QuoteRasismin asiantuntijoista on pulaa
Opinnot ja harrastukset tarjoavat maahanmuuttajalle myönteisen väylän integroitumiseen. Opetus- ja kulttuuriministeriölle (OKM) tehty selvitys paljastaa maahanmuuttajanuorten arvostamat asiat mutta myös selkeän tarpeen tehostaa arkirasismin torjumista.
Ritva Vallin opinnäytetyö Kajaanin ammattikorkeakouluun osoittaa, että maahanmuuttajanuoret on otettu nuorisopolitiikassa hyvin huomioon. Esimerkiksi järjestöille on suunnattu runsaasti lisää määrärahoja käytettäväksi monikulttuurisuuteen, suvaitsevaisuuden edistämiseen ja aktiivisen kansalaisuuden tukemiseen.
Maahanmuuttajien kokemaa arkirasismia panostukset eivät kuitenkaan ole kyenneet karsimaan. Sitä varten kaivataan uusia keinoja ja nykyistä parempaa osaamista.
[...]
Ritva Valli painottaa rasismin ja syrjäytymisen torjumisen tehostamista. Rasismin asiantuntijuutta olisi lisättävä ja keskitettävä. Myös valtionavustuksia tulisi kohdentaa yhä ponnekkaammin suvaitsevaisuutta ja kulttuurista vuoropuhelua edistävään toimintaan.
[...]
Sivistys.net (http://www.sivistys.net/uutiset/rasismin_asiantuntijoista_on_pulaa.html)
Quote7 POHDINTA JA JOHTOPÄÄTÖKSET
Tämän Kajaanin ammattikorkeakoulun opinnäytetyönä valmistuneen tutkimuksen perusteella maahanmuuttajataustaiset lapset ja nuoret on otettu hyvin huomioon opetus- ja kulttuuriministeriön nuorisopolitiikassa. Tutkimus vastaa asetettuun ydinkysymykseen perustellusti.
[...]
Luvussa 6 esitetty tarkastelu kulttuurivähemmistöjen tukemiseen ja suvaitsevaisuutta edistävävään työhön vuosina 2006 – 2009 myönnetyistä valtionavustuksista kertoo selvästi, kuinka nuorisotyön määrärahoista myönnettyjen kokonaisavustusten määrä on ollut vahvasti nousussa. Summa on yli kaksinkertaistunut parin viime vuoden aikana (Kuvio 1). Kokonaisavustussumman kasvava kehitys on yhtenevä jatkuvasti lisääntyvän maahanmuuton kanssa. Yhä useammat tahot ovat hakeneet ja saaneet valtionavustuksia monikulttuurisen nuorisotoiminnan tukemiseen.
Hallituksen maahanmuuttopolitiikan tavoitteissa samoin kuin lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelmassa 2007 – 2011 on korostettu monikulttuurisuuden ja yhdenvertaisuuden toteuttamista. Tämä tarkoittaa voimavarojen kohdistamista erityisesti etnisiin vähemmistöihin kuuluvien lasten ja nuorten aktiivisen kansalaisuuden tukemiseen ja sosiaaliseen vahvistamiseen. Nuorisotyön määrärahaa onkin myönnetty maahanmuuttajiin kohdistuvaan toimintaan tuntuvasti aikaisempaa enemmän. Viime vuodenvaihteeseen ajoittuva tarkastelu kertoo avustussumman kasvaneen seurantajaksolla jo reilusti yli kaksinkertaiseksi. Vuoden 2007 pudotukseen verrattuna summa on parissa vuodessa lähes kolminkertaistunut (Kuvio 2).
[...]
Luvussa 5 esitetyn teemahaastattelun tulosten perusteella ns. arkirasismin torjumista olisi tehostettava. Yllä kerrotussa nuorten ohjaus- ja palveluverkostossa rasismin torjuminen voitaisiinkin nostaa yhdeksi viranomaisyhteistyötä läpäiseväksi työskentelyteemaksi niin, että rasismin ja syrjinnän torjumisen asiantuntijuutta vahvistettaisiin perusnuorisotyön osaamisessa. Tätä tavoitetta tukisi tehtävään erikoistuminen eli asiantuntijuuden ja ammattitaidon keskittäminen nuorten ohjaus- ja palveluverkostossa. Rasismin ja syrjinnän vastaiseen työhön koulutetut ja nimitetyt asiantuntijat voisivat työssään paneutua etsimään uusia keinoja jo käytettyjen rinnalle ja seuraisivat monitahoisesti myös palvelun vaikuttavuutta.
[...]
Kun tarkastellaan palveluverkoston asiantuntijuuden panostamista syrjinnän ja rasismin vastaiseen työhön, on pohdittava myös toiminnan rahoitusta. Määrärahan varaaminen toimintaan omana kohdennettuna valtionavustuksena on vaihtoehto, jonka rinnalla kannattaisi selvittää määrärahan sisällyttämistä jo olemassa olevaan työmuotoon. Tästä hyvänä esimerkkinä etsivä nuorisotyö, joka on 4,65 miljoonan euron määrärahalla laajenemassa yhä merkittävämmäksi nuorten tukityömuodoksi kunnissa. Etsivä työ käynnistyi vuonna 2008 ja tavoitti jo tuolloin lähes 2000 nuorta, joista noin 11 % oli maahanmuuttajataustaisia. Olisi luontevaa keskittää rasismin torjumisen asiantuntijaresursseja etsivän nuorisotyön piiriin.
Merkille pantavinta teemahaastattelun tuloksissa on rasismikokemusten yleisyys. Vaikuttaakin siltä, että rasismin asiantuntijuuden keskittämisen ohella olisi myös valtionavustuksia kohdennettava entistä enemmän suvaitsevaisuutta ja kulttuurien vuoropuhelua edistävään toimintaan, jotta syrjinnän ja rasismin torjumisen resurssit paremmin vastaisivat maahanmuuttovirtojen kasvua.
Ritva Valli: Maahanmuuttajataustaiset lapset ja nuoret opetus- ja kulttuuriministeriön nuorisopolitiikassa (https://publications.theseus.fi/bitstream/handle/10024/17053/Valli_Ritva_Helena.pdf?sequence=1)
Kajaanin ammattikorkeakoulu 2010.
Merkille pantavinta on se, että maahanmuuttobisnes on musta aukko, joka imee aina vain enemmän ja enemmän suomalaisten veronmaksajien selkänahasta revittyjä varoja. Joku turhake tulee "opettamaan" sinulle suvaitsevaisuutta ja kulttuurien vuoropuhelua. Kyllä siinä saa rassimi väistyä kun pään valtaa puhdas v*tutus.
QuoteVaikuttaakin siltä, että rasismin asiantuntijuuden keskittämisen ohella olisi myös valtionavustuksia kohdennettava entistä enemmän suvaitsevaisuutta ja kulttuurien vuoropuhelua edistävään toimintaan, jotta syrjinnän ja rasismin torjumisen resurssit paremmin vastaisivat maahanmuuttovirtojen kasvua.
Haluan kirjoa tämän tekstin huoneentauluksi itselleni.
Missä voin ilmottautua asiantuntijaksi?
QuoteKokonaisavustussumman kasvava kehitys on yhtenevä jatkuvasti lisääntyvän maahanmuuton kanssa. Yhä useammat tahot ovat hakeneet ja saaneet valtionavustuksia monikulttuurisen nuorisotoiminnan tukemiseen.
En käyttäisi sanaa "yhtenevä". Selvityksen liitteenä on graafeja erilaisten nuorisotyön monikulttuurisuusmäärärahojen kehityksestä viime vuosilta. Käyrät sojottavat jyrkästi koilliseen. Keskimäärin määrärahat olivat kolmessa vuodessa (2006-2009) tuplaantuneet, mutta eräällä kulttuurivähemmistöllä jopa viisinkertaistuneet.
Nämä ovat niitä rahoja, joiden perään ei kysellä. Jos tulokset ovat huonoja, niin rahaa on saatu liian vähän.
Onhan tuo ollut tiedossa, että työvoimapula tulee. Tässä taas yksi hyvä esimerkki.
Quote from: PMH on 22.11.2010, 13:18:15
Missä voin ilmottautua asiantuntijaksi?
Et missään mutta kunhan pidät kaikkea rasistisena ja kaikkia rasisteina niin olet pätevä asiantuntijaksi.
Ja mikä vielä parempaa, voit nykykäytännön mukaan ilmoittaa itsesi myös lääkäriksi ja todeta potilaiden kautta tutustuneesi tarkkemin rasimin olemukseen.
Voit myös myönteisesti ilahduttaa yliopistopiirejä ilmoittamalla että olet havainnut sianlihan syönnin aiheuttavan, paitsi homoutta, myös rasismia.
Helppoa kuin heinänteko ja monikulttuurinen palkkiovirka on poimittavissa, saanet lisäksi arvojohtaltamme jonkinlaisen kunniamaininnan ja sitä kautta stipendin jatkotutkimuksia varten.
Eikö ne rasistit ole rasismin asiantuntijoita?
Niitä rasisteja tuntuu kyllä joka paikassa olevan.
Quote from: BeerBelly on 22.11.2010, 13:11:54
Merkille pantavinta on se, että maahanmuuttobisnes on musta aukko, joka imee aina vain enemmän ja enemmän suomalaisten veronmaksajien selkänahasta revittyjä varoja. Joku turhake tulee "opettamaan" sinulle suvaitsevaisuutta ja kulttuurien vuoropuhelua. Kyllä siinä saa rassimi väistyä kun pään valtaa puhdas v*tutus.
Eivätkö ne perkele tajua että kaikki tämä ammattisuvaitseminen ja besservisseröinti puree niiden ylevää aatetta täysin omaan nilkkaan? Mitä enemmän pottunokille tuputetaan
neuvostomyönteisyyttäsuvaitsevaisuuskasvatusta veronmaksajien kustannuksella, sitä nuivemmaksi kohderyhmä muuttuu. Omalle reviirille tunkeutujan sietäminen lähtee siitä, että tunkeutuja elää siivosti ja ansaitsee luottamuksen hyvillä teoilla ja nöyrällä asenteella. Ei siipeilemällä ja röyhkeällä käytöksellä.
Quote, jotta syrjinnän ja rasismin torjumisen resurssit paremmin vastaisivat maahanmuuttovirtojen kasvua.
Joko se on päätetty, vai miksi ne sen noin varmaksi voi sanoa?
Muumi, jää taas ensi yönä unet vähiin. :facepalm:
Ei opinnäytetyö ole mikään vakavasti otettava juttu, että ihan turhaan kommentoida sisältöä muila kuin siltä osin, että ilmeisesti rahaa tosiaan syydetään maahanmuttajille, että mitä nyt keksivätkään pyytää monikulttuurisuuden nimissä.
Ohhoh, olisipa siinä hieno käyntikortti
Rasismin asiantuntija!
Riippuu ehkä palkasta vähän. Tai en ota mitään jos asunto, ruoka ja netti tarjotaan talon puolesta ja täti antaa taskurahaa ( ja saan tuon tittelin käyntikorttiin ). Eli aina valmis.
Jatkuvasti tulee tavattua nykyään erirotuisia ihmisiä ihan harrastusten parissa ja nuorempana olin suorastaan yksin toisrotuisten keskellä etsien pohjolan jaloja germaaneja, kuin pyöriäistarkkailija ( kelpaa sekin käyntikorttiin ) Pohjanlahdella.
Enemmän kuin mitään muuta, minä haluaisin tietää, mitä tällä alati kohoavalla summalla on saatu aikaan. Siis ihan jotain konkreettista. Oheisesta saa lähinnä sellaisen kuvan, että rasismia ei esiinny, jos on riittävästi rahaa. Vai onko niin, että mahdolliset rasismin kohteet tukkivat suunsa rahalla?
QuoteLuvussa 6 esitetty tarkastelu kulttuurivähemmistöjen tukemiseen ja suvaitsevaisuutta edistävävään työhön vuosina 2006 – 2009 myönnetyistä valtionavustuksista kertoo selvästi, kuinka nuorisotyön määrärahoista myönnettyjen kokonaisavustusten määrä on ollut vahvasti nousussa. Summa on yli kaksinkertaistunut parin viime vuoden aikana (Kuvio 1). Kokonaisavustussumman kasvava kehitys on yhtenevä jatkuvasti lisääntyvän maahanmuuton kanssa. Yhä useammat tahot ovat hakeneet ja saaneet valtionavustuksia monikulttuurisen nuorisotoiminnan tukemiseen.
Rasismin asiantuntija?
Uusi ammattinimike. Missä voi kouluttautua, onko olemassa eri tasoisia koulutuslinjoja?
Perusopinto: Rasismoija
Jatko-opinto: Rasismointimestari/tekninen rasismoija rasismityön johtaja / vastaava rasismoija jne.
Korkeakoulutaso: Rasismointisuunnittelija, erityslinjana rakenteellinen rasismi
Diplomi rasismoija: erikoisloukkaantumisen erityisasiantuntija
No, nih. Löytyyhän niitä uusia tulevaisuuden erityisosaamisen linjoja, joilla Suomen talous lähtee nousuun ja työttömyys loppuu kokonaan. Oikea usi Nokia, jota voi alkaa markkinoimaan heti vientihittinä. Lisenssi voidaan myydä ensin Ruotsiin.
Quote from: Ulkopuolinen on 22.11.2010, 13:55:43
Ammattikorkeat voivat olla kuinka korkeatasoisia ammattikouluja tahansa mutta ne ovat silti ammattikouluja eli ensisijaisesti ammattiin valmistavia oppilaitoksia eivätkä esim. perustutkimusta tekeviä akateemisia laitoksia.
Kerroppa tämä myös Jyväskylän AMK:n päättäjille...Jyväskylä
university of applied sciences. Itse 2000-alussa AMK:sta valmistuneena voin sanoa, että nykymuotoinen AMK on mennyt aivan muuhun suuntaan kuin ammattiin valmistavaan koulutukseen. Eli tällainen lopputyö ei minua yllätä lainkaan.
Huomatkaa vielä tämä: opinnäyte on tehty
Yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon ala
Liiketalouden koulutusohjelma
Aihesta: Maahanmuuttajataustaiset lapset ja nuoret opetus- ja kulttuuriministeriön nuorisopolitiikassa
Mitä tekoa aiheella on Liiketalouden koulutusohjelman kanssa? Ei yhtään mitään! Paitsi jos pakolaispolitiikka katsotaan liiketaloudeksi, miksi se kai on tällaisina holmblund-aikoina katsottava.
Quote from: jolina on 22.11.2010, 15:46:22
Huomatkaa vielä tämä: opinnäyte on tehty
Yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon ala
Liiketalouden koulutusohjelma
Aihesta: Maahanmuuttajataustaiset lapset ja nuoret opetus- ja kulttuuriministeriön nuorisopolitiikassa
Mitä tekoa aiheella on Liiketalouden koulutusohjelman kanssa? Ei yhtään mitään! Paitsi jos pakolaispolitiikka katsotaan liiketaloudeksi, miksi se kai on tällaisina holmblund-aikoina katsottava.
Kuten todettu: "nothing personal, only
business"! By
Corleone Holmlund Family.. ;D
Minäkin ilmoittaudun rasismin asiantuntijaksi, niin pitkään olen uinut sameissa vesissä joissa käsite nousee jatkuvasti esiin ja tästä syystä innokaasti tutkinut rotujen välisiä voimastruktuureja ynnä muuta hyödyllistä!
Luokittelen tietämykseni jonnekin teknisen rasismimestarin ja rasismierityissuunnittelijan välimaastoon.
Otsikko lehdessä:
"Poliisi etsii rasistia"
No, tuttu luki, löysi uutisesta poliisin puh.numeron ja soitti:
Soittaja: "Onko tämä se numero, jossa poliisi etsii rasistia?"
Konstaapeli langan toisessa päässä: "Kyllä, soititte juuri oikeaan paikkaan."
Soittaja: "Minä olen etsimänne mies! Voinko aloittaa heti?"
Valitettavasti emme tiedä poliisin vastausta, sillä puhelu katkesi jostain syystä.
Hommaforumilta ja kansanliikkestä ylipäätään loytynee vähintään kymmeniä, ellei satoja todellisia alan asiantuntijoita, joiden tietämys on laajaa ja kiistatonta. Osa ponnistaa tutkimuksen huipulle aktivisti- ja kansalaisjärjestöpohjalta, osa taas koulutuksensa puolesta, osa tieteellisten, filosofisten tai kirjallisten saavutustensa ansiosta.
Monet ovat lisäksi erikoistuneet tutkimaan jotain rasismintutkimuksen erikoisalaa, kuten rasismin ilmenemistä äärioikeistolaisten islamistien keskuudessa, Lähi-Idän patriarkaatin ja naisvihan suhdetta ksenofobiaan, länsimaalaisvihan historiaa, suomalaisvastaisen rasismin psykologista problamatiikkaa, rasismi-sanan käyttöä viha- ja propagandadiskurssissa, väestönsiirtojen ja sulauttamispolitiikan suhdetta eugeniikkaan, ja rasismin ilmenemistä poliittisessa arjessa ja yhteiskunnan rakenteissa. Unohdettu ei ole myöskään rasismin uhreja, joiden asemaan, turvallisuuteen ja ihmisoikeuksiin liittyvät kysymykset ovat monien erikoisalaa.
Quote from: Zngr on 22.11.2010, 16:37:32
Minäkin ilmoittaudun rasismin asiantuntijaksi,...
Hienoa! Sitten meitä on täällä jo kaksi?
Mistä roduista et pidä? Minä en diggaa (piip),(piip),(piip) ja (piip).
Mutta papulaiset ovat kliffoja!
http://www.freewestpapua.org/
Ikävä kyllä maahanmuutto uhkaa heidän olemassaoloaan.
Quote from: Willy Whisper on 22.11.2010, 17:17:51
Valitettavasti emme tiedä poliisin vastausta, sillä puhelu katkesi jostain syystä.
Ehkä Paatero oli jo ehtinyt varata paikkansa.
Quote from: Willy Whisper on 22.11.2010, 17:22:08
Quote from: Zngr on 22.11.2010, 16:37:32
Minäkin ilmoittaudun rasismin asiantuntijaksi,...
Hienoa! Sitten meitä on täällä jo kaksi?
Kolme. Sitä paitsi olin ensimmäinen, joten paikka on minun. Mutta ei hätää, asiallisena alan toimijana luon niitä tietenkin sitten lisää.
Quote from: Spesialisti on 22.11.2010, 13:48:07
Eivätkö ne perkele tajua että kaikki tämä ammattisuvaitseminen ja besservisseröinti puree niiden ylevää aatetta täysin omaan nilkkaan? Mitä enemmän pottunokille tuputetaan neuvostomyönteisyyttäsuvaitsevaisuuskasvatusta veronmaksajien kustannuksella, sitä nuivemmaksi kohderyhmä muuttuu. Omalle reviirille tunkeutujan sietäminen lähtee siitä, että tunkeutuja elää siivosti ja ansaitsee luottamuksen hyvillä teoilla ja nöyrällä asenteella. Ei siipeilemällä ja röyhkeällä käytöksellä.
Kyllähän he sen tajuavat, mutta vitsi piileekin juuri siinä. Mitä nuivemmaksi porukka muuttuu, sitä enemmän tarvitaan suvaitsevaisuussosiologeja,-sosiaalipsykologeja,-kasvatustieteilijöitä ja muita mutulogian maistereita lisäämään suvaisevaisuuskasvatusta. Siis lisää virkoja tiedossa heikkoselkäisille ja-lahjaisille akateemisille vätyksille.
Quote from: Zngr on 22.11.2010, 16:37:32
Minäkin ilmoittaudun rasismin asiantuntijaksi, niin pitkään olen uinut sameissa vesissä joissa käsite nousee jatkuvasti esiin ja tästä syystä innokaasti tutkinut rotujen välisiä voimastruktuureja ynnä muuta hyödyllistä!
Luokittelen tietämykseni jonnekin teknisen rasismimestarin ja rasismierityissuunnittelijan välimaastoon.
Vahinko vain, ettet ole AITO, OIKEA rassismin asiantuntija.
Usein alaston totuus on paljon karmeampi kuin mikään sepitteellinen tarina. Jos joku kirjailijanero olisi 50 vuotta sitten kirjoittanut tarinansa osaksi tällaisen opinnäytteilijän, olisi tarina jäänyt julkaisematta epäuskottavana.
Rasismia pitäisi nähdä tarkemmin, kun se ei vielä ole tarpeeksi iso ongelma. Suvaitsevaisuus-bisnes kärsii. Voihan piilorakenne!
Oikeasti, tällaiset jutut ovat pelottavia.
Hei, minäkin taidan ilmoittautua rasismin asiantuntijaksi!
Quote from: Arto Tuhkamuna on 22.11.2010, 13:37:10
Eikö ne rasistit ole rasismin asiantuntijoita?
Niitä rasisteja tuntuu kyllä joka paikassa olevan.
Pöh, noitahan on haalittu afrikan sarvesta jo kymmeniä tuhansia, kumma kun eivät kelpaa. Lieneekö rasimuksessa syy?
Olisi herkullinen aihe jollekin graduun tai muuhun tutkielmaan: verrata tämän rasismihysterian yhtäläisyyksiä keskiajan jälkeen kukoistaneen noitavainoajan psykohistoriaan. Paholaisen palvelijoita nähtiin yhtäkkiä joka paikassa ja piti perustaa koneisto heitä etsimään ja tunnistamaan. Kuulostaa jotenkin kovin tutulta.
No, tietenkään näin tulenarkaa tutkimusaihetta ei hyväksyttäisi.
Uskonpa, että hyväksyttäisiin, mutta kukaan ei ole vielä jaksanut nähdä vaivaa ja/tai kestää mahdollisten tulevien kollegoiden (tai arvostettujen opettajien) irvistelyä.
Sensuuri ja asioiden ei-hyväksyminen on liioteltu ilmiö, oikeasti kyse on siitä, että harva jaksaa tai haluaa käydä poliittisesti epäkorrektien aiheiden kimppuun koska kansalaiset on peloteltu niin huolellisesti olemaan enemmän tai vähemmän tiettyä mieltä tai ainakin pitämään poikkeavuuden suuruuksia epäilevät poikkeavat mielipiteet omana tietonaan.
Pelottelun ei tarvitse perustua edes mihinkään oikeisiin sanktioihin tai omituisiin oikeudenkäynteihin puhumattakan yöllisestä koputuksesta ovella, se riittää, että on tunne siitä ettei korkeakoulutettu kolmannen asteen yleisö hyväksy tai peräti paheksuu jotain ajatusta.
Naisillahan on tapana dramatisoida kaikkea. Nyt vaan sattuu olemaan rasismi-draama muodissa. Tyhmempikin moraaliposeraaja osaa rasismidraaman alkeet. Ei tarvita kuin muutama oikea sana ja lahjattomampikin pääse pätemään.
Oikeampi otsikko olisi ollut: "rasismi-dramaturgeista on pula".
Ehdotan että Teatterikorkeaan perustetaan oma rasismi-dramaturgian linja. Pääsyvaatimuksena olisi erityisen narsistinen vietti moraaliposeraukseen.
Aalto-yliopiston mittavat määrärahat pitäisi kohdistaa uuteen Kontula-yliopistoon (Annan mukaan, sattumalta viittaus myös Helsingin rikastuneeseen lähiöön), jossa tehdään huippurasismitutkimusta ja soveltavaa rasismitiedettä. Yksi kehittelyn kohde voisi olla aluksi vaikkapa kaduilla olevat nuiva katse -sensorit, joilla piilorasismi voidaan todeta ja sakkolappu tai käräjähaaste lähettää kasvojentunnistusohjelman ansiosta oikeaan osoitteeseen (vrt. peltipoliisit autoteillä).
Quote from: Perttu Ahonen on 22.11.2010, 15:20:35
Rasismin asiantuntija?
Uusi ammattinimike. Missä voi kouluttautua, onko olemassa eri tasoisia koulutuslinjoja?
Perusopinto: Rasismoija
Jatko-opinto: Rasismointimestari/tekninen rasismoija rasismityön johtaja / vastaava rasismoija jne.
Korkeakoulutaso: Rasismointisuunnittelija, erityslinjana rakenteellinen rasismi
Diplomi rasismoija: erikoisloukkaantumisen erityisasiantuntija
Muistanko väärin, mutta eikö jo taannoin ihan YLEn pääuutisissa lanseerattu käsite
rotutohtori, joka on mitä ilmeisimmin rasismitieteenhaaran korkein oppiarvo?
Virkanimikkeinä sopisi myös esim:
ammattiloukkaantuja
vanhempi ammattiloukkaantuja
osastoloukkaantuja
kanslialoukkaantuja
neuvotteleva loukkaantujaetc.
Quote from: Ulkopuolinen on 22.11.2010, 13:55:43
Mistä lähtien ammattikorkeiden opinnäytetyöt ovat olleet tutkimuksia?
Kunhan aihe ja lopputulos on oikea, sopiva media kohottaa ne tieteellisiin sfääreihin.
Quote from: Ulkopuolinen on 22.11.2010, 13:55:43
Mistä lähtien ammattikorkeiden opinnäytetyöt ovat olleet tutkimuksia?
No, kun vasta olen sieltä ulostautunut niin voin kertoa. Nimi muutettiin "university of applied sciences" siksi, että erotutaan jenkkiläisestä collegesta (johon itseään täynnä olevat AMKki-ihmiset niin kovasti suhtautuvat karsaasti), minkä opinto-ohjelma vastaa enemmänkin ylioppilaspohjaista amiksen linjaa. Opintopisteitä.. niin, no, minä kyllä suoritin 20+ ylimääräistä, joten en muista tarkkaa vaatimusta, mutta hiukan vähemmän kuin yliopistossa. Kun AMKista siirrytään yliopistoon opiskelemaan (kuten moni kanssaopiskelijoistani teki), hyväksiluetuksi saa opintoja aika pitkälle 1/1. Kovasti meillekin toitotettiin, että "tämä vastaa sitten samansuuntaisen alan kandin papereita ja on itse asiassa parempikin, te kun oikeasti osaatte jotain". Jos siellä jotain oppii, niin bullshit -generaattorin käytön.
Tämä "tutkimus" on tuon muutoksen mukana tullut viritelmä. Ennen lopputyöksi tehtiin jotain konkreettista, kuten kokonaisen kunnan uusi tiedotusjärjestelmä. Nykyään työssä täytyy olla "akateemisia viitteitä" ja siihen kuuluu tutkimusopintoja kuten ilmeisesti yliopistossakin. Oma lopputyöni oli järjetön nopeasti kokoon kursittu mukatieteellinen paska, jolla ei sitten arvostelun mukaan ollutkaan "akateemista arvoa" ja todistuksessa komeilee kaunis kakkonen. Itse näin tuon koko lopputyömuutoksen sellaisena, että mitään et tiedä etkä osaa ellei joku muu ole sitä aiemmin julkaissut. Ihan sama, vaikka tekisit lopputyöksi hello worldin delphillä, siihen on löydyttävä kirjallista viitettä ja edeltävää tutkimusta. Ei riitä, että teet sitä, mitä toimeksiantaja tilaa (=hello worldin), vaan sen täytyy nyt sisältää dokumentoinnin lisäksi myös vastauksia kysymyksiin, kuten miksi hello, eikä goodbye. Kuka teki jo delphillä samansuuntaisen tuotoksen? Miksi tässä tapauksessa ei kelpaa java? Ja ei, vastaukseksi ei riitä, että toimeksiantaja tilasi delphillä tehdyn. Entäs muistitko katsoa asiaa siitä näkökulmasta, että mikä on hellon syvin olemus? Eikö se voisi jotenkin heijastua nönnönnöön tekemään tutkimukseen goodbyen hyödyllisyydestä.. okei, okei, huono vertaus. En ole akateeminen kirjoittaja. ;D
Meillä oli muuten noita "kympintyttöjä" (=vitosentyttöjä), jotka tekevät juuri tuollaisia poliittisesti ja yhteiskunnallisesti korrekteja monikulttuurihurmosta sisältäviä lopputöitä. Tosiasiassa oli niin, että noiden vitosentyttöjen ensimmäiset nettisivut tein minä (kun heillä oli kiire aerobiceissään ja "emmä vaan tajuu, voitsä näyttää sen ja mites toi tehdään" - kun tunneilla on kiire olla kuuntelematta).. He loistivat toisten jakaman tiedon muistamisella, eivät omalla työllään. Ja vitosentyttöjä he olivat siksi, että kokeessa kysyttiin kirjatietoa, ei vaadittu omaa ajattelua.
Muutenkin koko AMK-meininki oli niin täynnä mokutusta, suuria luuloja koulusta, sen kouluttajista ja opiskelijoista, että alkoi oksettaa ja toisen vuoden alussa.
Itse menin AMKiin kun en tajunnut haluavani psykologiksi, vaan minulla oli informaatioteknologisia romanttisia ajatuksia peliohjelmoinnista.. tyhmä oppii vasta omista virheistään.
OT. :P
Jatketaan nyt vielä tätä korkeakoulu-OT:tä.
Teknillisten korkeakoulujen puolella tehtiin muutama vuosi sitten tutkintouudistus, tällöin siirryttiin kaksivaiheiseen tutkintoon. Tämä siis tarkoittaa kandi- ja maisterisvaiheen suorittamista. Kandivaiheen aikana suoritetaan oman koulutusohjelman perusopinnot ja erikoistumisalojen ensimmäiset puolikkaat. Tämän lisäksi siitä erikoistumisalasta, jota aikoo syventää maisterisvaiheessa, tehdään kandidaatintyö ja annetaan opinnäyte.
Tämä kandivaiheen "lopputyö" on enemmänkin sellainen välietappi, jolla opiskelija pyrkii osoittamaan kypsyytensä maisterisvaiheeseen ja kykenevyytensä akateemiseen työskentelyyn. Luonteeltaan tämä onkin sellainen jo jonkin tutun, rutiininomaisen ongelman tai ilmiön läpikäyminen - ei siis minkään uuden tutkimuksen ja innovaation tekeminen. Opinnäytetyö taas on samasta erikoistumisalasta suoritettava "koetilaisuus", jossa opiskelija sitten alaansa käsittelevällä kirjoituksella osoittaa oikeasti sisäistäneensä asiat, koska periaatteessahan kandityötä tehdessään voisi käyttää oveluutta oman alansa tietämyksen sijasta.
Tämän jälkeen seuraavassa maisterisvaiheessa, jota kylläkin voi jo suorittaa aivan vapaasti ennen kanditutkinnon suorittamista, luetaan kyseisen tutkinnon perusopinnot ja kahta erikoisalaa, joista toinen on sitten se kandivaiheen ala. Lopuksi tehdään diplomityö omaa erikoisalaa koskevasta oikeasta ongelmasta, kuten vaikkapa yrityksen tilaamasta selvityksestä. Diplomityö siis keskittyy uuden tiedon ja ongelmaan tarjoavan ongelman ratkaisun etsimiseen.
Korkeakoulupuolen (siis TKK, TTY, LUT ja se Oulun haarakonttori) tekniikan kandidaatin tutkinto on siis enemmän kyseisten opintojen etenemistä rytmittävä kirjanpidollinen toimenpide, ei niinkään mikään valmis tutkinto - toisin kuin ammattikorkeakouluista valmistuva kandidaatti. Vaikka molemmissa tutkinnoissa käytetäänkin samantyylistä titteliä, eivät nämä ole millään tavalla yhteismitallisia käsitteitä. Ensinnäkään ne eivät ole sitä laajuudeltaan (eri pistemäärät) tai sisällöltään (korkeakoulu vs. amk). Siksi korkeakoulupuolen tekniikan kandidaatin tutkinto ei tarkoita mitään 1/2-diplomi-insinööriä, eikä siis vastaavasti ammattikorkeakoulupuolelta valmistuva insinööri ole mikään 1/2-DI.
DI- ja insinöörikoulutuksella on, ainakin ennen, pyritty aivan erilaisten osaajien kouluttamiseen.
Korkeakoulupuolella on tarkoituksenaan tuottaa työmarkkinoille oman erikoistumisalansa asiantuntijoita ja esimiehiä, jotka pystyvät osaamisellaan luomaan linkkiä akateemisen maailman, alansa teoreettisen osaamisen ja käytännön työnjohdon välille.
Ammattikorkeakoulupuolella on tarkoituksena tuottaa työmarkkinoille oman erikoistumisalansa käytännöllisen työn asiantuntijoita ja työnjohdon esimiehiä, jotka pystyvät osaamisellaan luomaan linkkiä alansa teoreettisemman osaamisen ja käytännön työsuoritteen välille.
Käytännössä tämä siis tarkoittaa jotakuinkin sitä, että DI sanoo että näin haluttaisiin tehdä (laskemalla ja suunnitelemalla saatiin aikaiseksi paperille tällainen turbiini/moottori/etc.), insinööri sitten kertoo voidaanko homma toteuttaa ja miten se toteutetaan käytännössä (tällaisilla vehkeillä ja työmenetelmillä käytännössä). Eli kyseessä on siis aivan perinteinen ja hyväksi todettu työn kolmijako. Aivot, hermosto ja kädet eivät irrallissina osina saa mitään aikaiseksi, mutta kun hermosto yhdistää aivot ja kädet, niin johan pelittää.
Nyt tosin taas tämän hyväksi todetun ratkaisun uhaksi on noussut tummia pilviä horisonttiin, tosin vasta työryhmätasolta (http://www.ts.fi/online/kotimaa/181686.html?forumid=9&topicid=0&parentid=0&docid=181686&topicsortorder=0&topicpage=1&commentsortorder=0&commentpage=1&commentpagesize=4&action=2). En tiedä mikä taas tällaisen ehdotuksen takana oikein on? Ilmeisesti se perinteinen hokema korkeakoulutuksen merkityksen auvoisuudesta, rikastavuudesta ja tärkeydestä yhteiskunnalle. Korkeastikoulutettuja on ilmeisesti vain saatava lisää, vaikka väkisin. Sinänsä selvässä jaossa kandi- ja maisterisvaiheeseen ei ole mitään pahaa, mutta juuri tuo selvä halu tehdä kanditason suorittaneesta "valmis" henkilö tuntuu ainakin kovin oudolta tekniikkaa korkeakoulussa opiskelevalle, puhumattakaan vaikkapa lääketieteellisestä tiedekunnasta.
Se suurin pelko liittyy juuri tuohon helpon portin luomiseen korkeakoulupuolelle ammattikorkeakouluista (koska kandi kuin kandi!) ja ties mistä muualta. Etenkin jos noiden amk-opintojen hyväksilukemista jatketaan nykyiseen malliin. Korkeakoulututkintojen sisältöä ja arvoa ei enää pidä lähteä millään tavalla inflatoimaan lisää. Sen sijaan korkeakouluja ja ammattikorkeakouluja pitäisi kehittää entistä kauemmas toisistaan niiden yhtenäistämisen sijaan, aivan kuten lukio- ja ammattikoulutusta.
Osa maahanmuuttajista on asiantuntijoita ainakin siitä rasisti-huuteulsta ja rasistiksi syyttelystä päätellen, mitä osa maahanmuuttajista harraastaa toistuvasti kanstaväestöä kohtaan. Täytyyhän heidän olla asiantuntijoita.
Quote from: requiem on 17.12.2010, 15:20:12Korkeakoulututkintojen sisältöä ja arvoa ei enää pidä lähteä millään tavalla inflatoimaan lisää. Sen sijaan korkeakouluja ja ammattikorkeakouluja pitäisi kehittää entistä kauemmas toisistaan niiden yhtenäistämisen sijaan, aivan kuten lukio- ja ammattikoulutusta.
Apropos, ammattikouluistakin tunnutaan yritettävän tehdä köyhän miehen lukioita/amkkeja. Vähemmän käsillä tekemistä ja enemmän teoriaa.
Quote from: Nina on 17.12.2010, 15:31:21
Osa maahanmuuttajista on asiantuntijoita ainakin siitä rasisti-huuteulsta ja rasistiksi syyttelystä päätellen, mitä osa maahanmuuttajista harraastaa toistuvasti kanstaväestöä kohtaan. Täytyyhän heidän olla asiantuntijoita.
Varmasti ovatkin, kun ovat myös huippu- ja moniosaajia tai ainakin erikoistyöntekijöitä.
Eiköhän olisi korkea aika perustaa yliopistoihin myös antirasisinen tiedekunta? Dekaanina voisi toimia vaikkapa peruskommunisti Martin Scheinin ja opettajina varakommunisti JP Roos, pienkommunisti Pekka Siikala ja naiskiintiökommunisti Tarja Halonen (virkavapaana). Rahoituksesta vastaisi Jasser Arafat-säätiö yhteistyössä Suomen veronmaksajien kanssa.
Antirasismin approbatur tulisi olla vähimmäisvaatimus Aalto-yliopiston maisteritutkintoon samoin kuin valtion virkoihin.
Tämä opintouudistus olisi todella merkittävä askel kohti yhdenmukaista ajattelua.
Rasismin asiantuntijoiksi itseään luulevia Hyviä Ihmisiä™ on aivan liikaa. Tiukan paikan tullen he sitten ovatkin hirveitä ennakkoluuloisia tööttäilijöitä kuten Piaudeen Ieva.
Quotearkirasismin torjumista olisi tehostettava. ... Merkille pantavinta teemahaastattelun tuloksissa on rasismikokemusten yleisyys. ... Vaikuttaakin siltä, että rasismin asiantuntijuuden keskittämisen ohella olisi myös valtionavustuksia kohdennettava entistä enemmän
Ritva Vallin lopputyö ei olisi ollut edes vessapaperin väärtti 90-luvulla. Vuonna 2010 se otettaneen valtionhallinnon ohjenuoraksi, jonka puitteissa saadaan "tieteellinen" veruke rahan lapioimiselle monikultturisuusprojektiin, "tutkittuihin" "faktoihin" tukeutuen. Sanokaa minun sanoneeni mutta tämä paperi tule vielä pulpahtamaan esiin eri tilanteissa perusteluksi monikulttuurisuusprojektin resurssien kasvattamiselle ja "todisteena" "arkirasismin" lisääntymiselle.
Koko poliittinen järjestelmä alkaa pian olemaan vihreiden ja RKP:n lietsomana rasismihysterian vallassa. Mikä tahansa absurdi rasismiväittämä/-tutkimus muuttu vakavasti otettavaksi kannanotoksi todelliseksi mielletylle ongelmalle. Eikö kukaan valtaa omaava poliitikko todellakaan uskalla kyseenalaistaa jo kuuhulluudeksi muuttunutta monikulttuurisuusagendaa?!
Maan talous on kuralla, lainaa otetaan miljardeja lisää vuodessa, mutta mitä tekee hallitus? Se näpertelee viharikos- ja kiihotustuslakien parissa, komitea toisensa jälkeen etsii arki- ja piilorasismia lyhdyin ja koirin, kotouttamisprojekteihin kipataan kymmeniä miljoonia lisää joka vuosi periatteella: eniten pyytävä yhdistys/lautakunta/you-name-it voittaa. Nettisivuja syynätään suurenuslasilla josko löytyisi jotain rasistilinkkejä, joita voisi kieltää lailla. Mitä välillä sitten korotetaan veroja ja pelastetaan Suomenlahti säätämällä lappilaisille paskakaivolakeja.
Vielä 15-20 vuotta sitten koko Suomi nauroi ruotsalaisten monikulttuurisuuskotkotuksille. Olimme suojassa Ruotsin katastrofilta kiitos selväjärkisten virkamiesten ja maltillisten poliitikkojen. Tuli vuosi 2000 ja kuvaan astui "cityliberaalit" ja "metroseksuaalit" pienpuolueet (vihr., RKP, vas.), usein uudessa naisellisemmassa inkarnaatiossa. Katasrofin aineksent olivat valmiit. Cityliberaalit kävivät Tukholmassa ja toivat mukanaan Ruotsin monikulttuurisuusfarssin käsikirjoituksen. Ruotsi hyvästeli vieraat ilon kyynel silmäkulmassa, sulki rajansa ja ohjasi sosiaalitukishoppajaat Suomeen pelastakseen oman, konkurssin partaalla vaappuvan taloutensa.
Politiikassa pätee, että virheitä ei koskaan myönnetä. Ovathan poliitikot rajoitetulla mandaatilla istuvia päättäjiä. Virheen myöntäminen saisi kansan epäilemään poliitikon olevan epäpätevä (news-flash: tiesimme sen jo), jatkokausi voisi olla kortilla. Parempi silloin väittää jo reelinkiin upponneen laivan yhä kelluvan vakaasti kun tunnustaa rehellisesti että kohta maston nokan lippukin on pohjamudissa.
Monikulttuurisuusfarssi on jo siirtynyt toiseen näytökseen. Se, missä pidetään kiinni "totuudesta" vaikka jokainen ajatteleva olento ymmärtää, ettei mitään "totuutta" edes ole olemassa. Koska politiikassa ei myönnetä virheitä, monikulttuurisuusfarssin on pakko jatkua. Uskottavamman näytelmän luomiseksi leivotaan sitten kasaan erinäisiä rasismitutkimuksia ja rakennetaan salaliittoteorioita piilorasismista, jonka näkymättömyys itse asiassa todistaa sen olemassaolon. Jotta näyttelijöillä (neiti Brax, fru Thors & co.) olisi kivempi olla, kielletään lailla yleisö nauramasta väärässä kohdassa. Ja kas näin, "totuus" ei pala edes tulessa ja kaikilla on hauskaa - paitsi maksavalla yleisöllä.
No nyt kun niitä asiantuntijoita tuntuu olevan vaikka kuinka paljon, niin löytyykö kaikille töitä? Pitäisikö ruveta haalimaan jostain lisää rasisteja, joita sitten voitaisiin tunnistaa?
Quote from: Alfresco on 17.12.2010, 21:45:21
usein uudessa naisellisemmassa inkarnaatiossa.
En olisi ikinä uskonut, että lakkaan puolustelemasta omaa sukupuoltani, mutta tässä asiassa alan olla melko varma. Naiset johdossa ovat pilanneet Suomen.
Quote from: Servilia on 17.12.2010, 22:27:24
Quote from: Alfresco on 17.12.2010, 21:45:21
usein uudessa naisellisemmassa inkarnaatiossa.
En olisi ikinä uskonut, että lakkaan puolustelemasta omaa sukupuoltani, mutta tässä asiassa alan olla melko varma. Naiset johdossa ovat pilanneet Suomen.
Ikävä kyllä: samaa mieltä, sama kokemus. Oussit-tilanne, kuten muuan muksu määrittelisi. Noloa.
Hyvä! Tämä kotomaammehan vaikuttaa jo turhien asiantuntijoiden keskuskomitealta. kai se on sivistystä, jossa pitää olla tutkija joka analysoi päivittäin sitä, tuleeko kusi keltaisena vai kirkkaana. Odotan jännittyneenä, saammeko budjetista varattua rahat tämän otsikon ydinkysymyksen ratkaisuun :-\
Noin joka kuudennen viestin lukeneena on pakko todeta, että meillä täällä Suomessa on todella huutava pula ammattitaitoisista rasisteista?
QuoteRitva Valli painottaa rasismin ja syrjäytymisen torjumisen tehostamista. Rasismin asiantuntijuutta olisi lisättävä ja keskitettävä. Myös valtionavustuksia tulisi kohdentaa yhä ponnekkaammin suvaitsevaisuutta ja kulttuurista vuoropuhelua edistävään toimintaan.
---
Opisto panostaa opiskelijoiden keskinäiseen tutustumiseen ja monikulttuurisuus ulotetaan opettajien rekrytointiin asti.
Valde(Han) palkkaa opettajiksi lukutaidottomia aavikon kamelikuskeja?
Seuraavaksi rakennetaan keinohiekkadyynit, koska aavikot meiltä puuttuu?
Rasismin asiantuntijuus? Mitä tämä "asiantuntijuus" tarkoittaa?
Salattua munkkilatinaa?
En käsitä!
Quote from: Nanfung on 17.12.2010, 23:29:07
Noin joka kuudennen viestin lukeneena on pakko todeta, että meillä täällä Suomessa on todella huutava pula ammattitaitoisista rasisteista?
Totta. Minunkaan mielestäni pulaa ei ole rasismin asiantuntijoista, vaan pulaa on rasismista. Vaikka joka toinen kasvissyöjähörhöyliopistoanorektikko käykin loputonta sotaansa rasismia vastaan, niin vituttaahan se, kun rasismia ei näy ei kuulu, ellei leimaa tonttua rasistiseksi hahmoksi, tai tamperelaisia ihmissaastaksi, koska musta makkara (puolukkahillon kanssa vähän hiinä ja hiinä).
Ilmeisesti me ei vaan osata edes rasismia, kele.
Näkihän sen jo Päivi Lipposestakin, kuinka huutava pula meillä on rasismista. Puhumattakaan lukuisista pienemmistä kausteista, joita on paremman puutteessa revitelty. Eivät ne varmaan lopeta mokuttamista ennen kuin Suomessa on Euroopan suurin no-go-zone. Värinää pitää saada lisää!
Quote from: Servilia on 17.12.2010, 22:27:24
Quote from: Alfresco on 17.12.2010, 21:45:21
usein uudessa naisellisemmassa inkarnaatiossa.
En olisi ikinä uskonut, että lakkaan puolustelemasta omaa sukupuoltani, mutta tässä asiassa alan olla melko varma. Naiset johdossa ovat pilanneet Suomen.
Terve. Mitä kuuluu nainen Servilia?
Minä olen rasismin ja lemmen asiantuntija.
Quote from: Servilia on 17.12.2010, 13:59:37He loistivat toisten jakaman tiedon muistamisella, eivät omalla työllään.
Heh, hienosti sanottu.
Minä myös ilmoittaudun rasismin asiantuntijaksi. Se käyntikorttikin pitää teettää. Kyllä voidaan keksiä hienoja titteleitä. Eikös mamujen(=varsinaisten) eräs lempiammatti ole "tulkki", siis " " -merkeissä siksi, että oikeat tulkit ja kääntäjät ovat käsittääkseni yliopisto tai ammattikorkeakoulun suorittaneita. Mutta tittelin saa helpommin jos on varsinainen.
Mutta muistelisin, että joku firma on alkanut tuottaa moderointipalveluita, niin olisiko sinne haettaessa CV:ssä hyvä olla todistus siitä, että toimii Hommassa modena? Täällähän on kuulemma aivan kauheaa ratzizmia joka puolella, niin eikö silloin olisi helppoa vaan poistaa aina se viesti, mikä näyttää hommalaisen kirjoittamalta? (Jos joskus haen tuollaisesta firmasta töitä, niin sitä ennen laitan sen modehakumuksenkin menemään.)
Quote from: kaivanto on 18.12.2010, 01:12:26
Näkihän sen jo Päivi Lipposestakin, kuinka huutava pula meillä on rasismista. Puhumattakaan lukuisista pienemmistä kausteista, joita on paremman puutteessa revitelty. Eivät ne varmaan lopeta mokuttamista ennen kuin Suomessa on Euroopan suurin no-go-zone. Värinää pitää saada lisää!
Kuinka monta nettiratzizmin asiantuntijaa tarvitaisiin? Itse toivoisin, että sellaisia virkoja perustettaisiin 21 kappaletta. Yksi jokaista netsiä ja nettirasismirikosepäilyä kohti + yksi osatotirehtööri. Silloin samalla suhteella voitaisiin vaatia 16 000 rattijuopumusasiantuntijaa.
Jo tälläkin hetkellä on satoja sellaisia virkoja, mitkä voidaan lukea julkisrahoitteiseksi ammattiloukkaantujiksi. Kyllä niistäkin joku Petri käyttää yhden työviikon analysoiden sinun tätä loistavaa suoritusta (http://cms.hommaforum.org/index.php?option=com_content&view=article&id=422:on-netsi-kiljupaeissaeaen-aina-arvoitus&catid=3:tapahtumia&Itemid=11), ja etsii siitä jotain loukkaavaa. Voipi olla, että Jorse ja Miksu siellä jo kelaavat nauhoja edestakas, koska tuossahan lausutaan jotain ääneen (terkkuja sinne VKSV:hen!)
Tämän kaiken lisäksi pitää muistaa rasistiset rakenteet. Olen aina kannattanut Nikopolin ehdotusta:
Quote from: Nikopol on 06.05.2010, 16:43:50
Minusta rasistiset rakenteet ovat piilorasismia vakavampi yhteiskunnallinen ongelma. Ehdotan jokaiseen kaupunkiin suuria varikkoja joista suuret työkoneet lähtevät aamuisin purkamaa eteen sattuneita rasistisia rakenteita.
Näiden työkoneiden kuskeja voidaan myös pitää rasistisien rakenteiden purkamisen asiantuntijoina.
Aavistan jo tulevan rekrytointikampanjan iskulauseen:
"
Rasismin tunnistaminen - tuottava bisnes, tule Sinäkin mukaan jo tänään!"
olin, maahanmuuttoon liittyvissä ongelmisssa, asuin venäjällä kolmisen vuotta, siellä oli melko yksioikoinen suhtautuminen käkkäräpäihin; laita turpaan, jos et tunne.
tunnistin rasismin kavalan aallon pyyhkäisyn, haluaisin liittyä teihin, te suuret rasismin asiantuntijat; panu laturi, päivi lipponen, ja tontti(u).
lupaudun priva-marssiin, ja kohtaan kaiken rasismin päivin kera,päkä, älä mainitse sille upposukeltajalle mitään, että teidän kotouttamis bändin musta basisti, on teidän tulevan lapsenne isi.
Olen perustamassa konsulttitoimistoa, joka on erikoistunut rasisminpoistoon työpaikoilta yhteistyössä supon kanssa. Toimintatapa perustuu syvähaastatteluihin, joissa kartoitetaan haastateltavien ns. biaudet-kerroin. Testiin kuuluu 20 rasistisia asenteita kartoittavaa kysymystä. Enempää en voi tässä yhteydessä paljastaa.
Sen voin kuitenkin todeta, että hankkeen alkuvaiheessa testin luotettavuutta mitattaessa osoittautui, että JP Roos, Tarja Halonen, Supon johto ja eräät muut koehenkilöt eivät yltäneet hyväksyttäviin antirasismia viestittäviin arvoihin. Testipatteristo jouduttiinkin uusimaan, koska osottautui, että testikysymyksiin oli epähuomiossa sisällytetty kysymyksiä, jotka oletusarvoisesti pitivät valkoisia heteromiehiä potentiaalisina rasismin kohteina.
On jotenkin outoa, että rasismin asiantuntijoista on yhä pulaa maailmassa, jolla on käytettävissään sekä Adolf Hitlerin epäonnistunut että Mika Illmanin Suomen demla-juristipiireissä laajan suosion saavuttanut ali-ihmisteoria.
Islam on ainut merkittävä rasistinen ideologia Suomessa.
Islam on ainut poliittisesti korrekti rasistinen ideologia Suomessa.
Islam on ainut median ylistämä rasistinen ideologia Suomessa.
http://tulevaisuus.org/koraani/koraani.php?suura=9#5
"Rasismin asiantuntija" - millähän sellaiseen asiantuntijatehtävään pätevöidytään - oliskohan KKK:n jäsenyys riittävä näyttö pätevyydestä?