Hommaforum Testi

HOMMAN KESKUSTELU => Tupa => Topic started by: ekto on 26.03.2009, 10:35:16

Title: Radio Nova
Post by: ekto on 26.03.2009, 10:35:16
Ajelin tuossa keskiviikkoiltapäivänä tampereelta helsinkiin päin ja radio sattui Radio Novalle. Siellä joku naisjuontaja kertoi jostain hyvästä mielipiteestä päivän uutiseen, joka oli siis joukkoraiskaukset laivoilla.

Juttu meni suunnilleen siten, että suomalainen nuoriso on niin humalassa laivalla, että päätyvät joukkoraiskaamaan  :o

Minusta tuo kuulosti ihan älyttömältä. Tämä ns. nuoriso on jotain 18 - 24 vuotiaita, eli muutaman tai useamman vuoden itseäni nuorempia. En voi uskoa että vain muutama vuosi minun syntymän jälkeen, suomeen olisi syntynyt joku joukkoraiskaava sukupolvi. Laivoilla on aina juotu, ja varmasti silloin tällöin raiskattukin, mutta joku on mennyt pieleen jossain, jos yhtäkkiä suomalainen nuoriso rupeaa joukkoraiskaamaan tai ylipäätänsä raiskaamaan suurissä määrin.

Ihmettelin kovasti että kenelläkään Novassa ei tullut mieleen sitä, että suomeen ja varsinkin ruotsiin on saapunut paljon nuoria miehiä, joita joskus kutsutaan jopa lapsiksi, sellaisista kulttuureista joissa joukkoraiskaukset ja raiskaukset yleensä ovat varsin tavallisia. He myös kuulemanmukaan matkustavat paljon juuri näiden kahden maan välillä sukulais- ja tukiaissyistä.
Title: Vs: Radio Nova
Post by: Jiri Keronen on 26.03.2009, 10:51:42
Quote from: ekto on 26.03.2009, 10:35:16
Ihmettelin kovasti että kenelläkään Novassa ei tullut mieleen sitä, että suomeen ja varsinkin ruotsiin on saapunut paljon nuoria miehiä, joita joskus kutsutaan jopa lapsiksi, sellaisista kulttuureista joissa joukkoraiskaukset ja raiskaukset yleensä ovat varsin tavallisia. He myös kuulemanmukaan matkustavat paljon juuri näiden kahden maan välillä sukulais- ja tukiaissyistä.

Höpö höpö. Ulkomaalaiset joukkoraiskaavat vain siksi, että he ovat ottaneet mallia rutisuomalaiselta tappajalta ja raiskaajalta.
Title: Vs: Radio Nova
Post by: Lonely Raider on 26.03.2009, 20:08:06
Radio Nova on suoraan p...seestä, se on ykis pahimmista mokuttaja-radiopaskoista, kandee miettiä sitä. Eli käännä kanavaa, jos vituttaa, mä tein sen jo monta vuotta sitten.
Title: Vs: Radio Nova
Post by: spezza on 26.03.2009, 21:09:18
Korjatkaa jos olen väärässä, eikös tuo kyseinen tapaus ollut laivalla joka kulkee tukholma - marienhamm reittiä? En ymmärrä miten Suomalaiset on vedetty koko jupakkaan mukaan.
Title: Vs: Radio Nova
Post by: Tunkki on 26.03.2009, 21:39:24
Radio Nova - radio niille jotka eivät välitä musiikista ja ja eivät puhettakaan ymmärrä
Title: Vs: Radio Nova
Post by: varaani on 26.03.2009, 23:13:16
eikös siellä ole just se Sari Seppäläpälä?

Voi jessus mua aina ärsyttää se "voiku ihanaa" joka asiaan..

En oo sieltä __vielä__ onneks kuullu pahempaa mokutusta mutta sitä tulee kuunneltua muutenkin tosi vähän..
Title: Vs: Radio Nova
Post by: B52 on 26.03.2009, 23:14:56
Ei edellisiin sen enempää, Nova on hanurista, pitävät ihmisiä idiootteina.

Mutta kun radiosta nyt puhutaan, tänään hämmästytti Ylen radiouutiset, tuli pitkä pätkä Ruotsin pelastuslaitoksen tilanteesta, jotain tarttis kuulemma tehdä kun eivät pysty menemään palopaikalle, tai ei minnekään muualle kun maahanmuuttaja nuoriso kivittää autot paskaksi. Ja kyllä, Malmö mainittiin oikein erikseen.

Tulin sitten himaan ja ajattelin katsoa Ylen nettisivuilta mitä asiasta mainitaan, ei mitään tietoa uutisesta. Sitä tuskin tarvitsee mainita ettei Hyyssärissä ollut mainintaa asiasta, tosin US on myös pitänyt turpansa visusti kiinni.

Herää kysymys, pidetäänkö kansaa pimennossa? (tuohon ei tarvitse kenenkään vaivautua vastaamaan)