Quote"Jos perussuomalaiset menevät täydentämään porvarihallitusta, luulen että kannattajakunta tulee pettymään erittäin voimakkaasti", sanoo pitkää parlamentaarikon uraa lopetteleva oululainen demariedustaja Matti Ahde. Ahteen mukaan perussuomalaiset eivät ole vakiinnuttaneet asemaansa suomalaisessa poliittisessa kentässä, eikä puolueella ole selkeää poliittista sisältöä. Tulevalla hallituskaudella joudutaan kovien päätösten eteen, eikä perussuomalaisille ole Ahteen arvion mukaan kertynyt osaamista, jolla hallituspolitiikan sisältöä päästäisiin ohjaamaan. Ahteen mielestä SDP olisi perussuomalaistenkin kannattajien intresseihin paremmin istuva hallituskumppani.
http://www.kaleva.fi/uutiset/ahde-perussuomalaiset-pettyvat-porvarihallituksessa/885957
Persujen pahin ongelma vaalien jälkeen saattaa ollakin sopivien hallituskumppanien puute. Vaihtoehdot Kok+Kesk+PS ja SDP+Kesk+PS ovat vähän kuin pitäisi valita syövän ja Hivin väliltä. Toisaalla vaanii Stubbin ja Kataisen linja ja toisaalla demareiden unelmahöttö. Niin tai näin, pahalta näyttää.
Vaikea sanoa jotta voiko kukaan pettyä enemmän kuin tähän asti.
Kyllä persujen mahdollisen vaalivoiton tärkein tekijä on ihmisten totaalinen kyllästyminen nykymenoon. Ja kyllä ihmiset tiedostavat tämän.
Jos nyt sitten kuitenkin tapahtuisi niin onnellisesti, että persujen toimintaan myös vaalien jälkeen oltaisiin tyytyväisiä, olisi se ihmisille oikeastaan pelkkä lisäbonus (ja persuille oikotie pysyvään suurpuolueen asemaan). Mutta tärkeintä ihmisten mielsissä lienee siis herättää poliitikkomme puolueesta riippumatta pois ylimielisyydestä. Näin minä ainakin olen ollut aistivinani.
Quote from: Martikainen on 22.01.2011, 18:01:56
Persujen pahin ongelma vaalien jälkeen saattaa ollakin sopivien hallituskumppanien puute. Vaihtoehdot Kok+Kesk+PS ja SDP+Kesk+PS ovat vähän kuin pitäisi valita syövän ja Hivin väliltä. Toisaalla vaanii Stubbin ja Kataisen linja ja toisaalla demareiden unelmahöttö. Niin tai näin, pahalta näyttää.
Empä näe juuri eroa sossuilla ja kokoomuksella politiikan sisällössä joten sikäli aivan sama kumman kanssa mentäisiin hallitukseen. Lisäksi kepu nyt on kepu aina ja iankaikkisesti. Sossut tekevät ehkä jonkun pölhöpopulistisen nipistyksen "rikkailta", eihän sitä leikkausta käytännössä kukaan maksa jää samaan luokkaan kuin kokoomuslaisten ajama ulkoisten kovalevyjen lisävero jne.
Persujen pitäisi pyrkiä kuninkaantekijän asemaan ja ajaa sillä sitten kannattajien keskeisiä asioita läpi.
Kyllä Suomeen pitäisi saada rehellinen sinipuna isänmaallinen hallitus. maalaisliittoa ei ainakaan voi väittää rehelliseksi, joten ainoa realistinen vaihtoehto on Kokoomus+PerSut sekä SDP.