Suuri joukko nuoria otti yhteen Helsingin päärautatieasemalla perjantai-iltana. Poliisin mukaan rähinään osallistui tavalla tai toisella noin 30 henkilöä.
Poliisit lähtivät taltuttamaan tappelua ensimmäisen kerran kello 21.15. Tällöin nujakan osalliset ehtivät kuitenkin liueta paikalta ennen partioiden saapumista.
Rauha ei ollut kuitenkaan maassa pitkään, sillä iltakymmenen aikaan rautatieasemalla rähinöitiin jälleen. Tällä kertaa tappeluun osallistui Kompassiaukiolla päivystävän komisarion Kirsi Kanthin mukaan vain kaksi teini-ikäistä poikaa, jotka poliisit ja vartijat taltuttivat.
- He olivat samaa sakkia kuin aiemminkin illalla. Paikalle tuli vielä kolmas henkilö, joka niskoitteli poliisia vastaan, Kanth kertoo..
http://omakaupunki.hs.fi/paakaupunkiseutu/uutiset/kymmenet_nuoret_rahinoivat_paarautatieasemalla/
Käytetään sentään reilusti termiä "tappelu", vaikka jutussa toki esiintyvät myös kestosuosikit "rähinä" ja "nujakka".
"Emme ala valvomaan erityisesti mitään nuorisoryhmää. Eivätköhän ne pääpukarit olekin jo tiedossa."
Jos tosta lauseesta pitäisi päätellä niin tappeluun osallistuneista ainakin ne pääpukarit ovat sitä kaikkien arvaamaa.
Kuvasta saa sellaisen vaikutelman, että kaikki maassa makoilijat ovat suojavärisiä ja heitä on sielä taka oikealla semmonen kymmenisen sakki myöskin.
Taltutetaan, taputetaan päähän ja toivotellaan hyviä illan jatkoja. Uudemman kerran sitten isommalla joukolla.
Arvelin, ja arvelen edelleen, että jotain narkkarisuomalaisia ellei parempaa kuvaa tai muuta infoa tule jakoon.
Koska suomalaisia skinejä ei erikseen syytetä, on selvää että molemmat ryhmät ovat mamuja. Tässä tuleekin suuri ongelma. Jos suomalainen joutuu tappeluun mamun kanssa, hän on tietysti syyllinen (helppoa), mutta mitä tehdään jos molemmat ryhmät ovat mamuja?
Quote from: nimetönkeskustelija on 12.12.2010, 23:26:59
Jos suomalainen joutuu tappeluun mamun kanssa, hän on tietysti syyllinen (helppoa), mutta mitä tehdään jos molemmat ryhmät ovat mamuja?
Helppo. Suomalaisten esimerkki siitä, miten riidat ratkaistaan.
Jos molemmat tappelevat ryhmät ovat mamuja, on vika tietenkin edelleen suomalaisten. Kotoutumiseen ei ole syydetty tarpeeksi rahaa ja lisäksi rasismi.