[...]
Jos perheenyhdistämiskäytäntö on Suomessa löysempi kuin muissa Euroopan maissa, sillä on varmasti vaikutusta hakemusten määrään. Ja jos Suomeen pyrkivien perheenjäsenten haastatteluun on Addis Abebassa varattu alle yhden työntekijän vuosipanos, ruuhkaa syntyy väistämättä.
Itse asiassa hakemuksen tekeminen maassa, jossa sen läpimeno on suhteellisen helppoa, on täysin inhimillistä toimintaa – varsinkin, jos on tulossa Somalian kaltaisista oloista. Kun keskustelua ulkomaalaislain tiukennuksista esimerkiksi kasvattilasten osalta käydään, täytyy muistaa, että kyseessä ovat todellakin sekasorron keskellä asuvat lapset ja teinit. Aikuiset saattavat hyvinkin käyttää vilunkipeliä saadakseen heidät pois Somaliasta.
[...]
http://www.hs.fi/paakirjoitus/artikkeli/Vilunkipelikin+on+joskus+inhimillist%C3%A4/1135259791443
Oih ja voih, mikä pääkirjoitus! Pahkasikaa parhaimmillaan..
Eipä sitä otsikon kanssa voi eri mieltä olla: vilunkipeli on inhimillistä. Sitä varten urheilulajeissakin on tuomareita ja sanktioita jaetaan, että pysytään pelin säännöissä. Ei se ole tyhmä, joka pyytää jne...
Quote
Suomessa asuvilla somaleilla on erittäin pätevät syyt haluta lapset ja nuoret – olivat he sitten sukulaisten tai entisen naapurin jälkikasvua – pois Somaliasta ilman likaisia taka-ajatuksiakin.
Toki, toki. Paremman elämän toivossa jne. Miksi meidän pitää se elämä maksaa?
Quote
Väärinkäytökset pitäisi pystyä tunnistamaan jo lähtöpäässä, oleskeluluvan myöntämisvaiheessa, mutta nykyisellä henkilöstöllä ja menetelmillä sitä on vaikea toteuttaa.
Entäs jos vaikka todistustaakka olisikin hakijalla? Todisteet henkilökohtaisesta vainosta tai muuten apua annetaan paikanpäällä tms.
No mitä seuraavaksi? Kaupasta varastaminen on vain inhimillistä?
Myöntäkää nyt vaan suoraan että suojaväritys-termiä ei ole suotta keksitty.
Tätä samaa inhimillisyyttä vedettiin Ylen aamutv:ssäkin tänään.
Keskustelussa asia kääntyi nopeasti Somalian hätää kärsiviin lapsiin ja siihen että lapsia on tullut paljon viime vuosina ja nyt heidän perheet pitäisi saada tänne. Itse jäin miettimään että onko somaliassa jo lapsillakin kasvattilapsia? Tai sitten en tosiaan vaan tajunnut.
Ja kuulemma Somalien omien järjestöjen ääntä pitäisi kuunnella enemmän, heiltä ilmeisesti saa puolueetonta tietoa asiasta...
Montahan lentolippua sitä verorahoistaan maksaa tänä vuonna?
QuoteKun keskustelua ulkomaalaislain tiukennuksista esimerkiksi kasvattilasten osalta käydään, täytyy muistaa, että kyseessä ovat todellakin sekasorron keskellä asuvat lapset ja teinit. Aikuiset saattavat hyvinkin käyttää vilunkipeliä saadakseen heidät pois Somaliasta.
Mitä todisteita on siitä, että kasvattilapset tulevat todellakin Somalian sekasortoisimmista osista? Ei mitään. Tässä tulee vain ilmi, kuinka tietynlaisten lasien läpi katsovat ihmiset ajattelevat täysin putkiaivoilla: jos jonkin maan alueella käydään summittaista klaanisotaa, niin kaikki sieltä tulevat ovat automaattisesti sorrettuja.
Quote from: Kukko on 01.09.2010, 08:55:55
No mitä seuraavaksi? Kaupasta varastaminen on vain inhimillistä?
Myöntäkää nyt vaan suoraan että suojaväritys-termiä ei ole suotta keksitty.
Hesari nyt vain linjaa "maan tapaa"
Hommassa laajalti käsitelty juttu:
QuoteKorkein Oikeus antoi 24.2.2009 päätöksen, jossa väärillä tiedoilla tukia saanut maahanmuuttaja ei ollut tehnyt rikosta antaessaan vääriä tietoja viranomaisille. Sekä käräjäoikeus että hallinto-oikeus olivat tuominneet naisen törkeästä petoksesta. KKO vapautti naisen syytteistä.
Quote from: Shawast on 01.09.2010, 09:26:28
QuoteKun keskustelua ulkomaalaislain tiukennuksista esimerkiksi kasvattilasten osalta käydään, täytyy muistaa, että kyseessä ovat todellakin sekasorron keskellä asuvat lapset ja teinit. Aikuiset saattavat hyvinkin käyttää vilunkipeliä saadakseen heidät pois Somaliasta.
Mitä todisteita on siitä, että kasvattilapset tulevat todellakin Somalian sekasortoisimmista osista? Ei mitään. Tässä tulee vain ilmi, kuinka tietynlaisten lasien läpi katsovat ihmiset ajattelevat täysin putkiaivoilla: jos jonkin maan alueella käydään summittaista klaanisotaa, niin kaikki sieltä tulevat ovat automaattisesti sorrettuja.
Eiköhän ne perheenyhdistettävät & "kasvattilapset" majaile Etiopiassa ja Keniassa.
Niin ainakin aihetta koskeneista uutisista, dokkareista ja haastatteluista on voinut päätellä.
Perheidenyhdistäminen on kiistattomasti paljastettu häpeämättömäksi huijaukseksi, mutta ei siitä saa suuttua eikä varsinkaan syyttää huijareita. Oikeastaan meitä on huijattu jo 20 vuotta, mutta se on vain inhimillistä.
Ainakaan suuri kusetus ei saa loppua!
Kun lapset ovat saatu turvaan johonkin rauhallisempaan paikkaan, aikuiset voisivat keskittyä aikuisille kuuluviin tehtäviin, eli yrittää ratkaista ongelmat. Tähän tosin tarvittaisiin hieman jonkinlaista yhden köyden vetämistä - samaan suuntaan. Se, jos mikä olisi inhimillistä.
Vihervasureille tyypillistä sanoilla kikkailua. Pääkirjoitus on tyypillinen punavihreän koulukunnan hengentuote; vedotaan lukijoiden hyviin puoliin, ja "oikeutetaan" huijaus.
Totta kai se on inhimillistä. Se, että Veijo vetää lonkkaa kotona Valden piikkiin sen sijaan, että ottaisi vastaan alipalkatun p£$€aduunin, on inhimillistä. Se, että Veijo Sotkamosta ryypättyään kaikki rahansa ajaa perjantaiyönä kolmenkymmenen asteen pakkasaessa viisi kilsaa kotiin, vaikka on kännissä, on inhimilistä.
Moni kielletty ja väärä asia on inhimillistä käytöstä.
Onhan se täysin inhimillistä, että somali haluaa lekottelemaan hyvän elintason maahan, missä vierasta hyysätään, ja omien silmille pissitään. Vika ei todellakaan ole siinä somalissa, vaan näissä hyödyllisissä aaseissa, joita meillä on aivan liikaa vaikutusvaltaisissa asemissa.
Jos kävisi ilmi, että Australiassa suomalaista odottaa vastikkeeton helppo elämä kohtuullisella toimeentulolla, niin saattaisin ensi talven viettää vaikkapa surfaamaan opetellessa Australian taivaan alla. Kyllä se aina loskan, kylmän ja persaukinaisen sinnittelyn voittaisi!
Nyt sitten odotellaan koska joku vetää sotalapsikortin televisiossa aiheeseen liittyen.
Suomi napolisoituu. Finlandia sta napolitanizzandosi. Tätä olen hokenut vuosikaudet ja italialaisia naurattaa, kun eivät voi uskoa miten Pohjolan Japani muka olisi sössinyt paratiisinsa. Sosiaaliturva on rappeuttanut moraalin, systeemi poliitikot ja virkamiehet. Nyt jo mediakin markkinoi systeemin hyväksikäyttöä kansalaisoikeutena. :facepalm:
Aivan, harva ihmisen tekemä asia on epäinhimillistä, muutenhan sen tekisi alien. :o
Kukaan ei kiistä sitä, etteikö laiskuus ja tyhmyys olisi inhimillistä. Lähtöpäässä on laiskoja, jotka ovat kuulleet, ettei omaa maata kannata rakentaa, koska jossakin on jo valmis maa, jossa maksetaan kaikki ja pyllyt vielä pyyhitään päälle. Tulomaassa taas on tyhmiä, jotka uskovat olevansa velkaa joillekin planeetan toiselta puolen kotoisin oleville, tulomaata hyväksi käyttämään pyrkiville notkujille. Tämä kaikki laiskuus ja tyhmyys on toki kovin inhimillistä, mutta se ei tarkoita sitä, että tuo kaikki olisi järkevää, moraalista, kannattavaa ja hyödyllistä. Näillä on ero.
Inhimillisyyden peruspiirteisiin monta kertaa kuuluu laiskuus, himokkuus, omahyväisyys, aggressiivisuus, lyhytnäköisyys, irstaus, egoismi, nautinnonhaluisuus, vastuunpakoilu, kostonhalu, ahneus ja joukko muita kielteisiä ominaisuuksia, mutta se ei tarkoita, että niille tulisi antaa periksi ja niiden vaatimuksiin suostua - päinvastoin. Tavoiteltavan arvoinen ihmisyys voi kehittyä vain siellä, missä primitiiviset vaistot haastetaan ja missä pyritään kitkemään kielteiset ominaisuudet samalla, kun vaaditaan kullekin vastuuta omasta elämästään. Toki tilapäiseen hätään joutuneita tulee auttaa, mutta jos kokonainen kansakunta on hädässä vuosikymmeniä, ei kyse enää voi olla luonnonkatastrofista tai kohtalonoikusta, vaan tuon kansan omista laiminlyönneistä. Ja siihen auttaa vain se, että otetaan kohtalo omiin käsiin ja kannetaan vastuuta omista asioista - ei se, että paetaan toisten kustantamien lihapatojen ääreen vaatimaan kaikkea maallista hyvää vastikkeetta.
Hyvä, on ryhdyttävä vastuuttamaan niitä vieraita maita ja kansoja omasta elämästään. Valitettavasti Suomessa pyritään holhoamaan ihmiset ihan virallisten asennemuokkausten avulla uskomaan, että jokin ministeri Suomessa tietää mitä juuri sinä haluat ja tarvitset.
Jostain syystä jopa kokoomuksen on vallannut tällainen neuvostotyylinen ajattelu, että on jokin yleinen tila johon kaikkien kuuluu sopeutua ja se ylhäältä annettu tila on hyvä. No tällainenhan vetää loisia kuin magneetti, joille miniosti sopii, että ylhäältä huolehditaan kaikesta.
Sanomattakin lienee selvää, että harjoitetun politiikan logiikassa ja monikulttuurisuus liturgiassa on kestämätön ristiriita. Suomessa yhtäaikaa pakotetaan tiettyyn muottiin ja kehotetaan monimuotoisuuteen.