QuoteLieksassa ristiriitoja maahanmuuttajista
Maahanmuuttajien oma-aloitteinen muutto pohjoiskarjalaiseen Lieksaan herättää ristiriitoja. Kaupungin laskelmien mukaan Lieksa on hyötynyt pakolaisista jopa 200 000 euroa, kun taas arvostelijoiden mielestä maahanmuuttajat ovat vieneet paikkakunnan nuorilta jopa asunnot.
Maahanmuuttajien neuvontaa tekevään Koto-toimistoon riittää Lieksassa jatkuvasti kävijöitä, sillä vajaan 13 000 asukkaan kaupunkiin on runsaan vuoden aikana muuttanut jo 130 pakolaista.
Maahanmuuttajat ovat sananmukaisesti työllistäneet lieksalaisia, sillä pelkästään Koto-toimistoon on palkattu neuvontatöihin kaksi työttömänä ollutta kaupunkilaista.
Toinen asiointiavustajan tehtävän saaneista on kaksi vuotta työttömänä ollut Kari Virtanen.
- Olin vuoden päivät kuusituntisena, mutta nyt työskentelen täysipäiväisenä, Virtanen hymyilee.
[...]
Pakolaiset pelastivat vuokra-asuntoyhtiön
Kieliopintoja enemmän tulijoita on kuitenkin houkutellut Lieksan vuokra-asuntotarjonta.
Vielä kaksi vuotta sitten kaupungin vuokrataloyhtiöllä oli tyhjillään 110 asuntoa, joista valtaosa oli ollut tyhjänä jopa 10 - 15 vuotta. Nyt tilanne on toinen, sillä käytännössä maahanmuuttajat pelastivat yhtiön.
- Reilun puolentoista vuoden aikana maahanmuuttajille on vuokrattu noin 100 asuntoa. Yhtiön talouden kannalta kyseessä on hyvin merkittävästä asiasta, tunnustaa Lieksan Vuokra-asuntojen toimitusjohtaja Jari Penttinen.
Oman osansa maahanmuuttajien asuntotarpeesta ovat saaneet myös yksityiset vuokranantajat.
- Se on ihan sama, mistä se euro tulee, nauraa Ilpo Tuupainen, joka on vuokrannut omistamansa asunnon maahanmuuttajalle.
Vaatimus: kulut julkisiksi
Syntynyt tilanne ei miellytä kaikkia lieksalaisia. Lieksan kaupunginvaltuustolle on muun muassa tehty aloite, jossa vaaditaan pakolaisten aiheuttamia kuluja julkisiksi. Maahanmuuttajien on myös epäilty vievän kaupungista niin työt kuin asunnotkin.
- Meitä, jotka olemme alkaneet kysellä näiden rahojen perään, syytetään rasisteiksi, puuskahtaa asiassa aktiivisesti esiintynyt keskustalainen kaupunginvaltuutettu Veijo Ikonen.
[...]
Kaupunki: 200 000 euroa voittoa
Lieksan sosiaalitoimen mukaan kaupungille aiheutui pakolaisista vuonna 2010 noin 1,5 miljoonan euron kustannukset. Kaupunki kuitenkin laskee tekevänsä pakolaisilla jopa voittoa, sillä valtio korvaa pakolaisista aiheutuvat kustannukset kolmen vuoden ajalta.
- Se netto on noin 200 000 euroa, myöntää Lieksan vt. sosiaalijohtaja Soile Syrjäläinen.
Hän arvioi, että samaan tulokseen päästään kaupungissa myös kuluvana vuonna.
- Jos maahanmuuttajien määrä ei tästä olennaisesti muutu.
YLE Uutiset (http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2011/01/lieksassa_ristiriitoja_maahanmuuttajista_2266503.html)
There's no business like mamubusiness. :facepalm:
Olisi mielenkiintoista kuulla näiden mamujen työllisyydestä. Mieleeni hiipii pelko, että tässä on taas "valtio maksaa, ei aiheuta kustannuksia kenellekään..." tapauksesta. Positiivista on tietysti se, että yhteiskunnan kannalta saattaa olla halvempaa maksaa asumiskustannuksia Lieksassa kuin Helsingissä.
QuoteLieksan sosiaalitoimen mukaan kaupungille aiheutui pakolaisista vuonna 2010 noin 1,5 miljoonan euron kustannukset.
QuoteSe netto on noin 200 000 euroa, myöntää Lieksan vt. sosiaalijohtaja Soile Syrjäläinen.
Kierrättämällä valtiontuki kunnille mamujen taskun kautta 1,5 miljoonaa muuttuu 200 000 euroksi ja pariksi työpaikaksi. Ei voi kyllä muuta sanoa kuin että "HIENOA SUOMI".
Ainiin nämä rahat tulevat valtion kassasta eli eivät keneltäkään.
No niin, nyt siellä on sitten mettät täynnä ahkeria marjanpoimijoita, puunaisten värkkääjiä ja muita metsureita..ja mikä parasta, ihan sama, mistä se euro tulee..
Hyvin ovat kansalaiset omaksuneet päättäjiensä linjan.
Toivottavasti rikastuvat..
Puoltoista millii, satakolkyt pakolaista. Paljonko se tekee per lärvi? 11538 euroa. Ei paha, täällä pk-seudulla hinta olisi n. kaksin- tai kolminkertainen. Jää vielä verorahaa käteenkin kakssataa tonnia tuon taskusta-toiseen operaation jälkeen niin mikäs siinä on hymyillessä vuokranantajana tai valtion suojatyöpaikkalaisena. Toivotan onnea suomenkielenopiskeluun ja työllistymiseen.
QuoteLieksan sosiaalitoimen mukaan kaupungille aiheutui pakolaisista vuonna 2010 noin 1,5 miljoonan euron kustannukset. Kaupunki kuitenkin laskee tekevänsä pakolaisilla jopa voittoa, sillä valtio korvaa pakolaisista aiheutuvat kustannukset kolmen vuoden ajalta.
- Se netto on noin 200 000 euroa, myöntää Lieksan vt. sosiaalijohtaja Soile Syrjäläinen.
Tämä on ihan oikeasti sairasta. En keksi osuvampaa termiä tätä touhua kuvaamaan.
Puhutaanko taas asioista niiden oikeilla nimillä:
QuoteLieksan sosiaalitoimen mukaan kaupungille aiheutui sosiaalituristeista vuonna 2010 noin 1,5 miljoonan euron kustannukset. Kaupunki kuitenkin laskee tekevänsä sosiaalituristeilla jopa voittoa, sillä suomalaiset veronmaksajat maksaa sosiaalituristeista aiheutuvat kustannukset kolmen vuoden ajalta.
- Se netto on noin 200 000 euroa, tuulettaa Lieksan vt. sosiaalijohtaja Soile Syrjäläinen naama erittäin leveässä virneessä.
Hän arvioi hymyillen, että samaan tulokseen päästään kaupungissa myös kuluvana vuonna.
- Jos sosiaalituristien määrä ei tästä olennaisesti muutu.
Montakos vuotta tuo "voitto" tuleekaan valtion pussista? Kolme? Viisi?
There is no such thing as public money (http://www.youtube.com/watch?v=xvz8tg4MVpA)
Tuossa kuvassa pojat on muuten "office:lla". ;D
(http://yle.fi/ecepic/archive/00375/kototoimisto_375532b.jpg)
Ovatko nuo kiintiöpakolaisia?
Pakolaisuus ainakin mainittu monta kertaa...
Quote- Lieksassa oli paljon vapaita asuntoja ja hyvä mahdollisuus opiskella suomen kieltä, kertoo Muktar Nuur, joka itse pääsi Koto-toimistoon töihin tulkiksi ja asiointiavustajaksi.
Itseään ruokkiva runsaudensarvi, anyone?
Quote- Se on ihan sama, mistä se euro tulee, nauraa Ilpo Tuupainen, joka on vuokrannut omistamansa asunnon maahanmuuttajalle.
Naurattaako Ilpoa sittenkin, kun vuokralainen muuttaa pk-seudulle ja jättää jälkeensä vain innovatiivisen liedenkäytön aiheuttaman pienen pintaremontin tarpeen?
Ilman Veijo Ikosen kommentteja olisin jo vaipunut täydelliseen epätoivoon. Nyt vain osittaiseen.
QuoteLieksan sosiaalitoimen mukaan kaupungille aiheutui pakolaisista vuonna 2010 noin 1,5 miljoonan euron kustannukset. Kaupunki kuitenkin laskee tekevänsä pakolaisilla jopa voittoa, sillä valtio korvaa pakolaisista aiheutuvat kustannukset kolmen vuoden ajalta.
- Se netto on noin 200 000 euroa, myöntää Lieksan vt. sosiaalijohtaja Soile Syrjäläinen.
Hieno malli kaikille Suomen kunnille! Näin sitä netotaan. Joka kuntaan vaan rikastajia, kyllä rahat alkaa riittää! Ja mitä turhia murehtia kolmen vuoden päähän!
Luoja tämä on kuin hölmölässä asuisi.
Quote from: AlaKumi on 10.01.2011, 19:27:27
QuoteLieksan sosiaalitoimen mukaan kaupungille aiheutui pakolaisista vuonna 2010 noin 1,5 miljoonan euron kustannukset.
QuoteSe netto on noin 200 000 euroa, myöntää Lieksan vt. sosiaalijohtaja Soile Syrjäläinen.
Kierrättämällä valtiontuki kunnille mamujen taskun kautta 1,5 miljoonaa muuttuu 200 000 euroksi ja pariksi työpaikaksi. Ei voi kyllä muuta sanoa kuin että "HIENOA SUOMI".
Ainiin nämä rahat tulevat valtion kassasta eli eivät keneltäkään.
Tämä minullekin tuli mieleen
-1,5milj. = +0,2milj.
Lisäksi
1,5milj. / 130kpl = 11 500e eli alle 1000 kuussa per nokka. Siis kokonaiskustannukset. Ei ole kovin perusteellisesti laskettu. Lienee pikemminkin estimaatti.
Quote- Se on ihan sama, mistä se euro tulee, nauraa Ilpo Tuupainen, joka on vuokrannut omistamansa asunnon maahanmuuttajalle.
Näinhän se menee. Fatta lienee varmin vuokranmaksaja.
Itse asiassa syy ei ole edes Tuupaisen, hänhän on vain rationaalinen.
QuoteMaahanmuuttajien neuvontaa tekevään Koto-toimistoon riittää Lieksassa jatkuvasti kävijöitä, sillä vajaan 13 000 asukkaan kaupunkiin on runsaan vuoden aikana muuttanut jo 130 pakolaista.
Maahanmuuttajat ovat sananmukaisesti työllistäneet lieksalaisia, sillä pelkästään Koto-toimistoon on palkattu neuvontatöihin kaksi työttömänä ollutta kaupunkilaista.
Jep jep. Näin sitä työllisyyttä parannetaan ja työttömyyttä vähennetään. Hankitaan elätiksi toistasataa työtöntä, joita neuvomaan palkataan pari työtöntä. Ei helvetti sentään! Hölmöläisten meininkiä todellakin!
Quote from: Pliers on 10.01.2011, 20:15:57
Lisäksi
1,5milj. / 130kpl = 11 500e eli alle 1000 kuussa per nokka. Siis kokonaiskustannukset. Ei ole kovin perusteellisesti laskettu. Lienee pikemminkin estimaatti.
Tuo 1,5 miljoonaahan on kaupungille koituvat vuotuiset kustannukset, ja sehän ei sisällä esim. Kelan maksamia asumistukia, lapsilisiä, kotihoidon tukia, jne.
Perheenyhdistämisten päästyä vauhtiin lieksalaiset vielä tikahtuvat noihin rikkauksiin.
Quote from: Uuno Nuivanen on 10.01.2011, 20:22:46
Perheenyhdistämisten päästyä vauhtiin lieksalaiset vielä tikahtuvat noihin rikkauksiin.
Nyt sitten vaan rakentamaan optio-ohjelmaa Talvivaaran malliin!
Quote from: Uuno Nuivanen on 10.01.2011, 20:22:46
Perheenyhdistämisten päästyä vauhtiin lieksalaiset vielä tikahtuvat noihin rikkauksiin.
Muuttotappiopaikkakunnille tuollaiset kultamunat ovat taivaan lahja, usko tai älä.
Aina hullummaksi vain menee.
Nyt on kunnatkin löytäneet taikaseinän
Voi perse sentään. Voiko, siis ihan oikeasti, ihmiset todellakin olla näin tyhmiä.
Quote from: requiem on 10.01.2011, 19:47:54
Montakos vuotta tuo "voitto" tuleekaan valtion pussista? Kolme? Viisi?
Vain kolme vuotta. Mutta ei hätää, sillä uudessa kotouttamislakiesityksessä aikaa aiotaan hallintovaliokunnan esityksestä pidentää vähintään neljään vuoteen. Ja taas tulee nettoa!
Quote from: BeerBelly on 10.01.2011, 20:22:41
Quote from: Pliers on 10.01.2011, 20:15:57
Lisäksi
1,5milj. / 130kpl = 11 500e eli alle 1000 kuussa per nokka. Siis kokonaiskustannukset. Ei ole kovin perusteellisesti laskettu. Lienee pikemminkin estimaatti.
Tuo 1,5 miljoonaahan on kaupungille koituvat vuotuiset kustannukset, ja sehän ei sisällä esim. Kelan maksamia asumistukia, lapsilisiä, kotihoidon tukia, jne.
Tämähän näissä on aina se hauskin osuus, ekonomi osaa kyllä laskea duunarin paskatauon hinnan, mutta tuollaiset pikkuasiat eivät kuulu millään tavalla asiaan, voitto on voitto, älkää iniskö, rikastukaa!
QuoteSe netto on noin 200 000 euroa, myöntää Lieksan vt. sosiaalijohtaja Soile Syrjäläinen.
Taitaa sosiaalijohtaja yllättyä muutaman vuoden päästä kun hintalappu tuplaantuu ja valtion sponssi päättyy.
QuoteJos maahanmuuttajien määrä ei tästä olennaisesti muutu.
Perheenyhdistämiset varmaan pitävät kaupungin kasvu-uralla. Mamujen lisääntymistahti on kysymysmerkki, mutta eiköhän sikiäminen Suomessa jatku.
(http://hommaforum.org/kuvia/portal/pakolaiskeskusluotyopaikkoj.jpg)
Harmi Lieksalaisille. Luin, että kaupunki on jo ollut tiukalla budjetilla ja ottanut 4,5 miljoonaa lisää velkaa.
Hyvä tuotto mamubisneksessä. Liikevaihto 1,5m ja tuotto 200000€, liikevoitto 13,3%. Ei ihan Nokian tasoa, mutta hyvin menestyvä yritys. Tosin mamusektorin ei tarevitse voitosta maksaa veroja, jolloin ollaan samalla tasolla.
Kustannukset 1500000 €.
Selitys varmaan on, että tämä on vain osa kuluista.
Myös se, että kaikki mamut eivät ole saapuneet vuoden alussa, vaan pitkin vuotta jakaa kustannuksia. Osa mamuista on ollut Lieksassa vasta pari kuukautta, eikä kustannuksia ole vielä jättimäisesti kertynyt. Kustannuslaskelma pitäisi tehdä koko vuoden osalta.
Kunta tekee voittoa koska valtio tyntää siihen mamubisnekseen mahdollisimman paljon rahaa.
Löytyisikö näille rahoille parempaa käyttöä?
Itse Itä-Suomesta poismuuttaneena voin sanoa, että siellä on noita juurilleen jämähtäneitä vanhuksia kohta melko runsaasti. Kyllä sinne sitä rahaa varmasti menisi, kun vain olisi mistä laittaa. Ei ihme, että Lieksankin kaupunki velkaantuu kovaa vauhtia ja tuollainen väliaikainen levähdyspysäkki houkutteli ja sai tarttumaan syöttiin.
Quote from: atella on 10.01.2011, 21:19:30
Aina hullummaksi vain menee.
Nyt on kunnatkin löytäneet taikaseinän
Voi perse sentään. Voiko, siis ihan oikeasti, ihmiset todellakin olla näin tyhmiä.
Näinhän tämä menee. Oulun tapaustahan täällä jo aiemmin keskusteltiinkin. Siinä yhteydessä kirjoitin blogiini tämän laskelman: http://professorinajatuksia.blogspot.com/2010/09/maahanmuutolla-on-seurauksia-mutta-myos.html. Itse hommafoorumin vanha keskustelu on täällä:
http://hommaforum.org/index.php/topic,25079.msg334008.html#msg334008
Eli kun kolmisen vuotta tulee täyteen, niin nähdään uusi hämmästyttävä tapaus kun nämä samat mamut löytävät jonkun pikkukaupungin (eri kunnasta tietenkin) muuttonsa kohteeksi jolle valtio maksaa kolme vuotta taikaseinänä rahaa...
Jos taas ihanaa muuttoliikettä ei nähdäkkään, niin 130 johon ehkä 30% lisää kolmessa vuodessa perheenyhdistämisten kautta ja 10% lisääntymisen kautta = n 180 x (1½m/130) = reilu pari miltsiä + uudet asunnot tulijoille etc
Kyllä kunnanjohtajaakin silloin naurattaa
mol.fi kertoo Lieksassa olevan 14 avointa työpaikkaa. Repikää siitä.
Eihän se vaadi kuin noin yhdeksää eri kieltä, jolloin ne 14 tulkkeineen on työllistetty.
Mikä tässä nyt on niin vaikeaa, luovuutta !
Viime vuoden loppupuolella tv-uutisissa haastateltiin Lieksan kaupunginjohtaja Esko Lehtoa, joka muistaakseni totesi maahanmuuttajien pelastaneen taloudellisesti kaupungin omistaman vuokra-asunto yhtiön. Uutisessa jätettiin kuitenkin kertomatta keitä nämä maahanmuuttajat olivat, joten siitä varmaan monelle uutista katsoneelle syntyi mielikuva, että kyseiset maahanmuuttajat itse maksaisivat asumisensa.
Onhan se ollut selvää aiempien uutisointien perusteella, että kyse on oleskeluluvan saaneista turvapaikanhakijoista, joiden elättämiseen osallistuu suuremmalla panoksella kolmen vuoden ajan kukas mukaan kuin Valde.
Täytyyhän ne oleskeluluvan saaneet turvapaikanhakijat jonnekin asuttaa ja edullisia asuntoja parhaiten löytyy muuttotappio kunnista. Koska Suomessa lähdetään tällä hetkellä valitettavasti siitä liikkeelle, että turvapaikanhakijat ovat tulleet jäädäkseen eikä heiltä siksi oleskelulupaa evätä vaikka synnyinmaassa tilanne paranisi muutamassa vuodessa, niin pieni kunta voi olla kotoutumisen kannalta parempi kuin suurten kaupunkien lähiöt.
Ei tässä asiassa voi Lieksaa syyttää vaikka toiminta vaikuttaa hölmäläisten hommailulta yrittää elvyttää kuihtuvaa kaupunkia loisimalla Valdelta rahaa vaan syyllisiä ovat politiikot, jotka sallivat nykyisen löysän oleskelulupien myöntämisen loppuiäksi sosiaaliturvalla asbestihome vuokra-asuntoihin korvessa tai sitten esimerkiksi ikäluokkien pienenemisestä johtuen oppilaspulaa potevien koulujen keinottelun ulkomaalaisilla opiskelijoilla.
Uutisessa mainittu 200 000 euron voitto kaupungille on vähän omituinen, koska moni kunta ei ole juuri halunnut turvapaikanhakijoita heistä aiheutuvien kustannusten ja muiden ongelmien takia. Tämän takia on toivottu, että Valde antaisi kunnille huomattavasti enemmän rahaa kattamaan kustannukset myös pidemmällä aikavälillä kuin nyt.
Kaipa Lieksa lähtee siitä, että näistä tuvapaikanhakijoista suurin osa muuttaa suurempiin kaupunkeihin kolmen vuoden sisällä, jolloin toiminta on vielä kannattavaa ja vaikkei olisi, niin eiköhän Lieksassa osata Valde hölömöläiseltä lypsää lisää tukirahaa.
Valtion menot vuodelta 2008 on jaettu alueittain (http://www.stat.fi/til/vtmma/2008/vtmma_2008_2010-04-12_tie_001.html)
Suomella edessä haastavat ajat (http://193.166.173.45/artikkelit/2009/art_2009-12-18_002.html)
Neurovisio: Siirtolaispolitiikkaa (http://www.youtube.com/watch?v=1mwnbmaKgr4)
Humaania elvytystä (http://hommaforum.org/index.php/topic,29359.msg390191.html#msg390191)
"Ammattiopistojen rahoja pitää valvoa tarkemmin" (http://hommaforum.org/index.php/topic,5499.0.html)
Pakolaiset pelastamaan Muholan koulun (http://hommaforum.org/index.php/topic,34407)
Työttömyys vähentynyt – Pohjois-Karjala silti maan surkeinta aluetta (http://www.karjalainen.fi/karjalainen/Uutiset_Talous/ty%C3%B6tt%C3%B6myys_v%C3%A4hentynyt__pohjoiskarjala_silti_maan_surkeinta_aluetta_6751736.html)
Kuntien vuokrataloyhtiöt ovat ahtaalla (http://yle.fi/alueet/pohjois-karjala/2010/03/kuntien_vuokrataloyhtiot_ovat_ahtaalla_1572152.html)
Maahanmuutto hyödyttää muuttajia ja paikallisia (http://hommaforum.org/index.php?topic=36640)
Maahanmuuton kolme ongelmaa (http://mikalehtola.blogspot.com/2009_03_01_archive.html)
Syrjäiset pakolaiskeskukset tukevat apartheidin logiikkaa (http://hommaforum.org/index.php?topic=12664)
Veijo Ikonen munasi kyllä itsensä (http://keskustelu.suomi24.fi/node/9588682#comment-47582320)
Meri-Rastila-ilmiö ravistelee Lieksaa (http://hommaforum.org/index.php?action=search2;search=lieksa)
Lieksa katsaus, Reunatie 13 (http://www.youtube.com/watch?v=ud6YBHEK0uU)
Quote from: Titus on 10.01.2011, 23:01:56
Eli kun kolmisen vuotta tulee täyteen, niin nähdään uusi hämmästyttävä tapaus kun nämä samat mamut löytävät jonkun pikkukaupungin (eri kunnasta tietenkin) muuttonsa kohteeksi jolle valtio maksaa kolme vuotta taikaseinänä rahaa...
Sossu-tuet ovat lakisääteisiä ja niitä maksetaan myös Lieksassa riippumatta valden subventiosta kunnes rahnat loppuu eli vararikko on tosiasia.
Quote from: Nauris on 11.01.2011, 00:13:53
Uutisessa mainittu 200 000 euron voitto kaupungille on vähän omituinen, koska moni kunta ei ole juuri halunnut turvapaikanhakijoita heistä aiheutuvien kustannusten ja muiden ongelmien takia. Tämän takia on toivottu, että Valde antaisi kunnille huomattavasti enemmän rahaa kattamaan kustannukset myös pidemmällä aikavälillä kuin nyt.
Se tulee siitä, että se vuora-asunto yhtiö on kunnan. Eli kunta maksaa vuokraa valtion rahoilla itselleen. Aiemmin ko. yhtiöstä tuli vain tappiota.
Jos tuo porukka pitäisi majoittaa kolmannen osapuolen omistamiin asuntoihin, tulis siitä tappiota kunnalle. :facepalm:
Ehdottaisin joka kaupunkiin/kuntaan otettavaksi 1000000 turvapaikanhakijaa.
Tämä tekisi sen että kuntalaiset suorastaa kylpisivät rahassa ja veroprossatkin voitaisiin laskea parin-kolmen tasolle.
Valtio maksaa kunnille.
Seuraavaksi voitaisiin ottaa ns.lääniin muuttajia joiden tuotto jaettaisiin kuntien kesken ja taas veroprossa laskisi, ehken johonkin nollan kantturoihin.
Valtio maksaa läänille ja lääni kunnille.
Lisäksi yritykset voisivat ottaa tulijoita, tästä kasvaisi varmasti suurempi bisnes kuin Nokiasta konsanaan.
Valtio maksaisi yrityksille.
Lopuksi, yksityisetkin ihmiset pääsisivät rikkauksiin kiinni ottamalla tulijoita.
Osakesäästämien,sijoittaminen ja rahastot muuttuisivat luusereiden nappikaupaksi kun kaikki rikastuisivat.
Valtio maksaisi yksityisille.
Näen tulevaisuuden varsin valoisana, tästä on hyvä ponnistaa eteenpäin, hyvinvoinnin kasvaessa ennennäkemätöntä vauhtia :P
Ehdottaisin Lieksan kunnanjohtajalle talouden nobelia ideoinin soveltamisesta menestyvästi käytäntöön.
Pitäisikö tässä nyt sitten itkeä vai nauraa. Tunnelma on kyllä sellainen, että jos nyt rehellisesti kirjoittaisin,mitä ajattelen, saisin kyllä varmaan kolmen kuukauden banaanin.
Taustaa:
Lieksan Märäjälahteen voi muodostua jopa noin 200 pakolaisen turvapaikka, jos uutta vastaanottokeskusta pohtiva Suomen Punainen Risti päätyy valinnoissaan Lieksaan. (4.9.2009)
Pohdintaa Vokista:
http://www.radiorex.fi/pages/2?newsid=22430
Quote"Tällä hetkellä Lieksassa ulkomaalaisperäisten osuus on tavattoman pieni eli suuruusluokkaa 200. Kun maailmaa katsellaan jonkun vuosikymmenen päästä taaksepäin, niin katselijat eivät oikein voi ymmärtää näin pieniä lukuja", Lehto ja Syrjäläinen uskovat.
QuoteAsia oli esillä helmikuussa sosiaali- ja terveyslautakunnassa, jossa pohdittiin noin kymmenen pakolaisen vastaanottamiseen liittyviä kysymyksiä.
28.9.2009
VOKin lopputulos:
QuoteKaupunginhallitus oli yksimielinen.
Lieksaan suunniteltu turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskus menee jäihin.
QuoteYLE:(24.11.2009) Lieksan 13 000 asukkaasta noin 230 on ulkomaalaistaustaisia.
QuoteHS: (18.3.2010)
Koto-toimisto on polkaistu pystyyn äkkiä. Kaikki alkoi runsas vuosi sitten.
"Luvattiin kuntapaikka kymmenelle pakolaiselle, mutta nyt heitä onkin sata."
Ensimmäiset tulijat ovat houkutelleet tuttavansa seuraamaan perässä.
QuoteYLE: (10.1.2011)Maahanmuuttajien neuvontaa tekevään Koto-toimistoon riittää Lieksassa jatkuvasti kävijöitä, sillä vajaan 13 000 asukkaan kaupunkiin on runsaan vuoden aikana muuttanut jo 130 pakolaista.
Olisi hienoa, jos jollain hommalaisella on tietoa alueelta. (Esim. pakaillisten poliitikkojen pelistä. Varmaan , joku/jotkut ovat mamuja houkutelleet. He eivät vahingossa Lieksaan eksy.)
Lieksa ei saanut Vokkia ja myönnettiin kiintiö kymmenelle pakolaiselle ja nyt tulikin jo 130. Alan tietäen; kasvu luo kasvua. En uskalla edes ennustaa tämän vuoden saldoa.
2010 vuoden aikana kasvu +56%!
230---> 360
Oli ihan täydellisen koomista keskittyä pitkästä aikaa lukemaan uutista, jossa - kuten täällä jo keskusteltiin - jokainen hehkutettu työpaikka on olemassa vain tuon turvapaikkaohjelman ja ihmislogistiikan seurauksena ja jokainen mainittu tulonlähde on sataprosenttisesti peräisin kunnan ja valtion verotuloista.
Eikö rahoituksen pitäisi seurata turvapaikanhakijoita maan rajojen - anteeksi rajat auki -porukka, tarkoitan siis veroalueen - ulkopuolelta, jotta oikeasti voitaisiin puhua tuotosta?
Joskus tuntuu siltä, että itse asian ongelmallisuus on vähäistä sen rinnalla, kuinka paljon käsitteellisiä virheitä ja humanistisiin ilmauksiin puettua epärehellisyyttä sen esittelyyn liittyy. (Hei suvikset, minä sanoin sen ensin. Lainata saa lähteet mainiten.)
Quote from: Nauris on 11.01.2011, 00:13:53
Quote
Kaipa Lieksa lähtee siitä, että näistä tuvapaikanhakijoista suurin osa muuttaa suurempiin kaupunkeihin kolmen vuoden sisällä, jolloin toiminta on vielä kannattavaa ja vaikkei olisi, niin eiköhän Lieksassa osata Valde hälömöläiseltä lypsää lisää tukirahaa.
Kyllä se noin menee. Thors kiertää maakuntia ja tarjoaa kuntiin, 'tulevaa työvoimapulaa' paikkaamaan 100...300 lukutaidotonta, kieltä osaamatonta turvapaikanhakijaa. Kuntiin, joissa perinteisesti työttömyysprosentti on päälle 20. Sairasta.
QuoteLieksan sosiaalitoimen mukaan kaupungille aiheutui pakolaisista vuonna 2010 noin 1,5 miljoonan euron kustannukset. Kaupunki kuitenkin laskee tekevänsä pakolaisilla jopa voittoa, sillä valtio korvaa pakolaisista aiheutuvat kustannukset kolmen vuoden ajalta.
:facepalm: Ei, ei, ei, tama ei voi olla todellista.
Mikaan ei ole politiikassa tarkeampaa kuin valtion kassa. Mihinkaan asiaan ei pida suhtautua niin kuolemanvakavasti kuin valtion rahakirstuun.
Ja tilanteen kyseenalaistajat leimataan vielä rasisteiksi. Klassinen kuvio. The show goes on...
Muuttotappioseudulle saapuu kehitysmaista kieli- ja ammattitaidotonta väkeä asumaan ja elämään sosiaaliturvalla sekä hyödyntämään ilmaisia palveluita, joka rahoitetaan valtion verokassasta. Luonnollisesti he tarvitsevat erityistukea, kotouttamis- ja tulkkauspalveluita, monikulttuurisia aktiviteetteja joita tuottamaan palkataan verovaroin suomalaisia ja kyseisiä maahanmuuttajia. Kaupunki "kukoistaa". Ei tarvitse olla erityisen huomattava järjen jättiläinen ymmärtääkseen onko tällainen Suomen ja suomalaisten kannalta kannattavaa toimintaa. Oletuksenomaisesti muuttovirta Lieksaan kääntyy vielä aikanaan muuttovirraksi pääkaupunkiseudun mamulähiöihin kaltaistensa piiriin, kun valtiolta tuleva kassavirta 3 - n vuoden jälkeen tyrehtyy. Itä-Helsinki ja kaltaisensa natisevat liitoksistaan, somalit kun edellyttävät isoja, valoisia asuntoja ja pihalle grillit joissa ei ole kärytetty sianlihaa.
Siitä huolimatta hymyä ja naurua tuntuu riittävän. Autuaita ovat henkisesti köyhät.
Tuossa uutisessa puhutaan sekä pakolaisista että maahanmuuttajista. Ilmeisesti Lieksan sosiaalitoimi tarkoituksellisesti sekoittaa asioita.
Sivulta http://vastaanottokeskusinfo.wikidot.com/lieksa
Quote
Suurin osa kaupunkiin muuttaneista pakolaisista on irakilaisia ja somaleita, jotka kaikki ovat tulleet Lieksaan oma-aloitteisesti. Yhtenä houkuttimena on ollut kieliopetus.
...
Kieliopintoja enemmän tulijoita on kuitenkin houkutellut Lieksan vuokra-asuntotarjonta.
...
Lieksan sosiaalitoimen mukaan kaupungille aiheutui pakolaisista vuonna 2010 noin 1,5 miljoonan euron kustannukset. Kaupunki kuitenkin laskee tekevänsä pakolaisilla jopa voittoa, sillä valtio korvaa pakolaisista aiheutuvat kustannukset kolmen vuoden ajalta.
Ainakin osa noista "pakolaisista" on asunut muualla Suomessa ja käyttänyt ainakin osan kolmen vuoden ajasta. Uutisessa olisikin pitänyt mainita kuinka moni muuttaneista on jo menettänyt kolmen vuoden pakolaisstatuksensa.
Tuossa linkkisivussa on kokoelma Lieksaa koskevista maahanmuttajauutisista. Tässä pari lainausta niistä:
Quote
Ensimmäiset tulijat ovat houkutelleet tuttavansa seuraamaan perässä.
...
"Paineet Kontiolahden vastaanottokeskuksessa ovat kovat, kun pakolaiset etsivät asuntoja. Jos heillä on oleskelulupa, heillä on myös oikeus asuntoon", Sarasoja toteaa.
...
Somalialainen Ismail Abdullah on asunut Lieksassa nyt puolitoista kuukautta. "Kuulin tutuilta, että täällä on hieno paikka. Asunto on hyvä. Olen viihtynyt hyvin."
Abdullah ei myönnä kohdanneensa rasismia. Hänellä ei ole poismuuttosuunnitelmia. "Haluaisin löytää täältä työpaikan", nuori mies haaveilee.
Anja Sarasoja huomauttaa, että maahanmuuttajat vain kehuvat kaikkea koko ajan. "On vaikeaa saada heidät kertomaan, jos heillä on ongelmia."
...
Koulutuspalvelujen järjestäminen toisi merkittävää toimeliaisuutta useille
paikallisille oppilaitoksille. Koulutuspalvelujen hankinnoista vastaa
TE-toimisto. Esimerkiksi 30 pakolaisen suomen kielen koulutuspaketin
hankintahinta on n. 95 000 € (kolme kurssia). Kurssit työllistävät paikallisia
opetusalan työntekijöitä. On varsin todennäköistä, että TE-toimiston maksamien
erilaisten kurssien tarve kasvaa.
...
Sivistystoimeen tulisi palkata maahanmuuttokoordinaattori selvittämään maahanmuuttajien koulutustarpeita sekä valmistavan opetuksen yleisten edellytysten luomista varten. Palkkauskustannus on noin 30 000 - 40 000 euroa vuodessa.
Quote from: Jari Leino on 11.01.2011, 00:06:15
Quote from: Spesialisti on 11.01.2011, 00:01:20
mol.fi kertoo Lieksassa olevan 14 avointa työpaikkaa. Repikää siitä.
Ja 130 erikoistyöntekijää tarjolla. Kyllä lieksalaisten työnantajien nyt kelpaa!
Ilman 130 vaikeasti työllistyvää erikoisosaajaa saattaa Lieksassa työttömyys kuivua käsiin ihan näillä vuosikymmenillä. Pitäähän perinteisen työttymyysalueen pitää imagoaan yllä vaikka väkisin.
Quote
Karjalainen (http://www.karjalainen.fi/karjalainen/Uutiset/ty%C3%B6tt%C3B6myys_laskenut_lieksassa_3489203.html)
Lieksan alueen työttömyys on pudonnut määrällisesti laskettuna nopeammin viimeisen vuoden aikana. Se on saavuttanut nyt ensimmäistä kertaa lamaa edeltäneen tason, vaikka työttömiä on Lieksassa ammatissa toimivaan väestöön suhteutettuna eniten maakunnassa. Työttömyysprosentti on 16,5, kun se lähenteli vuonna 1994 kolmeakymmentä prosenttia.
Quote from: BeerBelly on 10.01.2011, 19:35:00
Tämä on ihan oikeasti sairasta. En keksi osuvampaa termiä tätä touhua kuvaamaan.
Löytyy: http://fi.wikipedia.org/wiki/Julkisen_valinnan_teoria
Quote from: etnis on 11.01.2011, 08:01:45
Muuttotappioseudulle saapuu kehitysmaista kieli- ja ammattitaidotonta väkeä asumaan ja elämään sosiaaliturvalla sekä hyödyntämään ilmaisia palveluita, joka rahoitetaan valtion verokassasta.
Kun rahoitettaisiinkin, oikeastihan valtion verokassa on sen palttia rallaa 10 mijardia euroa pakkasella vuosittain. Riddle me this, riddle me that: Kuinka suuri osa Suomen lähitulevaisuuden ennustetusta talouskasvusta on todellisuudessa vain julkisen velan kasvua?
Quote from: AIP on 11.01.2011, 04:24:36
Eikö rahoituksen pitäisi seurata turvapaikanhakijoita maan rajojen - anteeksi rajat auki -porukka, tarkoitan siis veroalueen - ulkopuolelta, jotta oikeasti voitaisiin puhua tuotosta?
No siis kansantaloudessa riittäisi, että nämä muuttajat tekevät yhteiskunnan tarpeellisia töitä osuudella, joka vastaa populaation keskitasoa. Ajaisivat kuorma-autoa, myisivät tavaraa, jakaisivat postia, opettaisivat koululaisia, tekisivät perushoitajan töitä. Realistista on ajatella, että näin ei ole, koska tilastoista tiedämme tämän väen huoltosuhteen olevan aika heikko. Lisäksi kun miettii Lieksan tapaista paikkaa, niin siellä on aika vähän sijaa tuollaisille työpaikoille. Kaikki on rationalisoitu niin pitkälle. Talouden aito kasvu edellyttäisi, että tulijat pystyvät hyvällä prosentilla työllistämään itsensä, mikä edellyttää erittäin voimakasta aktiivisuutta Lieksan tapaisessa paikassa.
Kansantalous tarvitsee tietysti myös vientiä, ja kuten Pliers ansiokkaasti on tuonut esiin, se on maassamme aina vain pienemmän yksityisen sektorin vastuulla. Pakolainen vientiteollisuudessa taitaa olla vielä erityisen harvinainen tapaus.
No se sanottakoon, että Lieksassa ja viereisellä Pankakoskella on ainakin tyhjiä taloja mihin mamuja sijoittaa. Pimeään aikaan siellä on friikkiä kuljeskella kun joissain kerrostaloissa on asukkaita 0-2. Hylättyjä rivareita ja omakotitaloja löytyy myös.
Mut onhan siellä myös sopivia ylilyöntejä. Toi Reunatie minkä kerrostaloihin noi sijoitettiin on suht lähellä keskustaa (vaikka Lieksassa kaikki on lähellä keskustaa) niin pakolaiset on mm. laitettu maksettuun autokouluun vaikka ne asuu siinä keskustassa ja kun eivät suostuneet tottelemaan naisopettajaa niin hommattiin niille sitten mies opettamaan ajamista. :)
Siksi kai siellä ne asukkaat haluaisi vähän tarkempia tietoja rahankäytöstä. Ja noin pienessä kylässä ne jutut/juorut/huhut kiertää kylän päästä päähän päivässä.
Quote from: Roope on 10.01.2011, 19:17:30
Maahanmuuttajien neuvontaa tekevään Koto-toimistoon riittää Lieksassa jatkuvasti kävijöitä, sillä vajaan 13 000 asukkaan kaupunkiin on runsaan vuoden aikana muuttanut jo 130 pakolaista.
Muotoilun tarkoitus on ilmeisesti antaa huojentava kuva, että Lieksassa on nyt vain 130 mamua ja ehkä risat.
Ja hyvin se on mennyt läpi ketjun keskustelijoille. Nyt tarkkana. Kun tiedotusvälineissä puhutaan mamujen määrästä annetaan
aina luvut jollain lailla alakanttiin. Poikkeuksetta. Yleisin temppu on laskea mamuiksi vain ulkomaan kansalaiset, nyt on käytetty perspektiiviharhaa.
Lieksassa on ennen vuoden 2010 aikana muuttanutta 130 erikoistyöntekijää ollut jo 207 vieraskielistä, joten muita kuin suomalaisia on ainakin 337. Mikä varmasti kylänraitilla alkaa jo erottua.
Vieraskielisten määrän kehitys Lieksassa viime vuosina:
Quote2005 105
2006 114
2007 121
2008 134
2009 207
2010 337 ?
Quote from: Roope on 10.01.2011, 19:17:30
QuoteLieksassa ristiriitoja maahanmuuttajista
Maahanmuuttajat ovat sananmukaisesti työllistäneet lieksalaisia, sillä pelkästään Koto-toimistoon on palkattu neuvontatöihin kaksi työttömänä ollutta kaupunkilaista.
...
YLE Uutiset (http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2011/01/lieksassa_ristiriitoja_maahanmuuttajista_2266503.html)
Onko tuo tarkoitettu vitsiksi? Yhtä tuottavaa olisi palkata kaksi henkilöä pelaamaan ristinollaa keskenään. Samalla logiikalla rikolliset työllistävät ihmisiä, kun tarvitaan poliiseja, vanginvartijoita ym.
Onhan se hieman surullista, että maahanmuuttajia käytetään taloudellisina pelinappuloina. Eikö heidät voisi päästää jo kotiin ja lopettaa tällainen riisto.
Jos asenne kunnan ja valtion rahoihin on jo nyt tuollainen, niin kuvitelkaapa millaiseksi se muuttuu, kun vielä suuremmat korvaukset (aluksi kiintiöpakolaisista) kierrätetään muutaman vuoden päästä EU:n kautta. Silloin ei Tuupaisen naurulla ole enää mitään rajaa.
Kun tukijärjestelmä on saatu pyörimään, niin sitä on hyvin vaikea purkaa, kuten kymmenistä viime vuosina perustetuista turvapaikanhakijoiden palveluyksiköistä voi havaita. Asiakkaat vähenevät nopeasti, mutta ei henkilökunta (http://www.ts.fi/online/kotimaa/169663.html), tarpeettomien laitosten lakkauttamisesta puhumattakaan.
Quote from: Jane Doe on 10.01.2011, 20:04:45
Quote- Se on ihan sama, mistä se euro tulee, nauraa Ilpo Tuupainen, joka on vuokrannut omistamansa asunnon maahanmuuttajalle.
Naurattaako Ilpoa sittenkin, kun vuokralainen muuttaa pk-seudulle ja jättää jälkeensä vain innovatiivisen liedenkäytön aiheuttaman pienen pintaremontin tarpeen?
Ilpo saa nauraa kun saa täydellisen remontin katosta lattiaan eikä Ilpo tarvitse lähettää edes laskua perään. Sen laskun voi toimittaa kätevästi kaupungin tiskille ja sitä kautta laskutukseen.
Quote from: ElenaDaylights on 11.01.2011, 15:18:05

Niin juuri.
Tai sitten Ilpo ottaa kertakorvauksen kun purkaa tuon tuottamattoman talonsa kokonaan pois.
Quote from: Roope on 10.01.2011, 19:17:30
QuoteLieksassa ristiriitoja maahanmuuttajista
Lieksan sosiaalitoimen mukaan kaupungille aiheutui pakolaisista vuonna 2010 noin 1,5 miljoonan euron kustannukset. Kaupunki kuitenkin laskee tekevänsä pakolaisilla jopa voittoa, sillä valtio korvaa pakolaisista aiheutuvat kustannukset kolmen vuoden ajalta.
- Se netto on noin 200 000 euroa, myöntää Lieksan vt. sosiaalijohtaja Soile Syrjäläinen.
Hän arvioi, että samaan tulokseen päästään kaupungissa myös kuluvana vuonna.
- Jos maahanmuuttajien määrä ei tästä olennaisesti muutu.
YLE Uutiset (http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2011/01/lieksassa_ristiriitoja_maahanmuuttajista_2266503.html)
puuttumatta siihe, että tuo "voittona" saatu 200 000 on kuitenkin pois muilta veronmaksajilta, niin onko kulut laskettu varmasti oikein. Meillä Vaasassa kaupunginvaltuusto hyväksyi "virallisiksi" mamukustannuksiksi 2milj€ todellisuutta pienemmät luvut:
http://www.perusharri.fi/?p=579