QuotePerussuomalaisten katto taitaa jo tulla vastaan
Artikkeli (17.10.2010)
Perussuomalaisten kannatus on noussut uuteen huippuunsa, peräti 12,5 prosenttiin, kun eduskuntavaaleihin on aikaa enää puoli vuotta. Vihreät jäävät 8,9 prosentilla ja vasemmistoliitto 8,2 prosentilla selvästi perussuomalaisten taakse. Tämä käy ilmi Helsingin Sanomien (15.10.) Suomen Gallupilla teettämästä kyselystä.
Kilpa neljänneksi suurimman puolueen asemasta näyttää siis kääntyvän selväksi perussuomalaisten voitoksi, ja vihreät ovat alamaissa. Perussuomalaiset näyttää keränneen kannatustaan edelleen kolmelta suurimmalta puolueelta ja viime kuukausina yhä enemmän myös kokoomukselta: gallup mittaa kokoomukselle tasan 22 prosentin, SDP:lle 19,7 prosentin ja keskustalle 18,9 prosentin kannatuksen.
Perussuomalaisten nousu on jatkunut pitkään, mutta on vahvat perusteet olettaa, että katto on tullut vastaan. Perussuomalaiset kun ei ole maahanmuuttokritiikkinsä ja muutoinkin pääosin vain muiden puolueiden arvostelun sijaan tarjonnut itse mitään uutta poliittiseen keskusteluun. Missä ovat perussuomalaisten todelliset avaukset vaikkapa nuorisotyöttömyyden nujertamiseksi?
Karjalaisen (16.10.) ja viiden muun maakuntalehden kyselyn mukaan suomalaiset kokevat edelleenkin työttömyyden yhteiskuntamme merkittävämmäksi ongelmaksi: 25 prosenttia vastaajista nostaa avoimeen kysymykseen vastatessaan työttömyyden ykkösongelmaksi. Eriarvoisuutta pitää suurimpana ongelmana 10 prosenttia sekä epäluottamusta poliitikkoihin ja siihen liittyviä korruptiota ja vaalirahasotkuja 9 prosenttia vastaajista.
Näistä etenkin vaalirahasotku mutta myös eriarvoisuuden tunne ovat varmasti lisänneet juuri näillä asioilla ratsastaneiden perussuomalaisten kannatusta, mutta pelkkä tyytymättömyyden lietsonta ei voi kantaa nykyistä pidemmälle.
On toki mahdollista, että perussuomalaisten nousu jatkuu tästäkin. Se edellyttää kuitenkin sitä, että se alkaa esittää vakavasti otettavia vaihtoehtoja työttömyyden ja syrjäytymisen kaltaisten ongelmien korjaamiseksi ja että äänestäjät näistä vaihtoehdoista vakuuttuvat. Se ei taida kuitenkaan olla tämän populistisen puolueen tie, vaan pikemminkin perussuomalaiset jatkanevat entistä menoaan, "takovat, kun rauta on kuumaa".
Vaikka kokoomus on yhä selvästi piikkipaikalla, kolmen suurimman puolueen kilpa näyttää tasoittuvan vaalien lähestyessä. Etenkin SDP on pitänyt viime kyselyissä kohtuullisesti pintansa, kun taas kokoomuksen ja keskustan kannatus on lievässä laskussa. Keskustan kannatus on jatkanut laskuaan pienen puheenjohtaja- ja samalla pääministerivaihdosta seuranneen piristymisen jälkeen. Tämä asetelmien tasoittuminen tietää mielenkiintoista vaalikamppailua.
http://www.karjalainen.fi/scripts/edoris/edoris.dll?tem=lsearchart&search_iddoc=6580644
Eikö kaikki enemmän kuin edellisvaaleissa ole nousua? Että paljonko ps:n kannatus oli edellisissä vaaleissa?
Quote from: normi on 18.10.2010, 09:19:22
Eikö kaikki enemmän kuin edellisvaaleissa ole nousua? Että paljonko ps:n kannatus oli edellisissä vaaleissa?
Olin persujen kunnallisvaalivalvojaisissa kun leuat loksahtelivat ja kilju virtasi. Olisiko ollut 5,2.
Perussuomalaisten katto on korkeammalla kuin Karjalainen olettaa. Tähän asti kaikissa vaaleissa kannatusprosentin virheprosentin yläraja on paukkunut puhki. Tämä johtuu siitä että kannattajissa on melkoinen joukko sellaisia, joilta ei kysytä tai ei voida kysyä poliittista kantaa tai mitään muutakaan. Kaikilla ei ole kännykkää ja/tai tietokonetta käytettävissä. Pitäisi tehdä vaivalloinen ovelta ovelle kysely.
Quote from: KarjalainenPerussuomalaisten nousu on jatkunut pitkään, mutta on vahvat perusteet olettaa, että katto on tullut vastaan. Perussuomalaiset kun ei ole maahanmuuttokritiikkinsä ja muutoinkin pääosin vain muiden puolueiden arvostelun sijaan tarjonnut itse mitään uutta poliittiseen keskusteluun.
Ne tekevät sen itse. Muiden puolueiden teot ja valtamedian loanheitto satavat viikottain Perussuomalaisten laariin.
Quote from: Paul Ruth on 18.10.2010, 09:26:21
Quote from: normi on 18.10.2010, 09:19:22
Eikö kaikki enemmän kuin edellisvaaleissa ole nousua? Että paljonko ps:n kannatus oli edellisissä vaaleissa?
Olin persujen kunnallisvaalivalvojaisissa kun leuat loksahtelivat ja kilju virtasi. Olisiko ollut 5,2.
Jos ja kun ensi keväänä PS on vaalivoittaja, niin kannatusprosentin kaksinkertaistuminen on kertakaikkiaan loistava tulos. Minusta esimerkiksi 7-8 prossakkin on jo tosi hyvä. Toki 12,5 -17,5 on ihan mahdollista.
Nyt peräänkuulutetaan että on muka aattellista tyhjyyttä?? aika outoa, minusta juuri vanhoilla puolueilla on aatteet heitetty nurkkaan jo aikoja sitten ja onttous vaivaa juuri näitä laskevia puolueita.Vihreillä on aatteita, mutta kuinka kauan hulluus heitä kantaa? Homoilu voi taas tuoda kannatuspiikin, mutta pysyykö käyrä yläviistossa vaalehin asti. Enteitä vihreiden lerpahduksesta alkaa olla ilmassa.
Quote from: normi on 18.10.2010, 09:38:38Vihreillä on aatteita, mutta kuinka kauan hulluus heitä kantaa?
*Repeilee.* Niinpä.
QuotePerussuomalaiset kun ei ole maahanmuuttokritiikkinsä ja muutoinkin pääosin vain muiden puolueiden arvostelun sijaan tarjonnut itse mitään uutta poliittiseen keskusteluun. Missä ovat perussuomalaisten todelliset avaukset vaikkapa nuorisotyöttömyyden nujertamiseksi?
Tota noin... Missä ovat muiden puolueiden todelliset avaukset vaikkapa nuorisotyöttömyyden nujertamiseksi?
Oikeasti?
Perussuomalaisilla on sentään maahanmuuttokritiikkinsä. Muiden puolueiden substanssi tuntuu rajoittuvan Perussuomalaisten arvosteluun.
Tämä on osa sitä paskamyrskyä, joka on pakko aloittaa, koska razze-mocutus-teema ei enää vedä.
Nyt kritiikki on muuttunut sofistikoituneemmaksi, kaivataan "ajattelua".
No minäpäs vastaan Karjalaiselle. Jussi joskus muistini mukaan pohdiskeli, kuinka paljon vanhustenhuolto ja useat muut asiat ovat parantuneet sitten edellisten vaalien. Jokaiselle siis pohdintatehtävä: Miten Helsingin vanhustenhuolto on parantunut siitä, kun pidettiin viimeisimmät kunnallisvaalit?
Valtapuolueethan lupasivat kaikenlaista teemaan liittyen. Samaa voi kysellä eduskuntavaaleistakin, miten vanhustenhuolto on parantunut sitten keskustan valtaisan vaalivoiton?
:roll:
Karjalaisen toimittaja toki tietää, että ei yksi puolue tai edustaja mitään muuta. Asiat muuttuvat politiikassa hitaasti, omia teitään ja polkujaan, kun erilaisia kauppoja tehdään.
Se, mikä tämän tyypin toimittajia suunnattamasti tosiasiassa häiritsee, on, että keskustelu ei ole enää heidän hallinnassaan. Enää kukaan ei usko razzeen ja mocutukseen ja ihaniin rikastaviin vaikutuksiin. Karjalainen, HS, HBL, Vihreä Lanka ja muut ovat käyttäneet uskomattoman määrän palstatilaa monigyldyyrin ihannointiin, mitä erilaisimmin, osin kekseliäinkin keinoin, myönnettäköön se.
Tästä huolimatta tulokset eivät olleet haluttuja: ihmiset ovat arkipäivässään nähneet, miten lehdistön vähättelemät ja salaamat suuren maailman ilmiöt ovatkin yhtäkkiä arkipäivää. Useat lähiöt ovat muuttuneet aivan varkain maahantuloyläluokan temmellyskentiksi, joissa valtaa käyttää etninen klikki, white flightin muuttuessa totiseksi todeksi. Kuka uskoi, että näin kävisi, näin nopeasti.
Varissuo, Itä-Hki ja monet muut paikat ovat tikittäviä aikapommeja. Vaikka lehdistö vaikenee, kansalaiset huomaavat tämän. Kiitos Jussin ja monien muiden älykkäiden kommenttien, itsestäänselvyyksinä pidettynä toiseuden ihanuuksia on alettu kyseenalaistaa. Karjalaisen toimittajaa hatuttaakin suunnattomasti, koska hän joutuu kohtaamaan ne asiat, joista ei halua puhua ja joihin hänelle ei ole vastausta. Esimerkkeinä "rikastumisen", "työvoimapulan" sekä muun mocu-jargonin, jolta alkaa pohja pudota pois naula kerrallaan.
Koska tämän taistelun mocu-media on jo hävinnyt, ei ole muuta keinoa kuin pyrkiä edelleen todistamaan, ettei mitään keskustelua koskaan ollutkaan tai jos olikin, se oli vain sitä, ettei kiinnitetty oikeisiin asioihin huomiota. Tällä tarkoitan, että ykkössivun aihe maahanmuutto onkin enää sivuseikka, johon ei tulisikaan enää kiinnittää huomiota. Media ei enää haluakaan puhua sivuseikasta, jonka ovat ottaneet esille vain rasistit, nyt puhutaan "todellisista" ongelmista.
Enää jää jäljelle yksi kysymys: Jos kerran maahanmuutto ei ole mocumedian mielestä todellinen ongelma tai edes kysymys, miksi on epätoivoisesti pyritty vuosikymmeniä vakuuttamaan, että asia on Suomen tulevaisuuden kannalta ehdottoman tärkeä?
Ainoa katto mikä tässä tulee vastaan on Karjalaisen tilaajamäärä.
sen katto on jo saavutettu.
Quote from: Jussi Halla-aho on 18.10.2010, 09:57:06
QuotePerussuomalaiset kun ei ole maahanmuuttokritiikkinsä ja muutoinkin pääosin vain muiden puolueiden arvostelun sijaan tarjonnut itse mitään uutta poliittiseen keskusteluun. Missä ovat perussuomalaisten todelliset avaukset vaikkapa nuorisotyöttömyyden nujertamiseksi?
Tota noin... Missä ovat muiden puolueiden todelliset avaukset vaikkapa nuorisotyöttömyyden nujertamiseksi?
Oikeasti?
Perussuomalaisilla on sentään maahanmuuttokritiikkinsä. Muiden puolueiden substanssi tuntuu rajoittuvan Perussuomalaisten arvosteluun.
Muutama kansanedustaja on ilmaissut ohimennen huolensa nuorisotyöttömyydestä joten
sen osalta muutamissa puolueissa ollaan tyytyväisiä, asiaan on otettu kantaa ja näin on tehty se mitä on voitu, tätä siis kutsutaan vastuulliseksi politiikaksi ;D
Miksi muilta puolueilta ei vaadita ihmeratkaisuja nuorisotyöttömyyden katkaisemiseen? Ainiin, ratkaisu taitaa olla lisää velkaa ja suojatyöpaikkoja.
Quote from: Jussi Halla-aho on 18.10.2010, 09:57:06
QuotePerussuomalaiset kun ei ole maahanmuuttokritiikkinsä ja muutoinkin pääosin vain muiden puolueiden arvostelun sijaan tarjonnut itse mitään uutta poliittiseen keskusteluun. Missä ovat perussuomalaisten todelliset avaukset vaikkapa nuorisotyöttömyyden nujertamiseksi?
Tota noin... Missä ovat muiden puolueiden todelliset avaukset vaikkapa nuorisotyöttömyyden nujertamiseksi?
Oikeasti?
Perussuomalaisilla on sentään maahanmuuttokritiikkinsä. Muiden puolueiden substanssi tuntuu rajoittuvan Perussuomalaisten arvosteluun.
Voihan nenä, Jussi oli taas paljon nopeampi. Asia on juuri näin.
Se on kuulkaas sillai, että 2011 on persujen lukema 16%
8)
Mielenkiinto kansan keskuudessa kasvaa joka lokakampanijan myötä ja hupsis, tiedonhaluinen kansa muodostaakin oman mielipiteensä pienen googlaamisen jälkeen.
Paljon on nyt näitä "katto tulee vastaan" ja "kuntohuippu taitaa olla ajoitettu väärin"- kirjoituksia. Ei se toimittajien toivekkaista kirjoituksista huolimatta silti näin ole. Luulen, jopa että persuille olisi eduksi jos vaalit olisivat muutaman kuukauden nykyistä myöhemmin. Menestys ruokki menestystä ja ihmiset ovat uskomattoman hitaita reagoimaan tälläisiin asioihin, kaikki kun ei seuraa politiikkaa jatkuvalla syötöllä. Mutta mitä useampi alkaa tajuamaan, että persujen äänestäminen taitaakin olla ihan yleisisti hyväksyttävää ja jopa järkevä vaihtoehto sitä enemmän kannatus nousee. Veikkanpa että kannatuslukemat edk-vaaleissa on aikas tarkkaan 15%.
Quote from: Jussi Halla-aho on 18.10.2010, 09:57:06
QuotePerussuomalaiset kun ei ole maahanmuuttokritiikkinsä ja muutoinkin pääosin vain muiden puolueiden arvostelun sijaan tarjonnut itse mitään uutta poliittiseen keskusteluun. Missä ovat perussuomalaisten todelliset avaukset vaikkapa nuorisotyöttömyyden nujertamiseksi?
Tota noin... Missä ovat muiden puolueiden todelliset avaukset vaikkapa nuorisotyöttömyyden nujertamiseksi?
Oikeasti?
Sillähän se helpottaa kun lopetetaan se työttömän nuorison rahtaaminen tänne.
Quote from: Oluttikka on 18.10.2010, 10:23:38
Ainoa katto mikä tässä tulee vastaan on Karjalaisen tilaajamäärä.
sen katto on jo saavutettu.
Täällä kohta vuosi ilman Karjalaista !
Quote from: heikkiolli on 18.10.2010, 20:00:01
Täällä kohta vuosi ilman Karjalaista !
Nyt kun on tuo netissä eroaminen kuuminta hottia niin kukapa koodaisi Eroa Karjalaisesta -ohjelman! Tarvetta voisi olla myös Eroa Hesarista -sivuille.
Suomalainen on aktiivinen kansalaisvaikuttaja - kotona neljän seinän sisällä tietokoneen ääressä.
Ei katto ole lähelläkään. PS on poliittisella kentällä kohtuu keskellä ja jonkin verran konservatiivinen; lähellä KD;tä, Keskustaa ja SDP:tä. Lähes (ehkä 40%) puolet äänestäjistä liikkuu tuolla suunnalla.
Quote from: Oluttikka on 18.10.2010, 20:08:33
Quote from: heikkiolli on 18.10.2010, 20:00:01
Täällä kohta vuosi ilman Karjalaista !
Nyt kun on tuo netissä eroaminen kuuminta hottia niin kukapa koodaisi Eroa Karjalaisesta -ohjelman! Tarvetta voisi olla myös Eroa Hesarista -sivuille.
Suomalainen on aktiivinen kansalaisvaikuttaja - kotona neljän seinän sisällä tietokoneen ääressä.
Eroa Hesarista -sivunne, sir. http://www.erkka.com/sivut/eroaerkosta/
10-15% olisi minusta jo hieno tulos.
15-20% olisi minusta jo aivan loistava tulos.
20%n yli pääsyyn en jaksa sentään uskoa.
Liisa Jaakosaaren mielestä Persujen katto oli 11% (entisen SMP:n huippukannatus). Nyt ollaan jo reilusti tuon yli. Riippuu vain ja AINOASTAAN konsensus-puolueista, missä Persujen katto on. Edes 40% ei ole mahdottomuus, jos muut puolueet jatkavat nykyisellä linjalla eli rahvaan (kansan) halveksunnalla. Vinkiksi vain. Ei millään pahalla, muttei erityisen hyvälläkään.
Jos näiden toimitusten norsunluutorneista olisi kyselty veikkauksia vielä reilu vuosi sitten Perussuomalaisten gallupkannatuksesta puoli vuotta ennen eduskuntavaaleja, niin ei mistään olisi osattu ennustaa nykyistä tasoa. Otsikko on tietynlaista toiveajattelua.
Niin kauan kuin suvaitsevaiston edustajat pääsevät tiedostusvälineissä päivät pitkät laukomaan aivopierujaan, vain taivas on rajana Persujen kannatuksen nousulle.
Noinkohan menee jo kohtapuoliin sata rossaa rikki? ;D
Elämän perustotuuksia: Mikä raataen tulee, se viheltäen menee. Kysymys on lähinnä siitä, kuinka paljon kannatus laskee kattorajan saavutettua.
Mikäli konsensuspuolueilla ei tulevaisuudessakaan ole puheiden lisäksi tekoja tarjota, jos äänestäjät myös tämä tiedostavat, niin kannatus pysyttelee 10% paremmalla puolella.
Kaikki päälle 12% on minusta äärettömän hyvä tulos.
Jos jää alle 10% niin sitten pettymys olisi kyllä melko kova.
Oliko Karjalainen Kokoomuksen lehti? No, miten hyvänsä...
Jos työttömyys olisi saman megaluokan asia politiikassa ja mediassa kuin Suomen ulkomaalaistaminen, voisiko työttömiä ihmisiä olla jonkun verran nykyistä vähemmän? Nyt ulkomaalaisia on hyvin paljon, tulossa vielä enemmän ja heidän jokaisesta pienestäkin ongelmasta on tiedotettu sen lisäksi, että politiikan ja median mielestä heitä on täällä yhä liian vähän (loputtomine ongelmineen).
Niin, työttömät ovat tilastoluku muutaman kerran vuodessa. Tv-kuvissa he ovat juoppoja luusereita leipäjonoissa. Akuuttina poikkeuksena hyväksyttiin Voikkaan ja Kemijärven aktiivijoukot. Koskaan he eivät ole siisteissä vehkeissä menossa taas seuraavaan työhaastatteluun, ylläpitämässä työväenopiston kurssilla kielitaitoaan tai salilla fyysistä työkykyään kaiken varalta. Työttömyys on herrasmedian ja -politiikan mielestä aina itse aiheutettu. Vain ulkomaalainen saa olla olosuhteiden uhri.
Quote from: Micke on 18.10.2010, 21:48:18
Kaikki päälle 12% on minusta äärettömän hyvä tulos.
Jos jää alle 10% niin sitten pettymys olisi kyllä melko kova.
Ei jää.
Lokasankokampanja pitää siitä viimeistään huolen. Nännännää idiootit!
Quote from: MW on 18.10.2010, 20:32:33
Eroa Hesarista -sivunne, sir. http://www.erkka.com/sivut/eroaerkosta/
Juuri kun ajattelin, että en enää ylläty mistään!
Täytyypä mainostaa tuota sivua ihmisille.
[Edit/Admin: tagit]
Kyllä se katonraja nousee ja sinne kurottaminen nopeutuu kun muut sitten mokaavat taas jotain. Parhaimmillaan kun Eu-alkaa toimia vähän haitallisemmin.
Quote from: Oluttikka on 19.10.2010, 10:17:41
Quote from: MW on 18.10.2010, 20:32:33
Eroa Hesarista -sivunne, sir. http://www.erkka.com/sivut/eroaerkosta/
Juuri kun ajattelin, että en enää ylläty mistään!
Täytyypä mainostaa tuota sivua ihmisille.
+10
:)