Esimiehen uhkaaminen mattoveistä heiluttaen on käräjäoikeuden mukaan "erittäin painava syy purkaa työsopimus".
Tällä perusteella Helsingin käräjäoikeus hylkäsi työntekijän työnantajaansa vastaan nostaman kanteen työsopimuksen purkamisesta.
Tapaus juontaa eräälle joensuulaiselle siivoustyömaalle kesäkuussa 2009. Tuolloin runsaat puolitoista vuotta SOL-Palvelut oy:n palveluksessa olleen maahanmuuttajataustaisen miehen ja hänen esimiestensä välille kehkeytyi riita, kun esimiehet menivät antamaan hänelle jo toisen varoituksen työtehtävien laiminlyönnistä.
Kuultuaan esimiestensä asian työntekijä kiihtyi ja tempaisi siivoustarvikehyllystä mattoveitsen. Hän työnsi veitsen terän esille ja heilutti sitä esimiehensä edessä niin, että lähimmillään 10–15 senttiä pitkä terä oli vain parinkymmenen sentin päässä esimiehen kurkusta.
Välittömästi tapahtuman jälkeen työntekijä pyydettiin toimistolle ja hänen työsopimuksensa purettiin.
Työntekijä kanteli asiasta käräjäoikeuteen. Hän kiisti uhkailun ja väitti, että työnantajan edustajat olivat käyttäytyneet häntä kohtaan siten, että hänellä oli syytä olettaa heitä ulkomaalaisvastaisiksi. Hän korosti myös sitä, että oli työskennellyt suhteellisen pitkään ilman varoituksia ja väitti joutuneensa huonompaan asemaan kuin syntyperäiset suomalaiset.
Helsingin käräjäoikeus toteaa kuitenkin esimiesten todistelujen perusteella, että miehelle annetut varoitukset olivat perusteltuja. Oikeuden mukaan mikään ei viittaa siihen, että miehen etninen tausta olisi vaikuttanut varoitusten antamiseen.
Oikeus toteaakin perusteluissaan, että mattoveitsellä uhkailu on erittäin painava syy purkaa työsopimus.
lähde (http://www.karjalainen.fi/Karjalainen/Uutiset_maakunta/mattoveitsell%C3%A4_uhkailu_riitti_potkuihin_6778047.html)
Quote from: Rekku on 04.01.2011, 19:32:37
Työperäisen maahanmuuttajan tarina. Oliko hän kultamuna? - sitä emme saa kenties koskaan tietää, kun viiltelyä ei suvaittu.
Piilorasismia?
"olivat käyttäytyneet häntä kohtaan siten, että hänellä oli syytä olettaa heitä ulkomaalaisvastaisiksi. "
"Oikeuden mukaan mikään ei viittaa siihen, että miehen etninen tausta olisi vaikuttanut varoitusten antamiseen."
Entäpä oikeus omaan kulttuuriin? Jos vaikka kotomaassa palaute annetaan veistä heiluttamalla?
"Oikeus toteaakin perusteluissaan, että mattoveitsellä uhkailu on erittäin painava syy purkaa työsopimus."
Quote from: Martikainen on 04.01.2011, 19:27:40
Esimiehen uhkaaminen mattoveistä heiluttaen on käräjäoikeuden mukaan "erittäin painava syy purkaa työsopimus".
Tällä perusteella Helsingin käräjäoikeus hylkäsi työntekijän työnantajaansa vastaan nostaman kanteen työsopimuksen purkamisesta.
lähde (http://www.karjalainen.fi/Karjalainen/Uutiset_maakunta/mattoveitsell%C3%A4_uhkailu_riitti_potkuihin_6778047.html)
Olisi mielenkiintoista tietää mistä väkivaltainen mamu sai ilmaista oikeusapua kanteen nostamista varten. Ammattiliitto tuskin riitautti kyseisen irtisanomisen, jos mamu sattui liittoon ylipäätänsä kuulumaan. Kenen maksettaviksi oikeudenkäyntikulut tuomittiin?
Kantasuomalaisen ei kannata koskaan edes harkita kanteen nostamista, jos irtisanomisen syy on näin ilmeinen.
Quote from: Kaupunkisuunnittelija on 04.01.2011, 19:44:17

Mahdollisen rassismuksen vauhkoonnuttamat sosiaalitädit maksaa kultamunien oikeuskulut vaikka omistaan. Vaikka eiköhän nykypäivänä raha irtoa ihan vaan sosiaalitoimen pohjattomasta kassasta nimikkeellä harkinnanvarainen tuki tmv. Sitä paitsi tekeehän joku ihmisoikeusjuristi taas ihan hyvää tiliä. Valitusta hoviin odotellessa...
Ja sitten karkotus, kiitos, toivoo Suomen kansa.
Tällä kultamunaajalla tuntuu olevan paitsi heikko impulssikontrolli, myös taipumus väkivaltaan sekä väärä luulo siitä, miten Suomessa asioita hoidetaan, mikä kertoo siitä, ettei kotoutuminen ole tapahtunut.
Juuri tällaisia väkivaltaisia tapauksia tulisi ennenmuuta karsia maastamme. Tuoreessa muistissahan meillä on vielä Shkupolli-niminen maahanmuuttaja, joka teurasti puolenkymmentä ihmistä. Hänkin oireili jo aiemmin, mutta mitään ei tehty. Onko tässä toinen vaarallinen ihminen? Sen sijaan, että hänet olisi raijattu poliisisaattueessa rajan yli, hän saa meidän maksamanamme nostella oikeusjuttuja väkivaltaisuuttansa puolustaakseen. Taidamme olla hölmöjä!
Eikähön tämäkin oikeuden päätös kierrä kaikki mahdolliset oikeusasteet läpi ja sitten vielä EITstä tulee viimeistään työntekijän kannalta myönteinen päätös. Työnantajalle tuomio rasistisesta teosta ja menetettyjen palkkatulojen korvaus korkoineen työntekijälle.
Quote from: pw on 04.01.2011, 19:54:44
Mahdollisen rassismuksen vauhkoonnuttamat sosiaalitädit maksaa kultamunien oikeuskulut vaikka omistaan. Vaikka eiköhän nykypäivänä raha irtoa ihan vaan sosiaalitoimen pohjattomasta kassasta nimikkeellä harkinnanvarainen tuki tmv. Sitä paitsi tekeehän joku ihmisoikeusjuristi taas ihan hyvää tiliä. Valitusta hoviin odotellessa...
Kumpa maksaisivatkin omistaan... :(
Mattoveitsi, jossa on 10-15 cm:n terä? Minusta mattoveitsi on jotakuinkin tällainen kapistus:
http://webshop.industriacenter.fi/product/288/mattoveitsi-99e-stanley
+
Mattoveitsi ei ole matosta tehty veitsi. Outo otsikointi! Vähättelevä. Oikeampi otsikointi olisi:
Kurkun katkaisemisella uhanneelle ansaitut potkut
+
Kokeilepa viedä "vain" mattoveitsi lentokoneeseen.
Quote from: Fincad on 04.01.2011, 20:04:03
Eikähön tämäkin oikeuden päätös kierrä kaikki mahdolliset oikeusasteet läpi ja sitten vielä EITstä tulee viimeistään työntekijän kannalta myönteinen päätös. Työnantajalle tuomio rasistisesta teosta ja menetettyjen palkkatulojen korvaus korkoineen työntekijälle.
Niimpä. Ei se työperäinen tuosta rötöksestä ilmaiseksi selviä - kyllä me siitä maksetaan.
Quote from: M on 04.01.2011, 20:07:47
Mattoveitsi, jossa on 10-15 cm:n terä? Minusta mattoveitsi on jotakuinkin tällainen kapistus:
http://webshop.industriacenter.fi/product/288/mattoveitsi-99e-stanley
Lienee ollut tällainen jota yleiskielessä kutsutaan usein "mattoveitseksi"...
http://www.clasohlson.fi/Product/LargeImageViewer.aspx?Path=/Archive/Images/Products/Hi/40-7483.jpg
Tituksen linkissä on katkoteräveitsi.
QuoteHän kiisti uhkailun ja väitti, että työnantajan edustajat olivat käyttäytyneet häntä kohtaan siten, että hänellä oli syytä olettaa heitä ulkomaalaisvastaisiksi.
Luulisi, että jopa nykymenolla mattoveitsellä uhkailu olisi pätevä syy antaa potkut, vaikka pomot olisivatkin -kauhistus- ulkomaalaisvastaisia l. putatiivinen tahi todellinen kultamunaskeptisimi ei anna kenellekään oikeutta riehua teräaseen kanssa. Näin ainakin toivon ja ehkä jopa rukoilen.
QuoteHän korosti myös sitä, että oli työskennellyt suhteellisen pitkään ilman varoituksia ja väitti joutuneensa huonompaan asemaan kuin syntyperäiset suomalaiset.
Newsflash: aika moni työskentelee ihan oikeasti pitkään ja ilman yhtään varoitusta. Mitä olen työelämästä oppinut, on että täytyy perseillä aika hartaasti, ennen kuin varoitus tipahtaa. Nyt kun oikein pinnistän, muistan kokonaisen yhden tapauksen jossa joku työpaikastani on saanut varoituksen, ja sekin irtosi vasta puoli vuotta kestäneen täydellisen vetelehtimisen tuloksena. Potkuja ei silti annettu.
Tällaisista yksittäistapauksista tuskin kannattaa vetää mitään yleislinjauksia, vai mitä? Onhan niitä kantiksiakin, jotka mattoveitsellä heiluvat työpaikoilla, eivätkä saa potkuja, vai saavatko?
Quote from: Kaupunkisuunnittelija on 04.01.2011, 19:44:17
Quote from: Martikainen on 04.01.2011, 19:27:40
Esimiehen uhkaaminen mattoveistä heiluttaen on käräjäoikeuden mukaan "erittäin painava syy purkaa työsopimus".
Tällä perusteella Helsingin käräjäoikeus hylkäsi työntekijän työnantajaansa vastaan nostaman kanteen työsopimuksen purkamisesta.
lähde (http://www.karjalainen.fi/Karjalainen/Uutiset_maakunta/mattoveitsell%C3%A4_uhkailu_riitti_potkuihin_6778047.html)
Olisi mielenkiintoista tietää mistä väkivaltainen mamu sai ilmaista oikeusapua kanteen nostamista varten. Ammattiliitto tuskin riitautti kyseisen irtisanomisen, jos mamu sattui liittoon ylipäätänsä kuulumaan. Kenen maksettaviksi oikeudenkäyntikulut tuomittiin?
Kantasuomalaisen ei kannata koskaan edes harkita kanteen nostamista, jos irtisanomisen syy on näin ilmeinen.
Kunnallinen oikeusapu? Ja sinänsä on hyvä, että näitä viedään oikeusjärjestelmään, syntyy näet oikeuskäytäntöä. Eikö väkivallalla uhkaillutta syytetty mistään? No, sehän olisikin eri keissi kuin hänen itsensä nostama kanne. Onko tuollaiseen toimintaan puuttuminen yleisen syyttäjän eikä enää uhkailtujen harkittavissa oleva asia?
Ja tämäkin juttu päätyy tilastoihin osoituksena suomalaisten rasistisuudesta, kun maahanmuuttajalta tiedustellaan:
"Oletteko kokenut rasismia Suomessa oleskellessanne?
Olen ?
En ole ? "
Btw, tutkimisen arvoinen asia, kenen rahoilla (työsuhteen) purku vietiin käräjille.
Quote from: Batman on 04.01.2011, 20:33:10
Btw, tutkimisen arvoinen asia, kenen rahoilla (työsuhteen) purku vietiin käräjille.
ja paljonko saa 10-15cm teräisellä mattoveitsellä uhkailemisesta?
On joka tapauksessa hyvä, ettei oikeus "ymmärtänyt" tätä ressukkaa. Ja samaan hengenvetoon jo edellä esille tuotu ihmettely oikeusavun maksajasta sekä miehen oleskeluluvan jatkosta.
Quote from: Alma-ata on 04.01.2011, 20:29:12
Kunnallinen oikeusapu? Ja sinänsä on hyvä, että näitä viedään oikeusjärjestelmään, syntyy näet oikeuskäytäntöä. Eikö väkivallalla uhkaillutta syytetty mistään? No, sehän olisikin eri keissi kuin hänen itsensä nostama kanne. Onko tuollaiseen toimintaan puuttuminen yleisen syyttäjän eikä enää uhkailtujen harkittavissa oleva asia?
Kysymyksessä on siviilikanne, jonka ajaminen maksaa. Joku on siis sitoutunut ajamaan verenhimoisen kurkunleikkaaja-mamun asiaa ilmaiseksi.
Jonkun veronmaksajien rahoilla ylläpidettävän instituution toimenkuvaan siis kuuluu rikollisten maahanmuuttajien kärsimien kuviteltujen loukkausten puolustelu, täysin riippumatta siitä mikä mamun teko on kuvitellun loukkauksen aiheuttanut.
Tosiaan hyvä, että näitä tällaisia kanteita nostetaan, jos lopputulos on niin kuin tässä jutussa. Ehkä se vähentää näitä mamujen nostamia turhia caseja lopulta.
Nimittäin nämä mamuthan nostelevat ihan mistä tahansa oikeusjuttuja kokeilumielessä, josko "rasismiin" vetoaminen sittenkin toisi heille jotain, esim. korvauksia henkisestä kärsimyksestä yms.
Tämä kyseisen jutun kaveri on tiennyt varsin hyvin että jos sattuu jutun voittamaan, lyödään hänelle siitä vähintään vuoden palkka könttäsummana puhtaana tassuun. Eli kannattaa kokeilla, meni syteen tai saveen. Itse kun ei joudu maksamaan koko sirkuksesta mitään, koska ilmainen oikeusapu.
Suomessa ei ole tainnut vielä mennä yksikään täysin ufo kanne läpi, tyyliin: "se kaasutteli autollaan rasistisesti" (mistä joku saikin tuomion Briteissä tässä taannoin)? Toivottavasti ei koskaan menekään.
Ei ole todennäköistä, että tuo tapaus vaikuttaisi mitään vierastyöläisen maassa oleskeluun. Olihan "Kupolillakin" pitkä lista rötöksiä monen vuoden ajalta, eikä seurauksia tullut koskaan. Mattomiehestä saatetaan kuulla vielä jatkossakin.
Herralle tuomio tappouhkauksesta ja jos oikeen tosissaan halutaan laittaa niin taponyrityksestä koska mattoveitsellä huitominen toisen kaulan seuduilla suutuspäissään täyttää kyllä vähintäänkin tappouhkauksen tuntomerkit, ehkä jopa tapon yrityksen jos työnantaja voi todistaa joutuneensa väistämään taaksepäin. Välitön karkotus ja muutaman kymmenen tuhannen euron sakko päälle.
Aki, Aki, kannattaa pysyä kansalaispalkan parissa,
siksi huterat ovat ovat alkeellisetkin lakitietosi.
Quote
Hän työnsi veitsen terän esille ja heilutti sitä esimiehensä edessä niin, että lähimmillään 10–15 senttiä pitkä terä oli vain parinkymmenen sentin päässä esimiehen kurkusta.
Mielestäsi tässä ei ole kyseessä tappouhkaus?
Olen ehkä tullut harhaiseksi, mutta tämä kiinnitti oman huomion:
"maahanmuuttajataustaisen miehen ja hänen esimiestensä välille kehkeytyi riita, kun esimiehet menivät antamaan hänelle jo toisen varoituksen työtehtävien laiminlyönnistä."
Siis esimiehet monikossa menivät antamaan varoitusta. Miksi useampi kuin yksi? Sattuman oikusta, vai siksi että heillä oli syytä olettaa tilanteen muuttuvan ikäväksi?
Joka tapauksessa aivan käsittämätöntä toimintaa mamulta. Ja kun tällaisia tulee julki, niin kuinka moni - etenkin naispuolinen esimies - tästälähin suhtautuu vähänkin arveluttavaan mamutyöntekijään entistä suuremmalla varauksella? Ja kun oletettavasti kynnys väärään käytökseen puuttumiseen nousee, kuinka moni ihminen joutuu kärsimään siksi, ettei asiasta haluta tehdä suurta numeroa tosiasiassa peläten mitä on odotettavissa, tai hyssytellään tapahtuneita jottei jouduttaisi kohtaamaan hankalaa työntekijää tai vastaamaan hankaliin kysymyksiin työpaikan etnisistä suhteista?
Kannattaa muistaa että Suomi on rasistinen maa tönitäänhän täällä pikkutyttöjäkin! Ei ole mitään tuollaiset yksittäistapaukset tönijän rinnalla! ...Tai tarranliimaajan. Tai nettiin kirjoittajan.
Quote from: Martikainen on 04.01.2011, 19:27:40
olivat käyttäytyneet häntä kohtaan siten, että hänellä oli syytä olettaa heitä ulkomaalaisvastaisiksi.
Lieköhän yleinenkin luulo mamujen keskuudessa, että tappouhkauksia voi jaelle ja tapon yrityksiä tehtailla ihan vaan koska haluaa olettaa ulkomaalaisvastaiseksi.
Quote from: Martikainen on 04.01.2011, 22:44:53
Siis esimiehet monikossa menivät antamaan varoitusta. Miksi useampi kuin yksi? Sattuman oikusta, vai siksi että heillä oli syytä olettaa tilanteen muuttuvan ikäväksi?
Ymmärtääkseni varoitus (http://www.tyosuojelu.fi/upload/varoitus2008a.pdf) annetaan kirjallisena ja sen allekirjoittaa työntekijä ja työnantajan edustaja. Työntekijän allekirjoitus osoittaa hänen saaneen varoituksen, se ei käsittääkseni tarkoita, että hän hyväksyy paperin sisällön. Valittaa voi myöhemminkin, näin tässäkin tapauksessa.
Tällaisessa tilanteessa on yleensä tarpeeksi latausta luomusuomalaistenkin kesken, näistä nyt puhumattakaan.
Todistaja on hyvä olla paikalla, jos se on työpaikan luottamusmies (tolkuissaan oleva) niin aina parempi.
mitä ihmeellistä tuossa oli? minäkin olen saanut lopputilin esimiehen väkivallalla uhkaamisesta. ;D ;D ;D (eikä ollut edes mattoveistä)ehdotin ihan perinteistä otsaan lyönti kisaa työmaan pihalla.
oli suunnaton helpotus kun pistin oven kiinni takanani viimeisen kerran ja palkkakin maksettiin 6kk kotiin.
Quote from: desperaato on 05.01.2011, 03:11:30
Quote from: Martikainen on 04.01.2011, 19:27:40
olivat käyttäytyneet häntä kohtaan siten, että hänellä oli syytä olettaa heitä ulkomaalaisvastaisiksi.
Lieköhän yleinenkin luulo mamujen keskuudessa, että tappouhkauksia voi jaelle ja tapon yrityksiä tehtailla ihan vaan koska haluaa olettaa ulkomaalaisvastaiseksi.
Entä jos tämä muukalaisviha olisi pystytty osoittamaan todeksi oikeudessa. Silloin varmaan olisi päätös ollut toinen ja korvaukset paikallaan. Pieni puukonheiluttelu olisi todettu merkityksettömäksi tai jopa tarpeelliseksi itsepuolustukseksi?