Tasavallan presidentti Tarja Halonen on huolissaan asenteiden jyrkkenemisestä vähemmistöjä kohtaan. Presidentin mukaan mielipiteet rohjetaan nykyään esittää aiempaa kärjistetymmin internetin nimettömyyden turvin.
Ihmisoikeusliiton 30-vuotisjuhlassa Helsingissä puhunut Halonen esitti koventuneiden asenteiden syyksi köyhyyden ja syrjäytymisen lisääntymistä.
Presidentti otti puheessaan esimerkiksi romanit ja huomautti, että he joutuvat edelleen syrjinnän kohteeksi.
- Asujensa vuoksi romaninaiset erottuvat selkeästi valtaväestöstä ja joutuvat syrjityksi monissa arkipäivän tilanteissa, Halonen sanoi.
Halonen painotti, että päättäjät eivät saa puhua romanien päiden yli, vaan vähemmistöjen pitää päästä osallistumaan heitä koskevaan päätöksentekoon.
YLE Uutiset
http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2010/11/halonen_huolissaan_vahemmistoista_2138074.html
Kas kummaa. Itse en ole viime aikoina juurikaan havainnut keskusteltavan kansallispukuihin pukeutuvista Suomen romaneista. Sen sijaan porua on kyllä riittänyt kerjäämään saapuvista Romanian romaneista ja heidän edesottamuksistaan.Viimeinen omaa huomiotani herättänyt uutinen koski kuuden romanin työllistymistä laskettelukeskukseen, jonka omistaja kehui heidän ahkeruuttaan ja osaamistaan. Minusta se oli positiivinen uutinen.
http://omakaupunki.hs.fi/vantaa/uutiset/kalasataman_romanit_saivat_toita/
Quote from: juge on 12.11.2010, 21:01:52
- Asujensa vuoksi romaninaiset erottuvat selkeästi valtaväestöstä ja joutuvat syrjityksi monissa arkipäivän tilanteissa, Halonen sanoi.
Syrjitäänkös tuossa nyt sitten etnisyyden vuoksi vai kummallisen pukeutumisen vuoksi?
Olen aina ihmetellyt sitä, että sirkuspellen vaatteisiin pukeutuvat ihmiset valittavat sitä, että heitä kohdellaan eri tavalla.
Olen melko varma etten olisi itsekään erityisen menestynyt tai edes normaalina kohdeltu, jos pukeutuisin joka päivä kansallispukuun punakirjavine liiveineen ja valkoisine polvisukkineen.
Luulin otsikon perusteella, että Halonen olisi ollut huolestunut maahanmuuttajien ja ulkomaalaisten lisääntyneestä rikollisuudesta sekä/tai uuden maltillisen imaamin naista alistavista kommenteista, mutta ei tällä kertaa. Hän olikin huolestunut siitä, että kansalaiset pystyvät ilmaisemaan nykyään mielipiteensä liian helposti.
Quote from: Professori on 12.11.2010, 21:07:53
Kas kummaa. Itse en ole viime aikoina juurikaan havainnut keskusteltavan kansallispukuihin pukeutuvista Suomen romaneista. Sen sijaan porua on kyllä riittänyt kerjäämään saapuvista Romanian romaneista ja heidän edesottamuksistaan.Viimeinen omaa huomiotani herättänyt uutinen koski kuuden romanin työllistymistä laskettelukeskukseen, jonka omistaja kehui heidän ahkeruuttaan ja osaamistaan. Minusta se oli positiivinen uutinen.
http://omakaupunki.hs.fi/vantaa/uutiset/kalasataman_romanit_saivat_toita/
Periaatteessa on hieno juttu, että työ maistuu. Onkohan tässä kuitenkin pieni kohtaamisongelma. Suomessa on paljon työttömiä, mutta nämä romanit tekevät työtä halpaan hintaan. Heidän ei tarvitse (no, siis tarvisi, mutta..) maksaa veroja, eikä muitakaan maksuja, joten Suomalainen työntekijä ei ole samassa asemass.
Quote from: juge on 12.11.2010, 21:01:52
Presidentti otti puheessaan esimerkiksi romanit ja huomautti, että he joutuvat edelleen syrjinnän kohteeksi.
Haloselle ei ole tullut mieleen, että tämä voi johtua romanien käytöksestä.
Quote from: jopparai on 12.11.2010, 21:45:19
Periaatteessa on hieno juttu, että työ maistuu. Onkohan tässä kuitenkin pieni kohtaamisongelma. Suomessa on paljon työttömiä, mutta nämä romanit tekevät työtä halpaan hintaan. Heidän ei tarvitse (no, siis tarvisi, mutta..) maksaa veroja, eikä muitakaan maksuja, joten Suomalainen työntekijä ei ole samassa asemass.
Niin, en tarkoittanut "positiivisella", että palkkaaminen olisi välttämättä hyvä asia. Vaan että se uutisoitiin "positiivisessa hengessä".
On meillä siinä "kokokansan" Presidentti,jos Halovskajan kaudesta selvitään niin otetaan kunnon känni.
Onkohan tuo Haloska ollut ikinä huolissaan mistään muista kuin vähemmistöistä? Paljonkohan noita romaneita mahtuisi Haloskan nurkkiin asumaan?
Suomen p*skin presidentti >:(
Quote from: Kaustinen on 12.11.2010, 21:33:54
Quote from: juge on 12.11.2010, 21:01:52
- Asujensa vuoksi romaninaiset erottuvat selkeästi valtaväestöstä ja joutuvat syrjityksi monissa arkipäivän tilanteissa, Halonen sanoi.
Syrjitäänkös tuossa nyt sitten etnisyyden vuoksi vai kummallisen pukeutumisen vuoksi?
Olen aina ihmetellyt sitä, että sirkuspellen vaatteisiin pukeutuvat ihmiset valittavat sitä, että heitä kohdellaan eri tavalla.
Olen melko varma etten olisi itsekään erityisen menestynyt tai edes normaalina kohdeltu, jos pukeutuisin joka päivä kansallispukuun punakirjavine liiveineen ja valkoisine polvisukkineen.
Niinpä, ensimmäiseksi sinut kärrättäsiin putkaan teräaseen hallussapidosta julkisella paikalla...Turha siinä sitten olisi selittää että kuuluu kulttuuriin ja asuun.
Ilman puukkoa sitten kun pääsisi putkasta työhaasttateluun niin mällistelijöitä riittäsi kadulta lähtien ja lopuksi työhönottaja toteaisi että paikka on sattumoisin juuri minuutti sitten täytetty.
Sama tapahtuisi uudestaan ja uudestaan, lopuksi olisit kävellyt lapikkaasi rikki ja sossuun pyytämään rahaa uusien ostoon...Siellä suvistäti sanoisi topakasti että kyllä kusiluistien tarvitsee riittää, ei aikuisen miehen tarvitse kulkea lapikkaissa.
Ja taas kävisi niin että turha olisi selittää että kuuluu kulttuuriin ja asuun.
Itse asiassa, tämä skenaariohan kuuluisi testata, perustuslakihan sanoo että kaikki ovat lain edessä tasaravoisia ja ketään ei saa perusteetta syrjiä (Tosin perusteeksi annettaisin että olet VHM ja et nauti perustuslain suojaa) ;D
Halonen on tehnyt karhunpalveluksen kaikille tulevaisuuden naispolitiikoille.
Ei koskaan enää...
Quote from: control on 12.11.2010, 22:39:28
Jokseenkin omituista, että samaan aikaan kun kolmen kuukauden ehkäisypillerit myydään hintaan 6,90€, valitellaan työvoimapulasta ja koko media on valjastettu tukemaan kansainvaellusta jostain Afrikan pimeimmistä kolkista. Mikä tulos saavutettaisiinkaan jos sama tarmo kohdistettaisiin suomalaisten lisääntymishaluun, lapsilisiin jne. Tulisi varmasti halvemmaksikin.
Itse asiassa tämän kansainvälisen massamuuton tärkein syy on totaalisen epäonnistunut kehitysapu: sen sijaan että olisimme keskittyneet korjaamaan elämän edellytyksiä, veimme mustaan Afrikkaan rokotukset, puhtaan veden, terveydenhoidon yms, joiden seurauksena väestö räjähti ja purkautuu nyt kohti pohjoista. Nyt sitten kisataan siitä, kuka saa eniten tätä hyvää: eri eurooppalaiset kansallisuudet kilpailevat tästä hyvästä discorahan määrällä ja muilla työvoimapulan pelastajaksi tarjotuilla etuuksilla. Suomi oli tässä pelissä vuosikaudet luuseri, mutta on muutaman viime vuoden aikana onnistunut innovoimaan uusia menestystuotteita kuten perheenjäsenten ilmaiset lennätykset Suomeen.
Quote from: kale vale on 12.11.2010, 22:42:55
Halonen on tehnyt karhunpalveluksen kaikille tulevaisuuden naispolitiikoille.
Ei koskaan enää...
Näinhän se on. Toisaalta nyt kun olemme nähneet naispresidentin ja -pääministerin, joten ehkä tästä eteenpäin naisetkin valitaan kyvykkyyden mukaan, eikä pelkästään X-kromosomien lukumäärän perusteella.
Halosen akkakin voisi jo vihdoin tajuta, että Suomi ei ole vähemmistöjen Suomi. Vähemmistöillä täytyy olla oikeutensa. Mutta tiettyyn rajaan asti.
Kuka perustaisi sen heteromiesten liito(n)! Alkaa jo pikkuhiljaa sitä tarvita!! Prkl:
Quote from: juge on 12.11.2010, 21:01:52
Tasavallan presidentti Tarja Halonen on huolissaan asenteiden jyrkkenemisestä vähemmistöjä kohtaan.
- - -
Presidentti otti puheessaan esimerkiksi romanit ja huomautti, että he joutuvat edelleen syrjinnän kohteeksi.
- Asujensa vuoksi romaninaiset erottuvat selkeästi valtaväestöstä ja joutuvat syrjityksi monissa arkipäivän tilanteissa, Halonen sanoi.
YLE Uutiset
http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2010/11/halonen_huolissaan_vahemmistoista_2138074.html
Oletan tuon perusteella että Mäntyniemessäkin pyörähtelee, vaikkapa esimerkiksi kodinhengettären ominaisuudessa, ainakin yksi heimoasuinen romaninainen.
Kyllä yhä pahemmin tökkivät nämä lausunnot vähemmistöjen puolesta erikseen, miksi, oi miksi ei löydy ymmärrystä sille, että tämä "positiivinen syrjintä" vain lisää vastakkainasettelua ja kaunaa:
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/105963-ita-helsingissa-saa-huonompaa-palvelua
QuoteAla-Outisen mukaan maahanmuuttajien omistusasumista pitäisi tukea ja välttää vähävaraisten keskittymistä tiettyihin taloihin.
Poistin kaksi viestiä. Asiallisempaa otetta, hyvät herrat.
Quote from: Professori on 12.11.2010, 21:07:53
..uutinen koski kuuden romanin työllistymistä laskettelukeskukseen, jonka omistaja kehui heidän ahkeruuttaan ja osaamistaan. Minusta se oli positiivinen uutinen.
http://omakaupunki.hs.fi/vantaa/uutiset/kalasataman_romanit_saivat_toita/
Mikä ettei. Minulle herätti kysymyksen tällainen epäolennainen asia:
"Paul Stamatie korjailee autoja ja muita koneita. Hän oli mekaanikkona BMW:n tehtaalla Romaniassa kunnes tehdas suljettiin."
Joku varmaan tietää paremmin, mutta käsittääkseni BMW:llä ei ole ollut autotehdasta Romaniassa. Jotain alihankintaa tai johdotusten kokoamista siellä lienee ollut.
http://www.just-auto.com/news/german-company-to-build-new-automotive-wiring-plant-in-southwest_id83879.aspx
Ainakaan BMW:n tehdaslistalla vuodelta 2002 ja sellaista ei ole.
Munich
Dingolfing
Landshut
Regensburg
Berlin
Leipzig (from 2005)
Steyr (Austria)
Spartanburg (USA)
Rosslyn (South Africa)
Oxford and Hams Hall (Great Britain)
http://www.usautoparts.net/bmw/bmw/plants.htm
"Hoi sie kalapia poikaaa,anna mie soita siun kännylläää"Mulla on nyt vähän kiire.."haista sie vittuinn"
Katkelma keskustelutuokiosta kansallisasuisen naisen kanssa ostarilla.
Harmaa,hillitty käytös oli valttia.ties vaikka henki säästyi.
Ei sitä koskaan tiedä jos vaikka Feija istuu lähellä 9mm taskussa.
Quote from: OTU on 13.11.2010, 00:00:40
Quote from: Professori on 12.11.2010, 21:07:53
..uutinen koski kuuden romanin työllistymistä laskettelukeskukseen, jonka omistaja kehui heidän ahkeruuttaan ja osaamistaan. Minusta se oli positiivinen uutinen.
http://omakaupunki.hs.fi/vantaa/uutiset/kalasataman_romanit_saivat_toita/
Mikä ettei. Minulle herätti kysymyksen tällainen epäolennainen asia:
"Paul Stamatie korjailee autoja ja muita koneita. Hän oli mekaanikkona BMW:n tehtaalla Romaniassa kunnes tehdas suljettiin."
Joku varmaan tietää paremmin, mutta käsittääkseni BMW:llä ei ole ollut autotehdasta Romaniassa. Jotain alihankintaa tai johdotusten kokoamista siellä lienee ollut.
Heh, mitäpä tuollaisilla on väliksi. Täyttä offtopikkia joten saa vaikka poistaa modet jos tahtovat: Olin nuorena töissä pari vuotta baijerissa, ovat muuten kotiseudustaan ylpeää väkeä, juttelevaisia ovat, vähän voisi vaikka verrata Itä-Suomeen. Samaa soisi Suomeenkin. VHM-paitojen sijaan voisi olla jotain "Olen suomalainen eikä se mua hävetä yhtään"- paitoja, jotta asia tulisi selväksi muillekin, tuo vhm on vähän semmoinen ettei sitä heti arvaa mistä on kyse, ulkomaiset ei suomalaisia hauku, enempikin tykkäävät meistä, paitsi nämä kotimaan ja naapurimaan hurrit.
Eli ajattelin vaalipaidoiksi jos Jussi tahtoisi vaikka myydä.
Ylpeä suomalaisuudesta voisi olla myyvämpi, mutta ylpeä on ikävä sana, jotenkin ylimielisyyteen viittaava. Miten olisi vaikka "äänestän numeroa xx(tai nimi)" eteen ja taakse "kannatan suomalaisuutta" taikka vaikka molemmat eteen.
Quote from: juge on 12.11.2010, 21:01:52
Tasavallan presidentti Tarja Halonen on huolissaan asenteiden jyrkkenemisestä vähemmistöjä kohtaan. Presidentin mukaan mielipiteet rohjetaan nykyään esittää aiempaa kärjistetymmin internetin nimettömyyden turvin.
Ihmisoikeusliiton 30-vuotisjuhlassa Helsingissä puhunut Halonen esitti koventuneiden asenteiden syyksi köyhyyden ja syrjäytymisen lisääntymistä.
Presidentti otti puheessaan esimerkiksi romanit ja huomautti, että he joutuvat edelleen syrjinnän kohteeksi.
- Asujensa vuoksi romaninaiset erottuvat selkeästi valtaväestöstä ja joutuvat syrjityksi monissa arkipäivän tilanteissa, Halonen sanoi.
Halonen painotti, että päättäjät eivät saa puhua romanien päiden yli, vaan vähemmistöjen pitää päästä osallistumaan heitä koskevaan päätöksentekoon.
YLE Uutiset
http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2010/11/halonen_huolissaan_vahemmistoista_2138074.html
se on perin ikävää, että romaninaisia hyljeksitään heidän käyttämien hameiden vuoksi, mutta puututaan nyt ensin ongelmiin, jotka kohdistuvat suurempaan väkijoukkoon. Esimerkiksi Helsingin kaupunki kehottaa syrjimään suomalaisia heidän alkuperänsä vuoksi:
Helsingin kaupunki: Rasismin ja etnisen syrjinnän ehkäiseminen Helsingin kaupungin toiminnassa
"Esimerkiksi työhönotossa voidaan ottaa huomioon hakijan etninen tausta palkkaamalla tehtävään työmarkkinoilla aliedustettuun ryhmään kuuluva henkilö, vaikka tämä ei olisi aivan yhtä pätevä kuin paremmin edustettuun ryhmään kuuluva."
http://hommaforum.org/index.php/topic,37109.msg504460.html#msg504460
miten presidenttimme puuttuu tähän syrjintään?
onko kukaan Helsingin kaupunginvaltuutettu puuttunut vielä asiaan? olisi ainakin aihetta?
Quote from: Ammadeus on 13.11.2010, 13:35:09
"Hoi sie kalapia poikaaa,anna mie soita siun kännylläää"Mulla on nyt vähän kiire.."haista sie vittuinn"
Katkelma keskustelutuokiosta kansallisasuisen naisen kanssa ostarilla.
Harmaa,hillitty käytös oli valttia.ties vaikka henki säästyi.
Ei sitä koskaan tiedä jos vaikka Feija istuu lähellä 9mm taskussa.
Ei istu. Laittoma käsi-aseet, samoin-kuin muut aseet, ml."vaarivainaanBaikal" on kielletty Suomessa.
Ai niin,turha oli kauhuni siinä tapauksessa.
Quote from: juge on 12.11.2010, 21:01:52
Halonen painotti, että päättäjät eivät saa puhua romanien päiden yli, vaan vähemmistöjen pitää päästä osallistumaan heitä koskevaan päätöksentekoon.
YLE Uutiset
Eikö vähemmistöihin kuuluvilla kansalaisilla ole aivan normaalit oikeudet, kuten äänioikeus ja sananvapaus? Mitä enemmän tarvitaan? Jotain ties kenen nimittämiä heimojohtajia neuvottelemaan päättäjien kanssa?
Quote from: Ammadeus on 13.11.2010, 22:55:08
Ai niin,turha oli kauhuni siinä tapauksessa.
Enemmänkin olen huolestunut suvaitsevaistoista joka kirvein ja keittöveitsin halajavat pilkkomaan Perussuomalaisia ja heidän kannattajakseen epäiltyjä ;D ;D