Janne Metso, toimittaja:
"Olisi vähintään kohtuullista, että minunkin rahoillani elelisi kuusi somalilasta"
Omasta puolestani sanoisin, että parranajovälineet ovat vähän turhaan kalliita, ja lisäksi minun pitäisi omistaa miltei koko kerrostalo, että saisin nuo kuusi lasta perheineen majoitettua somalien siedettäväksi katsomalla tasolla. Aliravituiksi heillä on kohtuullisen korkea vaatimustaso.
http://static.metrolive.fi/nakoislehdet/metro/MET20101209/
(sivu 2)
Mikäpä estää Janne-parkaa kaukoadoptoimasta kuutta somalilasta somaliassa?.
Laittaa vaan rahaa kotonakäyvien matkassa vaikkapa sille Maryamille.
Janne myös toteaa "olemme olleet suunnilleen yhtä paljon rakentamassa suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa ja aiheuttamassa Somalian kriisiä".
-jos Marya on syytön kriisiin, ei Jannekaan ole tehnyt mitään hyvinvoinnin eteen Suomessa?.
-jos Janne on tehnyt jotain hyvinvoinnin eteen, Marya on syyllinen kriisiin?.
Se ei liene mahdollista että Janne olisi ollut aiheuttamassa kriisiä, ja Marya rakentanut Suomalaista hyvinvointia.
QuoteJokainen suomalainen tarjoaa suojan noin 0,002 uhrille.
Ja suojan saavat vain ne, jotka täältä turvapaikan saavat? Kun kerran humanitääristä kriisiä pakenevat, niin miksei paikan päällä annettua apua lasketa mukaan?
Esim. Suomi maksaa kehitysapua vuosittain noin neljäsosan Somalian BKT:sta. Eikö tällä anneta suojaa? Mihin ne massit menee? ???
Lopussa oli mielenkiintoinen väite että toimittaja sekä somalialainen kuuden ottolapsen yksinhuoltaja ovat "rakentaneet yhtä paljon suomalaista yhteiskuntaa ja yhtä syyllisiä Somalian sisällissotaan". Siirappia on valeltu oikein huolellisesti pitkin kolumnia, mutta tuo lopun kohta oli ihan omaa luokkaansa.
Otsikon luettuani ajattelin kyseessä olevan juttu Thomas Elfgrenin (http://hommaforum.org/index.php/topic,37206) perheestä.
Jannen kirjoituksessa tuodaan hyvin esille auttamisen ongelma, että jos autat yhtä, niin kohta on autettava muitakin. Tämä pätee myös romaneihin tai isovanhempien oleskelulupiin, että kyse ei ole vain yksittäisistä tapauksista vaan sen seurauksena todennäköisesti tulijoiden määrä kasvaa.
Moni hyysäri on ehdottanut, että Suomeen tulleille romaneilla tarjottaisiin töitä, asuntoja ja sosiaaliturvaa. Tähän vielä he toteavat romaneita olevan niin vähän, että meillä on varaa auttaa, mutta mitä sitten tehdään kun Suomeen saapuu tuhat romania autettujen romanien houkuttelemana. Tietysti aina voidaan tehdä niin, että ensimmäiset romanit ehtivät ensin ja uusia tulokkaita ei samalla tavalla hyysättäisi.
Janne mainitsee kirjoituksessaan Dublin-sopimuksen olevan Suomelle keino päästä eroon turvapaikanhakijoista lähettämällä heidät ensimmäiseen turvapaikanhakumaahan ja Maryanilla tätä keinoa ei ole. Tietääkseni naisten ja lasten tapauksessa Suomi ei aina Dublin mahdollisuutta käytä vaan antaa oleskeluluvat. Maryanilla myös on varmasti mahdollisuus saada apua pakolaisjärjestöiltä, jos hän ei yksin kykene lapsia hoitamaan.
Osalle suomalaisille hyysäreille ominaiseen tapaan Janne ei kirjoituksen perusteella tiedä tai ymmärrä, että Suomi muiden länsimaiden kanssa auttaa somaleita Afrikassa ja siellä somaleiden auttamiseen käytetyllä rahan ja muun avun määrällä autetaan luultavasti kymmeniä kertoja suurempaa määrä somaleita kuin Suomessa ilman monia suuria ongelmia, joita somaleilla on Suomessa.
Tässä mielessä Jannen hyysäreille ominaiset puheet 0,002 "uhrin" auttamisesta eivät pidä paikkaansa, kun siihen lisätään apu, jonka Suomi yli viiden miljoonan asukkaan velkaisena maana antaa somaleille Afrikassa.
Hyysäri Janne Metso Thomas Elfgrenin jalanjäljissä (http://www.metrolive.fi/kolumnit/artikkeli/kuusi-ottolastani/3869/)
40 per cent of the refugee agency’s annual budget. (http://hommaforum.org/index.php/topic,28795.msg383294.html#msg383294)
Spotlight: Ikuinen odotus Suomeen (http://hommaforum.org/index.php/topic,37440)
Andrew Hardingin Mogadishu-päiväkirja (http://hommaforum.org/index.php/topic,38398)
Hallitsematon maahanmuutto tulee kalliiksi (http://hommaforum.org/index.php/topic,38290)
Somalialaisten hakemukset +100% – Tässä uudet luvut (http://hommaforum.org/index.php/topic,35614.msg480376.html#msg480376)
Lapset eivät ole valkoisen naisen yksinoikeus (http://hommaforum.org/index.php/topic,25798.msg344709.html#msg344709)
Somalit (http://wiki.hommaforum.org/index.php/Somalit)
Samalla rahalla -julistekilpailu ^^^ (http://hommaforum.org/index.php/topic,2516.msg225696.html#msg225696)
QuoteSomaliasta on paennut 1980-luvun jälkeen yli puoli miljoonaa ihmistä. Heistä 7000 on tullut Suomeen elämään verorahoillamme kuten vanha perussuomalainen sanonta kuuluu. Suositun logiikan mukaan meidän ei tule ottaa tänne pakolaisia tai ainakaan kohdella heitä liian hyvin, sillä jos niin teemme, sana kiirii Afrikan sarveen ja pian on taas jonoa vastaanottokeskuksen ovella. Ja kuten Maryanin esimerkki osoittaa, logiikka toimii.
Analogia toimii monella tasolla. Jotkut hyvät ihmiset käyvät jättämässä huollettavia meidän ovellemme. On jopa hyvien ihmisten puolueita, jotka vaativat maailman ääristä lennätettävän vielä enemmän porukkaa ovelle.
QuoteMeillä ja Maryanilla on muutakin yhteistä. Hänellä ei ole varaa huolehtia tulijoista, aivan kuten ei meilläkään. Mutta toisin kuin Maryanilla, meillä on paikka, johon lähettää tulijat: siihen Dublin-menettelyä soveltavaan maahan, josta pyrkijä on alun perin hakenut turvapaikkaa.
Voi kun olisikin. Suurinta osaa tulijoista ei Dublin-menettely koske tai sitä ei sovelleta.
QuoteMaryan pitää huolta kuudesta Somalian sisällissodan uhrista. Jokainen suomalainen tarjoaa suojan noin 0,002 uhrille. Maryan on hyvin köyhä. Häneen verrattuna olen kroisos. En ymmärrä, miksi hänellä on isompi vastuu kuin minulla. Maryan ja minä olemme suunnilleen yhtä paljon rakentamassa suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa ja aiheuttamassa Somalian kriisiä. Olisi vähintään kohtuullista, että minunkin rahoillani elelisi kuusi somalilasta.
Siitä vaan ottamaan vastuuta. Toivottavasti Janne ymmärtää, että kuuden somalilapsen vuoden ylläpito vastaanottokeskuksessa maksaa valtiolle yli 300 000 euroa. Kukaan ei kuitenkaan estä tekemästä omalla rahalla, ajalla ja osaamisella mitä tahtoo.
Näin joulun alla sydän on pakahtua kun Jeesus on palannut maan päälle Janne Metson hahmossa. Ja kaikista maista juuri Suomeen, paratiisista seuraavaksi parhaaseen yhteisöön Newsweekin mukaan.
Mitä eniten tunteisiin vetoavaa soopaa. Kyllä, meidän on tuotava koko Afrikka Somaliasta Norsunluurannikolle tänne, koska kansainväliset sopimukset ja maailman julmuus.
Saattaisi vaan Jannelta loppua hetkessä rahat kesken noiden kuudenkin kanssa, mikäli aikoisi kustantaa täyden ylläpidon omasta pussistaan.
Koko jutusta jää se tyypillinen jälkimaku, että missä maalaisjärki?
Monessa Afrikan maassa ihmiset - erityisesti naiset - ovat kiinnostuneita ihon valkaisumenetelmistä. Synergisesti kiihottuneille suomalaisille tulisi kehittää ihon tummennusaineita. Se lienee teknisesti yksinkertainen ratkaisu. Mieleen tulee esim. vanha elokuva "Pekka ja Pätkä neekereinä". Voi että olivat aidon tuntuisia! Kukaan ei tosin kiihottunut, mihinkään suuntaan.
Quote from: Maastamuuttaja on 09.12.2010, 20:18:17
Näin joulun alla sydän on pakahtua kun Jeesus on palannut maan päälle Janne Metson hahmossa. Ja kaikista maista juuri Suomeen, paratiisista seuraavaksi parhaaseen yhteisöön Newsweekin mukaan.
Jeesus kylläkin ajoi kaupustelijoita ja muuta häiriöväkeä ulos melko lailla kiivaasti häiritsemästä kunnon ihmisten hartautta.