QuotePuolueet valmiita maahanmuuttokeskusteluun
Vuoden 2003 vaaleissa Tony Halme ratsasti eduskuntaan jyrkillä ulkomaalaisvastaisilla puheilla ja komealla äänisaaliilla. Äänet tulivat Helsingin lähiöistä, joissa monen olisi luullut innostuvan pikemminkin työn, työttömyyden ja hyvinvointipalvelujen teemoista kuin puolirasistisesta leukailusta.
Tällä kerralla muut puolueet osaavat olla hereillä. Kaikilla on omat maahanmuuttopoliittiset linjauksensa, joillakin jopa kahdet.
SDP:n kansanedustaja Maarit Feldt-Ranta ei pidä persujen pelkoa syynä puolueiden aktivoitumiseen maahanmuuttopolitiikassa.
– Kyse ei ole taktikoinnista vaan ilmiön merkityksen muuttumisesta, Feldt-Ranta vakuuttaa.
Vuosien mittaan Suomessa melko tuore ilmiö on vakiintunut ja noussut yleispoliittiseksi kysymykseksi.
Feldt-Ranta ei myöskään allekirjoita usein esitettyä väitettä, että muut puolueet olisivat lähteneet myötäilemään perussuomalaisia. Ei ainakaan SDP.
Feldt-Ranta on ollut viimeiset kymmenisen vuotta muotoilemassa puolueensa linjaa maahanmuuttokysymyksiin, eikä se ole heittelehtinyt.
Jotkut sallivat vihapuheen
Vasemmistoliiton puoluesihteerin Sirpa Puhakan mielestä puolueiden ohjelmista ei löydy rasismia tai muutakaan etnistä syrjintää.
– Kyse on lähinnä siitä, miten salliva ilmapiiri puolueessa on vihapuheelle. Minusta perussuomalaisilla ja kokoomuksessa kulttuuri on tässä suhteessa sallivampaa.
Myös internet on luonut uuden tilanteen. Siellä ei vaadita samanlaista varovaisuutta ja harkintaa, kuin julkisissa esiintymisissä.
– Se voi helposti kääntyä ennakkoluulojen levittämiseksi ja vihapuheeksi.
Toisaalta verkosta löytyy nykyisin helpommin myös vasta-argumentteja.
– Myös oikean tiedon levittäjät ovat aktivoituneet. Ja se on erinomainen asia.
Pohjolan Työ (http://www.pohjolantyo.fi/fi/nayta/uutinen/12892916408192?alue=valtakunnalliset)
Quote from: Iloveallpeople on 09.11.2010, 17:26:19
QuotePuolueet valmiita maahanmuuttokeskusteluun
– Myös oikean tiedon levittäjät ovat aktivoituneet. Ja se on erinomainen asia.
Pohjolan Työ (http://www.pohjolantyo.fi/fi/nayta/uutinen/12892916408192?alue=valtakunnalliset)
Tässä näkyy vasemmistolle tyypillinen ajatus valistuneesta etujoukosta, joka osaa ajatella kansan puolesta mikä sen todellinen etu tai kuten tässä jopa totuus on.
QuoteKyse on lähinnä siitä, miten salliva ilmapiiri puolueessa on vihapuheelle. Minusta perussuomalaisilla ja kokoomuksessa kulttuuri on tässä suhteessa sallivampaa.
Olisi ollu ihan kiva kuulla joku esimerkki, että millaisia "vihapuheita" persuissa ja kokoomuksessa on pidetty. Ja tällä en tarkoita esim. puolueristeilyillä takahikiän varavaltuutettujen kännijuttuja. Ilmeisesti sana "rasismi" on kokemassa semmoisen inflaation, että on siirrytty puhumaan "vihapuheista".
Quote from: Anssi Sarvi on 09.11.2010, 17:38:06
Ilmeisesti sana "rasismi" on kokemassa semmoisen inflaation, että on siirrytty puhumaan "vihapuheista".
Tai olisiko kyseessä yksinkertaisesti siitä että nämä "viharikokset" ovat olleet viime aikoina paljon julkisuudessa. "Vihapuhe" on melkein kuin "viharikos". En tiedä.
Quote from: Professori on 09.11.2010, 17:44:39
Quote from: Anssi Sarvi on 09.11.2010, 17:38:06
Ilmeisesti sana "rasismi" on kokemassa semmoisen inflaation, että on siirrytty puhumaan "vihapuheista".
Tai olisiko kyseessä yksinkertaisesti siitä että nämä "viharikokset" ovat olleet viime aikoina paljon julkisuudessa. "Vihapuhe" on melkein kuin "viharikos". En tiedä.
vai voiskos olla niin, että "vastapuolta" vaan vituttaa (tulevakin) tappio?
Quote from: Professori on 09.11.2010, 17:31:52
Quote from: Iloveallpeople on 09.11.2010, 17:26:19
QuotePuolueet valmiita maahanmuuttokeskusteluun
– Myös oikean tiedon levittäjät ovat aktivoituneet. Ja se on erinomainen asia.
Pohjolan Työ (http://www.pohjolantyo.fi/fi/nayta/uutinen/12892916408192?alue=valtakunnalliset)
Tässä näkyy vasemmistolle tyypillinen ajatus valistuneesta etujoukosta, joka osaa ajatella kansan puolesta mikä sen todellinen etu tai kuten tässä jopa totuus on.
Minulle vain tuli heti mieleen Homma ja sen aktiiviset tiedonlevittäjät :0
keitä nämä oikean tiedon levittäjät ovat? Mistä oikean tiedon tunnistaa? Onko tieto väärää jos se on epämieluista?
No Hommaahan se tarkoitti tietysti.
Quote from: Iloveallpeople on 09.11.2010, 17:26:19
QuotePuolueet valmiita maahanmuuttokeskusteluun
Toisaalta verkosta löytyy nykyisin helpommin myös vasta-argumentteja.
– Myös oikean tiedon levittäjät ovat aktivoituneet. Ja se on erinomainen asia.
Pohjolan Työ (http://www.pohjolantyo.fi/fi/nayta/uutinen/12892916408192?alue=valtakunnalliset)
Nämä
oikean tiedon levittäjät jotka ovat aktivoituneet, ovat? Nimiä kiittos! :flowerhat:
Quote from: pakruti2c263 on 09.11.2010, 19:59:04
Quote from: Iloveallpeople on 09.11.2010, 17:26:19
QuotePuolueet valmiita maahanmuuttokeskusteluun
Toisaalta verkosta löytyy nykyisin helpommin myös vasta-argumentteja.
– Myös oikean tiedon levittäjät ovat aktivoituneet. Ja se on erinomainen asia.
Pohjolan Työ (http://www.pohjolantyo.fi/fi/nayta/uutinen/12892916408192?alue=valtakunnalliset)
Nämä oikean tiedon levittäjät jotka ovat aktivoituneet, ovat? Nimiä kiittos! :flowerhat:
Roope. (http://hommaforum.org/index.php/topic,36875.msg501824.html#msg501824)
Kyllä tämän hetken ehdoton oikea tiedon levittäjäTM on epäilemättä Rähmis. Minusta hänen ansionsa viimeaikoina on ollut kiistaton.
Quote from: Professori on 09.11.2010, 21:05:53
Kyllä tämän hetken ehdoton oikea tiedon levittäjäTM on epäilemättä Rähmis. Minusta hänen ansionsa viimeaikoina on ollut kiistaton.
Tämmönen nörde aina nöyränä kunnioittaa lukuja. Mutta Homma illman Rähmistä olisi lettu illman hilloa...
Oikeaa "tietoa" maahanmuutosta on suvisten mielestä vain se että maahanmuutto on ihanaa ja voimavaraistavaa kultamunien hautomista.
Heh he, ei tuota kansa enää usko ;D
Se, että vanhat puolueet ovat valmiita nyt maahanmuuttokeskusteluun, johtuu yksinkertaisesti paniikista. Tästä juuri nähtiin hyvä esimerkki, kun Vihreiden puheenjohtaja esitteli uusia ajatuksia kielitaidon ja taloudellisten tukien yhteydestä. Näytti siltä, että itsäänkin salaa nauratti tilanne - olivatpahan nyt vihdoin keksineet jotain, millä nuoleskella suomalaisia.
Quote from: Lodi on 09.11.2010, 23:00:32
Se, että vanhat puolueet ovat valmiita nyt maahanmuuttokeskusteluun, johtuu yksinkertaisesti paniikista. Tästä juuri nähtiin hyvä esimerkki, kun Vihreiden puheenjohtaja esitteli uusia ajatuksia kielitaidon ja taloudellisten tukien yhteydestä. Näytti siltä, että itsäänkin salaa nauratti tilanne - olivatpahan nyt vihdoin keksineet jotain, millä nuoleskella suomalaisia.
Minä en ymmärrä tuota hallituspuolueiden halua puhua. Minusta hallituksen tehtävä on toimia, eikä puhua toimimisesta. Tässä on vielä puoli vuotta aikaa toimia. Täytyy olla harvinaisen tyhmä äänestäjä, jos uskoo jotain epämääräisiä lupauksia maahanmuuton rajoittamisesta tai asioiden edellyttämisestä maahanmuuttajilta. Ensiksi vaikka voisivat perua kaikka aikeet helpottaa kansalaisuuden saamista.
Keskustellaan, keskustellaan, keskustellaan. Ja saadaan lopulta kaikki keskustelemaan keskustelusta jossa keskustellaan keskustelusta :facepalm:
Quote from: Anssi Sarvi on 09.11.2010, 17:38:06
QuoteKyse on lähinnä siitä, miten salliva ilmapiiri puolueessa on vihapuheelle. Minusta perussuomalaisilla ja kokoomuksessa kulttuuri on tässä suhteessa sallivampaa.
Ilmeisesti sana "rasismi" on kokemassa semmoisen inflaation, että on siirrytty puhumaan "vihapuheista".
Juuri tuosta on kyse. Rasismikortin jatkuva heiluttaminen on aikaansaanut kortin rajun inflaation.
Koska rassekortti on menettänyt tehoaan tiedostavat joukot ovat kehittäneet uuden termin "vihapuhe" jota poliitikot ja media nyt ahkerasti saarnaa jotta se tarttuisi jokaisen takahikiänkin mummon ja vaarin kaaliin. Valistunut arvaukseni on että viitteitä vihapuheeseen saadaan ennen vaaleja kuulla kiihtyvällä tahdilla joka tuutista ja jokaisen poliitikon suusta.
Nähdäkseni rassekortti murskattiin osittain maahanmuuttokriitikkojen taholta nolaamalla huumorin keinoin rassekortilla viuhkovat suvikset. Mielestäni vihapuheelle pitäisi tehdä samoin. Eli kaikki kirjoitustaitoiset nuivat irvileuat ja netsittyneet rääväsuut: areena on teidän.
Vihapuheessa olisi muuten taas oiva aihe Halla-aholle kirjoittaa pakina scriptaan ja selittää suurelle yleisölle mistä uudessa sanassa on kyse. Eli tehdä termin haltuunotto jo ennen kuin vyörytys on kunnolla edes alkanut.
Quote from: AmericanBoxer on 10.11.2010, 09:21:21
Keskustellaan, keskustellaan, keskustellaan. Ja saadaan lopulta kaikki keskustelemaan keskustelusta jossa keskustellaan keskustelusta :facepalm:
Tätähän se on. Ollaan tarkkailuasemissa valmiina. Mutta mitään konkreettista ei kumminkaan tehdä. Ei edes puhuta itse asiasta. Pelätään ja vapistaan kuin kuilun reunalla seisoessa. Jonkun on tehtävä aloite ja se on PerusS:n heiniä
nyt. Odotamme Timo Soinin avaavan sanaisen arkkunsa kevään vaalikeskusteluissa juuri tästä maahanmuuttoaiheesta.