Hommaforum Testi

HOMMAN UUTISHUONE => Uutiset ja media => Kotimaa => Topic started by: Iloveallpeople on 16.08.2010, 11:43:21

Title: 2010-08-16 YLE: Harva maahanmuuttaja saa töitä Lapista
Post by: Iloveallpeople on 16.08.2010, 11:43:21
QuoteHarva maahanmuuttaja saa töitä Lapista

Lapin maahanmuuttajat työllistyvät edelleen huonosti. Maakunnan noin 2 500 maahanmuuttajataustaisesta arviolta noin 40 prosenttia on työttömiä. Moni on heistä on kuitenkin koulutuksessa eikä heidän osuuttaan ole laskettu työttömyyslukuihin.

Maahanmuuttajien työllistymistä edistämään perustettiin Rovalan alaisuuteen kolme vuotta sitten Mentori-hanke.

Hankkeen projektipäällikön Oili Palovaaran mukaan Mentori tukee myös työnantajia maahanmuuttajan työllistämisessä. Työnantajien ei Palovaaran mukaan kannata pelätä maahanmuuttajien työllistämisen pieniä alkuhankaluuksia.

- Työsuhteen alkuvaiheessa voi luonnollisesti olla pieniä haasteita sekä työntekijälle että työnantajalle. Ne johtuvat yleensä erilaisista työkulttuureista. Joissakin maissa on esimerkiksi toivottavaa, että työntekijä tekee ainoastaan sen mitä käsketään eikä oma-aloitteisuuteen kehoteta. Moni maahanmuuttaja taas on tottunut kotimaassaan hyvinkin joustaviin työaikoihin. Alkuvaiheessa kannattaa sijoittaa maahanmuuttajan perehdyttämiseen - se maksaa itsensä takaisin, sanoo Palovaara.

Kohtalokas työmatka


Rovaniemelle Turkoosi-nimisen ravintolan perustanut turkkilainen Cem Ulusoy tuli 13 vuotta sitten Lappiin työmatkalle. Hän oli aikeissa ostaa täältä hotellin. Nyt hän on naimisissa lappilaisen naisen kanssa.

Neljää kieltä puhuva Ulusoy on tyytyväinen saamaansa tukeen yrittäjänä, mutta hänen kokemuksensa työnhausta työvoimatoimiston kautta ovat kielteisiä.

Ulusoy sai starttirahaa, kuten suomalaisetkin saavat. Hän arvioi paperityön sujuneen jopa helpommin kuin omassa kotimaassaan. Suomen kansalaisuuden hän sai pari vuotta sitten.

Ulusoylla on töissä kolme suomalaista, mutta harjoittelijoina hänen ravintolassaan on ollut henkilöitä Afganistanista, Irakista ja Syyriasta.

- Monet maahanmuuttajat tekevät valittamatta ylitöitä. He ovat hyvin motivoituneita työntekoon, sillä he tietävät oikein hyvin miten vaikeaa työn saaminen on.

Bangladeshilainen moniosaaja

Myös bangladeshilainen Nafisa Yeasmin on työllistänyt itsensä yrittäjänä Rovaniemellä. Hän osti ravintola Kuukkelin. Lisäksi hän on töissä MoniNetissä. Hän neuvoo maahanmuuttajia ja suomalaisia monikulttuurisuusasioissa.

- Teen vierailuja kouluihin, päiväkoteihin ja virastoihin. Kerron monikulttuurisuudesta omienikin kokemuksien pohjalta, kertoo Yeasmin.

Oikeustiedettä maansa pääkaupungin Dhakan Rajshahin yliopistossa opiskellut ja opettanut Yeasmin sekä hänen perheensä ovat asuneet Lapissa noin neljä vuotta.

Perheeseen kuuluu aviomies ja kaksi lasta. Mies tutkii ympäristöoikeutta Arktisessa keskuksessa.

- Lapset puhuvat hyvää suomea. Kotonakin he puhuvat suomea ja kehotan heitä toisinaan puhumaan äidinkieltään bengalia.

YLE Lappi (http://yle.fi/alueet/lappi/2010/08/harva_maahanmuuttaja_saa_toita_lapista_1899248.html?origin=rss)
Title: Vs: 2010-08-16 YLE: Harva maahanmuuttaja saa töitä Lapista
Post by: KTM on 16.08.2010, 12:42:37
QuoteBangladeshilainen moniosaaja

Onko niin että vain ulkomaalainen voi olla moniosaaja?

En muista ikinä lukeneeni että jossain olisi tituleerattu "suomalainen moniosaaja".
Title: Vs: 2010-08-16 YLE: Harva maahanmuuttaja saa töitä Lapista
Post by: Oluttikka on 16.08.2010, 12:46:56
Quote from: KTM on 16.08.2010, 12:42:37
QuoteBangladeshilainen moniosaaja

Onko niin että vain ulkomaalainen voi olla moniosaaja?

En muista ikinä lukeneeni että jossain olisi tituleerattu "suomalainen moniosaaja".


Juuri näin se on. Jos tulet tarpeeksi eksoottisesta kulttuurista, voit olla jopa erikoistyöntekijä.
Title: Vs: 2010-08-16 YLE: Harva maahanmuuttaja saa töitä Lapista
Post by: BeerBelly on 16.08.2010, 13:21:24
Tuo 40% työttömyys maahanmuuttajataustaisilla on sen verran korkea että kävin vähän tutkaamassa mitkä ovat suurimmat vieraskieliset ryhmät Lapin maakunnassa.

Vieraskieliset yhteensä: 2867

Venäjä 695
Muu kieli 267
Saksa 176
Englanti 170
Persia 131
Eesti 125
Kiina 119
Thai 119
Somali 115
Arabia 110
Kurdi 100

Boldattujen kielten osuus Lapin vieraskielisistä on selvästi korkeampi kuin koko maassa, erityisesti tuo muu kieli-kategoria jonka osuus Lapissa on 9,3% kun taas koko maassa vain 1,9% kaikista vieraskielisistä.
Title: Vs: 2010-08-16 YLE: Harva maahanmuuttaja saa töitä Lapista
Post by: Veli Karimies on 16.08.2010, 15:49:31
Ruotsi, saame, norja?
Title: Vs: 2010-08-16 YLE: Harva maahanmuuttaja saa töitä Lapista
Post by: nimetönkeskustelija on 16.08.2010, 22:53:43
Jo otsikko sen kertoo. Työttömyyden vika on jälleen kerran suomalaisissa ja ennen kaikkea suomalaisten rasistisuudessa. Mitä jos otsikossa lukisi "harva lapissa asuva maahanmuuttaja viitsii etsiä töitä".
Title: Vs: 2010-08-16 YLE: Harva maahanmuuttaja saa töitä Lapista
Post by: Alkuasukas on 16.08.2010, 22:57:31
Eiköhän todellisempi otsikko ole "Harva saa töitä lapista". Valitettavasti.
Title: Vs: 2010-08-16 YLE: Harva maahanmuuttaja saa töitä Lapista
Post by: nimetönkeskustelija on 16.08.2010, 23:20:58
Quote from: Alkuasukas on 16.08.2010, 22:57:31
Eiköhän todellisempi otsikko ole "Harva saa töitä lapista". Valitettavasti.

Voi olla mutta koskee myös kantaväestöä.
Title: Vs: 2010-08-16 YLE: Harva maahanmuuttaja saa töitä Lapista
Post by: ajuha on 16.08.2010, 23:21:15

Lapin maahanmuuttajat työllistyvät edelleen huonosti. Maakunnan noin 2 500 maahanmuuttajataustaisesta arviolta noin 40 prosenttia on työttömiä. Moni on heistä on kuitenkin koulutuksessa eikä heidän osuuttaan ole laskettu työttömyyslukuihin.

Maahanmuuttajien työllistymistä edistämään perustettiin Rovalan alaisuuteen kolme vuotta sitten Mentori-hanke.

Hankkeen projektipäällikön Oili Palovaaran mukaan Mentori tukee myös työnantajia maahanmuuttajan työllistämisessä. Työnantajien ei Palovaaran mukaan kannata pelätä maahanmuuttajien työllistämisen pieniä alkuhankaluuksia.

- Työsuhteen alkuvaiheessa voi luonnollisesti olla pieniä haasteita sekä työntekijälle että työnantajalle. Ne johtuvat yleensä erilaisista työkulttuureista. Joissakin maissa on esimerkiksi toivottavaa, että työntekijä tekee ainoastaan sen mitä käsketään eikä oma-aloitteisuuteen kehoteta. Moni maahanmuuttaja taas on tottunut kotimaassaan hyvinkin joustaviin työaikoihin. Alkuvaiheessa kannattaa sijoittaa maahanmuuttajan perehdyttämiseen - se maksaa itsensä takaisin, sanoo Palovaara.

Kohtalokas työmatka


turkkilainen Cem Ulusoy tuli 13 vuotta sitten Lappiin työmatkalle. Hän oli aikeissa ostaa täältä hotellin. Nyt hän on naimisissa lappilaisen naisen kanssa.

Neljää kieltä puhuva Ulusoy on tyytyväinen saamaansa tukeen yrittäjänä, mutta hänen kokemuksensa työnhausta työvoimatoimiston kautta ovat kielteisiä.

Bangladeshilainen moniosaaja

Myös bangladeshilainen Nafisa Yeasmin on työllistänyt itsensä yrittäjänä Rovaniemellä. Hän osti ravintola Kuukkelin. Lisäksi hän on töissä MoniNetissä. Hän neuvoo maahanmuuttajia ja suomalaisia monikulttuurisuusasioissa.

- Teen vierailuja kouluihin, päiväkoteihin ja virastoihin. Kerron monikulttuurisuudesta omienikin kokemuksien pohjalta, kertoo Yeasmin.

Oikeustiedettä maansa pääkaupungin Dhakan Rajshahin yliopistossa opiskellut ja opettanut Yeasmin sekä hänen perheensä ovat asuneet Lapissa noin neljä vuotta.

Perheeseen kuuluu aviomies ja kaksi lasta. Mies tutkii ympäristöoikeutta Arktisessa keskuksessa.


on hienoa, että tähänkin yle:n välittämään uutiseen on saatu kaksi ulkomaalaistaustaista yrittäjää rovaniemeltä, joista toinen on vielä moniosaaja.

miksi sen työllistämättöman ( 1500-1650 henkilön) vieno kuiskaus, haastattelun muodossa ei ole ylittänyt uutiskynnystä?

jos yle:n toimittaja olisi mennyt kysymään ohikulkevien paikallisten naisten takamuksia nipistelevältä revontulessa notkuvalta joukkiolta, millos töihin?, niin vastaukset olisivat suomennetuina kiinnostaneet etelämpänäkin asuvia.

appiukko tarjoaisi työtä, sodankylän liepeiltä, ainakin erottelun aikaan, mutta tulijat ovat olleet aika harvassa (0).
Title: Vs: 2010-08-16 YLE: Harva maahanmuuttaja saa töitä Lapista
Post by: Shawast on 17.08.2010, 00:38:27
QuoteMyös bangladeshilainen Nafisa Yeasmin on työllistänyt itsensä yrittäjänä Rovaniemellä. Hän osti ravintola Kuukkelin. Lisäksi hän on töissä MoniNetissä. Hän neuvoo maahanmuuttajia ja suomalaisia monikulttuurisuusasioissa.

Mistä lähtien henkilö, joka ei asu synnyinmaassaan, on monikulttuurisuusasioitten asiantuntija?!
Title: Vs: 2010-08-16 YLE: Harva maahanmuuttaja saa töitä Lapista
Post by: Oluttikka on 17.08.2010, 08:06:30
Quote from: Shawast on 17.08.2010, 00:38:27
QuoteMyös bangladeshilainen Nafisa Yeasmin on työllistänyt itsensä yrittäjänä Rovaniemellä. Hän osti ravintola Kuukkelin. Lisäksi hän on töissä MoniNetissä. Hän neuvoo maahanmuuttajia ja suomalaisia monikulttuurisuusasioissa.

Mistä lähtien henkilö, joka ei asu synnyinmaassaan, on monikulttuurisuusasioitten asiantuntija?!


Lienee erikoistyöntekijä, sillä noin erikoista työtä ei tarvita Suomessa.
Title: Vs: 2010-08-16 YLE: Harva maahanmuuttaja saa töitä Lapista
Post by: Alkuasukas on 17.08.2010, 08:12:59
Quote from: nimetönkeskustelija on 16.08.2010, 23:20:58
Quote from: Alkuasukas on 16.08.2010, 22:57:31
Eiköhän todellisempi otsikko ole "Harva saa töitä lapista". Valitettavasti.

Voi olla mutta koskee myös kantaväestöä.

No tätä ajoin takaa. Jonkun uutisen mukaan tosin lapissa olisi tuhansia pienyrityksiä vailla jatkajaa. Ehkä jatkossa poronkäristystä Muotkanruoktussa tarjoilee Abdirahman Mohammud  ;D
Title: Vs: 2010-08-16 YLE: Harva maahanmuuttaja saa töitä Lapista
Post by: EL SID on 18.08.2010, 19:13:19
kuinkahan moni Lapissa saa muutenkaan töitä. Haastattelusta jäi mieleen, että vaikka siellä ei olisi yhtään mamua, niin eiköhän noita muutamaa ravitolaa pyörittäisi suomalainen. Eli taas mamut veivät työpaikkoja suomalaisilta!!!  ;)
Title: Vs: 2010-08-16 YLE: Harva maahanmuuttaja saa töitä Lapista
Post by: turha jätkä on 18.08.2010, 19:18:45
Quote from: Alkuasukas on 17.08.2010, 08:12:59
Ehkä jatkossa poronkäristystä Muotkanruoktussa tarjoilee Abdirahman Mohammud  ;D

Tuo muutos ei tekisi kyseistä paikkaa, tai montaa muuta lappilaista nähtävyyttä, yhtään eksoottisemmaksi. Eli siinä mielessä Mohammudin sopii tarttua paistinpannuun.
Title: Vs: 2010-08-16 YLE: Harva maahanmuuttaja saa töitä Lapista
Post by: Titus on 18.08.2010, 20:45:05

Rupesin katselemaan tuota MoniNetin rahoitusta, niin rahoitus levisi kuin pullataikina. RAY, kirkkohallitus, diakonissalaitos, setlementtiliitto, erilaisten "kumppanuusprojektien ja seminaarien järjestämisien" kautta SPR ja tadaa! Pakolaisapu. Ja noiden perään projektien ja seminaarien osanottajina lukematon määrä mitä ihmeellisimpiä ry:itä.

Rahaa sen sijaan tuntuu palavan Lapin mamuhankkeisiin ihan kokkien määrän mukaan...