Quote
Kiviniemi: Laki apuun jos naisia ei saada yritysten hallituksiin
Simo Alastalo 02.02.2011 15:31
Pääministeri Mari Kiviniemen (Kesk.) mielestä pörssiyhtiöiden hallituksiin on saatava enemmän naisia. Hän ei ole välittömästi pakollisten naiskiintöiden kannalla yritysten hallituksissa. Kiviniemen mukaan aluksi olisi edettävä pörssin sisäisten suositusten kautta kuten Suomessa on jo tehty ja valtion omistamien yhtiöiden esimerkin kautta.
- Mikäli tämä ei muuta tilannetta, on harkittava lainsäädäntöä asiasta. Tietyllä aikavälillä tavoitteeksi on asetettava se, että yritysten hallituspaikoista vähintään 40 prosenttia olisi naisilla, Kiviniemi toteaa.
Kotimaa24 tiedusteli pääministerin kantaa siihen, pitäisikö suomaistenyritysten johtoon saada naiskiintiöt. Helsingin Sanomat uutisoi tänään, että muun muassa Saksassa harkitaan yhtiöiden johtoon naiskiintiöitä.
Sari Roman-Lagerspetz | 2.2.2011 15:40:35
Hyvä puheenvuoro Mari Kiviniemeltä. Itse kuitenkin uskon että naiskiintiöt ovat tarpeen Suomessakin.
Yleensä tarvitaan "ulkoista pakkoa" jos sellaisiin ryhmiin, joissa valta on perinteisesti kuulunut vai tiettyyn ihmisryhmään kuuluville ihmisille, halutaan myös muihin ihmisryhmiin kuuluvia. Avautuminen ulospäin ei yleensä tapahdu ryhmän sisältä käsin: ryhmässä pitkään vallinneet ajattelutavat, käytännöt ja verkostot estävät tämän.
Käsittämätöntä.
Miksi yritysten hallituksiin tarvitaan välttämättä jotakin kiintiöitä? Eikö olisi parasta/reiluinta että yritys itse päättää ketä valitsee hallitukseen. Seuraavaksi 10% ulkomaalaiskiintiö?
Äänestäkää vaan sitä keskustaa.. :roll:
No siinäpä taas sitten yksi syy olla joko listautumatta pörssiin tai siirtää yhtiö ulkomaille.
Vaimoke on itse kohtalaisen ison suomalaisen firman johtoryhmässä ja sylkee tulta aina kun joku alkaa sopottamaan naiskiintiöistä, lähinnä syystä että sen jälkeen nekin naiset jotka ovat edenneet sinne hallitustasolle omilla ansioillaan, leimautuu "kiintiönaisiksi". Vai onko joku sitä mieltä että Suvi Linden olisi hallituksessa jos nimi olisikin Simo Linden?
Uskomattoman typerä heitto. Sitä haetaan taas virkaan sopivinta, ei pätevintä.
Eikö se olisi aivan sama mitkä vehkeet jalkovälissä on, kunhan hoitaa hommansa hyvin?
Pätevyyden tulee olla ainoa kriteeri työtehtäviä ja luottamustoimia jaettaessa. Sukupuolen ei tule olla kriteeri. Kiviniemi haluaisi tehdä sukupuolesta kriteerin. En ymmärrä, miksi Kiviniemi panee sukupuolen pätevyyden edelle ja kannattaa miesten syrjintää; kiintiöt olisivat juuri sitä, sillä yhtiön hallitukseen ei voitaisi ottaa pätevintä hakijaa, jos tämä olisi mies ja naisten osuus olisi alle 40 prosentin.
Jokaisessa hallituksessa tulee olle vähintään yhden hermafrodiitin kiintiö.
Mites post op(eration) trannyt sitten, jos mieheksi syntynyt biologisesti mutta henkisesti naiseksi syntynyt on ollut hormoonihoidoissa lapsesta asti ja hänen pippelistä on tehty pimppa. Nykyaikana kirurgia on sillä tasolla, että eroa et huomaa. Tulisiko tämä post op tranny naiskiintiöön vai mieskiintiöön vai pitäisikö sillä olla oma kiintiönsä kuten post op tranny nainen->mies? Entä shemalet? Kumpaan kiintiöön ne menevät? Niistä et eroa huomaa housut jalassa. Entä hefemalet? Kiintiöitä pukkaa, ja nämä kaikki pelkästän sukupuolikiintiöitä. Miten sukupuoli on työn tekemisessä hyötynä tai haittana jos nyt ei puhuta pornoelokuvien tekemisestä?
Miks juuri sukupuolen pitää olla kiintiöitetty ominaisuus?
Esitän, että jokaisessa hallituksessa tulee olla yksi hermafrodiitti, yksi kääpiö ja yksi touretten syndroomalainen.
TOurette http://www.youtube.com/watch?v=5wcKpoAQKj4
Kääpiö http://www.youtube.com/watch?v=v7y-gloYUaw
Ja hermafrodiitti http://www.youtube.com/watch?v=-2_TjnBy598
Quote from: bounty on 02.02.2011, 16:56:27
Miksi yritysten hallituksiin tarvitaan välttämättä jotakin kiintiöitä? Eikö olisi parasta/reiluinta että yritys itse päättää ketä valitsee hallitukseen.
Minä vaadin, että yhtiöiden
omistajistajistakin on oltava 40% naisia.
Täysin idioottimainen vaatimus tosin tuokin.
Raivopäinen feministi voisi puhua noin, koska usein feministit eivät suinkaan aja tasa-arvoista mahdollisuutta valita (joka kohtalaisen usein toteutuukin: miehet valitsevat heille sopivan alan ja uran, naiset omansa) vaan haluavat pakottaa esimerkiksi kiintiöin tai syrjimällä sukupuolet tasapäisiksi.
Minusta olisi hyvä, jos naiset hoitaisivat kaikki raha-asiat. Miehet voisivat sitten keskittyä tekniikkaan ja liiketoimintaan.
Samalla pitäisi kieltää naisten reittä pitkin eteneminen lailla. Tämä alkaa mennä jo huonon huumorin puolelle kaikenkaikkiaan.
Pääministeri Kiviniemi voisi hallituskautensa kalkkiviivoilla aloittaa tasa-arvon edistämisen STM:n Tasa-arvoyksiköstä, jossa työskentelee pelkkiä naisia (http://www.stm.fi/yhteystiedot/tulosyksikot?p_p_id=peopleListPortlet_WAR_commonpeopleportlets&p_p_action=0&p_p_state=normal&p_p_mode=view&p_p_col_id=column-1&p_p_col_count=1&_peopleListPortlet_WAR_commonpeopleportlets_view=people&_peopleListPortlet_WAR_commonpeopleportlets_filter=team&_peopleListPortlet_WAR_commonpeopleportlets_id=255078).
Edit:
Hiljattain yksikköön liittynyttä "Kriittisen miestutkimuksen" edustajaa, mm. Tampereen yliopiston Naistutkimuksen laitoksella kannuksensa hankkinutta Arto Jokista (http://www.ylioppilaslehti.fi/2001/11/30/lupaan-kayttaytya-miehekkaasti/) ei mielestäni lasketa.
"Olen mies, joka tekee naistutkimusta miehistä kriittisen miestutkimuksen käsittein", määritteli Jokinen (http://www.ts.fi/kotimaa/?ts=1,3:1002:0:0,4:2:0:1:2007-10-06,104:2:490448,1:0:0:0:0:0:)
Tulkitsen tämän niin, että Kiviniemi kannattaa sukupuoleen perustuvaa syrjintää. Siis vähemmän pätevän asettamista pätevämmän edelle tämän sukupuolen perusteella.
Pisteet kuitenkin siitä, että toi tämän näkemyksensä ilmi reilusti ennen vaaleja.
Quote from: Kokoliha on 02.02.2011, 17:44:59
Pääministeri Kiviniemi voisi hallituskautensa kalkkiviivoilla aloittaa tasa-arvon edistämisen STM:n Tasa-arvoyksiköstä, jossa työskentelee pelkkiä naisia (http://www.stm.fi/yhteystiedot/tulosyksikot?p_p_id=peopleListPortlet_WAR_commonpeopleportlets&p_p_action=0&p_p_state=normal&p_p_mode=view&p_p_col_id=column-1&p_p_col_count=1&_peopleListPortlet_WAR_commonpeopleportlets_view=people&_peopleListPortlet_WAR_commonpeopleportlets_filter=team&_peopleListPortlet_WAR_commonpeopleportlets_id=255078).
Repesin. ;D
Vaikka itkeä kai tässä pitäisi.
Voi voi , ja kun vasta päästiin Kiviniemeä kehumasta. Niin eikun taas päästelee aivan lapsellista höpötystä.
Yritysten johtoon, tai minkä tahansa organisaation johtoon tulee valita pätevin.
Sukupuolella ei siinä ole mitään roolia.
Tosin, tämä Marin lausunto ei muuta mitään, en olisi Kepua muutenkaan äänestänyt.
Kiviniemen pitäisi antaa enemmänkin lausuntoja. Ne takaavat maalaisliiton syöksykierteen.
Quote from: Marjapussi on 02.02.2011, 18:42:50
Kiviniemen pitäisi antaa enemmänkin lausuntoja. Ne takaavat maalaisliiton syöksykierteen.
Alkaakin olla Jutta Urpilaisen tasoa.
Jutta vain on nuorempi ja monen miehen mielessä pyörii ne verkkosukat.;D
Quote from: aethanol on 02.02.2011, 17:12:33
Vaimoke on itse kohtalaisen ison suomalaisen firman johtoryhmässä ja sylkee tulta aina kun joku alkaa sopottamaan naiskiintiöistä, lähinnä syystä että sen jälkeen nekin naiset jotka ovat edenneet sinne hallitustasolle omilla ansioillaan, leimautuu "kiintiönaisiksi".
Just.
Nolo(stuttva) joskaan ei kovin omaperäinen kommentti Kiviniemeltä. Kiitti vaan kauheasti.
Minua naisena ei lainkaan häiritse, vaikka johtoryhmässä X olisi vain miehiä. Minua häiritsee, jos tehtäviin valitaan epäpäteviä.
Quote from: Marjapussi on 02.02.2011, 18:42:50
Kiviniemen pitäisi antaa enemmänkin lausuntoja. Ne takaavat maalaisliiton syöksykierteen.
Jotenkin alkaa jo tuntua siltä, että kaikki kolme potentiaalisinta hallituksen muodostajaa haluaisivat todella hävitä nämä vaalit.
Quote from: LambOfGod on 02.02.2011, 17:29:00
Jokaisessa hallituksessa tulee olle vähintään yhden hermafrodiitin kiintiö.
Mites post op(eration) trannyt sitten, jos mieheksi syntynyt biologisesti mutta henkisesti naiseksi syntynyt on ollut hormoonihoidoissa lapsesta asti ja hänen pippelistä on tehty pimppa. Nykyaikana kirurgia on sillä tasolla, että eroa et huomaa. Tulisiko tämä post op tranny naiskiintiöön vai mieskiintiöön vai pitäisikö sillä olla oma kiintiönsä kuten post op tranny nainen->mies? Entä shemalet? Kumpaan kiintiöön ne menevät? Niistä et eroa huomaa housut jalassa. Entä hefemalet? Kiintiöitä pukkaa, ja nämä kaikki pelkästän sukupuolikiintiöitä. Miten sukupuoli on työn tekemisessä hyötynä tai haittana jos nyt ei puhuta pornoelokuvien tekemisestä?
Miks juuri sukupuolen pitää olla kiintiöitetty ominaisuus?
Esitän, että jokaisessa hallituksessa tulee olla yksi hermafrodiitti, yksi kääpiö ja yksi touretten syndroomalainen.
Ehdotan thaimaalaisia ladyboita hallituksiin, ne ovat ainakin yrittäjähenkisiä ;D
No joo, en ostaisi, firmojen osakkeita siis jos tähän mentäisiin.
Hei, koittakaas nyt muistaa että naisten pääsyä yritysten hallituksiin estää rakenteellinen syrjintä, suuri näkymätön patriarkaalinen salaliitto, ei suinkaan naisten oma haluttomuus tai kykenemättömyys. Tätä vääryyttä ei korjata hyvällä tahdolla ;)
Kiviniemenkin mielestä yhdenvertaisuutta on nähtävästi päästä samaan aikaan maaliin, ei lähteä samalta viivalta. Minä en kykene käsittämään tällaista ajattelumaailmaa.
Quote from: Inna on 02.02.2011, 19:21:44
Quote from: Malla on 02.02.2011, 19:11:36
Nolo(stuttva) joskaan ei kovin omaperäinen kommentti Kiviniemeltä. Kiitti vaan kauheasti.
Minua naisena ei lainkaan häiritse, vaikka johtoryhmässä X olisi vain miehiä. Minua häiritsee, jos tehtäviin valitaan epäpäteviä.
+1 (merkittäköön laskentaan "tasa-arvo"vouhotusta vastustavaksi naisen kommentiksi)
:)
Kannatan ehdottomasti sukupuolten tasavertaisuutta ja keskinäistä kunniotusta. En vain enää ole ihan vakuuttunut nykyisistä keinoista niiden saavuttamiseksi.
Minun itsetuntoani naisena nakertavat enemmän alentuvat kiintiövaatimukset kuin reilumeiningit.
OT: Koskee muuten myös huolta siitä, että poikapilttejä syrjitään korkeakoulujen pääsykokeissa. Ei syrjitä. Eniten pisteitä saaneet pääsevät sisään.
No, eipähän noissa pörssiyhtiöiden hallituksissa nykyäänkään pahemmin pätevää porukkaa istu (poislukien itsensä hallituksiin saaneet henkilöomistajat). Että sikäli voisi laittaa vaikka mitä tahansa kiintiöitä. Ehdotankin seuraavaksi kiintiöpolitiikaksi kaikkiin tehtäviin: vähintään 40 % päteviä, vähintään 40 % epäpäteviä. Myös älykkäiden ja tyhmien määrää on syytä tasata tuolla 40 % minimiperiaatteella. Olen myös vakaasti sitä mieltä, että uimahallien miesten saunassa on oltava kulloinkin vähintään 40 % naisia ja naisten saunassa vähintään 40 % miehiä.
Sukupuolikiintiöt kaikkiin ammatteihin! Sitähän tässä halutaan päätäntävallan sosialisoimisessa halutaan.
Jos ei löydy tarpeeksi naispuolisia palomiehiä, niin sitten vain kylmästi jätetään palkkaamatta sama juttu armeijassa. Tosin sukupuolenvaihdoksella voisi korjata asian. Täten ehdotankin sitä tasa-arvon nimissä pakolliseksi sellaisiin ammatteihin kouluttautuneille, joissa kiintiöt eivät oikein täyty.
Quote from: Malla on 02.02.2011, 19:11:36
Minua häiritsee, jos tehtäviin valitaan epäpäteviä.
Samaa mieltä. Täysin.
Seuraavassa vaiheessa vaaditaan sitten kiintiöhomot ja -lesbot yhtiöiden hallituksiin. Ja sitten jossain vaiheessa myös eläimet päätöksentekoon. :facepalm:
Mari Kiviniemi voisi hetkeksi pysähtyä miettimään mistä ne rahat hänenkin palkkansa maksuun tulevat. Jos teidän on pakko leikkiä näillä kiintiöillänne niin tehkää se julkisella puolella. Jättäkää yksityinen sektori rauhaan.
Quote from: BeerBelly on 02.02.2011, 22:22:46
(...) Jos teidän on pakko leikkiä näillä kiintiöillänne niin tehkää se julkisella puolella. Jättäkää yksityinen sektori rauhaan.
Tästä tohdin olla eri mieltä. Julkinen sektori myös ja erityisesti rauhaan. Kiitos, kumarrus ja vielä niiaus päälle.
No, äänestämällä voi ehkä vaikuttaa, pikkuisen.
Ekan kerran aion muuten äänestää (sopivaksi ja päteväksi olettamaani) miestä. Ihan siksi,
että olen perin kyrsiintyt muka-tasa-arvonaisten (ja joo, -miestenkin) toilailuihin. Eka kerta jänskättää kyllä aina... :)
Jos joku haluaa ylivertaisen pätevyyden sukupuolen perusteella, niin on parempi värkätä itselleen molemmat sukupuolet. Jotenkin, kun olen seurannut tätä postmodernia länsimaiden Marxilaista moraalin mädätyskehitystä, niin ei tule minään yllätyksenä kiviliemen ehdotukset tässäkään asiassa.
QuotePääministeri Jari Minimies: Laki apuun jos lyhyitä ja lihavia miehiä ei saada naimisiin
Pääministeri Jari Minimiehen (sov.) mielestä parisuhteisiin on saatava enemmän lyhyitä ja lihavia miehiä. Hän ei ole välittömästi pakollisten miesten painoindeksikiintöiden kannalla parisuhteissa. Minimiehen mukaan aluksi olisi edettävä naisjärjestöjen sisäisten suositusten kautta kuten Suomessa on jo tehty ja valtion viroissa toimivien naisten esimerkin kautta.
- Mikäli tämä ei muuta tilannetta, on harkittava lainsäädäntöä asiasta. Tietyllä aikavälillä tavoitteeksi on asetettava se, että pariutuneista miehistä vähintään 50 prosenttia olisi keskimääräistä lyhyempiä ja lihavampia miehiä, Minimies toteaa.
Kotimaa24 tiedusteli pääministerin kantaa siihen, pitäisikö suomalaisiin avioliittoihin saada miesten painoindeksikiintiöt. Helsingin Sanomat uutisoi tänään, että muun muassa Saksassa harkitaan solmittaviin avioliittoihin painoindeksi- sekä oluenjuontikiintiöitä.
Jomppe Möhömaha:
Hyvä puheenvuoro pääministeriltä. Itse kuitenkin uskon että pariutuvien miesten painoindeksikiintiöt ovat tarpeen Suomessakin. Lyhyet ja lihavat miehet ovat varmasti ihan yhtä hyviä aviomiehiä kuin pitkät ja treenatutkin, vaikka jostain syystä naiset suosivat jälkimmäisiä.
Yleensä tarvitaan "ulkoista pakkoa" jos sellaisiin ryhmiin, joissa naisten suosio on perinteisesti kuulunut vai tiettyyn ihmisryhmään kuuluville ihmisille, halutaan myös muihin ihmisryhmiin kuuluvia. Avautuminen ulospäin ei yleensä tapahdu ryhmän sisältä käsin: ryhmässä pitkään vallinneet ajattelutavat, käytännöt ja verkostot estävät tämän.
Kaipaan Kiviniemen kommenttia tähän tasa-arvo-ongelmaan:
Vain alle 15 prosenttia Wikipedia-artikkelien kirjoittajista on naisia!
http://isteve.blogspot.com/2011/01/guys-create-wikipedia-for-free-thats.html
Mutu: 90% netinkäyttäjistä on miehiä. Onko olemassa joku salainen miesten kaikkialle tunkeutunut salaliitto joka estää naisia käyttämästä nettiä?
Quote from: JNC on 02.02.2011, 23:19:29
Miessukupuolta syrjitään korkeakoulujen pääsykokeissa. Suomalaisille miehille on asetettu sukupuolen perusteella asevelvollisuus kansalaisvelvollisuudeksi; suomalaisilla naisilla ei ole samanlaista tai vastaavaa kansalaisvelvollisuutta. Tämä suomalaista miestä syrjivä kansalaisvelvollisuus asettaa suomalaiset miehet suomalaisiin naisiin verrattuna eri asemaan korkeakoulujen pääsykokeissa, koska suomalaisille miehille ja suomalaisille naisille asetetaan erilaiset mahdollisuudet valmistautua korkeakoulujen pääsykokeisiin.
´
Ekana vuonna kaikki ovat samalla viivalla. Ainakin keväällä kirjoittaneilla pääsykokeet ovat ennen armeijaa ja valmistautumismahdollsuudet samat, eivätkö? (Ja sisään päässeet mutta armeijaan joutuneet/päässeet/menneet saavat aloittaa opintonsa alusta? Eivätkö? Ja armeijaan kesken opintojen lähteneet saavat jatkaa siitä pisteestä, mihin jäivät? Vai olenko taas erehtynyt?)
Saatan toki erehtyä. Muksun armeijakavereista (miehiä ja naisia) on muutama juuri kotiutunut, jatkavat opintojaan oitis.
Siitä olen samaa mieltä, että kansalaisvevollisuuden pitäisi olla sama miehille ja naisille. Sen muodoista voi toki jänkätä. Vuosi armeijaa ja/tai kansalaispalvelua?
Muistan joskus kuulleeni, että pörssiyhtiöissä hallituspaikkojen hakijoista keskimäärin 10% oli naisia, ja samoin näiden yrityksien hallituksissa istui 10% naisia.
Ehkä keskeisin ja tärkein asia mikä pitäisi muistaa, että yrityksiä kiinnostaa vain yksi asia, tuloksen tekeminen, ja on aika saatanan varma, että siinä tissikertoimet ovat merkityksettmiä kun tekijitä palkataan.
Tietysti Kivimieli reflektoi kuinka hän on tottunut julkisella puolella johtajan pestit jakamaan, ja siinä listassa kompetenssi on viimeisenä.
Quote from: Veli on 02.02.2011, 23:41:22
Mutu: 90% netinkäyttäjistä on miehiä. Onko olemassa joku salainen miesten kaikkialle tunkeutunut salaliitto joka estää naisia käyttämästä nettiä?
Tämähän näkyy netin käyttöön liittyvien välineiden fallossentrisyydestä
http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/e/e5/Dlink_wireless_router.jpg
http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/d/d7/Ethernet_RJ45_connector_p1160054.jpg
http://www.pirkka.fi/files/pirkka.fi/tab/node_3543_tab_7.jpg
:flowerhat:
Quote from: aethanol on 02.02.2011, 17:12:33
No siinäpä taas sitten yksi syy olla joko listautumatta pörssiin tai siirtää yhtiö ulkomaille.
Vaimoke on itse kohtalaisen ison suomalaisen firman johtoryhmässä ja sylkee tulta aina kun joku alkaa sopottamaan naiskiintiöistä, lähinnä syystä että sen jälkeen nekin naiset jotka ovat edenneet sinne hallitustasolle omilla ansioillaan, leimautuu "kiintiönaisiksi". Vai onko joku sitä mieltä että Suvi Linden olisi hallituksessa jos nimi olisikin Simo Linden?
Aivan, samasta syystä joskus harmittaa ajella audilla, kun aina joku luulee että kyseessä on liisarivehje
(siitäkin huolimatta että kyseessä on paljon liisarilaitteita vanhempi vehjes) -- offtopic
Quote from: JNC on 02.02.2011, 23:19:29
Ne suomalaiset miehet, jotka eivät saa opiskelupaikkaa ammattikoulusta tai lukiosta valmistumisen jälkeisenä keväänä (kesänä) tai jotka eivät hae opiskelupaikkaa ammattikoulusta tai lukiosta valmistumisen jälkeisenä keväänä (kesänä), eivät pysty lähtemään suomalaisten naisten kanssa samalta viivalta korkeakoulujen pääsykokeisiin, elleivät he lykkää sukupuolen perusteella määräytyvää kansalaisvelvollisuuttaan myöhemmäksi ajankohdaksi.
--
Osittain tämä on suomalaisten naisten omaa ansioita, mutta miesten asevelvollisuus on myös merkittävä tekijä tähän kehitykseen, koska miehiltä jää usein kokonainen yksi korkeakoulupaikanhakuvuosi välistä; tämä on todella ratkaisevaa nimenomaan toisena yliopistopaikanhakuvuotena.
Intin vuoksi korkeakoulupaikan saaminen viivästyy usein vuodella, mutta se ei vaikuta siihen, että saako joku pitkällä tähtäimellä ollenkaan sitä opiskelupaikkaa. Hakukerran ikävakioitu järjestysnumero ennustaa sisäänpääsytodennäköisyyttä paljon paremmin kuin hakukertavakioitu hakuikä.
Naiset jyrää peruskouluissa, lukioissa ja pääsykokeissa helvetin kovalla lukemisella. Lahjakkaampi sukupuoli saa syyttää vain omaa laiskuuttaan siitä, että ovat joillain aloilla vähemmistönä yliopistossa.
Homman aihepiiriä sivuten: maahanmuuttoviraston työntekijöistä 24% on miehiä. Laki apuun, Mari! Kai tämä 40% koskee miehiäkin?
Poliisin lisää naisia, kyllä mä mieluummin naisen pidättämäksi tulen kuin jonkun yrmeän kaljukallen ;) 40% kiintiö sisäasiainministeriöön ja heti.
Oikeusministeriöön ja ulkoministeriöön kiintiöt myös, molemmissa alle 40% miehiä.
Quote from: JNC on 03.02.2011, 00:35:34
Jos on kaksi tasavertaista hakijaa ja toiselle näistä hakijoista annetaan useampi mahdollisuus hakea korkeakoulupaikkaa, silloin on todennäköisempää, että se hakija, jolle on annettu useampi mahdollisuus hakea korkeakoulupaikkaa, saa korkeakoulupaikan kuin taas se hakija, jolle ei ole annettu yhtä montaa mahdollisuutta hakea korkeakoulupaikkaa.
Hakukertojen määrää ei ole rajoitettu. Kaikki voivat hakea vaikka kymmeniä kertoja, joka vuosi kuolemaan asti. Yleensä hakuinto lopahtaa muutaman epäonnistuneen haun jälkeen, mutta sillä ei ole väliä ovatko nämä epäonnistumiset 19, 20 ja 21 vuoden vai 19, 21 ja 22 vuoden vai 25, 26 ja 27 vuoden iässä. Epäonnistuneiden hakujen määrä selittää hakemiskierteen lopettamista, mutta ikä ei.
Quote from: JNC on 03.02.2011, 01:16:11
Jos asepalveluksen vuoksi suomalaisilla miehillä on yksi hakukerta vähemmän kuin suomalaisilla naisilla, silloin fakta siitä, että suomalaisilla miehillä on vähemmän hakukertoja opiskelupaikkoihin kuin suomalaisilla naisilla, ei muutu vaikka hakukertoja olisi muuten rajoittamattomasti.
Ei tuo pidä paikkaansa. Pääsykokeisiin voi lukea myös intin aikana vapaa-ajalla ja lomilla. Pääsykokeeseen osallistuminen on sellainen peruste, josta myönnetään aina loma, siinäkin tapauksessa, että se olisi loppusodan aikana.
Quote from: Mika.H on 02.02.2011, 17:36:27
Minä vaadin, että yhtiöiden omistajistakin on oltava 40% naisia.
Täysin idioottimainen vaatimus tosin tuokin.
No niin juuri. Nimenomaan jäin pohtimaan, että olisiko naiset pakotettava lailla ostamaan osuuksia pörssiyhtiöistä?
Lisäys: Kiviniemi on tosiaan muuttunut poliittisesta broilerista kokovartaloministeriksi. Siinä merkityksessä, kuin sanaa "kokovartalo-" useasti kuulee käytettävän, siis etuliitteenä.
Quote from: Jaakko Sivonen on 03.02.2011, 04:02:49
Quote from: JNC on 03.02.2011, 01:16:11
Jos asepalveluksen vuoksi suomalaisilla miehillä on yksi hakukerta vähemmän kuin suomalaisilla naisilla, silloin fakta siitä, että suomalaisilla miehillä on vähemmän hakukertoja opiskelupaikkoihin kuin suomalaisilla naisilla, ei muutu vaikka hakukertoja olisi muuten rajoittamattomasti.
Ei tuo pidä paikkaansa. Pääsykokeisiin voi lukea myös intin aikana vapaa-ajalla ja lomilla. Pääsykokeeseen osallistuminen on sellainen peruste, josta myönnetään aina loma, siinäkin tapauksessa, että se olisi loppusodan aikana.
Sinäänsä offtopic: mutta pitää olla ensimmäisen kanssa samaa mieltä ja jälkimmäisen eri. Itse olin 51:stä viikonlopusta 27 kiinni ja vapaa-aikaa oli yhden yhdeksän viikkoisen jakson aikana (johon myös sisältyi 8 viikonloppuvapaata) iltaisin. Muuten vapaa-aikaa oli yhtenä iltana viikossa 3-4h. Tuo yhdeksänviikkoinen ajanjakso olisi tietenkin voitu käyttää lukemiseen, mutta pääsykoekirjoja ei oltu julkaistu vielä sillon.
Lukea ei yksinkertaisesti ehtinyt.
Quote from: AIP on 03.02.2011, 04:21:03
No niin juuri. Nimenomaan jäin pohtimaan, että olisiko naiset pakotettava lailla ostamaan osuuksia pörssiyhtiöistä?
Tuo olisi muuten mielenkiintoinen kokeilu. Pörssihän kun hinnoittelee osakkeet jokaisen uutisoinnin perusteella. Pitäisi siis varmaan tehdä osakkeista ns A ja B malleja, joita omistaisivat eri sukupuolikiintiöt. Sitten voisimme hienosti vertailla mikä on naisten ja miesten näkemysero yhtiön arvosta.. Olisi erittäin hieno ja tarkka osoitus ns tasa-arvosta.
Kukas broisku ehtii ensimmäiseksi tuota ehdottaa? vai oliskos Muutoksen porukoilla kiinnostusta tasa-arvokeskustelun hämmentämiseen?
PS. tuo ehdotus olisi mielipuolisuudessaa niin typerä, että todennäköisesti suurin osa kansasta (ja mediasta) ottaisi tuon tosissaan...;)
Quote from: aethanol on 02.02.2011, 17:12:33
Vaimoke on itse kohtalaisen ison suomalaisen firman johtoryhmässä ja sylkee tulta aina kun joku alkaa sopottamaan naiskiintiöistä, lähinnä syystä että sen jälkeen nekin naiset jotka ovat edenneet sinne hallitustasolle omilla ansioillaan, leimautuu "kiintiönaisiksi". Vai onko joku sitä mieltä että Suvi Linden olisi hallituksessa jos nimi olisikin Simo Linden?
Täysin samaa mieltä aethanolin vaimokkeen kanssa. Omilla ansioilla on päästävä etenemään eikä jonkun tekemällä tehdyn kiintiön kautta. Tämä on sama asia kuin positiivinen syrjintä, enkä naisena halua sellaista vaan kannatan tasa-arvoa.
Totta on myöskin että joidenkin yritysten hallituksissa istuu ns. vanhoja jääriä, joiden mielestä naisen paikka on nyrkin ja hellan välissä (tahallisen kärjistetty ilmaisu). Ajat ovat kuitenkin muuttumassa ja nuoremmat ovat aidosti tasa-arvoisempia kuin vanhemmat (yleistys). Tilanne "korjaantuu" itsestään ajan kanssa.
Quote from: AuggieWren on 02.02.2011, 20:08:04
Olen myös vakaasti sitä mieltä, että uimahallien miesten saunassa on oltava kulloinkin vähintään 40 % naisia ja naisten saunassa vähintään 40 % miehiä.
Tämä toteutui jo Kangasalan uimahallissa suhteessa 50/50. Istun saunassa ja naispuoleinen siivooja tulee suihkuttelemaan jotain lattialta. En ole kaino joten kulkuset ja marsalkansauva paljaana siinä jatkoin löylyttelyä. Sitä vain kuitenkin mietin, että mikähän huuto siitä tulisi, jos miespuoleinen siivooja menisi pesemään naisten suihku- tai saunatilaa! Ehkä tarvitsemme 40% sukupuolisäännön siivoojiin uimahalleissa? Missä voin ilmottautua töihin?! ;)
Käänteentekevänä ehdotuksena heitän että kunnat, kaupungit, valtio ja vaikka eduskuntakin voisi luopua jäsenkirjakiintiöstä ja siirtyä sen sijaan pätevyyskiintiöön.
Itseasiassa Kiviniemen lausunto ei ole pöllömpi. Naisia ´saattaisi´ valua enemmään paikoille jos yhden ihmisen hallituspaikkojen määrää rajoitettaisi.
Nimittäin,
tämä 'hei mä tuun teidän firmaan hallituksen jäseneksi niin tuu sä meidän' -systeemi tuli harvinaisen selkeästi vuosituhannen alkuun pörssin IT-hommissa. Sitä sisäpiirirekisterin tietokantaa kun katseli niin ei voinut sanoa kuin lallalaa... Melkein ois voinut tehdä staattiset sivut per firma. Vähän nimijärjestystä ois vaan muuttanut.
Niin paljon oli ristiin hallituksen jäseniä eri firmoissa. Etenkin näissä klassikoissa.
Jos Kiviniemi haluaa jotain 40% prosentuaalista kiintiötä niin tekee esityksen jossa sama jamppa ei voi istua n kpl hallituksissa. Puheenjohtajuus sulkisi jäsenyyden muihin firmoihin ja hallarijäsenyyksiä voisi olla vaikka se max pari. Osallistumispakko. Sen jälkeen katsotaan pätevyys kun aletaan näitä kiertolaisten paikkoja täyttämään.
kevennys:
Tehtiin kyl humala(kilju)päissään yksi perjantai-ilta sovellus jossa pystyi antamaan ikäjakauman, omistusmäärän ja softa tulosti kategoriaan sopivien neitokaisten omaisuuden, osoitteet yms. Valmis konsepti Deittipalstoille 'tarkista omaisuus'-nappiin. Laajentaminen miespuolisten hakuun ois myyty erikseen helvetilliseen hintaan = sotun viimeisen merkitsevän numeron pitää olla pariton.
Pätevyys merkittäköön. Ei kiintiöitä tai nepotismia julkisissa/listatuissa yhtiöissä. Nepotismiin lasken myös tämän selkeän hyväveli-järjestelmän.
Eikä eläkeläisille vrt. Lilus.. ffs
http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=20110156515&ext=rss
Toisaalta välillä ihmetyttää miten osa ihmisistä pystyy istumaan 10 yrityksen hallituksessa kun itse olen aika hyvin kuormitettu jo tässä yhdessä työpaikassa. On vissiin jätkillä 375 tuntiset viikot tms.