Hommaforum Testi

HOMMAN UUTISHUONE => Uutiset ja media => Kotimaa => Topic started by: etnis on 27.03.2009, 11:34:23

Title: 2009-03-27 TS: Perussuomalaisten kirjanpidosta vaaditaan poliisitutkintaa
Post by: etnis on 27.03.2009, 11:34:23
http://www.turunsanomat.fi/kotimaa/?ts=1,3:1002:0:0,4:2:0:1:2009-03-27,104:2:601479,1:0:0:0:0:0:

QuotePerussuomalaisten kirjanpidosta vaaditaan poliisitutkintaa

LEENA KORJA-KASKIMÄKI

Turun Perussuomalaiset ry:n toiminnasta on tehty tutkintapyyntö Länsi-Suomen lääninhallituksen poliisiosastolle. Valtuutettu Olavi Mäenpään (sks) mukaan yhdistys ei ole toiminut lain mukaan: se ei ole pitänyt toiminnastaan kirjanpitoa, sillä ei ole tilinpäätöksiä, ei pankkitiliäkään. Yhdistys on perustettu vuonna 1997.

Yhdistystä nykyisin luotsaava Manu Vuorio toteaa, ettei hän tiedä asioista ennen vuotta 2004, sillä tuolloin yhdistystä luotsasi sittemmin kuollut puheenjohtaja.

- Olemme kysyneet, mitä pitäisi tehdä, mutta kaikki ovat sanoneet, että koska raha ei liiku yhdistyksessä, kirjanpidolle ja tilinpäätökselle ei ole tarvetta, Vuorio selvittää.

Kaikki yhdistykset ovat myös kirjanpitovelvollisia kirjanpitolain mukaan riippumatta siitä, onko niillä liike- tai ammattitoimintaa. Tilintarkastuslain mukaan yhdistyksen on laadittava tilinpäätös.

Vuorion mukaan yhdistys toimi lähinnä paperilla viime vuoden kesään saakka.

- Siihen asti meillä oli alle kymmenen jäsentä. Jäsenmaksukin määrättiin vasta tuolloin ja saatiin oma tili. Pankkitiliä ei ole tarvittu, koska ei ole ollut rahaakaan.

Perussuomalaisilla on Turun kaupunginvaltuustossa yksi valtuutettu. Puoluetta edustaa Maria Lohela.

Julkaistu 27.3.2009 1:30:52 (Päivitetty 27.3.2009 11:12:48)

Tänään on taas näitä päiviä kun tulee joka tuutista...
Title: Vs: 2009-03-27 TS: Perussuomalaisten kirjanpidosta vaaditaan poliisitutkintaa
Post by: PK on 27.03.2009, 23:43:36
Kuulostaa siltä, että maahanmuuttotietoiset voimat ovat yhdistymässä.
Title: Vs: 2009-03-27 TS: Perussuomalaisten kirjanpidosta vaaditaan poliisitutkintaa
Post by: xor_rox on 27.03.2009, 23:52:09
Ja pastan marjat. Pieniltä yhdistyksiltä ei kirjanpitoa ole ennenkään kysytty. Tämä on poliittinen manööveri sanon minä.
Title: Vs: 2009-03-27 TS: Perussuomalaisten kirjanpidosta vaaditaan poliisitutkintaa
Post by: citizen on 27.03.2009, 23:53:38
Mahtaa olla miljoonabisnes  ;D
Title: Vs: 2009-03-27 TS: Perussuomalaisten kirjanpidosta vaaditaan poliisitutkintaa
Post by: lapinmaahanmuutto on 28.03.2009, 00:33:02
Kuulostaa kyllä vähän tarkoitushakuiselta mustamaalaamiselta. Kyllähän yhdistyksellä periaatteessa pitäisi olla kirjanpito, mutta kun rahaa ei kerran liiku, viivan alla on puhdas nolla. "Pöytälaatikkofirmoja" on suomessa tuhansia, eikä niistä ole koskaan tehty poliisitutkintaa.
Title: Vs: 2009-03-27 TS: Perussuomalaisten kirjanpidosta vaaditaan poliisitutkintaa
Post by: MokuMan on 28.03.2009, 00:52:27
Quote from: lapinmaahanmuutto on 28.03.2009, 00:33:02
Kuulostaa kyllä vähän tarkoitushakuiselta mustamaalaamiselta. Kyllähän yhdistyksellä periaatteessa pitäisi olla kirjanpito, mutta kun rahaa ei kerran liiku, viivan alla on puhdas nolla. "Pöytälaatikkofirmoja" on suomessa tuhansia, eikä niistä ole koskaan tehty poliisitutkintaa.

Älä muuta sano. Tutkintapyyntö poliisille, just joo. Menettely on korkeintaan hyvän kirjanpitotavan vastainen, ja se ei ole rikos eikä edes rike. Tuskin poliisi rupeaa tutkimaan yhtään mitään.

Siinä olisikin viranomaisilla tekemistä: ruvetaan etsimään pienten yhdistysten kirjanpidoista virheitä... Kuinka monella pienellä yhdistyksellä on vaikkapa sidottu tasekirja?
Title: Vs: 2009-03-27 TS: Perussuomalaisten kirjanpidosta vaaditaan poliisitutkintaa
Post by: reino on 28.03.2009, 08:59:13
Quote from: etnis on 27.03.2009, 11:34:23
Turun Perussuomalaiset ry:n toiminnasta on tehty tutkintapyyntö Länsi-Suomen lääninhallituksen poliisiosastolle. Valtuutettu Olavi Mäenpään (sks) mukaan yhdistys ei ole toiminut lain mukaan: se ei ole pitänyt toiminnastaan kirjanpitoa, sillä ei ole tilinpäätöksiä, ei pankkitiliäkään. Yhdistys on perustettu vuonna 1997.
..
Perussuomalaisilla on Turun kaupunginvaltuustossa yksi valtuutettu. Puoluetta edustaa Maria Lohela.

Tuli vaan tässä mieleen, että josko soitettais Mäenpäälle, että nyt on tullut aika haudata se kirjanpito satojen metrien syvyyteen aivan siihen sotakirveiden viereen.
Title: Vs: 2009-03-27 TS: Perussuomalaisten kirjanpidosta vaaditaan poliisitutkintaa
Post by: Keimo on 28.03.2009, 09:16:12
Quote from: Del on 27.03.2009, 23:58:01
Nyt varmaan kaikki jo ymmärtää ettei Mäenpään kanssa pidä olla missään tekemisissä, koskaan. 

Saatat sinäkin aikanaan ymmärtää (muiden persujen ohella), ettei Mäenpää ollut se pahan ruumiillistuma, se löytyy paljon lähempää.