QuoteIL: 150 länsiterroristia viime vuonna - joukossa suomalaisia
Julkaistu: 12:33
Eifel-tornin vartiointi kiristyi, kun useat maat varoittivat kansalaisiaan terrorismin uhasta länsimaissa.
Pakistanin ja Afganistanin vuoristossa koulutetaan myös Suomessa asuneita ihmisiä terrorismiin, tunnustaa suojelupoliisi Iltalehdelle. Tänään julkaistussa haastattelussa supon viestintäpäällikkö Liinu Lehto-Seljavaara kertoo, että myös Suomesta on lähtenyt henkilöitä islamistien koulutusleireille.
Henkilöiden määrää tai koulutuspaikkaa Iltalehti ei kuitenkaan onnistu saamaan irti Lehto-Seljavaarasta.
- Emme halua kommentoida operatiivisista syistä, kuuluu vastaus.
Lehti kertoo amerikkalaisesta raportista, jonka mukaan jopa 150 eurooppalaista islamistitaistelijaa olisi saanut viime vuona koulutuksen terroritekoihin.
Al-Qaida ja sen liittolaiset käyttävät uutistoimisto AP:n mukaan länsiterroristeja iskuihin Euroopassa, sillä islamistiliike pelkä länsimaisten tiedustelupalveluiden soluttautujia. Tästä syystä länsiterroristit eivät osallistu operaatioihin Afganistanissa.
Kuluvalla viikolla useat maat ovat varoittaneet kansalaisiaan terrorin uhasta Euroopassa. Varoitukset perustuvat kiinni otetun afgaanisotilaan tietoihin islamistiterroristien suunnitelmista.
Iltalehden teettämässä kyselyssä suomalaiset kertovat, että terrori-iskun uhka ei juuri heitä hetkauta. Vain 7 % on muuttanut matkasuunnitelmiaan varoitusten vuoksi. Eniten pelko vaikutta matkasuunnitelmiin Isossa-Britanniassa, Venäjällä ja Ranskassa. Joka toinen uskoo, että Suomi ei ole suojassa terrorismilta.
[/quote]http://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/103368-il-150-lansiterroristia-viime-vuonna-joukossa-suomalaisia
Selkeä esimerkki suomalaisten rasismista siis tämä. Enää ei vihata pelkästään suomalaisia vaan nyt myös muita länsimaisia on alettu vihaamaan.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010100912487627_uu.shtml
QuoteSupo: Suomestakin lähdetty terroristien oppiin
Kymmenien taistelukoulutuksen saaneiden pelätään palanneen Pakistanista Eurooppaan.
Quote from: kohmelo on 09.10.2010, 23:30:26
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010100912487627_uu.shtml
QuoteSupo: Suomestakin lähdetty terroristien oppiin
Kymmenien taistelukoulutuksen saaneiden pelätään palanneen Pakistanista Eurooppaan.
...mutta onneksi ei koske Suomea, ja kotouttamiseen lisää varoja. Pääsenkö nyt pääministeriksi?
QuoteKuluvalla viikolla useat maat ovat varoittaneet kansalaisiaan terrorin uhasta Euroopassa. Varoitukset perustuvat kiinni otetun afgaanisotilaan tietoihin islamistiterroristien suunnitelmista.
Tuo kiinniotettu ja kuulusteluissa laulanut "sotilas" on lentokonesiivooja(sic!)
Ahmed S. Hampurista. Oli vähän niingon kesäleiri-lomalla ja opetteli siinä sivussa ak47:lla ampumista.