21-vuotias oululainen opiskelija puukotti miestä rajakyläläisessä ravintolassa sunnuntain vastaisena yönä kello kaksi.
Puukotettu joutui ambulanssilla sairaalahoitoon. Törkeästä pahoinpitelystä epäilty mies löydettiin myöhemmin asunnoltaan ja vietiin putkaan.
Ulkomaalaistaustainen mies oli puhuttanut kahta suomalaista naista, kun oululaismies oli ilmeisesti mustasukkaisuuttaan lyönyt puukolla puhuttajaa vartaloon ja olkapäähän.
Miehen vaatteet suojasivat häntä vartaloon osuneilta iskuilta, mutta olkapäähän lyöty isku vaati sairaanhoitoa.
Kaleva
http://www.kaleva.fi/uutiset/miesta-puukotettiin-rajakylassa/878756
Että tällasta. Rajakylässä asuu kohtuullinen määrä yliopistossa opiskelevia. Mikähän hamppupää asialla on ollut?
Ettei vaan se yksi laphalainen olisi asialla, joka taannoin esitteli kirvestä luennoitsijalle tuohien kera.
Nyt on siis taustaisenkin käymää keskustelua ruvettu kutsumaan toisen henkilön puhuttamiseksi. Tähän asti termi oli varattu vain poliisille, joka puhutti tai kuulusteli esim. raiskattua naista.
Miksi jo omalle asunnolleen palannut mies piti muuten repiä putkaan vaikka tiedossa oli, että varsinainen vangitseminen ei tullut olemaan edes mahdollista (ei, vaikka rikosnimikeenä oli se monikäyttöinen törkeä pahoinpitely)? Henkilöllisyyden tunnistus kun sinne asunnollekin oli kerran osattu ja kutsu kuulusteluun päiväsaikaan. Aivan turhaa ajeluttamista poliisilta.
Tuolla Rajakylässä asuu huomattava määrä paikallisia sosiaalitapauksia, ja maine on kehno jo viimeisen parinkymmenen vuoden ajalta. Kaupungin vuokratalot yllättäen levottomimpia, ympäröivä omakotialue on OK.
Olikohan tuossa kyse vain puhuttamisesta? voi olla etteivät tapahtumat menneet ihan noin, mutta mistä sen tietää.
Quote from: Kelpo Hääppönen on 21.11.2010, 18:56:33
Nyt on siis taustaisenkin käymää keskustelua ruvettu kutsumaan toisen henkilön puhuttamiseksi. Tähän asti termi oli varattu vain poliisille, joka puhutti tai kuulusteli esim. raiskattua naista.
Miksi jo omalle asunnolleen palannut mies piti muuten repiä putkaan vaikka tiedossa oli, että varsinainen vangitseminen ei tullut olemaan edes mahdollista (ei, vaikka rikosnimikeenä oli se monikäyttöinen törkeä pahoinpitely)? Henkilöllisyyden tunnistus kun sinne asunnollekin oli kerran osattu ja kutsu kuulusteluun päiväsaikaan. Aivan turhaa ajeluttamista poliisilta.
On vähintään kohtuullista heittää puukon kanssa heilunut idiootti putkaan. Sakkojaan tuo tuskin kykenee maksamaan, mutta saipahan edes hetkellisen harmistuksen kun vietti yön putkassa.
[OT]
Quote from: do.ut.des on 21.11.2010, 16:43:25Mikähän hamppupää asialla on ollut?
Mikähän saa sinut ajattelemaan, että hampulla olisi ollut jotain osuutta asiaan? Minä kun en ole kuullut
kenenkään ikinä missään syyllistyneen väkivaltarikokseen kannabiksen vaikutuksen alaisena (poislukien ehkä sekakäyttötapaukset... eipä tule sellaisiakaan juuri nyt mieleen).