Tässä Astrid Thorsin näyte:
"myös vaikean aiheen - eli ulkomaalaisten tekemät rikokset. Tästä pitää keskustella, mutta analysoiden ja faktojen perusteella - esim eritellen mitä on ominaista eri riikoslajeille.
Saan myös runsaasti viestejä että minun olisi seurattava Ruotsin esimerkkiä, jossa nyt on vasta Asetettu selvitys siitä mitä työperäisiltä maahanmuuttajilta pitäisi vaatia toimeentulon osalta. Hyvät ystävät - meillä on ollut tämä vaatimus aika pitkään, ja ongelmana voi että vaaditaan hyvin suurta palkkaa ...
Muuten lahden toisella puolella suunnitellaan aika samanlaisia muutoksia itse työlupamenettelyihin.
Kommenttini puoluelaista on myös johtanut jonkin verran yhteydenottoihin. Todettakoon että olisi kummallista jos puolueilta vaadittaisiin vähemmän kuin ev-lutherilaiselta kirkolta.
Kiinnitin nimittäin huomiota siihen että KHO on linjannut ns Turun tuomiokapitulin kahden vuoden takaisen kirkkoherran päätevyysasiassa. Tuomion yhteenvedosta löysin lauseen joka totesi että uskonnollinen vakaumus ei voi olla syrjinnän peruste - tässä tapauksessa sukupuolten välillä. KHO oli erittäin lakoninen perusteluissaan, joten ehkä he eivät suoraan ole allekirjoittaneet väitettä. Mutta lopputulos on nimittäin juuri tämä: ev luhterilaisen kirkonjärjestys ja perustuslakimme eivät salli syrjintää vakaumuksen perusteella. KHO:n linjaus on merkittävä kaiken kaikkiaan."
Ei taida tämä viesti kuulua aivan tälle alueelle. Mutta voi jösses sentään, mitä kieltä tuo on! Mistä ihmeestä tämän löysit?
Tuosta tekstistä tulee mieleen, että ministeri on kirjoittanut sen ruotsiksi ja vetänyt sen sitten googlen käännöstyökalun läpi. Taso on samaa luokkaa. ::)
No, tämä oli A:n kotisivuilla. "Astrid in action". :o
Avustaja pentele taas lomalla, ja kullä pötuttaa kun kotiin palaa ;D
Makkara ön yhtä pitkä!
Onko tuohon tekstiin linkkiä?
lienee tuo:
http://www.astridthors.net/astrid_su/index.php?action=news_enskild_sida&id=1701&mall=&news_category=98
Alku:
"Myyttejä Ruotsista ja Suomessa
Maahanmuuttopolitiikasta keskustellaan vilkkaasti tällä hetkellä. Oli kiva nähdä että kolleega Sari Sarkomaa oli valmis lisäämään valmentavaa opetusta maahanmuuttaj-lapsille. Helsingin Sanomien pääkirjoitus kannustaa hallitusta jatkamaan valitsemallaan linjalla, mutta nostaa esiin" (---)
astrid
Noh rassistissiset muukkalaisvihameeliset jäärät, kipin kapin oppettelemaan rootsin kieli, ennen kuin arvostelette jättehjärtlig Astridin suomea.
Quote from: Petteri R on 26.03.2009, 03:17:56
Noh rassistissiset muukkalaisvihameeliset jäärät, kipin kapin oppettelemaan rootsin kieli, ennen kuin arvostelette jättehjärtlig Astridin suomea.
Absolut inte!11!
Astridin kirjoituksesta löytyi lopusta seuraavanlainen helmi:
Quote
Kiinnitin nimittäin huomiota siihen että KHO on linjannut ns Turun tuomiokapitulin kahden vuoden takaisen kirkkoherran päätevyysasiassa. Tuomion yhteenvedosta löysin lauseen joka totesi että uskonnollinen vakaumus ei voi olla syrjinnän peruste - tässä tapauksessa sukupuolten välillä. KHO oli erittäin lakoninen perusteluissaan, joten ehkä he eivät suoraan ole allekirjoittaneet väitettä. Mutta lopputulos on nimittäin juuri tämä: ev luhterilaisen kirkonjärjestys ja perustuslakimme eivät salli syrjintää vakaumuksen perusteella.
Tulevaisuudessa näemme oikeusjuttuja, joissa vakaumuksellinen satanisti tai kiihkeä ateisti valittavat työsyrjinnästä ja voittavat, koska he eivät pääse kirkon virkoihin. Ennustan, että joku tällainen tapaus nousee esiin ihan muutaman vuoden sisällä.
Onhan meillä jo nyt tämä sukupuoltaan vaihtanut pappi. Sitten on vielä molareita, kylliäisiä ja simoloita, joten kovin rankasti kirkko ei vakaumuksen perusteella syrji ketään, paitsi niitä, jotka oikeasti uskovat kirkon opetuksiin. Mutta he taas edustavat ilkeää ja syrjivää heteropatriarkaattia, jota saakin syrjiä.
Quote from: Petteri R on 26.03.2009, 03:17:56
Noh rassistissiset muukkalaisvihameeliset jäärät, kipin kapin oppettelemaan rootsin kieli, ennen kuin arvostelette jättehjärtlig Astridin suomea.
Tässä on kyllä se pointti, että Thors ja muut suomalaiset poliitikot sinnikkäästi vaativat kansalta kaksi- tai jopa monikielisyyttä. Mitä politiikasta, tai yleensä kommunikaatiosta tulisi, jos kaikki puhuisivat tuolla kielitaidon tasolla?
Thors on kyllä ehkä siinä mielessä huono maali kritiikille, että suomenkieliset ministerit kirjoittaisivat ja puhuisivat varmasti huomattavasti huonompaa ruotsia.
Kahden kielen välillä on vielä helppo kääntää ja tulkata, mutta monella kielellä se menee sekamelskaksi.
Mitä muuten luulette ylivoimaisen valtaosan uusista maahanmuuttajista ymmärtävän tai tietävän suomalaisesta politiikasta?
Quote from: IDA on 26.03.2009, 07:59:39
Mitä muuten luulette ylivoimaisen valtaosan uusista maahanmuuttajista ymmärtävän tai tietävän suomalaisesta politiikasta?
Tämä onkin yksi tärkeä pointti miksi kansalaisuuteen ja siten äänestysoikeuteen vaadittavaa kielitasoa ei saisi ainakaan laskea. Jo suomenruotsalaisilla Höblän ja FST:n käyttäjillä on ihan erilainen (JM-K="Lebensraum", JHa=urjalalainen PS-varavaltuutettu) käsitys Suomen politiikan tapahtumista kuin muilla. Millä tietotasolla toimii käytännössä umpivenäläinen tai umpisomalialainen? He ovat täysin omien johtajiensa ohjailtavissa, koska muita tiedonvälityskanavia ei ole.