Hommaforum Testi

HOMMAN KESKUSTELU => Kylänraitti => Topic started by: Willy Whisper on 25.09.2010, 15:50:31

Title: Ketä voi äänestää?
Post by: Willy Whisper on 25.09.2010, 15:50:31
Jukka Hankamäki kirjoittaa näin:

QuoteVaaleissa äänestetään ehdokkaita. Olennaista on, löytyykö vaalipäivänä puolueen listoilta sopivaa äänestettävää. Jos äänestettävää ei löydy, kannatus katoaa nopeasti takaisin sinne, mistä on tullutkin.

Suuri osa perussuomalaisten kannatuksesta tulee SDP:n riveistä. Vasemmiston kylki vuotaa Perussuomalaisiin päin, aivan niin kuin vasemmistopuolueiden kannatus on valunut jo pitkään kansallismielisten puolueiden riveihin muualla Euroopassa.

Tämä on luonnollista, sillä vasemmisto ei enää aja pääasiallisen kannattajakuntansa eli työväenluokan ja keskiluokan etua. Solidaarisuuden säveliä soitteleva SDP tukee esimerkiksi maahanmuuttoa ja pakkokansainvälistämistä siinä missä kokoomus globalisaatiota. Ja juuri nämä vievät ensinnä leivän työväen- ja keskiluokan pöydästä. Entiset isot puolueet saavat syyttää tilanteestaan vain omaa itseään ja uppiniskaista internationalismin ajamistaan.

Jos Perussuomalaiset aikoo aktualisoida gallupkannatuksensa vaalikannatukseksi, olisi tärkeää, että puolueen listoilla olisi uskottavaa ja toimintakykyistä äänestettävää. Pahin virhe, jonka puolue voi tehdä, on asettaa ehdokkaiksi pelkkiä puoluevirkailijoita, jotka ratkovat ehdokkuuksia keskinäisissä kähinöissään.

Ääniä eivät kerää nykyään poliitikot vaan epäpoliittiset henkilöt, jotka tulevat politiikan ulkopuolelta. Esimerkkinä on vaikkapa Mitro Revon ja Tommy Tabermanin kannatus. Syy on, että ammattipoliitikkoja pidetään puolueiden kahleissa olevina. Toinen syy on se, että ammattipoliitikkojen kädet ovat ranteita myöten mämmissä.

Ihmiset haluavat eduskuntaan henkilöitä, jotka menevät selittämään ammattipoliitikoille, mitä vikaa heidän ajattelussaan on. Eduskuntaan halutaan ihmisiä, jotka puhuvat politiikan vallankäyttäjille järkeä. Se on mielipidevaikuttamista. Sitä sanotaan populismiksi, mutta sen oikea nimi on demokratia.
http://jukkahankamaki.blogspot.com/2010/09/perussuomalaisten-gallupkannatus-on.html

Hienosti sanottu! Suunta ei siis Euroopassa olekaan vasemmalta oikealle, vaan kannatus valuu ammattipoliitikoilta rehellisinä pidetyille. Perinteiset työväenpuolueet eivät menetä kannattajiaan siksi että ovat "vasemmalla", vaan koska ovat unohtaneet alkuperäisen funktionsa palkansaajien poliittisena edunvalvojana.

Reaalitalouden työntekijöiden sijasta vasemmisto puolustaa julkista sektoria, ja erityisesti sen tuottamatonta osaa. Kas, siellähän ovat toverit puolueiden virkakiintiöissä palkkiotaan nauttimassa. Näin se kävi:

Suurten ikäluokkien ehdittyä yliopistoihin, heillekin alkoi valjeta, että kaikista maistereista ei tule herroja. Tämä oli vasemmistolaistumisen syy ja aiheuttaja.

Kun vasemmistolaisuus puhkesi kukkaan vasemmiston perinteisen reviirin ulkopuolella, puolue-apparaatit pelästyivät: Uusvasemmisto ei ole kontrollissa! Kauheeta!!

Ongelman ratkaisuna oli reviirien laajentaminen virkakoneistossa. Porvarien kanssa tehtiin kompromisseja ja saatiin palkkioina yhä uusia virkakiintiöitä vasemmistonuorten tavoiteltaviksi.

Kas, se joka päätti, kuka saa "meille kuuluvan viran", oli puoluetoimistossa istuva järjestöjyrä. Kun juokset puolueen asioilla, kähmäilet, junttaat, vakoilet ja kieroilet, osoitat kuuliaisuutesi. Siitä palkitaan hyvällä viralla kun valmistut sitten joskus maisteriksi.

Radikaali vasemmistohöpinä oli siihen aikaan puolueapparaattien jauhamaa jargonia paljon kiinnostavampaa ja seksikkäämpää, mutta ainoana länsimaana Suomessa nuori vasemmisto käänsi selkänsä värikkäille ja silloin jopa tietyin rajoituksin älyllisti luovalle "kulttuuriradikalismille" ja äärivasemmistolle. Taistolaisten opiskelijajärjestöjen bailuihin saatettiin jopa tilata parturi!

Hippiretaleet vaihtuivat siis pukuun, solmioon ja salkkuun, ja ajatuksetkin saatiin tungettua poliittiseen sapluunaan. Radikalismin vaara siis kukistettiin, mutta operaation perintönä jäi virkakoneiston nelinkertaistuminen.

Kun Suomen valtiontalouden lihavat vuodet päättyivät äkisti 1991 keinotekoiseen lamaan, virkataistolaisten suojatyöpaikat olivat vaarassa? No eivät olleet. Sensijaan sairaanhoitajat, poliisit ja postinkantajat saivat huomata työpaikkojensa katoavan, vaikka paljon tarpeellista jäi nyt tekemättä. Ne, jotka eivät olleet siihenkään asti mitään tehneet, olivat turvassa Raimo Sailaksen saksilta.

Vasemmisto suostui julkisen omaisuuden yksityistämiseen, tulevien sukupolvienb verokertymien käyttämiseen etukäteen, kotimarkkinateollisuuden alasajoon, työllään vaurastuneen keskiluokan ryöstämiseen, mihin tahansa. Kunhan heidän puoluepalkitut käytyrinsä olivat turvassa palkkioviroissaan.

Myös kulttuuri annettiin vasemmistolle osana po. kaupankäyntiä. "Näyttelijän kouluttaminen maksaa saman kuin Hornet-lentäjän, mutta näyttelijöille ei ole töitä, paitsi pääsee kerran vuodessa lukemaan runon rauhanmielenosoituksessa", sanoi Jouko Turkka. Meidän on siis vaikeaa löytää sopiva poliittisen apparaatin ulkopuolisia ehdokkaita hallinnosta tai kulttuurista.

Papistokin on ollut jo vuosikymmeniä "kaviaaripastoreita".

Virossa voitiin uuden itsenäistymisen jälkeen käyttää länteen paenneita, mutta Marttisen miehet ovat jo haudassa.

"Ahtisaari-ilmiö" oli todellinen: Kansa halusi jonkun, joka ei ollut "niitä". Koko uransa YK:ssa tehnyt oli tabula rasa. Sahtivaari kelpasi, -ei siksi mitä hän oli vaan siksi mitä hän ei ollut.

Kuka tänään "ei ole"?

Onko Suomessa lainkaan ansioituneita toisinajattelijoita? Joku emeritus-professori?

Yritän hakea sopivia nimiä:
Arto Lahti, yrittäjyysprofessori,
Kalle Isokallio, ex Nokia,
...?

Heitä äänestäisin aivan puolueesta riippumatta. Fiksuja varmasti löytyy, mutta kuka fiksu halkuaisi politiikkaan nyky-Suomessa?

Edessä olevat tilanteet tulevat olemaan niin kriittisiä, etten haluaisi eduskuntaan enää ketään isojen poikien luotettavana ja ennakoivissaolevana juoksupoikana pätevyytensä näyttänyttä puoluebroileria (arvasit oikein: tämä on piikki), vaan itsenäisiä toimijoita ja visionäärejä. Sellaisten taitaa olla hankala päästä minkään puolueen listoille?
Title: Vs: Ketä voi äänestää?
Post by: IDA on 25.09.2010, 16:03:35
Hankamäki on oikeassa, mutta ainakin täältä katsoen näyttää, että ehdokasasettelu on onnistunut todella hyvin ja listalla on oikeastaan vain hyviä ehdokkaita. Kannattaa muistaa, että kuka tahansa valtakunnallinen julkkis voi olla ehdolla vain yhdessä vaalipiirissä.

Todella toivon, että Helsingin piiri nimeäisi Hankamäen itsensä ehdokkaaksi, koska hänellä nyt vain on monella tapaa terve näkemys politiikkaan.
Title: Vs: Ketä voi äänestää?
Post by: TJK on 25.09.2010, 16:28:05
En ole törmännyt julkisella sektorilla mihinkään vasemmistolaisten virkamiesten armeijaan. Ehkä jossain valtionhallinnossa pieni sellainen saattaa olla, mutta uskon kun todistetaan.

Kaiken kaikkiaan merkittävämpi joukko vasemmistolaisia saattaa olla esimerkiksi työnantajien rahoilla erilaisissa luottamusmiesten ja työsuojeluvaltuutettujen paikoilla sekä veronmaksajien kustantaman jäsenmaksuvähennyksen turvin SAK:n ja sen liittojen keskushallinnossa.

Oli miten oli, kansan mielestä politiikkaan varmasti kannattaisi tulla nimenomaan joltain muulta uralta. Toisaalta samaan aikaan on yhä selvempää, että poliitikkona onnistuakseen tarvisee koko ajan enemmän mediataitoja ja säännösten tuntemusta, mikä taas suosii helposti ammattipoliitikkoja.
Title: Vs: Ketä voi äänestää?
Post by: Willy Whisper on 25.09.2010, 20:02:11
Quote from: TJK on 25.09.2010, 16:28:05
En ole törmännyt julkisella sektorilla mihinkään vasemmistolaisten virkamiesten armeijaan. Ehkä jossain valtionhallinnossa pieni sellainen saattaa olla, mutta uskon kun todistetaan.


Ei sulle kukaan mitään todista. Riittää, että äänestäjät tietää.

Quote from: TJK on 25.09.2010, 16:28:05
Oli miten oli, kansan mielestä politiikkaan varmasti kannattaisi tulla nimenomaan joltain muulta uralta. ,,,

"Manu-ilmiö" oli osittain harhaanjohdettu, osittain spontaani politiikkojenvastainen reaktio, joka kohdistu "Kekkoslovakian" poliittiseen kulttuuriin. Sääli että Manu itse oli sen ytimessä vaikka uskalsi nousta UKK:n komentoja vastaan.

"Ahtisaari-ilmiöön" pätee samat sanat: Sahtivaari oli niin demari, niin demari, että öyköttää. Mutta äänestäjät eivät sitä tienneet t. vertasivat über-öyköttävään Sorsaan.

Poliitikot osaavat kyllä käyttää politiikanvastaisuuden hyväkseen, mutta sen edellytyksenä on täydellinen työrauha, jota heille ei pidä suoda.

Nytkin kuulemme Heinäsuovalta etc. "maahanmuuttokriittisempiä" sloganeita kuin Timo Soinilta!

Tarkkana pitää olla.
Title: Vs: Ketä voi äänestää?
Post by: Willy Whisper on 25.09.2010, 20:06:21
Quote from: IDA on 25.09.2010, 16:03:35
Hankamäki on oikeassa, mutta ainakin täältä katsoen näyttää, että ehdokasasettelu on onnistunut todella hyvin ja listalla on oikeastaan vain hyviä ehdokkaita. Kannattaa muistaa, että kuka tahansa valtakunnallinen julkkis voi olla ehdolla vain yhdessä vaalipiirissä.

Todella toivon, että Helsingin piiri nimeäisi Hankamäen itsensä ehdokkaaksi, koska hänellä nyt vain on monella tapaa terve näkemys politiikkaan.

En ole seurannut ehdokas-asettelua, joten en ota siihen kantaa. Otin kantaa sen periaatteen puolesta, että puoluejyrät ja kortistotoverit (nyk: Ip-kyttääjät) pois ja osaajia & visionäärejä peliin.

Hankamäki sopii vaikka opetusministeriksi? Jos joku puolue lupaa hänet siihen tehtävään sijoittaa, minä äänestän vaikka paavin kannattajaa tai nenänkaivelijaa!

(http://www.cosgan.de/images/more/bigs/e088.gif)
Title: Vs: Ketä voi äänestää?
Post by: _w_ on 25.09.2010, 20:20:30
Quote from: Willy Whisper on 25.09.2010, 15:50:31


Yritän hakea sopivia nimiä:
Arto Lahti, yrittäjyysprofessori,

...?
:roll:
http://hikipedia.info/wiki/Arto_Lahti
Oli muuten hauska tuo Lahti noissa pressanvaaliväittelyissä.
http://yle.fi/vaalit/videot/id19599.html
(Ei taida toimia tuo ylen linkki, mutta olettaakseni se jossa lukee suuri vaalikeskustelu olisi kyseessä.)
Title: Vs: Ketä voi äänestää?
Post by: Willy Whisper on 25.09.2010, 20:24:38
Quote from: _w_ on 25.09.2010, 20:20:30
Quote from: Willy Whisper on 25.09.2010, 15:50:31


Yritän hakea sopivia nimiä:
Arto Lahti, yrittäjyysprofessori,

...?
:roll:



Oletko lukenut Lahden kirjoituksia Taloussanomissa? Minusta ne osoittavat varsin suurta ymmärrystä.
Title: Vs: Ketä voi äänestää?
Post by: TJK on 25.09.2010, 20:28:26
Quote from: Willy Whisper on 25.09.2010, 20:02:11
Ei sulle kukaan mitään todista. Riittää, että äänestäjät tietää.
Jos heidän tietonsa ei perustu faktoihin, se on kuitenkin väärää.

QuotePoliitikot osaavat kyllä käyttää politiikanvastaisuuden hyväkseen, mutta sen edellytyksenä on täydellinen työrauha, jota heille ei pidä suoda.
Ei mikään huono strategia. Lisäksi epäpoliittiset tulokkaat olisi tärkeää perehdyttää kunnolla asioihin, sillä yksi hyvä strategia vuorostaan heitä vastaan on, että heidät pyritään saamaan kiinni tietämättömyydestä.
Title: Vs: Ketä voi äänestää?
Post by: _w_ on 25.09.2010, 20:30:29
Quote from: Willy Whisper on 25.09.2010, 20:24:38
Quote from: _w_ on 25.09.2010, 20:20:30
Quote from: Willy Whisper on 25.09.2010, 15:50:31
Yritän hakea sopivia nimiä:
Arto Lahti, yrittäjyysprofessori,
:roll:
Oletko lukenut Lahden kirjoituksia Taloussanomissa? Minusta ne osoittavat varsin suurta ymmärrystä.
Olisi varmasti hauskaa nähdä hänet taas ehdokkaana, ei noissa liiaksi saa nauraa yleensä katsoessa väittelyitä, mutta jos puolue haluaa kannatustakin, niin ehdokkaan paikat kannattaa laittaa henkilöille joilla on tuota supliikkipuolta hallussa vähän enemmän.
Quote from: Willy Whisper on 25.09.2010, 20:06:21
Hankamäki sopii vaikka opetusministeriksi? Jos joku puolue lupaa hänet siihen tehtävään sijoittaa, minä äänestän vaikka paavin kannattajaa tai nenänkaivelijaa!
Heikki Tala olisi omiaan opetusministeriksi.
Title: Vs: Ketä voi äänestää?
Post by: Willy Whisper on 25.09.2010, 20:38:56
Quote from: _w_ on 25.09.2010, 20:30:29
[
Olisi varmasti hauskaa nähdä hänet taas ehdokkaana, ei noissa liiaksi saa nauraa yleensä katsoessa väittelyitä, mutta jos puolue haluaa kannatustakin, niin ehdokkaan paikat kannattaa laittaa henkilöille joilla on tuota supliikkipuolta hallussa vähän enemmän.

Minä ajattelinkin häntä ministeriksi
Title: Vs: Ketä voi äänestää?
Post by: hattiwatti on 25.09.2010, 23:42:35
Quote from: Willy Whisper on 25.09.2010, 20:24:38
Quote from: _w_ on 25.09.2010, 20:20:30
Quote from: Willy Whisper on 25.09.2010, 15:50:31


Yritän hakea sopivia nimiä:
Arto Lahti, yrittäjyysprofessori,

...?


Oletko lukenut Lahden kirjoituksia Taloussanomissa? Minusta ne osoittavat varsin suurta ymmärrystä.

http://artolahti.blogspot.com