Quote7. YK:n suositus rikkaiden maiden antamalle kehitysavulle on 0,7 prosenttia bruttokansantuotteesta. Vuonna 2010 Suomi varasi kehitysapuun 0,55 prosenttia BKT:stä. Mikä on mielestänne oikea taso kehitysavulle?
Haluamme nostaa kehitysavun seuraavalla vaalikaudella 0,7 prosenttiin ja pidemmällä tähtäimellä yhteen prosenttiin. Olennaista on kehitysavun antaminen kohdemaiden lähtökohdista, jolloin sen vaikuttavuus ja hyödyt voidaan turvata.
8. Kiintiöpakolaisille ja oleskeluluvan saaneille turvapaikanhakijoille tarjolla olevien kuntapaikkojen määrä ei vastaa tarvetta. Miten tulijoiden ja kuntapaikkojen määrät saadaan kohtaamaan toisensa paremmin?
Valtion pitää lisätä tukea kunnille laadukkaampaan kotouttamiseen ja kielten opetukseen. Kunnat eivät voi rahapulan takia ottaa tulijoita. Valtakunnallista asuntotuotantoa pitää lisätä 30 000 asuntoon vuodessa.
9. Viimeaikaisessa maahanmuuttokeskustelussa on usein asetettu vastakkain kiintiöpakolaisina tai turvapaikanhakijoina Suomeen tulleet ja muut maahanmuuttajat. Pitääkö Suomen ottaa vastaan maahanmuuttajia, joista koituu meille pelkkiä kustannuksia?
Ihmiset ovat yksilöitä, eikä heitä voida arvottaa tuottojensa ja kustannustensa mukaan. Ennalta sellainen ei olisi edes mahdollista. Oleellista on, että kaikille tarjotaan mahdollisuus toimia yhteiskunnan täysivaltaisena jäsenenä samoin oikeuksin ja velvollisuuksin.
10. Suomi ottaa vuosittain vastaan enintään 750 kiintiöpakolaista eli YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n pakolaisstatuksen saanutta henkilöä. Onko pakolaiskiintiö oikeansuuruinen?
Pakolaiskiintiötä voidaan maltillisesti nostaa tulevaisuudessa kohti tuhatta kiintiöpakolaista. He ovat kaikkein heikoimmassa asemassa olevia ihmisiä, joille ei pystytä tarjoamaan apua kotimaassaan.
Loput vastaukset: Vasextra (http://www.vasextra.fi/politiikka/vastauksia-median-ja-jaerjestoejen-kysymyksiin/vasemmiston-vastaukset-sprn-lehdelle.html)
Vasemmistoliiton vastaukset kuvastavat uskoa taikaseinään, josta rahaa saatavilla loputtomasti. Tosin harva nykykommari mitään veroja maksaa. joten helppohan heillä on antaa muiden rahoja pois ja tehdä Suomesta mokujen paratiisin. Sattuneista syistä kuitenkin itse en äänestä heitä.
Bjön Wahlroos sanoi hiljattain, että talous tullee asettamaan pian rajat harjoitetulle politiikalle. Tämä oli hyvä uutinen Nallelta.
Tuo "pakolaiskiintiö" aina pistää silmään.
Eihän sellaista ole olemassakaan, kuin paperilla kenties.
Todellisuudessa rajat ovat auki.
Enää on vain kysymys siitä että milloin tulija äkkää tilanteen.
Väinö Linnaa siteeraten, kuvatessaan hyökkääjän mielenliikkeitä:
"Kaikki puolustajat tiesivät, että kun (hyökkäys)vaunun johtaja voittaisi
pelkonsa ja uskaltaisi rohkeasti vain ajaa päälle,
olisi heidän pelinsä pelattu".
Nyt on siis tilanne lähinnä se, että rosvo hamuaa lompakkoa
muttei ihan vielä oikein uskalla...mutta voittaa kohta pelkonsa?
Quote from: Marjapussi on 16.01.2011, 03:45:53
Vasemmistoliiton vastaukset kuvastavat uskoa taikaseinään, josta rahaa saatavilla loputtomasti. Tosin harva nykykommari mitään veroja maksaa. joten helppohan heillä on antaa muiden rahoja pois ja tehdä Suomesta mokujen paratiisin. Sattuneista syistä kuitenkin itse en äänestä heitä.
Karmeinta on että persuja lukuunottamatta kaikki muutkin eduskuntapuolueet on tuota mieltä. Em. vastaukset voisivat olla niin kokkareiden, kepun, sdpn kuin kristillistenkin suusta(virheet ja rkp edustavat, jos mahdollista, vieläkin hullumpaa linjaa). Turha siis erityisesti kommareita on haukkua kun samaa suomalaisen yhteiskunnan alasajoprojektia kannattaa *80-90% Arkadianmäestä.
*prosentit riippuen siitä paljonko arvioi persujen todellisen kannatuksen olevan
QuoteValtion pitää lisätä tukea kunnille laadukkaampaan kotouttamiseen ja kielten opetukseen. Kunnat eivät voi rahapulan takia ottaa tulijoita. Valtakunnallista asuntotuotantoa pitää lisätä 30 000 asuntoon vuodessa.
Siis kiinalaiset maahanmuuttajat rakentavat irakilaisille ja somalialaisille maahanmuuttajille asuntoja Suomessa suomalaisten rahoilla. Kaikki tämä, vaikka kokeiltu ja toimivaksi havaittu kotoutustapa on ollut muuttajalle annettu rintamamiestalon piirustukset ja palanen maata.
Vihdoinkin jotain Vasemmistoliitolta! Eikö ole vain sattunut silmään vai eikö siltä suunnalta ole vielä pukahdettu mitään ottaen huomioon tulevat vaalit? Tai jos on, voisiko joku toimittaa linkkejä minulle?
Pidän nimittäin yllä pientä bloginpätkää puolueiden touhuiluista näin vaalien alla. Vasemmistoliitosta en ole saanut oikein mitään kirjoitettavaa.
Vasemmistoliiton jalkeen: vedenpaisumus.
Hienoa että vasemmistoliittokin alkaa avautua tavoitteidensa suhteen. Harmi vain Arhinmäen jengin kannalta, että tämä viimeistään varmisti minun äänestyskäyttäytymiseni heidän suhteensa. Mutta tällaistahan demokratia on - jokainen äänestää sitä minkä kuvittelee vastaavan omia käsityksiään yhteisten asioiden hoitamisesta.
Kauheita olivat vastaukset mutta vielä enemmän taas kauhistutti tuo SPR, se on kuin käenpoika, joka tuhoaa muut pesässä asujat. Koko kusetus -organisaation olemassaolo lepää "pakkoavustuksissa".
Quote from: pw on 16.01.2011, 09:19:40
Quote from: Marjapussi on 16.01.2011, 03:45:53
Vasemmistoliiton vastaukset kuvastavat uskoa taikaseinään, josta rahaa saatavilla loputtomasti. Tosin harva nykykommari mitään veroja maksaa. joten helppohan heillä on antaa muiden rahoja pois ja tehdä Suomesta mokujen paratiisin. Sattuneista syistä kuitenkin itse en äänestä heitä.
Karmeinta on että persuja lukuunottamatta kaikki muutkin eduskuntapuolueet on tuota mieltä. Em. vastaukset voisivat olla niin kokkareiden, kepun, sdpn kuin kristillistenkin suusta(virheet ja rkp edustavat, jos mahdollista, vieläkin hullumpaa linjaa). Turha siis erityisesti kommareita on haukkua kun samaa suomalaisen yhteiskunnan alasajoprojektia kannattaa *80-90% Arkadianmäestä.
*prosentit riippuen siitä paljonko arvioi persujen todellisen kannatuksen olevan
Tyrannit eivät koskaan ole huolissaan siitä, miten heidän toimintansa (josta he muuten ovat vastuussa vain jumalalleen) rahoitetaan.
Kyllä kansa maksaa, tai sitten itkee ja maksaa.
Tämähän nyt on selviö, jos pohtii asioita. Frank Herbert kirjoitti kauniisti demokratian ongelmista kirjassaa Chapterhouse: Dune. Kirja on vahvasti scifi-painotteinen, mutta siinä on pari lukua keskustelua demokratiasta.
Demokratia sinällään on hieno asia, mutta se johtaa väjäämättä moniin ongelmiin. Yksi on nimenomaan se, että vallan huipulle pääsevät väärät ihmiset. Kirjassa mainitaan jopa, että jokainen joka haluaa johtamaan on huono johtaja. En ehkä noin pitkälle menisi kuitenkaan omissa päätelmissäni. Historiasta löytyy kyllä hienojakin johtajia eri valtioista.
Idea on siinä, että elektoraatti (äänestäjät) pidetään tyhminä. Heille (meille) annetaan sopivassa määrin leipää ja sirkushuveja ja jos tilanne näyttää oikein pahalta, heilutetaan äänestäjän edessä punaista viittaa, johon äänestäjä hyökkää vain huomatakseen, että viitan takana ei ollutkaan mitään. Hyvä vertaus olisi Matti Vanhasen rikostutkinta, joka joko tyssää perustuslakivaliokuntaan tai sitten näytösoikeudenkäyntiin, jossa Matti todetaan syyttömäksi. Elektoraatin raivo saadaan laannutettua ja paineet purettua tällaisilla tempauksilla.
Päättäjien tulee pitää siis elektoraatti sopivan tyhmänä tekemällä päätöksiä jotka sekottavat elektoraatin. Esimerkiksi vaikkapa paskalaki, jota puljataan suuntaan ja toiseen. Elektoraatti seuraa paskalakikeskustelua ns. kyrpä otsassa ihmetellen, miten kukaan virkamies, kansanedustaja tai ministeri voi olla niin typerä, että edes harkitsee tällaista lakia. Muut lait ja koplauksen jäävät tällöin vähemmälle huomiolle.
Päättäjät pelkäävät päivää jolloin elektoraatti herää kuin ruttoa. Toivottavasti jonkinlaista heräämistä tapahtuukin nyt keväänä ja ainakin pari puoluetta vaihtuu hallituksessa. (En lähde sanomaan puolueiden nimiä, ettei keskustelu mene sivuraiteille, mitä se kyllä tässä jo tekikin)
Pitääpä lukea tuo kirja uudestaan. Ja miksei samalla muutkin Dyyni-sarjan kirjat. Ne ovat loistavia kaikin puolin.
Quote from: Marius on 16.01.2011, 07:08:46
Tuo "pakolaiskiintiö" aina pistää silmään.
Eihän sellaista ole olemassakaan, kuin paperilla kenties.
Todellisuudessa rajat ovat auki.
Enää on vain kysymys siitä että milloin tulija äkkää tilanteen.
Väinö Linnaa siteeraten, kuvatessaan hyökkääjän mielenliikkeitä:
"Kaikki puolustajat tiesivät, että kun (hyökkäys)vaunun johtaja voittaisi
pelkonsa ja uskaltaisi rohkeasti vain ajaa päälle,
olisi heidän pelinsä pelattu".
Nyt on siis tilanne lähinnä se, että rosvo hamuaa lompakkoa
muttei ihan vielä oikein uskalla...mutta voittaa kohta pelkonsa?
Aivan ja itse vertaan noita mainitsemiasi rosvoja Stadin Kauppatorin lokkilaumaan, joka kirkuen lähestyy maassa lojuvaa lihapiirakkaa.