http://www.hs.fi/talous/artikkeli/Suomalaiset+varautuneet+heikosti+yll%C3%A4tt%C3%A4viin+menoihin/1135261972427
QuoteSTT
Suomalaiset ovat varautuneet odottamattomiin menoihin heikommin kuin muut pohjoismaalaiset, ilmenee finanssiyhtiö Nordnetin teettämästä kyselystä.
Sen mukaan lähes joka kolmannella suomalaisella on taloudellista puskuria alle 500 euroa. Norjalaisista näin vähällä pärjää vain 16 prosenttia. Myös ruotsalaiset ja tanskalaiset varautuvat äkkimenoihin suomalaisia paremmin.
Myös hyvätuloisten suomalaisten puskuri on Nordnetin mukaan Pohjoismaiden pienin. Suomalaisista vain 20 prosenttia on varannut pahan päivän varalle yli 10 000 euroa, kun Tanskassa vastaava luku on 23, Norjassa 30 ja Ruotsissa 31 prosenttia.
Nordnet teetti kyselyn TNS Sifolla, joka haastatteli marraskuussa 4 000 suomalaista, ruotsalaista, norjalaista ja tanskalaista. Islanti jäi selvityksen ulkopuolelle.
Näinhän se on että se on suomalaisten kaukokatseisuuden puutetta ja laissez fairea että ei rahaa jää säästettäväksi asti. Mitään tekemistä asiassa ei ole kansalaisten surkealla ostovoimalla ja muilla pikku jutuilla.
Palkka on vähän päälle 1 400 kuussa, hintataso perisuomalaista herravihaan yllyttämistä ja nyt pitäisi sitten vielä yrittää säästää 10 000 euroa pahan päivän varalle ettei ääliöitä hävettäisi suomalaisien köyhyys?
Quote from: törö on 28.11.2010, 09:35:22
hintataso perisuomalaista herravihaan yllyttämistä
Suomen hintataso on vain ja ainoastaan suomalaisten typeryyttä!
Täällä ei osata vaatia yhtään mitään, vikistään vaan, mutta asioihin ei puututa.
Käykääpäs kaikki viikko pelkästään Lidlissä niin johan tapahtuu kaikenlaista, mutta eihän tää kansa tuohonkaan pysty!