VIERASKYNÄ
Tuki köyhimmille maille vaatii riittävän kehitysrahoituksenKansainvälinen valuuttarahasto IMF on arvioinut, että kehitysmaiden ja niin sanottujen nousevien talouksien bruttokansantuote kasvaa tänä vuonna 3,3 prosenttia ja ensi vuonna viisi prosenttia – miltei kaksi prosenttiyksikköä aiemmin arvioitua vähemmän. Kasvu ei riitä YK:n vuosituhattavoitteiden saavuttamiseen.
Maailmanlaajuisen talouskriisin vaikutukset välittyvät teollistuneista maista kehitysmaihin kahta reittiä: rahoitussektorin ja reaalitalouden kanavien kautta.
Rahoitussektorin osalta vaikutukset välittyvät sitä voimakkaammin, mitä enemmän maalla on suoria yhteyksiä maailmanlaajuisiin rahoitusmarkkinoihin. Esimerkiksi Afrikassa yhteydet ovat vähäisiä, pörssejä ei ole montaa, eikä rahoitussektori ole pitkälle kehittynyt.
Reaalitalouden kanavien kautta – kuten siirtolaisten lähettämät rahavirrat, tuonti ja vienti sekä kehitysapu – maailmantalouden taantumasta on vakavia seurauksia kuitenkin myös kehitysmaille.
Talouskriisin takia maailmankaupan ennustetaan supistuvan ensimmäisen kerran yli 20 vuoteen. Tämä koskettaa myös kehitysmaita. Etenkin raaka-aineiden kysynnän ja hintojen supistuminen horjuttaa yhden tai kahden hyödykkeen vientituloihin nojaavien kehitysmaiden taloutta. Saharan eteläpuolisen Afrikan viennin arvosta ennustetaan katoavan jopa 65 prosenttia.
Siirtolaisten arvioidaan lähettävän yksinomaan Afrikkaan vuosittain yli 35 miljardia dollaria. Rahoista 77 prosenttia lähetetään Yhdysvalloista ja Länsi-Euroopasta, joihin taantuman ennustetaan iskevän kovimmin. Seuraukset heijastuvat myös Afrikkaan.
Aiempien taantumien perusteella arvioidaan, että siirtolaisten rahalähetykset vähenevät keskimäärin 25 prosenttia. Tämä vaikuttaa erityisesti maihin, joille rahalähetyksillä on suuri kansantaloudellinen merkitys. Useille kehitysmaille niiden arvo on moninkertainen kehitysapuun verrattuna. Rahalähetykset vaikuttavat suoraan kotitalouksien hyvinvointiin, koska perheet käyttävät rahat usein ruokaan, koulutukseen ja terveydenhoitoon.
Kehitysavun vähenemistä ei voida myöskään sulkea pois. Vaikka esimerkiksi EU – Suomi mukaan luettuna – on kollektiivisesti sitoutunut nostamaan kehitysavun 0,7 prosenttiin bruttokansantuotteesta vuoteen 2015 mennessä, muutamat teollistuneet maat ovat jo ilmoittaneet leikkaavansa apua tai harkitsevansa sitä.
Jos avun määrää ei lisätä, bruttokansantuotteeseen sidottu kehitysrahoitus vähenee euromääräisesti, sillä kansantuotteen ennustetaan supistuvan kaikissa teollisuusmaissa.
Maailmanpankki on arvioinut, että talouskriisin vaikutuksesta köyhyyteen vajoaa sata miljoonaa ihmistä – niiden 130–155 miljoonan lisäksi, jotka viime vuonna putosivat köyhyysrajan alapuolelle ruoan ja öljyn kallistumisen vuoksi.
Imeväiskuolleisuuden odotetaan lisääntyvän 200 000–400 000:lla vuodessa. Köyhyyden lisääntyminen, tuloerot ja epätasa-arvo voivat myös heikentää sosiaalista yhteenkuuluvuutta ja poliittista vakautta.
Tulojen supistuminen koettelee kehitysmaita eri tavoin sen mukaan, mikä oli maan kansallinen tilanne kriisin alkaessa. Suomen pitkäaikaisista kehitysyhteistyökumppaneista haavoittuvimpia ovat Etiopia, Mosambik, Sambia, Tansania ja Vietnam. Näissä maissa köyhyys on entuudestaan suuri ongelma. Niillä on myös huonot edellytykset sietää velkaantumista ja alijäämää sekä toteuttaa ohjelmia, jotka vähentäisivät köyhyyttä ja loisivat sosiaalisia turvaverkkoja.
Kehitysavulla voidaan paikata talouskasvun hidastumisesta johtuvia tulonmenetyksiä ja varmistaa tuki haavoittuvimmille väestöryhmille. Vähimmäistavoitteena tulisi olla kehitysapusitoumusten pitäminen.
Kansainväliset kehitysrahoituslaitokset ovat lisänneet rahoitustaan kriisin tuomien tarpeiden mukaisesti nopeuttamalla maksujaan. Tämä tosin vaarantaa niiden keskipitkän aikavälin rahoituspohjan. Ratkaisuksi on ehdotettu muun muassa kehitysrahoituslaitosten markkinaehtoisen lainoituksen tarjoamista myös kaikkein köyhimmille maille.
Markkinaehtoinen lainoitus puolestaan voi johtaa köyhien maiden ylivelkaantumiseen, joka on jo entuudestaan suuri ongelma. Ratkaisuksi on ehdotettu, että teollisuusmaat osallistuisivat rahoitukseen subventoimalla lainoja ja/tai maksamalla lainojen korkokustannukset.
Tärkeimpiä alueita, joille kehitysrahoitusta tulisi suunnata, ovat sosiaaliset turvaverkot, yksityisen sektorin kehittäminen, infrastruktuuri ja maatalous.
G20-maat käynnistivät vuoden 2008 lopulla prosessin, jossa pyritään selvittämään talouskriisin syitä ja löytämään lääkkeitä sen aiheuttamien vahinkojen minimoimiseksi – kehitysmaita unohtamatta. Neljästä G20-maiden asettamasta työryhmästä kaksi pohtii IMF:n ja kehitysrahoituslaitosten reagointikykyä, kapasiteettia ja toimintaedellytyksiä. Ryhmien tuotoksia käsitellään huhtikuussa Lontoossa pidettävässä G20-huippukokouksessa. YK puolestaan valmistelee talouskriisiä koskevaa huippukokousta kesäkuulle.
Kansainvälisen yhteisön haasteena on sitoa yhteen eri foorumeilla syntyneet aloitteet ja prosessit sekä pitäytyä kehitysapusitoumuksissaan.
Ensisijaisena tavoitteena tulisi olla talouskriisin kehitysmaille aiheuttamien välittömien haittojen minimointi. Kehitysmaat joutuvat kärsimään teollistuneiden maiden aiheuttamasta kriisistä ilman taloudellisia valmiuksia selvitä siitä.
NINA KATAJA
[email protected] Kirjoittaja on ulkoministeriön kehitysrahoituksen neuvonantaja.