http://www.fifi.voima.fi/blogikirjoitus/2010/joulukuu/mina-pohjalainen-fasisti
QuoteKertooko Arvo Salon myyttisiin mittoihin kasvanut näytelmä paitsi Lapuan liikkeestä myös meidän ajastamme?
Kuulenko Jussi Pajusen puhuvan: "Tulis talvi ja tappas ne kerjäläiset, sosialistit ja kommunistit"?
Sanooko Jussi Halla-Aho: "Tässä maassa ei ole oikeutta elää muulla kuin valkoisella miehellä"?
Entä tietääkö Timo Soini, ettei "se enää ole yksin Suomi jossa kuunnellaan mitä Lapua ja Kosola sanoo. Ruotsissa on jo sama asia. Selvää onkin, että Lapuan liikettä joutuu ennen pitkään kuuntelemaan ja tottelemaan koko pohjoinen Eurooppa"?
Sanovatko anonyymit nettikirjoittelijat ja tappouhkauksien lähettelijät: "Me teemme aina niin kuin tahdomme / tuo vahva tahto ohjaa askeleemme. / Kun väkivaltaa tahdomme, niin teemme / ja aina teemme juuri niin kuin tahdomme"?
Taitavat he sanoa. Heissä kaikissa näyttää asuvan pieni lapualainen. Mutta silti jokin erottaa lapualaisen fasismin siitä, mitä nykyään niin helposti halutaan kutsua fasismiksi Suomessa. Tämä pieni suuri ero liittyy demokratiaan. Arvo Salo kirjoittaa näytelmänsä esipuheessa, että "Lapuan liike ei ollut olennaisesti kommunisminvastainen, vaan yleensä demokratianvastainen".
Demokratianvastaisuutta ei ainakaan vielä suomalaisista rasistisista lausunnoista pahemmin löydy. Päinvastoin, populistit ja rasistit vaativat usein enemmän ja suorempaa demokratiaa. Demokratian halveksunta sen sijaan tuntuu olevan syvintä siellä, mistä perussuomalaisten kannatus saa käyttövoimansa: suurten puolueiden teknokraattisissa unelmissa.
Tähän saa laittaa linkkejä paikkoihin missä RASISTIT ovat vaatineet jotakin; erityisesti missä he ovat vaatineet suoraa demokratiaa:
-
-
-
-
-
-
-
Edes yksi?
Neljännen polven punakaartilaisena olen järkyttynyt tästä Hanna Kuuselan analyyttiseen historiantulkintaan perustuvasta paljastuksesta. Olenko äänestänyt väärin?
Jutussa on törkeällä ja herjaavalla tavalla laitettu sanoja Halla-ahon suuhun - sellaista, mitä hän ei ikipäivänä voisi sanoa tai kannattaa. Jos kunnianloukkauspykälillä olisi mitään arvoa enää nykypäivänä, niitä pitäisi soveltaa tähän. Jos ja kun niitä ei tähän sovelleta, ne ovat vain mustetta paperilla, ja tarkoitettu yksipuoliseen, poliittiseen käyttöön valtaeliitin tueksi.
Lisäksi jutussa törkeät ja valheelliset leimat lentävät myös yleistäen ja niputtaen kaikkia poliittisia toisinajattelijoita.
Quote from: Sanglier on 09.12.2010, 16:19:01
Tähän saa laittaa linkkejä paikkoihin missä RASISTIT ovat vaatineet jotakin; erityisesti missä he ovat vaatineet suoraa demokratiaa:
-
-
-
-
-
-
-
Edes yksi?
http://keskustelut.sanomalehtimedia.fi/thread.jspa?threadID=3888&tstart=0
"Tärkeistä asioita voidaan mainita esimerkiksi holtittoman maahanmuuton lopettaminen, venäläisten viisumivapauden estäminen, venäläisten maanoston rajoittaminen, rikollisten hyysäämisen lopettaminen, kyläkoulujen säilyttäminen, paikallisteiden kunnossapidon tehostaminen,
sitovien kansanäänestysten järjestäminen, pakkoruotsin poistaminen, jätevesiasetus kokonaan uusiksi, hallintoneuvostojen poistaminen, eläkeleikkurin poistaminen, omaishoitajien aseman parantaminen, jne. Tärkeitä asioita on pitkä lista."
Näin siis Perussuomalaisten kansanedustajaehdokas Reijo Tossavainen.
En tiedä, kumpaan kategoriaan Reijo haluaa kuulua, populisteihin vai rasisteihin :)
Lukeekos tämän Tossavaisen käyntikortissa RASISTI, vai mistä sen tietää?
Quote from: Alceste on 09.12.2010, 16:13:40
http://www.fifi.voima.fi/blogikirjoitus/2010/joulukuu/mina-pohjalainen-fasisti
Kirjoittaja Hanna Kuuselalta oikein kaunis olkiukko.
Kyllä selkeästi JH-a on syyllinen tässäkin kohden.
Hän on syyllinen ihan kaikkeen,ennen,nyt ja ainiaan, amen.
Olen tässä itse itsekkin selvitellyt eri asioita joihin hän on syyllinen,on selvinnyt mm.että auringon sammuminen 5 miljardin vuoden päästä sekä sen jälkeen kotigalaksimme törmääminen Andromedean galaksiin on Jussin syy.
Aurinko ei halua enää paistaa rasistiselle maapallolle ja Andromedean galaksi tuhoaa kotigalaksimme koska lisääntynyt rasismi.
QuoteSanooko Jussi Halla-Aho: "Tässä maassa ei ole oikeutta elää muulla kuin valkoisella miehellä"?
Tulee mieleen taannoiset Yhdysvaltain presidentinvaalit, jossa Republikaanien kampanjan kuranheitto-osasto teki TV-mainoksia jossa kyseltiin: "Onko Al Gore
oikeasti Vietnam-veteraani?" ja muuta vastaavaa.
Nerokkuus oli siinä että mitään ei suoraan
väitetty vaan ainoastaan heitettiin kysymyksiä ilmaan.
Esimerkki vaarallisesta ääääriaineksesta vaatimassa suorempaa demokratiaa :)
QuoteSuoran demokratian keinoilla voidaan tukea ja vahvistaa edustuksellista järjestelmää sekä säilyttää luottamus yhteiskunnalliseen päätöksentekoon. Suoran demokratian avulla voidaan tuodan poliittiselle agendalle asioita, joita valtioelimet ja poliittiset puolueet ovat jättäneet huomiotta. Tämä saattaa herkistää poliittisen järjestelmän vastaanottavaisemmaksi kansalaisten toiveille ja ehkäistä äänestäjien vieraantumista --
Lue lisää liitekuvasta
(Lähde) (http://books.google.com/books?id=WvyxEJh-qy0C&printsec=frontcover&dq=opas+suoraan+demokratiaan&hl=fi&ei=6T4BTaTjCoKWOvaZwaYB&sa=X&oi=book_result&ct=result&resnum=1&ved=0CCMQ6AEwAA#v=onepage&q&f=false)
Quote from: Sami Aario on 09.12.2010, 17:40:21
QuoteSanooko Jussi Halla-Aho: "Tässä maassa ei ole oikeutta elää muulla kuin valkoisella miehellä"?
Tulee mieleen taannoiset Yhdysvaltain presidentinvaalit, jossa Republikaanien kampanjan kuranheitto-osasto teki TV-mainoksia jossa kyseltiin: "Onko Al Gore oikeasti Vietnam-veteraani?" ja muuta vastaavaa.
Nerokkuus oli siinä että mitään ei suoraan väitetty vaan ainoastaan heitettiin kysymyksiä ilmaan.
Oletko oikeasti nähnyt näitä mainoksia?

Kai sentään John Kerry? Aloitti kampanjansa terhakan sotaisasti, joten Likaisten temppujen osasto perusti Swift Boat Veterans For Truth (http://en.wikipedia.org/wiki/Swift_Vets_and_POWs_for_Truth)-nimisen järjestön jonka jäljiltä palkitusta veteraanista tehtiin saamaton pelkuriraukka ja kelvoton sotilas. Olen nähnyt mainokset.
Kyllä tämä on just sitä, on ollut jo pitkän aikaa. Lisää tulossa.
Hanna Kuusela nyt yritti vain huonolla menestyksellä sovittaa Lapualaisoopperan tähän päivään. En sitten tiedä, onko kirjoitus otettu joissain piireissä vastaan riemunkiljahduksin. Minusta tuntui vain kovasti väsähtäneeltä, suorastaan innottomalta. Tölväistään nyt vähän rasisteja kun on kerran pakko kirjoittaa...
Quote from: punikkikeisari on 09.12.2010, 23:33:01
Hanna Kuusela nyt yritti vain huonolla menestyksellä sovittaa Lapualaisoopperan tähän päivään. En sitten tiedä, onko kirjoitus otettu joissain piireissä vastaan riemunkiljahduksin. Minusta tuntui vain kovasti väsähtäneeltä, suorastaan innottomalta. Tölväistään nyt vähän rasisteja kun on kerran pakko kirjoittaa...
Hanna Kusela saisi opetella kirjoittamaan kritisoimiensa ihmisten, kuten tohtori Halla-ahon nimen oikein. Hanna saa mennä.
Kuuselalta muistelo-toivomus-vanhakantaistarkoitusperäinen kirjoitelma. Sanankäyttönsä on sinänsä luovaa ja mukavaa lukea - lukeneen ihmisen juttuja, mutta useissa asiakohdissa rohkenen olla vahvasti eri mieltä.
Tähän on pakko laittaa kevyesti lyhennetty nimimerkki Atamaanin erittäin osunut vastine Kuuselan kirjoitukseen:
"Monenlaisia ajankohtaisia asioita on pohdittu kirjoituksessa. Lapualaisooppera on vain hieman turha aasiansilta. Arvo Salon näytelmä on aikansa lapsi, mitä ei toisaalta kirjoituksessa käsitellä. Yhtä hyvin minkä tahansa vuosikymmenien takaisen "klassikon" voi ottaa käsittelyyn ja etsiä siitä yhtymiä nykypäivään. Eikö olisi aika myöntää, että Arvo Salo on yksinkertaisesti huono kirjailija?
.../...
"Dialektiikan kauneimpien sääntöjen mukaisesti..." Halutaanko tässä kenties samaistaa bolshevikkityylinen kommunismi ja demokratia?
Olisi kiinnostavaa kuulla mitä eroa kirjoittajan mielestä kommunismilla ja fasismilla on. Termi "fasismi" viittaa alunperin Italialaisiin Mussolinin kannattajiin. Viimeistään sodan jälkeen termi laajeni Neuvostoliiton propagoimana synonyymiksi natsismille ja ei-sosialistisille militaristisilla sortohallituksille. Neuvostokommunistisia sortohallituksia termi ei jostain syystä koskenut.
Nielläänkö artikkelissa kenties neukkutyylinen määritelmä "fasismille"? Mitä fasismi edes tänä päivänä tarkoittaa? Missä tapahtuvat ne "useat keskustelut", jossa kansallisvaltio ja fasismi samaistetaan, kun en ole niihin törmännyt? Nyky-Venäjällä "fasisti" merkitsee suunnilleen samaa kuin mörkö.
Toisekseen: miten presidentin valtaoikeuksien supistaminen liittyy demokratianvastaisuuteen, saati Lapuanliikkeeseen? Eikö siinä ole kyse pikemminkin parlamentarismin vahvistamisesta, kun vähennetään yhden ainoan henkilön valtaa, oli hän valittu suoralla kansanvaalilla tai ei? Eikö ole hieman naiivia vihjata, että presidentti aina suosisi ns. kansanvaltaa?
Ylipäänsä: miksi suomalainen vasemmisto ripustautuu presidentin vahvoihin valtaoikeuksiin? Senkö takia, että presidenttinä on pitkään istunut demari? Seuraavaksi presidentiksi luultavasti nousee porvari. Minkä hiton takia vasemmisto haluaa säilyttää porvaripresidentillä vahvat valtaoikeudet? Senkö takia, että hän voi käyttää niitä "kansan hyväksi" (niin kuin demaripressa Ahtisaarikin teki, matkaillessaan vain kansan hyväksi liikematkoilla Kiinassa ja Etelä-Amerikassa)."
Voima-lehti:
QuoteSanooko Jussi Halla-Aho: "Tässä maassa ei ole oikeutta elää muulla kuin valkoisella miehellä"?
Niin.. sanooko, vai ei? Turha jauhaa *akkaa!
http://www.fifi.voima.fi/blogikirjoitus/2010/joulukuu/mina-pohjalainen-fasisti
Missä on yhteys jossa Jussi on edes näin antanut ymmärtää?
Asioita seuranneena en ole moista noteeranut.
Ps.
Voiman "blOgistit" ei - vaikka pitäisi- ole suosikkejani.
Pitänee totakin shittiä seurata vasurisilmällä.
Jos nyt lukee koko tekstin, sen keskeinen substanssi lienee jotakin muuta kuin se, onko Halla-aho kirjoitettu oikein tai onko joku sanonut jossakin jotakin. Se keskeinen substanssi on vieläpä ok.
Ei kai se täällä hoettu "Ne tekevät sen itse" saa nyt aivan uusia, tahattoman koomisia merkityksiä meuhkaamisen ilossa?
Quote from: Haima on 10.12.2010, 02:02:42
Jos nyt lukee koko tekstin, sen keskeinen substanssi lienee jotakin muuta kuin se, onko Halla-aho kirjoitettu oikein tai onko joku sanonut jossakin jotakin. Se keskeinen substanssi on vieläpä ok.
Tuo on tietysti totta. Toisaalta aika itsestään selvää, että demokratiavaje vallitsee suurten puolueiden toimistoissa. Tuon toki voi lukea niin, että se mitä ne pitävät fasismina, rasismina ja epädemokraattisena äärioikeistolaisuutena itse asiassa onkin vain demokratian vaatimista.
Niin minä sen luin, enkä heti keksi, mikä se muu lukutapa olisi. Itse ajatuksen sisällöstä sitten voi olla useaa mieltä. Minusta ajatus on - kuten todettu - ihan ok.
Joulumieltä kaikille,
Template:
Sanooko xxxx xxx: "XXXXXxxxXXxxX"
Taitaa sanoa!
Arvuuttelut on hauskoja. Kärjistettynä vaikkapa näin:
- Onko mahdollista, että mies on tehnyt itse hakaristimerkin otsaansa?
- Mitään ei ole suljettu pois.
-> XXX pitää mahdollisena, että mies teki itse hakaristin otsaansa!1
Tosin tuo "taitaapa sanoa" on hieman tökerömpi versio sanojen laittamisesta suuhun, sillä tuotoksesta on havaittavissa selvästi oma arvailu/johdattelu. Meillä on siis vielä paljon opittavaa naapurimaasta. Tästä vaikka ideaa seuraavaan:
- Uskotko, että Suomessa voisi tapahtua etnisiä puhdistuksia?
- Voihan näin olla. Esimerkiksi muslimit pyrkivät poistamaan vääräuskoiset jo nyt muualla...
-> XXX uskoo etnisiin puhdistuksiin! Rasisti! Fasisti! Stalin, Hitler, Mussolini ja Mao!!
Quote from: CaptainNuiva on 09.12.2010, 17:17:11
Kyllä selkeästi JH-a on syyllinen tässäkin kohden.
Hän on syyllinen ihan kaikkeen,ennen,nyt ja ainiaan, amen.
Mutta pitää muistaa, että Timo Soini on syyllinen ainoastaan Uudellamaalla.
Quote from: Lemmy on 10.12.2010, 21:46:18
Quote from: CaptainNuiva on 09.12.2010, 17:17:11
Kyllä selkeästi JH-a on syyllinen tässäkin kohden.
Hän on syyllinen ihan kaikkeen,ennen,nyt ja ainiaan, amen.
Mutta pitää muistaa, että Timo Soini on syyllinen ainoastaan Uudellamaalla.
Noniin, ja nyt meni ihan hervottomaksi. Totaalirepeäminen.
Quote from: Alceste on 09.12.2010, 16:13:40
Kuulenko Jussi Pajusen puhuvan: "Tulis talvi ja tappas ne kerjäläiset, sosialistit ja kommunistit"?
Sanooko Jussi Halla-Aho: "Tässä maassa ei ole oikeutta elää muulla kuin valkoisella miehellä"?
Tarkoittaako toistuva harhaäänien kuuleminen, että kuulija on mielisairas?