Vajaat kaksi viikkoa sitten vastasynnyttänyt nainen oli alkanut vuotamaan melkoisesti verta Örebron yliopistosairaalassa, jolloin kätilö oli nähnyt parhaaksi kutsua lääkärin paikalle tilannetta tutkailemaan.
Lääkärin saapuessa paikalle, tuoreen äidin aviopuoliso oli hieman suuttunut.
Kun lääkäri oli astunut huoneeseen, synnyttäjän aviomies oli alkanut huutamaan ja kehotti lääkäriä poistumaan. Lääkäri ei noudattanut kehotusta, vaan meni potilaan luo, jolloin siippa kävi lekuriin käsiksi. Pian myös hyökkääjän veli yhtyi leikkiin ja karkasi tohtorisedän päälle äkkiarvaamatta takaapäin.
Poliisi jouduttiin kutsumaan paikalle tilannetta rauhoittamaan, minkä jälkeen äiti voitiin siirtää leikkaussaliin operoitavaksi.
Pahoinpidelty lääkäri on takasin työmaallaan, mutta hän ottanut yhteyttä sairaalan turvallisuudesta vastaavaan osastoon. Siellä on tarkoitus arvioida, kohdistuuko lääkäriin jotain uhkakuvia tai onko odotettavissa mahdollisia kostotoimenpiteitä kärhämän toisena osapuolena olleen perheen taholta.
Sairaalasta kerrottaan, että tapaus oli ensimmäinen laatuaan.
"Tarjoamme korkealuokkaista palvelua lääkärin sukupuoleen katsomatta. Meidän mielestämme mieslääkärit tulevat syrjityiksi, mikäli hoitavien lääkäreiden sukupuolesta esitettyjä toiveita alettaisiin täyttämään", kertoo lasaretin tiedottaja.
Nerikes Allehanda (http://na.se/nyheter/orebro/1.1014194-lakare-misshandlad-for-att-han-var-man)
Missään kohti ei sanota, että pahoinpitelijöille olisi tullut hyökkäyksestä seuraamuksia. Poliisi saapui mutta vain rauhoittamaan. Ainakaan tuon uutisen perusteella kunniakansalaiset eivät edes näytä lähteneen niskaperseotteella, joka on tavallisesti vähintä, mitä tuollaisesta ja tuollaisessa paikassa riehumisesta voi kuvitella seuraavan.
Eikö sairaalan turvallisuusosaston kumipuu ollut vielä kantanut satoa?
Sen hedelmällä olisi tilanne ollut rauhoitettavissa.
Tällaisessa tilanteessa pitäisi omaiset aina siirtää pois huoneesta. Etnisyydestä/uskonnosta riippumatta. Lääkärillä pitää olla työrauha.
Onpas Börje ja Håkani olleet mustasukkaisia lääkärille.
Quote from: Veli on 18.11.2010, 21:28:03
Onpas Börje ja Håkani olleet mustasukkaisia lääkärille.
Samaa mietin itsekin. Ei ole ollut Svantella tapana, mikä lie mieheen mennyt
Oliko siis niin, että aviomiehen velikin oli huoneessa näkemässä sen, mitä lääkärin silmille ei suotu?
Quote from: tietotyöläinen on 18.11.2010, 22:52:07
Oliko siis niin, että aviomiehen velikin oli huoneessa näkemässä sen, mitä lääkärin silmille ei suotu?
Ties vaikka oli epäselvyyksiä kumpi oli lapsen siittänyt.
Lainsäädännöllsesti ketju kulkee näin;
Musliminaisen kyseessä ollessa ensisijaisesti lääkärin täytyy olla musliminainen. Jos sellaista ei ole saatavilla, niin muslimimies. Jos näitä ei ole saatavilla, niin ei-musliminainen ja viimeisenä vaihtoehtona ei-muslimimies. Jos kyseessä on mieslääkäri (uskontokunnalla ei ole merkitystä), niin paikalla täytyy olla aviomies tai aviokelvoton sukulainen valvomassa toimenpidettä.
On uskonnollinen velvollisuus noudattaa yllä mainittua järjestystä.
Kyseessä on siis rasistinen ja sukupuolisyrjintään nojaava laki, mikä nyt ei varmaan suurimmalle osalle foorumilaisista tullut massiivisena yllätyksenä.
- Vouti
Quote from: Vouti on 18.11.2010, 23:36:47

Pilailet kai? toivottavasti....
Quote
Pilailet kai? toivottavasti....
<sarkasmi>
Kerron yleensä huonoja vitsejä
</sarkasmi>
Toki siis islamin lainsäädännön mukaan; ei Suomen. Olettaen että normaali kyyristely asian edessä jatkuu, niin eiköhän joku suvaitsija aja asian ainakin käytännön tasolla läpi Suomessakin. Säännöstö löytyy sellaisenaan vaikkapa Reliance of Travellerista kohdasta Book M - Marriage - m2.10 Engagement and Looking at the Opposite Sex - Doctors Treating Patients of the Opposite Sex s514.
- Vouti
Quote from: Vouti on 19.11.2010, 12:13:55

Huoh... älä säikyttele... minä jo luulin että tuollainen laki on JO säädetty ;D ;D
Täällä näytetään aivan isalmofobiseen tapaan kuviteltavan, ettei tekijät olleet ihan alkuperäissvenssoneja, vaan mamuja ja vieläpä muslimeja. Mikä ihme saa porukan otaksumaan moista, vaikkei uutisessa viitattu mitenkään hyökkääjien etnis-uskonnoliseen taustaan? Ettette vain olisi razzisteja kaikki tyynni. :roll:
"Sairaalasta kerrottaan, että tapaus oli ensimmäinen laatuaan."
Muuta ensimmäistä:
Ensimmäinen ruotsalainen itsemurhapommittaja.
Varmasti paljon muutakin ensimmäistä on tulossa....
Muutama vuosi lisää niin ruotsalaiset pääsevät yli näistä
hämmentävistä ensimmäisistä tapauksista ja tilanteet arkipäiväistyvät :P