http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010113012788689_uu.shtml
Soini ei tiennyt Uusipaavalniemen hallisotkuista
Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini sanoo, ettei hän ole ollut tietoinen epäselvyyksistä, jotka liittyvät puolueeseen loikanneen Markku Uusipaavalniemen curlinghallibisneksiin.
Uusipaavalniemen curling-halli on yhä kesken.
Soini sanoi STT:lle tiistaina, että hän aikoo lähiaikoina keskustella Uusipaavalniemen kanssa asiasta.
Ylen A-studio kertoi maanantai-illan lähetyksessään, että opetusministeriö saattaa periä Uusipaavalniemeltä takaisin curlinghallin rakentamiseen myönnetyt satojentuhansien eurojen tuet. Tuet myönnettiin jo vuonna 2001, mutta halli ei ole vieläkään valmis.
Ministeriö pyysi Uusipaavalniemeltä selvityksen asiasta keväällä, mutta vastaus ei tyydyttänyt ministeriötä, joka suunnittelee A-studion tietojen mukaan tarkastusiskua halliin.
Uusipaavalniemi perusti Oulunkylän curlinghalli -nimisen yrityksen vuonna 2000. A-studion tietojen mukaan halliyhtiö on rapakunnossa ja sillä on useita tilinpäätöksiä toimittamatta kaupparekisteriin.
No niin, heräsihän se lehdistö vihdoin tähän vanhaan juttuun. Ilman loikkausta näin tuskin olisi käynyt.
Edit:
Viittaan tähän (http://hommaforum.org/index.php/topic,37059.msg504042.html#msg504042) vanhaan viestiini. Uusiksesta ei ole Persuille hyötyä.
Nyt pitää Soinin ja Helsingin Persujen vetää johtopäätökset loikkarista.
http://hommaforum.org/index.php/topic,37497.msg520249.html#msg520249
Ainakin yhden vaalikauden saisi huilia!
Ei ollut mikään win-win -loikkaus. Kepu voiti tässä loikassa >:(
Poliittisen vastustajan Suomen Jack Burden (http://en.wikipedia.org/wiki/All_the_King%27s_Men) oli herätetty krapulavuoteeltaan syvästä unesta ja pantu tonkimaan. Ja kun tutkiva journalisti Burden tonkii, ihmisen jäljiltä löytyy vaikka mitä.
Kuten tuohon edelliseen ketjuun postasin, Yle:n juttu ei curlinghallista kertonut muuta kuin että on "epäselvyyksiä".
Eli siis ei kertonut kuinka pahasti halli on pakkasella. Yleensä kuitenkin on niin että jos on "epäselvyyksiä", niin kyse yleensä on siitä että firmalla on epäselvä tukko velkaa. Voin olla väärässä, mutta en ole toistaiseksi törmännyt sellaisiiin julkisuuteen putkahtaneisiin firmoihin, joiden "epäselvyydet" olisivat epäselvä tukko rahaa.
;D
http://www.uusisuomi.fi/raha/107098-uusipaavalniemi-sai-tukijan-"heraa-kysymys"
Uusipaavalniemi sai tukijan: "Herää kysymys"
Suomen curlingliitto ei yhdy Maailman curlingliiton Markku Uusipaavalniemeä (ps.) kohtaan esittämään kritiikkiin. Suomen liiton puheenjohtaja Olli Rissanen ihmettelee Uudelle Suomelle sitä, miksi Uusipaavalniemen curlinghalliin liittyvistä epäselvyyksistä uutisoidaan juuri nyt.
Ylen A-studio kertoi eilen, että Uusipaavalniemen perustamaa Oulunkylän curlinghalli Oy:ta uhkaa ratsia ja 240 000 euron valtion rakennusavustusten takaisinperintä. Tuki myönnettiin vuonna 2001, eikä halli ole vieläkään valmis. Kauppalehden mukaan rahoja tuskin peritään takaisin vain viivästysten takia, jos ne on käytetty hakemuksen mukaiseen tarkoitukseen.
Hallin tukemiseen lähes vastaavalla summalla osallistunut Maailman curlingliitto kokee Ylen mukaan myös tulleensa huijatuksi. Liiton mukaan hallin jääaika on harrastajien sijaan myyty lähinnä yrityksille.
Suomen liiton johtajan Olli Rissasen mielestä kattojärjestön kritiikki on vanhentunutta. Yritykset saivat liikaa jääaikaa hallin alkuvuosina, mutta eivät enää viime vuosina. Nykyisin jäätunneista isompi siivu on Rissasen tuntuman mukaan harrastajilla kuin yrityksillä.
Rissanen vihjaa, että Uusipaavalniemen loikka Perussuomalaisiin voi selittää uutisoinnin ajankohdan.
–Herää kysymys, mikä on motiivi tehdä juttu juuri nyt, hän sanoo Uudelle Suomelle.
–Tässä on pitkälti kysymys vanhoista asioista, jotka eivät tämän päivän toimintaan vaikuta.
Uskotko siis, että juttu olisi jäänyt tekemättä, jos Uusipaavalniemi olisi yhä keskustan jäsen?
–Se on hyvinkin paljon mahdollista näin maallikon näkökulmasta, sanoo Rissanen.
Rissasen mukaan Suomen curlingharrastajille olisi kova isku, mikäli Oulunkylän hallin toiminta jostain syystä loppuisi. Halli on pääkaupunkiseudun ainoa curlingin harrastuspaikka.
Uusipaavalniemi kertoi A-studiolle, ettei hänellä ole tietoa, milloin halli valmistuu. Hän myös totesi, ettei ole kuullut opetusministeriön suunnittelemasta tarkastusiskusta.
A-studion tietojen mukaan Uusipaavalniemen halliyhtiö on "rapakunnossa".
Tässä pitää muistaa että sotku synty kepulaisena eikä olisi pystynytkään syntymään peeässäläisenä koska valta ja sen puute.
Quote from: Jouko on 30.11.2010, 16:12:42
Tässä pitää muistaa että sotku synty kepulaisena eikä olisi pystynytkään syntymään peeässäläisenä koska valta ja sen puute.
Kannattaako Persujen alkaa pesemään kepu-ripulia omista housuistaan?
Sinänsä Uusiksen olympiahopean jälkeen varmaan kurlinkibuumi oli kova, joten suunnitelmat tehtiin liian optimistisesti. Ei tuossa mielestäni ole muuta kuin, että laskettu kassavirta ei toteutunut, josta jouduttiin sitten tekemään huomattavia pienennyksiä alkuperäisiin suunnitelmiin.
Mikäli tuossa ei ole tehty mitään rikollista, mitä en usko, niin asia on mielestäni aivan aiheetonta löpinää. Eihän se sentään konkurssiin ole mennyt, ja vielä jaksaa yrittää. Helppoahan asioiden hoito silloin on, kun kaikki menee hyvin. Näin valitettavasti käy vain aika harvoin.
Kysykää vaikka Jykältä...
Quote from: B52 on 30.11.2010, 15:41:13
...
Rissanen vihjaa, että Uusipaavalniemen loikka Perussuomalaisiin voi selittää uutisoinnin ajankohdan.
...
No, minkäs sille sitten. Uuspaavalniemen on ilmeisesti loikattava äkkiä takaisin, niin voidaankin todeta, että "see...he nyt oli vaan sellaista takki_päällä_small_talkkia, eihän niitä nyt iänkaikkisen vanhoja avustuksia ruveta takaisin perimään kun se curlinghomma pyörii siellä kuitenkin ihan mallikkaasti". ;D
Quote from: Jäniksenkäpälä on 30.11.2010, 16:18:20
Sinänsä Uusiksen olympiahopean jälkeen varmaan kurlinkibuumi oli kova, joten suunnitelmat tehtiin liian optimistisesti.
Pitää muistaa että esim. tuo valtion 240 000 euron tuki myönnettiin vuonna 2001 ja Olympiahopean Uusipaavalniemi sai vuonna 2006.
Quote from: saint on 30.11.2010, 16:20:38

Voi olla myös että sotku selittää loikan Perussuomalaisiin. Minä vähän epäilinkin loikkaamismotiivia ja epäilen yleensäkin loikkareita.
Quote from: Riukulehto on 30.11.2010, 16:28:03
Quote from: Jäniksenkäpälä on 30.11.2010, 16:18:20
Sinänsä Uusiksen olympiahopean jälkeen varmaan kurlinkibuumi oli kova, joten suunnitelmat tehtiin liian optimistisesti.
Pitää muistaa että esim. tuo valtion 240 000 euron tuki myönnettiin vuonna 2001 ja Olympiahopean Uusipaavalniemi sai vuonna 2006.
Nojoo, mokasin tuossa. Mutta silti, ei tuo yrittäminen ole helppoa ja omasta mielestäni mokata saa, vaikka reilustikin, kunhan ei rötöstele. Pikkuyrittäjän paperinpyörityksessä tulee helposti mokia, asioiden hinta saattaa nousta yllättäen, eikä sitten välttämättä vaan jaksa aina kaikkea. Semmoista se on.
Ja kurlaajilla on nyt sitten oma halli, jonka alasajo vasta älytöntä olisikin.
Negatiivinenkin julkisuus on julkisuutta ja tuo lisää äänestäjiä. Varmasti nämä hallisotkut olisivat nousseet mediassa ennen vaaleja esille, olisi Uusis sitten kepun tai persujen ehdokas.
Quote from: B52 on 30.11.2010, 15:41:13
http://www.uusisuomi.fi/raha/107098-uusipaavalniemi-sai-tukijan-"heraa-kysymys"
Uusipaavalniemi sai tukijan: "Herää kysymys"
Suomen curlingliitto ei yhdy Maailman curlingliiton Markku Uusipaavalniemeä (ps.) kohtaan esittämään kritiikkiin. Suomen liiton puheenjohtaja Olli Rissanen ihmettelee Uudelle Suomelle sitä, miksi Uusipaavalniemen curlinghalliin liittyvistä epäselvyyksistä uutisoidaan juuri nyt.
Ylen A-studio kertoi eilen, että ......
.....
Rissanen vihjaa, että Uusipaavalniemen loikka Perussuomalaisiin voi selittää uutisoinnin ajankohdan.
–Herää kysymys, mikä on motiivi tehdä juttu juuri nyt, hän sanoo Uudelle Suomelle.
–Tässä on pitkälti kysymys vanhoista asioista, jotka eivät tämän päivän toimintaan vaikuta.
Uskotko siis, että juttu olisi jäänyt tekemättä, jos Uusipaavalniemi olisi yhä keskustan jäsen?
–Se on hyvinkin paljon mahdollista näin maallikon näkökulmasta, sanoo Rissanen.
Rissasen mukaan Suomen curlingharrastajille olisi kova isku, mikäli Oulunkylän hallin toiminta jostain syystä loppuisi. Halli on pääkaupunkiseudun ainoa curlingin harrastuspaikka.
Uusipaavalniemi kertoi A-studiolle, ettei hänellä ole tietoa, milloin halli valmistuu. Hän myös totesi, ettei ole kuullut opetusministeriön suunnittelemasta tarkastusiskusta.
A-studion tietojen mukaan Uusipaavalniemen halliyhtiö on "rapakunnossa".
Toinen A-studion (http://atuubi.yle.fi/ajankohtaisohjelmat/a_studio_maanantai/tekijat) maanantain ko. reportaasin toimittajistahan oli :sanna:
Kannattanee siis odottaa rauhassa Uusiksen & Soinin keskusteluja aiheesta.
Joku vuosi sitten oltiin hallissa firman porukalla curlaamassa.
Oli seinät, katto pään päällä. Ja rata jäässä.
Oli kivaa ja asia vilpitön. Bisneksistä en sitten tiedä mitään.
Näyttää, että joku taho yrittää nyt koplata asioita yhteen tavalla, joka
haiskahtaa Sannalle. Tai siis sonnalle.
Toistaiseksi luotan Uusikseen, ja voisin äänestää, ellei JH-a.
--Lasse
Quote from: Jouko on 30.11.2010, 16:12:42
Tässä pitää muistaa että sotku synty kepulaisena eikä olisi pystynytkään syntymään peeässäläisenä koska valta ja sen puute.
Aivan sama minkä puolueen riveissä ollessa sotkut ovat syntyneet. Vasaraa kompaten, mies edustaa pahinta pölhöpopulismia ja on sitten kaupan päälle vielä kunnon kepuli eli tukien kuppaaja.
2006 tuolta puuttui, Olikos se legendaarinen mitalivuosi..
2004 vuodesta alkaa noi tiedot...
http://www.finder.fi/Liikuntakeskuksia,%20vapaa-aikakeskuksia/Oulunkylän%20Curlinghalli%20Oy/HELSINKI/taloustiedot/963139
Quote from: Tupakkamies on 30.11.2010, 18:52:42
Quote from: Jouko on 30.11.2010, 16:12:42
Tässä pitää muistaa että sotku synty kepulaisena eikä olisi pystynytkään syntymään peeässäläisenä koska valta ja sen puute.
Aivan sama minkä puolueen riveissä ollessa sotkut ovat syntyneet. Vasaraa kompaten, mies edustaa pahinta pölhöpopulismia ja on sitten kaupan päälle vielä kunnon kepuli eli tukien kuppaaja.
Jos Uusis on pölhöpopulisti, niin mikäs tämä sitten on?
"Kataisen kommentit ällistyttävät toimittajia"
http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=20101148219
--Lasse
Perussuomalaisten-vastaista agitatsioonia täällä! Hommelissa!! :o
Hallijupakan yksityiskohdathan ei ihan tarkkaan ole vielä tiedossa, mutta minusta ei kannata ryhtyä vetämään mitään mutta-Uusishan-on-meidän-puolueessa-juttua.
Että jupakka olisi jotenkin Kepu/PS ... ei.
Quote from: Lasse on 30.11.2010, 19:35:04
Quote from: Tupakkamies on 30.11.2010, 18:52:42
Quote from: Jouko on 30.11.2010, 16:12:42
Tässä pitää muistaa että sotku synty kepulaisena eikä olisi pystynytkään syntymään peeässäläisenä koska valta ja sen puute.
Aivan sama minkä puolueen riveissä ollessa sotkut ovat syntyneet. Vasaraa kompaten, mies edustaa pahinta pölhöpopulismia ja on sitten kaupan päälle vielä kunnon kepuli eli tukien kuppaaja.
Jos Uusis on pölhöpopulisti, niin mikäs tämä sitten on?
"Kataisen kommentit ällistyttävät toimittajia"
http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=20101148219
--Lasse
Kiitoksia linkistä, nuo onkin jäänyt lukematta.
En nyt keksi tähän hätään miten Kataista voisi kauniisti kuvailla, mutta en häntä pölhöpopulistiksi kutsuisi. Enemmin tulee mieleen joku pyrkyrireppana, jolla ei pysy homma hanskassa.
Quote from: rekttk on 30.11.2010, 14:57:52
Uusipaavalniemen curling-halli on yhä kesken.
MITÄ VITTUA!
Jokainen joka katsoi tuon reportaasin, näki, että siellä "kurlattiin" ja jopa harjoiteltiin taitoluistelua!
Ja eikös tuo maailman kurlingliiton puheenjohtajakin kyrpiintynyt nimenomaan vain siitä, että HALLISSA KURLATAAN YRITYSTEN RAHOILLA! Siis muka KESKENERÄISESSÄ hallissa!
Sori nyt vaan, Sanna, mutta tämä reportaasi oli jo niin paha rimanalitus että en olisi ikinä uskonut, edes sinusta. Putosit kerralla jopa Akuliinan alapuolelle.
Sanna, oletko tyhmä? Vastauksen voit lähettää sähköpostiosoitteeseeni.
Quote from: Lasse on 30.11.2010, 17:51:43
Joku vuosi sitten oltiin hallissa firman porukalla curlaamassa.
Oli seinät, katto pään päällä. Ja rata jäässä.
Oli kivaa ja asia vilpitön. Bisneksistä en sitten tiedä mitään.
Näyttää, että joku taho yrittää nyt koplata asioita yhteen tavalla, joka
haiskahtaa Sannalle. Tai siis sonnalle.
Toistaiseksi luotan Uusikseen, ja voisin äänestää, ellei JH-a.
--Lasse
Sama juttu, firman porukalla oltiin siellä, ei tosin ollut muilla radoilla porukkaa, mutta tietenkin oli viikolla ja puolenpäivän aikaan.
Kyllä porukan yleinen mielenpide oli se, että oli hyvä team-spirtit. Tullaan varmaankin uudestaan. Suosittelen muillekin.
Lainaus FF:ltä:
Quote
Otan tuon jälkimmäiseen kohtaan kantaa. WCF:n tiedotteessa mainittiin että Uusis on myynyt halliaikaa lähinnä yrityksille eikä harrastajille. Suomessa ei ole niin paljoa aktiivisia harrastajia että harrastajien rahoilla saisi yli 3 rataista hallia varattua. Meidän jengi käy pelaamassa neljänä päivänä viikossa ja varmaan 90-95% varmuudella saadaan ne ajat mitä halutaan. Jos ei saada, niin aika on useimmiten tunnin tai kaks eri kuin pyydetty. Suomen Curlingliiton pj Rissanen ottikin jo Uudessa Suomessa kantaa.
http://www.uusisuomi.fi/raha/107098-uusipaavalniemi-sai-tukijan-%E2%80%9Dheraa-kysymys%E2%80%9D
ja kuitenkin pitää muistaa että hallin pitäisi tehdä voittoa ettei talous menisi "kuralle". firmat ilmeisesti maksaa paremmin kuin satunnaiset käyttäjät...