Hommaforum Testi

HOMMAN UUTISHUONE => Uutiset ja media => Kotimaa => Topic started by: JPU on 28.09.2010, 13:47:36

Title: 2010-09-28 MTV3: Turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuspaikkoihin raju supistus
Post by: JPU on 28.09.2010, 13:47:36
Turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuspaikkoihin raju supistus

Maahanmuuttovirasto aikoo vähentää turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuspaikkoja tuntuvasti. Marraskuun loppuun mennessä paikkoja vähennetään 500 jo aiemmin tänä vuonna vähennettyjen 700 lisäksi. Sisäministeriö on hyväksynyt supistusesityksen.

Kapasiteetin leikkaamisen syynä on Maahanmuuttoviraston mukaan turvapaikanhakijoiden määrän tuntuva väheneminen. Suomesta on viraston tietojen mukaan hakenut elokuun loppuun mennessä kansainvälistä suojelua 2 700 turvapaikanhakijaa, 31 vähemmän kuin viime vuonna samaan aikaan. Yksin Suomeen saapuneita alaikäisiä turvapaikanhakijoita on tullut elokuun loppuun mennessä pari sataa, yli 50 prosenttia vähemmän kuin vastaavana aikana vuonna 2009.

Maahanmuuttovirasto kertoo, että sen tavoitteena on tehdä turvapaikkapäätöksiä vuoden loppuun mennessä 1200 henkilölle. Näin kuntiin olisi siirtymässä tänä vuonna noin 400-500 oleskeluluvan saanutta turvapaikanhakijaa.

(MTV3) (http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/arkistot/kotimaa/2010/09/1195061)
Title: Vs: 2010-09-28 MTV3: Turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuspaikkoihin raju supistus
Post by: _w_ on 28.09.2010, 14:03:44
Niitä tulee sen verta kun niitä haetaan, samojen toimesta jotka noita keskuksia pyörittää. Nyt tuli kiirus ennen vaaleja näytättää ettei tule liikaa, vaalien jälkeen taas sitten lappaa sisään keskuksiin väkeä.
Title: Vs: 2010-09-28 MTV3: Turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuspaikkoihin raju supistus
Post by: Roope on 28.09.2010, 14:21:39
Yli 1 200 paikan vähennys, mutta ainoastaan Parikkalan 80 hengen ryhmäkoti lakkautetaan? Onneksi meillä on näin vaalien alla ylimääräistä rahaa vastaanottokeskusten ylläpitoon.
Title: Vs: 2010-09-28 MTV3: Turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuspaikkoihin raju supistus
Post by: JoKaGO on 28.09.2010, 16:32:13
Quote from: Roope on 28.09.2010, 14:21:39
Yli 1 200 paikan vähennys, mutta ainoastaan Parikkalan 80 hengen ryhmäkoti lakkautetaan? Onneksi meillä on näin vaalien alla ylimääräistä rahaa vastaanottokeskusten ylläpitoon.

Joo. On kannattavaa pitää seinät pystyssä, vaikka talo olisikin tyhjä...

Siis yksi ynnä yksi on kaksi, kuten _w_ totesi; Vaalien jälkeen siirrytään aikaan "EU:n yhteinen mamupolitiikka", jonka seurauksena jo kerran tyhjennetyt VOKit aloittavat uudelleen valmiilta pöydältä, tulijaa nimittäin riittää! Vain Parikkalaan siis täytyy tehdä uusi rekry.
Title: Vs: 2010-09-28 MTV3: Turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuspaikkoihin raju supistus
Post by: Iloveallpeople on 28.09.2010, 16:44:49
Quote from: Roope on 28.09.2010, 14:21:39
Yli 1 200 paikan vähennys, mutta ainoastaan Parikkalan 80 hengen ryhmäkoti lakkautetaan? Onneksi meillä on näin vaalien alla ylimääräistä rahaa vastaanottokeskusten ylläpitoon.

Ja edes työntekijöiden määrää ei välttämättä vähennetä

QuoteVähennysten vaikutukset vastaanottokeskusten työntekijämääriin ovat vielä auki.

- Henkilöstö määrää täytyy vielä pohtia. Tämä ei välttämättä johda vähennyksiin, Pyykkönen sanoo.

YLE (http://yle.fi/alueet/lappi/2010/09/vastaanottokeskusten_paikkoja_leikataan_jalleen_2016369.html)
Title: Vs: 2010-09-28 MTV3: Turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuspaikkoihin raju supistus
Post by: Iloveallpeople on 28.09.2010, 16:47:37
QuotePaimion vastaanottokeskuksen paikkamäärä vähenee sadalla. Tällä hetkellä paikkoja on Paimiossa 200. Vähennys on suurin verrattuna muihin Suomen keskuksiin.

Turun vastaanottokeskuksen 200 paikasta vähennetään 50, eli jäljelle jää 150 paikkaa.

YLE (http://yle.fi/alueet/teksti/turku/2010/09/vastaanottokeskusten_majoituspaikkoja_karsitaan_jalleen_2016273.html)
Title: Vs: 2010-09-28 MTV3: Turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuspaikkoihin raju supistus
Post by: Antti Mielonen on 28.09.2010, 16:48:03
Veikkaan että tulilinjalla on ainakin 450 paikkainen Lappeenrannan Joutsenon VOK. Vaihtoehtoisesti toiminnot siirretään äskettäin tyhjentyneen Konnunsuon vankilaan.

http://www.esaimaa.fi/Online/2010/09/16/Lappeenranta+valmistelee+Tiuruniemen+myyntiä/201019697082/4
Title: Vs: 2010-09-28 MTV3: Turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuspaikkoihin raju supistus
Post by: Iloveallpeople on 28.09.2010, 16:49:40
QuoteVastaanottokeskuksissa on vapaita paikkoja yhteensä 829, mikä merkitsee 80 prosentin käyttöastetta.

Suomenmaa (http://www.suomenmaa.fi/etusivu/vastaanottokeskusten_majoituspaikkoja_v%C3%A4hennet%C3%A4%C3%A4n_entisest%C3%A4%C3%A4n_4878293.html)
Title: Vs: 2010-09-28 MTV3: Turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuspaikkoihin raju supistus
Post by: M. on 28.09.2010, 17:12:17
Tässä on yksi syy miksi kannattaisi siirtyä Muutoksen ehdotuksen mukaisesti vuotuiseen esimerkiksi tuhannen hengen kiintiöön, joka kattaisi ensin "humanitaarista suojelua" nauttivat turvapaikan saaneet ja sitten kiintiöpakolaiset mikäli vuoden aikana tuhat henkeä ei tule (kiristetyillä kriteereillä) täyteen. Olisi varmasti kaikkien etu, että lukumäärä pysyisi suunnilleen samana vuodesta toiseen niin ei jouduttaisi tähän avaamis-sulkemis-kierteeseen.
Title: Vs: 2010-09-28 MTV3: Turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuspaikkoihin raju supistus
Post by: Maastamuuttaja on 28.09.2010, 18:34:47
"Rajut supistukset" liittyvät uusien synnyttämiseen?
Title: Vs: 2010-09-28 MTV3: Turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuspaikkoihin raju supistus
Post by: Roope on 28.09.2010, 18:40:28
Kukahan toimittaja kysyisi, ketä varten ylimääräisiä vastaanottokeskuksia pidetään pystyssä?

Quote from: Antti Mielonen on 28.09.2010, 16:48:03
Veikkaan että tulilinjalla on ainakin 450 paikkainen Lappeenrannan Joutsenon VOK. Vaihtoehtoisesti toiminnot siirretään äskettäin tyhjentyneen Konnunsuon vankilaan.

http://www.esaimaa.fi/Online/2010/09/16/Lappeenranta+valmistelee+Tiuruniemen+myyntiä/201019697082/4

Tuskinpa lakkautetaan ainakaan ensimmäisten joukossa. Joutsenon vastaanottokeskus on ns. transit-keskuksena erityisasemassa. Tietysti toiminnot voisi siirtää jonnekin muuallekin, mutta se on epätodennäköistä.
Title: Vs: 2010-09-28 MTV3: Turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuspaikkoihin raju supistus
Post by: cgm on 28.09.2010, 19:34:38
Aika lyhytnäköistä tämä VOKkien vähentäminen. Mites käy jos/kun EU:n yhteinen turvapaikkajärjestelmä ja taakanjako tulee voimaan, ja Suomi on mallijäsenenä heti täysillä mukana? Johan tarvitaan vastaanottokeskus jokaiseen niemeen ja notkoon, eikä silloinkaan riitä.
Title: Vs: 2010-09-28 MTV3: Turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuspaikkoihin raju supistus
Post by: heikkki on 28.09.2010, 19:52:41
Miten on muuten lopetattavien vok paikkojen vuokra sopimukset?

On varmaan aika pitkät sopparit.
Title: Vs: 2010-09-28 MTV3: Turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuspaikkoihin raju supistus
Post by: Roope on 28.09.2010, 20:01:07
Quote from: heikkki on 28.09.2010, 19:52:41
Miten on muuten lopetattavien vok paikkojen vuokra sopimukset?

On varmaan aika pitkät sopparit.

Luokkaa yksi vuosi ne harvat mitä tiedän.
Title: Vs: 2010-09-28 MTV3: Turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuspaikkoihin raju supistus
Post by: Iloveallpeople on 28.09.2010, 23:25:36
QuoteHelsingin ja Siuntion vastaanottokeskuspaikat säilyvät

YLE Helsinki (http://yle.fi/alueet/helsinki/2010/09/helsingin_ja_siuntion_vastaanottokeskuspaikat_sailyvat_2016385.html?origin=rss)
Title: Vs: 2010-09-28 MTV3: Turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuspaikkoihin raju supistus
Post by: kalpea massa on 28.09.2010, 23:51:18
Quote from: Antti Mielonen on 28.09.2010, 16:48:03
Veikkaan että tulilinjalla on ainakin 450 paikkainen Lappeenrannan Joutsenon VOK. Vaihtoehtoisesti toiminnot siirretään äskettäin tyhjentyneen Konnunsuon vankilaan.
;D ;D ;D ;D
Title: Vs: 2010-09-28 MTV3: Turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuspaikkoihin raju supistus
Post by: Iloveallpeople on 29.09.2010, 10:11:15
QuoteLammin vastaanottokeskuksen paikkamäärä pienenee 50 paikalla.
...

Lammilla paikkamäärä laskee 180:sta 130:een. Paikkamäärää supistetaan Lammin lisäksi kahdeksasta muusta vastaanottokeskuksesta.

YLE Häme (http://yle.fi/alueet/hame/2010/09/lammin_vastaanottokeskuksen_paikkamaara_vahenee_2017670.html?origin=rss)


QuoteJoutsenon vastaanottokeskuksen paikat säilyvät toistaiseksi

YLE Etelä-Karjala (http://yle.fi/alueet/etela-karjala/2010/09/joutsenon_vastaanottokeskuksen_paikat_sailyvat_toistaiseksi_2017680.html?origin=rss)


QuotePohjois-Karjalassa vähennetään Kontiolahden ja Kontioniemen vastaanottokeskuksista yhteensä 110 paikkaa.

YLE Pohjois-Karjala (http://yle.fi/alueet/pohjois-karjala/2010/09/asukaspaikkoja_karsitaan_taas_vastaanottokeskuksissa_2017569.html)
Title: Vs: 2010-09-28 MTV3: Turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuspaikkoihin raju supistus
Post by: Iloveallpeople on 30.09.2010, 14:23:48
Quote from: Antti Mielonen on 28.09.2010, 16:48:03
Veikkaan että tulilinjalla on ainakin 450 paikkainen Lappeenrannan Joutsenon VOK. Vaihtoehtoisesti toiminnot siirretään äskettäin tyhjentyneen Konnunsuon vankilaan.

http://www.esaimaa.fi/Online/2010/09/16/Lappeenranta+valmistelee+Tiuruniemen+myyntiä/201019697082/4

QuoteVastaanottokeskus voi päätyä Konnunsuolle kaupan jälkeen

Lappeenrannan kaupunginjohtajan Seppo Miettisen mukaan Konnunsuon vankila olisi ihanteellinen paikka Tiurun vastaanottokeskuksen uudelleensijoitukseen. Vankila-aluetta kaupitteleva Senaatti-kiinteistöjen myyntipäällikkö Jyrki Maikola ei pane hanttiin.

— Se on kuitenkin täysin poissuljettu vaihtoehto, että vankila jäisi valtion omistukseen. Realistisin vaihtoehto on, että joku yksityinen kiinteistösijoittaja ostaa vankila-alueen ja vuokraa sieltä tiloja, Maikola sanoo.

Vastaanottokeskukselle tulee ennen pitkää tilantarve, kun Lappeenrannan kaupunki myy Tiuruniemen sairaalan matkailubisnekselle. Apulaiskaupunginjohtaja Kari Korkiakoski kertoo, että ensimmäinen askel järjestelyissä otetaan jo reilun kuukauden kuluttua.

Valtion maahanmuuttoviranomaiset ovat jo pohtineet Konnunsuota vastaanottokeskuksen uudeksi sijoituspaikaksi.

Lue lisää aiheesta torstain Etelä-Saimaasta.

Etelä-Saimaa (http://www.esaimaa.fi/Online/2010/09/30/Vastaanottokeskus+voi+p%C3%A4%C3%A4ty%C3%A4+Konnunsuolle+kaupan+j%C3%A4lkeen/201019769511/4)
Title: Vs: 2010-09-28 MTV3: Turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuspaikkoihin raju supistus
Post by: Ernst on 30.09.2010, 14:29:44
Quote

Tuoll on mun kultani, ain yhä tuolla
kaukana kaukana Konnunsuolla

Title: Vs: 2010-09-28 MTV3: Turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuspaikkoihin raju supistus
Post by: Lauttasaaren Emiiri on 30.09.2010, 14:31:28
Konnunsuota voisi suositella jo pelkästään turvallisuussyillä. Siellä kun turvapaikanhakijat ovat turvassa rasistisilta hyökkäyksiltä.  :flowerhat:
Title: Vs: 2010-09-28 MTV3: Turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuspaikkoihin raju supistus
Post by: Iloveallpeople on 30.09.2010, 21:53:52
QuoteLasten vastaanottoyksikön kohtalo avoin

Pudasjärven vastaanottoyksikön jatko on epävarma. Oulun vastaanottokeskuksen johtaja Sirpa Kansanaho esittää, että Pudasjärvi muuttuisi kokonaan aikuis- ja perheyksiköksi ja alaikäiset siirrettäisiin Ouluun.

Vastaanottokeskusten paikkoja on vähennetty selvästi tänä vuonna, ja maahanmuuttoviranomaiset pohtivat loppuvuoden aikana, mitä jäljellä oleville yksiköille tehdään. Maahanmuuttajien tulo Suomeen on vähentynyt, ja iso osa Pudasjärven paikoista on tällä hetkellä tyhjillään.

- Kaikki vaihtoehdot ovat ainakin minun mielessäni tällä hetkellä auki, koska näistä asioista käydään neuvotteluja Helsingin päähän. Ja siellä taas katsotaan koko valtakunnan kokonaisuutta, kertoo Oulun vastaanottokeskuksen johtaja Sirpa Kansanaho.

Kansanahon mielestä Pudasjärven yksikkö on hoitanut asiat hyvin. Tästä syystä hän esittää toiminnan jatkumista.

- Jotakin muutoksia on tehtävä, mutta katsotaan mihin tämä nyt kääntyy, pohtii Oulun vastaanottokeskuksen johtaja Sirpa Kansanaho.

YLE Oulu (http://yle.fi/alueet/oulu/2010/09/lasten_vastaanottoyksikon_kohtalo_avoin_2023475.html)
Title: Vs: 2010-09-28 MTV3: Turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuspaikkoihin raju supistus
Post by: Iloveallpeople on 30.09.2010, 21:57:00
QuoteSuhdanteet vievät Kemin vastaanottokeskustakin

Vastaanottokeskukset elävät jatkuvan vaihtelun keskellä. Viimeksi tiistaina kantautui tieto, että maahanmuuttovirasto vähentää vastaanottokeskuspaikkoja tuntuvasti.

Kemin vastaanottokeskukseen viraston päätös ei vaikuta, sillä vastaanottokeskus on supistunut jo kesällä 150-paikkaiseksi. Apulaisjohtaja Pirkko Rytkösen mukaan heille kantautui tieto asiasta jo huhtikuun aikana.

Suurimmillaan keskus oli 300-paikkainen. Kesän supistukset merkitsivät myös yt-neuvotteluja ja viiden työntekijän irtisanomista.

Suomea vastaanottokeskuksessa opettavalla Galina Hulkolla silti riittää töitä nykyisissäkin hakijoissa. Tällä kertaa hän vetää suomen alkeisryhmälle ä-äänteen lausumisharjoituksia.

Tunnin lopulla ryhmässä täytyy oikein sanakirjan avulla tarkistaa, sanoiko irakilainen Delsoz Gharib harrastuksensa oikein. Kyllä se pitää paikkansa, jalkapalloa hän pelaa.

Pohjolan Sanomat (http://www.pohjolansanomat.fi/cs/Satellite/PS-Uutiset/1194652897154/artikkeli/suhdanteet+vievat+kemin+vastaanottokeskustakin.html)
Title: Vs: 2010-09-28 MTV3: Turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuspaikkoihin raju supistus
Post by: Roope on 05.10.2010, 17:19:08
QuoteHämeen Sanomat: Vastaanottokeskus saattaa poistua Lammilta alkuvuodesta

Lammin vastaanottokeskuksen toiminta supistuu syksyn kuluessa. Paikkamäärä vähenee 50:llä. Alkuvuodesta saattaa edessä olla koko keskuksen lakkautus.

Vuonna 2009 Suomeen tuli lähes 6 000 turvapaikanhakijaa. Tänä vuonna heitä arvioidaan saapuvan noin 4 000.

Maahanmuuttoministeri Astrid Thors on jo päättänyt vastaanottokeskusten supistuksista tälle syksylle, mutta alkuvuodesta on odotettavissa lisää leikkauksia.

Lammin vastaanottokeskuksen virallinen paikkamäärä on 180, mutta sen kirjoilla on tällä hetkellä noin 200 turvapaikanhakijaa. Heistä noin 160 asuu siellä.

-Muut asuvat sukulaisten tai tuttavien luona, vastaanottokeskuksen johtaja Rajkumar Sabanadesan kertoo.
Hämeen Sanomat (http://www.hameensanomat.fi/?article=142002)

Lammin vastaanottokeskuksesta tulisi siis toinen lakkautettava vastaanottokeskus Parikkalan jälkeen. Tuskin on täysin sattumaa, että paikallisten vastarinta on ollut vastaanottokeskuspaikkakunnista aktiivisinta juuri Parikkalassa ja Lammilla.
Title: Vs: 2010-09-28 MTV3: Turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuspaikkoihin raju supistus
Post by: TPFIN on 05.10.2010, 19:58:34
Quote from: M. on 28.09.2010, 17:12:17
Tässä on yksi syy miksi kannattaisi siirtyä Muutoksen ehdotuksen mukaisesti vuotuiseen esimerkiksi tuhannen hengen kiintiöön, joka kattaisi ensin "humanitaarista suojelua" nauttivat turvapaikan saaneet ja sitten kiintiöpakolaiset mikäli vuoden aikana tuhat henkeä ei tule (kiristetyillä kriteereillä) täyteen. Olisi varmasti kaikkien etu, että lukumäärä pysyisi suunnilleen samana vuodesta toiseen niin ei jouduttaisi tähän avaamis-sulkemis-kierteeseen.

Kerrothan minulle miksi tänne pitää ottaa yhtään ainutta turvapaikanhakijaa tai opiskelijaa yhteisillä rahoilla, tai miksi meidän pitää lähettää sotajoukkoja tai rahaa kaukaisiin maihin yhteisestä kassasta?  ???
Title: Vs: 2010-09-28 MTV3: Turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuspaikkoihin raju supistus
Post by: Iloveallpeople on 07.10.2010, 16:23:39
QuoteVastaanottokeskuksessa alkaa yt-menettely

Punaisen Ristin Paimion vastaanottokeskuksen yt-neuvottelut alkavat loppuviikolla. Samassa yhteydessä selviää, joutuuko keskus vähentämään henkilöstöään. Vähentäminen on noussut esiin turvapaikanhakijoiden määrän pudottua kesän uusien säädöksien myötä.

– Tähän asti tiedämme vain sen, että mahdollisuuksien mukaan henkilöstömäärän mukauttamista tarkastellaan, sanoo Paimion keskuksesta apulaisjohtaja Ilona Dorji.

Kesällä voimaan tullut uusi EU-laki nopeutti kielteisen päätöksen saaneiden palauttamista maasta. Kun muitakin supistuksia on tapahtunut, on paikkojen tarve pudonnut radikaalistikin.

– Meidän 200-paikkaisen keskuksemme tarve on muuttumassa 100-paikkaiseksi marraskuun loppuun mennessä. Me emme ole saaneet ohjeistusta siitä, mikä tuleva henkilöstömäärä olisi.

Dorji harmittelee sitä, että juuri kun paikassa on saatu asiat rullaamaan, tilanne muuttuu. Hänen mielestään puolitusmatematiikka ei kuitenkaan tule kysymykseen henkilöstön kohdalla.

– Paimiossa ruokahuolto aiheuttaa jatkossakin paljon työtä. Kun lähdetään poliisin neuvonpitoon Turkuun pitää toisen ohjaajan lähteä, toisen olla täällä. Muutoinkin kokonaisuuden on pysyttävä hallinnassa.

– Mahdollisimman pienellä muutoksella haluaisimme saada työt jatkumaan. Varmaan pystymme siihen, jos joku joutuu lähtemään, mutta mistä ja miten paljon. Sitä joudumme miettimään.

Paimion vastaanottokeskuksessa on tällä hetkellä kahdeksantoista vakituista työntekijää.

Kuntsari (http://www.kunnallislehti.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=1138:Vastaanottokeskuksessaalkaayt-menettely&catid=9:uutiset&Itemid=7)
Title: Vs: 2010-09-28 MTV3: Turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuspaikkoihin raju supistus
Post by: Roope on 07.10.2010, 18:28:20
Quote from: Iloveallpeople on 07.10.2010, 16:23:39
Dorji harmittelee sitä, että juuri kun paikassa on saatu asiat rullaamaan, tilanne muuttuu. Hänen mielestään puolitusmatematiikka ei kuitenkaan tule kysymykseen henkilöstön kohdalla.

– Paimiossa ruokahuolto aiheuttaa jatkossakin paljon työtä. Kun lähdetään poliisin neuvonpitoon Turkuun pitää toisen ohjaajan lähteä, toisen olla täällä. Muutoinkin kokonaisuuden on pysyttävä hallinnassa.

Näinhän se menee, ja sekä ministeriössä että vastaanottokeskuksissa nyökytellään. Viime vuonna perustettujen keskusten ja työpaikkojen ylläpitäminen jatkuu, vaikka ylläpitokustannukset ovat miljoonia euroja. Ainakin 1 200 asiakaspaikkaa lähtee, mutta vain Parikkalan 80 hengen ryhmäkoti lakkautetaan. Lammin vastaanottokeskuksen lopettaminenkin osoittautui pelkäksi huhuksi, ainakin toistaiseksi.
Title: Vs: 2010-09-28 MTV3: Turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuspaikkoihin raju supistus
Post by: Iloveallpeople on 27.10.2010, 18:32:23
QuotePaimion ja Turun vastaanottokeskuksissa vältyttiin henkilöstön irtisanomisilta

Marraskuun puolivälissä majoituspaikkoja saatetaan supistaa lisää

Paimion vastaanottokeskuksen yhteistoimintaneuvottelut päättyivät maanantaina. Apulaisjohtaja Ilona Dorji iloitsee, ettei yhtäkään työntekijää tarvitse irtisanoa.

– Meidän oli määrä vähentää yksi henkilötyövuosi. Neuvottelut kuitenkin päättyivät onnellisesti. Keittiöpäällikkömme nimittäin päätti irtisanoa itsensä, koska hän osti oman ravintolan, Dorji kertoo.

Näillä näkymin Paimioon ei nimetä uutta keittiöpäällikköä vaan tehtävät jaetaan jäljelle jäävien 4,5 henkilötyövuoden kesken. Maanantaista lähtien vastaanottokeskuksessa on 18 työntekijää.

Yt-neuvottelut peruuntuivat Turussa

Yt-neuvottelut käynnistettiin, koska turvapaikanhakijoiden määrä on vähentynyt tuntuvasti. Myös Turussa oltiin menossa neuvottelupöytään.

– Ehdin jo kutsua yt-neuvottelut kokoon, mutta pian sen jälkeen ne peruuntuivat. Turussa on jo nyt työskennelty keskimääräistä pienemmällä henkilökunnalla, joten tässä kohtaa ei ollut tarvetta vähentää väkeä, kertoo Suomen Punaisen Ristin Varsinais-Suomen piirin toiminnanjohtaja Pauli Heikkinen.

Maahanmuuttoviraston mukaan Turussa toimintaa voidaan siis jatkaa 17 työntekijän voimin.

Paimion ja Turun vastaanottokeskuksissa vältyttiin irtisanomisilta, mutta edessä saattaa kuitenkin olla majoituspaikkojen leikkauksia. Maahanmuuttovirasto ilmoitti syyskuun lopussa supistavansa Paimion keskusta sadalla ja Turun keskusta 50:llä aikuisten majoituspaikalla. Marraskuun puolivälissä selviää, aiotaanko majoituspaikkoja vähentää vielä lisää.

– Tässä on vielä kaksi viikkoa aikaa, jolloin voi tapahtua käänteitä suuntaan jos toiseenkin. Esimerkkinä todettakoon, että Ruotsiin on viime aikoina tullut paljon turvapaikanhakijoita Serbian ja Kosovon romaniväestön keskuudesta. Emme vielä tiedä, miten se vaikuttaa tänne, Heikkinen sanoo.

– Tänä vuonna paikkojamme on supistettu jo niin paljon, että yllättyisin kovasti, mikäli niitä vieläkin lähdetään supistamaan, hän lisää.

Turun Sanomat (http://www.ts.fi/online/kotimaa/169663.html)

Juu, ei käytetty puolittamismatematiikkaa.
Title: Vs: 2010-09-28 MTV3: Turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuspaikkoihin raju supistus
Post by: Roope on 27.10.2010, 20:27:59
Quote from: Iloveallpeople on 27.10.2010, 18:32:23
Juu, ei käytetty puolittamismatematiikkaa.

Aika hyvin meni neuvottelut. Paimion asiakaspaikat pienenevät puoleen ja keittiöpäällikkö lähtee.

QuoteMahdollisimman pienellä muutoksella haluaisimme saada työt jatkumaan. Varmaan pystymme siihen, jos joku joutuu lähtemään, mutta mistä ja miten paljon. Sitä joudumme miettimään.
7.10.

QuoteApulaisjohtaja Ilona Dorji iloitsee, ettei yhtäkään työntekijää tarvitse irtisanoa.

Meidän oli määrä vähentää yksi henkilötyövuosi. Neuvottelut kuitenkin päättyivät onnellisesti. Keittiöpäällikkömme nimittäin päätti irtisanoa itsensä, koska hän osti oman ravintolan, Dorji kertoo.

Näillä näkymin Paimioon ei nimetä uutta keittiöpäällikköä vaan tehtävät jaetaan jäljelle jäävien 4,5 henkilötyövuoden kesken. Maanantaista lähtien vastaanottokeskuksessa on 18 työntekijää.
27.10.
Title: Vs: 2010-09-28 MTV3: Turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuspaikkoihin raju supistus
Post by: Iloveallpeople on 26.11.2010, 10:19:50
Quote from: Iloveallpeople on 30.09.2010, 21:53:52
QuoteLasten vastaanottoyksikön kohtalo avoin

Pudasjärven vastaanottoyksikön jatko on epävarma. Oulun vastaanottokeskuksen johtaja Sirpa Kansanaho esittää, että Pudasjärvi muuttuisi kokonaan aikuis- ja perheyksiköksi ja alaikäiset siirrettäisiin Ouluun.

YLE Oulu (http://yle.fi/alueet/oulu/2010/09/lasten_vastaanottoyksikon_kohtalo_avoin_2023475.html)

QuotePudasjärven vastaanottoyksikön työntekijämäärä pienenee

Pudasjärven vastaanottoyksikön alaikäiset siirretään lähiviikkoina Oulun vastaanottokeskukseen. Samalla kun alaikäisten tukiasumisyksikkö lakkaa, pienenee Pudasjärven vastaanottoyksikön henkilöstömäärä lähes puoleen.

Alaikäisten turvapaikanhakijoiden määrän romahtaminen johtaa Pudasjärven vastaanottoyksikön alaikäisten tukiasumisyksikön lakkauttamiseen vuodenvaihteessa. Osa alaikäisistä siirretään Oulun vastaanottokeskukseen ja osa saa kuntapaikan Pudasjärven kaupungin tukiasumisyksiköstä, kertoo Oulun vastaanottokeskuksen johtaja Sirpa Kansanaho.

Pudasjärven vastaanottoyksikön paikkamäärä säilyy kuitenkin ennallaan, sillä parikymmentä nuorten tukiasumisyksikön paikkaa siirretään turvapaikkaa hakeville aikuisille ja perheille. Sijoituspaikkoja Pudasjärven yksikössä on 130.

Liki puolet työpaikoista katoaa

Alaikäisten tukiasumisyksiön lakkautus vie mennessään lähes puolet Pudasjärven vastaanottoyksikön työpaikoista.

- Nuorten tukiasumisyksikössä on noin kolme työntekijää kymmentä nuorta kohti ja aikuisyksiköt on mitoitettu siten, että siellä yksi työntekijä 20-25 asiakasta kohti. Toki se vaikuttaa ohjaajien ja työntekijöiden määrään. Sanotaanko että sieltä lähtee melkein puolet vakansseista. Noin 11 henkilöä jatkaa vuodenvaihteen jälkeen, Sirpa Kansanaho toteaa.

Pudasjärven vastaanottoyksikön käyttöaste on ollut viime vuonna alhainen, mutta toistaiseksi maahanmuuttovirasto on halunnut pitää keskuksen toiminnassa.

Vastaanottokeskusten paikkamääriä tarkastellaan maahanmuuttovirastossa seuraavan kerran ensi vuoden alkupuolella.

YLE Oulu (http://yle.fi/alueet/oulu/2010/11/pudasjarven_vastaanottoyksikon_tyontekijamaara_pienenee_2171062.html)