QuoteKansankodin kulissit horjuvat
Pääkirjoitus - 04:10 - 19. syyskuuta 2010
Ruotsin hallitusrintama on kaikista ennusteista päätellen tänään pidettävien valtiopäivävaalien voittaja.
Kaukana äärioikealla ruotsidemokraatit ovat metelöineet omalla maahanmuuttovastaisella teemallaan, joka mielipidemittausten mukaan sekin on saanut vastakaikua muutamalta prosentilta äänestäjäkuntaa.
Niin kuin nykyään on tavaksi tullut jo kaikissa eurooppalaisissa vaaleissa, myös Ruotsissa jännitetään etukäteen sitä, miten paljon avoin, äänekäs maahanmuuttovastaisuus kerää ääniä. Ruotsidemokraattien kampanjointi on tuonut vihan politiikan näihin vaaleihin, mutta yllätyksenä monille on tullut se, miten väkivaltaisena viha on kohdistunut ruotsidemokraatteihin itseensä.
Ei demokratian vastaisten voimien vihanpito ainakaan minua yllättänyt!
QuotePäätellen suomalaisen Homma-foorumin valppaasta kiinnostuksesta Ruotsin vaaleihin, niistä haetaan osviittaa ja uskon vahvistusta täkäläisillekin aateveljille.
Totta, kyllä ainakin minun uskoni vahvistui siihen, että oikealla asialla ollaan!
QuoteVaalikamppailun vastenmielisimmät piirteet ovat osoittaneet, miten kaukana kansankodin ajan kultaamat muistot ovat Ruotsin nykytodellisuudesta. Vaalitulos näyttää, miten suuri osuus ruotsalaisista on valmis heittämään loputkin kansankodin ihanteista yli laidan.
Vastenmielisimmät piirteet ovat kyllä osoittaneet kuinka kansaanvaltaa halveksiva maa meillä on naapurissamme!
Linkki: http://www.hameensanomat.fi/?article=140574