistämisen kautta.
^Upeeta.
Fantastista.
Niin. Vieläpä sikäli, että uskoisin miehen hankkineen tautinsa Afrikassa, ja ulkomaalaislaki sanoo:
Quote114 §
Oleskeluluvan myöntäminen kansainvälistä suojelua tai tilapäistä suojelua saaneen perheenjäsenelle
Oleskelulupa myönnetään perhesiteen perusteella pakolaisen, toissijaisen suojelun tai humanitaarisen suojelun perusteella oleskeluluvan saaneen taikka tilapäistä suojelua saaneen ulkomaalaisen perheenjäsenelle, jos:
1) perheenkokoaja asuu Suomessa tai hänelle on myönnetty oleskelulupa Suomeen muuttoa varten; ja
2) hakijan ei katsota vaarantavan yleistä järjestystä, turvallisuutta tai kansanterveyttä.
Tuota kansanterveysperustetta ei enää nykyään sovelleta HIV:n ollessa kyseessä. Ihmettelen kyllä, miksi.
Lahden Seudun sanomat:
Ulkomaalaisen raiskaajan tuomioksi maastakarkoitus
Lahdessa asuvan HIV:tä sairastavan 31 vuotiaan
sudanilaismiehen tuomio 16 -vuotiaan tytön raiskauksesta
oli suorastaan naurettava: Kaksi vuotta ja
kaksi kuukautta vankeutta. Johan samanlaisia tuomioita
jaetaan pikkurikosten uusijoille. En tarkoita, että
vähättelisin pikkurikosten tuomioiden tarpeellisuutta.
Mitä sitten tulee tuomitun saamaan 15 000 euron sakkorangaistukseen,
niin eiköhän se jää yhteiskunnan
maksettavaksi.
Raiskaustuomioita pitää ehdottomasti koventaa ja
rajulla kädellä. Tässä kyseisessä tapauksessa hiv -positiivinen
raiskaaja altisti uhrinsa sairauteen, joka johtaa
kuolemaan. Tuomion olisi pitänyt olla raiskaus ja tapon
yritys, eikä raiskaus ja törkeä pahoinpitely. 8-10 vuotta
ehdotonta vankeutta ja automaattinen maasta karkotus
olisi ollut oikea tuomio.
Tämä kyseinen tapaus ei ole ainutkertainen joskin
harvinaisempi Lahden seudulla. Tähän on syynä se,
että täällä on vielä varsin vähän maahanmuuttajia. Sen
sijaan pääkaupunkiseudulla tällaisia tapauksia on jo
huomattavasti enemmän.
Tilastotietojen mukaan esimerkiksi Helsingissä noin
70 prosenttia (vuonna 2007) raiskauksista on ulkomaalaistaustaisten
tekemiä, mutta Oslossa vastaava luku
on 100 prosenttia (2010), kun puhutaan niin sanotuista
puskaraiskauksista.
Vuoden 2008 valtakunnallisen rikostilaston mukaan
seksuaalirikoksen tekijä (kansalaisuudesta riippuen) on
3-13 kertaa todennäköisemmin Euroopan ulkopuolelta
tullut kuin suomalainen henkilö.
Tähänkö me pyrimme nykyisellä maahanmuuttopolitiikalla?
Miksi näitä henkilöitä elätetään Suomen vankiloissa
yhteiskunnan kustannettavana? Siellä heidät
sijoitetaan suljetuille osastoille, jotta toiset vangit eivät
pahoinpitelisi heitä. Vankiloissa kun raiskaajat eivät
ole kovinkaan pidetyssä asemassa. Kotimaassaan näillä
henkilöillä olot vankeudessa olisivat huomattavasti
kurjemmat. Suomessa kärsitty tuomio on heille lomaa
siihen verrattuna. Käytäntö pitäisi olla, että pienistä
rikoksista karkotus astuisi voimaan toisen tuomion
jälkeen, ja törkeissä välittömästi.
Muutenkin ihmetyttää ajatus, että meidän pitäisi Suomessa
kunnioittaa ulkomaalaistaustaisten kulttuuria.
Antaako joidenkin maiden kulttuuri oikeuden pahoinpidellä
ja raiskata naisia? Itse asiassa, kyllä antaa! Mutta
tarvitseeko suomalaisten kunnioittaa tällaista omassa
maassaan? Matkustaapa suomalainen mihin maailmankolkkaan
tahansa, pitää hänen kunnioittaa kyseisen
maan kulttuuria, vaikkei sitä hyväksyisikään.
Itse olen sitä mieltä, että Suomessa kunnioitetaan
tämän maan kulttuuria ja lakeja. Mikään kulttuuri tai
uskonto ei suo erivapautta tähän asiaan. Maassa maan
tavalla.
Kirjoittaja Jari
Ronkainen on
hollolalainen
Quote from: jägermestari on 10.02.2011, 18:29:13
Quote from: Marjapussi on 08.02.2011, 18:47:41
Karkoitus rangaistuksen jälkeen olisi kohtuullinen minimituomio.
Karkoitus ennen rangaistusta ja pysyvä maahantulokielto olisi kohtuullinen minimituomio. Minua ainakaan kiinnosta maksaa tuommosen elukan ylläpitoa kahta vuotta.
Suomen kaikki kehitysapu pitää sitoa siihen että sitä saava maa sitoutuu vastaanottamaan rikoksia suomessa tehneet istumaan tuomionsa paikallisissa vankiloissa.
Hylättyjen turvapaikanhakijoiden ja muiden karkotettujen vastaanottaminen pitää olla myös automaattista.
Jos jonkun maan kanssa ei saada tälläistä sopimusta niin se ei saa enää penniäkään kehitysapua ja suomi rakentaa tällaisille tapauksille osana kehitysapua vankilan vaikka Namibiaan ja lähettää heidät sinne istumaan.
Sveitsin malli jossa vakavan rikoksen tehnyt lentää automaattisesti ulos maasta RIIPPUMATTA perhesuhteista tai kotimaasta tuohon päälle ja sitten vielä Norjan malli käyttöön eli jos tekee tarpeeksi törkeän rikoksen niin menettää saamansa kansalaisuuden ja karkotetaan.
Quote from: Vk on 12.02.2011, 22:26:26
Niin. Vieläpä sikäli, että uskoisin miehen hankkineen tautinsa Afrikassa, ja ulkomaalaislaki sanoo:
Quote114 §
Oleskeluluvan myöntäminen kansainvälistä suojelua tai tilapäistä suojelua saaneen perheenjäsenelle
Oleskelulupa myönnetään perhesiteen perusteella pakolaisen, toissijaisen suojelun tai humanitaarisen suojelun perusteella oleskeluluvan saaneen taikka tilapäistä suojelua saaneen ulkomaalaisen perheenjäsenelle, jos:
1) perheenkokoaja asuu Suomessa tai hänelle on myönnetty oleskelulupa Suomeen muuttoa varten; ja
2) hakijan ei katsota vaarantavan yleistä järjestystä, turvallisuutta tai kansanterveyttä.
Tuota kansanterveysperustetta ei enää nykyään sovelleta HIV:n ollessa kyseessä. Ihmettelen kyllä, miksi.
Eli nykyiset poliitikot ovat vastuussa myös HIV:n leviämisestä suomessa entistä useimmille.
Kokoomus, Keskusta, Vihreät ja RKP (sekä SDP ja Vasemmistoliitto) ovat täydellisessä moraalisessa konkurssissa.
Quote from: Vk on 12.02.2011, 21:59:50
Jokainen voi tähän suhtautua haluamallaan vakavuudella. Barnaba on tullut maahan perheenyhdistämisen kautta.
Jos minä olisin tuon raiskatun tytön isä niin syyttäisin Kokoomusta,Keskustaa,Vihreitä ja RKP:tä tyttäreni raiskauksesta sillä nämä puolueet ovat vastuussa nykyisestä maahanmuuttopolitiikasta.