Hommaforum Testi

HOMMAN UUTISHUONE => Uutiset ja media => Kotimaa => Topic started by: valtakunnanpärkhele on 13.01.2011, 12:35:11

Title: 2011-01-12 HS: Parkkihalli suljetaan ilkivallan takia Vuosaaressa
Post by: valtakunnanpärkhele on 13.01.2011, 12:35:11
http://omakaupunki.hs.fi/paakaupunkiseutu/uutiset/parkkihalli_suljetaan_ilkivallan_takia_vuosaaressa/

Ilkivallan kohteeksi joutunut Mosaiikkitorin pysäköintihalli Vuosaaressa suljetaan toistaiseksi. Kiinteistöyhtiö päätti asiasta keskiviikkona.

Hallissa on poltettu tammikuun aikana kaksi autoa. Viimeisen vuoden aikana on tapahtunut lukuisia muitakin ilkivallantekoja.

"Sulkeminen tapahtuu tänään keskiviikkona, kun metron liikennöinti loppuu", kertoi Mosaiikkitorin Pysäköintilaitoksen toimitusjohtaja Eeva Hänninen.

Vuotalon johtaja Jyrki Tirronen kertoi tiistaina Helsingin Sanomille, että hallissa on muun muassa maalattu pysäköityihin autoihin graffiteja ja tyhjennetty vaahtosammuttimia.

Halli pysyy suljettuna, kunnes remontti valmistuu. Hännisen mukaan halli pyritään aukaisemaan uudelleen syksyllä 2011.

"Turvallisuustaso paranee, ja sisätilat korjataan siistimmiksi", hän selvitti.

Hänninen ei vielä osaa arvioida remontin kustannuksia.

Enemmistön hallista omistaa Helsingin kaupunki, jolle näin ollen lankeavat myös korjauskustannukset. Remontista järjestetään tarjouskilpailu.

"Periaatteena on, että halli pysyy käyttäjille maksuttomana. Aletaanko sitten vaatia euron käyttömaksua vai matkakortin näyttämistä ovella, sitä en vielä osaa sanoa."

Metroaseman vieressä sijaitseva maanalainen pysäköintihalli on alun perin tarkoitettu liityntäliikenteelle eli autolla metroasemalle tuleville ihmisille. Hallia käyttävät myös Vuotalon ja Vuosaaren urheiluhallin asiakkaat.


Nuoriso vähän yrittänyt keppostella Ranskan malliin, ja lääkkeenä tähän tietenkin suljetaan parkkihalli...  :facepalm:
Title: Vs: 2011-01-12 HS: Parkkihalli suljetaan ilkivallan takia Vuosaaressa
Post by: Tommi Korhonen on 14.01.2011, 10:26:56
Tyyppivastaus kun resurssit eivät oikeasti voi riittää mihinkään vartiointiin. Ei mitään kummallista, hajaantukaa.
Maailmalla tätä sanotaan kai slummiutumiseksi.
Title: Vs: 2011-01-12 HS: Parkkihalli suljetaan ilkivallan takia Vuosaaressa
Post by: juge on 14.01.2011, 10:48:05
Tammikuussa hallissa poltettiin kaksi henkilöautoa viikon kuluessa.

[...]

Toisen autopalon sytyttäjäksi on selvinnyt 17-vuotias turkulaispoika, joka ilmeisesti ryhtyi tekoon hetken mielijohteesta.

HS - Kaupunki - 13.1.2011
Title: Vs: 2011-01-12 HS: Parkkihalli suljetaan ilkivallan takia Vuosaaressa
Post by: Huolestunut Kansalainen on 14.01.2011, 11:13:40
Miksi vaahtosammuttimien tyhjentäminen on boldattu?
Title: Vs: 2011-01-12 HS: Parkkihalli suljetaan ilkivallan takia Vuosaaressa
Post by: Huolestunut Kansalainen on 14.01.2011, 11:23:39
Quote from: Huolestunut Kansalainen on 14.01.2011, 11:13:40
Miksi vaahtosammuttimien tyhjentäminen on boldattu?

Edit:
Kas, etsivä löytää. Elikkästä paimiossahan tyhjenneltiin myöskin sammutinta rikastamossa. Tapaukset tuskin liittyvät toisiinsa, sammuttimet nyt vaan on tapana tyhjennellä kun paikkoja pannaan särki.

Ja vaikka tekijä olisi kuinka paimion hollilta (turusta), on aika kauas saanut lähteä sammuttimina tyhjentelemään.
Title: Vs: 2011-01-12 HS: Parkkihalli suljetaan ilkivallan takia Vuosaaressa
Post by: Lentomestari on 14.01.2011, 11:26:22
Quote from: Huolestunut Kansalainen on 14.01.2011, 11:13:40
Miksi vaahtosammuttimien tyhjentäminen on boldattu?
Villi veikkaus, että kyseessä on kuitenkin jauhesammutin, jostain syystä aina puhutaan vaahtosammuttimesta, vaikka tarkoitetaan jauhesammutinta.

Vaahtosammuttimiakin on mutta ne on paljon harvinaisempia, syytä en nyt osaa sanoa, googlatkaa niin löytyy lisätietoa, en tähän laittanut linkkejä, ettei mene mainostamiseksi.

Löytyi tuota syytäkin, miksi jauhesammutin on yleisempi (http://fi.wikipedia.org/wiki/Palosammutin)