Raatikainen sanoo, että hallin henkilökunta on "helisemässä" joidenkin ulkomaalaistaustaisten asiakkaiden kanssa.
- He eivät kunnioita mitään sääntöjä. Poliisi ei tule hakemaan. Ainoastaan miespuoliset valvojat saavat heidät ulos. Naisia he eivät kunnioita lainkaan, Raatikainen viittaa häiriöitä aiheuttaviin asiakkaisiin.
Hallin yhdeksästä uimavalvojasta noin puolet on naisia.
Viimeksi sunnuntaina yksi miesten puolella olevista laseista rikottiin ja lattialta löytyi lapsen kakkaa. Roskaamisen, välinpitämättömyyden ja jopa asiakkaiden välisten tappeluiden lisäksi työntekijöiden työtaakkaa kasvattaa joidenkin asiakkaiden uimataidottomuus.
-?Kävijöistä noin puolet on ulkomaalaisia. Heistä monetkaan eivätkä osaa uida. Heitä pitää vahtia ja nostaa altaista. Viime viikolla yksi isä oli porealtaassa ja viisivuotias tyttö meinasi samaan aikaan hukkua opetusaltaassa, Raatikainen toteaa.
Häiriöasiakkaiden poistamiseen on tulossa ratkaisu toivottavasti jo tämän kuun lopulla, kun henkilökunta saa avukseen Palmian vartijat, jotka tulevat paikalle kutsuttaessa.
http://omakaupunki.hs.fi/itakeskus/uutiset/ongelma-asiakkaat_piinaavat_itakeskuksen_uimahallia/
Kyllä meidän asenteissamme ja rasismissa on syy tähänkin pulmaan. Paskominen, rikkominen ja uimataidottomien veteen meneminen ovat vain pienen ihmisen voimatonta protestointia.
Säkillä valoa sisään. Vai miten se meni? Maksumiehen lista on loputon.
Kun lukee tuota juttua voisi olla jopa valmis antamaan heille keskitetyn aivan oman uimahallin.
Quote
Kävijöistä noin puolet on ulkomaalaisia. Heistä monetkaan eivätkä osaa uida
Lopettakaa uikuttaminen ja opetelkaa uimaan!
Ai vieläkö sinne suomalaisiakin päästetään?
Quotejoidenkin ulkomaalaistaustaisten
Yksittäistapauksia, eipäs yleistetä!!1!
Pulinat pois, ja suihkun kautta altaan matalaan päähän.
Quote from: mikkoR on 25.01.2011, 08:04:31
Kun lukee tuota juttua voisi olla jopa valmis antamaan heille keskitetyn aivan oman uimahallin.
Minä olen niin avokätinen, että olen valmis antamaan esim. somaleille ihan oman maan. Somalian. Siellä saa uida ihan miten tykkää ilman että suomalaisrasistit käyvät opastamaan.
QuoteHöyrysaunassa vedettiin viinaa ihan estoitta, paikalla oli myös pikkulapsia. Joku oli mennyt valittamaan asiasta valvojalle, joka kävi vilkaisemassa saunan ovella ja lähti pois. Illalla roskakorit ovat täynnä viinapulloja. Pikkuisia vodkapulloja on siellä täällä, mies kertoo.
Monikulttuurivammaisena en tunne läpikotaisin kaikkien maahanmuuttajaryhmien tapoja, mutta tuo ei kai suoraan sovi somaleihin?
Ja nyt kun Espoo on päättänyt osallistua Metro-projektiin, niin ah - Tapiolan ja Espoonlahden uimahallit saanevat omat hukkuvien lastenomaisten kakkapökäleitten uppo-armadat. Näin se rikkaus leviää.
Fantastista!
Quote from: fincum on 25.01.2011, 08:24:30

Itänaapureita?

Ei ollenkaan tavatonta. Aika moni somali riehuu kännissä ainakin keskustassa.
Quote from: HaH on 25.01.2011, 08:42:20
Ja nyt kun Espoo on päättänyt osallistua Metro-projektiin, niin ah - Tapiolan ja Espoonlahden uimahallit saanevat omat hukkuvien lastenomaisten kakkapökäleitten uppo-armadat. Näin se rikkaus leviää.
Metro on kulkenut Yrjönkadun uimahalliin asti jo pitkään, enkä ole havainnut sen olevan erityisen rikastunut. Luulen että alueen väestörakenne vaikuttaa enemmän kuin liikennevälineet.
Lienee melko sama onko etninen tausta tai pigmentti mikä tahansa. Kyse on ongelmasta.
Ja ongelmaa ei näköjään voida ratkaista, koska ulkomaa.... Kaupunginvaltuutettu Halla-aho voisi kait kuitenkin hoitaa asian, vai?
Virallisestihan Hesa hoitaa - joko nykymallin mukaisesti yksityisiä feodaalipalveluita ostamalla, tai sitten porttikieltoja jakamalla. Ensimmäinen vaihtoehto on kallis, ja toinen rassimus. Äänestävä veronmaksaja päättäkööt.
- wink wink - Jussi ja Matias
QuoteMonikulttuurivammaisena en tunne läpikotaisin kaikkien maahanmuuttajaryhmien tapoja, mutta tuo ei kai suoraan sovi somaleihin?
Jos saunassa on tarpeeksi pimeää, niin eihän ryyppäys haittaa. Allahin hämäränäkö on hieman kehno. Kun silmä välttää, niin voi tehdä vaikka mitä. Jos ei höyrysaunassa itsekään näe, niin miten allah siellä näkisi?
Kysymys taitaa olla venäläisistä ja lähi-idästä tulleista?.
Quote from: Vera on 25.01.2011, 08:57:52
Quote from: HaH on 25.01.2011, 08:42:20
Ja nyt kun Espoo on päättänyt osallistua Metro-projektiin, niin ah - Tapiolan ja Espoonlahden uimahallit saanevat omat hukkuvien lastenomaisten kakkapökäleitten uppo-armadat. Näin se rikkaus leviää.
Metro on kulkenut Yrjönkadun uimahalliin asti jo pitkään, enkä ole havainnut sen olevan erityisen rikastunut. Luulen että alueen väestörakenne vaikuttaa enemmän kuin liikennevälineet.
Älä ihminen jaksa. :flowerhat: Yrtsä on keskustassa, ja siellä, keskustassa siis, on nojailijoita, oli metroa tai ei. Yrtsää ei käytetä, koska se on yrtsä. Tietänet.
Nyt kyse on siitä, että entinen Ranta-Espoo tuhotaan mahdollistamalla helppo liikkuvuus itiksen ja vantsun paskiksille, kansalaisuuteen katsomatta, kaikkiin Espoon bonus-alueisiin. Fantastista!
Kohta ei mummot Tapiolassa, Nitskussa, Olarissa, tai muuallakaan, uskalla köpötellä minnee. Kohta Espoon rakennusvirasto ihmettelee, miksi Garden Cityn talot on tuhrittu kolmen metrin korkeuteen. Kohta ei teinitytöt kävelytä koiraa puistossa ilman esiliinaa. Metro on väistämätöntä, ja meidän on sopeuduttava siihen. Opetelkaa uimaan (mutta älkää enää Westendin rannassa tai Tapiolan uimahallissa, sillä lutrauskokeilu saattaa olla öljyisän rikastuttava).
Metro
on pop. Tapiola
oli pop.
Fantsua!
__________
EDIT: No joo, olin taas ärtsyllä päällä, sorry Vera, mutta kotikaupungin tuhoa ei ole helppo seurata kylmän rauhallisesti. Suomen tuhoa on paljon helpompi seurata, koska aina voi kuvitella pakopaikan jonnee, mutta in the City, se on vaikeaa - minne paeta: etelässä meri, lännessä metroasema (tuleva), pohjoisessa juna-asema, idässä metroasema (tuleva). Olen piiritetty, enkä ulospääsyä tulevalta tulvalta tiedä. Kreegah, bundolo!
Yleisesti ottaen kaikki maahanmuuttajien ongelmat, myös uimataidottomuus, johtuvat suomalaisten rasismista. Jos uimavalvojat tekisivät työnsä eivätkä viilaisi pilkkua rikottujen lasien, viinan juonnin ja lattialla olevan ulosteen suhteen, saattaisivat ulkomaanelävät oppia uimaan.
LB
Quote from: etnis on 25.01.2011, 08:43:50
Itänaapureita?
Mahdollisesti, kuvaus sopii tyyliin.
Kerran ruotsinlaivalla itänaapurit estelyistä huolimatta heittelivät olutta kiukaalle. Pitivät aromista, minä en.
Quote from: fincum on 25.01.2011, 09:42:33

Tuossa kohtaa voi kokeilla, minkälainen aromi syntyy itänaapurista kiukaalla.
LB
Hämärästi muistan, että Itäkeskuksen uimahallista on raportoitu myös yksittäistapauksia, joissa uimataidoton maahanmuuttajataustainen mies on masturboinut lastenaltaassa. Ilmeisesti Vartin toimittajien mielestä sitä ei kannata mainita tämän jutun yhteydessä.
Itänaapurit ovat riesa ja häiriö joka helvetin laivalla, hotellissa, kylpylässä, saunassa, hallissa, huvipuistossa ja hiihtokeskuksessa missä vain esiintyvätkin. Kriittinen massa muodostuu kolmesta voissapaistetusta. Kaksi menee vielä kännissäkin, kolme on jo liikaa. Veden, viinan ja ulosteiden kanssa leikkiminen on kaiketi geeneissä.
Pitäköön rahansa, kuivukoon turismi, taantukoon talous, kunhan tuo meno ei Suomeen juurru. Err, too late! :(

Näh. Hankkikaapa käsiinne raportteja ryssien Valvontakomission vapaa-ajan toimista, siellä Hotelli Tornin huipun lukaaleissa, josta käsin he vuosia valvoivat Suomea Suomen laskuun. (Ryssä on aina ollut sik... korjaan, Ryssä. Turha tuhlata voita. :P )
Quote from: fincum on 25.01.2011, 08:24:30
QuoteHöyrysaunassa vedettiin viinaa ihan estoitta, paikalla oli myös pikkulapsia. Joku oli mennyt valittamaan asiasta valvojalle, joka kävi vilkaisemassa saunan ovella ja lähti pois. Illalla roskakorit ovat täynnä viinapulloja. Pikkuisia vodkapulloja on siellä täällä, mies kertoo.
Monikulttuurivammaisena en tunne läpikotaisin kaikkien maahanmuuttajaryhmien tapoja, mutta tuo ei kai suoraan sovi somaleihin?
Sopii sekä itä- että, ikävä kyllä, etelänaapureihimme. Etelänaapurista kotoisin oleva (raksa-?)miesporukka löysi viime kesänä erään idyllisen ja lapsiperheiden suosiman uimarannan. Porukka mölyää ja möykkää, nauttii estottomasti suuria määriä alkoholia, jättää tyhjät pullot ja pakkaukset hiekkarannalle, pitää pahimmillaan nuotiota katoksen lattialla jne. Eesti keelt räägivät.
Quote from: Tosinuiva on 25.01.2011, 09:54:22
Hämärästi muistan, että Itäkeskuksen uimahallista on raportoitu myös yksittäistapauksia, joissa uimataidoton maahanmuuttajataustainen mies on masturboinut lastenaltaassa. Ilmeisesti Vartin toimittajien mielestä sitä ei kannata mainita tämän jutun yhteydessä.
Oletko varma, että oli uimataidoton?
Monikulttuurisessa Helsingissä pitää sopeutua muidenkin tapoihin kuin tähän perisuomalaiseen jurottamiseen. Sitä paitsi kaupungilla on tärkeämpääkin tekemistä kuin puhdistaa lastenallasta aikuisten ulkomaalaistaustaisten miesten siemennesteestä, kaikki resurssit on keskitettävä hiilivapaaseen Helsinkiin!
LB
Quote from: mikkoR on 25.01.2011, 08:04:31
Kun lukee tuota juttua voisi olla jopa valmis antamaan heille keskitetyn aivan oman uimahallin.
Jos ei normaalissa uimahallissa osata käyttäytyä, niin ehdotan tätä uudeksi uintipaikaksi. http://www.hsy.fi/vesi/palvelut/jatevesi/puhdistamot/viikinmaki/Sivut/default.aspx
Quote from: Tosinuiva on 25.01.2011, 09:54:22
Hämärästi muistan, että Itäkeskuksen uimahallista on raportoitu myös yksittäistapauksia, joissa uimataidoton maahanmuuttajataustainen mies on masturboinut lastenaltaassa. Ilmeisesti Vartin toimittajien mielestä sitä ei kannata mainita tämän jutun yhteydessä.
Noh,häiritseekö toi jos tuolla ei käy yhtään suomalaista lasta vaan kaikki on venäläisiä yms?.
Quote from: Melbac on 25.01.2011, 10:26:20
Quote from: Tosinuiva on 25.01.2011, 09:54:22
Hämärästi muistan, että Itäkeskuksen uimahallista on raportoitu myös yksittäistapauksia, joissa uimataidoton maahanmuuttajataustainen mies on masturboinut lastenaltaassa. Ilmeisesti Vartin toimittajien mielestä sitä ei kannata mainita tämän jutun yhteydessä.
Noh,häiritseekö toi jos tuolla ei käy yhtään suomalaista lasta vaan kaikki on venäläisiä yms?.
No kyllä se häiritsee veronmaksajana. Ei kai meidän tarvitse ylläpitää julkisia uimahalleja muukalaisia varten? Kyllä silloin pitää toimia kaupalliselta pohjalta kylpylämallilla. Artisti maksaa.
Quote from: juge on 25.01.2011, 07:43:48
lattialta löytyi lapsen kakkaa.
Ainakin ammattimaiset valvojamme ja/tai toimittajamme ovat erikoistuneet erottamaan lapsen kakan esim. aikuisen kakasta.
Valitan että tämä tiedonjyvä jäi jutusta päällimäisenä käteen.
Kaikkien lapset kakkaavat, kaikkialla. Ratkaisevaa onkin jätetäänkö se siihen mihin sattuu putoamaan.
Quote from: Sanglier on 25.01.2011, 10:44:59
Kaikkien lapset kakkaavat, kaikkialla. Ratkaisevaa onkin jätetäänkö se siihen mihin sattuu putoamaan.
Kakka on nähtävä voimavarana.
Quote
Liikuntaviraston osastopäällikkö Petteri Huurteen mukaan ongelmat kiteytyvät siihen, että ulkomaalaistaustaiset asiakkaat eivät ole oikein sisäistäneet suomalaista uimahallietikettiä.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011012513067367_uu.shtml
Iltalehti sentään kiteyttää (joskin lieventävin sanamuodoin) mistä todella on kyse. Nyt lukijalle tulee mieleen, että ongelma-asiakkaat ovat juopottelevia, häiriköiviä ja lattialle paskovia perunaneniä. He vievät uimahallin resurssit, joita olisi muuten voinut käyttää vähäosaisten uhrien eli uimataidottomien ja syrjittyjen moniosaajien auttamiseen. Mielestäni lehti olisi voinut laittaa jo otsikkoon, että koko roska on rikastajista johtuvaa.
Nyt on sitten iloisia polskuttelijoita varten palkattu vartioita.
http://omakaupunki.hs.fi/paakaupunkiseutu/uutiset/itakeskuksen_uimahalli_sai_vartijat/?ref=tf_iOKboksi_p3
Quote from: L. Brander on 25.01.2011, 09:45:57
Quote from: fincum on 25.01.2011, 09:42:33
Kerran ruotsinlaivalla itänaapurit estelyistä huolimatta heittelivät olutta kiukaalle. Pitivät aromista, minä en.
Tuossa kohtaa voi kokeilla, minkälainen aromi syntyy itänaapurista kiukaalla.
LB
Se ja sama. Kyllä itänaapuri on itänaapuri vaikka kiukaassa paistais.
Quote from: valtakunnanpärkhele on 09.02.2011, 12:46:07
Nyt on sitten iloisia polskuttelijoita varten palkattu vartioita.
http://omakaupunki.hs.fi/paakaupunkiseutu/uutiset/itakeskuksen_uimahalli_sai_vartijat/?ref=tf_iOKboksi_p3
Hauska kommentti nimimerkillä jere siellä:
QuoteToissapäivänä kävin Itiksen uimahallissa. Järjestyshäiriöitä en nähnyt, mutta miesten puolella yleinen tapa on laittaa uimahousut jalkaan jo pukukopeilla. Uimahousuja ei oteta pois suihkussa eikä saunassa. Monet eivät käy ennen uimista suihkussa vaan menevät suoraan altaaseen.
Jossain halleissa on järjestetty omia uimavuoroja esim. musliminaisille. Voisiko Itäkeskuksen hallissa järjestää jonakin päivänä viikossa uimavuoron sellaisille, jotka noudattavat uimahallin käyttäytymissääntöjä.
:D
Myönnytyksiä tulossa.
QuoteUintiin tarkoitetut shortsit hyväksytään pian uima-asuksi. Säännöistä poistetaan vanhentuneita kohtia, kuten maininta, että tarttuvia tauteja sairastavilta on pukeutumis- ja peseytymistiloihin pääsy kielletty.
Nykyiset ohjeet ovat vuodelta 1993
Quote from: Riukulehto on 09.02.2011, 14:21:21
Myönnytyksiä tulossa.
QuoteUintiin tarkoitetut shortsit hyväksytään pian uima-asuksi. Säännöistä poistetaan vanhentuneita kohtia, kuten maininta, että tarttuvia tauteja sairastavilta on pukeutumis- ja peseytymistiloihin pääsy kielletty.
Nykyiset ohjeet ovat vuodelta 1993
En tiennytkään tuosta! Luulin sen olevan vähän niinkuin itsestään selvää. Eli uimahalleissa on pyörinyt tuberkuloosi-polio-tippuri-kuppa-HIV-hepatiitti... sairaita niin paljon, että on päätetty nostaa kädet ylös suosiolla?
Sallitaanhan shortsikin- kortti lyödään pöytään.
Millä nokitamme, tarttuvilla taudeilla, suu- ja siansorkkataudillako?
Quote from: dothefake on 09.02.2011, 20:10:26
Sallitaanhan shortsikin- kortti lyödään pöytään.
Millä nokitamme, tarttuvilla taudeilla, suu- ja siansorkkataudillako?
Tuo on yksiselitteisen typerää sallia sortsien käyttö. Ihan syystähän ne on kielletty ja jos pienet vehkeet hävettää niin että ei kehtaa käyttää tavallisia uimahousuja kun ei kunnon pullotusta saa aikaan niin eihän sinne tarvitse mennä. Joutuvat käyttämään enempi puhdistusaineita kun bakteereja sun muuta tarttuu niihin sortseihin sitten. Ovat ikävän tuntuiset ihollakin sellaiset märät sortsit.
Kuka hullu vielä menee itiksen uimahalliin?
Koska paskova, dokaava ja masturboiva kulttuuri vain kasvaa vuosi vuodelta eikä edustajien sisäänpääsyä voi estää, niin vähintä olisi edes kertoa tilanne avoimesti kaikille. Vielä kun tartuntautisetkin saa mennä pulikoimaan vapaasti, on jokaisen omalla vastuulla jos tuohon läävään jalallaan astuu.
Montakohan vuotta vielä tarvitaan jotta Itiksestä saadaan ihan oikea no-go kaupunginosa?
No jopas taas oli uutisia. Täytyy kyllä todeta, että kyllä kantasuomalainenkin nuoriso osaa mennä uimahousut jalassa uimahallin saunasta suoraan uimaan. Nähty on.
Mutta mihin ihmeeseen tuo tarttuvien tautien levitysoikeus uimahallissa perustuu?
Se perustuu tietenkin jokaisen oikeuteen saada tarttuva tauti.
Quote from: Sanglier on 25.01.2011, 09:56:05
Itänaapurit ovat riesa ja häiriö joka helvetin laivalla, hotellissa, kylpylässä, saunassa, hallissa, huvipuistossa ja hiihtokeskuksessa missä vain esiintyvätkin. Kriittinen massa muodostuu kolmesta voissapaistetusta. Kaksi menee vielä kännissäkin, kolme on jo liikaa. Veden, viinan ja ulosteiden kanssa leikkiminen on kaiketi geeneissä.
Pitäköön rahansa, kuivukoon turismi, taantukoon talous, kunhan tuo meno ei Suomeen juurru. Err, too late! :(
Onneksi ulkoministerimme Stubb järjesti kuulemma maailman suurimman viisumikeskuksen juuri itärajalle Suomeen tulevia venäläisiä turisteja palvelemaan. Samalla hän myös aikoo ajaa viisumivapautta Suomen ja Venäjän rajalle. Kyllä se on hienoa, kun saadaan venäläiset tänne riehumaan kännipäissään suomalaisten rahoilla rakennettuihin uimahalleihin viis välittäen järjestyssäännöistä. Kiitos Stubb tätä me tarvitsemme.
Quote from: nimetönkeskustelija on 09.02.2011, 22:23:47

Eipä noita ole niin näkynyt, ehkä olen liikkunut paikoissa joissa heitä ei niin ole. Mun puolesta voisi antaa passivapaudenkin tuon viisuvapauden lisäksi, tuoltapäinhän ne turistit tulee niin tulisi enempi. Taitaa moni kauppa saada isot tulot heistä.
Quote from: Tilitantti on 09.02.2011, 20:27:34
Tuo on yksiselitteisen typerää sallia sortsien käyttö. Ihan syystähän ne on kielletty ja jos pienet vehkeet hävettää niin että ei kehtaa käyttää tavallisia uimahousuja kun ei kunnon pullotusta saa aikaan niin eihän sinne tarvitse mennä. Joutuvat käyttämään enempi puhdistusaineita kun bakteereja sun muuta tarttuu niihin sortseihin sitten. Ovat ikävän tuntuiset ihollakin sellaiset märät sortsit.
Nimenomaan on fiksua tulla nykyaikaan tässä. Vanhanaikainen sanelukäytäntö ei enää ole nykyaikaa. Ei ne sortsit sen enempää likaa kuin naisten uimapuvutkaan. Sinun ihoasi vasten tuskin on kenenkään muun sortsit, joten jos et pidä sortseista niin älä käytä niitä.
Quote from: JoKaGO on 09.02.2011, 20:02:18
En tiennytkään tuosta! Luulin sen olevan vähän niinkuin itsestään selvää. Eli uimahalleissa on pyörinyt tuberkuloosi-polio-tippuri-kuppa-HIV-hepatiitti... sairaita niin paljon, että on päätetty nostaa kädet ylös suosiolla?
Et kai tosissasi sano, että HIV-positiiviset eivät saisi käyttää uimahalleja? Tuollainen tautisääntö on älytön, koska sen valvominen on täysin mahdotonta. Normaaleja flunssia ym. sairastavat kyllä ihan oman mukavuutensa puolesta pysyvät poissa.
Quote from: Tilitantti on 09.02.2011, 22:28:03
Quote from: nimetönkeskustelija on 09.02.2011, 22:23:47
Quote from: Sanglier on 25.01.2011, 09:56:05
Itänaapurit ovat riesa ja häiriö joka helvetin laivalla, hotellissa, kylpylässä, saunassa, hallissa, huvipuistossa ja hiihtokeskuksessa missä vain esiintyvätkin. Kriittinen massa muodostuu kolmesta voissapaistetusta. Kaksi menee vielä kännissäkin, kolme on jo liikaa. Veden, viinan ja ulosteiden kanssa leikkiminen on kaiketi geeneissä.
Pitäköön rahansa, kuivukoon turismi, taantukoon talous, kunhan tuo meno ei Suomeen juurru. Err, too late! :(
Onneksi ulkoministerimme Stubb järjesti kuulemma maailman suurimman viisumikeskuksen juuri itärajalle Suomeen tulevia venäläisiä turisteja palvelemaan. Samalla hän myös aikoo ajaa viisumivapautta Suomen ja Venäjän rajalle. Kyllä se on hienoa, kun saadaan venäläiset tänne riehumaan kännipäissään suomalaisten rahoilla rakennettuihin uimahalleihin viis välittäen järjestyssäännöistä. Kiitos Stubb tätä me tarvitsemme.
Eipä noita ole niin näkynyt, ehkä olen liikkunut paikoissa joissa heitä ei niin ole. Mun puolesta voisi antaa passivapaudenkin tuon viisuvapauden lisäksi, tuoltapäinhän ne turistit tulee niin tulisi enempi. Taitaa moni kauppa saada isot tulot heistä.
Ehkä mutta millä hinnalla?
Quote from: JoKaGO on 09.02.2011, 20:02:18
En tiennytkään tuosta! Luulin sen olevan vähän niinkuin itsestään selvää. Eli uimahalleissa on pyörinyt tuberkuloosi-polio-tippuri-kuppa-HIV-hepatiitti... sairaita niin paljon, että on päätetty nostaa kädet ylös suosiolla?
Eipä taida noista mainitsemistasi taudeista mikään tarttua uimahallissa. Tai mistäs minä tiedän, mitä siellä höyrysaunan hämyssä tapahtuu...
Quote from: nimetönkeskustelija on 09.02.2011, 23:12:33
Quote from: Tilitantti on 09.02.2011, 22:28:03
Quote from: nimetönkeskustelija on 09.02.2011, 22:23:47
Quote from: Sanglier on 25.01.2011, 09:56:05
Itänaapurit ovat riesa ja häiriö joka helvetin laivalla, hotellissa, kylpylässä, saunassa, hallissa, huvipuistossa ja hiihtokeskuksessa missä vain esiintyvätkin. Kriittinen massa muodostuu kolmesta voissapaistetusta. Kaksi menee vielä kännissäkin, kolme on jo liikaa. Veden, viinan ja ulosteiden kanssa leikkiminen on kaiketi geeneissä.
Pitäköön rahansa, kuivukoon turismi, taantukoon talous, kunhan tuo meno ei Suomeen juurru. Err, too late! :(
Onneksi ulkoministerimme Stubb järjesti kuulemma maailman suurimman viisumikeskuksen juuri itärajalle Suomeen tulevia venäläisiä turisteja palvelemaan. Samalla hän myös aikoo ajaa viisumivapautta Suomen ja Venäjän rajalle. Kyllä se on hienoa, kun saadaan venäläiset tänne riehumaan kännipäissään suomalaisten rahoilla rakennettuihin uimahalleihin viis välittäen järjestyssäännöistä. Kiitos Stubb tätä me tarvitsemme.
Eipä noita ole niin näkynyt, ehkä olen liikkunut paikoissa joissa heitä ei niin ole. Mun puolesta voisi antaa passivapaudenkin tuon viisuvapauden lisäksi, tuoltapäinhän ne turistit tulee niin tulisi enempi. Taitaa moni kauppa saada isot tulot heistä.
Ehkä mutta millä hinnalla?
Joutuvat palkkaamaan jonkun venäjää osaavan? Eli tuo passijaviisumivapaus voisi koskea vaikka enintään viikon matkoja, vaikka sitten sitä pidemmille vaadittaisiin, kun kerran eu:lla on niitä omia sääntöjään. Kunhan saavat oman maansa infastruktuurin kuntoon niin mielenkiinto Suomea kohtaan matkailumaana todennäköisesti vähenee.
Suomalaisillekin Lapissa käynti on yhtä kallista kuin laskettelu alpeilla joten jos nyt vielä kymmenisen vuotta täällä käyvät niin siinä se voi ollakin.
Omia kokemuksia Itäkeskuksen uimahallista vuoden-parin takaa:
Suurin osa kävijöistä taitaa edelleen olla suomalaisia, mutta venäläisiä siellä on suhteettoman paljon kävijöistä. Jos ajattelee, että Suomen väestöstä alle 1% on venäläistaustaisia - ja vaikka monet asuvatkin Helsingissä, niin on erikoista, että ko. uimahallin pukukopeissa kuulee AINA venäläistä puhetta - enemmän kuin suomea. Lievästi häiritsevää on ollut venäläisten nuorten parien lorviminen ja kuteminen uimahallissa. Uimahalli on uimista varten, mutta jotkut parit siellä kiehnäävät altaassa ja lepopaikoilla tarpeettoman ylieroottisesti julkisella paikalla. Kerran suihkuhuoneessa näin, kun venäläisäiti käski pikkupoikansa pissata suihkun alla lattialle. >:( (Vessoja olisi kyllä riittämiin myös suihkuhuoneen puolella).
Useimmat mamut kyllä ihan asiallisesti uivat ja käyttäytyvät allaspuolella, mutta eniten on ottanut päähän eräs afrikkalaistaustainen nuori mies, joka alkoi tehdä tuttavuutta ja treffejä altaassa, kun olin uimassa mieheni kanssa. Piti sanoa sata kertaa ei - viesti ei silti tuntunut menevän perille, vaikka ilmoitin olevani naimisissa ja uimassa mieheni kanssa. Jätkä vain jatkoi vänkäämistä... :facepalm:
Quote from: nimetönkeskustelija on 09.02.2011, 23:12:33
Quote from: Tilitantti on 09.02.2011, 22:28:03
Quote from: nimetönkeskustelija on 09.02.2011, 22:23:47
Quote from: Sanglier on 25.01.2011, 09:56:05
Itänaapurit ovat riesa ja häiriö joka helvetin laivalla, hotellissa, kylpylässä, saunassa, hallissa, huvipuistossa ja hiihtokeskuksessa missä vain esiintyvätkin. Kriittinen massa muodostuu kolmesta voissapaistetusta. Kaksi menee vielä kännissäkin, kolme on jo liikaa. Veden, viinan ja ulosteiden kanssa leikkiminen on kaiketi geeneissä.
Pitäköön rahansa, kuivukoon turismi, taantukoon talous, kunhan tuo meno ei Suomeen juurru. Err, too late! :(
Onneksi ulkoministerimme Stubb järjesti kuulemma maailman suurimman viisumikeskuksen juuri itärajalle Suomeen tulevia venäläisiä turisteja palvelemaan. Samalla hän myös aikoo ajaa viisumivapautta Suomen ja Venäjän rajalle. Kyllä se on hienoa, kun saadaan venäläiset tänne riehumaan kännipäissään suomalaisten rahoilla rakennettuihin uimahalleihin viis välittäen järjestyssäännöistä. Kiitos Stubb tätä me tarvitsemme.
Eipä noita ole niin näkynyt, ehkä olen liikkunut paikoissa joissa heitä ei niin ole. Mun puolesta voisi antaa passivapaudenkin tuon viisuvapauden lisäksi, tuoltapäinhän ne turistit tulee niin tulisi enempi. Taitaa moni kauppa saada isot tulot heistä.
Ehkä mutta millä hinnalla?
Voidaan kai lähtökohtaisesti olettaa, että itäkeskuksen "kylpylässä" talvilomiaan viettävä venäläinen turisti ei välttämättä kuulu siihen kansansa suurituloiseen eliittiin, joten voisi myös kyseenalaistaa näistä henkiöistä johtuvan taloudellisen hyödyn. Taitaa mennä aika tasan haitat hyödyt.
Eikös tonne tule busseittain noita venäläisiä jostain leningradista?.Siis "kylpylälomalle" yleiseen uimahalliin.Nostaa ne hinnat noilta pilviin niin siirtyvät muualle ja uimahalli palaa taas niiden käyttöön johon se on tarkoitettu.
No ei kyllä kuulosta ihan uimahallikäyttäytymiselle tuollaiset. Eikö niillä ole uimahalleja Venäjällä sitten? Kannattaisi varmaankin rakennella, energiaahan heillä on omasta takaa joten voisi vettäkin pitää lämpöisempänä kuin nämä kotimaiset hallit raaskivat pitää.
Quote from: Tilitantti on 10.02.2011, 17:58:11
No ei kyllä kuulosta ihan uimahallikäyttäytymiselle tuollaiset. Eikö niillä ole uimahalleja Venäjällä sitten? Kannattaisi varmaankin rakennella, energiaahan heillä on omasta takaa joten voisi vettäkin pitää lämpöisempänä kuin nämä kotimaiset hallit raaskivat pitää.
Et ole tainnut ihan äsken käydä Venäjällä?? ;D
Quote from: Tilitantti on 10.02.2011, 10:21:41
Quote from: nimetönkeskustelija on 09.02.2011, 23:12:33
Quote from: Tilitantti on 09.02.2011, 22:28:03
Quote from: nimetönkeskustelija on 09.02.2011, 22:23:47
Quote from: Sanglier on 25.01.2011, 09:56:05
Itänaapurit ovat riesa ja häiriö joka helvetin laivalla, hotellissa, kylpylässä, saunassa, hallissa, huvipuistossa ja hiihtokeskuksessa missä vain esiintyvätkin. Kriittinen massa muodostuu kolmesta voissapaistetusta. Kaksi menee vielä kännissäkin, kolme on jo liikaa. Veden, viinan ja ulosteiden kanssa leikkiminen on kaiketi geeneissä.
Pitäköön rahansa, kuivukoon turismi, taantukoon talous, kunhan tuo meno ei Suomeen juurru. Err, too late! :(
Onneksi ulkoministerimme Stubb järjesti kuulemma maailman suurimman viisumikeskuksen juuri itärajalle Suomeen tulevia venäläisiä turisteja palvelemaan. Samalla hän myös aikoo ajaa viisumivapautta Suomen ja Venäjän rajalle. Kyllä se on hienoa, kun saadaan venäläiset tänne riehumaan kännipäissään suomalaisten rahoilla rakennettuihin uimahalleihin viis välittäen järjestyssäännöistä. Kiitos Stubb tätä me tarvitsemme.
Eipä noita ole niin näkynyt, ehkä olen liikkunut paikoissa joissa heitä ei niin ole. Mun puolesta voisi antaa passivapaudenkin tuon viisuvapauden lisäksi, tuoltapäinhän ne turistit tulee niin tulisi enempi. Taitaa moni kauppa saada isot tulot heistä.
Ehkä mutta millä hinnalla?
Joutuvat palkkaamaan jonkun venäjää osaavan? Eli tuo passijaviisumivapaus voisi koskea vaikka enintään viikon matkoja, vaikka sitten sitä pidemmille vaadittaisiin, kun kerran eu:lla on niitä omia sääntöjään. Kunhan saavat oman maansa infastruktuurin kuntoon niin mielenkiinto Suomea kohtaan matkailumaana todennäköisesti vähenee.
Suomalaisillekin Lapissa käynti on yhtä kallista kuin laskettelu alpeilla joten jos nyt vielä kymmenisen vuotta täällä käyvät niin siinä se voi ollakin.
Satutko asumaan pääkaupunkiseudulla? Ihan vaan siksi kyselen, että kaikki kylpylät mm. Serena, flamingo yms. ja monet uimahallit on lähinnä venäläisten kansoittamia. Uimahallithan eivät pyöri normi lipputuloilla, vaan niitä sponssataan useimmiten kuntien kassasta. Ne on siksi tarkotettu pääasiassa suomalaisille veronmaksajille. Jos siis venäläiset täyttävät uimahallit, niin homma tuottaa itsessään persnettoa. Lisäksi me joudumme katsomaan sitä sikailua ja posketonta häröilyä.
Vahvasti epäilen sitäkin, että Venäjällä saataisiin infra kuntoon. Kyseinen kansa vaan ei ole koskaan pystynyt siihen ja tuskin pystyy jatkossakaan. Minä en halua että Suomi on venäläisten "puuhamaa", jossa rikkaat oligarkit ja muut pyörivät rellestämässä kännissä. Me suomalaiset voimme elättää itsemme kunniallisestikin.
Quote from: Melbac on 10.02.2011, 17:53:14
Eikös tonne tule busseittain noita venäläisiä jostain leningradista?.Siis "kylpylälomalle" yleiseen uimahalliin.Nostaa ne hinnat noilta pilviin niin siirtyvät muualle ja uimahalli palaa taas niiden käyttöön johon se on tarkoitettu.
Tuosta olen aiemmin jutustellutkin, lappeen rannan uimahalliin laitettiin aikoinaan aikarajoitus, kun voissapaistetut tuli sinne eväinensä kylpylälomaa viettämään, varakkaille voissapaistetuille tehdään Joutsenoon isoa lomaosakekylpylää, köyhemmät voissapaistetut käyvät sitten näissä uimahalleissa eväinensä. Näin se menee.
Lopetin uimahalleissa käynnit, heidän polotusta ei juurikaan huvita kuunnella saunassa, ei todellakaan.
Quote from: nimetönkeskustelija on 10.02.2011, 20:31:01
Quote from: Tilitantti on 10.02.2011, 10:21:41
Quote from: nimetönkeskustelija on 09.02.2011, 23:12:33
Quote from: Tilitantti on 09.02.2011, 22:28:03
Quote from: nimetönkeskustelija on 09.02.2011, 22:23:47
Quote from: Sanglier on 25.01.2011, 09:56:05
Itänaapurit ovat riesa ja häiriö joka helvetin laivalla, hotellissa, kylpylässä, saunassa, hallissa, huvipuistossa ja hiihtokeskuksessa missä vain esiintyvätkin. Kriittinen massa muodostuu kolmesta voissapaistetusta. Kaksi menee vielä kännissäkin, kolme on jo liikaa. Veden, viinan ja ulosteiden kanssa leikkiminen on kaiketi geeneissä.
Pitäköön rahansa, kuivukoon turismi, taantukoon talous, kunhan tuo meno ei Suomeen juurru. Err, too late! :(
Onneksi ulkoministerimme Stubb järjesti kuulemma maailman suurimman viisumikeskuksen juuri itärajalle Suomeen tulevia venäläisiä turisteja palvelemaan. Samalla hän myös aikoo ajaa viisumivapautta Suomen ja Venäjän rajalle. Kyllä se on hienoa, kun saadaan venäläiset tänne riehumaan kännipäissään suomalaisten rahoilla rakennettuihin uimahalleihin viis välittäen järjestyssäännöistä. Kiitos Stubb tätä me tarvitsemme.
Eipä noita ole niin näkynyt, ehkä olen liikkunut paikoissa joissa heitä ei niin ole. Mun puolesta voisi antaa passivapaudenkin tuon viisuvapauden lisäksi, tuoltapäinhän ne turistit tulee niin tulisi enempi. Taitaa moni kauppa saada isot tulot heistä.
Ehkä mutta millä hinnalla?
Joutuvat palkkaamaan jonkun venäjää osaavan? Eli tuo passijaviisumivapaus voisi koskea vaikka enintään viikon matkoja, vaikka sitten sitä pidemmille vaadittaisiin, kun kerran eu:lla on niitä omia sääntöjään. Kunhan saavat oman maansa infastruktuurin kuntoon niin mielenkiinto Suomea kohtaan matkailumaana todennäköisesti vähenee.
Suomalaisillekin Lapissa käynti on yhtä kallista kuin laskettelu alpeilla joten jos nyt vielä kymmenisen vuotta täällä käyvät niin siinä se voi ollakin.
Satutko asumaan pääkaupunkiseudulla? Ihan vaan siksi kyselen, että kaikki kylpylät mm. Serena, flamingo yms. ja monet uimahallit on lähinnä venäläisten kansoittamia. Uimahallithan eivät pyöri normi lipputuloilla, vaan niitä sponssataan useimmiten kuntien kassasta. Ne on siksi tarkotettu pääasiassa suomalaisille veronmaksajille. Jos siis venäläiset täyttävät uimahallit, niin homma tuottaa itsessään persnettoa. Lisäksi me joudumme katsomaan sitä sikailua ja posketonta häröilyä.
Vahvasti epäilen sitäkin, että Venäjällä saataisiin infra kuntoon. Kyseinen kansa vaan ei ole koskaan pystynyt siihen ja tuskin pystyy jatkossakaan. Minä en halua että Suomi on venäläisten "puuhamaa", jossa rikkaat oligarkit ja muut pyörivät rellestämässä kännissä. Me suomalaiset voimme elättää itsemme kunniallisestikin.
Sepä siinä kun vaan järvessä tykkään uida kun oon huono uimaan. Ei mua kumminkaan haittaa jos pitävät pystyssä uimahalleja, ei ne ainakaan taida tappiota tehdä kun kalliita ovat. Ei ole kumminkaan uimahalleissakaan näkynyt silloin harvoin kun olen käynyt, minkäänlaista häiriötä siis. Tosin olen käynyt heti aamusti. En kyllä millään usko että niitä jotenkin sponssattaisiin, oopperatalot on erikseen. Saa korjata jos olen väärässä.
Quote from: Tilitantti on 10.02.2011, 20:59:33
RAKENNUSLUVATON PYRAMIDI POIS
Satuitko muuten lukemaan tämän ketjun aloitusjutun, jossa nimenomaan kirjotettiin noista jatkuvista häiriöistä? Kyseinen itiksen uimahalli joutui palkkaamaan vartioita sen vuoksi. Ja kyllä noita uimahalleja sponssataan kovastikin kuntien kassoista. Pelkkä kaupallinen punttisalikin maksaa yleensä reilusti enemmän ja altaat rakennus- ja ylläpitokuluineen on paljon salilaitteita kalliimpia.