Tällainen oli tullut sähköpostiin:
PerusS Nuorten syyskokous Helsingissä 9.10.
Perussuomalaisten Nuorten hallitus on päättänyt, että Perussuomalaiset
Nuoret ry:n sääntömääräinen syyskokous pidetään Helsingissä lauantaina
9.10.
Asialistalla on mm. uuden puheenjohtajan valinta, koska järjestöä vuoden
2003 syksystä asti johtanut Vesa-Matti Saarakkala ei enää aio pyrkiä
jatkamaan puheenjohtajana. Kokouksessa valitaan myös nuorisojärjestölle
uusi hallitus vuodelle 2011.
Kokouksen tarkemmasta ajasta ja paikasta tulee tietoa syyskuun
PerusSuomalaiseen ja lisäksi asiasta tiedotetaan nuorisojärjestön
internet-sivuilla sekä tällä sähköpostilistalla.
Nuorisojärjestöllä on tällä hetkellä lähes 600 jäsentä, ja toivommekin,
että mahdollisimman moni pääsisi paikalle valitsemaan uutta
puheenjohtajaa. Puheenjohtajistoon mielivien on luonnollisesti hyvä kertoa
aikeistaan jo hyvissä ajoin ennen kokousta.
Myös kokousta seuraavana päivänä eli sunnuntaina 10.10. on tarkoitus
järjestää ohjelmaa paikalla oleville nuorisojärjestön jäsenille, mutta
varsinaiset kokousasiat käsitellään jo lauantaina 9.10.
Jos puheenjohtajiston tehtävät kiinnostavat, voi mahdollisia kysymyksiä
aiheesta esittää esimerkiksi väistyvälle puheenjohtajalle.
Haluaako täältä hommasta joku persu puheenjohtajaksi? Voisin antaa ääneni, jos halukkaita löytyy.
Quote from: Taikakaulin on 26.08.2010, 21:38:46Haluaako täältä hommasta joku persu puheenjohtajaksi? Voisin antaa ääneni, jos halukkaita löytyy.
Lukuisista pyynnöistä ja omasta kiinnostuksestani johtuen aion olla ehdolla Perussuomalaisten Nuorten puheenjohtajaksi. Kirjoitan asiasta tarkemmin myöhemmin. Äänet ovat toki tervetulleita.
Quote from: Simon Elo on 26.08.2010, 21:45:57
Quote from: Taikakaulin on 26.08.2010, 21:38:46Haluaako täältä hommasta joku persu puheenjohtajaksi? Voisin antaa ääneni, jos halukkaita löytyy.
Lukuisista pyynnöistä ja omasta kiinnostuksestani johtuen aion olla ehdolla Perussuomalaisten Nuorten puheenjohtajaksi. Kirjoitan asiasta tarkemmin myöhemmin. Äänet ovat toki tervetulleita.
Pistetään korvan taakse. ;)
Quote from: Simon Elo on 26.08.2010, 21:45:57
Äänet ovat toki tervetulleita.
"Olette korkealla listallani, se lista on melkoisen lyhyt"
Kapteeni Ramsey elokuvassa purppuravyöhyke
Quote from: Taikakaulin on 26.08.2010, 21:38:46Haluaako täältä hommasta joku persu puheenjohtajaksi?
Pyynnöistä huolimatta en todennäköisesti lähde tällä kertaa tavoittelemaan varsinaista puheenjohtajuutta. Koen, että varapuheenjohtajan tai hallituksen rivijäsenen tehtävät sopisivat tähän elämäntilanteeseeni paremmin. Näillä näkymin olen siis käytettävissä varapuheenjohtajistoon tai hallituksen rivijäseneksi.
Olen istunut viimeksi PerusS Nuorten hallituksessa yhdistyksen rekisteröintivuonna 2006. Vuonna 2007 toimin hallituksen varajäsenenä. Nuo olivat vuosia, jolloin yhdistyksen toiminta polkaistiin aktiivisesti käyntiin. Noista vuosista tähän päivään yhdistys on kasvanut ja kehittynyt todella paljon.
Virallinen ehdokasilmoitus (http://simonelo.puheenvuoro.uusisuomi.fi/44236-ehdolla-perussuomalaisten-nuorten-puheenjohtajaksi) Perussuomalaisten Nuorten puheenjohtajaksi, olkaapa hyvä.
Quote from: Simon Elo on 20.09.2010, 16:26:26
Virallinen ehdokasilmoitus (http://simonelo.puheenvuoro.uusisuomi.fi/44236-ehdolla-perussuomalaisten-nuorten-puheenjohtajaksi) Perussuomalaisten Nuorten puheenjohtajaksi, olkaapa hyvä.
Hyva peruslinja, jolle varmasti tukijoita loytyy. Onnea kamppailuun!
Onkos osallistujamääristä mitään tietoa/spekulaatiota? Itse raahaan luihun perseeni paikalle.
Tarkkaa tietoa ei ole koska osallistumisoikeus on kaikilla jäsenillä, 40 ensimmäiselle ilmoittautuneelle on hotellihuone, siihen asti voidaan laskea.
Koska nyt valitaan uusi puheenjohtaja ja uusia hallituksen jäseniä sekä kokous pidetään Helsingissä ja jäsenmäärä on kovassa nousussa. veikkaan että kiinnostus on kovaa.
http://www.ps-nuoret.net/index.php?subaction=showfull&id=1284981451&archive=&start_from=&ucat=4&
PerusS Nuorten syyskokous 9.-10.10. Helsingissä
Perussuomalaiset Nuoret ry:n sääntömääräinen syyskokous pidetään lauantaina 9.10. klo 15 alkaen Helsingissä Hotel Arthurin Mäensalissa. Osoite on Vuorikatu 19, Helsinki.
Hotelli kokoustiloineen sijaitsee kävelymatkan päässä Helsingin rautatieasemalta.
Järjestö kustantaa majoituksen Hotel Arthurissa 40:lle ensimmäiselle ilmoittautuneelle jäsenelle. Hotellimajoitus on varattu pääasiassa muualta matkustaville.
Sitovat majoitusvaraukset toiminnanjohtaja Heikki Tammiselle keskiviikkoon 22.9. mennessä.
Syyskokouksen esityslistalla on mm. uuden puheenjohtajan valinta, koska järjestöä vuoden 2003 syksystä johtanut Vesa-Matti Saarakkala ei aio enää pyrkiä jatkamaan puheenjohtajana. Kokouksessa valitaan järjestölle myös uusi hallitus vuodelle 2011.
Nuorisojärjestöllä on tällä hetkellä lähes 600 jäsentä ja toivommekin, että mahdollisimman moni pääsisi paikalle valitsemaan uutta puheenjohtajaa.
Myös kokousta seuraavana päivänä eli sunnuntaina 10.10. klo 11 alkaen järjestetään poliittista ohjelmaa esitelmien ja keskustelujen muodossa paikalla oleville nuorisojärjestön jäsenille, mutta varsinaiset kokousasiat käsitellään jo lauantaina 9.10.
Tervetuloa!
Perussuomalaisten Nuorten hallitus
----------------------------------------------------------------------
Kokous alkaa siis kello 15. Osaako kukaan heittää arviota, kuinka kauan tuo kestää?
Quote from: Taikakaulin on 04.10.2010, 18:13:04
Kokous alkaa siis kello 15. Osaako kukaan heittää arviota, kuinka kauan tuo kestää?
Periaatteessa syyskokouksessa valitaan järjestön puheenjohtaja ja hallitus, ja käydään lävitse ensi vuoden tulo- ja menoarvio. Asialistalla ei näytä olevan mitään muuta.
Tulo- ja menoarvio pitäisi periaatteessa mennä vauhdilla lävitse. Toki siitä varmasti jotain kysytään, mutta lähtökohtaisesti se on hallituksen valmistelema, ja se tarjoaa pääsääntöisesti toiminnan raamit. On aivan eriasia miten kaikki sitten toteutuu. Tästä johtuen tähän ei pitäisi käyttää kauheasti aikaa, ellei siinä ole jotain erikoista.
Tämän jälkeen valitaan yhdistykselle puheenjohtaja, ja käydään puheenjohtanvaalit. Varmaankin jokaiselle ehdokkaalle annetaan myös lyhyt puheenvuoro. Äänestys ja ääntenlasku vie oman aikansa. Tulos julkistetaan, ja varmaankin uusi puheenjohtaja kiittää kannatuksesta jne. Sen jälkeen valitaan muu hallitus, ja tässäkin äänestetään, ja tämä varmaankin kestää pidempään. Tilintarkastajien valinta lienee ennalta valmisteltu(?).
Veikkaan kokouksen päättyvän n. klo 18.00. Toki voi mennä myös nopeammin, mutta kannattaa varata aikaa, jos aikoo olla loppuun asti.
^Kiitos infosta.
Joudunkin jättämään syyskokouksen väliin, joten en myöskään lähde tällä kertaa pyrkimään hallitukseen. Hyvää kokousta kuitenkin kaikille ja tsemppiä hallitukseen pyrkiville! Valitkaahan yhdistykselle hyvä uusi puheenjohtaja ja muu hallituskokoonpano. :)
Jaahas, sitä koittaa huomenna mahtava päivä. Kyselisin vielä kokeneemmilta, että onko paikalla kenties minkäänlaista ruokatarjoilua?
Quote from: Taikakaulin on 08.10.2010, 16:03:31
Jaahas, sitä koittaa huomenna mahtava päivä. Kyselisin vielä kokeneemmilta, että onko paikalla kenties minkäänlaista ruokatarjoilua?
Aiemmin ei ainakaan ole ollut kuin kahvitarjoilu + virvoitusjuomia + mahdollisesti pientä purtavaa. Silloin kun pidimme yhdistyksen perustamiskokouksen, juhlimme ruoalla. Tosin porukkaa oli silloin kourallinen :)
Valitettavasti en kuitenkaan pääse paikalle. Tulikin työvuoro huomiseksi, joten tulen sitten kun tulen. Todennäköisesti kokous on jo silloin ohitse ja iltaohjelma alussaan.
Juuri saamani tiedon mukaan Perussuomalaisten Nuorten uusi hallituskokoonpano on seuraava:
Puheenjohtaja: Simon Elo (Espoo)
1. varapuheenjohtaja: Tommi Otamo (Rauma)
2. varapuheenjohtaja: Jenna Simula (Oulu)
Sihteeri: Simo Grönroos (Kirkkonummi)
Toiminnanjohtaja: Heikki Tamminen (Salo)
Hallituksen jäsen: Olli Immonen (Oulu)
Hallituksen jäsen: Teemu Lahtinen (Espoo)
Hallituksen jäsen: Minna Partanen (Kajaani)
Hallituksen jäsen: Ville Vähämäki (Oulu)
Hallituksen jäsen: Antti Rantakokko (Kuopio)
Hallituksen jäsen: Toni Stenström (Helsinki)
Hyvältä vaikuttaa. Tosin meidän nuorten pukumiesten edustus jäi taas puuttumaan.
Onneksi olkoon vielä Simonille puheenjohtajuudesta. Ei olisi parempaa jatkajaa siihen pestiin voitu saada. Onnea vielä muillekin hallituspaikoista. :)
Jep, tuossa on hallituksen varsinaiset jäsenet. Lisäksi valittiin kymmenen varajäsentä. Kokoonpano on todella hyvä ja tällä sakilla kyllä saadaan aikaan.
Mainittakoon että allekirjoittanut oli myös ehdolla 2. varapuheenjohtajaksi, mutta Jenna voitti minihameen mitalla 19-23. ;) Kisaan jossa oli vain hyviä vaihtoehtoja oli miellyttävä osallistua.
Puheenjohtajaksikin esitettiin, mutta siitä sentään älysin kieltäytyä. Hallituspaikka irtosikin sitten suurimmalla äänimäärällä.
Kiitos kaikille, meillä on hieno jengi!
Onneksi olkoon kaikille valituille!Kokoonpano näyttää varsin hyvältä.Kuka oli Saarakkalan toive puheenjohtajaksi,vai oliko sellaista?
Quote from: Kim il-66 on 10.10.2010, 01:18:44
Onneksi olkoon kaikille valituille!Kokoonpano näyttää varsin hyvältä.Kuka oli Saarakkalan toive puheenjohtajaksi,vai oliko sellaista?
En tiedä Saarakkalan toiveesta, mutta muita ei ehdotettu kuin Eloa ja Lahtista.
Ja tässä vielä virallinen lehdistötiedote:
QuoteSimon Elo Perussuomalaisten Nuorten puheenjohtajaksi
Valtiotieteiden kandidaatti, kansanedustajaehdokas Simon Elo Espoosta on
valittu Perussuomalaisten Nuorten uudeksi puheenjohtajaksi. 24-vuotias Elo
seuraa tehtävässään järjestön johdosta luopunutta Perussuomalaisten
varapuheenjohtaja, apulaispuoluesihteeri Vesa-Matti Saarakkalaa, 26.
Järjestön ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi nousi kaupunginvaltuutettu
Tommi Otamo, 20, Raumalta ja toiseksi varapuheenjohtajaksi Jenna Simula,
21, Oulusta. Toiminnanjohtajana jatkaa Heikki Tamminen, 28, Salosta ja
sihteerinä Simo Grönroos, 27, Kirkkonummelta.
Hallitukseen valittiin Teemu Lahtinen Espoosta, Minna Partanen Kajaanista,
Olli Immonen Oulusta, Toni Stenström Helsingistä, Ville Vähämäki Oulusta
ja Antti Rantakokko Kuopiosta.
Uusi puheenjohtaja uskoo, että ensi vuonna järjestö rikkoo tuhannen
jäsenen rajapyykin. Hän arvioi myös, että Perussuomalaisten Nuorten
jäseniä valitaan tulevaan eduskuntaan. Elo haluaa, että järjestö korostaa
politiikassaan jatkossakin kansallismielisiä periaatteita teemalla "Suomi
on suomalaisten edunvalvontamekanismi".
Onnea vaan kaikille valituille. Porukkaakin oli kuulemma ollut paljon paikalla ja henki hyvä. Huimalta tuntuu, että puolueemme nuorisojärjestö on nykyisellään isompi, kuin mitä koko puolue vielä joitakin vuosia sitten. Ei varmaan ole kovin pahasti väärin veikattu, jos arvioi että tuo valittujen nimilista näyttelee seuraavan 20 vuoden aikana tärkeää roolia suomalaisessa politiikassa.
Quote from: IDA on 09.10.2010, 19:00:41
Hyvältä vaikuttaa. Tosin meidän nuorten pukumiesten edustus jäi taas puuttumaan.
Ei jäänyt ;)
Sydämelliset onnittelut Simonille,Teemulle, Ollile ja kumppaneille!
Quote from: Juho Eerola on 10.10.2010, 17:48:53
Ei varmaan ole kovin pahasti väärin veikattu, jos arvioi että tuo valittujen nimilista näyttelee seuraavan 20 vuoden aikana tärkeää roolia suomalaisessa politiikassa.
Näin minäkin uskon ja siksi seuraankin suurella mielenkiinnolla mitä PS nuorissa tapahtuu.
Quote from: Teemu Lahtinen on 10.10.2010, 01:02:01
Jenna voitti minihameen mitalla 19-23.
No juu, mutta se oli kyllä aika hyvä se minihame ;D
Täällä kuvia: http://www.aidesign.fi/photos/20101009_ps-nuoret/
Quote from: Toni Stenström on 10.10.2010, 21:11:30
Quote from: IDA on 09.10.2010, 19:00:41
Hyvältä vaikuttaa. Tosin meidän nuorten pukumiesten edustus jäi taas puuttumaan.
Ei jäänyt ;)
Hyvä! Kuvien perusteella meitä nuoria, konservatiivisia pukumiehiä yritetään ainakin kopioida mondeenin tyylitajumme suhteen ;)
Quote from: IDA on 10.10.2010, 22:40:53
Quote from: Toni Stenström on 10.10.2010, 21:11:30
Quote from: IDA on 09.10.2010, 19:00:41
Hyvältä vaikuttaa. Tosin meidän nuorten pukumiesten edustus jäi taas puuttumaan.
Ei jäänyt ;)
Hyvä! Kuvien perusteella meitä nuoria, konservatiivisia pukumiehiä yritetään ainakin kopioida mondeenin tyylitajumme suhteen ;)
Vaikka nykyään termillä "nuori" ja "nuoriso" on monta merkitystä niin kysyn silti että mikäs "nuori" sinä IDA olet?
Quote from: pw on 10.10.2010, 22:49:51
Quote from: IDA on 10.10.2010, 22:40:53
Quote from: Toni Stenström on 10.10.2010, 21:11:30
Quote from: IDA on 09.10.2010, 19:00:41
Hyvältä vaikuttaa. Tosin meidän nuorten pukumiesten edustus jäi taas puuttumaan.
Ei jäänyt ;)
Hyvä! Kuvien perusteella meitä nuoria, konservatiivisia pukumiehiä yritetään ainakin kopioida mondeenin tyylitajumme suhteen ;)
Vaikka nykyään termillä "nuori" ja "nuoriso" on monta merkitystä niin kysyn silti että mikäs "nuori" sinä IDA olet?
Käsittääkseni IDA on sellainen mondeeni nuori!
Quote from: Matias Turkkila on 10.10.2010, 22:32:02
Quote from: Teemu Lahtinen on 10.10.2010, 01:02:01
Jenna voitti minihameen mitalla 19-23.
No juu, mutta se oli kyllä aika hyvä se minihame ;D
Täällä kuvia: http://www.aidesign.fi/photos/20101009_ps-nuoret/
Teemuko siinä jossain kuvassa kävi niin innolla likan "kimppuun kiinni"? :o
Joo, hame oli upea, kuten kantajansakin. Lisää tuollaisia poliitikkoja ;D
Simon Elo vaikuttaa olevan mitä parhain henkilö Perussuomalaisten Nuorten johtoon.
Quote from: Toni Stenström on 10.10.2010, 21:11:30
Quote from: IDA on 09.10.2010, 19:00:41
Hyvältä vaikuttaa. Tosin meidän nuorten pukumiesten edustus jäi taas puuttumaan.
Ei jäänyt ;)
No ei minunkaan mielestäni. Oulun valtuustossa Ollin epävirallinen lempinimikin on Pukumies. ;D
Näin pohjoisen kannalta meni hyvin valinnat: Oulun vaalipiiristä neljä varsinaista (Jenna, Olli, Ville, Hanna) ja yksi varajäsen (allekirjoittanut) hallituksessa.
Matiakselta hyviä kuvia:)
Quote from: Alpo on 11.10.2010, 13:43:17
Quote from: Toni Stenström on 10.10.2010, 21:11:30
Quote from: IDA on 09.10.2010, 19:00:41
Hyvältä vaikuttaa. Tosin meidän nuorten pukumiesten edustus jäi taas puuttumaan.
Ei jäänyt ;)
No ei minunkaan mielestäni. Oulun valtuustossa Ollin epävirallinen lempinimikin on Pukumies. ;D
Puvut kuuluvat politiikkaan, tiedä jos minunkin valintani perustui siihen imagoon :)
http://www.aidesign.fi/photos/20101009_ps-nuoret/images/large/_9340300548.jpg
Quote from: Toni Stenström on 11.10.2010, 16:31:10
Quote from: Alpo on 11.10.2010, 13:43:17
Quote from: Toni Stenström on 10.10.2010, 21:11:30
Quote from: IDA on 09.10.2010, 19:00:41
Hyvältä vaikuttaa. Tosin meidän nuorten pukumiesten edustus jäi taas puuttumaan.
Ei jäänyt ;)
No ei minunkaan mielestäni. Oulun valtuustossa Ollin epävirallinen lempinimikin on Pukumies. ;D
Puvut kuuluvat politiikkaan, tiedä jos minunkin valintani perustui siihen imagoon :)
http://www.aidesign.fi/photos/20101009_ps-nuoret/images/large/_9340300548.jpg
Siis olen varma että tiettyjen tahojen mielestä nuo puvut ovat vain keino luoda illuusio hyvin käyttäytyvistä nuorista poliitikoista. Eli niillä peitetään ilmiselvää äärioikeistolaisuutta. Parin päivän päästä joku Mikael"playboy"Junger 2 tulee julkisuuteen selostamaan että "Ps-nuorissa havaittavissa uhkaavaa ja epäasiallisen äärioikeistolaista liikehdintää.
Hyvä Tyypit!
Aikamoinen viikko. Simon Elosta tuli nuorten puheenjohtaja. Jussi Halla-aho hankki puolueen jäsenkirjan. Muutos 2011 on nyt puolue. Sanoisin että homma on hyvässä nousussa.
Perussuomalaisten Nuorten uusi puheenjohtaja Simon Elo esittäytyy Perussuomalaisten nettisivuilla:
Quote from: perussuomalaiset.fiHaluaisin Perussuomalaisten Nuorten jatkavan kansallismielisenä, kasvukykyisenä ja julkisessa keskustelussa rohkeana kannanottajana. Panostan erityisesti talous-, koulutus- ja maahanmuuttopolitiikkaan, mutta otan myös uusia avauksia. Pääkaupunkiseutulaisena tiedän, että järjestöllä olisi suurissa kaupungeissa runsaasti hyödyntämätöntä kannatusta.
Quote from: perussuomalaiset.fiOlen suorapuheinen mies ja kielipoliittinen kantani ei siitä poikkea. Suomesta tulisi tehdä virallisesti yksikielinen maa, jossa ruotsilla on vähemmistökielen asema saamen, romanin ja viittomakielen tapaan. Pakkoruotsin, virkamiesruotsin ja korkeakoulujen kielikiintiöiden aika on ohi. Kieltenopiskelun tulee perustua valinnanvapauteen. Suomenruotsalainen kulttuuri tulee säilymään elinvoimaisena, mutta se ei saa olla vanhentuneen kielilainsäädännön ja suomenkielisten harteilla. Maahanmuuttajien kotiutumisenkin kannalta olisi järkevämpää, jos Suomessa olisi vain yksi virallinen kieli, suomi.
Perussuomalaisten EU-kritiikille ja unionin hajoamisennusteille on Stubbilaisissa piireissä lähinnä naureskeltu. Hymy alkaa hyytyä, kun EU-maiden epärehellinen politiikka ja unionin ilmiselvä kyvyttömyys valvontaan ovat tulleet kaiken kansan nähtäville. Järjestin taannoin Helsingissä Kreikka-tukipaketin vastaisen mielenosoituksen.
Haluan jättää jälkipolville Suomen, joka on hyvinvoiva, turvallinen ja omanarvontuntoinen kansallisvaltio. Suomen, jonka länsimaalaiset arvot juontavat juurensa kristilliseen etiikkaan ja antiikin filosofiaan. Useat puolueet kautta Euroopan ovat ottaneet uudeksi kylmän sodan jälkeiseksi kiintotähdekseen monikultturismin, ajatuksen eri kulttuurien toisiaan rikastavasta yhteiselosta yhden valtion sisällä. Euroopassa vallalla oleva kulttuurirelativismi on antanut pikkusormen kulttuureille, joiden arvot eivät vastaa länsimaista oikeustajua ja arvoja.
Suomalaisten on uskallettava arvostaa kulttuuriaan ja vaadittava sen ja maamme lakien kunnioittamista myös maahantulevilta. Vakaviin tai toistuviin rikoksiin syyllistyvät ulkomaalaiset tulisi karkottaa ja organisoitu, hyväksikäyttävä kerjääminen tulisi kieltää. Suomen täytyisi tehdä yhteistyötä lähtömaiden kuten Romanian kanssa, sillä kerjääminen ei ole ihmisille ratkaisu, vaan köyhyysongelman siirtämistä toiseen maahan.
Koko artikkeli:
www.perussuomalaiset.fi